Lue keskustelun säännöt.
"Menetin" ihastukseni ja pelkään etten ikinä löydä ketään.
23.05.2019 |
Pelkään oikeasti että jään yksin elämässä enkä esimerkiksi ikinä saa perhettä ja omia lapsia. Mulla oli ihastus jonka kanssa oli pientä flirttiäkin ja juttelua (ei mitään fyysistä), mutta asia ei oikein koskaan edennyt mihinkään. Nyt pari päivää sitten kuulin että ihastus on alkanut seurustelemaan toisen kanssa, joten se siitä.
Mietin, miksi en vain voi löytää rakkautta elämässä. Olen todella kyllästynyt olemaan yksin, olen valtaosan elämästäni ollut sinkku (takana vain yksi vuoden mittainen seurustelusuhde). Olen 26v. nainen ja vaikka järjellä ajateltuna tiedän että minulla on vielä aikaa rakastua ja perustaa perhe, niin tunnetasolla silti ahdistaa ihan kamalasti.
Nytkin menetettyäni tuon ihastuksen olen taas aivan maassa ja lannistunut. Mikä on todennäköisyyteni ikinä löytää rakkautta, kun ihastun itse todella harvoin, ja kun ihastun, niin sekään näemmä ei saa vastakaikua. Yksinäisyys tekee minut surulliseksi.
En tiedä miksi tein tämän aloituksen, kai haluaisin vain keskusteluseuraa näistä ajatuksista. Pliis älkää olko tylyjä, olen jo aivan maassa valmiiksi.
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yli viisikymppinen ja samassa tilanteessa kuin sinä, ilman omaa kultaa. Viimeistä edellisestä ihastuksesta (yksipuolinen) on parikymmentä vuotta ja viimeinen (yksipuolinen) on kestänyt vuosia mutta on nyt hiipumassa kokonaan, kun ihastus ei enää ole ohimennen tavatessamme normaalin ystävällinen vaan oudon ivallinen. Miesystävää minulla ei ole ollut koskaan, eikä tässä iässä kai enää tarvitse edes haaveilla sellaisesta.
Et kerro mitään siitä, missä vietät aikasi. Minä olen aina viettänyt suurimman osan valveajastani joko työssä tai matkalla sinne, myös viikonloppuisin. Toimenkuvani ei salli sutinaa töissä. Ailahtelevat aikatauluni ovat estäneet kimppaharrastustoiminnan. Olen vaihtanut paikkakuntaa niin usein, ettei juuria ja kaverisuhteita ole muodostunut. Käytännössä olen opiskeluaikojeni jälkeen tavannut ihmisiä lähinnä ruokakaupoissa tai bensa-asemilla, enkä kummistakaan ole löytänyt ketään.
Minun on turha jälkiviisastella omista asioistani, mutta sinua voin neuvoa omien kokemusteni kautta. Vietä aikaa muualla kuin kotona. Älä lähde ihmisten ilmoille etsimään kumppania vaan olemaan ihmisten ilmoilla. Älä viihdy kotona niin hyvin, ettet halua poistua sieltä ollenkaan. On olemassa treffipalstoja ja nettiharrastuksia, mutta niissä ei voi antaa samaa ensivaikutelmaa kuin kasvotusten; tämän sanon tietäen ihan hyvin, että monen vuoden kasvottoman nettiharrastuksen jälkeen eräs tuttuni solmi avioliiton tuhansien kilometrien päässä asuvan ihmisen kanssa. Kyllä niinkin joskus tapahtuu, mutta sitä ei pidä jäädä odottelemaan.
Tärkein juttu: elä elämääsi kuin tietäisit, ettet koskaan löytäisi ketään. Voi olla, että et löydä - kuten minä - mutta jos löydät, olet joka tapauksessa ihminen, joka viihtyy ja pärjää omillaan. Sellainen on parisuhteessa vain iso bonus, usko pois. Tsemppiä. :)
Kiitos viestistäsi ja neuvoistasi. Tuo kotoa poistuminen on varmasti sellainen asia, missä voisin skarpata. Tapaan kyllä ihmisiä töissä ja liikuntaharrastusten parissa, mutta illat vietän monesti kotona. En ole yhtään baarissakävijätyyppiä. Ehkä voisin käydä useammin ihan vaikka kävelemässä kaupungilla tai jossakin alkoholittomissa tapahtumissa. Nyt kesällä sellaisia mahdollisuuksia onkin paljon enemmän.
Olen aina kokenut että "ongelmani" ei ole se ettenkö tapaisi ihmisiä, vaan se että ihastun todella harvoin (eikä oma ihastus takaa sitä että vastapuolella olisi tunteita). Kun joku ihminen kolahtaa, niin hän kolahtaa täysillä, mutta tätä tapahtuu hyvin harvoin. Ehkä minun kannattaisi silti liikkua enemmän ihmisten ilmoilla, koska suurempi todennäköisyyshän silloin on törmätä tällaiseen harvinaisuuteen :)
Voisin muuten antaa tuon oman neuvosi takaisin myös sinulle. Ehkä nyt kesäaikaan ehtisit itsekin käydä jossain tapahtumissa tms.? Kuka tietää kenet siellä tapaisit. Toivon todella että löydät myös rakkauden, älä luovu sen mahdollisuudesta, ei ole mitään ikärajaa minkä jälkeen ihmiset eivät voisi/haluaisi rakastua <3 Ap
Kiitos kannustuksesta. Elämäntilanteeni on kuitenkin äskettäin kääntynyt erittäin hyvästä kaikenkattavaksi katastrofiksi, joten kukaan selväjärkinen mies ei haluaisi ryhtyä tekemisiin kanssani. Tämä on aivan ymmärrettävää - moni jaksaa kumppaninsa kanssa huonotkin ajat, mutta kukaan ei kiinnostu ventovieraasta surkimuksesta. Aiemmin mainitsemani viimeinen ihastukseni oli pitkään kaverini, mutta kun minun oli lopulta paljastettava hänelle maalliset tosiasiat, sattumalta tavatessamme hän enää vaihtaa muutaman vaivautuneen sanan ja menee tiehensä. Pahoitin mieleni, enkä millään humoristisella tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 44-vuotias ja viimeisin lyhyt suhde vuonna 1999. Tämän jälkeen ei enää mitään ole tapahtunut suhderintamalla. Yritin aikani etsiä miestä itselleni, mutta kun ei tärpännyt millään keinolla, niin oikeastaan luovutin n. 10 vuotta sitten kokonaan. 20 vuotta yksinoloa. Toki olen tottunut tähän, mutta aina välillä kaipaisin hellyyttä, kosketusta, rakkautta...
Ulkonäköni on vaihdellut hoikasta todella lihavaan ja nyt on vielä jonkun verran ylipainoa jäljellä, jota yritän pudottaa. On ollut pitkät hiukset, super lyhyet, nyt puolipitkät värjäämättömät. Olen meikannut, sitten taas en, nyt jälleen olen löytänyt meikit. Olen omasta mielestäni ihan ok-näköinen. En nyt mitään "supermallin" tasoa, mutta en suohirviökään. Luonne on iloinen, ystävällinen ja rauhallinen. Hymyilen paljon ja olen todella huumorintajuinen. Mikään noista ulkonäöistä ei ole vedonnut miehiin, eikä luonnekaan + muu olemus. Ulkona näkee erilaisia ihmisiä parisuhteissa, mutta minä en kelpa kenellekään.
Aika arvottomaksi sitä itsensä kokee tällä elämän osa-alueella.
P.s. Ja ei, ei ole auttanut ajatella, että "en nyt tässä etsi ketään tai en oikeastaan halua ketään, niin kyllä se rakkaus vastaan tulee yllättäen", ei ole tullut. Ainoat kontaktit miesten puolelta vuosien varrella ovat olleet 1. juoppo dösärillä pummas röökiä 2. kaupassa n. 65-70v. mies ehdotti grillimakkaraa, että mikä kannattaa ottaa. Noin muuten olen ilmaa oikeastaan ihan kaikille ihmisille.
Miten olisi tallinnan reissu? Vähän juopottelua, syömistä, seksiä ym.??
M43v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 44-vuotias ja viimeisin lyhyt suhde vuonna 1999. Tämän jälkeen ei enää mitään ole tapahtunut suhderintamalla. Yritin aikani etsiä miestä itselleni, mutta kun ei tärpännyt millään keinolla, niin oikeastaan luovutin n. 10 vuotta sitten kokonaan. 20 vuotta yksinoloa. Toki olen tottunut tähän, mutta aina välillä kaipaisin hellyyttä, kosketusta, rakkautta...
Ulkonäköni on vaihdellut hoikasta todella lihavaan ja nyt on vielä jonkun verran ylipainoa jäljellä, jota yritän pudottaa. On ollut pitkät hiukset, super lyhyet, nyt puolipitkät värjäämättömät. Olen meikannut, sitten taas en, nyt jälleen olen löytänyt meikit. Olen omasta mielestäni ihan ok-näköinen. En nyt mitään "supermallin" tasoa, mutta en suohirviökään. Luonne on iloinen, ystävällinen ja rauhallinen. Hymyilen paljon ja olen todella huumorintajuinen. Mikään noista ulkonäöistä ei ole vedonnut miehiin, eikä luonnekaan + muu olemus. Ulkona näkee erilaisia ihmisiä parisuhteissa, mutta minä en kelpa kenellekään.
Aika arvottomaksi sitä itsensä kokee tällä elämän osa-alueella.
P.s. Ja ei, ei ole auttanut ajatella, että "en nyt tässä etsi ketään tai en oikeastaan halua ketään, niin kyllä se rakkaus vastaan tulee yllättäen", ei ole tullut. Ainoat kontaktit miesten puolelta vuosien varrella ovat olleet 1. juoppo dösärillä pummas röökiä 2. kaupassa n. 65-70v. mies ehdotti grillimakkaraa, että mikä kannattaa ottaa. Noin muuten olen ilmaa oikeastaan ihan kaikille ihmisille.
Miten olisi tallinnan reissu? Vähän juopottelua, syömistä, seksiä ym.??
Ei kiitos oikein kiinnosta. Olen lähes absolutisti, joten juopottelu on pois laskuista. Seksiä harrastan vasta suhteessa, joten satunnaiset panot on ehdoton ei. Toki ruoka maistuu, koska kaikkien pitää syödä, mutta sitä voi tehdä Suomessakin.
Toivottavasti löydät seuraa Tallinnaan.
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ihastun ihan äärimmäisen harvoin siten, että voisin ajatella toisen kanssa mahdollista tulevaisuutta. Olen kyllä törmännyt kiinnostaviin miehiin, mutta vain harvoin tarpeeksi kiinnostaviin. Itse asiassa vain kerran koko elämäni aikana.
En ole kuitenkaan vielä valmis vajoamaan epätoivoon tai tyytymään "ihan hyvään", vaikka mies olisi objektiivisesti katsottuna kuinka täydellinen tahansa. Voi olla että mieleni muuttuu jossain vaiheessa, mutta ainakin vielä jaksan odottaa löytäväni sellaisen, joka kolahtaa täysillä. Ilman etsimistä.Sama juttu minulla. En aio tyytyä supermallinaiseen, joka on rikkaasta suvusta ja haluaa rahoittaa kaikki harrastukseni mutta ei ole koskaan fyysisesti tai emotionaalisesti etäinen.
Tokihan tuollaisia on ollut tarjolla, mutta ei ole kolahtanut. Kerran oli yksi nainen, mutta sekään ei ollut oikein tarpeeksi hyvä.
Ymmärsitköhän nyt ihan oikein? Tuo lainaamasi nainen tarkoitti, että hän ei halua esimerkiksi komeaa urheilullista lääkärimiestä (= "objektiivisesti täydellinen"), jos heidän väliltään puuttuu "se jokin". Se kipinä ja tunne että tässä tämä nyt on. Sen sijaan hän ottaisi "objektiivisesti epätäydellisen" miehen, joka tuntuisi Siltä oikealta.
Mietin välillä, että onko tämä "kemia" ja "se jokin" vain naisten kokemus. Välillä tuntuu, etteivät miehet käsitä koko konseptia. Siis sitä, kun joku ihminen vain tuntuu oikealta, ja itselle tulee varma tunne, että "kaikista maailman ihmisistä TÄMÄ on se kenen kanssa haluan olla".
Kiitos kun avasit tuota tekstiäni, juuri noin sen siis tarkoitin.
En osaa vastata kuin omasta puolestani, mutta eri miehistä todellakin välittyy täysin erilainen tunne, yleensä heti ensitapaamisesta lähtien. En tiedä mihin se tunne oikeasta / väärästä perustuu, voihan se joskus olla pelkkää kuvitelmaakin, mutta ainakin se tuntuu siinä hetkessä todelliselta. Sitä voi varmaan olla vähän vaikea ymmärtää, jos sitä ei ole itse kokenut. Olen myös siinä käsityksessä, että nämä tuntemukset ovat naisille yleisempiä kuin miehille, mutta en osaa sanoa mistä tämä voisi johtua.
Vierailija kirjoitti:
M43v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 44-vuotias ja viimeisin lyhyt suhde vuonna 1999. Tämän jälkeen ei enää mitään ole tapahtunut suhderintamalla. Yritin aikani etsiä miestä itselleni, mutta kun ei tärpännyt millään keinolla, niin oikeastaan luovutin n. 10 vuotta sitten kokonaan. 20 vuotta yksinoloa. Toki olen tottunut tähän, mutta aina välillä kaipaisin hellyyttä, kosketusta, rakkautta...
Ulkonäköni on vaihdellut hoikasta todella lihavaan ja nyt on vielä jonkun verran ylipainoa jäljellä, jota yritän pudottaa. On ollut pitkät hiukset, super lyhyet, nyt puolipitkät värjäämättömät. Olen meikannut, sitten taas en, nyt jälleen olen löytänyt meikit. Olen omasta mielestäni ihan ok-näköinen. En nyt mitään "supermallin" tasoa, mutta en suohirviökään. Luonne on iloinen, ystävällinen ja rauhallinen. Hymyilen paljon ja olen todella huumorintajuinen. Mikään noista ulkonäöistä ei ole vedonnut miehiin, eikä luonnekaan + muu olemus. Ulkona näkee erilaisia ihmisiä parisuhteissa, mutta minä en kelpa kenellekään.
Aika arvottomaksi sitä itsensä kokee tällä elämän osa-alueella.
P.s. Ja ei, ei ole auttanut ajatella, että "en nyt tässä etsi ketään tai en oikeastaan halua ketään, niin kyllä se rakkaus vastaan tulee yllättäen", ei ole tullut. Ainoat kontaktit miesten puolelta vuosien varrella ovat olleet 1. juoppo dösärillä pummas röökiä 2. kaupassa n. 65-70v. mies ehdotti grillimakkaraa, että mikä kannattaa ottaa. Noin muuten olen ilmaa oikeastaan ihan kaikille ihmisille.
Miten olisi tallinnan reissu? Vähän juopottelua, syömistä, seksiä ym.??
Ei kiitos oikein kiinnosta. Olen lähes absolutisti, joten juopottelu on pois laskuista. Seksiä harrastan vasta suhteessa, joten satunnaiset panot on ehdoton ei. Toki ruoka maistuu, koska kaikkien pitää syödä, mutta sitä voi tehdä Suomessakin.
Toivottavasti löydät seuraa Tallinnaan.
Voidaan olla juopottelemattakin, ei ole mulle mikään ongelma, rentouttaisi vaan ehkä vähentäisi jännitystäkin.
No ei sillä väliä koska ei mun kanssa kukaan nainen lähtisi kuitenkaan mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ihastun ihan äärimmäisen harvoin siten, että voisin ajatella toisen kanssa mahdollista tulevaisuutta. Olen kyllä törmännyt kiinnostaviin miehiin, mutta vain harvoin tarpeeksi kiinnostaviin. Itse asiassa vain kerran koko elämäni aikana.
En ole kuitenkaan vielä valmis vajoamaan epätoivoon tai tyytymään "ihan hyvään", vaikka mies olisi objektiivisesti katsottuna kuinka täydellinen tahansa. Voi olla että mieleni muuttuu jossain vaiheessa, mutta ainakin vielä jaksan odottaa löytäväni sellaisen, joka kolahtaa täysillä. Ilman etsimistä.Sama juttu minulla. En aio tyytyä supermallinaiseen, joka on rikkaasta suvusta ja haluaa rahoittaa kaikki harrastukseni mutta ei ole koskaan fyysisesti tai emotionaalisesti etäinen.
Tokihan tuollaisia on ollut tarjolla, mutta ei ole kolahtanut. Kerran oli yksi nainen, mutta sekään ei ollut oikein tarpeeksi hyvä.
Ymmärsitköhän nyt ihan oikein? Tuo lainaamasi nainen tarkoitti, että hän ei halua esimerkiksi komeaa urheilullista lääkärimiestä (= "objektiivisesti täydellinen"), jos heidän väliltään puuttuu "se jokin". Se kipinä ja tunne että tässä tämä nyt on. Sen sijaan hän ottaisi "objektiivisesti epätäydellisen" miehen, joka tuntuisi Siltä oikealta.
Mietin välillä, että onko tämä "kemia" ja "se jokin" vain naisten kokemus. Välillä tuntuu, etteivät miehet käsitä koko konseptia. Siis sitä, kun joku ihminen vain tuntuu oikealta, ja itselle tulee varma tunne, että "kaikista maailman ihmisistä TÄMÄ on se kenen kanssa haluan olla".
Ei ole, mutta ehkä miehissä on enemmän sellaisia, jotka ei käsitä, koska miehet on yleensä rationaalisempia, mutta naisilla taas on yleensä enemmän tunneälyä. Mutta noin yleensä kyllä kemian pitää olla molemminpuolista ja se on miehillekin tärkeää.
Joku "objektiivisesti täydellinen" nainen voi olla sellainen, että se ei herätä minussa oikeastaan mitään tunteita suuntaan tai toiseen, kun taas joku objektiivisesti paljon vähemmän täydellinen voi vaikuttaa 100-prosenttisen täydelliseltä juuri minulle.
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ihastun ihan äärimmäisen harvoin siten, että voisin ajatella toisen kanssa mahdollista tulevaisuutta. Olen kyllä törmännyt kiinnostaviin miehiin, mutta vain harvoin tarpeeksi kiinnostaviin. Itse asiassa vain kerran koko elämäni aikana.
En ole kuitenkaan vielä valmis vajoamaan epätoivoon tai tyytymään "ihan hyvään", vaikka mies olisi objektiivisesti katsottuna kuinka täydellinen tahansa. Voi olla että mieleni muuttuu jossain vaiheessa, mutta ainakin vielä jaksan odottaa löytäväni sellaisen, joka kolahtaa täysillä. Ilman etsimistä.Sama juttu minulla. En aio tyytyä supermallinaiseen, joka on rikkaasta suvusta ja haluaa rahoittaa kaikki harrastukseni mutta ei ole koskaan fyysisesti tai emotionaalisesti etäinen.
Tokihan tuollaisia on ollut tarjolla, mutta ei ole kolahtanut. Kerran oli yksi nainen, mutta sekään ei ollut oikein tarpeeksi hyvä.
Ymmärsitköhän nyt ihan oikein? Tuo lainaamasi nainen tarkoitti, että hän ei halua esimerkiksi komeaa urheilullista lääkärimiestä (= "objektiivisesti täydellinen"), jos heidän väliltään puuttuu "se jokin". Se kipinä ja tunne että tässä tämä nyt on. Sen sijaan hän ottaisi "objektiivisesti epätäydellisen" miehen, joka tuntuisi Siltä oikealta.
Mietin välillä, että onko tämä "kemia" ja "se jokin" vain naisten kokemus. Välillä tuntuu, etteivät miehet käsitä koko konseptia. Siis sitä, kun joku ihminen vain tuntuu oikealta, ja itselle tulee varma tunne, että "kaikista maailman ihmisistä TÄMÄ on se kenen kanssa haluan olla".
No lähinnä parodioin sitä ajatusta, että satunnainen nainen voisi tyytyä ja tuosta vain ottaa objektiivisesti täydellisen miehen jos haluaisi. Aika turhaa pohdintaa tavalliselle ihmiselle, että mitä jos joutuisi tyytymään täydelliseen, jonka kanssa ei ole kipinää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ihastun ihan äärimmäisen harvoin siten, että voisin ajatella toisen kanssa mahdollista tulevaisuutta. Olen kyllä törmännyt kiinnostaviin miehiin, mutta vain harvoin tarpeeksi kiinnostaviin. Itse asiassa vain kerran koko elämäni aikana.
En ole kuitenkaan vielä valmis vajoamaan epätoivoon tai tyytymään "ihan hyvään", vaikka mies olisi objektiivisesti katsottuna kuinka täydellinen tahansa. Voi olla että mieleni muuttuu jossain vaiheessa, mutta ainakin vielä jaksan odottaa löytäväni sellaisen, joka kolahtaa täysillä. Ilman etsimistä.Sama juttu minulla. En aio tyytyä supermallinaiseen, joka on rikkaasta suvusta ja haluaa rahoittaa kaikki harrastukseni mutta ei ole koskaan fyysisesti tai emotionaalisesti etäinen.
Tokihan tuollaisia on ollut tarjolla, mutta ei ole kolahtanut. Kerran oli yksi nainen, mutta sekään ei ollut oikein tarpeeksi hyvä.
Ymmärsitköhän nyt ihan oikein? Tuo lainaamasi nainen tarkoitti, että hän ei halua esimerkiksi komeaa urheilullista lääkärimiestä (= "objektiivisesti täydellinen"), jos heidän väliltään puuttuu "se jokin". Se kipinä ja tunne että tässä tämä nyt on. Sen sijaan hän ottaisi "objektiivisesti epätäydellisen" miehen, joka tuntuisi Siltä oikealta.
Mietin välillä, että onko tämä "kemia" ja "se jokin" vain naisten kokemus. Välillä tuntuu, etteivät miehet käsitä koko konseptia. Siis sitä, kun joku ihminen vain tuntuu oikealta, ja itselle tulee varma tunne, että "kaikista maailman ihmisistä TÄMÄ on se kenen kanssa haluan olla".
No lähinnä parodioin sitä ajatusta, että satunnainen nainen voisi tyytyä ja tuosta vain ottaa objektiivisesti täydellisen miehen jos haluaisi. Aika turhaa pohdintaa tavalliselle ihmiselle, että mitä jos joutuisi tyytymään täydelliseen, jonka kanssa ei ole kipinää.
Ehkä tuo on turhaa pohdintaa laajemmassa mittakaavassa, mutta voi tilanne silti olla ihan mahdollinenkin.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ihastun ihan äärimmäisen harvoin siten, että voisin ajatella toisen kanssa mahdollista tulevaisuutta. Olen kyllä törmännyt kiinnostaviin miehiin, mutta vain harvoin tarpeeksi kiinnostaviin. Itse asiassa vain kerran koko elämäni aikana.
En ole kuitenkaan vielä valmis vajoamaan epätoivoon tai tyytymään "ihan hyvään", vaikka mies olisi objektiivisesti katsottuna kuinka täydellinen tahansa. Voi olla että mieleni muuttuu jossain vaiheessa, mutta ainakin vielä jaksan odottaa löytäväni sellaisen, joka kolahtaa täysillä. Ilman etsimistä.Sama juttu minulla. En aio tyytyä supermallinaiseen, joka on rikkaasta suvusta ja haluaa rahoittaa kaikki harrastukseni mutta ei ole koskaan fyysisesti tai emotionaalisesti etäinen.
Tokihan tuollaisia on ollut tarjolla, mutta ei ole kolahtanut. Kerran oli yksi nainen, mutta sekään ei ollut oikein tarpeeksi hyvä.
Ymmärsitköhän nyt ihan oikein? Tuo lainaamasi nainen tarkoitti, että hän ei halua esimerkiksi komeaa urheilullista lääkärimiestä (= "objektiivisesti täydellinen"), jos heidän väliltään puuttuu "se jokin". Se kipinä ja tunne että tässä tämä nyt on. Sen sijaan hän ottaisi "objektiivisesti epätäydellisen" miehen, joka tuntuisi Siltä oikealta.
Mietin välillä, että onko tämä "kemia" ja "se jokin" vain naisten kokemus. Välillä tuntuu, etteivät miehet käsitä koko konseptia. Siis sitä, kun joku ihminen vain tuntuu oikealta, ja itselle tulee varma tunne, että "kaikista maailman ihmisistä TÄMÄ on se kenen kanssa haluan olla".
No lähinnä parodioin sitä ajatusta, että satunnainen nainen voisi tyytyä ja tuosta vain ottaa objektiivisesti täydellisen miehen jos haluaisi. Aika turhaa pohdintaa tavalliselle ihmiselle, että mitä jos joutuisi tyytymään täydelliseen, jonka kanssa ei ole kipinää.
Ymmärrän mitä tarkoitat. Minulle noin on kuitenkin kerran tapahtunut, joten on se mahdollista. Minulle osoitti kiinnostusta ihan oikeasti todella komea ja menestynyt mies. Siis ei vain minun silmissäni komea, vaan sellaisen "yleisen ihanteen" mukainen: pitkä, tumma, miellyttävät kasvonpiirteet, urheilullinen kroppa, tyylikäs pukeutuminen. Töissä korkeassa asemassa ja ilmeisen varakas, ja vielä lisäksi todella hyvätapaisen oloinen. Siis sellainen objektiivisesti tarkasteltuna napakymppi.
Toki olen itsekin ihan kaunis ja sporttinen nainen, mutta silti olin jotenkin yllättynyt noin "täydellisen" miehen huomiosta. Kävimme muutamilla treffeillä, mutta ei juttu vain oikein lähtenyt lentoon. En tuntenut sellaista kipinää välillämme, enkä perhosia vatsanpohjassa. Voin siis sanoa että tässä tapauksessa en "tyytynyt objektiivisesti täydelliseen mieheen" koska hän ei tuntunut Siltä Oikealta. N27
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olet tuollainen vässykkä? Taistele hänestä! Seurustelu ei ole edes hidaste, vasta naimisiin meno voi hidastaa.
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ihastun ihan äärimmäisen harvoin siten, että voisin ajatella toisen kanssa mahdollista tulevaisuutta. Olen kyllä törmännyt kiinnostaviin miehiin, mutta vain harvoin tarpeeksi kiinnostaviin. Itse asiassa vain kerran koko elämäni aikana.
En ole kuitenkaan vielä valmis vajoamaan epätoivoon tai tyytymään "ihan hyvään", vaikka mies olisi objektiivisesti katsottuna kuinka täydellinen tahansa. Voi olla että mieleni muuttuu jossain vaiheessa, mutta ainakin vielä jaksan odottaa löytäväni sellaisen, joka kolahtaa täysillä. Ilman etsimistä.Sama juttu minulla. En aio tyytyä supermallinaiseen, joka on rikkaasta suvusta ja haluaa rahoittaa kaikki harrastukseni mutta ei ole koskaan fyysisesti tai emotionaalisesti etäinen.
Tokihan tuollaisia on ollut tarjolla, mutta ei ole kolahtanut. Kerran oli yksi nainen, mutta sekään ei ollut oikein tarpeeksi hyvä.
Ymmärsitköhän nyt ihan oikein? Tuo lainaamasi nainen tarkoitti, että hän ei halua esimerkiksi komeaa urheilullista lääkärimiestä (= "objektiivisesti täydellinen"), jos heidän väliltään puuttuu "se jokin". Se kipinä ja tunne että tässä tämä nyt on. Sen sijaan hän ottaisi "objektiivisesti epätäydellisen" miehen, joka tuntuisi Siltä oikealta.
Mietin välillä, että onko tämä "kemia" ja "se jokin" vain naisten kokemus. Välillä tuntuu, etteivät miehet käsitä koko konseptia. Siis sitä, kun joku ihminen vain tuntuu oikealta, ja itselle tulee varma tunne, että "kaikista maailman ihmisistä TÄMÄ on se kenen kanssa haluan olla".
No lähinnä parodioin sitä ajatusta, että satunnainen nainen voisi tyytyä ja tuosta vain ottaa objektiivisesti täydellisen miehen jos haluaisi. Aika turhaa pohdintaa tavalliselle ihmiselle, että mitä jos joutuisi tyytymään täydelliseen, jonka kanssa ei ole kipinää.
Ymmärrän mitä tarkoitat. Minulle noin on kuitenkin kerran tapahtunut, joten on se mahdollista. Minulle osoitti kiinnostusta ihan oikeasti todella komea ja menestynyt mies. Siis ei vain minun silmissäni komea, vaan sellaisen "yleisen ihanteen" mukainen: pitkä, tumma, miellyttävät kasvonpiirteet, urheilullinen kroppa, tyylikäs pukeutuminen. Töissä korkeassa asemassa ja ilmeisen varakas, ja vielä lisäksi todella hyvätapaisen oloinen. Siis sellainen objektiivisesti tarkasteltuna napakymppi.
Toki olen itsekin ihan kaunis ja sporttinen nainen, mutta silti olin jotenkin yllättynyt noin "täydellisen" miehen huomiosta. Kävimme muutamilla treffeillä, mutta ei juttu vain oikein lähtenyt lentoon. En tuntenut sellaista kipinää välillämme, enkä perhosia vatsanpohjassa. Voin siis sanoa että tässä tapauksessa en "tyytynyt objektiivisesti täydelliseen mieheen" koska hän ei tuntunut Siltä Oikealta. N27
Lisäys vielä: sittemmin olen rakastunut tulisesti toiseen mieheen, joka on lyhyempi, pulskempi ja vähävaraisempi kuin tuo "täydellinen mies". Siis objektiivisesti "huonompi". Mutta voi vitsit kuinka hauskaa meillä on yhdessä ja millainen vetovoima välillämme on. En vaihtaisi mihinkään enkä kehenkään! Tämä tuntuu Siltä Oikealta ja on täydellinen juuri minulle. N27
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi teitä! Sieppaa noin nuorten ihmisten valitus sinkkuudesta. Pari-kolmekymppisellä on vielä ruhtinaallisesti aikaa löytää kumppani ja perustaa (halutessaan) perhe. Ikäiselläni 41-vuotiaalla täysin kokemattomalla naisella ei sen sijaan ole enää mitään toivoa. Pakko alkaa tyytyä rienattuun vanhanpiian osaan. Muutaman kerran olen käynyt nettideittitreffeillä 5 viime vuoden sisään, mutta siihen se kontakti vastakkaiseen sukupuoleen sitten on jäänytkin. Ei ole ollut siis koskaan mitään "sutinaa/säätöä", enkä ole edes esim. koskaan suudellut ketään. 15-vuotiaasta asti olen toivonut hartaasti seurustelukumppania ja seurannut kateellisena muiden pariutumista ja perheen perustamista. Niin kipeää on kuulkaa tehnyt, että monta kertaa olen itkenyt itseni uneen ja toivonut elämän loppuvan. Kai sitä on mentävä itseensä. Syitä tilanteeseeni on varmaan sekä ulkoisessa että luonnepuolessa, vaikka en koekaan olevani mitenkään erottuva suuntaan enkä toiseen. Luonteeltani olen ollut aina aranpuoleinen koulukiusaamisen jne. vuoksi, mutta iän ja sosiaalisuutta vaativan ammatin myötä olen petrannut tuota puolta, mutta vasta viime vuosina tämä on olen uskaltautunut enemmän "ihmisten ilmoille" . Mutta eipä se nyt enää auta asiaa kun jo +35 ikä tuntuu olevan oman ikäisteni miesten mielestä turnoff. Toive kumppanin löytämisestä onkin nykyään nollassa, vaikka viimeisen asti sitä vain halusi pitää elossa pientä toivon kipinää. Kai sitä jaksaa taivaltaa lopun elämäänsäkin yksin kun on jo tähän asti sinnitellyt, vaikka katkeraksihan tällainen tekee.
Vierailija kirjoitti:
Voi teitä! Sieppaa noin nuorten ihmisten valitus sinkkuudesta. Pari-kolmekymppisellä on vielä ruhtinaallisesti aikaa löytää kumppani ja perustaa (halutessaan) perhe. Ikäiselläni 41-vuotiaalla täysin kokemattomalla naisella ei sen sijaan ole enää mitään toivoa. Pakko alkaa tyytyä rienattuun vanhanpiian osaan. Muutaman kerran olen käynyt nettideittitreffeillä 5 viime vuoden sisään, mutta siihen se kontakti vastakkaiseen sukupuoleen sitten on jäänytkin. Ei ole ollut siis koskaan mitään "sutinaa/säätöä", enkä ole edes esim. koskaan suudellut ketään. 15-vuotiaasta asti olen toivonut hartaasti seurustelukumppania ja seurannut kateellisena muiden pariutumista ja perheen perustamista. Niin kipeää on kuulkaa tehnyt, että monta kertaa olen itkenyt itseni uneen ja toivonut elämän loppuvan. Kai sitä on mentävä itseensä. Syitä tilanteeseeni on varmaan sekä ulkoisessa että luonnepuolessa, vaikka en koekaan olevani mitenkään erottuva suuntaan enkä toiseen. Luonteeltani olen ollut aina aranpuoleinen koulukiusaamisen jne. vuoksi, mutta iän ja sosiaalisuutta vaativan ammatin myötä olen petrannut tuota puolta, mutta vasta viime vuosina tämä on olen uskaltautunut enemmän "ihmisten ilmoille" . Mutta eipä se nyt enää auta asiaa kun jo +35 ikä tuntuu olevan oman ikäisteni miesten mielestä turnoff. Toive kumppanin löytämisestä onkin nykyään nollassa, vaikka viimeisen asti sitä vain halusi pitää elossa pientä toivon kipinää. Kai sitä jaksaa taivaltaa lopun elämäänsäkin yksin kun on jo tähän asti sinnitellyt, vaikka katkeraksihan tällainen tekee.
Hali sinulle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet vielä nuori, ap. Löysin itse elämäni rakkauden 34-vuotiaana. Siihen asti olin ikisinkku.
Oot liian pakkomielteinen tuon rakkauden löytymisen suhteen.
Unohda koko juttu vähäksi aikaa, harrasta vaikka urheilua, lue kirjoja ym...ja heitä läppäri tabletti ja sometus romukoppaan vähäksi aikaa.
Kyllä se prinssi vielä vastaan ratsastaa.
Minä olen 44-vuotias ja viimeisin lyhyt suhde vuonna 1999. Tämän jälkeen ei enää mitään ole tapahtunut suhderintamalla. Yritin aikani etsiä miestä itselleni, mutta kun ei tärpännyt millään keinolla, niin oikeastaan luovutin n. 10 vuotta sitten kokonaan. 20 vuotta yksinoloa. Toki olen tottunut tähän, mutta aina välillä kaipaisin hellyyttä, kosketusta, rakkautta...
Ulkonäköni on vaihdellut hoikasta todella lihavaan ja nyt on vielä jonkun verran ylipainoa jäljellä, jota yritän pudottaa. On ollut pitkät hiukset, super lyhyet, nyt puolipitkät värjäämättömät. Olen meikannut, sitten taas en, nyt jälleen olen löytänyt meikit. Olen omasta mielestäni ihan ok-näköinen. En nyt mitään "supermallin" tasoa, mutta en suohirviökään. Luonne on iloinen, ystävällinen ja rauhallinen. Hymyilen paljon ja olen todella huumorintajuinen. Mikään noista ulkonäöistä ei ole vedonnut miehiin, eikä luonnekaan + muu olemus. Ulkona näkee erilaisia ihmisiä parisuhteissa, mutta minä en kelpa kenellekään.
Aika arvottomaksi sitä itsensä kokee tällä elämän osa-alueella.
P.s. Ja ei, ei ole auttanut ajatella, että "en nyt tässä etsi ketään tai en oikeastaan halua ketään, niin kyllä se rakkaus vastaan tulee yllättäen", ei ole tullut. Ainoat kontaktit miesten puolelta vuosien varrella ovat olleet 1. juoppo dösärillä pummas röökiä 2. kaupassa n. 65-70v. mies ehdotti grillimakkaraa, että mikä kannattaa ottaa. Noin muuten olen ilmaa oikeastaan ihan kaikille ihmisille.