Lue keskustelun säännöt.
Ollaankohan me jotenkin poikkeuksellinen kolmekymppinen pariskunta,
24.05.2019 |
Molemmilla on opintolaina otettuna. Yhteensä 15k. Niitä maksellaan koko ajan pois. Asumme vuokralla. Kumpikaan ei ole koskaan menettänyt luottotietoja. Ei ole edes maksuhäiriömerkintöjä. Vuokrat maksetaan aina ajoissa. Kerran tosin yksi 20€:n lasku hävisi postissa ja sain siitä muistutuksen. Kulutusluotonkin otin pattitilanteessa yksi vuosi (n. 500-600€). Maksoin sen kyllä kiltisti pois määräajassa. Säästetään joka kuukausi vähän rahaa. Koskaan ei ole tili ollut tyhjä eikä jääkaappi, vaikka välillä vähän niukasti onkin rahaa.
Välillä olemme molemmat töissä, välillä vain toinen meistä on ollut töissä. Toimeentulotukea ei olla tarvittu. Joskus saatiin vähän asumistukea. Lapsia meillä ei tosin ole.
Ihmettelen siis sitä, miten tämä maa hukkuu ihmisiin jotka eivät kykene hoitamaan laskujaan siitäkään huolimatta että ovat töissä tai saavat toimeentulotukea? Voiko kaikilla olla niin pahoja terveysongelmia elämässään, ettei laskuja pysty maksamaan vai mistä tämä yleinen holtittomuus johtuu?
Kommentit (49)
Ap, en usko että olette poikkeuksellisia, mutta ilmeisesti työtulot ovat aika hyvät. Silloinkin kun vain toinen työssä, hän tienannee ainakin 2000 e kuussa tai enemmän. Silloin kyseisistä asioista ja laskuista selviytymisessä ei ole mitään ihmeellistä, olisi outoa, jos ei selviytyisi. Vakuutan että pienemmillä tuloilla ja yksin tekee paljon tiukempaa. (Ehkä tiedätkin)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
”Mulla oli ton ikäisenä jo velaton omakotitalo..”
Onks se parinkymmenen tonnin lautakasa jossain huitsin persiissä joku varakkuuden mittari?
Itse kolmekymppisenä ryyppäsin ja notkuin baareissa ja tupakoin. Minulla oli asuntolaina ja opintolainaa. Luottotiedot eivät ole menneet, jääkaapissa on aina ollut ruokaa. Opintolaina on maksettu pois. Asuntolainaa on vielä. Mites nyt suu pannaan?
Vierailija kirjoitti:
En leuhkinut elämäntilanteellamme vaan kerroin että olemme ulkopuolisen silmin varmaan täysiä luusereita ja oletus varmaan on, että on jotain talousvaikeuksia, kun ei ole sitä omakotitaloakaan, mutta todellisuudessa elämämme menee ihan kivasti eteenpäin ja rahaa on tarpeeksi laskuihin ja tavallisiin elämän mukavuuksiin. Tarkoitus oli kertoa näille ”olen korviani myöten veloissa”-ihmisille että elämä on valintoja ja monen velkaantuminen on oman tyhmän käytöksen lopputulema.
Ja en nyt puhunut susta, psykoottinen masentunut. Harmillista sun kannalta.
Eli kenestä sitten puhut? Kyllä usko tai älä, useilla on joku syy, kuten sairaus, sille velkaantumiselleen. Normaalielämässään harva tulee sulle kertomaan veloistaan saati menneistä tai nykyisistä vaikeuksistaan. Sen takia et "tunne" tällaisia ihmisiä ja ihmettelet, ketä ne holtittomat ovat.
Jos mä tutustun kolmekymppiseen pariskuntaan, niin suoraan sanottuna en hirveästi oleta heidän taloustilanteesta, kodin velallisuudesta tai velattomuudesta ja niin edelleen. Ei kiinnosta enkä kysele. On ihmisiä, jotka pihistelee taloudellisesta turvasta huolimatta sekä niitä, jotka pitää kulissit hyvin huolellisesti pystyssä, ei siitä voi paljoa päätellä edes vaikka se kiinnostaisikin.
En tiedä oletteko poikkeuksellisia. Mutta itselläni oli köyhyydestä huolimatta raha-asiat jokseenkin kunnossa kun ei ollut lapsia. Kun erosin mielestäni, alamäki alkoi. Ensimmäinen askel rahavaikeuksiin alkoi siitä, kun mies muutti pois yllättäen ja jäin yksin asumaan liian suureen asuntoon. Kaikki sanoivat, että miehellä on velvollisuus maksaa oma osansa vielä seuraavan kuukauden vuokrasta. Toki hänellä olisi ollutkin velvollisuus, mutta hänelläkään ei ollut ollenkaan rahaa, koska hänelläkin meni kaikki rahat muutossa. Olisin varmaankin saanut häädön mikäli vuokraa ei olisi maksettu jotenkin. Sain rahallista apua kyllä, mutta yllättäen kaikki olikin kalliimpaa yksinhuoltajana ja lisäksi piti hankkia monia asioita jotka mies oli ottanut itselleen. Täytyi myös odottaa kolme kuukautta lastenvalvojan tapaamista, jossa selvitettiin elatusmaksut. Miehellä ei ollut rahaa maksaa mitään ennen tuota tapaamista, jossa määrättiinkin yllättävän korkeat elatusmaksut. Tavallaan olin liian kiltti, mutta mitään keinojakaan ei minulla ollut pakottaa ex-miestä maksamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä oletteko poikkeuksellisia. Mutta itselläni oli köyhyydestä huolimatta raha-asiat jokseenkin kunnossa kun ei ollut lapsia. Kun erosin mielestäni, alamäki alkoi. Ensimmäinen askel rahavaikeuksiin alkoi siitä, kun mies muutti pois yllättäen ja jäin yksin asumaan liian suureen asuntoon. Kaikki sanoivat, että miehellä on velvollisuus maksaa oma osansa vielä seuraavan kuukauden vuokrasta. Toki hänellä olisi ollutkin velvollisuus, mutta hänelläkään ei ollut ollenkaan rahaa, koska hänelläkin meni kaikki rahat muutossa. Olisin varmaankin saanut häädön mikäli vuokraa ei olisi maksettu jotenkin. Sain rahallista apua kyllä, mutta yllättäen kaikki olikin kalliimpaa yksinhuoltajana ja lisäksi piti hankkia monia asioita jotka mies oli ottanut itselleen. Täytyi myös odottaa kolme kuukautta lastenvalvojan tapaamista, jossa selvitettiin elatusmaksut. Miehellä ei ollut rahaa maksaa mitään ennen tuota tapaamista, jossa määrättiinkin yllättävän korkeat elatusmaksut. Tavallaan olin liian kiltti, mutta mitään keinojakaan ei minulla ollut pakottaa ex-miestä maksamaan.
Fiksut hankkivat lapsia vasta, kun ovat varmoja, että eron tai kuoleman tullessa on jotenkin varaa myös selvitä elämästä yksinhuoltajana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tullut mieleen, että teillä on ollut onni matkassa, että olette löytäneet toisenne nuorina, pystyneet yhdessä ja jakaneet vastoinkäymiset sekä asuinkustannukset koko ajan?
En sanoisi että löysimme toisemme nuorina. Tapasimme toisemme viisi vuotta sitten. Sitä ennen molemmat eli ihan omaa elämäänsä ja hoiti raha-asiansa kunnialla opiskeluista ja pienituloisuudesta huolimatta. Ap
Muutitteko pian yhteen? Jos suuri osa ihmisistä asuu n. 19-vuotiaaksi asti kotona vanhempien kanssa, niin 25-vuotiaana kimppaan muuttavilla on ollut yksin asumista vasta kuutisen vuotta. Ja jos on ollut edellisten kumppaneiden kanssa yhdessä asumista, niin sitä vähemmän aitoa yksin pärjäämistä on ehtinyt harjoittaa vrt. 19-vuotiaasta kolmekymppiseksi asti kaiken yksin maksellut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tullut mieleen, että teillä on ollut onni matkassa, että olette löytäneet toisenne nuorina, pystyneet yhdessä ja jakaneet vastoinkäymiset sekä asuinkustannukset koko ajan?
En sanoisi että löysimme toisemme nuorina. Tapasimme toisemme viisi vuotta sitten. Sitä ennen molemmat eli ihan omaa elämäänsä ja hoiti raha-asiansa kunnialla opiskeluista ja pienituloisuudesta huolimatta. Ap
Muutitteko pian yhteen? Jos suuri osa ihmisistä asuu n. 19-vuotiaaksi asti kotona vanhempien kanssa, niin 25-vuotiaana kimppaan muuttavilla on ollut yksin asumista vasta kuutisen vuotta. Ja jos on ollut edellisten kumppaneiden kanssa yhdessä asumista, niin sitä vähemmän aitoa yksin pärjäämistä on ehtinyt harjoittaa vrt. 19-vuotiaasta kolmekymppiseksi asti kaiken yksin maksellut.
En ymmärrä, mikä pointti tässä nyt oli. Mitä väliä?
Onko siinä jotain erityisen ihailtavaa, ettei ota lainaa? Lapsiakaan ei tarvitse olla.