Teinillä ei ole "elämää"

Vierailija kirjoitti:

Mitä pahaa siinä on, että viihtyy kotona? Enemmän olisin huolissani jos ei viihtyisi kotonaan. Kyllä se siitä aikanaan muuttaa omilleen ja voi olla, että silloinkin viihtyy kotonaan.

Tai sitten ei muuta. Kaverin 25v poika asuu edelleen kotona ja tekee samaa ku ap lapsi. Mutta mikäs siinä, heillä toimii.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tuollainen 15-vuotias. Heitän kylmästi pihalle jos on nätti päivä. Käsken mennä kävelylle, soittaa kaverin kaupungille kahville tai vaikka mennä puistoon. Jos on huono ilma, käsken kirjastoon tai kaverin kanssa leffaan.

Ihminen on kerran vaan teini ja tuossa iässä pitää tehdä muuta kuin maata kaikki päivät pää kenossa puhelimen ääressä.

Mulla käy jo itsellä hermoille kun sellainen olmi on vastassa työpäivän jälkeen.

Itse olin teininä menossa aina, kotona kävin nukkumassa, syömässä ja suihkussa. Enkä tehnyt mitään sen kummempaa kun olin kavereiden kanssa.

Uskomatonta,kaikki teinit eivät olekaan täysin samanlaisia.😰😰😰😰

Vierailija kirjoitti:

Myöhemmin herää siihen että olisi pitänyt mennä ja kokea aikanaan kun jo kaikki muut jo vakiintunut ja kiusallista jo riekkua ulkona.

Eikä "herää myöhemmin" mihinkään.Tuhannen taalan kysymys kuuluu miksi se ei tekisi tuota nyt jos haluaisi?

Minäkin olin tuollainen. Oli vain kaksi hyvää kaveria, enkä voinut tavata heitä kovin usein, kävin kyllä yksin ulkona. Olen introvertti joten tarvitsen/tarvitsin omaa aikaa, sillä koulukin väsytti minua tarpeeksi. Joten, voi olla ettei lapsellasi ole kavereita, mutta ehkä hän vain haluaa olla yksin.

Meillä on kotona samanlainen ja samanikäinen. Olen tullut siihen tulokseen että hän nyt vain sattuu olemaan introvertti. On hänellä sentäs sisarukset seurana.

Vierailija kirjoitti:

Mitä pahaa siinä on, että viihtyy kotona? Enemmän olisin huolissani jos ei viihtyisi kotonaan. Kyllä se siitä aikanaan muuttaa omilleen ja voi olla, että silloinkin viihtyy kotonaan.

Olisi kyllä tärkeää että teinillä olisi ikäisiään kavereita eikä vain koti ja vanhemmat. Harrastaako mitään, voisiko sieltä saada kavereita? voisiko/osaisiko vanhemmat joten "auttaa" mutta ei painostaen. Voisikos saada apua/vinkkejä koulukuraattorilta/nuorisikeskuksista ...

Olísin kyllä hyvin huolestunut nuoresta, jolla ei ole kavereita. Mitä pidemmälle aikaa menee, sitä hankalampaa voi uusien kavereiden löytäminen olla ja syrjäytymisriski kasvaa. Usein nuoruusiän kaveruussuhteet kantavat koko elämän; näin minulla ja omilla lapsillani.

juj kirjoitti:

antaa kaikkien kukkien kukkia. rikkaruohot saa mennä roskiin mm. persut ja muut vähä-älyiset, mutta tästä ei oo kyse.

tekstisi on asiaton ja  loukkaava - mode:poista ja laita ip killiin

Ottia tuota..... lapsuudessa muutettiin koko ajan, olin myös varsin hidaskasvuinen joten aina joukon pienin. Oikeastaan koskaan ei ollut kavereita, eikä ole nytkään. Viiskymppiä about lasissa ja ei tuo kavereiden puute ole millään tavalla haitannut. Jokainen tyylillään. Älä pakota lasta hankkimaan kavereita jos se ei niitä halua, ei pidä luodas asiasta turhia paineita.

Niin minäkin jouduin nuorena tekemään, kun en ollut psyykkisesti yhtä kypsä kuin muut. Kaveerausyritykset olivat toistuvasti hyvin kömpelöitä ja ne jälkeenpäin hävettivät todella paljon. Tämän sijaan minäkin käytin valtaosan ajasta koneisiin ja läksyihin ja lukemiseen. Se on vaatinut minulta vuosien harjoittelua, että ymmärtäisin asiat samalla lailla kuin muut ja osaisin keskustella normaalisti ja nyt noin 25 vuotiaana olen ehkä alkanut tajuta, mistä on kyse. Se johti kyllä minun kohdallani lievään masennukseen, kun elämään oli niin vaikea saada sisältöä, mutta yhden läheisen ihmissuhteen saatuani, on kaikki hiljalleen korjaantunut.

Eli jos nuori eristäytyy, se voi johtua ihan siitäkin, että sopeutuminen porukkaan voi olla liian hankalaa ja sitä mielellään välttelisi tällöin

Vierailija kirjoitti:

No mitä tekee kotona? Ehkä hänellä ei ole sitten kavereita tai ne on jossain somessa. Huonoin asia, minkä voi tehdä on alkaa painostamaan asiasta.

Mua aikanaan painostivat opettaja ja koulupsykologi "pakkoystävystymiseen". Hyvä jos nykyään tajutaan, ettei painostus ole hyvä.

Olin samanlainen teininä vielä 16-vuotiaana. Hyvin koulussa pärjäsin ja kotona vapaa-ajat vietin. Sitten tutustuin menevään seuraan ja 17-vuotiaana bailasin kaduilla yötä vasten. Varmasti vanhemmilla ollut huolta ja kestämistä, rauhoituin vasta parikymppisenä

Sen verran haluan lisätä, että kotona hengaaminen ei ole mitenkään haitallista jos on kavereita. Jopa nörttipoikien porukoissa on tyttöjäkin. Se, että oman lapsen piirit ja elämän meno on erillaista kuin omassa nuoruudessa ei tee siitä huonompaa. Pääasia on, että on kavereita, eikä käytetä päihteet ole kaveripiirin suurin juttu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti järjestätte perheenä tekemistä ja reissuja? Me käydään myös tapaamassa ulkomaisia tuttuja tai ulkomailla tuttujen kanssa, näillä usein samanikäisinä lapsia. Vaikka meidän 16v nyt jotain sosiaalista elämää onkin, lähinnä liittyen mopoiluun ja liikuntaharrastukseen.

Joo toi on tosi tärkeää, tavata ulkomaalaisia tuttuja ja käydä ulkomailla, tapaamassa ulkomaalaisia. Ja ulkomaille kannattaa lähteä tutttujen kanssa, oli tutut sitten ulkomaalaisia tai suomalaisia....

Se voi kuule olla hyvinkin silmiä avaavaa. Muistan itse kun 14-vuotiaana koulukiusattuna vierailin au pairina olleen siskoni luona Keski-Euroopassa. Hallelujaa kun huomasin millaisia ikäiseni nuoret olivat siellä. Ystävällisiä, kohteliaita, tervehtivät, tulivat juttelemaan. Ymmärsin että olinkin vain umpimielisten junttien ja ääliöiden ympäröimänä kotipuolessa, ja että poispääsy häämöttää jossain tulevaisuudessa. Se oli ihan oikeasti merkittävä kokemus siinä iässä, näki mitä elämä voi olla ja ymmärtää miten ankea läpi kotipaikkani oli. Että matkailu todellakin avartaa.

Mun molemmat lapset on tuollaisia kotihiiriä. Ollaan reissattu ja tehty vaikka mitä ja viety harrastuksiin mutta he viihtyvät parhaiten kotona. Opiskelevat toki mutta netti tuntuu riittävän ajankuluksi. Ei tupakkaa, ei viinaa, vastakkainen sukupuoli ei vaikuta kiinnostavan eikä myöskään sama. Ollaan kehotettu menemään kaikkiin kissanristiäisiin mutta minkä niille tekee. Uhkailen, että ette pääse naimisiin tuota menoa mutta ei tunnu haittaavan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mun mielestä näihin lapsen kaverisuhteisiin pitäisi puuttua ajoissa. Kaverilla nyt 11-vuotias poika, jolla ei eläissään ole ollut kaveria. On aina illat kotona. Vanhemmat ei jaksa tehdä sen eteen mitään, itse saa kaverinsa hankkia kuulemma.

Tämä johtuu siitä, että monet vanhemmat eivät edes pyri sosialisoimaan lapsiaan. He vain olettavat, että se tapahtuu itsestään kunhan menevät kouluun. Kotona annetaan oma läppäri/tabletti/puhelin, sen sijaan että kerrottaisiin, että nyt mennään ulos tai että lasta vietäisiin harrastuksiin. Sitten ihmetellään miksi lapsella ei ole kavereita tai kaverisuhteet eivät pysy. 

Tämä!!!

Tämä!!!!!

Joo, mua todellakin kyrsii tuo tämättely, sehän on vain oman kommentin nostattamista eikä muuta. Typeryyttä.

Ei tulsi mieleenkään tulla tänne arvostelemaan omien lasteni tekemisiä. Joku kunnioitus oltava myös jälkikasvua kohtaan, jos odotat heiltä kunnioitusta itseäsi kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti järjestätte perheenä tekemistä ja reissuja? Me käydään myös tapaamassa ulkomaisia tuttuja tai ulkomailla tuttujen kanssa, näillä usein samanikäisinä lapsia. Vaikka meidän 16v nyt jotain sosiaalista elämää onkin, lähinnä liittyen mopoiluun ja liikuntaharrastukseen.[/quote

no ohh deer, meidän perhe käy sohvalla ja isäntä juo olutta haluamansa valitsemansa määrän ja minä seuraan mukana telkkaria, mutta jos on tylsää ja aina mainoksia, niin minä kyllä seuraan somea. Some on älykkäiden ihmisten paikka viettää aikaa.

Lapset tykkää katsella haluamiansa videoita, ja minä parka mietin että miksi mies katsoo vielä televisiota?

Sehän on aivan kuollut laitos sentään ja ennen digi-tv:tä. 

---Kukaan ei aikoinaan kertonut että tv kuolee. Radio ei koskaan kuollut, koska radiota voi kuunnella samalla kun tekee. TV sensijaan on kuollut ainakin silmiltä

Täälläkinmakaa kotona 22v "teini", joka ei tee yhtään mitään. pelaa ja haahuilee, syö kun teen ruokaa. Mihinkään sitä ei saa aktivoitua, ei yhtäkään kaveria, kouluun haki muttei päässyt niin sekin jäi. Onkohan työkkäreissä vielä jotain urasuunnittelijaa? Tuntuu ettei tuo saa elämästä mitään otetta. Masentunut ei vissiin ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mun mielestä näihin lapsen kaverisuhteisiin pitäisi puuttua ajoissa. Kaverilla nyt 11-vuotias poika, jolla ei eläissään ole ollut kaveria. On aina illat kotona. Vanhemmat ei jaksa tehdä sen eteen mitään, itse saa kaverinsa hankkia kuulemma.

Ei 11-vuotiaalle voi enää vanhemmat hankkia kavereita. Eikä vanhempien aikaansaamat kaverisuhteet yleensä kestä enää teini-iässä.

Ei voikaan, "työ" olisi pitänyt tehdä paljon aiemmin. Ja vaikka ne menneet kaverit ei pysyisi, niin on kuitenkin pohja sille, että osaa tutustua ihmisiin sen sijaan että aina itsekseen, koko elämän.

Helppohan sitä ulkopuolisena on huudella.

Mitä teet, jos nuori väittää, että kaikki on ok eikä puhu kuraattorille eikä psykologillekaan.

Minulla (ehkä noin pari vuotta vanhempana pojastasi) on kokemusta. Itse olen ollut aina sosiaalinen ja hakeutunut itse harrastuksiin ja tutustunut luonnollisesti kavereiheni ilman vanhempien painostusta. Painostus ei ole ratkaisu, minulla on muutamia poikasi kaltaisia kavereita jotka viihtyvät kotona ja rasittuvat selvästi sosiaalisista tilanteista ja heitä on painostettu ja laitettu uusiin harrastuksiin. Se ei ole auttanut yhtikäs mitään, vaan ennemmänkin tehnyt sosiaalistumisesta kahta kauheampaa. Kaverustumaan ei voi painostaa, pitää löytää itse kaltaistaan seuraa. Jos hänellä on piaan lukioon/amikseen meno niin sieltä (ainakin lukiosta omalla kokemuksella) löytää paljon minkä tahansalaista seuraa, joten älä ole huolissasi!