Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Menetin" ihastukseni ja pelkään etten ikinä löydä ketään.
23.05.2019 |
Pelkään oikeasti että jään yksin elämässä enkä esimerkiksi ikinä saa perhettä ja omia lapsia. Mulla oli ihastus jonka kanssa oli pientä flirttiäkin ja juttelua (ei mitään fyysistä), mutta asia ei oikein koskaan edennyt mihinkään. Nyt pari päivää sitten kuulin että ihastus on alkanut seurustelemaan toisen kanssa, joten se siitä.
Mietin, miksi en vain voi löytää rakkautta elämässä. Olen todella kyllästynyt olemaan yksin, olen valtaosan elämästäni ollut sinkku (takana vain yksi vuoden mittainen seurustelusuhde). Olen 26v. nainen ja vaikka järjellä ajateltuna tiedän että minulla on vielä aikaa rakastua ja perustaa perhe, niin tunnetasolla silti ahdistaa ihan kamalasti.
Nytkin menetettyäni tuon ihastuksen olen taas aivan maassa ja lannistunut. Mikä on todennäköisyyteni ikinä löytää rakkautta, kun ihastun itse todella harvoin, ja kun ihastun, niin sekään näemmä ei saa vastakaikua. Yksinäisyys tekee minut surulliseksi.
En tiedä miksi tein tämän aloituksen, kai haluaisin vain keskusteluseuraa näistä ajatuksista. Pliis älkää olko tylyjä, olen jo aivan maassa valmiiksi.
Kommentit (126)
Itsellä melkein sama tilanne, kolme vuotta vapaana neljän vuoden suhteen jälkeen. Eikä näköpiirissä ole yhtään ketään. Ketään, yhtään ketään, vieläkään. Oma arki on rakasta ja mukavan aktiivista, mutta kuluvana vuonna samanlainen ahdistus oman tilanteen mahdottomuudesta on puristanut kurkkua silloin tällöin. Olen ajatellut että jos muuta iloa tässä suhteessa ei ole, voi sentään suhtautua tähän kuin tosi hitaaseen jännäriin, jonka loppuratkaisua ei voi arvata. Iloa ja onnen aiheita teille kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsellä melkein sama tilanne, kolme vuotta vapaana neljän vuoden suhteen jälkeen. Eikä näköpiirissä ole yhtään ketään. Ketään, yhtään ketään, vieläkään. Oma arki on rakasta ja mukavan aktiivista, mutta kuluvana vuonna samanlainen ahdistus oman tilanteen mahdottomuudesta on puristanut kurkkua silloin tällöin. Olen ajatellut että jos muuta iloa tässä suhteessa ei ole, voi sentään suhtautua tähän kuin tosi hitaaseen jännäriin, jonka loppuratkaisua ei voi arvata. Iloa ja onnen aiheita teille kaikille!
Itse oon 25.
Vierailija kirjoitti:
Voin lohduttaa, että vastaavasti monet 20-30v pitkissä parisuhteissa olevat mielessään voivottelevat, että "parhaat vuodet" menee ohi parisuhteessa kun voisi bilettää... tai jotkut voivat ajatella niin jälkikäteen.
Ei kannata pilata niitä "parhaita vuosia" pyörimällä noissa ajatuksissa...
Siinä on se ero, että kukaan ei pakota olemaan parisuhteessa jos se kerta tuntuu parhaiden vuosien haaskaukselta. Ja kaikkia ei kiinnosta bilettäminen, kuten ei minuakaan.
Vierailija kirjoitti:
Voin lohduttaa, että vastaavasti monet 20-30v pitkissä parisuhteissa olevat mielessään voivottelevat, että "parhaat vuodet" menee ohi parisuhteessa kun voisi bilettää... tai jotkut voivat ajatella niin jälkikäteen.
Ei kannata pilata niitä "parhaita vuosia" pyörimällä noissa ajatuksissa...
Aika harva noin ajattelee. Pitkien parisuhteiden pohjalla on usein vankka rakkaus ja kiintymys. Ja, mitä edes on ne parhaat vuodet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin lohduttaa, että vastaavasti monet 20-30v pitkissä parisuhteissa olevat mielessään voivottelevat, että "parhaat vuodet" menee ohi parisuhteessa kun voisi bilettää... tai jotkut voivat ajatella niin jälkikäteen.
Ei kannata pilata niitä "parhaita vuosia" pyörimällä noissa ajatuksissa...
Siinä on se ero, että kukaan ei pakota olemaan parisuhteessa jos se kerta tuntuu parhaiden vuosien haaskaukselta. Ja kaikkia ei kiinnosta bilettäminen, kuten ei minuakaan.
Eikä ap:takaan tuon aiemman vastauksensa perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei se parisuhteesta lähtökään välttämättä ole niin helppoa ja "bilettämisen" voi korvata muulla kivalla tekemisellä tuossa ohjeessani.
Itse olin 6v suhteessa 19-25 vuostiaana ja sen jälkeen 6v aika lailla sinkkuna. Nyt 45-vuotiaana muistellessa jotenkin aika paljon enempi on muisteltavaa jälkimmäiseltä osuudelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa toisessa ketjussahan on rohkealla kunnollinen mies jolla elämän arvot kunnossa?
Ihastuksesta saa joskus naurettavan paljon energiaa, sellaista puhdasta ihanaa energiaa, jota ei saa samanlaisena mistään muualta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuossa toisessa ketjussahan on rohkealla kunnollinen mies jolla elämän arvot kunnossa?
Varmaan tuo ortodoksilaisuus vaatimuksena rajaa aika monet ulkopuolle.
Jos uskot löytäväsi rakkauden niin se on sinulle oikeastikin mahdollista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihastuksesta saa joskus naurettavan paljon energiaa, sellaista puhdasta ihanaa energiaa, jota ei saa samanlaisena mistään muualta.
Niin saa! Minulla oli juuri tämä tunne vielä vähän aikaa sitten, kun juttelin otsikossa mainitsemani ihastuksen kanssa. Perhosia vatsassa, olo siitä että tulevaisuudessa odottaa jotain ihanaa. Heräsin joka päivä tarmokkaana uuteen päivään ja olin pitkän työpäivänkin jälkeen virtaa täynnä, jos olin vaikka saanut viestin tältä ihastukselta. Nyt kaikki tuo on taas mennyttä, hetkellisesti on vielä "normaalitilaakin" lannistuneempi olotila päällä, kun ihastukseen liittyvä pettymys ja haikeus tuntuvat voimakkaana tällä hetkellä. Tuntuu kuin katselisin maailmaa pölyisten ja likaisten silmälasien läpi. Ap
Sain paljon ajateltavaa tästä ketjusta. Itse en ole ikinä ollut sinkku, enkä asunut yksin. Ensimmäinen suhde kesti 11v ja nykyinen on kestänyt jo 25v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yli viisikymppinen ja samassa tilanteessa kuin sinä, ilman omaa kultaa. Viimeistä edellisestä ihastuksesta (yksipuolinen) on parikymmentä vuotta ja viimeinen (yksipuolinen) on kestänyt vuosia mutta on nyt hiipumassa kokonaan, kun ihastus ei enää ole ohimennen tavatessamme normaalin ystävällinen vaan oudon ivallinen. Miesystävää minulla ei ole ollut koskaan, eikä tässä iässä kai enää tarvitse edes haaveilla sellaisesta.
Et kerro mitään siitä, missä vietät aikasi. Minä olen aina viettänyt suurimman osan valveajastani joko työssä tai matkalla sinne, myös viikonloppuisin. Toimenkuvani ei salli sutinaa töissä. Ailahtelevat aikatauluni ovat estäneet kimppaharrastustoiminnan. Olen vaihtanut paikkakuntaa niin usein, ettei juuria ja kaverisuhteita ole muodostunut. Käytännössä olen opiskeluaikojeni jälkeen tavannut ihmisiä lähinnä ruokakaupoissa tai bensa-asemilla, enkä kummistakaan ole löytänyt ketään.
Minun on turha jälkiviisastella omista asioistani, mutta sinua voin neuvoa omien kokemusteni kautta. Vietä aikaa muualla kuin kotona. Älä lähde ihmisten ilmoille etsimään kumppania vaan olemaan ihmisten ilmoilla. Älä viihdy kotona niin hyvin, ettet halua poistua sieltä ollenkaan. On olemassa treffipalstoja ja nettiharrastuksia, mutta niissä ei voi antaa samaa ensivaikutelmaa kuin kasvotusten; tämän sanon tietäen ihan hyvin, että monen vuoden kasvottoman nettiharrastuksen jälkeen eräs tuttuni solmi avioliiton tuhansien kilometrien päässä asuvan ihmisen kanssa. Kyllä niinkin joskus tapahtuu, mutta sitä ei pidä jäädä odottelemaan.
Tärkein juttu: elä elämääsi kuin tietäisit, ettet koskaan löytäisi ketään. Voi olla, että et löydä - kuten minä - mutta jos löydät, olet joka tapauksessa ihminen, joka viihtyy ja pärjää omillaan. Sellainen on parisuhteessa vain iso bonus, usko pois. Tsemppiä. :)
Kiitos viestistäsi ja neuvoistasi. Tuo kotoa poistuminen on varmasti sellainen asia, missä voisin skarpata. Tapaan kyllä ihmisiä töissä ja liikuntaharrastusten parissa, mutta illat vietän monesti kotona. En ole yhtään baarissakävijätyyppiä. Ehkä voisin käydä useammin ihan vaikka kävelemässä kaupungilla tai jossakin alkoholittomissa tapahtumissa. Nyt kesällä sellaisia mahdollisuuksia onkin paljon enemmän.
Olen aina kokenut että "ongelmani" ei ole se ettenkö tapaisi ihmisiä, vaan se että ihastun todella harvoin (eikä oma ihastus takaa sitä että vastapuolella olisi tunteita). Kun joku ihminen kolahtaa, niin hän kolahtaa täysillä, mutta tätä tapahtuu hyvin harvoin. Ehkä minun kannattaisi silti liikkua enemmän ihmisten ilmoilla, koska suurempi todennäköisyyshän silloin on törmätä tällaiseen harvinaisuuteen :)
Voisin muuten antaa tuon oman neuvosi takaisin myös sinulle. Ehkä nyt kesäaikaan ehtisit itsekin käydä jossain tapahtumissa tms.? Kuka tietää kenet siellä tapaisit. Toivon todella että löydät myös rakkauden, älä luovu sen mahdollisuudesta, ei ole mitään ikärajaa minkä jälkeen ihmiset eivät voisi/haluaisi rakastua <3 Ap
Ihastuuko muut sinuun, ja tulevatko juttelemaan?
Vierailija kirjoitti:
Sain paljon ajateltavaa tästä ketjusta. Itse en ole ikinä ollut sinkku, enkä asunut yksin. Ensimmäinen suhde kesti 11v ja nykyinen on kestänyt jo 25v.
Millaisia ajatuksia sinulla heräsi? Olisi kiinnostavaa kuulla täysin päinvastaisen elämän eläneen mietteitä. Terv. ikisinkku
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yli viisikymppinen ja samassa tilanteessa kuin sinä, ilman omaa kultaa. Viimeistä edellisestä ihastuksesta (yksipuolinen) on parikymmentä vuotta ja viimeinen (yksipuolinen) on kestänyt vuosia mutta on nyt hiipumassa kokonaan, kun ihastus ei enää ole ohimennen tavatessamme normaalin ystävällinen vaan oudon ivallinen. Miesystävää minulla ei ole ollut koskaan, eikä tässä iässä kai enää tarvitse edes haaveilla sellaisesta.
Et kerro mitään siitä, missä vietät aikasi. Minä olen aina viettänyt suurimman osan valveajastani joko työssä tai matkalla sinne, myös viikonloppuisin. Toimenkuvani ei salli sutinaa töissä. Ailahtelevat aikatauluni ovat estäneet kimppaharrastustoiminnan. Olen vaihtanut paikkakuntaa niin usein, ettei juuria ja kaverisuhteita ole muodostunut. Käytännössä olen opiskeluaikojeni jälkeen tavannut ihmisiä lähinnä ruokakaupoissa tai bensa-asemilla, enkä kummistakaan ole löytänyt ketään.
Minun on turha jälkiviisastella omista asioistani, mutta sinua voin neuvoa omien kokemusteni kautta. Vietä aikaa muualla kuin kotona. Älä lähde ihmisten ilmoille etsimään kumppania vaan olemaan ihmisten ilmoilla. Älä viihdy kotona niin hyvin, ettet halua poistua sieltä ollenkaan. On olemassa treffipalstoja ja nettiharrastuksia, mutta niissä ei voi antaa samaa ensivaikutelmaa kuin kasvotusten; tämän sanon tietäen ihan hyvin, että monen vuoden kasvottoman nettiharrastuksen jälkeen eräs tuttuni solmi avioliiton tuhansien kilometrien päässä asuvan ihmisen kanssa. Kyllä niinkin joskus tapahtuu, mutta sitä ei pidä jäädä odottelemaan.
Tärkein juttu: elä elämääsi kuin tietäisit, ettet koskaan löytäisi ketään. Voi olla, että et löydä - kuten minä - mutta jos löydät, olet joka tapauksessa ihminen, joka viihtyy ja pärjää omillaan. Sellainen on parisuhteessa vain iso bonus, usko pois. Tsemppiä. :)
Kiitos viestistäsi ja neuvoistasi. Tuo kotoa poistuminen on varmasti sellainen asia, missä voisin skarpata. Tapaan kyllä ihmisiä töissä ja liikuntaharrastusten parissa, mutta illat vietän monesti kotona. En ole yhtään baarissakävijätyyppiä. Ehkä voisin käydä useammin ihan vaikka kävelemässä kaupungilla tai jossakin alkoholittomissa tapahtumissa. Nyt kesällä sellaisia mahdollisuuksia onkin paljon enemmän.
Olen aina kokenut että "ongelmani" ei ole se ettenkö tapaisi ihmisiä, vaan se että ihastun todella harvoin (eikä oma ihastus takaa sitä että vastapuolella olisi tunteita). Kun joku ihminen kolahtaa, niin hän kolahtaa täysillä, mutta tätä tapahtuu hyvin harvoin. Ehkä minun kannattaisi silti liikkua enemmän ihmisten ilmoilla, koska suurempi todennäköisyyshän silloin on törmätä tällaiseen harvinaisuuteen :)
Voisin muuten antaa tuon oman neuvosi takaisin myös sinulle. Ehkä nyt kesäaikaan ehtisit itsekin käydä jossain tapahtumissa tms.? Kuka tietää kenet siellä tapaisit. Toivon todella että löydät myös rakkauden, älä luovu sen mahdollisuudesta, ei ole mitään ikärajaa minkä jälkeen ihmiset eivät voisi/haluaisi rakastua <3 Ap
Ihastuuko muut sinuun, ja tulevatko juttelemaan?
Kyllä silloin tällöin. Joskus olenkin "ihastunut takaisin", mutta useimmiten en ole tuntenut mitään kaveruutta suurempaa eikä näistä ole kehkeytynyt mitään.
Koska tiedän miltä se tuntuu kun joku kolahtaa aivan täysillä, niin en haluaisi tyytyä vähempään. Elättelen toiveita että vielä tapaisin tuollaisen ison kolahduksen ja tunne olisi molemminpuoleinen. Siinä olisi mielestäni ainekset tosirakkaudelle.
(Kunpa tämä viesti ei nyt provosoisi tiettyjä kirjoittelijoita valittamaan siitä, kuinka ei kelpaa kuin komea ja rikas mies. Nämä vähät ihastukset joita minulla on ollut, ovat olleet ihan erinäköisiä keskenään - toki minun silmissäni komeita - ja yksikään ei ole ollut rikas. Yhteistä heissä on ollut loistava huumorintaju ja aitous.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yli viisikymppinen ja samassa tilanteessa kuin sinä, ilman omaa kultaa. Viimeistä edellisestä ihastuksesta (yksipuolinen) on parikymmentä vuotta ja viimeinen (yksipuolinen) on kestänyt vuosia mutta on nyt hiipumassa kokonaan, kun ihastus ei enää ole ohimennen tavatessamme normaalin ystävällinen vaan oudon ivallinen. Miesystävää minulla ei ole ollut koskaan, eikä tässä iässä kai enää tarvitse edes haaveilla sellaisesta.
Et kerro mitään siitä, missä vietät aikasi. Minä olen aina viettänyt suurimman osan valveajastani joko työssä tai matkalla sinne, myös viikonloppuisin. Toimenkuvani ei salli sutinaa töissä. Ailahtelevat aikatauluni ovat estäneet kimppaharrastustoiminnan. Olen vaihtanut paikkakuntaa niin usein, ettei juuria ja kaverisuhteita ole muodostunut. Käytännössä olen opiskeluaikojeni jälkeen tavannut ihmisiä lähinnä ruokakaupoissa tai bensa-asemilla, enkä kummistakaan ole löytänyt ketään.
Minun on turha jälkiviisastella omista asioistani, mutta sinua voin neuvoa omien kokemusteni kautta. Vietä aikaa muualla kuin kotona. Älä lähde ihmisten ilmoille etsimään kumppania vaan olemaan ihmisten ilmoilla. Älä viihdy kotona niin hyvin, ettet halua poistua sieltä ollenkaan. On olemassa treffipalstoja ja nettiharrastuksia, mutta niissä ei voi antaa samaa ensivaikutelmaa kuin kasvotusten; tämän sanon tietäen ihan hyvin, että monen vuoden kasvottoman nettiharrastuksen jälkeen eräs tuttuni solmi avioliiton tuhansien kilometrien päässä asuvan ihmisen kanssa. Kyllä niinkin joskus tapahtuu, mutta sitä ei pidä jäädä odottelemaan.
Tärkein juttu: elä elämääsi kuin tietäisit, ettet koskaan löytäisi ketään. Voi olla, että et löydä - kuten minä - mutta jos löydät, olet joka tapauksessa ihminen, joka viihtyy ja pärjää omillaan. Sellainen on parisuhteessa vain iso bonus, usko pois. Tsemppiä. :)
Kiitos viestistäsi ja neuvoistasi. Tuo kotoa poistuminen on varmasti sellainen asia, missä voisin skarpata. Tapaan kyllä ihmisiä töissä ja liikuntaharrastusten parissa, mutta illat vietän monesti kotona. En ole yhtään baarissakävijätyyppiä. Ehkä voisin käydä useammin ihan vaikka kävelemässä kaupungilla tai jossakin alkoholittomissa tapahtumissa. Nyt kesällä sellaisia mahdollisuuksia onkin paljon enemmän.
Olen aina kokenut että "ongelmani" ei ole se ettenkö tapaisi ihmisiä, vaan se että ihastun todella harvoin (eikä oma ihastus takaa sitä että vastapuolella olisi tunteita). Kun joku ihminen kolahtaa, niin hän kolahtaa täysillä, mutta tätä tapahtuu hyvin harvoin. Ehkä minun kannattaisi silti liikkua enemmän ihmisten ilmoilla, koska suurempi todennäköisyyshän silloin on törmätä tällaiseen harvinaisuuteen :)
Voisin muuten antaa tuon oman neuvosi takaisin myös sinulle. Ehkä nyt kesäaikaan ehtisit itsekin käydä jossain tapahtumissa tms.? Kuka tietää kenet siellä tapaisit. Toivon todella että löydät myös rakkauden, älä luovu sen mahdollisuudesta, ei ole mitään ikärajaa minkä jälkeen ihmiset eivät voisi/haluaisi rakastua <3 Ap
Ihastuuko muut sinuun, ja tulevatko juttelemaan?
Kyllä silloin tällöin. Joskus olenkin "ihastunut takaisin", mutta useimmiten en ole tuntenut mitään kaveruutta suurempaa eikä näistä ole kehkeytynyt mitään.
Koska tiedän miltä se tuntuu kun joku kolahtaa aivan täysillä, niin en haluaisi tyytyä vähempään. Elättelen toiveita että vielä tapaisin tuollaisen ison kolahduksen ja tunne olisi molemminpuoleinen. Siinä olisi mielestäni ainekset tosirakkaudelle.
(Kunpa tämä viesti ei nyt provosoisi tiettyjä kirjoittelijoita valittamaan siitä, kuinka ei kelpaa kuin komea ja rikas mies. Nämä vähät ihastukset joita minulla on ollut, ovat olleet ihan erinäköisiä keskenään - toki minun silmissäni komeita - ja yksikään ei ole ollut rikas. Yhteistä heissä on ollut loistava huumorintaju ja aitous.)
Tämä siis Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kotoa poistuminen on varmasti sellainen asia, missä voisin skarpata. Tapaan kyllä ihmisiä töissä ja liikuntaharrastusten parissa, mutta illat vietän monesti kotona. En ole yhtään baarissakävijätyyppiä. Ehkä voisin käydä useammin ihan vaikka kävelemässä kaupungilla tai jossakin alkoholittomissa tapahtumissa. Nyt kesällä sellaisia mahdollisuuksia onkin paljon enemmän.
Tähän sellainen vinkki, että yksi joka saa sinut ulos on se, että otat itsellesi päivittäisen 10,000 askeleen tavoitteen, puhelimissa on näitä äppejä jotka laskee askeleesi.
Yrität tavoitteeseen joka päivä kävellen kaupungilla ja puistoissa sekä kävelypoluilla. Eri paikoissakin eikä aina samaa reittiä pitkin.
Liikunta myös laskee ahdistuneisuutta. Jos on yhtään sosiaalista ahdistuneisuutta, liikunta laukaisee sen todella tehokkaasti pois. Tulet jopa sosiaalisemmaksi liikkumalla.
Itse teen tätä ja vaikka normaalisti en juttele lähes kenellekään normaalissa elämässäni, niin näillä kävelyillä törmää jatkuvasti ihmisiin ja tilanteisiin missä tapahtuu juttelua täysin tuntemattomien kanssa, ja nämä voivat johtaa syvempiinkin tuttavuuksiin.
Ihmiset ulkoiluttavat koiria ja ei ole mitenkään mahdotonta, että joskus syntyy hieno tuttavuus kun tulee vastaan söpö koira ja päädyt jotenkin juttusille siinä tilanteessa.
Ja vähintäänkin kuntosi kasvaa ja keho sekä terveys kiittää kun kävelet. Win/win.
Kumppanin tapaa yleensä sitä myöten, mitä elämässä tekee muutenkin. Esimerkiksi kuntosalilta moni on löytänyt tuttavuuksia, ystäviä tai jopa elämänkumppanin. He käyvät kuntosalilla muutenkin, mutta on plussaa jos siellä samalla tapaa jonkun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kotoa poistuminen on varmasti sellainen asia, missä voisin skarpata. Tapaan kyllä ihmisiä töissä ja liikuntaharrastusten parissa, mutta illat vietän monesti kotona. En ole yhtään baarissakävijätyyppiä. Ehkä voisin käydä useammin ihan vaikka kävelemässä kaupungilla tai jossakin alkoholittomissa tapahtumissa. Nyt kesällä sellaisia mahdollisuuksia onkin paljon enemmän.
Tähän sellainen vinkki, että yksi joka saa sinut ulos on se, että otat itsellesi päivittäisen 10,000 askeleen tavoitteen, puhelimissa on näitä äppejä jotka laskee askeleesi.
Yrität tavoitteeseen joka päivä kävellen kaupungilla ja puistoissa sekä kävelypoluilla. Eri paikoissakin eikä aina samaa reittiä pitkin.
Liikunta myös laskee ahdistuneisuutta. Jos on yhtään sosiaalista ahdistuneisuutta, liikunta laukaisee sen todella tehokkaasti pois. Tulet jopa sosiaalisemmaksi liikkumalla.
Itse teen tätä ja vaikka normaalisti en juttele lähes kenellekään normaalissa elämässäni, niin näillä kävelyillä törmää jatkuvasti ihmisiin ja tilanteisiin missä tapahtuu juttelua täysin tuntemattomien kanssa, ja nämä voivat johtaa syvempiinkin tuttavuuksiin.
Ihmiset ulkoiluttavat koiria ja ei ole mitenkään mahdotonta, että joskus syntyy hieno tuttavuus kun tulee vastaan söpö koira ja päädyt jotenkin juttusille siinä tilanteessa.
Ja vähintäänkin kuntosi kasvaa ja keho sekä terveys kiittää kun kävelet. Win/win.
Kumppanin tapaa yleensä sitä myöten, mitä elämässä tekee muutenkin. Esimerkiksi kuntosalilta moni on löytänyt tuttavuuksia, ystäviä tai jopa elämänkumppanin. He käyvät kuntosalilla muutenkin, mutta on plussaa jos siellä samalla tapaa jonkun.
Ei kukaan puhu minulle kun olen kävelylenkeillä. Tuijottaa kyllä. En koe itsekään kovinkaan luontevaksi alkaa juttelemaan tuntemattomille lenkkipolulla.
Alue: Aihe vapaa
Tästä tuli vähän surullinen olo. Toivottavasti löydät vielä elämäsi rakkauden.