Pakko synnyttää sektiolla, olen saanut niin hirveän pelon lukemalla kauhukokemuksia.

Voit tehdä kuten tahdot, mutta ÄLÄ usko noita kauhujuttuja! Moni liioittelee ja kertoo synnytyksestään sankaritarinaan verrattavan version... Totuus ei olekaan ihan sitä, mitä kerrotaan.



Jos nyt mietittän, niin vauvoja syntyy TODELLA PALJON ja nämä mahdolliset kauhukokemukset ovat pieniä sattumia siinä suunnattomassa joukossa. Ja tietysti ne äidit siitä huutelevat kylillä, eipä mukavaa synnytystä pahemmin huudella - monia ei edes kiinnosta kuulla, että synnytys meni kivasti.



Minä jännitin synnytystä myöskin, mutta päätin mennä sinne avoimin mielin: tapahtuu, mitä tapahtuu, itse en siihen oikein voi edes vaikuttaa. Olen hyvissä käsissä (en missään kehitysmaassa epähygienisissä ja taitamattomissa oloissa) ja jos tapahtumasta tulee mahdoton, onhan ne kivunlievitykset ja hätäsektiot olemassa. Pelkäämällä et oikeastaan asiaan voi vaikuttaa mitenkään.



Mun synnytys meni siten, että päätin kestää ilman kivunlievitystä niin kauan, kunnes en enää kestä. No, odotin koko ajan, että koska se karmea kipu alkaa, mutta pääsinkin sitten jo ponnistamaan eikä sekään ollut mitenkään mahdotonta. Otin siinä sivussa ilokaasua. Eikä mulla tod. ole mikään loistokipukynnys. Mutta että ei se sitten ollutkaan mitään HIRVEÄÄ.

MUTTA kaikkihan ei todellakaan aina mene noin. Voin kuulua niihin harvoihin, joille synnytys on helvetti.



ap

Esikoista odottaessa piti pelätä, että joudun sektioon, kun istukka oli liian alhaalla. Onneksi raskauden edetessä istukka kasvoi ylöspäin. Kolme kertaa olen synnyttänyt normaalisti ja aina ajatellut kauhulla sitä, jos joutuisi leikkaukseen. Toisen lapsen syntymän jälkeen olin samassa huoneessa äidin kanssa, jolle oli tehty sektio. Hän oli todella kipeä ja suihkussa kävi 3. päivänä leikkauksen jälkeen, kun oli niin kipeä.



Ottakaan ihmeessä raskausaikana yhteys pelkopoliin. Turha pelätä etukäteen sillä kaikki voi mennä hienosti. Kipuun ei kuole ja lääkitystä on olemassa.

Luota itseesi ja sairaalaan, itse sain sektion, ja hienosti meni. Tsemppii..

Ei synnyttäminen yleensä niin kamalaa ole. Kyllähän se tietysti sattuu tosi kovasti - kovemmin kuin mikään muu aiemmin kokemani, mutta siitä selviää!



Kannattaa käydä sairaalassa juttelemassa synnytyksestä jo etukäteen, ja jutella mm. eri kivunlievitysvaihtoehdoista. Kertoa kaikista peloistaan ja toiveistaan.



Itse suosittelen sydämestäni epiduraalipuudutusta. Se oli todella tehokas kivunlievitys!



Alateitse kannattaa synnyttää, jos ei mitään lääketieteellistä estettä olet tai ylitsepääsemätöntä synnytyspelkoa. Siitä toipuukin nopeimmin ja lapsellekin paras vaihtoehto.



Onnea matkaan ja hyvää synnytystä!

joten et tod. voi tietää millainen oma synnytyksesi on.

tulvan keskellä puun oksalla!!!!



Et voisko kamalampaa olla..... mikäs täällä on synnyttäessä, kivunlievitykset ja kaikki. Eikä kätilötkään ole mitään monstereita, mukavia ihmisiä ovat. Meitä synnyttäjiäkin on yhtä moneen junaan kuin ihmisiä nyt yleensä on ja jutut sen mukaisia.



Et ole ensimmäinen etkä viimeinen nainen synnyttämässä - jos se olisi niin hirveää, ihmiset eivät enää toista lasta tekisi!



Tsemppiä ja halaus! Loppuraskaudessa alkaa muuten tuntua vähitellen siltä, että voisi synnyttää, kunhan se jo viimein sieltä alkaisi syntyä.... kaiketi sitä kypsyy ajatukseen henkisellä tasollakin.

Minut on useamman kerran ja synnyttänytkin olen ja voin kyllä ihan rehelliseti sanoa, että saisin varmaan hysteerisen paniikkikohtauksen, jos lääkäri sanoisi, että joudun sectioon.. Ei ole nimittäin synnytyskipu mitään verrattuna sectiokipuun!

sairaanhoitajana tiedän minkälaiset riskit leikkauksiin liittyy ja riski saada komplikaatio on aivan yhtä suuri kuin alatiesynnytyksissäkin; ne voivat vaan olla erilaisia.



Ei sektio ole mikään takuu onnistuneesta ja kivuttomasta synnytyksestä! Ns. kauhujuttuja riittäisi kyllä tästäkin kerrottavaksi asti ja sitäpaitsi sekstiosta aiheutuva problematiikka tulee tavallisesti vasta jälkikäteen, päiviä/ viikkoja synnytyksestä.



Valitsit nyt kumman tahansa synnytysmuodon, älä tuudittaudu siihen ajatukseen, että sektio on riskitön ja täysin turvallinen/ kivuton tapa synnyttää. Sillä sitä se ei ole. Elämä ei ole aina ennalta suunniteltavissa eikä hallittavissa.

...mutta muistan, että sektion jälkeisiin komlikaatioihin kuoli eräs äiti tässä pari vuotta sitten... Tällä palstallakin siitä silloin puhuttiin, ja oli linkki ko. äidin puolison nettisivuille, joilla oli kuva sekä äidistä että lapsesta, joka selvisi.



Ja todellakin: hyvinmenneissä synnytyksissä ei ole oikeastikaan niin paljon kerrottavaa kuin niissä, missä kätilö on ollut kamala, lääkäri on tehnyt virhearvioinnin, anestesialääkäri ei ole ehtinyt antamaan puudutusta tai muuta vastaavaa. Minulla ensimmäinen synnytys oli vaikea, mutta silti halusin seuraavallakin ehdottomasti alatiesynnytyksen... Joka sitten olikin, ei nyt helppo, mutta aivan upea kokemus, kun lapsi syntyi syöksymällä enkä ehtinyt saada mitään kivunlievityksiä, ja se oli jotenkin niin uskomattoman hienoa, että nyt odotan malttamattomana kolmatta synnytystä - ja mielenkiinnolla, minkälainen se tulee olemaan. Ja vielä sen verran sanoisin, että minä kävin pelkopolilla sekä esikoista että toista odottaessa, ja siitä oli paljon apua. Suosittelen sinullekin, AP!

Tieto tuo tuskaa. Muistan omat pelkoni ennen esikoisen synnytystä. Olin aivan hilkulla, etten vaatinut sektiota. Pelkäsin hirveästi repeämistä, vauvan juuttumista ja ja ja....kaikkea!



ONNEKSI en vaatinut sektiota! Synnytys on sellainen kokmeus, joka ilman muuta kannattaa kokea. Mikään ei voita sitä " minä tein sen!!!" -tunnetta kun vauva on syntynyt.



Esikoinen oli 4200g (minä 162 cm, pienikokoinen), mutta vauva syntyi 3,5 tunnissa ilman puudutuksia. Ja minä selvisin hienosti! Jo synnytyssalissa sanoin kätilölle, että ilman muuta haluan tulla takaisin synnyttämään.



nyt kaksi lasta synnyttäneenä tunnen surumielisyyttä siitä, että en ehkä enää koskaan synnytä. Meidän lapsiluku voi olla tässä. Tuntuu hassulta, että minä, joka pelkäsin ihan hirveästi synnytystä, kaipaan sitä kokemusta vielä kolmannen kerran elämääni.





Rohkaistu ap, ja mene ihan normaalilla tavalla synnyttämään. Jos jokin menee pieleen, siellä on olemassa kipulääkitys ja leikkaussalivalmius.

Esikoinen veti alapäätä 22 tuntia ennenkö päästiin ponnistaan, siihen meni vaivaset 20 minsaa, sitten jälkeiset päälle. MUTTA UPEETA OLI!



Väsytti, iski kuume ja tulehdusarvot iski. Molemmat kädet oli tipoissa, toiseen laitettiin jatkoletkua.. Se on kylmää faktaa. Kipulääkkeitä meni epiduraali, spinaali, paracervi ja kaasua, pari tavallisempaa puudutetta. Jokkut autto, toiset ei. Toka synnytys oli nopee ja raju ja samat lääkkeet meni. Kätilöt oli ihania. 3 vuorollista tuli moikattua salissa.. :))



Toisen synnyttäminen oli viidennellä supparilla sillä selvä ja soitettiin hoitaja esikoiselle.. Siis kivut oli ihan kamalat. Miehelle koitin vaan sanoo et kyllä tässä jaksaa ja purin hampaita ja sormet oli valkosena puristamisesta kun se oli ihan paniikissa ja meinas ajaa ojaan, sairaalaan kun päästiin niin puhisin mitä mieli teki.. ;)



Ei sitä kuitenkaan kannata pelätä! Meillä on taas vauvakuume ja lapset on molemmat alle 2- vuotiaita. Ei hankittais enää koskaan vauvaa jos mietittäisiin sitä yhden päivän kipuilua.



Molemmista oon istunu ja kävelly pian synnytyksestä. Henkilökunta on ollu VAAN ihanaa ja kaikki upeeta. Kivusta huolimatta rakastan synnytystä. Pitää vaan rentoutua synnytysten välissä ja puristaa ihan kamalasti niin siitä se lähtee!! :D



Mää tunnen muutaman leikkauksen käyneen naisen, loput synnyttäny itse. Aika pieni prosentti leikattuja mutta jos niistä on korkea kuoleman tai muuten vammautumisen riski niin ei siihen kannata suinpäin ryhtyä!

Ei mikään ihme etten siis tunne ketään leikkaukseen kuollutta kun niitä tehdään vähemmän, mutta en riiskeeraisi.



Kipuun saa lääkettä ja homma loppuu kyllä, suurin osa synnytyksistä kuitenkin kestää vähemmän kuin mun pitkä ensisynnytys. Kakkonen tuli kuudessa tunnissa ja ponnistus kesti vajaa 5 minsaa. Pari ponnistusta..



Ihan luonnollista että jännittää synnyttäminen, mutta ei sen takia mitä muut puhuu kannata jättää koko touhua kokematta. Juttele neuvolassa!

Leikkaus on aina riski, etenkin anestesia.

synnytyksistä on normaaleja ja niistä äidit puhuvat lämmöllä ja hyvillä mielin jos heiltä kysytään. Näillä äideillä ei ole tarvetta käsitellä synnytystään jokaisen vastaantulijan kanssa.

Ne kauhukokemukset on harvinaisia, mutta niistä puhutaan paljon sillä nämä äidit haluavat purkaa traumaansa ja hakevat ymmärrystä ja tukea muilta ihmisiltä.



Itselläni ensimmäinen synnytys oli ns. vaikea mutta siitä huolimatta uskalsin seuraavankin alateitse synnyttää ja sain kokea myös normaalin, helpon synnytyksen. Kummallakin kerralla ajattelin raskausaikana että synnytäminen on niin lyhyt aika naisen elämässä että kyllä sen kestää vaikka mitä tulis.



Ennen raskauksia tosin ajattelin kuten ap :)

Vierailija:

MUTTA kaikkihan ei todellakaan aina mene noin. Voin kuulua niihin harvoihin, joille synnytys on helvetti.

ap

Oma synnytyskokemukseni on erittäin positiivinen. Toki, kävihän se kipeää, mutta ei se kipu ollut sietämätöntä. En edes sanoisi, että pahinta kokemaani kipua. Ennemmin menisin ihan oikeasti uudestaan synnyttämään kuin esimerkiksi juurihoitoon tai puhkauttamaan korvani. Itselläni epämiellyttävin kokemus koko synnytyksessä oli runsas oksentaminen. Ja oksentamista olen inhonnut aina. Kipua en edes muista. Kätilöt olivat todella ystävällisiä ja ihania. Sain kaiken avun, minkä tarvitsin. Jopa neljä päivää osastolla olivat ikimuistoinen kokemus. Oli ihanaa, kun muut huolehtivat minusta ja itse sain vain ihastella vauvaani. Monikaan sektioäiti ei varmasti näistä alkumetreistä vauvan kanssa pysty täysillä nauttimaan.

Oletko, ap, miettinyt ottavasi yhteyttä synnärisi pelkopoliin? Sieltäkin voisi löytyä apua.

voin sanoa, että sektiot olivat kauhukokemus verrattuna normaalisynnytyksiin. Itku pääsi, kun jouduin nuorimmaisesta leikkuriin. Pelkäsin ihan hemmetisti. Normaalisynnytyksiä enemmänkin jännitin, mutta sektioita pelkäsin. Veritulppariski hirvitti eniten. Leikkauksessa on lisäksi niin toisten armoilla, pissaamisia myöten, että ei kiitos minulle enää. Synnytyskivut eivät ole mitään verrattuna sektion jälkeisiin haavakipuihin. Vaikka lääkettäkin saa, niin kipeä sitä on silti. Ja vauvaa pitäisi kuitenkin pystyä hoitamaan. Normaalisynnytykset eivät ole nekään olleet helpoimmasta päästä, ensimmäinen kesti 38 tuntia, mutta se oli pientä siihen verrattuna, miten sektiot koin.

olin kuullut enemmän kauhukokemuksia kipeästä leikkaushaavasta, kuin kipeästä alakerrasta...



no, olihan se synnytys kivulias, mutta ei niin paha mitä oletin. tosin minulla se kävi eniten selkään, jota en todellakaan osannut odottaa.



mutta alatiesynnytyksen kannalla olen, jos suinkin vaan mahdollista.

Että valtaosa sektiosynnyttäjistä pelkää, ja pelkää pajon (sektiota). Etukäteinen tutustuminen leikkaussaliin lisäsi pelkoja, eikä odotetusti suinkaan vähentänyt niitä. Pelot liittyvät toimenpiteeseen ja siihen, meneekö kaikki hyvin vai ei, eli ihan saman suuntaisia kuin synnytyspelotkin.



Tämä vain näkökulmaksi, että noin yleisesti ottaen sektiota ei pidetä helppona vaihtoehtona.



Älkää syyllistykö ja syyllistäkä, elämä on hienoimpia asioita maailmassa, tuli se todeksi millä keinoin vaan!

Mulle tehtiin suunniteltu sektio synnytyspelon vuoksi ja kaikki meni hyvin, haavakipuja tietty oli mutta moni kadehti kun pystyin istumaan ja käymään veskissä normaalisti, mikä taas alateitse synnyttäneille on hankalaa. Molemmissa tavoissa on puolensa, mutta jos pelkäät hallinnan menetystä ja kovenevia kipuja valitse sektio!

Synnytys saattaa olla kivulias, sektio on varmasti. Synnytyksessä sinulle saattaa tulla sellainen olo, että olet menettänyt tilanteen hallinnan, sektiossa menetät sen varmasti.

Suosittelen pelkopolia. Ja oletko ajatellut ottaa yhteyttä doulaan eli synnytystukihenkilöön? Saisit asiantuntevan tsemppaajan koko synnytyksen ajaksi. Hän myös huolehtisi puolestasi (ja miehesi puolesta) siitä, että sinua kuunnellaan koko ajan.



Ja sitten on sekin vielä, että voit yrittää alatietä niin, että papereissasi on merkintä kovasta pelosta ja matalasta sektiokynnyksestä. Sovitte siis etukäteen, että jos et kestäkään, viedään sitten leikkuriin eikä pakoteta enää yrittämään lisää. Siskoni sai tällaisesta sopimuksesta tarvitsemansa varmuuden ja synnytti alatietä onnistuneesti ja hyvin vähillä kivuilla.