Nyt tuli järisyttävä lista kaikille suomalaisille: Kasvissyönti, pienempi asunto, kaikki vapaa-ajan matkat julkisilla – ”Suuria muutoksia kaikkiin arjen tapoihin”
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/280368-nyt-tuli-jarisyttava-lista-kaik…
nyt kaikki syömään ituja ja polkemaan pyörää!
Kommentit (484)
Kuuntelen juuri Yle Radio Ykköseltä Kalle Haatasen ohjelmaa, haastateltavana ekonomisti Heikki Pursiainen. Pursiainen puhuu monista asioista, myös ilmastokeskustelusta Suomessa. Siitä hän totetaa näin: Lähtökohtana pitäisi olla, että joudutaan luopumaan mahdollisimman vähästä, eikä niin että joudutaan luopumaan lähes kaikesta arvokkaasta mitä meillä on.
Olen täysin samaa mieltä. Olen seurannut tuulivoimarakentamista Pohjois-Pohjanmaalla. Siellä tilanne on ajautumassa monin paikoin tosi hankalaksi asukkaiden kannalta. Jättimäisi tuulivoimaloita suunnitellaan asutuksen läheisyyteen maisemallisesti aroille paikoille. Esimerkiksi surutta kaavoitetaan tuulivoima-alueita ihmisten ikiaikaisille retkeily-, marjastus-, metsästys-, yms. virkistyspaikoille. Ja perusteena tietysti käy tämä ilmastonmuutos. Totta kai perimmäinen syy on silkka ahneus ja häikäilemättömyys: tuulivoimafirmat, joista monet ulkomaisia, esim. saksalaisia, vähät välittävät muusta kuin rahasta. Paikallisten ihmisten murhe oman elinympäristönsä tuhoamisesta on tuulivoimafirmoille yhdentekevää. Tosi surullista on myös se, että kuntien lyhytnäköiset kapeakatseiset päättäjät eivät näe sitä tuhoa, mitä tuulivoimarakentaminen aiheuttaa.
Jos tuulivoimarakentamisessa toimittaisiin kuten mm. Heikki Pursiainen ajattelee, niin tuulivoima-alueet mietittäisiin tosi tarkkaan, otettaisiin huomioon asutus, luonto, maisemat jne. Suomessa löytyy kyllä paljon paikkoja, joissa tuulivoimarakentamisesta on vain vähän haittaa. Nyt kuitenkin toimitaan täysin päinvastoin eli laitetaan tuulivoimaloita sinne, missä niistä on tosi paljon haittaa eli asutuksen läheisyyteen kauniille maisemapaikoille. Ja syy on tietysti se, että ikiaikainen asutus on sijoittunut paikoille, joille tuulivoimakin sopii ja niinpä siellä on valmis infra. Eli raha menee ihmisten edelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jokainen tekisi pienen muutoksen, niin se auttaisi paljon. Ei tarvitse äärilleen viedä. Kyllä meistä suomalaisista suurin osa tekee muutoksia pikkuhiljaa. Kierrätys on jo arkea ja nuoret heränneet halpatuotannon vastustamiseen.
Nimenomaan pikkumuutoksia. Esim. jos ihmiset lakkaisivat hukkaamasta ruokaa ja juomaa noin ensalkuun. Keskityttäisiin vähentämään tahallista hävikkiä. Ei jätettäisi jäätelöä lojumaan leipähyllyyn, ja syötäisiin ja juotaisiin ostetut ruuat loppuun. Pieniä ja helppoja muutoksiakin on vielä paljon tekemättä.
Millainen idiootti ei syö kaikkkea mitä ostaa? Ruoka on muutenkin Suomessa kohtuuttoman kallista.
Öö, suomalainen idiootti? Keskiverto suomalainen tuottaa pelkästään kotonaan noin 23kg ruokahävikkiä vuodessa. Koko maailman mittakaavassa 30% kaikesta ruoasta menee hävikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Miksei huvisaastuttamiseen puututa esim. mopot ja moottoripyörät!?
Tätä minäkin mietin. Listaan lisäksi vielä moottorikelkat ja mönkijät. Nämä kaikki voisi suoraan kieltää, poikkeusluvan saisi, jos tarvitsee työn takia esim. moottorikelkan (käytännössä ei kukaan muu kuin poronhoitajat). Entä autourheilu? Täysin turhaa touhua ja saastuttaa hirvittävästi.
Väestön liikakasvusta ei niinikään puhuta mitään, toki me suomalaiset teemme sen hillitsemiseksi parhaamme, mutta mitä se auttaa, kun Aasiassa ja Afrikassa väkiluku kasvaa räjähdysmäisesti koko ajan.
Oma hiilijalanjälkeni on Sitran testin mukaan 2,5 tonnia pienempi kuin keskivertosuomalaisella. Suurimmat ilmastosyntini ovat auto, jota käytän noin kolme kertaa viikossa, ja koirat. Näistä en aio luopua. Auto on pakko olla, sillä busseja ei täällä kulje. Sähköautoon ei ole varaa. Koirat ovat tietysti pelkkää luksusta, mutta kompensoin sillä, ettei minulla ole lapsia, enkä lennä tai matkusta laivalla koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ilmastonmuutos ja päästö vouhotus on mennyt jo vähän överiksi. Ihmisiä syyllistetään ihan turhaan. Koko maapallon historia on yhtä ilmastonmuutosta jääkaudesta toiseen. Sille ei mahdeta mitään vaikka kuinka polkisimme sähköpyäriämme. Ja sitten suomalaisia syyllistetään siitä että asuminen aiheuttaa päästöjä. Totta helkkarissa Näillä leveysasteilla on pakko lämmittää! Mitä enemmän tästä asiasta Otetaan sitä vähemmän se Minua kiinnostaa ja sitä vähemmänaion toimissani ottaa asian huomioon.
Kuitenkaan tälläistä muutosta ei ole koskaan tapahtunut näin nopeasti ja näin hälyttävin seurauksin jotka on havaittavissa jo nyt.
Tottakai Suomessa on pakko lämmittää talvella. Mutta kysymys kuuluukin miten se on järkevintä tehdä.
Reaktiosi, asian kieltäminen, on hyvin inhimillinen. Ei kukaan halua kuulla huonoja uutisia omista huonoista tavoistaan. Jokainen meistä varmasti käy tai on käynyt tämän vaiheen läpi.

Mikä on muuttunut ja paljonko? Juurihan oli uutinen, että jotain miljoona vuotta sitten CO2-taso oli yhtä korkea kuin nyt ja merenpinnat olivat useita metrejä korkeammalla. Eli CO2 ei ainakaan nosta merien pintaa. Jääkarhujen populaatio on kasvanut, vaikka on valehdeltu niiden kuolevan justiinsa ilmastonmuutoksen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Kumma, kun lentomatkailua ei tuossa mainita... Taas aletaan säästämään väärästä päästä. Lennetään lentokoneella ilmastokonferenssiin, mutta muistetaan ehdottomasti koneessa juoda kokis paperipillillä. HUOH.
Kiitos tästä kommentista, kuvaa loistavasti tätä ilmastohömpötystä :D Kautta ihmisen historian, aivopesu on toiminut ja nyt on pesty akateemisten ihmisten aivoja oikein urakalla ja saatu aikaan ilmastohömpötys. Säälittää nuo nuoret jotka kaiken sokeasti uskoo ja yrittää niin kovasti pelastaa maailmaa, kun samaan aikaan herrat ja varsinkin ulkomaan herrat vetelee kaksin käsin rahaa omiin taskuihin ja naureskelee hyväuskoisia hölmöjä jotka maksaa kun vähän pelottelee. Suomalaiset tunnetusti on aika hyväuskoisia ja etenkin sinisilmäisiä ihmisiä.
Hengittäessä syntyy hiilidioksidia -> hengittämistä pitää verottaa!
Suomen harteille tämä ilmastonmuutos sitten kaatui. XDD
Vierailija kirjoitti:
TotuusSattuu kirjoitti:
Hauska miten monella menee kahvi väärään kurkkuun jos itse joutuisi ihan oikeasti muuttamaan jotain elämässään. On niin helppo hurskastella miten luonto on itselle tärkeä kun ei joudu luopumaan mistään. Nyt mitataan sitä onko ihmisistä oikeasti tuijottamaan johonkin muuhunkin kuin siihen omaan napaan.
Meiltä on mummolaan noin 70 km matka, ei siis mikään kovinkaan kummallinen reissu omalla autolla. Jos saan päähäni lähteä julkisilla, tilaan taksin, jotta pääsen lähimmälle bussipysäkille. Matkaa kertyy 12 km. (tai lähin pysäkki on 300m päässä, mutta bussilla ei pääse sinne, mistä on jatkoyhteys). Siitä bussilla noin 17 km lähikaupunkiin, josta junalla Tikkurilaan. Sieltä edelleen junalla Hyvinkäälle ja taksilla mummolaan arviolta 10 km verran. Aika kuluu kaiken onnistuessa noin 3 tuntia.
Samaan aikaan 3 kiinalaista ostaa itselleen auton.
Lisäksi se teidän auto on valmistettu ja tuotteiden valmistaminen, mutta käyttämättä jättäminen se vasta olisikin tuhlausta. Julkisilla kun liikkuu lasten kanssa, ja raahailee vaunuja ja turvaistuimia, niin aika sissi saa kyllä olla.
Vierailija kirjoitti:
Hengittäessä syntyy hiilidioksidia -> hengittämistä pitää verottaa!
Syntyvyytä pitäisi myös verottaa. Tulevia saastuttajia.
Vierailija kirjoitti:
Asuminen lähempänä työpaikkaa? Tällä hetkellähän töitä pitää ottaa vastaan 1,5h matkan päästä.
Ja miten perheelliset tämän toteuttaa? Voidaanko tehdä määräys, että kahden aikuisen talouksissa työpaikat pitää saada lähekkäin? Ja että asunnon voi vaihtaa sormia napsauttamalla, kun työpaikka vaihtuu. Samoin lasten koulut, päiväkodit... hohhoijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jokainen tekisi pienen muutoksen, niin se auttaisi paljon. Ei tarvitse äärilleen viedä. Kyllä meistä suomalaisista suurin osa tekee muutoksia pikkuhiljaa. Kierrätys on jo arkea ja nuoret heränneet halpatuotannon vastustamiseen.
Nimenomaan pikkumuutoksia. Esim. jos ihmiset lakkaisivat hukkaamasta ruokaa ja juomaa noin ensalkuun. Keskityttäisiin vähentämään tahallista hävikkiä. Ei jätettäisi jäätelöä lojumaan leipähyllyyn, ja syötäisiin ja juotaisiin ostetut ruuat loppuun. Pieniä ja helppoja muutoksiakin on vielä paljon tekemättä.
Millainen idiootti ei syö kaikkkea mitä ostaa? Ruoka on muutenkin Suomessa kohtuuttoman kallista.
Idiootti? Minusta ihan tervejärkisen hommaa olla syömättä paprikaa joka on sisältä umpihomeessa, tai omenaa joka on musta sisältä, perunaa joka on musta sisältä, appelsiinia joka on rutikuiva, kananmunaa joka haisee pahalta, piimää joka on valkoista vettä, maitoa joka ei tule kaatamalla purkista ulos. Kaiken tämän olen aikoinaan kaupasta tuoreella päiväyksellä kotiin kantanut, aikomuksena syödä ne. Myyvät siis biojätettä. Hälyttävän usein heviosastoilla näkee vihreitä homepalloja jotka joskus on olleet mandariineja. Tai sormet menee mandariinin läpi kun yrität sitä nostaa, on niin pilaantunut.
lebenslauf kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmittaa kun Sitra ja muut järjettömät ääliöt saavat todella tärkeän asian kaikkien inhokiksi näillä hulluuksillaan.
Tämä keskustelu kertoo kyllä ihmisistä aika paljon. Jostain syystä näitä laskelmia pidetään eliitin, vihervassareiden tai ties kenen "vaatimuksina", joihin ei tietenkään suostuta, koska eiväthän "muutkaan tee mitään" tai "me olemme jo tehneet oman osamme".
Ehkä sitten on niin, että suomalaisilla on täällä omassa maassaan riittävästi elintilaa käyttää viisinkertaisesti enemmän luonnonvaroja maapallon kestokykyyn nähden. Täällä on kylmä ilmasto ja suomalaiset ovat herrakansaa, jolle kuuluukin oikeus tuhlata paljon enemmän kuin vaikkapa keskivertointialainen tuhlaa.
Tässä keskustelussa esitetty vastakkainasettelu on ihan väärä. Ei ole kyse eliitistä vs. tavallisesta kansasta, on kyse siitä, miten suomalaisten kulutus saataisiin vastaamaan maapallon kantokykyä. "Älkää tehkö kuten me teemme" ei ole kovin hyvä ohje missään päin maailmaa.
Tietysti voi käydä niin, että missään päin maapalloa ei kukaan halua luopua mistään. Onko se sitten hyvä juttu? Voiko sitten sanoa omille lapsilleen, että en minäkään halunnut tehdä mitään, kun eivät muutkaan tehneet mitään? Ovatko vaihtoehdot oikeasti ne, että a) kymmenen vuoden päästä maailma tuhoutuu kuitenkin, joten mitäpä tässä enää yrittämään tai b) minun muutoksillani ei kuitenkaan mitään saada aikaiseksi, joten en halua edes yrittää?
Millä ihmeellä on perusteltavissa, että Suomen hiilijalanjälki saisi jatkossakin olla reippaasti yli 10 tonnia henkeä kohti? Silläkö, että suomalaiset ovat vain niin uebermenscheja muuhun maailmaan verrattuna?
P.S. Ne, jotka ajattelevat, että ei niistä hiilipäästöistä mitään haittaa ole - voitte olla (jollain pienellä todennäköisyydellä) oikeassa, mutta otatte tulevaisuuden sukupolvien kannalta aivan valtavan riskin. Suurin osa tutkimuksista _ei_ tue ajatusta, että hiilidioksidilla ja muilla kasvihuonekaasuilla olisi vain ihan mitätön vaikutus.
Huimaako ja puristaako tytöllä vanne vähän päätä?
TotuusSattuu kirjoitti:
Hauska miten monella menee kahvi väärään kurkkuun jos itse joutuisi ihan oikeasti muuttamaan jotain elämässään. On niin helppo hurskastella miten luonto on itselle tärkeä kun ei joudu luopumaan mistään. Nyt mitataan sitä onko ihmisistä oikeasti tuijottamaan johonkin muuhunkin kuin siihen omaan napaan.
Eiköhän globaalisti ole aivan yhdentekevää mitä 5 miljoonaa suomalaista tekee tai jättää tekemättä. Yleinen periaate on, että pitää muuttaa sitä millä on suurin vaikutus lopputulokseen. Jos porukka istuu soutuveneeessä, josta on tappi irti, ei kannata laittaa matkustajia lappaamaan vettä pois lusikalla, vaan sulkea tapin reikä.
Suomen suurimmat päästölähteet ovat Helsingin kaupungin energiantuotanto ja Raahen Rautaruukki (SSAB). Aloitetaan vaikka näistä.
Eikä tässä ole edes kysymys mistään maailman pelastamisesta, vaan siitä, että jotkut tekevät kokolailla paljon businesta tällä ilmastovouhotuksella.
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Eikä puhuta Suomen, Ruotsin tai Viron väestömääristä vaan väestöräjähdyksestä Afrikassa, Lähi-idässä ja Aasiassa.
Alan kuunnella kun oikeasta ongelmasta ja toimista sen ratkaisemiseksi aletaan keskustella avoimesti.
Vierailija kirjoitti:
Sitran raportti ohittaa täysin tärkeimmän asian. kuluttajien määrän eli lapsiluvun alentamisen. Pilliasioista ja kestokasseista ollaan tohkeissaan, mutta väestönkasvua ei uskalleta kritisoida?
Väestönkasvu hidastuu jo nyt ja koko ajan. Siihen vaikuttaa lähinnä naisten kouluttaminen ja lapsikuolleisuuden pienentäminen. Tietty on ikävää että maapallon väestö tulee joka tapauksessa jo nyt kasvamaan yli kymmenen miljardin.
Mutta täällä paljon kuluttavassa pohjolassa väestönkasvu on jo aika pientä, ja nyt ootellaan että sama tapahtuu siellä jossain.
Ratkaisut ympäristöongelmiin ovat koulutus, tutkimus ja innovaatiot. Surullisinta tässä vain on se että hallitukset toisensa perään ovat leikanneet näistä joten osaamme kohta tehdä enää vessapaperia kiinalaisille mikä on jo oven takana kun näitä tehdashankkeita katsoo. Puustakin saisi tehtyä vaikka mitä mutta vessapaperi on näemmä ainoa mitä halutaan. Suomi voisi helposti olla korkean teknologian maa jos haluttaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuokin juuri on perceestä ku tietää, että vaikka koko Suomi tekisi mitä, ei asiat juuri maailman mittakaavassa parane. Mutta silti omatuntoni soimaa nyt kuluttavista valinnoista. 19
Vaikka seisoisimme päällämme koko kansa 24/7, tämä maailman aika ja tämä sivilisaatio on menossa kohti loppuaan n. 10 vuoden kuluessa.
Ei taida ihan kymmenessä vuodessa näin käydä, sillä maailmanlopusta on puhuttu ja ennustettu melkein ihmisen historian alkuajoista lähtien :) Sinua on peloteltu nyt vähän liikaa, älä usko ihan kaikkea mitä kirjoitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Koko eduskunta voisi ottaa tämän käytännön ja olla meille muille esimerkkinä. Noudattaisivat sitä kolme vuotta ja sitten siirtymäkausi kansalaisille. Kansanedustajat ja ministerit sitten opastaisivat meitä. Kuinkahan toimisi, siitä vaan Hjallikset, Soinit Rinteet yms. mallia näyttämään
Suomen eduskunnasta ei ole oikein koskaan ollut kansansa edustajaksi eikä esimerkin näyttäjäksi. Taksiajelut vs julkiset, palkankorotukset itselle vs kansan palkkamaltti, aktiivimalli vs sopeutumisrahat muutaman mainitakseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuminen lähempänä työpaikkaa? Tällä hetkellähän töitä pitää ottaa vastaan 1,5h matkan päästä.
Ja miten perheelliset tämän toteuttaa? Voidaanko tehdä määräys, että kahden aikuisen talouksissa työpaikat pitää saada lähekkäin? Ja että asunnon voi vaihtaa sormia napsauttamalla, kun työpaikka vaihtuu. Samoin lasten koulut, päiväkodit... hohhoijaa.
Kaikkea voi norsunluutornista ehdottaa, kun ei tarvitse miettiä toteuttamista. Eihän edes Helsingissä tahdo saada lapselle hoitopaikkaa järkevän etäisyyden päästä.
Asuntoa ei tarvitse lämmittää, eikä kuumaa vettä tarvita. Ruvetaan kaikki Airbnb-majoittajiksi, niin voidaan sulkea hotellit. Eliminoidaan kaikki yhteiskunnalle hyödyttömät ihmiset ja eläimet. Kyllähän näitä mahdollisuuksia voi listailla.