Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten selvitä siitä, että on tuhonnut rakkaimpien ihmisten elämän?
19.05.2019 |
Olen aivan umpikujassa. Mies syyttää minua elämänsä pilaamisesta ja muistuttaa minua päivittäin siitä kuinka olen tuhonnut hänen ja lasten elämän. Hän sanoo, ettei ole enää mitään mitä voisin tehdä korjatakseni tilanteen. Hän sanoo, että olisi onnellisempi jos minua ei olisi olemassa. Olen aivan musertunut miehen syytöksistä, koska en ole milloinkaan hänelle halunnut mitään pahaa. Olen aina halunnut että hänellä olisi hyvä olla, muttä olen silti tehnyt muutaman virhearvion elämässämme. Mihinkään en ole miestä pakottanut, mutta en ole selvästi kuunnellut häntä tarpeeksi muutamassa asiassa, enkä ottanut hänen toiveita huomioon. Olen tehnyt päätöksiä sen mukaan mikä on tuntunut järkevältä, enkä niinkään sen mikä on tuntunut hyvältä.
Nyt mies päivittäin haukkuu minua ja syyttää elämänsä tuhoamisesta. Hän sanoo, etten voi enää tehdä mitään korjatakseni asioita, vaikka kuinka haluaisin. Välillä hän sanoo että olisi parempi jos minua ei olisi, jolloin hän voisi olla onnellinen. Olen aivan rikki, olen itkenyt, raivonnut, rukoillut, anellut ja luvannut tekeväni mitä vain, jotta miehellä olisi hyvä olla. Mies näihin vain naurahtaa ivallisesti ja sanoo, että eletään nyt näin sitten kun olen halunnut. Hän ei tunne mitään myötätuntoa pahaa oloani kohtaan, vaan tuntuu vain nauttivan siitä, kun minäkin voin pahoin ja ilmeisesti hänestä on ihan oikein, että saan rangaistukseni hänen elämänsä pilaamisesta. En siis ole tehnyt mitään peruuttamatonta, vaan mielestäni asiat olisi hyvin ratkaistavissa, jos mies antaisi minulle mahdollisuuden korjata virheeni ja kuunnella häntä.
En pysty elämään itseni kanssa, kun tiedän, että olen tuhonnut rakkaimpien ihmisteni elämän. Välillä tuntuu, että velvollisuuteni tässä tilanteessa olisi tappaa itseni, jotta mies saisi elää onnellisena. Samalla tuo ajatus saa minut oksentamaan, koska rakastan lapsiani ja haluan nähdä heidän kasvavan. Toisaalta koko kotimme ilmapiiri on aivan yhtä helvettiä ja lapset voivat pahoin, koska mies voi pahoin, koska minä en ole ottanut häntä tarpeeksi huomioon. Yritän punnita sen välillä, että olen itsekäs ja haluan nähdä lasteni kasvavan, mutta toisaalta en halua nähdä heidän voivan pahoin minun takiani. Toisaalta toivon heidän olevan onnellinen ja uskon, että jos mies olisi onnellinen, niin lapsetkin olisivat, sillä tällä hetkellä ainoa kotimme ilmapiiriä myrkyttävä asia on se, että olen pilannut mieheni elämän ja hän ei anna mahdollisuutta korjata asioita. Suututtaa, että mies pitää minua pahana ihmisenä, joka on vain tullut pilaamaan hänen elämänsä, vaikka olen aina yrittänyt toimia niin, että kaikilla olisi hyvä olla. Aina ei ole mennyt sitten ihan putkeen, mutta en minä kenellekään pahaa ole tahtonut milloinkaan.
Anteeksi hyvin sekava vuodatus, mutta olen aivan umpikujassa tilanteen kanssa. Kaikki ratkaisut kuulostavat huonoilta ja vähiten huonoimman valinta on vaikeaa. Surettaa ja vihaan itseäni. Vihaan sitä, että olen tahtomattani pilannut ihmisen elämän, jota rakastan. Vihaan sitä, että lapseni voivat huonosti takiani. Inhoan tätä koko tilannetta, jota ei ole mahdollista korjata, enkä tiedä että miten ihmeessä tästä voi selvitä.
Kommentit (79)
Ja miehelle ei auta sanoa, että hän on vapaa lähtemään jos siltä tuntuu. Hän nauraa ivallisesti ja sanoo että ei ole, vaan tämä on minun valintani, että hän kokee elämänsä olevan yhtä helvettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi nyt mutta onko miehesi teini-ikäinen, vai oletko trolli?
Mies on valinnut avioliiton kanssasi ihan vapaaehtoisesti, oletan? Vai pakotitko hänet? Miksei mies ota vastuuta omista valinnoistaan vaan syyttää sinua, vaimoaan? Tuohan on aivan naurettavaa. Ja sinä uskot pilanneesi hänen elämänsä ihan vaan tekemättä muuta kuin olemalla hyvä vaimo?
Millaisten idioottien kanssa nykyään mennään naimisiin? Ja tarkoitan teitä kumpaakin, sori vaan.
Miehesi on epäkypsä ja veemäinen marisija. Osoittaa täydellistä selkärangattomuutta syyttää toista siitä, ettei itse ole tehnyt mitään oman tilanteensa kohentamiseksi, eikä näköjään halua edelleenkään tehdä mitään. Miksi sinä tuollaista otusta enää rakastat ja annat hänen pilata sinun elämäsi? Jos hän ei suostu yrittämään mitään vaan mieluummin jää tuohon syyttelylimboonsa, niin ilmoita hänelle, ettet rupea tuollaista katselemaan enää enempää, vaan rupeat itse puuhaamaan eroa. Jos herätys ei toimi, niin sitten toteutat uhkauksesi.
Vierailija kirjoitti:
Ja miehelle ei auta sanoa, että hän on vapaa lähtemään jos siltä tuntuu. Hän nauraa ivallisesti ja sanoo että ei ole, vaan tämä on minun valintani, että hän kokee elämänsä olevan yhtä helvettiä.
No sitten sinun pitää lähteä. Muuten tuhoaa oman ja lastesi mielenterveyden. Minkälaisen suunnitelman ulkomaille muutosta olet muuten tyrmännyt? Oliko miehelläsi jokin työpaikka tai muu suunnitelma?
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt mutta onko miehesi teini-ikäinen, vai oletko trolli?
Mies on valinnut avioliiton kanssasi ihan vapaaehtoisesti, oletan? Vai pakotitko hänet? Miksei mies ota vastuuta omista valinnoistaan vaan syyttää sinua, vaimoaan? Tuohan on aivan naurettavaa. Ja sinä uskot pilanneesi hänen elämänsä ihan vaan tekemättä muuta kuin olemalla hyvä vaimo?
Millaisten idioottien kanssa nykyään mennään naimisiin? Ja tarkoitan teitä kumpaakin, sori vaan.
En pakottanut häntä naimisiin, hän itse kosi ja järjesti vihkimisen, minä en muuta kuin ilmaantunut paikalle.
En ole trolli, mutta ilmeisen kyvytön tekemään arvioita ihmisistä. Tai oikeastaan varmaan uskon liian paljon siihen että kyllä kaikki järjestyy. Jostain syystä olen aina yrittänyt ymmärtää muita, enkä ole koskaan oppinut vetämään rajoja siihen miten minua saa kohdella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole pettänyt miestä, enkä pilannut talouttamme pikavipeillä tms. Ongelma liittyy siihen että mies ei koe elävänsä itsensä näköistä elämää.
Olen käynyt juttelemassa psykiatrisella hoitajalla tilanteesta ja olen yrittänyt saada miestä parisuhdeterapiaan. Mies vain inttää ettei siitä olisi mitään apua, sillä hänen elämänsä on kertakaikkiaan pilalla ja se on minun syytäni.
Tiedän, että en tällaisina hetkinä ajattele itse järkevästi, kun mies on taas taukoamatta useamman päivän minua syytellyt. Välillä pystyn ajattelemaan, etten minä ole kenenkään onnellisuudesta vastuussa ja välillä taas uskon miehen syytöksiä, kun hän niitä tarpeeksi kauan jankuttaa.
Ero varmaan olisi oikea vaihtoehto, mutta ajatuskin siitä musertaa minut, koska rakastan miestä aivan älyttömästi ja olisin valmis tekemään mitä vain, että hänellä olisi hyvä olla. Jotenkin ajattelen, että niin kauan kun olemme yhdessä, minulla on vielä mahdollisuus korjata asiat (vaikka mies väittää ettei ole) ja ero tekisi hänen syytöksistään lopullisia. On todella hirveä taakka kannettavaksi, kun toinen syyttää elämänsä tuhoamisesta, etenkään kun en ole tarkoittanut hänelle koskaan mitään pahaa.
Kyllä nyt vaikuttaa siltä että mies on tässä se ongelma etkä sinä. Siis millä tavoin mies kokee ettei voi elää oman näköistään elämää? Miten hän on sitten päätynyt tuohon elämän tilanteeseen?
Ongelma ei ikinä ole vain toisessa ihmisessä. Ap käytöksellään mahdollistaa tuon ja kuulostaa muutenkin epävakaalta. Veikkaan, että ap on läheisriippuva ohutnahkainen narsisti ja mies paksunahkainen narsisti. Ovat riippuvaisia toisistaan. Todella ikävää lapsille. Vanhemmat heti psykologin juttusille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt mutta onko miehesi teini-ikäinen, vai oletko trolli?
Mies on valinnut avioliiton kanssasi ihan vapaaehtoisesti, oletan? Vai pakotitko hänet? Miksei mies ota vastuuta omista valinnoistaan vaan syyttää sinua, vaimoaan? Tuohan on aivan naurettavaa. Ja sinä uskot pilanneesi hänen elämänsä ihan vaan tekemättä muuta kuin olemalla hyvä vaimo?
Millaisten idioottien kanssa nykyään mennään naimisiin? Ja tarkoitan teitä kumpaakin, sori vaan.
En pakottanut häntä naimisiin, hän itse kosi ja järjesti vihkimisen, minä en muuta kuin ilmaantunut paikalle.
En ole trolli, mutta ilmeisen kyvytön tekemään arvioita ihmisistä. Tai oikeastaan varmaan uskon liian paljon siihen että kyllä kaikki järjestyy. Jostain syystä olen aina yrittänyt ymmärtää muita, enkä ole koskaan oppinut vetämään rajoja siihen miten minua saa kohdella.
Noniin, selvisihän se, olet siis läheisriippuvainen! Eri tavalla sairas kuin miehesi, muttet välttämättä yhtään ”paremmalla” tavalla. Hae apua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies ei olisi halunnut elää tavallisen tylsää keskiluokkaista elämää, vaan muuttaa ulkomaille ja seikkailla, vaikka on perhe. Ja hän on itse aikanaan perheen perustamisesta alkanut puhua. Jo aiemmin tiesin että hän tahtoo nähdä maailmaa, mutta en jotenkaan ajatellut että sitten kun on se perhe, pitäisi muuttaa ulkomaille tms. Hän on sanonut mm että jos eroamme, hän aikoo lopettaa työnsä jne. mikä on minusta erittäin vastuutonta. Asunnon ostaminen on minun vikani, koska minä sanoin omistusasunnon olevan kannattavampaa, kuin vuokralla olon, koska täällä vuokrat ovat kalliita.
Tiedän etten aina ajattele järkevästi. Ja kun tuntikausia putkeen kuuntelen sitä kuinka minä olen pilannut hänen elämänsä eikä hän enää koskaan voi olla onnellinen, alan uskoa siihen, vaikka normaalisti kyllä käsitän, etten ole hänen elämästään vastuussa.
Nyt taas kun vähän olen rauhoittunut aloituksen kirjoittamisesta ymmärrän itsekin kuinka järjettömältä tämä kuulostaa. Mutta miehen läsnäolo saa minut pyytämään olemassa oloani anteeksi ja hän saa minut uskomaan että olen aivan hirveä ihminen.
Teillä oli alusta lähtien ihan erilaiset odotukset elämältä. Miksi kuitenkin jatkoitte suhdetta? Miksi sinä halusit suhteeseen miehen kanssa, joka haluaa elämältä ihan eri asioita kuin sinä? Miksi mies halusi sinun kanssasi suhteeseen jos halusi elämältään ihan eri asioita kuin sinä?
Miksi omistusasunto on ongelma? Eihän se mikään vankila ole. Aina voi myydä pois (oletan, ettette asu perähikiällä, kun vuokratkin kalliita). Ihme ukko, kun kaikki on muka myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miehelle ei auta sanoa, että hän on vapaa lähtemään jos siltä tuntuu. Hän nauraa ivallisesti ja sanoo että ei ole, vaan tämä on minun valintani, että hän kokee elämänsä olevan yhtä helvettiä.
No sitten sinun pitää lähteä. Muuten tuhoaa oman ja lastesi mielenterveyden. Minkälaisen suunnitelman ulkomaille muutosta olet muuten tyrmännyt? Oliko miehelläsi jokin työpaikka tai muu suunnitelma?
Hän opiskeli vielä kun odotin esikoistamme, hän olisi jättänyt opintonsa kesken kun olisi saanut jotain hanttihommia ulkomailta. Minusta se ei ollut järkevää kun lapsi oli tulossa ja sanoin miehelle että se kun lähtee, mutta minä haluan synnyttää Suomessa ja täällä on apu lähellä jos joskus lapsen kanssa tarvitsee. Mies jätti työn ottamatta ja kävi koulunsa loppuun, sai hyvän vakituisen työpaikan ja nyt syyttää minua kun hänen elämänsä on pilalla. En ole koskaan häneltä mitään kieltänyt, mutta olen tuonut kantani esiin, jos joku ei tunnu järkevältä ja sanonut etten itse lähde järjettömyyteen mukaan. Mies ei ymmärrä alkuunkaan sitä, miksi en voinut lähteä raskaana ollessa ulkomaille ja mitä väliä sillä on missä synnyttää. Minua kuitenkin pelotti ajatus siitä että ensimmäisessä synnytyksessä ei olisi mahdollista kommunikoida omalla äidinkielellään. Miehestä minä olen jotenkin kai pelkuri tämän takia ja hän ei tunnu lainkaan käsittävän millainen kokemus raskaanaolo on.
Ja aina jos hän kuulee/lukee jonkun saaneen lapsen ulkomailla, hän muistuttaa minua siitä kuinka "kyllä ne muut vaan mutta sinä et uskaltanut".
Eli miehellä on päässään joku unelmakuva, joka ei toteutunut. Eihän hän voi mitenkään tietää, vaikka asiat olisivat siellä ulkomailla olleet paljon huonommin kuin nyt. Hanttihommia ilman koulutusta jne. Aika moni on palannt maitojunalla kotiin. Lapsellinen mies. Itseään voi syyttää, ettei lähtenyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sitten se pitää päästää elämään itsensä näköisesti kun muuten aikoo elää katkeruudessa. Sano miehelle että on vapaa lähtemään ja elämään miten haluaa, että sinä tarvittaessa järjestät kaiken niin että voi lähteä. Jää sä lasten kanssa elämään nykyisellään. Mikäli ei sitten halua lähteä, niin se on miehen valinta ja jos sen seurauksena jää edelleen katkeruuteensa niin ainakin tiedät että et ole siihen syyllinen eikä sun tarvitse kuunnella syytöksiä enää. Sitten voit alkaa miettiä että mitä tarvitsee tehdä että lapset ja sä saatte elää rauhassa ja tehdä sitten itse sen mukaan valintoja, esimerkiksi erilleen muutto ja perheasiain neuvottelu/sovittelu voisi auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt mutta onko miehesi teini-ikäinen, vai oletko trolli?
Mies on valinnut avioliiton kanssasi ihan vapaaehtoisesti, oletan? Vai pakotitko hänet? Miksei mies ota vastuuta omista valinnoistaan vaan syyttää sinua, vaimoaan? Tuohan on aivan naurettavaa. Ja sinä uskot pilanneesi hänen elämänsä ihan vaan tekemättä muuta kuin olemalla hyvä vaimo?
Millaisten idioottien kanssa nykyään mennään naimisiin? Ja tarkoitan teitä kumpaakin, sori vaan.
En pakottanut häntä naimisiin, hän itse kosi ja järjesti vihkimisen, minä en muuta kuin ilmaantunut paikalle.
En ole trolli, mutta ilmeisen kyvytön tekemään arvioita ihmisistä. Tai oikeastaan varmaan uskon liian paljon siihen että kyllä kaikki järjestyy. Jostain syystä olen aina yrittänyt ymmärtää muita, enkä ole koskaan oppinut vetämään rajoja siihen miten minua saa kohdella.
Noniin, selvisihän se, olet siis läheisriippuvainen! Eri tavalla sairas kuin miehesi, muttet välttämättä yhtään ”paremmalla” tavalla. Hae apua!
Tätä olen joskus miettinyt itse ja lukenutkin aiheesta paljon. Aluksi varmasti olin tätä enemmänkin, mutta mielestäni olen päässyt siitä epänormaalista riippuvuudesta eroon. Tai sitten olen totaalisen sokea tilanteelle, vaikka kuvittelen etten ole.
Ja olen itse hakenut apua koska en halua että lapseni kärsivät tilanteesta. Mies ei ole suostunut hakemaan itselleen apua, koska ei näe itsessään mitään ongelmaa.
Minä näen miehessäkin vikaa, mutta vain kun en ole hänen lähettyvillä. Oikeastaan kun olen hänen kanssaan samassa tilassa, en pysty ajattelemaan yhtään järkevästi ja jostain syystä uskon kaiken mitä hän sanoo. Kun olen yksin, näen tilanteemme aivan eri tavalla, varmasti enemmän siten, kuin se todellisuudessa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt mutta onko miehesi teini-ikäinen, vai oletko trolli?
Mies on valinnut avioliiton kanssasi ihan vapaaehtoisesti, oletan? Vai pakotitko hänet? Miksei mies ota vastuuta omista valinnoistaan vaan syyttää sinua, vaimoaan? Tuohan on aivan naurettavaa. Ja sinä uskot pilanneesi hänen elämänsä ihan vaan tekemättä muuta kuin olemalla hyvä vaimo?
Millaisten idioottien kanssa nykyään mennään naimisiin? Ja tarkoitan teitä kumpaakin, sori vaan.
En pakottanut häntä naimisiin, hän itse kosi ja järjesti vihkimisen, minä en muuta kuin ilmaantunut paikalle.
En ole trolli, mutta ilmeisen kyvytön tekemään arvioita ihmisistä. Tai oikeastaan varmaan uskon liian paljon siihen että kyllä kaikki järjestyy. Jostain syystä olen aina yrittänyt ymmärtää muita, enkä ole koskaan oppinut vetämään rajoja siihen miten minua saa kohdella.
No nyt mä ymmärrän sua paremmin. Sun pitää miettiä haluatko tulla kohdelluksi tuolla tavalla liitossasi. Mies on liian laiska tai saamaton muuttaakseen elämänsä mieluisaksi. Hän jatkaa sinun syyllistämistäsi tasan niin kauan kuin viitsit häntä kuunnella.
Minä en viitsisi. Sun kannattaisi mennä juttelemaan tästä ammattilaiselle.
Tutustu epävakaaseen persoonallisuushäiriöön.
Miehen käytös ei ole tervettä. Tarvitsette molemmat terapiaa ja/tai e r o n !
Aikuinen ihminen EI käsittele henkilökohtaisia ongelmiaan tuolla tavoin kuin miehesi, kaatamalla kaiken läheisten niskaan. Sinä ansaitset tulla kohdelluksi paremmin, muista se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt mutta onko miehesi teini-ikäinen, vai oletko trolli?
Mies on valinnut avioliiton kanssasi ihan vapaaehtoisesti, oletan? Vai pakotitko hänet? Miksei mies ota vastuuta omista valinnoistaan vaan syyttää sinua, vaimoaan? Tuohan on aivan naurettavaa. Ja sinä uskot pilanneesi hänen elämänsä ihan vaan tekemättä muuta kuin olemalla hyvä vaimo?
Millaisten idioottien kanssa nykyään mennään naimisiin? Ja tarkoitan teitä kumpaakin, sori vaan.
En pakottanut häntä naimisiin, hän itse kosi ja järjesti vihkimisen, minä en muuta kuin ilmaantunut paikalle.
En ole trolli, mutta ilmeisen kyvytön tekemään arvioita ihmisistä. Tai oikeastaan varmaan uskon liian paljon siihen että kyllä kaikki järjestyy. Jostain syystä olen aina yrittänyt ymmärtää muita, enkä ole koskaan oppinut vetämään rajoja siihen miten minua saa kohdella.
Noniin, selvisihän se, olet siis läheisriippuvainen! Eri tavalla sairas kuin miehesi, muttet välttämättä yhtään ”paremmalla” tavalla. Hae apua!
Tätä olen joskus miettinyt itse ja lukenutkin aiheesta paljon. Aluksi varmasti olin tätä enemmänkin, mutta mielestäni olen päässyt siitä epänormaalista riippuvuudesta eroon. Tai sitten olen totaalisen sokea tilanteelle, vaikka kuvittelen etten ole.
Ja olen itse hakenut apua koska en halua että lapseni kärsivät tilanteesta. Mies ei ole suostunut hakemaan itselleen apua, koska ei näe itsessään mitään ongelmaa.
Minä näen miehessäkin vikaa, mutta vain kun en ole hänen lähettyvillä. Oikeastaan kun olen hänen kanssaan samassa tilassa, en pysty ajattelemaan yhtään järkevästi ja jostain syystä uskon kaiken mitä hän sanoo. Kun olen yksin, näen tilanteemme aivan eri tavalla, varmasti enemmän siten, kuin se todellisuudessa on.
Minulla on epävakaan persoonallisuushäiriön omaava läheinen ja tuo on hyvin tuttu tunne etten hänen seurassaan pysty ajattelemaan järkevästi ja lähden uskomaan hänen juttujaan. Hän myös syyttää minua kuinka olen pilannut hänen elämänsä (en ole tehnyt hänelle mitään) ja hän on niin hyvä argumentoimaan että jollain tapaa unohdan miten asiat todellisuudessa ovat menneet. Olen hänen kanssaan mahdollisimman vähän tekemisissä, mutta varaudun tapaamisiin kirjoittamalla muistiin selväjärkisiä ajatuksiani. "Lunttaan" sitten niitä tolkun sanoja puhelimestani samalla kun keskustelemme. Suosittelen sinullekin.
Mies haluaa vain purkaa oman pahan olonsa sinuun. Jos hän oikeasti haluaisi ulkomaille, hän toimisi aivan toisin. Se on vain tekosyy musertaa sinua ja kokea valtaa, olla marttyyri. Kokeile olla hänestä erossa jonkin aikaa, osta hänelle vaikka matka sinne ulkomaille. Ehkä siinä huomaat, että ajattelusi selkiintyy ja rakkaudeksi luulemasi tunne paljastaa todelliset kasvonsa.
Herranjumala nainen, lähde tuollaisesta suhteesta. Lapsesi tulevat kiittämään siitä, että ette pilanneet heidän elämäänsä. Mies on keskenkasvuinen itseriittoinen kakara. Lopeta anelu, et ole pilannut mitään.
Sanot, että rakastat niin kauheasti. No, miehesi ei tuon kuvailun perusteella rakasta sinua. Anna olla.
Vierailija kirjoitti:
Itseltä meni nyt ihan ohi miten olet pilannut miehesi elämän. Muutenkin epäilen vahvasti, ettei tilanne ole niin paha kuin mitä miehesi väittää. Enemmänkin miehesi käytös kuulostaa henkiseltä pahoinpitelyltä ja tilanteenne "pahikselta". Oletko miettinyt ottavasi yhteyttä kriisipuhelimeen tai päivystykseen? Kaikille olisi parempi että pääset puhumaan jollekkin kuin se että satutat itseäsi.
Niinno, emme tiedä vielä mihin hän on omien sanojensa mukaan syyllistynyt. Se että onko mies tuossa pahis vai ei (ja kummalle lapset menee) riippunee kuinka vakavia pahoja asioita Ap on tullut tehtyä. Jos esimerkiksi vaikka ryypännyt ja hakannut lapsia tai hassannut heidän tulevaisuudensäästönsä rahapeleihin, huumeisin yms. niin silloinhan mies on täysin 100% oikeassa. Jos pettänyt niin ei välttämättä muksujen elämää pilannut joten aavistus vähemmän oikeassa.
Alue: Aihe vapaa
En usko, että kukaan voi pilata toisen elämää noin täysin. Miehesi käyttää henkistä väkivaltaa sinua kohtaan eikä ota vastuuta omista valinnoistaan. Jos ottaisi, niin ei olisi suostunut noihin sinun ratkaisuihisi alun perinkään. (Mutta en voi tietenkään tietää varmasti, koska et kerro, mitä kamalaa oikein olet tehnyt:)