"Menetin" ihastukseni ja pelkään etten ikinä löydä ketään.

Ikää 31 ja sama fiilis. Ihastuin kunnolla neljä vuotta sitten, mies olikin valehdellut kaiken ja hänellä oli koko ajan toinen nainen. Jonkinlaisessa "suhteessa" siis olimme, hyväksikäyttösuhteessa jossa minua pidettiin pellenä. Tuon jälkeen ihastuin jonkin verran uudelleen toiseen mieheen, joka roikotti vain seksin takia. Nyt onkin sitten kaikki toivo mennyt, että ikinä enää ihastuisin saati että vielä mies haluaisi minut. Olen treffaillut ja ravannut ulkona mutta kukaan ei tunnu miltään. Itsetunto on romahtanut aivan pohjamutiin ja pidän itseäni jotenkin viallisena ja huonona kun minua on kohdeltu kaltoin. Aina sanotaan, että etsimällä ei löydy, mutta toisaalta että pitäisi olla aktiivinen (eikä silloinkaan löydy.) Jos on joskus oikeasti ihastunut, niin on vaikea tyytyä mieheen jota kohtaan ei pysty tuntemaan mitään.

On todella ahdistava ajatus, että elämää voi olla edessä vielä vuosikymmeniä ja ne kaikki pitää viettää yksin. En todella usko koskaan enää löytäväni ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kotoa poistuminen on varmasti sellainen asia, missä voisin skarpata. Tapaan kyllä ihmisiä töissä ja liikuntaharrastusten parissa, mutta illat vietän monesti kotona. En ole yhtään baarissakävijätyyppiä. Ehkä voisin käydä useammin ihan vaikka kävelemässä kaupungilla tai jossakin alkoholittomissa tapahtumissa. Nyt kesällä sellaisia mahdollisuuksia onkin paljon enemmän.

Tähän sellainen vinkki, että yksi joka saa sinut ulos on se, että otat itsellesi päivittäisen 10,000 askeleen tavoitteen, puhelimissa on näitä äppejä jotka laskee askeleesi.

Yrität tavoitteeseen joka päivä kävellen kaupungilla ja puistoissa sekä kävelypoluilla. Eri paikoissakin eikä aina samaa reittiä pitkin.

Liikunta myös laskee ahdistuneisuutta. Jos on yhtään sosiaalista ahdistuneisuutta, liikunta laukaisee sen todella tehokkaasti pois. Tulet jopa sosiaalisemmaksi liikkumalla.

Itse teen tätä ja vaikka normaalisti en juttele lähes kenellekään normaalissa elämässäni, niin näillä kävelyillä törmää jatkuvasti ihmisiin ja tilanteisiin missä tapahtuu juttelua täysin tuntemattomien kanssa, ja nämä voivat johtaa syvempiinkin tuttavuuksiin.

Ihmiset ulkoiluttavat koiria ja ei ole mitenkään mahdotonta, että joskus syntyy hieno tuttavuus kun tulee vastaan söpö koira ja päädyt jotenkin juttusille siinä tilanteessa.

Ja vähintäänkin kuntosi kasvaa ja keho sekä terveys kiittää kun kävelet. Win/win.

Kumppanin tapaa yleensä sitä myöten, mitä elämässä tekee muutenkin. Esimerkiksi kuntosalilta moni on löytänyt tuttavuuksia, ystäviä tai jopa elämänkumppanin. He käyvät kuntosalilla muutenkin, mutta on plussaa jos siellä samalla tapaa jonkun.

Kiitos vinkistä :) Harrastankin jo aika paljon liikuntaa, ehkä voisin suunnata lenkkejäni metsän sijaan enemmän ihmisten ilmoille. Olet kyllä oikeassa siinä, että liikunnasta on tosi monenlaista hyötyä. Minullekin se on tärkeä keino piristää mieltä, parantaa itsetuntoa ja olla sosiaalinen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain paljon ajateltavaa tästä ketjusta. Itse en ole ikinä ollut sinkku, enkä asunut yksin. Ensimmäinen suhde kesti 11v ja nykyinen on kestänyt jo 25v.

Millaisia ajatuksia sinulla heräsi? Olisi kiinnostavaa kuulla täysin päinvastaisen elämän eläneen mietteitä. Terv. ikisinkku

Tunnen olevani etuoikeutettu, kun olen saanut rakastaa ja saanut paljon rakkautta osakseni. Pitkiin parisuhteisiin mahtuu paljon huonojakin hetkiä mutta kaikesta selviää yhdessä jos on tahtoa. Neljä aikuista lasta ja viisi lastenlasta on asia, mistä olen elämälle kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kotoa poistuminen on varmasti sellainen asia, missä voisin skarpata. Tapaan kyllä ihmisiä töissä ja liikuntaharrastusten parissa, mutta illat vietän monesti kotona. En ole yhtään baarissakävijätyyppiä. Ehkä voisin käydä useammin ihan vaikka kävelemässä kaupungilla tai jossakin alkoholittomissa tapahtumissa. Nyt kesällä sellaisia mahdollisuuksia onkin paljon enemmän.

Tähän sellainen vinkki, että yksi joka saa sinut ulos on se, että otat itsellesi päivittäisen 10,000 askeleen tavoitteen, puhelimissa on näitä äppejä jotka laskee askeleesi.

Yrität tavoitteeseen joka päivä kävellen kaupungilla ja puistoissa sekä kävelypoluilla. Eri paikoissakin eikä aina samaa reittiä pitkin.

Liikunta myös laskee ahdistuneisuutta. Jos on yhtään sosiaalista ahdistuneisuutta, liikunta laukaisee sen todella tehokkaasti pois. Tulet jopa sosiaalisemmaksi liikkumalla.

Itse teen tätä ja vaikka normaalisti en juttele lähes kenellekään normaalissa elämässäni, niin näillä kävelyillä törmää jatkuvasti ihmisiin ja tilanteisiin missä tapahtuu juttelua täysin tuntemattomien kanssa, ja nämä voivat johtaa syvempiinkin tuttavuuksiin.

Ihmiset ulkoiluttavat koiria ja ei ole mitenkään mahdotonta, että joskus syntyy hieno tuttavuus kun tulee vastaan söpö koira ja päädyt jotenkin juttusille siinä tilanteessa.

Ja vähintäänkin kuntosi kasvaa ja keho sekä terveys kiittää kun kävelet. Win/win.

Kumppanin tapaa yleensä sitä myöten, mitä elämässä tekee muutenkin. Esimerkiksi kuntosalilta moni on löytänyt tuttavuuksia, ystäviä tai jopa elämänkumppanin. He käyvät kuntosalilla muutenkin, mutta on plussaa jos siellä samalla tapaa jonkun.

Ei kukaan puhu minulle kun olen kävelylenkeillä. Tuijottaa kyllä. En koe itsekään  kovinkaan luontevaksi alkaa juttelemaan tuntemattomille lenkkipolulla. 

Tilanteita tulee joskus. Itse juttelin tänään jopa neljälle tuntemattomalle ihmiselle kävelyni aikana, kaikki tapahtui luontevasti ja oli mukana jopa flirttiäkin. Eihän sitä joka kerta tapahdu, mutta kun tapahtuu niin ymmärtää kuinka helppoa ja luontevaa tuntemattomille juttelu on.

Kannattaa muistaa että suurinkin hurmos lakkaa väistämättä, ja parisuhteen kuuluisi sen jälkeen muuttua välittämisrakkaudeksi. Joten jos haluaa perheen, kannattaa miettiä mikä siinä toisessa todella on tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Ikää 31 ja sama fiilis. Ihastuin kunnolla neljä vuotta sitten, mies olikin valehdellut kaiken ja hänellä oli koko ajan toinen nainen. Jonkinlaisessa "suhteessa" siis olimme, hyväksikäyttösuhteessa jossa minua pidettiin pellenä. Tuon jälkeen ihastuin jonkin verran uudelleen toiseen mieheen, joka roikotti vain seksin takia. Nyt onkin sitten kaikki toivo mennyt, että ikinä enää ihastuisin saati että vielä mies haluaisi minut. Olen treffaillut ja ravannut ulkona mutta kukaan ei tunnu miltään. Itsetunto on romahtanut aivan pohjamutiin ja pidän itseäni jotenkin viallisena ja huonona kun minua on kohdeltu kaltoin. Aina sanotaan, että etsimällä ei löydy, mutta toisaalta että pitäisi olla aktiivinen (eikä silloinkaan löydy.) Jos on joskus oikeasti ihastunut, niin on vaikea tyytyä mieheen jota kohtaan ei pysty tuntemaan mitään.

On todella ahdistava ajatus, että elämää voi olla edessä vielä vuosikymmeniä ja ne kaikki pitää viettää yksin. En todella usko koskaan enää löytäväni ketään.

Voi sinua, kunpa voisin antaa sinulle halauksen. Kirjoittamasi ajatukset ovat minullekin tuttuja, itse en tunne oloani noin synkäksi koko ajan, mutta synkempinä hetkinä tunnistan noita ihan samoja ajatuksia. Ja suuren ahdistuksen siitä, että mitä jos jäänkin koko iäkseni yksin. En näe merkitystä elämälläni, jos olen aina vain yksin. Kuten sanotaan, jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru on puolikas suru. Ihmistä, ainakaan minua, ei ole luotu olemaan aina yksin.

Sanoit että "Aina sanotaan, että etsimällä ei löydy, mutta toisaalta että pitäisi olla aktiivinen (eikä silloinkaan löydy.)" Tähän en voi kommentoida muuta kuin että NIINPÄ! Ymmärrän sinua täysin. Voimia

Vierailija kirjoitti:

Eihän puolisoa löydä jos siitä tekee ison numeron ja sitä miettii jatkuvasti. Silloin kun asiat on hyvin ja on tasapainoinen ja onnellinen muutenkin niin silloin se yleensä vasta tulee vastaan.

Voi kuulostaa tylyltä ja epäreilulta mutta niin se vain on. Pitäisi päästää irti siitä ajatuksesta että mun on nyt pakko löytää jo joku.

Rakkaus ei yleensä tule etsimällä koska silloin keskittää huomionsa ihan vääriin asioihin. Se tulee useimmiten yllättäen nurkan takaa.

Vaikeaa on, tiedän mutta kannattaa tehdä itsensä kanssa töitä että pääsisi tuon aiheen masentelusta pois.

Sen jälkeen se elämä alkaa maistua paremmalta ja kumppanikin saattaa löytyä.

Tsemppiä!

Nämä geneeriset latteudet on pahimpia. Voi toimia osalle, osalle ei. Ei valitettavasti ole mitään ihmeellistä tasoa, jonne päästyään löytää oman kumppanin. Useimmat sinkut elävät omaa, täyttä elämäänsä siinä määrin mitä sinkkuina pystyvät. Monet parisuhteeseen kaipaavat ovat muilla elämän osa-alueilla hyvinkin tasapainoisia ja tyytyväisiä. Itse olen huomannut, että vuosia sinkkuna olleena alan olemaan liiankin urautunut omiin tapoihini, ettei toiselle löydy enää välttämättä "tilaa" kun elämä on täytetty muilla asioilla.

MiäsHenkilö kirjoitti:

Kannattaa muistaa että suurinkin hurmos lakkaa väistämättä, ja parisuhteen kuuluisi sen jälkeen muuttua välittämisrakkaudeksi. Joten jos haluaa perheen, kannattaa miettiä mikä siinä toisessa todella on tärkeää.

Ymmärrän tämän, mutta haluaisin ajatella että on mahdollista kokea samassa paketissa sekä se alun suuri hurmos että sitä seuraava välittämisrakkaus. Että se ei ole joko-tai. Minusta tuntuisi vastenmieliselta ja oikeastaan ihan mahdottomaltakin pakottaa itseni suhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, joka ei herätä minussa tuota hurmosta. Ap

Vierailija kirjoitti:

MiäsHenkilö kirjoitti:

Kannattaa muistaa että suurinkin hurmos lakkaa väistämättä, ja parisuhteen kuuluisi sen jälkeen muuttua välittämisrakkaudeksi. Joten jos haluaa perheen, kannattaa miettiä mikä siinä toisessa todella on tärkeää.

Ymmärrän tämän, mutta haluaisin ajatella että on mahdollista kokea samassa paketissa sekä se alun suuri hurmos että sitä seuraava välittämisrakkaus. Että se ei ole joko-tai. Minusta tuntuisi vastenmieliselta ja oikeastaan ihan mahdottomaltakin pakottaa itseni suhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, joka ei herätä minussa tuota hurmosta. Ap

Tietysti voi! Ja jonkinlainen hurmos pitääkin löytyä, mutta kaksi asiaa on hyvä muistaa.  Yksi on se, että jos haluaa perheen ei kannata odottaa ikuisesti ja toinen on se, että hurmoksessa voi jäädä sokeaksi asioille, jotka myöhemmin hajoittavat sen perheen. Toki tämä nyt oli taas kyynisen ihmisen analysointia.

Vierailija kirjoitti:

MiäsHenkilö kirjoitti:

Kannattaa muistaa että suurinkin hurmos lakkaa väistämättä, ja parisuhteen kuuluisi sen jälkeen muuttua välittämisrakkaudeksi. Joten jos haluaa perheen, kannattaa miettiä mikä siinä toisessa todella on tärkeää.

Ymmärrän tämän, mutta haluaisin ajatella että on mahdollista kokea samassa paketissa sekä se alun suuri hurmos että sitä seuraava välittämisrakkaus. Että se ei ole joko-tai. Minusta tuntuisi vastenmieliselta ja oikeastaan ihan mahdottomaltakin pakottaa itseni suhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, joka ei herätä minussa tuota hurmosta. Ap

Ap, mielestäni ajattelet ihan oikein tässä. Juttelin joskus tuntemattoman mummon kanssa puistonpenkillä rakkaudesta (älkää kysykö miten tähän päädyttiin :D) ja kerroin hänelle että ehdin jo olla toiveikas, mutta eipä mies ollutkaan se oikea. Olin siis juuri eronnut tapailusuhteesta. Mummo sanoi kokemuksen vankalla äänellä: "Älä murehdi. Kun se osuu kohdalle, sen tietää."

Nuo sanat pysyvät mielessäni aina, ja luotan niihin.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MiäsHenkilö kirjoitti:

Kannattaa muistaa että suurinkin hurmos lakkaa väistämättä, ja parisuhteen kuuluisi sen jälkeen muuttua välittämisrakkaudeksi. Joten jos haluaa perheen, kannattaa miettiä mikä siinä toisessa todella on tärkeää.

Ymmärrän tämän, mutta haluaisin ajatella että on mahdollista kokea samassa paketissa sekä se alun suuri hurmos että sitä seuraava välittämisrakkaus. Että se ei ole joko-tai. Minusta tuntuisi vastenmieliselta ja oikeastaan ihan mahdottomaltakin pakottaa itseni suhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, joka ei herätä minussa tuota hurmosta. Ap

Ap, mielestäni ajattelet ihan oikein tässä. Juttelin joskus tuntemattoman mummon kanssa puistonpenkillä rakkaudesta (älkää kysykö miten tähän päädyttiin :D) ja kerroin hänelle että ehdin jo olla toiveikas, mutta eipä mies ollutkaan se oikea. Olin siis juuri eronnut tapailusuhteesta. Mummo sanoi kokemuksen vankalla äänellä: "Älä murehdi. Kun se osuu kohdalle, sen tietää."

Nuo sanat pysyvät mielessäni aina, ja luotan niihin.

Ihana mummo

Itse erosin viime syksynä 11 vuoden suhteesta miehen pettämisen takia. Hän oli minun todellinen ihastus, kun seurusteltiin, puhuttiin joka päivä ja ihastuminen ja rakastuminen oli voimakasta. Koskaan aiemmin en ollut tuntenut samoin. Annoin suhteen aikana pari kertaa pettämisen anteeksi mutta sama jatkui, sitten oli pakko erota sillä sydän oli jo niin rikki, ettei sitä yhteen saanut. Mies oli liian hyvän näköinen ja käänsi kaikkien naisten päät, se ehkä pieneltä osaltaan johti pettämiseen.

Todella vaikea uskoa että kokisin samanlaista rakastumista enää.. Tällä hetkellä muut miehet eivät herätä mitään tunteita minussa vaikka kiinnostusta on osoitettu. En nyt etsi suhdetta mutta joku päivä haluaisin kohdata hyvän miehen, eikä ulkonäöllä ole mitään väliä, parempi ruma kuin komea.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Ihastun ihan äärimmäisen harvoin siten, että voisin ajatella toisen kanssa mahdollista tulevaisuutta. Olen kyllä törmännyt kiinnostaviin miehiin, mutta vain harvoin tarpeeksi kiinnostaviin. Itse asiassa vain kerran koko elämäni aikana.
En ole kuitenkaan vielä valmis vajoamaan epätoivoon tai tyytymään "ihan hyvään", vaikka mies olisi objektiivisesti katsottuna kuinka täydellinen tahansa. Voi olla että mieleni muuttuu jossain vaiheessa, mutta ainakin vielä jaksan odottaa löytäväni sellaisen, joka kolahtaa täysillä. Ilman etsimistä.

Sama juttu minulla. En aio tyytyä supermallinaiseen, joka on rikkaasta suvusta ja haluaa rahoittaa kaikki harrastukseni mutta ei ole koskaan fyysisesti tai emotionaalisesti etäinen. 

Tokihan tuollaisia on ollut tarjolla, mutta ei ole kolahtanut. Kerran oli yksi nainen, mutta sekään ei ollut oikein tarpeeksi hyvä. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu myös surulliselta se, että vietän "parhaat vuoteni" yksin. Olen nuori aikuinen, olen pirteä, elämästä kiinnostunut, vielä suhteellisen optimistinen (vaikka rakastumisen suhteen optimismini jo rakoilee), vapaa tekemään mitä vain ja menemään minne vain, nättikin ja hyväkuntoinen. Ja minulla olisi niin paljon rakkautta annettavana. Tunne todella olevani tällä hetkellä parhaimmillani henkisesti ja fyysisesti. Tuntuu tuhlaukselta viettää nämä vuodet yksin :/ Ap

Miksen ole ikinä tavannut tuollaista naista?

Mutta tuskin sinäkään pitäisit tai rakastaisit minua, olen liian vanhakin jo.

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Ihastun ihan äärimmäisen harvoin siten, että voisin ajatella toisen kanssa mahdollista tulevaisuutta. Olen kyllä törmännyt kiinnostaviin miehiin, mutta vain harvoin tarpeeksi kiinnostaviin. Itse asiassa vain kerran koko elämäni aikana.
En ole kuitenkaan vielä valmis vajoamaan epätoivoon tai tyytymään "ihan hyvään", vaikka mies olisi objektiivisesti katsottuna kuinka täydellinen tahansa. Voi olla että mieleni muuttuu jossain vaiheessa, mutta ainakin vielä jaksan odottaa löytäväni sellaisen, joka kolahtaa täysillä. Ilman etsimistä.

Sama juttu minulla. En aio tyytyä supermallinaiseen, joka on rikkaasta suvusta ja haluaa rahoittaa kaikki harrastukseni mutta ei ole koskaan fyysisesti tai emotionaalisesti etäinen. 

Tokihan tuollaisia on ollut tarjolla, mutta ei ole kolahtanut. Kerran oli yksi nainen, mutta sekään ei ollut oikein tarpeeksi hyvä. 

Itse en ehkä puhuisi tarpeeksi hyvistä tai liian huonoista. Ennemmin puhuisin oikeasta ja väärästä. Sen määrittää se tunne, minkä toinen ihminen saa aikaan. Kun oikea sattuu kohdalle, ei millään varallisuuksilla sun muilla seikoilla ole mitään merkitystä.

Se kenelle vastasit

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Ihastun ihan äärimmäisen harvoin siten, että voisin ajatella toisen kanssa mahdollista tulevaisuutta. Olen kyllä törmännyt kiinnostaviin miehiin, mutta vain harvoin tarpeeksi kiinnostaviin. Itse asiassa vain kerran koko elämäni aikana.
En ole kuitenkaan vielä valmis vajoamaan epätoivoon tai tyytymään "ihan hyvään", vaikka mies olisi objektiivisesti katsottuna kuinka täydellinen tahansa. Voi olla että mieleni muuttuu jossain vaiheessa, mutta ainakin vielä jaksan odottaa löytäväni sellaisen, joka kolahtaa täysillä. Ilman etsimistä.

Sama juttu minulla. En aio tyytyä supermallinaiseen, joka on rikkaasta suvusta ja haluaa rahoittaa kaikki harrastukseni mutta ei ole koskaan fyysisesti tai emotionaalisesti etäinen. 

Tokihan tuollaisia on ollut tarjolla, mutta ei ole kolahtanut. Kerran oli yksi nainen, mutta sekään ei ollut oikein tarpeeksi hyvä. 

Ymmärsitköhän nyt ihan oikein? Tuo lainaamasi nainen tarkoitti, että hän ei halua esimerkiksi komeaa urheilullista lääkärimiestä (= "objektiivisesti täydellinen"), jos heidän väliltään puuttuu "se jokin". Se kipinä ja tunne että tässä tämä nyt on. Sen sijaan hän ottaisi "objektiivisesti epätäydellisen" miehen, joka tuntuisi Siltä oikealta.

Mietin välillä, että onko tämä "kemia" ja "se jokin" vain naisten kokemus. Välillä tuntuu, etteivät miehet käsitä koko konseptia. Siis sitä, kun joku ihminen vain tuntuu oikealta, ja itselle tulee varma tunne, että "kaikista maailman ihmisistä TÄMÄ on se kenen kanssa haluan olla".

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu myös surulliselta se, että vietän "parhaat vuoteni" yksin. Olen nuori aikuinen, olen pirteä, elämästä kiinnostunut, vielä suhteellisen optimistinen (vaikka rakastumisen suhteen optimismini jo rakoilee), vapaa tekemään mitä vain ja menemään minne vain, nättikin ja hyväkuntoinen. Ja minulla olisi niin paljon rakkautta annettavana. Tunne todella olevani tällä hetkellä parhaimmillani henkisesti ja fyysisesti. Tuntuu tuhlaukselta viettää nämä vuodet yksin :/ Ap

Tuo on niin surullista. Eikö nyt mitään kontaktikanavaa näin digiaikana löytyisi. Tee muutenkin aloitteita ja anna ymmärtää, jos olet kiinnostunut jostakin henkilöstä. Ymmärrän tuon tuskan, koska "aika entinen ei koskaan enää palaa" eli anna palaa:)

M58

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Ihastun ihan äärimmäisen harvoin siten, että voisin ajatella toisen kanssa mahdollista tulevaisuutta. Olen kyllä törmännyt kiinnostaviin miehiin, mutta vain harvoin tarpeeksi kiinnostaviin. Itse asiassa vain kerran koko elämäni aikana.
En ole kuitenkaan vielä valmis vajoamaan epätoivoon tai tyytymään "ihan hyvään", vaikka mies olisi objektiivisesti katsottuna kuinka täydellinen tahansa. Voi olla että mieleni muuttuu jossain vaiheessa, mutta ainakin vielä jaksan odottaa löytäväni sellaisen, joka kolahtaa täysillä. Ilman etsimistä.

Sama juttu minulla. En aio tyytyä supermallinaiseen, joka on rikkaasta suvusta ja haluaa rahoittaa kaikki harrastukseni mutta ei ole koskaan fyysisesti tai emotionaalisesti etäinen. 

Tokihan tuollaisia on ollut tarjolla, mutta ei ole kolahtanut. Kerran oli yksi nainen, mutta sekään ei ollut oikein tarpeeksi hyvä. 

Ymmärsitköhän nyt ihan oikein? Tuo lainaamasi nainen tarkoitti, että hän ei halua esimerkiksi komeaa urheilullista lääkärimiestä (= "objektiivisesti täydellinen"), jos heidän väliltään puuttuu "se jokin". Se kipinä ja tunne että tässä tämä nyt on. Sen sijaan hän ottaisi "objektiivisesti epätäydellisen" miehen, joka tuntuisi Siltä oikealta.

Mietin välillä, että onko tämä "kemia" ja "se jokin" vain naisten kokemus. Välillä tuntuu, etteivät miehet käsitä koko konseptia. Siis sitä, kun joku ihminen vain tuntuu oikealta, ja itselle tulee varma tunne, että "kaikista maailman ihmisistä TÄMÄ on se kenen kanssa haluan olla".

Mulla on tällainen salainen ihastus, kaverin muija.

Se jotenkin vaan tuntuu niin täydelliseltä ja tieto ettei ole ikinä mitään mahdollisuutta siihen on tuskaa.

Olenkin pyrkinyt välttelemään tuota kaveria ja naista, viime talvena kun makasin sairaalassa ja tuo nainen kävi katsomassa, olisin voinut antaa vaikka toisen munuaisen että olisin saanut sen itselleni.

On vielä jotenkin tosi kiihottava nainen ja niin kaunis varsinkin alasti.

kyllä nyt täytyy kirjata lakiin että jatkossa kaikkien miesten tulee olla laatikkopäisiä jääkiekkotähtiä jotta aapeellä on varaa mistä valita