Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Auttakaa - annanko miehelle mahdollisuuden vai luovutanko heti?
Anci85
13.05.2019 |
Fiksu 35-vuotias mies, sosiaalisesti taitava, ihan älykäskin, ei sairauksia, ei mielenterveysongelmia tms. EI ole päihdeongelmaa tai muita riippuvuuksia, paitsi tupakointi. Tällaisen tapasin Tinderissä ja ihastuin. Tapailtiin pari kuukautta aina kun työni antoivat periksi, pikkuhiljaa tiiviimmin.
Sitten selvisi, että miehellä ei ole mitään koulutusta (kaikki koulut jättänyt aina kesken), ei ole tehnyt töitä nyt noin 6-7 vuoteen (ainoastaan yksi lyhyt työkokeilu tältä ajalta) ja mikä erikoisinta: asuu äitinsä kanssa... Äitinsä on täysin terve ja yhä työelämässä jne. On joskus asunut yksinkin pari vuotta, mutta kun vuokranantaja myi asunnon, niin mies ei vaan hakenut uutta kämppää vaan majaili kodittomana kavereiden nurkissa usean vuoden ajan, kunnes sitten palasi äidilleen asumaan (varmaan meni kavereilta hermot loisimiseen?).
Olen varovasti kysynyt, että miksi näin, niin kuulemma "ei tiedä miksei hakenut omaa asuntoa" ja kun kyselen miksei mene johonkin opiskelemaan/hae töitä/nyt omaa asuntoa, niin vastaus on että "niin, pitäis varmaan". Siis aivan uskomatonta! Sen verran tiedän, että luottotiedot ovat menneet, mutta kyllä kaupungin asuntoja saa silti tai edes jotain jostain, jos koditon on tai asuu äidillään. Kyseessä kuitenkin iso kaupunki (Tampere), joten asuntoja riittää.
En tosiaan päällepäin tai muista jutuista todellakaan arvannut tällaista tilannetta! Nyt en tiedä mitä tehdä, kun olen jo ihastunut, mutta onhan tuo nyt todella erikoista, ettei ole yhtään koulua suorittanut peruskoulun jälkeen loppuun eikä muutenkaan mitään kiinnostusta ns. normaaliin itsenäisyyteen tai itsensä elättämiseen. Elää siis nyt alennetulla toimeentulotuella ja päivät kuluu kavereiden kanssa, tv:tä katsellen, makoillen, sukulaisten luona vieraillen jne.
Auttakaa mua :( Annanko mahdollisuuden vai jätänkö tämän tähän? En itse halua elättää miestä tai ottaa luokseni asumaan + koen tosi epäeroottisena miehen tilanteen... Mutta samaan aikaan olen ihastunut, hän on kiltti, koskettaa paljon, on ystävällinen jne. Kannattaako odottaa, josko mies tuosta skarppaisi? Vai onko peli menetetty, kun on kuitenkin yli kolmekymppinen ja viimeksi lähes 10 vuotta sitten ollut oma asunto ja töitä? Ja silloinkin vain parin vuoden ajan.
Nyt mies on kuitenkin ainakin teoriassa kiinnostunut ryhdistäytymään ja sanonut, että haluaisi omilleen, mutta toisaalta aina kun kysyn, että onko laittanut hakemuksia asunnosta/töistä/koulusta/tms, niin kuulemma "no tää päivä meni vähän ohi kun nukuin vähän huonosti/piti käyttää veljen koiraa ulkona" tms eikä mitään tunnu oikein tapahtuvan. Yhden työvuoron teki kaupan hyllytyksessä, mutta siinä se. Olen yrittänyt selittää, että jo yhdessä päivässä saa paljon aikaan (saanhan minäkin jo työpäivän aikana vaikka mitä tehtyä!), jos vain haluaa, mutta jotenkin hän vaan tekee korkeintaan yhden asian kuukaudessa tai viikossa...
Kommentit (186)
Anci85 kirjoitti:
No kyllä nuo ADHD:n/ADD:n oireet aika hyvin häneen täsmäävät...
Mutta onko se oikeasti aivorakenteen ongelma vai opittua? Siis onko ADHD/ADD fyysinen vai psyykkinen ongelma, JOS siitä on kyse?
Kyllä se on neurologinen ongelma siinä missä esim. autismikin.
Parisuhdetta muodostettaessa ei kuitenkaan ole mitään väliä sillä, mistä jokin toiminta johtuu. Joko ihmisen kanssa on mahdollista olla parisuhteessa tai sitten ei. Ei kumppani voi olla mikään terapeutti tai nepsyvalmentaja. Ja ap:n poikaystävä on sen ikäinen, että jos olisi oikeasti fiksu, olisi jo osannut apua hakea jos kyse olisi neuropuolen ongelmasta.
Itse en ikinä huolisi miestä jonka elämänhallinta on tuolla tasolla, oli syy siihen mikä hyvänsä. Vaikk itsekin olen autismin kirjolla, ei sellaista voi pitää minään tekosyynä luistaa kaikesta aikuisen vastuusta. Aikuisilla on aikuisen vastuu huolehtia itsestään ja asioistaan. Toisilla meistä se vaan on vaikeampaa kuin toisilla, mutta sillä kädellä täytyy pelata mikä on jaettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anci85 kirjoitti:
Tältä musta vähän itsestäkin tuntuu, että kannattaisi antaa olla... Mutta mitä jos vuoden päästä miehellä onkin töitä ja asunto? Tai on opiskelemassa? Sitten mun on vähän myöhäistä itkeä hänen peräänsä, heh.
Jotenkin olisi helpompi ymmärtää tätä, jos miehen tilanteeseen olisi joku selkeä syy, mutta kun ei ihan oikeasti ole. Hän vain "on" ja ajelehtii päivästä toiseen eikä tällaiset ns. normaalit asiat selvästi kuulu hänen elämäänsä. Ja siis tiedän aivan varmuudella, että tässä ei ole masennusta tai addiktiota tms taustalla. Hän on vain äärimmäisen laiska/saamaton, mutta miten hitossa joku pystyy "pummimaan" kaiken koko elämänsä ajan?!
Kysyin tänään aamulla, että haluaako hän olla samassa tilanteessa vielä 60-vuotiaanakin, niin kuulemma ei hänellä ole koskaan ollut tapana suunnitella tulevaisuutta pitkälle eteenpäin...
Unohda kaikki sosiaalisest normit ja muut. Kysy itseltäsi, haluatko rakentaa elämääsi ihmisen kanssa, jolla ei ole mitään tavoitteita, siis ei mitään? Onko sinulla tavoitteita elämälle?
Ja tuo laiskuus ja saamattomuus olisi minulla ainakin "deal-breaker".
Anci85 kirjoitti:
TotuusSattuu kirjoitti:
Anci85 kirjoitti:
Tältä musta vähän itsestäkin tuntuu, että kannattaisi antaa olla... Mutta mitä jos vuoden päästä miehellä onkin töitä ja asunto? Tai on opiskelemassa? Sitten mun on vähän myöhäistä itkeä hänen peräänsä, heh.
Jotenkin olisi helpompi ymmärtää tätä, jos miehen tilanteeseen olisi joku selkeä syy, mutta kun ei ihan oikeasti ole. Hän vain "on" ja ajelehtii päivästä toiseen eikä tällaiset ns. normaalit asiat selvästi kuulu hänen elämäänsä. Ja siis tiedän aivan varmuudella, että tässä ei ole masennusta tai addiktiota tms taustalla. Hän on vain äärimmäisen laiska/saamaton, mutta miten hitossa joku pystyy "pummimaan" kaiken koko elämänsä ajan?!
Kysyin tänään aamulla, että haluaako hän olla samassa tilanteessa vielä 60-vuotiaanakin, niin kuulemma ei hänellä ole koskaan ollut tapana suunnitella tulevaisuutta pitkälle eteenpäin...
Mikä on se todennäköisyys että näin tapahtuu? Perustatko omat tulevaisuudensuunnitelmasi esim. lottovoittoon? Tuskin joten älä tee samaa miehenkään kanssa.
No jotenkin mä mietin, että ehkä se nyt pikkuhiljaa alkaisi keskittyä tuollaisiin juttuihin, kun nuoruus alkaa olla ohi... Kun ei tosiaan ole mitään addiktiota tai sairautta estämässä, ainoastaan saamattomuus. Mutta en tiedä, enkä luotan liikaa. Sitä tässä just yritän kysellä, että voiko noin saamaton oikeasti muuttua? Tai edes saada töitä...
Sä yrität selitrllä, puolustella miestä ja nähdä asiat parhainpäin, koska olet ihastunut.
Järki käteen, katso faktoja: mies laiska, saamaton, työtön, kouluttautumaton, mammanpoika, rahaton, luottotiedoton, ajelehtija, koditon, näköalatorni, jo syrjääntynyt jne. jne. MUTTA niin ihana ja olen ihastunut!
Vierailija kirjoitti:
Minä olen monella tapaa samanlainen kuin ap:n tapailema mies. Sillä poikkeuksella, että asun kyllä yksin, ja en nosta toimeentulotukea vaan elän omilla säästöilläni. Perin isovanhemmiltani kaksion Helsingin keskustasta, ja saan siitä myös tasaista vuokratuloa.
Olen valmistunut korkeakoulusta ja ollut myös työelämässä, vaikka viimeiseen viiteen vuoteen en olekaan ansiotöitä tehnytkään. Sain suoraan sanottuna tarpeekseni siitä järjettömästä oravanpyörässä juoksemisesta, ja sen jälkeen olen tehnyt vain asioita, jotka ovat tuottaneet minulle iloa ja joiden olen kokenut olevan minulle merkityksellisiä.
Päiväni kuluvat läheisten, perheen ja ystävien parissa. Urheilen paljon ja liikun monipuolisesti luonnossa. Pidän hyvin paljon lukemisesta, matkustelusta ja olen opetellut soittamaan pianoa sekä kitaraa. Tämän lisäksi teen säännöllisesti vapaaehtoistöitä. Mitään tarkkoja tulevaisuuden suunnitelmia minulla ei kuitenkaan ole ja koitan elää vain päivä kerrallaan.
Tämä elämäntyyli sopii minulle, mutta samalla myös tekee parisuhteen löytämisestä melkein mahdotonta. Olen huomannut, että naisille on hyvin vaikeaa hyväksyä se etten ole ansiotöissä, ja ennen kaikkea se että en edes yritä etsiä töitä. Tämä siitäkin huolimatta, että tulen toimeen omillani. En myöskään usko, että toista voi muuttaa miksikään, ja mikäli ap ei hyväksy miestä sellaisena kun hän on, niin suhteella tuskin on mitään toivoa - tulisitte vain molemmat onnettomiksi.
No eihän tässä ollut mitään samaa kuin ap:n tilanteessa. Ap:n mies on "joskus" parin vuoden ajan asunut omillaan ja sitten päätynyt takaisin äidin helmoihin. Hän ei ole itsenäinen, elää toimeentulotuella, eikä edes yritä saada parannusta tilanteeseensa. Ei saa edes työkkäriin mentyä että saisi työttömyysetuutta.
Vierailija kirjoitti:
Anci85 kirjoitti:
TotuusSattuu kirjoitti:
Anci85 kirjoitti:
Tältä musta vähän itsestäkin tuntuu, että kannattaisi antaa olla... Mutta mitä jos vuoden päästä miehellä onkin töitä ja asunto? Tai on opiskelemassa? Sitten mun on vähän myöhäistä itkeä hänen peräänsä, heh.
Jotenkin olisi helpompi ymmärtää tätä, jos miehen tilanteeseen olisi joku selkeä syy, mutta kun ei ihan oikeasti ole. Hän vain "on" ja ajelehtii päivästä toiseen eikä tällaiset ns. normaalit asiat selvästi kuulu hänen elämäänsä. Ja siis tiedän aivan varmuudella, että tässä ei ole masennusta tai addiktiota tms taustalla. Hän on vain äärimmäisen laiska/saamaton, mutta miten hitossa joku pystyy "pummimaan" kaiken koko elämänsä ajan?!
Kysyin tänään aamulla, että haluaako hän olla samassa tilanteessa vielä 60-vuotiaanakin, niin kuulemma ei hänellä ole koskaan ollut tapana suunnitella tulevaisuutta pitkälle eteenpäin...
Mikä on se todennäköisyys että näin tapahtuu? Perustatko omat tulevaisuudensuunnitelmasi esim. lottovoittoon? Tuskin joten älä tee samaa miehenkään kanssa.
No jotenkin mä mietin, että ehkä se nyt pikkuhiljaa alkaisi keskittyä tuollaisiin juttuihin, kun nuoruus alkaa olla ohi... Kun ei tosiaan ole mitään addiktiota tai sairautta estämässä, ainoastaan saamattomuus. Mutta en tiedä, enkä luotan liikaa. Sitä tässä just yritän kysellä, että voiko noin saamaton oikeasti muuttua? Tai edes saada töitä...
Sä yrität selitrllä, puolustella miestä ja nähdä asiat parhainpäin, koska olet ihastunut.
Järki käteen, katso faktoja: mies laiska, saamaton, työtön, kouluttautumaton, mammanpoika, rahaton, luottotiedoton, ajelehtija, koditon, näköalatorni, jo syrjääntynyt jne. jne. MUTTA niin ihana ja olen ihastunut!
*näköalatorni = näköalaton
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anci85 kirjoitti:
Tältä musta vähän itsestäkin tuntuu, että kannattaisi antaa olla... Mutta mitä jos vuoden päästä miehellä onkin töitä ja asunto? Tai on opiskelemassa? Sitten mun on vähän myöhäistä itkeä hänen peräänsä, heh.
Jotenkin olisi helpompi ymmärtää tätä, jos miehen tilanteeseen olisi joku selkeä syy, mutta kun ei ihan oikeasti ole. Hän vain "on" ja ajelehtii päivästä toiseen eikä tällaiset ns. normaalit asiat selvästi kuulu hänen elämäänsä. Ja siis tiedän aivan varmuudella, että tässä ei ole masennusta tai addiktiota tms taustalla. Hän on vain äärimmäisen laiska/saamaton, mutta miten hitossa joku pystyy "pummimaan" kaiken koko elämänsä ajan?!
Kysyin tänään aamulla, että haluaako hän olla samassa tilanteessa vielä 60-vuotiaanakin, niin kuulemma ei hänellä ole koskaan ollut tapana suunnitella tulevaisuutta pitkälle eteenpäin...
Unohda kaikki sosiaaliset normit ja muut. Kysy itseltäsi, haluatko rakentaa elämääsi ihmisen kanssa, jolla ei ole mitään tavoitteita elämälle, siis ei mitään? Ja onko sinulla?
Ja tuo laiskuus ja saamattomuus olisi minulla ainakin "deal-breaker".
Parisuhteella on hyvät lähtökohdat silloin, kun molemmat hyväksyvät toinen toisensa sellaisina kuin he ovat. Jos suhteeseen lähdetään sillä ajatuksella, että toisen pitäisi jotenkin muuttua, niin se enteilee hankaluuksia. Toista ihmistä kun ei voi väkisin muuttaa, toisen on haluttava muuttua itse, jotta muutos olisi edes mahdollista. Ja haluaako ap käyttää vuosia elämästään siihen, että yrittää kuntouttaa tätä miestä? Se kuntouttaminen kun ei välttämättä edes onnistu, jos taustalla on joku aivotoiminnan häiriö. Eikä se kuntouttaminen edes ole seurustelukumppanin vastuulla, siihen hommaan pitäisi olla ammatti-ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan ehta peräkammarin poika!
Ei tule muuttumaan.
Hyväksy hänet noin tai siirry seuraavaan. 30-40 vuotiaat alkaa vapautua ns. seuraavalle kierrokselle. Löytyy varmasti helmiä siitä joukosta kun on kokemusta perheen pyörittämisestä mutta valinnut nuorena vaan epäsopivan kumppanin.
Ei tuo nyt ihan peräkammarin pojaltakaan kuulosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen monella tapaa samanlainen kuin ap:n tapailema mies. Sillä poikkeuksella, että asun kyllä yksin, ja en nosta toimeentulotukea vaan elän omilla säästöilläni. Perin isovanhemmiltani kaksion Helsingin keskustasta, ja saan siitä myös tasaista vuokratuloa.
Olen valmistunut korkeakoulusta ja ollut myös työelämässä, vaikka viimeiseen viiteen vuoteen en olekaan ansiotöitä tehnytkään. Sain suoraan sanottuna tarpeekseni siitä järjettömästä oravanpyörässä juoksemisesta, ja sen jälkeen olen tehnyt vain asioita, jotka ovat tuottaneet minulle iloa ja joiden olen kokenut olevan minulle merkityksellisiä.
Päiväni kuluvat läheisten, perheen ja ystävien parissa. Urheilen paljon ja liikun monipuolisesti luonnossa. Pidän hyvin paljon lukemisesta, matkustelusta ja olen opetellut soittamaan pianoa sekä kitaraa. Tämän lisäksi teen säännöllisesti vapaaehtoistöitä. Mitään tarkkoja tulevaisuuden suunnitelmia minulla ei kuitenkaan ole ja koitan elää vain päivä kerrallaan.
Tämä elämäntyyli sopii minulle, mutta samalla myös tekee parisuhteen löytämisestä melkein mahdotonta. Olen huomannut, että naisille on hyvin vaikeaa hyväksyä se etten ole ansiotöissä, ja ennen kaikkea se että en edes yritä etsiä töitä. Tämä siitäkin huolimatta, että tulen toimeen omillani. En myöskään usko, että toista voi muuttaa miksikään, ja mikäli ap ei hyväksy miestä sellaisena kun hän on, niin suhteella tuskin on mitään toivoa - tulisitte vain molemmat onnettomiksi.
No eihän tässä ollut mitään samaa kuin ap:n tilanteessa. Ap:n mies on "joskus" parin vuoden ajan asunut omillaan ja sitten päätynyt takaisin äidin helmoihin. Hän ei ole itsenäinen, elää toimeentulotuella, eikä edes yritä saada parannusta tilanteeseensa. Ei saa edes työkkäriin mentyä että saisi työttömyysetuutta.
Mistäpä ap tietää, vaikka mies olisi tosiasiassa työkyvyttömyyseläkkeellä mt-syistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anci85 kirjoitti:
TotuusSattuu kirjoitti:
Anci85 kirjoitti:
Tältä musta vähän itsestäkin tuntuu, että kannattaisi antaa olla... Mutta mitä jos vuoden päästä miehellä onkin töitä ja asunto? Tai on opiskelemassa? Sitten mun on vähän myöhäistä itkeä hänen peräänsä, heh.
Jotenkin olisi helpompi ymmärtää tätä, jos miehen tilanteeseen olisi joku selkeä syy, mutta kun ei ihan oikeasti ole. Hän vain "on" ja ajelehtii päivästä toiseen eikä tällaiset ns. normaalit asiat selvästi kuulu hänen elämäänsä. Ja siis tiedän aivan varmuudella, että tässä ei ole masennusta tai addiktiota tms taustalla. Hän on vain äärimmäisen laiska/saamaton, mutta miten hitossa joku pystyy "pummimaan" kaiken koko elämänsä ajan?!
Kysyin tänään aamulla, että haluaako hän olla samassa tilanteessa vielä 60-vuotiaanakin, niin kuulemma ei hänellä ole koskaan ollut tapana suunnitella tulevaisuutta pitkälle eteenpäin...
Mikä on se todennäköisyys että näin tapahtuu? Perustatko omat tulevaisuudensuunnitelmasi esim. lottovoittoon? Tuskin joten älä tee samaa miehenkään kanssa.
No jotenkin mä mietin, että ehkä se nyt pikkuhiljaa alkaisi keskittyä tuollaisiin juttuihin, kun nuoruus alkaa olla ohi... Kun ei tosiaan ole mitään addiktiota tai sairautta estämässä, ainoastaan saamattomuus. Mutta en tiedä, enkä luotan liikaa. Sitä tässä just yritän kysellä, että voiko noin saamaton oikeasti muuttua? Tai edes saada töitä...
Sä yrität selitrllä, puolustella miestä ja nähdä asiat parhainpäin, koska olet ihastunut.
Järki käteen, katso faktoja: mies laiska, saamaton, työtön, kouluttautumaton, mammanpoika, rahaton, luottotiedoton, ajelehtija, koditon, näköalatorni, jo syrjääntynyt jne. jne. MUTTA niin ihana ja olen ihastunut!
*näköalatorni = näköalaton
Puolet noista on omia johtopäätksiäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis ihanko OIKEASTI et tiedä mitä tehdä? Tuon ratkaisemisen ei pitäisi olla vaikeata ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mistäpä ap tietää, vaikka mies olisi tosiasiassa työkyvyttömyyseläkkeellä mt-syistä?
Varmaan siitä, että hän on nähnyt ne laput? Kertoi jossain kommentissa näin. Menisi kyllä enemmän järkeen tuo saamattomuus, jos tuo olisikin tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä tunnen adhd- ihmisiä, jotka ovat valmistuneet ammattiin ja käyvät töissä. Ap:n miesehdokkaalla taitaa olla muitakin ongelmia.
Laiska p-housu. Mutta jatka vaan ap sinnittelyä, kyllä sä siitä miehen ittelles ehjäät. Se varmaan muuttuisi heti, jos tulisit raskaaksi. Ei kun tarmolla eteenpäin, sun rakkaus kyllä muuttaa miehen!
Jos 35-vuotias mies nukkuu samassa huoneessa äitinsä kanssa, niin se kyllä viittaa jotenkin vääristyneeseen äitisuhteeseen. Monesti mielenterveysongelmista saattaa olla taustalla ongelmat äitisuhteeseen. Joten arvelen, että miehellä on ainakin mielenterveysongelmia.
Aloittaja alkaa kuulostaa vähintään yhtä oudolta kuin mies. Kuka jatkaa suhdetta saatuaan tietää, että mies nukkuu samassa huoneessa äitinsä kanssa??
Vierailija kirjoitti:
Jos 35-vuotias mies nukkuu samassa huoneessa äitinsä kanssa, niin se kyllä viittaa jotenkin vääristyneeseen äitisuhteeseen. Monesti mielenterveysongelmista saattaa olla taustalla ongelmat äitisuhteeseen. Joten arvelen, että miehellä on ainakin mielenterveysongelmia.
Sori kirjoitusvirheet, kännykän autocorrect puuhaa omiaan. Siis monesti mielenterveysongelmissa saattaa olla taustalla ongelmat äitisuhteessa.
Mitä jos ap:n mies nukkuu samassa huoneessa muumiotuneen äitinsä kanssa, ja pukeutuu välillä äidikseen? Tuli vaan jotenkin mieleen Norman Bates.
Alue: Aihe vapaa
Ihan ehta peräkammarin poika!
Ei tule muuttumaan.
Hyväksy hänet noin tai siirry seuraavaan. 30-40 vuotiaat alkaa vapautua ns. seuraavalle kierrokselle. Löytyy varmasti helmiä siitä joukosta kun on kokemusta perheen pyörittämisestä mutta valinnut nuorena vaan epäsopivan kumppanin.