Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ei-biologisen lapsenlapsen ylenkatsominen biologisten rinnalla

Vierailija
20.05.2019 |

Tuli mieleen tuosta pappapuoliketjusta. Minulla on ystävätär, jolla on kolme lasta. Vanhin on seuraus yhden sekavan yön suhteesta, eikä ystäväni luullakseni tiedä, kuka lapsen isä on (sanoo aina, ettei vaan halua kertoa).
Jo raskausaikana hän tapasi miehen, jonka kanssa meni naimisiin ja sai kaksi lasta lisää. Nyt aviomiehen äiti halusi avata keskimmäiselle ja nuorimmalle lapselle (eli ainoille biologiselle lapsenlapsillleen) pankkitilit, johon olisi laittanut pienen pesämunan ja jatkossa merkkipäivinä pienen summan rahaa.

Ystävättäreni kimpaantui siitä, että anoppinsa laittaa lapset eriarvoiseen asemaan, hänen mielestään myös vanhin lapsi (joka ei siis ole mitään sukua muille kuin äidilleen ja sisaruspuolilleen) tarvitsee saada oman pankkitilin mummopuoleltaan. Ystävätär päätti, että jos myös vanhin ei saa, eivät saa muutkaan ja anoppi ei saa tavata ketään lapsista, koska on niin epätasa-arvoinen.

Anoppi oli varovasti ehdottanut, että jospa toinen mummo, joka siis on vanhimman lapsen biologinen mummo, avaisi hänelle tilin, mutta se ei kuulemma tule kuuloonkaan. Epätasa-arvoinen kohtelu ei ratkea sillä vaan kuulemma korostuu.

Ystävättäreni mielestä hän on täysin oikeassa ja toisin ajattelevat väärässä. Minä kyllä saatan kallistua anopin puolelle, etenkin, jos ajattelen itseni anopin asemaan ja tiedän tuon vanhimman lapsen hieman "haastavaksi" käytökseltään (vaikkei se saisi mihinkään vaikuttaakaan).

Mitä mieltä olette? Etenkin te, joilla on eri isien lapsia?

Kommentit (330)

Vierailija
81/330 |
20.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen aina sanonut että uusioperhe = ongelmia, ongelmia. Mitä enemmän pentuja, sen enemmän ongelmia. Taas osuu ja uppoaa. Joskus voisi miettiä niitä ihan OMIAKIN valintoja ja tekemisiä. Mummoa syytetään tässä ihan aihettomasti.

Vierailija
82/330 |
20.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa alkaa olla jo pari sukupolvea tätä lähiöporukkaa, joiden äideillä on jo ollut lapsia useiden miesten kanssa ja nyt tyttäret jatkavat samaa linjaa ja näyttävät mallia pikku-Yessicoille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/330 |
20.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma mummoni on aikanaan nainut leskeksi nuorena jääneen ukkini, hänellä oli jo yksi lapsi tuolloin. Saivat vielä yhdessä kaksi. Aina on kohdellut ukin poikaa kuin omaansa, samoin kaikkia meitä serkuksia. Ovat hänen lapsenlapsiaan täydestä sydämestä, vaikka eivät biologisesti. Arvostan suuresti tätä. Näin olemme me serkut ja meidän vanhempamme saaneet kasvaa tasa-arvoisessa suvussa, jossa ei ole ollut kärhämiä tai selän takana jupinaa - toista on isän puolen suvun kanssa. Valintoja, valintoja.

Nuori leskimies pikkulapsen kanssa kolmekymmentäluvulla on vähän eri kuin nykypäivän lähiömamman ryyppyreissun lopputulema.

Joo mutta lapsi on kummassakin tapauksessa syytön.

En ymmärrä, miten tämä kiistaton tosiasia ei mene ihmisten jakeluun. Tässäkin ketjussa syyttömästä lapsesta puhutaan kuin lapsi itse olisi käyttänyt holtittomasti ja aiheuttanut oman syntymänsä ihan itse, ja vielä häätänyt toisen vanhempansa elämästään ihan huvin vuoksi.

Lapsi on tietenkin syytön. Holtittomasti käyttäytynyt on hänen äitinsä. Joten hänen äitinsä tehtävä on korvata ihan itse tälle lapselleen se, mitä lapsi menettää isän puuttumisen vuoksi. Eikä suinkaan odottaa, että jonkun toisen ihmisen sukulaiset alkaisivat korvata lapselle isän ja isän suvun puuttumisen. Kun tekee tietoisen päätöksen tehdä lapsen yksin, on myös ymmärrettävä, että vastuukin lapsesta kannetaan yksin. 

Ketjun paras viesti, hyvin kiteytetty.

Koska nyt on alkanut tulemaan enemmän äitiä kritisoivia viestejä, ketju kyllä poistuu jossain vaiheessa.

Kiitos.

Vierailija
84/330 |
20.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen aina sanonut että uusioperhe = ongelmia, ongelmia. Mitä enemmän pentuja, sen enemmän ongelmia. Taas osuu ja uppoaa. Joskus voisi miettiä niitä ihan OMIAKIN valintoja ja tekemisiä. Mummoa syytetään tässä ihan aihettomasti.

Tyhmää yleistystä.

Onhan tuo mummo vähän ilkeä, kun haluaa tietoisesti luoda epätasa-arvoa lasten välille. Sellaisia sairaita mummoja on kuule ihan ydinperheilläkin, joissa samojen vanhempien lapsia kohdellaan eriarvoisesti!

Vierailija
85/330 |

Hän ei ole tämän lapsen mummo.

Vierailija
86/330 |
20.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suututtaa tuollaiset ihmiset jotka eivät edes tiedä kuka isä on. Lapsellapitäisi olla oikeus tietää isänsä ja olla mahdollisesti tekemisissä isänsä suvun kanssa.

Niinpä.

Yllättävän yleistä nykyisin, että yhden yön Tindersuhteesta tai täysin muisti pois-panosta seuraavaa raskautta ei keskeytetä. Tai ehkäistä. Ovatko yh-tuet niin hyviä? Vai pelätäänkö töihin joutumista niin paljon, että aletaan mieluummin leikkiä "kotiäitiä"?

WTF?

Ei ole tullut mieleen, että joku vain yksinkertaisesti haluaa lapsen? Ei siinä sen kummempia syitä välttämättä ole.

Haluaa lapsen? Jos joku haluaa tehdä kännissä lapsen ventovieraan ihmisen kanssa, josta lapsi ei tule tietämään ikinä mitään (kun äitikään ei tiedä), niin ei voi olla täysjärkinen. Kyllä lapsen parasta pitää vähän miettiä, ennen kuin minäminäminä. Et taida käydä ihan täysillä. Lapsi on ihminen, ei nukke!

Et taida itse käydä ihan täysillä. Oletko uskovainen? Tuntuu nimittäin siltä, että ainut oikea tapa perustaa perhe on mielestäsi miehen ja naisen välinen avioliitto.

Totta siinä mielessä, että täysjärkinen ei pane tuntemattoman kanssa täyskännissä. Mutta jos siitä sattuu raskaaksi tulemaan, niin henkilöllä voi olla ihan hyvät mahdollisuudet kasvattaa lapsi kunnolla yksinkin. Lapselle vain yksi vanhempi ei ole välttämättä ollenkaan huono vaihtoehto.

Nykypäivänä täysjärkinen ihminen ei "satu" tulemaan raskaaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/330 |
20.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma mummoni on aikanaan nainut leskeksi nuorena jääneen ukkini, hänellä oli jo yksi lapsi tuolloin. Saivat vielä yhdessä kaksi. Aina on kohdellut ukin poikaa kuin omaansa, samoin kaikkia meitä serkuksia. Ovat hänen lapsenlapsiaan täydestä sydämestä, vaikka eivät biologisesti. Arvostan suuresti tätä. Näin olemme me serkut ja meidän vanhempamme saaneet kasvaa tasa-arvoisessa suvussa, jossa ei ole ollut kärhämiä tai selän takana jupinaa - toista on isän puolen suvun kanssa. Valintoja, valintoja.

Nuori leskimies pikkulapsen kanssa kolmekymmentäluvulla on vähän eri kuin nykypäivän lähiömamman ryyppyreissun lopputulema.

Joo mutta lapsi on kummassakin tapauksessa syytön.

En ymmärrä, miten tämä kiistaton tosiasia ei mene ihmisten jakeluun. Tässäkin ketjussa syyttömästä lapsesta puhutaan kuin lapsi itse olisi käyttänyt holtittomasti ja aiheuttanut oman syntymänsä ihan itse, ja vielä häätänyt toisen vanhempansa elämästään ihan huvin vuoksi.

Meneehän se, sillä ei vaan ole merkitystä tähän asiaan, irrelevanttia. Ei mummolla ole mikään velvoliisuus tukea muita kuin omia lapsenlapsiaan, vaikka muut lapset ovatkin syyttömiä äitinsä haureuteen.

Haureuteen? Hyi mitä naisvihaa. Tuskin nimittäin olet uskovainen.

Vierailija
88/330 |
20.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toiset eivät näköjään yhtään mieti, millaiset lähtökohdat lapselleen antavat elämään, jos lapsia tehdään ties minkä kännipanojen kanssa. Eihän se välttämättä lasta lannista, mutta kuka nyt ei haluaisi että olisi kaksi rakastavaa vanhempaa ennemmin kuin joku kännipano josta ei ole tietoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/330 |
20.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

On meidänkin perheessä eriarvoisuutta. Kaikki suvun lapset on mun vanhempieni lapsenlapsia biologisesti mutta mitä vanhemmaksi lapset kasvaa niin sitä vähemmän niistä tykätään. Ja nuo lapset ikävä kyllä vaistoo sen.

Vierailija
90/330 |
20.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tähän keissiin ei voi olla muuta vastausta kuin että "mummo" on kuviossa ainoa fiksu ihminen. Kaikki, ketkä muuta väittävät, ovat samassa tilanteessa kuin keissin äiti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/330 |
20.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suututtaa tuollaiset ihmiset jotka eivät edes tiedä kuka isä on. Lapsellapitäisi olla oikeus tietää isänsä ja olla mahdollisesti tekemisissä isänsä suvun kanssa.

Niinpä.

Yllättävän yleistä nykyisin, että yhden yön Tindersuhteesta tai täysin muisti pois-panosta seuraavaa raskautta ei keskeytetä. Tai ehkäistä. Ovatko yh-tuet niin hyviä? Vai pelätäänkö töihin joutumista niin paljon, että aletaan mieluummin leikkiä "kotiäitiä"?

WTF?

Ei ole tullut mieleen, että joku vain yksinkertaisesti haluaa lapsen? Ei siinä sen kummempia syitä välttämättä ole.

Haluaa lapsen? Jos joku haluaa tehdä kännissä lapsen ventovieraan ihmisen kanssa, josta lapsi ei tule tietämään ikinä mitään (kun äitikään ei tiedä), niin ei voi olla täysjärkinen. Kyllä lapsen parasta pitää vähän miettiä, ennen kuin minäminäminä. Et taida käydä ihan täysillä. Lapsi on ihminen, ei nukke!

Et taida itse käydä ihan täysillä. Oletko uskovainen? Tuntuu nimittäin siltä, että ainut oikea tapa perustaa perhe on mielestäsi miehen ja naisen välinen avioliitto.

Totta siinä mielessä, että täysjärkinen ei pane tuntemattoman kanssa täyskännissä. Mutta jos siitä sattuu raskaaksi tulemaan, niin henkilöllä voi olla ihan hyvät mahdollisuudet kasvattaa lapsi kunnolla yksinkin. Lapselle vain yksi vanhempi ei ole välttämättä ollenkaan huono vaihtoehto.

Minä ainakin hyväksyn kyllä kaikki naisparit, miesparit ym. jotka haluavat perheen, mutta tuollaista holtitonta kännitörttöilyä en ymmärrä. -eri

Vierailija
92/330 |
20.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina sanonut että uusioperhe = ongelmia, ongelmia. Mitä enemmän pentuja, sen enemmän ongelmia. Taas osuu ja uppoaa. Joskus voisi miettiä niitä ihan OMIAKIN valintoja ja tekemisiä. Mummoa syytetään tässä ihan aihettomasti.

Tyhmää yleistystä.

Onhan tuo mummo vähän ilkeä, kun haluaa tietoisesti luoda epätasa-arvoa lasten välille. Sellaisia sairaita mummoja on kuule ihan ydinperheilläkin, joissa samojen vanhempien lapsia kohdellaan eriarvoisesti!

Hän ei ole tämän lapsen mummo.

Niin? Ei viestissä sellaista väitettykään. Mummo se on joka tapauksessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/330 |
20.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

On meidänkin perheessä eriarvoisuutta. Kaikki suvun lapset on mun vanhempieni lapsenlapsia biologisesti mutta mitä vanhemmaksi lapset kasvaa niin sitä vähemmän niistä tykätään. Ja nuo lapset ikävä kyllä vaistoo sen.

No mitä ne lapset tekevät, että niistä tykätään vähemmän? Vaativat palvelua ja passaamista, rahaa, kuskaamista, tavaraa ja sen lisäksi sättivät ja haistattelevat? Sitähän sinä et tiedä, kun uskot sokeasti lapsiasi, että he käyttäytyvät hyvin.

Vierailija
94/330 |
20.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suututtaa tuollaiset ihmiset jotka eivät edes tiedä kuka isä on. Lapsellapitäisi olla oikeus tietää isänsä ja olla mahdollisesti tekemisissä isänsä suvun kanssa.

Niinpä.

Yllättävän yleistä nykyisin, että yhden yön Tindersuhteesta tai täysin muisti pois-panosta seuraavaa raskautta ei keskeytetä. Tai ehkäistä. Ovatko yh-tuet niin hyviä? Vai pelätäänkö töihin joutumista niin paljon, että aletaan mieluummin leikkiä "kotiäitiä"?

WTF?

Ei ole tullut mieleen, että joku vain yksinkertaisesti haluaa lapsen? Ei siinä sen kummempia syitä välttämättä ole.

Haluaa lapsen? Jos joku haluaa tehdä kännissä lapsen ventovieraan ihmisen kanssa, josta lapsi ei tule tietämään ikinä mitään (kun äitikään ei tiedä), niin ei voi olla täysjärkinen. Kyllä lapsen parasta pitää vähän miettiä, ennen kuin minäminäminä. Et taida käydä ihan täysillä. Lapsi on ihminen, ei nukke!

Et taida itse käydä ihan täysillä. Oletko uskovainen? Tuntuu nimittäin siltä, että ainut oikea tapa perustaa perhe on mielestäsi miehen ja naisen välinen avioliitto.

Totta siinä mielessä, että täysjärkinen ei pane tuntemattoman kanssa täyskännissä. Mutta jos siitä sattuu raskaaksi tulemaan, niin henkilöllä voi olla ihan hyvät mahdollisuudet kasvattaa lapsi kunnolla yksinkin. Lapselle vain yksi vanhempi ei ole välttämättä ollenkaan huono vaihtoehto.

Minä ainakin hyväksyn kyllä kaikki naisparit, miesparit ym. jotka haluavat perheen, mutta tuollaista holtitonta kännitörttöilyä en ymmärrä. -eri

Mielummin kyllä itse syntyisin yhden vanhemman perheeseen, kuin homo- tai lesboparin lapseksi. Ohis

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/330 |
20.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina sanonut että uusioperhe = ongelmia, ongelmia. Mitä enemmän pentuja, sen enemmän ongelmia. Taas osuu ja uppoaa. Joskus voisi miettiä niitä ihan OMIAKIN valintoja ja tekemisiä. Mummoa syytetään tässä ihan aihettomasti.

Tyhmää yleistystä.

Onhan tuo mummo vähän ilkeä, kun haluaa tietoisesti luoda epätasa-arvoa lasten välille. Sellaisia sairaita mummoja on kuule ihan ydinperheilläkin, joissa samojen vanhempien lapsia kohdellaan eriarvoisesti!

Hän ei ole tämän lapsen mummo.

Niin? Ei viestissä sellaista väitettykään. Mummo se on joka tapauksessa.

Vaan ei tuon lapsen mummo.

Vierailija
96/330 |

Miksi haluaisit mieluummin yhden vanhemman kuin kaksi rakastavaa vanhempaa?

Vierailija
97/330 |

??? :D

Eihän viestissä sellaista väitettykään.

Vierailija
98/330 |

???

Miksi kirjoitetaan hänestä mummona?

Olen minäkin esim koiranomistaja, mutta ei se ole relevantti tieto, jos keskustellaan minusta viisukatsojana. Miksi ko nainen leimataan ”mummoksi”, jos ei sitä ole tässä yhteydenssä?

Vierailija
99/330 |
20.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi on tässä ihan oikealla asialla. Anoppi haluaa vähän isommin lahjoa omia lapsenlapsiaan joten sori nyt vaan siihen ei muitten isukkien känniset vahingonlaukaukset kuulu. Fiksumpaa olisi anopilta säästää omille lapsenlapsilleen rahastoihin pieni pesämuna kaikessa hiljaisuudessa ja antaa se kun tulevat täyikäsiksi tms. Silloin ei äipälläkään oo mitään sanomista. Ja vaikka olisi sillä ei olisi mitään merkitystä.

Lapsena muualta yhdessä perheeseen adoptoidut on tietenkin samassa asemassa kuin pariskunnan mahdolliset yhteiset biologiset lapset. Joku kirjoitii että mitäs jos anopin poika adoptoisi tän kännisekoilun tuotoksen. Ei muuttaisi tilannetta mitenkään anopin kannalta. Joku voi olla eri mieltä, näin minä asian näen.

Mummolla on toki täysi oikeus kieltäytyä avaamasta tiliä yhdelle lapsista. Samoin vanhemmilla on oikeus päättää olla pitämättä elämässään mummoa joka kohtelee sisaruksia eriarvoisuutta kylvävällä tavalla.

No kule kun se ei ole sen vanhimman mummo. Ja liitto jo kriisissä muutenkin. Noin kettumainen miniä ei takuulla anna anopin tavata eron jälkeen edes noita sen biolapsenlapsia saati kännipanon jälkeläistä. Eli hyvä, kun rahaa ei ole syydetty sinne tänne.

Jos haluaa elää lapsensa pikaista eroa odottaen niin kai ne tilit voi avata sitten eron jälkeenkin?

Vierailija
100/330 |
20.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suututtaa tuollaiset ihmiset jotka eivät edes tiedä kuka isä on. Lapsellapitäisi olla oikeus tietää isänsä ja olla mahdollisesti tekemisissä isänsä suvun kanssa.

Niinpä.

Yllättävän yleistä nykyisin, että yhden yön Tindersuhteesta tai täysin muisti pois-panosta seuraavaa raskautta ei keskeytetä. Tai ehkäistä. Ovatko yh-tuet niin hyviä? Vai pelätäänkö töihin joutumista niin paljon, että aletaan mieluummin leikkiä "kotiäitiä"?

WTF?

Ei ole tullut mieleen, että joku vain yksinkertaisesti haluaa lapsen? Ei siinä sen kummempia syitä välttämättä ole.

Haluaa lapsen? Jos joku haluaa tehdä kännissä lapsen ventovieraan ihmisen kanssa, josta lapsi ei tule tietämään ikinä mitään (kun äitikään ei tiedä), niin ei voi olla täysjärkinen. Kyllä lapsen parasta pitää vähän miettiä, ennen kuin minäminäminä. Et taida käydä ihan täysillä. Lapsi on ihminen, ei nukke!

Et taida itse käydä ihan täysillä. Oletko uskovainen? Tuntuu nimittäin siltä, että ainut oikea tapa perustaa perhe on mielestäsi miehen ja naisen välinen avioliitto.

Totta siinä mielessä, että täysjärkinen ei pane tuntemattoman kanssa täyskännissä. Mutta jos siitä sattuu raskaaksi tulemaan, niin henkilöllä voi olla ihan hyvät mahdollisuudet kasvattaa lapsi kunnolla yksinkin. Lapselle vain yksi vanhempi ei ole välttämättä ollenkaan huono vaihtoehto.

Minä ainakin hyväksyn kyllä kaikki naisparit, miesparit ym. jotka haluavat perheen, mutta tuollaista holtitonta kännitörttöilyä en ymmärrä. -eri

Mielummin kyllä itse syntyisin yhden vanhemman perheeseen, kuin homo- tai lesboparin lapseksi. Ohis

Miksi haluaisit mieluummin yhden vanhemman kuin kaksi rakastavaa vanhempaa?

Ei pari ole automaattisesti rakastava. Miksi niin kuvittelet? Monilla on suhteissa isoja ongelmia, eikä aikuisia edes lapset kiinnosta. Eron jälkeen pystytään esim. hylkäämään lapsi tuosta vaan. Seksuaalivähemmistöillä myös selvästi enemmän mt-ongelmia kuin muilla. Mt-ongelmat vanhemmilla ovat suurin yksittäinen riski lapsen kehitykselle.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yhdeksän kolme