Lue keskustelun säännöt.
Teinillä ei ole "elämää"
16-vuotias ei käy missään muualla kun koulussa. Kotona ei käy ketään häntä tapaamassa, eikä pidä yhteyttä keneenkään. Näin mennyt jo vuosia. Ei suostu puhumaan aiheesta. Mitä asialle voi vanhemmat tehdä?
Kommentit (279)
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä vanhempia joille on ok, että lapsi on ilman kavereita kotona yksinään kaiket illat.
Millä sä pakotat teinin olemaan jonkun kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli teini samanlainen. Toinen teini meni ja viipotti. Toinen halusi olla vain kotona, muutama kaveri oli, mutta näiden kanssa lähti ulos vain harvakseltaan ja vain jos kaverit kysyivät -ei koskaan omasta aloitteestaan. Ihan samalla tapaa oli molemmat "sosialistettu" ja nähdään muita ihmisiä, sukulaisia ja tuttuja, vanhemmilla on omia kavereita.
Viihtyi kotona ja päätettiin olla stressaamatta. Hyvä tuli. En tiedä miksi kaikkien pitäisi olla niin kauhean sosiaalisia jos ei huvita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mun mielestä näihin lapsen kaverisuhteisiin pitäisi puuttua ajoissa. Kaverilla nyt 11-vuotias poika, jolla ei eläissään ole ollut kaveria. On aina illat kotona. Vanhemmat ei jaksa tehdä sen eteen mitään, itse saa kaverinsa hankkia kuulemma.
Tämä johtuu siitä, että monet vanhemmat eivät edes pyri sosialisoimaan lapsiaan. He vain olettavat, että se tapahtuu itsestään kunhan menevät kouluun. Kotona annetaan oma läppäri/tabletti/puhelin, sen sijaan että kerrottaisiin, että nyt mennään ulos tai että lasta vietäisiin harrastuksiin. Sitten ihmetellään miksi lapsella ei ole kavereita tai kaverisuhteet eivät pysy.
Some on ollut tosi huono juttu lapsille ja nuorille. Inhoan somea.
Muistakaahan vanhemmat että on olemassa muitakin harrastuksia kuin urheiluharrastukset. Itse tykkäsin "nyhjätä" kotona, taiteilin ja askartelin kaikenlaista. Toiset ovat taas musikaalisia. Ja toiset eivät halua harrastaa mitään ja sekin minusta pitäis suoda lapselle. Hyvä olisi tietysti olla edes yksi kaveri tai jotain sosiaalista elämää mutta nykyään kaverit voivat olla myös netissä.
Ihan liikaa tuputetaan sitä pelkkää jääkiekkoa ja jalkapalloa ja muutenkin pyöritään kaikki vapaa-aika urheillullisissa harrastuksissa ja väsytetään lapset niillä. Omassa lapsuudessa ne pahimmat kiusaajat ja kännäilijät olivat niitä jäkispoikia joita kaikki aikuiset kilpaa kehuivat kun eivät tienneet mitä touhusivat vanhemmilta salaa. Ja he kiusasivat juuri niitä hiljaisia, omissa oloissaan viihtyviä jotka eivät tehneet yhdellekkään mitään pahaa.
Lievästi autistikirjoinen lapsi tai aikuinen ei jaksa! Pakko kerätä voimia välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla kohdallani vanhemmat olivat aivan ylihuolehtivaisia ja helikopterivanhempia pahimmasta päästä. Asiaa ei auttanut myöskään asuminen metsän keskellä. Kun en käynyt "kylillä", niin kaveriporukkaa ei muodostunut. En myöskään päässyt juurikaan kontaktiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Nyt 35-vuotiaana poikuus on edelleen tallella, naista en ole alasti nähnyt koskaan ja kavereita on 0 kappaletta. Vietän lähes kaiken aikani yksin omissa oloissani.
M35
Aspergerin syndrooma. Aspergerin syndroomasta ei voi parantua eikä se ole parannettavissa, vaan se on syntyperäistä. Siihen kuuluu juurikin tuo eristäytyminen. Muut eivät kestä aspergeria eikä asperger kestä muita, joten sitten mieluummin eristäytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin kotona nyhjäävä lapsi ja teini. Joka toinen viikonloppu olin isällä, jolloin halusin oikeasti mahdollisuuden olla iskän seurassa, enkä viipottaa kavereilla. Ja sit kun oli kotiviikonloppu, niin halusin tehdä omia juttuja (piirrellä, kirjoittaa jne.).
Pari kaveria oli, mutta koska vietin kaikki koulupäivät niiden kanssa, niin vapaalla ei välttämättä jaksanut.
Kun olin teini, niin vanhempien mielestä oli kauhea ongelma, kun en ollut "normaali". Eli ei ollut poikaystäviä, en hengannut kylillä, enkä käyttänyt alkoholia. Pahalta tuntui arvostelu ja koin etten saanut tukea niihin juttuihin, jotka oli mulle tärkeitä (esim. piirtäminen).
Ihan normaali ja hyvinkin tavanomainen aikuinen musta kasvoi. Ehkä teinin kohdalla kannattaa kiinnittää huomioita siihen, miten hän itse kokee sen tilanteen? Harmittaako kaverien ja tekemisen puute häntä? Voiko hän muuten hyvin, syökö, nukkuuko, ulkoileeko edes välillä jne.?
Kaikki ihmiset eivät tarvitse samalla tavalla sosiaalista kontaktia. On ihan oikeasti olemassa ihmisiä jotka viihtyvät enimmäkseen yksinään. AP:n lapsi voi olla sellainen.
Voi tietty olla myös kyse esim sosiaalisten taitojen puutteesta tai masennuksesta. Olin itse teini-iästä aikuisuuteen todella yksin monista eri syistä yli 10v, ja pitkällä aikavälillä kavereiden saaminen tuli paljon vaikeammaksi. Mutta tämä ei johtunut oikeastaan siitä "kotona nyhjöttämisestä", vaan siitä että syrjäydyin koulu- ja työelämästä ja tuli olo että ole liian erilainen. Kunhan lapsesi opiskelee ja on jotain omanlaista kontaktia maailmaan (esim seuraa nettikeskusteluja tms) niin hänellä tulee vielä jatkokoulutusaikana tai työelämässä olemaan aina mahdollisuus järjestää elämä sosiaalisesti omanlaisekseen.
Lyhyesti: jos lapsesi ei ole masentunut eikä näe itse tässä kotona olemisessa ongelmaa, niin mieti hetken ennenkuin itse teet siitä ongelman. Ei ole mitään väärää siinä että tykkää olla omissa oloissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä vanhempia joille on ok, että lapsi on ilman kavereita kotona yksinään kaiket illat.
Millä sä pakotat teinin olemaan jonkun kanssa?
Niin, tällaiset "auttajat" ovat kuin sketsisarjasta.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin kotona nyhjäävä lapsi ja teini. Joka toinen viikonloppu olin isällä, jolloin halusin oikeasti mahdollisuuden olla iskän seurassa, enkä viipottaa kavereilla. Ja sit kun oli kotiviikonloppu, niin halusin tehdä omia juttuja (piirrellä, kirjoittaa jne.).
Pari kaveria oli, mutta koska vietin kaikki koulupäivät niiden kanssa, niin vapaalla ei välttämättä jaksanut.Kun olin teini, niin vanhempien mielestä oli kauhea ongelma, kun en ollut "normaali". Eli ei ollut poikaystäviä, en hengannut kylillä, enkä käyttänyt alkoholia. Pahalta tuntui arvostelu ja koin etten saanut tukea niihin juttuihin, jotka oli mulle tärkeitä (esim. piirtäminen).
Ihan normaali ja hyvinkin tavanomainen aikuinen musta kasvoi. Ehkä teinin kohdalla kannattaa kiinnittää huomioita siihen, miten hän itse kokee sen tilanteen? Harmittaako kaverien ja tekemisen puute häntä? Voiko hän muuten hyvin, syökö, nukkuuko, ulkoileeko edes välillä jne.?
Sama itsellä että kavereiden seurasta nautin lähinnä koulussa ja joskus harvakseltaan vapaa-ajallakin mutta 90% vapaa-ajastani vietin omissa oloissani: piirtelin, luin, ulkoilutin koiraa, kuuntelin musiikkia. Miellyttääkseni äitiäni lähdin joskus jopa yksin kävelylle ja sanoin meneväni kaverille etten olisi vaikuttanut niin outolinnulta.
Kyllä ihminen voi elämässä pärjätä ihan hyvin vähän epäsosiaalisempanakin. Mutta toisaalta jos lapsi/teini ei ollenkaan liiku kodin ulkopuolella tai on tasan 0 kaveria niin huolestuisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen on oma yksilönsä. Olen itse aina ollut kotona viihtyvä. Onnellisen elämän olen elänyt töitä tehden ja lomaillen . Ei ole ollut pikkurahan puutetta. Loistavasti aika kuluu edelleen nyt koronavuonnakin, ukolla samoin.
Nyt ei enää tarvitse katsoa bb:tä. Maku meni, kun Vili lähti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täälläkinmakaa kotona 22v "teini", joka ei tee yhtään mitään. pelaa ja haahuilee, syö kun teen ruokaa. Mihinkään sitä ei saa aktivoitua, ei yhtäkään kaveria, kouluun haki muttei päässyt niin sekin jäi. Onkohan työkkäreissä vielä jotain urasuunnittelijaa? Tuntuu ettei tuo saa elämästä mitään otetta. Masentunut ei vissiin ole.
Voisko sitä aktivoida vaikka tekemään ihan itse ruokaa? Käymään ihan itse kaupassa? Tuo opiskelupaikan puuttuminen on huolestuttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli teini samanlainen. Toinen teini meni ja viipotti. Toinen halusi olla vain kotona, muutama kaveri oli, mutta näiden kanssa lähti ulos vain harvakseltaan ja vain jos kaverit kysyivät -ei koskaan omasta aloitteestaan. Ihan samalla tapaa oli molemmat "sosialistettu" ja nähdään muita ihmisiä, sukulaisia ja tuttuja, vanhemmilla on omia kavereita.
Viihtyi kotona ja päätettiin olla stressaamatta. Hyvä tuli. En tiedä miksi kaikkien pitäisi olla niin kauhean sosiaalisia jos ei huvita.
Kyllähän se pidemmän päälle vie aivoilta virkistymistaajuutta alemmas.
Etenkin jos ei edes ole kumppania ja omia lapsiakaan.
Voisin sanoa että ihminen heikkenee melkoisesti yksin.
Se ettei huvita voi olla vain pelkoa ja ahdistusta, joka johtaa ikävään yksinäisyyden kehään.
Ihmisellä on tapana valehdella itselleen ettei huvita ja ei jaksa.
Totuus nyt on ettei kukaan ole saari.
Vanhemmat on laiminlyöneet vanhemmuuttaan ja sellaisilta pitäisi ottaa lapset huostaan lastenkotiin, jos ei altista lapsiaan sosiaalisille vuorovaikutuksille. Lastenkoti on sellaisille lapsille paljon parempi paikka elää.
Vierailija kirjoitti:
Aspergerin syndrooma. Aspergerin syndroomasta ei voi parantua eikä se ole parannettavissa, vaan se on syntyperäistä. Siihen kuuluu juurikin tuo eristäytyminen. Muut eivät kestä aspergeria eikä asperger kestä muita, joten sitten mieluummin eristäytyy.
Aspergerin syndroomasta ei tarvitse parantua koska se ei ole sairaus. Suosittelen lämpimästi Googlen käyttöä ennenkin tänne kirjoittaa muka totuuksia asioista joista selvästi ei tiedä yhtään mitään.
Elin nuoruuden ettei ollut elämää, vanhempani tekivät kaikkensa ettei ollut elämää perheen ulkopuolella, minua nuoremmilla tyttärillä oli, veljillä ei.
Miksi ihmeessä pitäisi huolestua? Kaikkia ei vaan kiinnosta pyöriä porukalla jossain ja ovat ihan tyytyväisiä itsekseen. Jokainen on yksilö, se pitää ottaa huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Petri Gerdin vanhemmat olivat alkuun sitä mieltä, että hyvä että kaveri viihtyy yksin kotona...no muuttivat sitten mielensä.
Pakko on ihan hyvä tapa sosialisoida. Saa valita mitä liikuntaa harrastaa porukassa, mutta harrastamattomuus ei ole vaihtoehto. Normi teini löytää oman lajinsa.
Termi on SOSIAALISTAA, ei sosialisoida. Olisi aika kummallista, jos vanhemmat sosialisoisivat lapsensa.
Mistä ihmeestä tämmöinen termi on tullut, jota hyvin usein käytetään ihan väärässä yhteydessä?
Höpö höpö. Edelleen voi alkaa auttaa niissä kaverisuhteissa.
Ei se lapsi pilalla ole, jos ei ole pienestä pitäen sosiaalistettu.
Nyt voi aloittaa.
NYT.