Olen yli 30 enkä ole vieläkään huomannut elämässä paljon järkeä

Joillekin merkitystä tuo perhe tai laaja tuttavapiiri. Kaikille nekään eivät kuitenkaan hyvin sovi esimerkiksi luonteen takia. Jos olisi hyvät edellytykset, tyydyttävintä olisi varmaan saada vaurautta ja kasvattaa pari lasta hyvin. Kaikille perhe ei kuitenkaan ole mahdollinen. Ap

Joskus tuntuu, että melkeinpä parempi tie on niillä, jotka ovat valinneet ns. väärän polun tai "live fast, die young" -elämäntavan. Ainakaan ei täydy kärsiä niin pitkään. Jotkut elävät pitkän, hyvän elämän jossa on paljon nautittavia asioita ja ovat hyvä esimerkki ympäristölleen. Entä ne, joille sellainen rooli ei vaan tunnu istuvan? Liian levottomat sielut, jotka ei osaa olla paikallaan, mutta eivät toisaalta löydä paikkaansa? Ap

up

Olen samassa veneessä kanssasi oleva 3-kymppinen. Tuntuu niin tyhjältä kaikki loppujen lopuksi. Siis kirjaimellisesti sellainen tyhjyys sisimmässä, vaikka mitä tekisi ja yrittäisi. En tiedä, jos olisin saanut paremmat kortit elämässä, ehkä olisi eri fiilis, mutta olen kokenut paljon ikääni nähden. Eniten merkitystä elämääni tuo lapsi, mutta lapsikin on parantumattomasti sairas, ja se jos mikä saa loppujen lopuksi elämän tuntumaan merkityksettömältä.

Jos nyt yleisesti ottaen sanoisin, mikä voisi olla elämän tarkoitus, niin että jokainen yrittää itse elää mahdollisimman hyvin, ja jos se onnistuu, niin elää vielä niin, että voisi ympärilleenkin antaa mieluummin jotain hyvää kuin pahaa. Tai jos ei hyvää, niin edes olla neutraalisti sen sijaan, että levittäisi pahaa ympärilleen.

Tuo kuuluu tuohon ikään, tajuaa sen ettei missään ole mitään järkeä.

Kun vanhenee, niin on vain enemmän sinut sen asian kanssa.

Tuota se vanheneminen on psyykkisesti.

Siinähän se on kun nykyajan ihmiset elää niin pitkään vauraammissa länsimaissa, muutama sukupolvi sitten elettiin hyvässä lykyssä neli-viisikymppiseksi ja oltiin siinä vaiheessa jo ihan vanhuksia. Äitejä ja lapsia kuoli kuin kärpäsiä, miehiä kuoli raskaissa vaarallisissa töissä ja sodissa, kulkutaudit vei ihan kaikkia ihmisiä ikään ja vaurauteen katsomatta. Ennen ei ollut ihmisillä juurikaan sellaista etuoikeutta että olisi voinut pahemmin miettiä että mitä järkeä tässä elämissesä oli, kun se eläminen oli lähinnä taistelua elämästä ja kuolemasta. Heikot sortui elon tiellä.

Elämän tarkoitus on ihmisellä aika lailla sama kuin muullakin elollisella, eli jatkaa elämää eteenpäin lisääntymällä. Ihmisellä on myös se etuoikeus että voi elää elämänsä niin että auttaa toisia ihmisiä, edes omia lapsia ja elämänlaatu yleisesti paranee, jopa köyhissä maissa on elämänlaatu parantunut viimevuosikymmeninä, sodat on vähentyneet, lukutaitoisten määrä on lisääntynyt jne.

Vierailija kirjoitti:

Siinähän se on kun nykyajan ihmiset elää niin pitkään vauraammissa länsimaissa, muutama sukupolvi sitten elettiin hyvässä lykyssä neli-viisikymppiseksi ja oltiin siinä vaiheessa jo ihan vanhuksia. Äitejä ja lapsia kuoli kuin kärpäsiä, miehiä kuoli raskaissa vaarallisissa töissä ja sodissa, kulkutaudit vei ihan kaikkia ihmisiä ikään ja vaurauteen katsomatta. Ennen ei ollut ihmisillä juurikaan sellaista etuoikeutta että olisi voinut pahemmin miettiä että mitä järkeä tässä elämissesä oli, kun se eläminen oli lähinnä taistelua elämästä ja kuolemasta. Heikot sortui elon tiellä.

Elämän tarkoitus on ihmisellä aika lailla sama kuin muullakin elollisella, eli jatkaa elämää eteenpäin lisääntymällä. Ihmisellä on myös se etuoikeus että voi elää elämänsä niin että auttaa toisia ihmisiä, edes omia lapsia ja elämänlaatu yleisesti paranee, jopa köyhissä maissa on elämänlaatu parantunut viimevuosikymmeninä, sodat on vähentyneet, lukutaitoisten määrä on lisääntynyt jne.

Onpa saattanut aikoinaan yön pimeinä tunteina noillekin ihmisille tulla mieleen, mitä järkeä missään on. Ei ne mitään koneita ihmiset olleet ennenkään. Ehkä pistää miettimään kun on viidennen lapsen kulkutaudille menettänyt, että mitähän mitähän... Isoisälleni lapsen menetys laukaisi kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Eli hän vanhaksi kyllä.

Mutta elämän tarkoituksesta voin olla samaa mieltä.

Minulle on painotettu sellaista maailmankuvaa, että kiinnostus ja tietäminen ovat sinällään hyviä arvoja ja opiskelu aina kannattaa. Mutta miksi? Kannattaako siitä maailmasta tietää niin hirveästi, jos ei pysty edes aio juurikaan sitä muuttaa? Tietenkin aivot pysyy virkeänä ja joku voi oikeasti nauttia siitä, että opettelee uuden kielen. Mutta senkin ajan voisi käyttää vaikka sosiaaliseen elämään ja asioista nauttimiseen, jos esimerkiksi ei koskaan matkusta kyseiseen maahan tai tarvitse kyseistä kieltä koskaan.

Olen alkanut epäillä, että minulla on mennyt paljon aikaa hukkaan lukiessa, vastauksia etsiessä ja erilaisista aiheista opetellessa. Osan aikaa oppiminen on ollut jopa suoranaisen tylsää ja kallista, ja rahallista hyötyä se ei ole minulle puolestaan tullut. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuo kuuluu tuohon ikään, tajuaa sen ettei missään ole mitään järkeä.

Kun vanhenee, niin on vain enemmän sinut sen asian kanssa.

Tuota se vanheneminen on psyykkisesti.

Ai tämäkin kuuluu 30-kriisiin, en tiennyt, kiitos. Ajattelin, että siihen kuuluu lähinnä vanhenemisen hyväksymisen opettelu, kuoleman tiedostaminen ja joillain tunne siitä, että kaikki on jo tehty ja loppuelämälle täytyy saada suunta. Luulin, että "onko elämässä järkeä?" kuuluisi teini-ikään ja jäisi sinne, mutta tässä sitä taas ollaan.

Hiljattain yksi vanha tuttuni kuoli huumeisiin. Oli sillä tiellä jo kymmenen vuotta sitten, kun enemmän tavattiin. Kun hän kerran jo silloin oli sellainen, että mitään kunnianhimoa ei ollut ja hyvin vaikea olisi sellaista ihmistä kuvitella vaikka perheenisänä tai toimistotyössä, niin millainen elämänpolku hänen olisi pitänyt valita? Korkeintaan pystyn kuvittelemaan hänet jonain puolimuusikkona tai kuvataiteilijana, joka elää köyhän ja innottoman elämän. Menikö kovin paljon hukkaan, että koulujen loputtua ei tehnyt muuta kuin käytti päihteitä ja kuoli jo kymmenen vuoden kuluttua? Olisiko joku pitkäaikaisempi elämäntapa ollut miellyttävämpi?

Olenko itse parempi, kun olen selvä, mutta nettiriippuvainen ja kulutan aikani näin? Voisin itsekin vielä opiskella ja tulla vaikka toimittajaksi tai kääntäjäksi, mutta ei innosta nähdä paljon vaivaa ja kiireisen työn tekeminen olisi kauhistus, enkä keksi mitä hyötyisin mahdollisesta vauraudesta. Ap

Jaa-a, en tiedä. Yritän elää hetki kerrallaan, en juuri mieti tulevaisuutta tai varaudu siihen. Tässä on hyvät ja huonot puolensa. Ei tällä tavalla tule koskaan saavuttamaan mitään, mutta eipä tarvitse paljon stressatakaan. Stressi on mulle pahinta myrkkyä ja aiheuttaa vaan masennusta.

Oon aika lailla hyväksyny sen, että tätä tämä elämä on. Päihteitä kuluu koska nautin niistä, mutta pyrin elämään niin, etten satuttaisi ketään.

Ja siis täytän kohta 30. En nuorempana edes ajatellut että olisin elossa vielä tämän ikäisenä:D

/10

Vierailija kirjoitti:

Tuo kuuluu tuohon ikään, tajuaa sen ettei missään ole mitään järkeä.

Kun vanhenee, niin on vain enemmän sinut sen asian kanssa.

Tuota se vanheneminen on psyykkisesti.

Onko mieleltään vanha jos tämän tajunnut jo 24 vuotiaana?

Jum.la on luonut meidät ihmiset.  Hän haluaa tehdä tiettäväksi taiv.allisille hallituksille ja valloille suuren viisautensa niiden ihmisten kautta jotka uskovat ja kunnioittavat häntä.  Tämän elämän jälkeen jokainen joutuu sinne Ju.alan eteen tuomiolle.  Ne jotka saavat hyvän osan ja joiden nimi löytyy sieltä elämän kirjasta jatkavat onnellisina siellä para,tiisissa ikuisuuden.

Nenänpää näyttää suunnan ja vatsanpohja kertoo onko suunta oikea. Siinäpä se oikeastaan on. Monet viettävät elämänsä suunnitellen.

Vierailija kirjoitti:

Tuo kuuluu tuohon ikään, tajuaa sen ettei missään ole mitään järkeä.

Kun vanhenee, niin on vain enemmän sinut sen asian kanssa.

Tuota se vanheneminen on psyykkisesti.

Mutta mistä toiset ihmiset repii motivaation tehdä sitä ja tätä, nähdä joskus paljonkin vaivaa? Ap

Vierailija kirjoitti:

Nenänpää näyttää suunnan ja vatsanpohja kertoo onko suunta oikea. Siinäpä se oikeastaan on. Monet viettävät elämänsä suunnitellen.

Minulla ei ole mitään kunnollisia vaistoja. Ehkä siksi tuntuu hyvin tyhjältä. Ap

Tuolla yksi näkökulma asiaan.

Minulla on aina ollut elämässäni haaveita. Niihin pyrkiminen ja toteutuminen on tuonut elämääni mielekästä sisältöä. Olen sikäli hedonisti, että mielestäni elämässä tärkeintä on nautinto. Onneksi tiedostan, että liiallinen nautiskelu kääntyy ennen pitkää itseään vastaan.

Ihan samoja asioita miettii täällä yksi 40 v. Olen varmaan syntymävanha, kun muistan jo 10 -vuotiaana kyselleeni äidiltä, miksi me ollaan täällä ja mikä on elämän tarkoitus. Ei äiti osannut vastata enkä osaa itsekään. Olen ap:n kanssa samaa mieltä, että kaikki kuolee lopulta, eikä ole mitään syytä, miksi pitkä elämä olisi parempi kuin lyhyt. Opiskelu, harrastukset jne. , ne on vain ajankulua, ja auttaa harhauttamaan ajatukset kaiken turhuudesta. Pohjimmiltaan me ollaan vaan eläimiä ja ainut "tarkoitus" on geenien levitys. Itse en tosin ole hankkinut lapsia, koska en keksi yhtään syytä hankkia niitä, päinvastoin. Minusta tämä elämän turhuuden tiedostaminen olisi aika suuressa ristiriidassa lapsien hankinnan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kuuluu tuohon ikään, tajuaa sen ettei missään ole mitään järkeä.

Kun vanhenee, niin on vain enemmän sinut sen asian kanssa.

Tuota se vanheneminen on psyykkisesti.

Ai tämäkin kuuluu 30-kriisiin, en tiennyt, kiitos. Ajattelin, että siihen kuuluu lähinnä vanhenemisen hyväksymisen opettelu, kuoleman tiedostaminen ja joillain tunne siitä, että kaikki on jo tehty ja loppuelämälle täytyy saada suunta. Luulin, että "onko elämässä järkeä?" kuuluisi teini-ikään ja jäisi sinne, mutta tässä sitä taas ollaan.

Hiljattain yksi vanha tuttuni kuoli huumeisiin. Oli sillä tiellä jo kymmenen vuotta sitten, kun enemmän tavattiin. Kun hän kerran jo silloin oli sellainen, että mitään kunnianhimoa ei ollut ja hyvin vaikea olisi sellaista ihmistä kuvitella vaikka perheenisänä tai toimistotyössä, niin millainen elämänpolku hänen olisi pitänyt valita? Korkeintaan pystyn kuvittelemaan hänet jonain puolimuusikkona tai kuvataiteilijana, joka elää köyhän ja innottoman elämän. Menikö kovin paljon hukkaan, että koulujen loputtua ei tehnyt muuta kuin käytti päihteitä ja kuoli jo kymmenen vuoden kuluttua? Olisiko joku pitkäaikaisempi elämäntapa ollut miellyttävämpi?

Olenko itse parempi, kun olen selvä, mutta nettiriippuvainen ja kulutan aikani näin? Voisin itsekin vielä opiskella ja tulla vaikka toimittajaksi tai kääntäjäksi, mutta ei innosta nähdä paljon vaivaa ja kiireisen työn tekeminen olisi kauhistus, enkä keksi mitä hyötyisin mahdollisesta vauraudesta. Ap

Voihan sitä sossupummina olla vaikka ei väärinkäyttäisi alkoholia tai huumeita. Elämä on parempaa ilman kemiallista helvettiä.