Lue keskustelun säännöt.
Oliko tämä oikeasti pahasti tehty? (astiaston myynti)
09.05.2019 |
Homma on siis niin, että tätini on saanut häälahjaksi joskus 90-luvun alkupuolella erään kahviastiaston. Erottuaan tuosta puolisostaan ja muutettuaan hän antoi astiaston äidilleni, joka säilytti astiastoa vuosia käyttämättä sitä koskaan. Kun muutin omilleni, sain astiaston äidiltäni. Astiasto sisälsi muistaakseni 8 teekuppisettiä, 8 kahvikuppisettiä ja 12 pullalautasta, eikä opiskelijalla ole sellaiselle mitään käyttöä. Säilöttyäni sitä vuoden verran myin molemmat kuppisetit, pullalautaset ovat minulla edelleen.
Nyt äitini kysyi, voisinko tuoda kyseisiä astioita veljeni ylioppilasjuhliin, sillä heidän omat astiansa eivät ehkä riitä. Kerroin, ettei minulla ole ollut ko. astiastoa enää vuosiin, ja siitäkös äitini suuttui. Hänen mielestään en olisi missään tapauksessa saanut myydä astiastoa kysymättä häneltä ja on kuulemma pettynyt minuun, koska oletti minun arvostavan suvussa kiertäneitä vanhoja esineitä. En osannut muuta sanoa tuohon vuodatukseen kuin sen, että jos se oli niin tärkeä astiasto, niin varmaan hänen olisi sitten itse pitänyt säilyttää sitä.
Mitä mieltä, av-raati?
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä oikein tiedä oliko se nyt sitten ollut liian vaikeaa kysyä äidiltä asiasta.
Jos olisin kysynyt äidiltä, niin hän olisi sanonut ettei niitä saa myydä, vaan ne pitää tuoda hänelle takaisin, mutta en minä lähde junalla 300 kilometrin päähän mitään astiastoa kuljettamaan.
Ja siis ne _annettiin_ minulle, ei lainattu tai annettu säilytettäväksi. Muutenkin aika ikävä logiikka olisi, että 19-vuotias säilöö 30-neliöisessä yksiössään jotakin, joka ei mahdu äidin isoon omakotitaloon.
Hohhoijaa. Tuskin hän olisi vaatinut siltä istumalta lähteä tuomaan. :D
Ja eikä postipaketin lähettäminen ole mitään amerikantiedettä. Minusta vaan peruskäytöstapoihin olisi kuulunut kysyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äh, mennyttä on turha enää itkeä. Jos äitisikään ei ollut kapistuksia käyttänyt, vaan hillonnut niitä vuosia kaapissaan, niin ei niillä ole ollut mitään arvoa kenellekään. Mamma on nyt hyvä ja vuokraa pitopalvelun kautta siistit valkoiset astiat. Jos astiat ovat kaikki eri näköisiä ja kokoisia, niin kattauksesta tulee ruma.
Ja tämän episodin jälkeen et enää luimistele äitisi edessä, vaan olet aikuinen. Muista tämä tyowrtys myös aina kun äitee yrittää jotakin sinulle työntää. Jos et jotakin itse tarvitse, niin et ota sitä vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sitä mieltä, että toimit ihan oikein. Toivottavasti äippä rauhoittuu pian, vanhempien ihmisten kiintyminen "suvussa kiertäneisiin esineisin" saa kyllä joskus hämmentävät mittasuhteet.
Eikä suotta! Tietämätön myy jotain 50-luvun signeerattua tonnin maljakkoa muutamalla kympillä! Terveisin kiintynyt ja kiihtynyt äippä.
Mitä sitten? Jos ei omistajalle ko. esine ole tarpeellinen eikö ole vain hyvä että siitä joku aarteen itselleen löytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä oikein tiedä oliko se nyt sitten ollut liian vaikeaa kysyä äidiltä asiasta.
Jos olisin kysynyt äidiltä, niin hän olisi sanonut ettei niitä saa myydä, vaan ne pitää tuoda hänelle takaisin, mutta en minä lähde junalla 300 kilometrin päähän mitään astiastoa kuljettamaan.
Ja siis ne _annettiin_ minulle, ei lainattu tai annettu säilytettäväksi. Muutenkin aika ikävä logiikka olisi, että 19-vuotias säilöö 30-neliöisessä yksiössään jotakin, joka ei mahdu äidin isoon omakotitaloon.
Hohhoijaa. Tuskin hän olisi vaatinut siltä istumalta lähteä tuomaan. :D
Ja eikä postipaketin lähettäminen ole mitään amerikantiedettä. Minusta vaan peruskäytöstapoihin olisi kuulunut kysyä.
Jos en olisi niitä siltä istumalta tuonut, niin ne olisivat maanneet X kuukautta minun silloisen pienen asuntoni täytteenä. Syy hankkiutua eroon niistä oli kuitenkin nimenomaan se, että A) en tarvinnut niitä ja B) ne veivät liikaa tilaa suhteessa säilytystiloihin.
Vierailija kirjoitti:
Perinteitä ei enää kunnioiteta, valitettavasti.
Melko surkeilta näyttää ne juhlat nuorilla perheillä, joilla juhlissa on kahvimukin
tilalla mukit.
Mutta aika ja tavat muuttuvat, kaipa nuorilla nykyisin joka hetki on juhlaa, eikä
siihen tarvita kaunista kattausta, liinoja eikä muitakaan juhlistava elementtejä.
Lahjoitin Arabian juhla kahviastiaston nuorelle perheelle, myivät myös pois.
Oi, lahjoitit oikein, olitpa jalo! Mitä meinasit nuorenparin tekevän mokomalla astiastolla? Olen 45 vuotias ja kaapissani ei ole yhden yhtä juhlakahviastiastoa. Viime kesän rippijuhlissa vuokrasin siistit astiat pitopalvelusta ja juhlien jälkeen vein ne pois. Näin toimitaan nykyään, 1970 luvulla tahti oli ehkä toinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne edes olleet vanhoja.
Joka tapauksessa, jos äitisi kerran antoi ne sinulle, sinä sait tehdä niille mitä halusit.
Ei ehkä vielä, mutta jos äitisi olisi halunnut luoda niistä perinteen joka kulkee suvussa. Esim. mummina hän olisi ap lasten kanssa saanut jakaa tämän asiaston tarinan, kun tämä lapsi muuttaa omaan kotiin.
Itselläni on isovanhempieni omaa kotiin ensinmäisenä hankkimia asioita ja siitä ne menivät isäni kotiin, sitten minun ja nyt ne on yhdellä lapsellani ja kyllä hyppisin seinille, jos kuulisin lapseni ne myyneen.
Mikä astiasto oli kyseessä? 90-luvun astioita ei nyt ihan voi kuitenkaan verrata mihinkään 50-luvun arvomaljakkoon. Ja kyseessä jonkun tädin häälahja, ei edes äidin oma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sitä mieltä, että toimit ihan oikein. Toivottavasti äippä rauhoittuu pian, vanhempien ihmisten kiintyminen "suvussa kiertäneisiin esineisin" saa kyllä joskus hämmentävät mittasuhteet.
Eikä suotta! Tietämätön myy jotain 50-luvun signeerattua tonnin maljakkoa muutamalla kympillä! Terveisin kiintynyt ja kiihtynyt äippä.
Mitä sitten? Jos ei omistajalle ko. esine ole tarpeellinen eikö ole vain hyvä että siitä joku aarteen itselleen löytää.
No, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Kummalla opiskelija eläisi pidempään, tonnilla vai satasella? Tämän vuoksi pidän arvoesineet itselläni kuolemaani saakka.
Äitisi olisi pitänyt sanoa sinulle, että palautat sen hänelle ja sinun olisi pitänyt kysyä, että haluaako takaisin vai saatko myydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Törkeää, ettet kysynyt äidiltäsi ennen kuin myit ne.
Itse olisin ilman muut kysynyt.
Ei ne kauaa olleet kylläkään suvussa olleet. Tuo on kuitenkin niin kallis häälahja että se on ehkä tullut äitisi vanhemmilta tädillesi? Ehkä sitä arvostetaan sen vuoksi suvussasi. Ehkä suurikin ponnistus ostaa noin kallis häälahja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne edes olleet vanhoja.
Joka tapauksessa, jos äitisi kerran antoi ne sinulle, sinä sait tehdä niille mitä halusit.Ei ehkä vielä, mutta jos äitisi olisi halunnut luoda niistä perinteen joka kulkee suvussa. Esim. mummina hän olisi ap lasten kanssa saanut jakaa tämän asiaston tarinan, kun tämä lapsi muuttaa omaan kotiin.
Itselläni on isovanhempieni omaa kotiin ensinmäisenä hankkimia asioita ja siitä ne menivät isäni kotiin, sitten minun ja nyt ne on yhdellä lapsellani ja kyllä hyppisin seinille, jos kuulisin lapseni ne myyneen.
On vähän eri asia kuin tädin häälahja, jota hän ei halunnut eron jälkeen pitää. Siinäpä soma tarina lapsenlapsille kerrottavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä oikein tiedä oliko se nyt sitten ollut liian vaikeaa kysyä äidiltä asiasta.
Jos olisin kysynyt äidiltä, niin hän olisi sanonut ettei niitä saa myydä, vaan ne pitää tuoda hänelle takaisin, mutta en minä lähde junalla 300 kilometrin päähän mitään astiastoa kuljettamaan.
Ja siis ne _annettiin_ minulle, ei lainattu tai annettu säilytettäväksi. Muutenkin aika ikävä logiikka olisi, että 19-vuotias säilöö 30-neliöisessä yksiössään jotakin, joka ei mahdu äidin isoon omakotitaloon.
Hohhoijaa. Tuskin hän olisi vaatinut siltä istumalta lähteä tuomaan. :D
Ja eikä postipaketin lähettäminen ole mitään amerikantiedettä. Minusta vaan peruskäytöstapoihin olisi kuulunut kysyä.
Jos en olisi niitä siltä istumalta tuonut, niin ne olisivat maanneet X kuukautta minun silloisen pienen asuntoni täytteenä. Syy hankkiutua eroon niistä oli kuitenkin nimenomaan se, että A) en tarvinnut niitä ja B) ne veivät liikaa tilaa suhteessa säilytystiloihin.
C, kysyn äidiltä mitä näille tehdään, jos hänellä olisi tarvetta tai tietäiskö hän tarvitseeko joku muu, mutta nyt itsekkäästi halusit hyödyn itsellesi, etkä antaa seuraavalle jolle mahdollisesti olisi niille tarvetta, kuten sinulla oli, kun muutit ekaan omaa kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne edes olleet vanhoja.
Joka tapauksessa, jos äitisi kerran antoi ne sinulle, sinä sait tehdä niille mitä halusit.Ei ehkä vielä, mutta jos äitisi olisi halunnut luoda niistä perinteen joka kulkee suvussa. Esim. mummina hän olisi ap lasten kanssa saanut jakaa tämän asiaston tarinan, kun tämä lapsi muuttaa omaan kotiin.
Itselläni on isovanhempieni omaa kotiin ensinmäisenä hankkimia asioita ja siitä ne menivät isäni kotiin, sitten minun ja nyt ne on yhdellä lapsellani ja kyllä hyppisin seinille, jos kuulisin lapseni ne myyneen.
Ehkä äiti olisi halunnut luoda niistävhilloamisperinteen, jossa rumat tätivainaan astiastot olisivat siirtyneet paikasta toiseen käyttämättömänä? Ihanaa! Suku on pahin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perinteitä ei enää kunnioiteta, valitettavasti.
Melko surkeilta näyttää ne juhlat nuorilla perheillä, joilla juhlissa on kahvimukin
tilalla mukit.
Mutta aika ja tavat muuttuvat, kaipa nuorilla nykyisin joka hetki on juhlaa, eikä
siihen tarvita kaunista kattausta, liinoja eikä muitakaan juhlistava elementtejä.
Lahjoitin Arabian juhla kahviastiaston nuorelle perheelle, myivät myös pois.
Perinteet uudistuvat, luojan kiitos. Äidilläni on ainakin kolme eri juhla-astiastoa tavallisten lisäksi ja itsekin hän ihmettelee monesti että miksi niin pitää olla. Tai enemmänkin ihmettelee sitä, että miksi hän on niin tapojensa vanki ettei osaa luopua ikivanhoista tavoistaan. Asiastot vievät järjettömän määrän tilaan ihan turhaan, ja vanhanaikaiset kahvikupit ovat lisäksi hurjan epäkäytännöllisiä (kuka haluaa juoda kahvia puoli desiä kerrallaan?)
Minua äitini (synt. 50-luvulla) on nimenomaan ohjeistanut satsaamaan yhteen, omaa silmää miellyttävään astiastoon joka käy arkeen ja juhlaan. Ei nuoremmilla sukupolvilla ole mitään tarvetta hillota suurimman osan vuodesta tyhjänpanttina nököttäviä astiastoja kaappeihin homehtumaan.
/6
Kävikö edes mielessä, että jollakin muulla suvussasi voisi olla niille käyttöä? Esim. joku nuori muuttamassa omilleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä oikein tiedä oliko se nyt sitten ollut liian vaikeaa kysyä äidiltä asiasta.
Jos olisin kysynyt äidiltä, niin hän olisi sanonut ettei niitä saa myydä, vaan ne pitää tuoda hänelle takaisin, mutta en minä lähde junalla 300 kilometrin päähän mitään astiastoa kuljettamaan.
Ja siis ne _annettiin_ minulle, ei lainattu tai annettu säilytettäväksi. Muutenkin aika ikävä logiikka olisi, että 19-vuotias säilöö 30-neliöisessä yksiössään jotakin, joka ei mahdu äidin isoon omakotitaloon.
Hohhoijaa. Tuskin hän olisi vaatinut siltä istumalta lähteä tuomaan. :D
Ja eikä postipaketin lähettäminen ole mitään amerikantiedettä. Minusta vaan peruskäytöstapoihin olisi kuulunut kysyä.
Jos en olisi niitä siltä istumalta tuonut, niin ne olisivat maanneet X kuukautta minun silloisen pienen asuntoni täytteenä. Syy hankkiutua eroon niistä oli kuitenkin nimenomaan se, että A) en tarvinnut niitä ja B) ne veivät liikaa tilaa suhteessa säilytystiloihin.
C, kysyn äidiltä mitä näille tehdään, jos hänellä olisi tarvetta tai tietäiskö hän tarvitseeko joku muu, mutta nyt itsekkäästi halusit hyödyn itsellesi, etkä antaa seuraavalle jolle mahdollisesti olisi niille tarvetta, kuten sinulla oli, kun muutit ekaan omaa kotiin.
Juu, ehkä ylioppilasveli olisi halunnut säilyttää niitä muutaman vuoden kaapeissaan? Mutta nyt siskopiru nettosi niistä kaksikymppiä...!
Vierailija kirjoitti:
Kävikö edes mielessä, että jollakin muulla suvussasi voisi olla niille käyttöä? Esim. joku nuori muuttamassa omilleen?
Se omilleen muuttava nuori syö hernekeittoa ja nuudeleita fiineistä kahvikupeista ja niiden aluslautasilta? Joo ei.
Vierailija kirjoitti:
Kävikö edes mielessä, että jollakin muulla suvussasi voisi olla niille käyttöä? Esim. joku nuori muuttamassa omilleen?
Ei kukaan tee niillä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne edes olleet vanhoja.
Joka tapauksessa, jos äitisi kerran antoi ne sinulle, sinä sait tehdä niille mitä halusit.Ei ehkä vielä, mutta jos äitisi olisi halunnut luoda niistä perinteen joka kulkee suvussa. Esim. mummina hän olisi ap lasten kanssa saanut jakaa tämän asiaston tarinan, kun tämä lapsi muuttaa omaan kotiin.
Itselläni on isovanhempieni omaa kotiin ensinmäisenä hankkimia asioita ja siitä ne menivät isäni kotiin, sitten minun ja nyt ne on yhdellä lapsellani ja kyllä hyppisin seinille, jos kuulisin lapseni ne myyneen.
Jos äiti olisi halunnut luoda niistä perinteen, hänen olisi kannattanut sanoa niin ja painottaa, että ne säilytetään. Ja kysyä, ottaako ap ne vai säilyttääkö hän itse.
Nythän äiti vain halusimme omista nurkistaan pois, mutta nyt ne olisi pitänyt löytyä kun on juhlat tiedossa.
AP:n ja äidin kannattaa jatkossa satsata kommunikointiin. Ap olisi voinut kyllä kysyä, mutta on äitikin hölmösti toiminut.
Miksi sitten otit astiaston?