Alkaisitko seurustelemaan miehen kanssa jolla on kaksi ala-kouluikäistä lasta

En. Silloin, kun itse olin yh, seurustelin jonkun aikaa, mutta alusta asti oli selvää, että saman katon alle ei muuteta niin kauan kuin jommalla kummalla asuu kotona lapsia. Sen jälkeen kun omani muutti pois kotoa (olin silloin 43 v) rajasin lapselliset miehet pois elämästäni. Nyt avoliitossa miehen kanssa, jolla ei ole lapsia eikä ole koskaan niitä edes halunnut.

Seurustelin tuollaisen kanssa vähän aikaa noin 10 vuotta sitten. Elämäni suurin virhe. En ikinä toiste.

Juu, nykyiseni kanssa. Mutta sääliksi käy sitä reppanaa joka katselee eksääni, jolla myös suhteellisen nuoret lapset.

Hän jaksaa ehkä hetken esittää hyvää isää ja kumppania, mutta on oikeasti itsekäs, laiska ja moniongelmainen traumakimppu, joka ei kertakaikkiaan osaa siivota kuin pakon edessä -  ja silloinkin huonosti. 

Riippuu tässä tilanteessa myös miehen statuksesta ja onko omaisuutta ja paksu lompakko. En kenenkään rutiköyhän isukin kanssa haluaisi yhdistää talouksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloin. En minäkään suosittele. Pelkkää harmia ollut siitä et miehellä on lapset. Ei lapsissa ole vikaa, mut kaikki se aikuisten idioottimaisuus, arjen hankaluus, tilan ja rahan vähyys jne. Ja minullakin omat lapset isoja, ja muut asiat tärkeitä kuin ostella kurahousuja muiden lapsille. Luulen et uusperheet onnistuu kun vain naisella lapsia ja siihen hankitaan ehkä yvteinen. Mut tällä kokemuksella täytyy sanoa, et taitaa olla todella marginaalissa sellaiset onnistuneet uusperheet jossa miehellä lapsia. Saati jos on useampia. Se perhedynamiikka vaan useimmiten tuntuu menevän niin. Ja sanoisin et merkitystä on myös resursseilla. Jos miehellä on riittävästi rahaa hoitaa sekä ne ex-liiton lapset ja uusperheensä asiat, jos on tiukkaa, lisää isosti epäonnistumisen riskiä.

Miksi noin? Onko eronnut nainen sitten aina ex-miehensä uudelle puolisolle hankala, jos nainen lapsineen on kelvollinen uuteen suhteeseen, mutta se mies on tuomittu elämään loppuelämänsä ilman uutta suhdetta?

No meillä miehen exä ei ole minulle mitenkään hankala, vaan lapsillensa ja miehelleni. Hän on mennyt jopa niin pitkälle, että toinen lapsista ei saa harrastaa sitä mitä haluaisi harrastaa, koska mieheni on harrastuksen puolella, ja exä haluaa itse päättää mitä Hänen lapsensa harrastavat, ja he eivät voi harrastaa smitään sellaista mistä lasten isä pitää huolimatta siitä, että lapsi itse haluaisi juuri sitä harrastaa. Exä myös järjestää joka kerta lasten meille tullessa huutokonsertin, ja joka kerta saman kun lapset palautetaan. Lasten pitäisi myös olla meillä enemmän, että hän saa levätä, mutta isän luona ei kuitenkaan saisi olla kivaa. En voi käsittää miksi kukaan haluaisi omille lapsilleen ikävää tuottaa. Tämä on traumatisoinut molempia lapsia.  Minua ei niin haittaisi että minulle oltaisiin hankalia ja ikäviä, minä viis veisaan sellaisesta. Lasten itkun ja pahan olon edessä sen sijaan olen äimistynyt ja voimaton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En alkaisi seurustella kenenkään kanssa jolla on lapsia.

Enkä varsinkaan sellaisen kanssa, joka ei osaa kirjoittaa alakoulu.

Alakoulu on se miksi kutsutaan 1-6 luokkia nykyään. Entinen ala-aste. Alakoulu on oikea voimassaoleva termi.

Niin, kirjoittaja jota lainasit puhui sanan "alakoulu" oikeinkirjoituksesta, ei siitä miksi entistä ala-astetta nykyään kutsutaan. Se on siis alakoulu, ei ala-koulu kuten ap kirjoitti sen -siis väärin.

OT/ Ilmiannoin kommentin . Syy: asian vierestä jankkaaminen. Pyysin myös poistamaan myös muut kielipoliisin kommentit aiheeseen kuulumattomina. Toivottavasti tepsii, jotta tällainen loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haasteita on luvassa, mutta jos tyyppi tuntuu oikealta, niin sitten antaa mennä vaan.

Tsekkaa se lasten äiti. Ja se millaiset välit miehel on hänen kanssaan, onko asiat selkeät ja sovittu, ottaako mies sun asiat huomioon. Vai päädytkö keskelle toisten sotkuja.

Ei välttämättä auta tsekkailu. Mieheni exä vaikutti aivan loistavalta omat asiat hoitavalta ihmiseltä, jolla uusi suhde ollut jo ennen kuin erosivat, ja edelleen on saman miehen kanssa hän. Exä myös vaikutti olevan iloinen että entinen miehensä löysi minut kumppanikseen, kunnes hän tajusi että emme olekaan vain hetken aikaa hengailemassa toistemme kanssa, vaan ostamme myös yhteisen asunnon, menemme kihloihin ja jopa naimisiin. Silloin alkoi mustasukkaiselta vaikuttava käytös. Mieheni oli pakko alkaa vetämään tiukkoja rajoja meidän ympärille, eli että exä ei saanut enää tietoa miehen vapaapäivistä, lomista, reissuista, harrastuksista, eikä mistään mikä ei suoraaan liittynyt lapsiin. Kun lapset sitten itse oppivat vuosien kuluessa ettei äidille kannata kertoa mitään, niin tilanne helpotti. Enää tulee haukkumaviestejä/puheluita noin 2 viikon välein, kun ennen tuli useita viikossa :)

Feel you. Syvältä on. Meillä vähän sama, ain yritetty jotain kommunikointia, lopputulos aina rajat vielä tiukemmiks. En tiedä mitä lapset äidillään puhuvat, taisivat aika nopeasti ymmärtää olevansa ikävässä välikädessä. Minusta on tosi kurja juttu, itse hoidin välit oman exän kanssa tosi hyviksi, ja olen varmaan ihan ok ex. Niin piti sitten tuommoinen ääliö osua miehen puolelta vastaan. Jännä kuinka moni täällä kirjoittelevista mahtaakaan olla niitä ääliöexiä. Jos heitä on, niin tiedoksi että kaikki typeryys sitä lastenne toista perhettä kohtaan on pois niiltä teidän omilta lapsilta. Ja todella surkeaa äitiyttä. Vaikka mitä selittäisitte itsellenne. Mun käy sääliks noita miehen lapsia just siks ettei heidän äitinsä tajua mitä lapsilleen tekee. Ja kun rinnalla on nuo mun lapset, joiden elämässä on asiat niin paljon paremmin.

Juuri näin. Mullakin kesti pitkän aikaa tajuta että tuo äiti todellakin toimii omia lapsiaan vastaan niin julmasti. Olin ensimmäisen vuoden ajan täysin vakuuttunut lapsiaan kovasti rakastavasta äidistä, ja sitä suurempi onkin ollut tyrmistykseni huomatessani pala palalta miten lapsetkin ovat vain niitä kuuluisia pelinappuloita äitinsä pelissä. Oikeasti luulin joskus, myös kun itse erosin lapseni isästä, että ei sellaisia vanhempia oikeasti voi olla olemassa jotka käyttäisivät niitä omia rakkaita lapsiaan sotavälineenä, ja että tämän kaiken pysyisi melkein verhoamaan vain "äidinrakkaudeksi" ja "lasten parhaaksi". Kyllä minuakin harmitti usein lapseni isän käytös, kun lapsi veilä oli pieni, ja yleensäkin alaikäinen, mutta ne olivat ihan oikeita huolia ja harmistuksia, kun isä joi lapsen siellä ollessa, ei hakenut tätä tarhasta, tai saattoi hakea kännissä, kun isän tyttöystävä tuhosi vihapäissään asuntoa kun lapseni oli paikalla, kun lapseni isällä oli velkojia pelissä jotka kävivät hänen luonaan "juttelemassa" kun lapseni oli paikalla. Kun lapsi itki ikäväänsä, niin sanoin että kyllä isä sinua rakastaa, mutta hänellä ei ole keinoja sen näyttämiseen, lisäksi isä on sairas, ja yrittää kyllä parhaansa, ja on surullinen siitä että sinä joudut kärsimään hänen elämästään. Mieheni ex-vaimo sen sijaan kertoi lapsille että isä ei välitä teistä silloin, kun mieheni oli sairaalassa kiireellisen leikkauksen jälkeen, eikä päässyt hakemaan lapsia vaikka oli hänen vuoronsa. 

Mutta sen sanon että nämä(kin) lapset ovat minun päivieni paiste ja ikuinen ilonlähteeni, niin ihania ja rakkaita minulle, että heitä en vaihtaisi vaikka mikä tulisi! Monesti olen silti miettinyt että olisiko meidän pitäyt erota aikoinaan tämän exän takia, että olisiko lapsilla ollut parempi elämä, ja vähemmän pahaa mieltä, jos olisin väistynyt. Toisaalta tämä olisi tarkoittanut sitä että mieheni olisi pitänyt elää yksin loppuelämänsä, koska tuskin kukaan muukaan ei olisi saanut miehen kanssa olla...

T: lainaamasi henkilö

Lapset ei olisi tuossa se este, vaan tuore ero.

Kyllä voisin oikein oikein hyvin seurustella sellaisen miehen kanssa.

N36

Vierailija kirjoitti:

En. Mulla on aikuinen lapsi. Lapsiperhe-elämän aika on jo kohdaltani ohi.

Tämä

Riippuu varmaan mun iästä. Jos olen 40-vuotias ja itselläni myös lapsi(a) voisin harkita, jos tyyppi on mahtava ihminen. Jos olisin alle 30 ja lapseton, niin en helvetissä tuhlaisi kallista nuoruuttani tollaiseen uusperhesekoiluun.

Aloin. Löysin kivan, luotettavan miehen ja nyt katselen puolet ajasta ajasta lapsia, jotka on kasvatettu suoraan sanoen päin honkia. Sisälläni kiehuu, mutta hillitsen itseni koska eihän se ole lasten syy vaan vanhempien jotka eivät kykene vetämään rajoja ja olemaan määrätietoisia kasvattajia. Miehelleni urputan sitten kun ollaan kahden kesken.

Lähtölaskenta on alkanut.