Miten saada mies ottamaan kantaa lapsemme asioihin?

Kun lapsi kasvaa, ne kaikki selvittelyt vähenevät. Ehkä mies innostuu kunnolla, kun lapsi alkaa harrastaa jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et kysele mielipidettä, vaan pistät miehelle vastuun. Sanot että ens viikolla on lapsen allergialääkäri. Ota selvää asioista ja vie lapsi sinne.

Olen tätä yrittänyt, mutta hän ei hoida. Hän sanoo, että ei pysty eikä ehdi, koska kaikki hänen aika menee jonkun meneillään olevan työprojektin miettimiseen ja hoitamiseen, ja se täyttää hänen päänsä niin täysin, että ei pysty sen lisäksi miettimään "jotain lääkäreitä". Ja että koska minä olen hoitovapaalla kotona, niin minä ehdin miettiä ja hoitaa lapsen asioita (mikä on tietysti totta, en minä voi siihen sanoa ei). Mies on erään yrityksen johdossa töissä eikä hänellä ole sen vuoksi varsinaisia työaikoja, vaan tekee töitä tavallaan aina, mutta toisaalta voi helposti kyllä ottaa vapaatakin, jos tarvisi (mutta ei halua näköjään).

No voi herra mun vereni, jos sinä olet hoitovapaalla, sen lapsen hoitaminen nimenomaan on sinun työtäsi nyt! Eihän mieskään pyydä sinua hoitamaan omia töitään.

Olet hoitovapaalla, poissa omista töistäsi, siksi että hoitaisit lastasi. Siitä sinulle maksetaan. Niin että mitä jos sitten tekisit sen? Ja kyllä, hoitamista on myös se tietojen selvittely ja päätöksenteko.

Jos miehesi on vaativassa asemassa työelämässä, sitä ei varmaan ihan oikeasti jaksa kiinnostaa selvitellä jotain turvaistuimia kun kotona on nainen olla ei ole muuta tekemistä kuin hoitaa YHTÄ lasta ja selvitellä sen YHDEN lapsen asioita.

Jos ei itse ole ollut ikinä missään vaativammassa työssä, ei ehkä osaa kuvitella miten väsyttävää se jatkuva päätöstenteko töissä on. Fiksu kumppani säästää silloin siltä työssäkäyvältä ne päätökset, mitkä voi itsekin hyvin tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menikö homma nyt siis näin: Vaimo haluaisi, että molemmat osallistuisivat suunnitteluun, mutta hän voisi itse ottaa isomman vastuun toteutuksesta. Mies haluaa, että vaimo hoitaisi suunnittelun, mutta toteutus voitaisiin hyvin jakaa tasaisemmin. Molemmissa versioissa isompi osuus kokonaisuudesta olisi kuitenkin hoitovapaalaisella (mikä on mielestäni sinänsä täysin reilua). Ymmärsinkö kutakuinkin oikein?

Mulle tulee tästä sellainen vaikutelma, että miestä ehkä jotenkin kuormittaa olla vastuunkantaja ja päättäjä työkseen, joten kotihommissa hän haluaisi vaihtaa suorittavalle tasolle ja noudattaa annettuja ohjeita. Ihan ymmärrettävää jos näin on, suunnittelu ja kokonaisuuksien pyörittäminen on rankkaa ja siksi siitä yleensä maksetaankin suorittavaa porrasta paremmin. Nyt mennään kuitenkin siihen, että äiti sitten tekee lasta koskevat päätökset yksin. Isoja päätöksiä nekin, ja sellaisia joista mielellään voisi keskustella vaikka useammankin henkilön kanssa. Tällöin päätöksenteon vastuukin olisi yhteinen. Mitään selkeää kikkaa en osaa antaa, millä siihen päästäisiin. Ehkä ongelma on pohjimmiltaan siinä, että tuollaisessa yritysjohtajan asemassa oleminen ja siihen liittyvä vastuu on miehelle liian kuormittavaa ja hän soveltuisi paremmin toisenlaisiin työtehtäviin. En tiedä.

Mielestäni tämä on ketjun rakentavin kommentti.

Isäni oli samantyyppinen: koska töissä piti käyttää koko ajan pukua, vapaa-ajalla sitten pukeuduttiin miten sattuu. Äiti päätti monet asiat kotona, koska isä ei vaan jaksanut enää 12h työpäivän jälkeen.

Ap ei ole kertonut mitä työtä tekee, mutta kirjoitti, että ennen äitiyslomaansa oli yhtä vaativassa työssä kuin mies nyt. Eli ap:kin on ilmeisesti joku yritysjohtaja tms. Miten heillä asiat sitten käy, kun ap palaa töihin? Ap:nko pitää yhä jaksaa yksin päättää kaikki asiat kotona, mutta sitten myös töissä??

Ap ei ole varmasti ollut missään vaativassa työssä. Sellaisessa ollut nainen nimittäin on selvittänyt jo ennen raskautumistaan miten unikoulu toteutetaan, miten kiinteät aloitetaan ja mikä turvaistuin valitaan. Sellaiselle naiselle tuollaiset asiat ei ole mitään vaativaa selvittelyä ja päätöksentekoa vaan hyvin yksinkertaista informaation hakemista.

Itse ainakin tiesin jo ennen ensimmäistäkään lasta tuontyyppiset asiat jotka nyt ap:lla ovat niin kovasti vaatineet selvittelyä. Kun se tieto on ihan vapaasti lapsettomankin saatavilla.

Mikään ei ole niin uuvuttavaa kuin ihmisten vimma keskustella loputtomiin arjen yksinkertaisista päätöksistä. Ei ihme, ettei ap:n mies jaksa osallistua. Ei siinä ole mitään keskustelemista miten ja millä ne kiinteät aloitetaan.

Ja lapsen vie lääkäriin se, jolla on paremmin aikaa. Miehet ei ole mitään avuttomia debiilejä, kyllä ne osaa tarvittaessa hypätä remmiin vaikka eivät "harjoittelisi" kaiken aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Lapsi tarvii asian x, hanki" jne. Otettava se mies mukaan hslus tai ei.

Kyllä mies hankkiikin, jos vain sanon että minkä (eli sanon tarkan mallin ja koon). Kyllä hän lapsen asioita hoitaa, mutta ei ota niihin kantaa eikä mieti niitä. Hoitaa ne asiat, mihin annan tarkat ohjeet. Jos sanon, että hanki ja valitse itse, niin sanoo, että hoitaa vasta kun annan ne ohjeet. Kun sanon siihen, että tällä kertaa sinun täytyy valita, niin vetoaa taas siihen, että työn takia ei ehdi miettiä eikä selvittää, koska pää täytyy täysin niistä työasioista. Ja että minulla on aikaa miettiä ja selvittää, kun olen hoitovapaalla hoitamassa lapsen asioita kotona. Tämä hänen vastaus on sellainen, että en minä voi sitä millään omalla kommentillani kumota, koska on täysin totta, että hän on vaativassa työssä ja minä kotona vain lapsen asioita varten.

Edes yritysjohtajat ei tee töitä 24/7. Seuraavan kerran kun mies puhelinta näprää ja pelaa, selaa nettiä tai jotain muuta vastaavaa, niin otat hänet kiinni hetkestä ja sanot että etsipä vertailuja turvaistuimista.

Jos jatkaa samaa virttä niin sanot ihan suoraan että työ ei ole mikään syy livetä vastuunkannosta lapsen suhteen. Jos on päättänyt hankkia lapsen, niin sitten kantaa vastuunsa ja tekee päätöksiä myös. Nyt hän pakoilee vastuuta. Ja sitten riitelette sen riidan, sillä se on riita jota et voi enää välttää.

Ja miten sillä miehellä oli aikaa ennen lasta osallistua asioista selvittämiseen. Niinpä. Nyt vain väsyttää, kun pitää yhdistää oikeasti se lapsi ja työ. Mutta niin väsyttää muuten sinuakin, sillä lapsen hoito kotona ei ole mitään lepoa tai lomaa, ainakin jos hoitaa lapsen hyvin ja vastaanottaa asianmukaisesti kaikki lapsen negatiiviset tunteet rauhallisesti. Puolen vuoden-vuoden päästä kun uhmaikä alkaa voin taata että olette eron partaalla, jos miehen asenne kasvatukseen ei muutu. Silloin ei googleteta ruokavaliovinkkejä vaan kuinka opetan lapseni olemaan purematta ja lyömättä - näin kärjistetysti. Ja molempien vanhempien pitää kyllä siinä vaiheessa ottaa aivan täysi vastuu vanhempana. Ei voi paeta työn taakse piiloon, kun kotona asuu ihana ja kamala uhmaikäinen, joka tekee kaikkensa saadakseen vanhemmat raivostumaan. Kun ei se lapsen hoito ole vain hoitoa, silloinhan mies on täysin lastenhoitajan asemassa eikä suinkaan isän. Vanhemmuuteen vaan nyt kuuluu eri asioiden selvittäminen ja päättäminen, ei se kuulu todellakaan vain sille osapuolelle joka on kotona. Äiti ei voi olla isä isän puolesta, ja isä valita jotain lapsenlikan roolia.

Näytä vaikka tämä viesti miehellesi, niin saatte mojovan riidan, mutta tuleepa pointtisi selväksi. Ihan oikeasti kokemuksen syvällä äänellä, teillä on lapsen kanssa vielä paljon vaikeampia aikoja edessä. Et sinä voi yksin silloin enää kantaa vastuuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et kysele mielipidettä, vaan pistät miehelle vastuun. Sanot että ens viikolla on lapsen allergialääkäri. Ota selvää asioista ja vie lapsi sinne.

Olen tätä yrittänyt, mutta hän ei hoida. Hän sanoo, että ei pysty eikä ehdi, koska kaikki hänen aika menee jonkun meneillään olevan työprojektin miettimiseen ja hoitamiseen, ja se täyttää hänen päänsä niin täysin, että ei pysty sen lisäksi miettimään "jotain lääkäreitä". Ja että koska minä olen hoitovapaalla kotona, niin minä ehdin miettiä ja hoitaa lapsen asioita (mikä on tietysti totta, en minä voi siihen sanoa ei). Mies on erään yrityksen johdossa töissä eikä hänellä ole sen vuoksi varsinaisia työaikoja, vaan tekee töitä tavallaan aina, mutta toisaalta voi helposti kyllä ottaa vapaatakin, jos tarvisi (mutta ei halua näköjään).

No voi herra mun vereni, jos sinä olet hoitovapaalla, sen lapsen hoitaminen nimenomaan on sinun työtäsi nyt! Eihän mieskään pyydä sinua hoitamaan omia töitään.

Olet hoitovapaalla, poissa omista töistäsi, siksi että hoitaisit lastasi. Siitä sinulle maksetaan. Niin että mitä jos sitten tekisit sen? Ja kyllä, hoitamista on myös se tietojen selvittely ja päätöksenteko.

Jos miehesi on vaativassa asemassa työelämässä, sitä ei varmaan ihan oikeasti jaksa kiinnostaa selvitellä jotain turvaistuimia kun kotona on nainen olla ei ole muuta tekemistä kuin hoitaa YHTÄ lasta ja selvitellä sen YHDEN lapsen asioita.

Jos ei itse ole ollut ikinä missään vaativammassa työssä, ei ehkä osaa kuvitella miten väsyttävää se jatkuva päätöstenteko töissä on. Fiksu kumppani säästää silloin siltä työssäkäyvältä ne päätökset, mitkä voi itsekin hyvin tehdä.

Samaa mieltä. Siihen ap:n kannattaa kyllä kiinnittää huomiota sitten työhön palatessaan, että työnjako tasapuolistuu siinä vaiheessa. Mutta ihan turha sitä nyt on vielä murehtia. Nyt tilanne on todellakin se, että ap on pois töistä hoitaakseen lasta. Tietysti isän kannattaa hoitaa lasta jossain määrin jo ihan siksikin, ettei jää ulkopuoliseksi lapsen elämästä jatkossakin. Mutta ap, kumpaan kannattaa isän nyt tuhlata ruutia: lapsen hoitamiseen ja leikittämiseen vai googlettamiseen ja vaihtoehtojen pohtimiseen, kummasta on enemmän hyötyä kiintymyssuhteelle pitkällä aikavälillä?

Minusta kyse on vastuunkannosta. Lapsesta kantaa vastuun molemmat osapuolet. Hoitovapaalla oleva aivan luonnollisesti hoitaa enemmän, mutta vastuu lapsesta on molemmilla. On molempien tehtävä päättää millainen turvaistuin hommataan, pohtia pitääkö allergioiden testausta vaatia enemmän jne. Vaikka isä käy töissä, niin kyllä hän edelleen ihan isä on, ja lapsen kasvu, turva ja kehitys on aivan yhtä paljon hänen asia kuin AP:n.

Minun mielestäni hoitovapaalla se ero näkyy siinä, että äiti on enemmän parivaljakko lapsen/lasten kanssa kuin isä ja lapset ovat myös äidistä kiinni eikä äiti yleensä voi tuosta vain lähteä vaikkapa illanviettoon. Mutta se vastuu on ihan yhteinen. Mikä ihmeen merkitys teille muille sitten elämänkumppanilla on, jos ei vähintäänkin se että vanhemmuus jaetaan (vaikka lastenhoitoa ei välttämättä niinkään paljon) ja ylipäätään se että saa pohtia toisen kanssa kaikenlaisia päätöksiä? Mielestäni on outoa, että kun nainen on kotona lapsen kanssa niin se yhtäkkiä tarkoittaakin jotain henkistä yksinhuoltajuutta, vaikka isä illat mukana keikkuisikin.

Jos miettii jotain perinteistä epämodernia perhemallia, niin ei silloinkaan äiti suinkaan yksin päättänyt kaikesta lapsiin liittyvästä, vaan isät osallistuivat nimenomaan siihen päätöksentekoon. Lapsen kohdalla on raskasta päättää kaikki yksin, koska panokset ovat korkeat. Entä jos en vaadi lisätestejä lapselle ja hän itkeekin kipua illat eikä koliikkia jne.

Koska olet hoitovapaalla, niin minusta voit ihan hyvin hoitaa kaiken lapseen liittyvän ajatustyön. Turha kuormittaa valmiiksi väsynyttä puolisoa, jos hänellä on paljon aivotyötä vaativia hommia töissä ja tekee pitkää päivää.

Muista myös, että joskus ajatustyön voi ulkoistaa jos rahaa riittää (teillä varmana riittää kun olette vaativissa töissä) ja voit joskus vain kävellä kauppaan ja sanoa että haluat parhaan turvaistuimen. Kyllä se varmasti on riittävän hyvä, ei kaiken tarvitse olla täydellisen harkittua ja parasta mahdollista. Tai jos pitää, niin sitten sinun täytyy vain tehdä se selvitystyö itse. 

Muistuta miestäsi, että kun sinä palaat töihin, niin hänen on silloin astuttava mukaan kuvioon. Sano, että voit hoitaa asiat siihen asti, mutta kun palaat töihin, niin hänen on pakko ottaa puolet vastuusta, koska sinä et pysty hoitamaan silloin kaikkea yksin. Pyydä häneltä suullinen kuittaus, että hän ymmärtää tämän ja sitoutuu siihen sitten kun sen aika on. Kirjoita keskustelu ylös päivämäärän ja suorien lainausten kera muistilapulle. Kun palaat töihin, niin jos miehesi ruikuttaa ettei pysty hoitamaan lastaan, niin anna hänelle tuo muistilappu ja kerro, että nyt ei ole vaihtoehtoja, vaan lapsi on hoidettava yhdessä ja piste.

Vierailija kirjoitti:

Minusta kyse on vastuunkannosta. Lapsesta kantaa vastuun molemmat osapuolet. Hoitovapaalla oleva aivan luonnollisesti hoitaa enemmän, mutta vastuu lapsesta on molemmilla. On molempien tehtävä päättää millainen turvaistuin hommataan, pohtia pitääkö allergioiden testausta vaatia enemmän jne. Vaikka isä käy töissä, niin kyllä hän edelleen ihan isä on, ja lapsen kasvu, turva ja kehitys on aivan yhtä paljon hänen asia kuin AP:n.

Minun mielestäni hoitovapaalla se ero näkyy siinä, että äiti on enemmän parivaljakko lapsen/lasten kanssa kuin isä ja lapset ovat myös äidistä kiinni eikä äiti yleensä voi tuosta vain lähteä vaikkapa illanviettoon. Mutta se vastuu on ihan yhteinen. Mikä ihmeen merkitys teille muille sitten elämänkumppanilla on, jos ei vähintäänkin se että vanhemmuus jaetaan (vaikka lastenhoitoa ei välttämättä niinkään paljon) ja ylipäätään se että saa pohtia toisen kanssa kaikenlaisia päätöksiä? Mielestäni on outoa, että kun nainen on kotona lapsen kanssa niin se yhtäkkiä tarkoittaakin jotain henkistä yksinhuoltajuutta, vaikka isä illat mukana keikkuisikin.

Jos miettii jotain perinteistä epämodernia perhemallia, niin ei silloinkaan äiti suinkaan yksin päättänyt kaikesta lapsiin liittyvästä, vaan isät osallistuivat nimenomaan siihen päätöksentekoon. Lapsen kohdalla on raskasta päättää kaikki yksin, koska panokset ovat korkeat. Entä jos en vaadi lisätestejä lapselle ja hän itkeekin kipua illat eikä koliikkia jne.

No jos minun pitäisi valita vaihtoehdoista isä, joka tekee päätöksiä ja kantaa vastuuta eikä juuri hoida lasta (kuten ennen usein oli) tai sitten isä, joka ei tee päätöksiä, mutta hoitaa lasta töiden jälkeen, niin ehdottomasti valitsisin jälkimmäisen. Minusta lapsesta huolehtiminen on paljon enemmän sitä perushoivaa ja kiintymystä kuin turvaistuinvertailuja. Ei ne tavarahankinnat sellaista rakettitiedettä ole ja jokainen terve vanhempi varmaan osaa vaatia lääkäriltä kunnolliset tutkimukset yms. Minua ainakin on koetellut enemmän se ihan arjen jaksaminen päivästä toiseen kuin jotkut päätökset. Toki kiva olisi, jos isä venyisi molempiin.

Taas tolkuttoman lukutaidonta porukka täällä tai sitten haluaa vain  hyökätä aloittajan kimppuun, kuten aina. AP siis sanoo, että mies puhuu kaikesta muusta kuin lapsesta ja lapseen liittyvistä asioista. Ettekö te oikeasti ymmärrä, miksi JUURI TÄMÄ on se ongelma?

Että ollaan muuten ihan samalla tavalla yhdessä päättäviä kuten ennenkin, ainoastaan lapsi on suljettu keskustelun ja päätöksenteon ynnä kiinnostuksen ulkopuolelle?

Aikaisemmin joku heitti piruuttaan (kai?), että mies epäilee, että lapsi ei ole hänen. En tiedä, onko se ihan tyhmä ajatus, kun lapsi on ainut, mitä mies ei jaksa, mikä ei kiinnosta, mistä ei halua puhua.

Tiedän miehiä, joilla on napsahtanut tällä tavalla päässä. Jotkut ihan normaalin mielestä sairaat jutut alkaa kiertämään lapsesta. Kannattaisi kysellä, mitä hylkäämispelkoja siellä onkaan. Miksi mies siis pelkää aidosti kiinnostua lapsesta ja tämän asioista.

Miehenä voin sanoa, että jos toinen on kotona lapsen kanssa ja itse olet vaativassa ajatustyössä niin ei ole liikaa vaadittu jos äiti itse googlailee turvaistuinvertailut ja sosekokeilut. Jos haluaa henkistä tukea niin voi kysyä miehen mielipidettä (tarvittaessa pyydä valitsemaan vaikka kahdesta vaihtoehdosta jos ehdottomasti haluat toisen mielipiteen), mutta kyllä se päätös pitää pystyä tekemään itse.

Ihme kun naiset höpisevät näistä erilaisista metatöistä vaikka ne kuuluvat ihan normaaliin ajatus- ja asioidenkäsittelyprosessiin. Miehet siis tekevät näitä jatkuvasti päivittäin esim. työpäivän aikana.

Vierailija kirjoitti:

Miehenä voin sanoa, että jos toinen on kotona lapsen kanssa ja itse olet vaativassa ajatustyössä niin ei ole liikaa vaadittu jos äiti itse googlailee turvaistuinvertailut ja sosekokeilut. Jos haluaa henkistä tukea niin voi kysyä miehen mielipidettä (tarvittaessa pyydä valitsemaan vaikka kahdesta vaihtoehdosta jos ehdottomasti haluat toisen mielipiteen), mutta kyllä se päätös pitää pystyä tekemään itse.

Ihme kun naiset höpisevät näistä erilaisista metatöistä vaikka ne kuuluvat ihan normaaliin ajatus- ja asioidenkäsittelyprosessiin. Miehet siis tekevät näitä jatkuvasti päivittäin esim. työpäivän aikana.

Sinäkin kuulut siis lukutaidottomiin. Tässä oli nyt kyse siitä, että mies ottaa kyllä kantaa kaikkiin muihin kotia ja elämää koskeviin ongelmiin ja päätöksiin, mutta ei lasta koskeviin.

Sinusta ihan ok tehdä juuri tälläinen rajaus raskaan duuniajatustyön vuoksi? Kun jostainhan sitä on miehen tingittävä jaksaakseen niin vaikka noista penskan asioista sitten.

Minkälaista ihmistä ei kiinnosta oman lapsen asiat, lääkäri, allergia, kehitys? Kyllä tässä nyt on takana jokin muu kuin duuniväsymys, joku kaunan ilmaisu tai passiivisaggressiivinen tapa osoittaa vaimolle jotakin. Jos nimenomaan lapsi on valittu asiaksi, josta muka ei voi suuttumatta puhua.

En lukenut kaikkea, mutta meidän ongelma on nyt sitten mikä? Isä leikkii lapsen kanssa, mutta ei jaksa työasioiden takia miettiä, mitä vaippamerkkiä ryhdytään seuraavassa koossa käyttämään? Eiköhän tuo ole aika yleistä suomalaisperheissä. Äiti taitaa olla yksinäinen myös? Näitä mikä-turvaistuin-on-paras-juttuja voi läpikäydä myös äitiystävien kanssa, eikö? Ei sitä isää ihan jokaiseen nippelipäätökseen tarvita. Ja voit uskoa, kun vaihdatte osia ja mies jää hoitovapaalle, et ole itsekään iloisesti ilahtunut, kun Whatsapp laulaa kokouksessa: sen kakka on löysää, mitä teen? Sanoisit itsekin, että hoida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Lapsi tarvii asian x, hanki" jne. Otettava se mies mukaan hslus tai ei.

Kyllä mies hankkiikin, jos vain sanon että minkä (eli sanon tarkan mallin ja koon). Kyllä hän lapsen asioita hoitaa, mutta ei ota niihin kantaa eikä mieti niitä. Hoitaa ne asiat, mihin annan tarkat ohjeet. Jos sanon, että hanki ja valitse itse, niin sanoo, että hoitaa vasta kun annan ne ohjeet. Kun sanon siihen, että tällä kertaa sinun täytyy valita, niin vetoaa taas siihen, että työn takia ei ehdi miettiä eikä selvittää, koska pää täytyy täysin niistä työasioista. Ja että minulla on aikaa miettiä ja selvittää, kun olen hoitovapaalla hoitamassa lapsen asioita kotona. Tämä hänen vastaus on sellainen, että en minä voi sitä millään omalla kommentillani kumota, koska on täysin totta, että hän on vaativassa työssä ja minä kotona vain lapsen asioita varten.

Kun itse palaat töihin niin arvaa muuttuuko tilanne?

Minä kirjoitin tuolla aikaisemmin siitä että mies on mukana allergialääkärillä käytäessä. Monet ovat esittäneet että kyllä sen kotona olijan pitää selvitä yksin lääkärikäynnistä lapsen kanssa ja jättää vaikka siltä päivältä puistokäynnin väliin jne.

No meidän tapauksessa sinne erikoislääkärille on matkaa 150 km suuntaansa. Lapsia kolme kappaletta joista kaksi kärsii matkapahoinvoinnista. Ja pienin oli esim kuukauden ikäinen. Yllättäen ei yhtään innostanut lähteä ajamaan yksin lasten kanssa tuota matkaa varsinkaan kun perillä pitäisi olla todella skarppina keskustelemassa lääkärin kanssa tilanteesta (välillä jäätiin suoraan osastolle kun tilanne niin hankala).

Eli koettakaa ymmärtää ettei se aina ole niin yksinkertaista että lapsi autoon ja 10 min matka lääkäriin. Kyllähän minä sellaiset lääkäri/fysioterapia/puheterapia ym käynnit hoidinkin toki yksin viikottain mutta välillä on haastavampiakin tilanteita ja onneksi mieheni ymmärtää sen ja osaa tarvittaessa osallistua enemmänkin vaikka työssä käykin normaalisti.

Ja mitä tulee allergiaselvittelyihin niin ne ovat usein tosi rankkoja henkisesti kun lasta syöttäessäsi saatat samalla aiheuttaa lapsellesi kovat kivut. Vaikka tekee parhaansa niin silti välillä satuttaa lasta pahasti.

Siihen kun yhdistää lapsen jatkuvat heräilyt ja aikuisen univelan niin tilanne muistutti joltain osin jo sitä kun luin kuvausta kidutuksesta jossa ei annettu nukkua kuin lyhyissä pätkissä.

Ymmärrän että töissä voi olla rankkaa mutta niin voi olla kotonakin. Tai töissä voi olla helppoa ja kotonakin voi olla lasten kanssa helppoa. Mutta vaikka töissä on rankkaa niin silti pitäisi ymmärtää että vanhemmuuden vastuita se ei poista.

Tsemppiä ap, toivottavasti löydätte allergioiden kanssa helpotuksen ja lapsi rupeaa nukkumaan paremmin. Meillä ei unikoulut ym auttaneet vaan lapsi rupesi nukkumaan paremmin kun saatiin ruokavalio kuntoon ja korvien ilmastoitumisongelma hoidettua (se näkyi vaan jatkuvina kipuina).

Istukaa alas. Kerro että ”minusta tuntuu tältä.. olen huomannut tällaisen muutoksen sinussa... oletko itse huomannut että..”

Ja KUUNTELE mitä hän vastaa, miten hän kokee ja näkee asian.

Sittn etsitte ratkaisua.

Vierailija kirjoitti:

En lukenut kaikkea, mutta meidän ongelma on nyt sitten mikä? Isä leikkii lapsen kanssa, mutta ei jaksa työasioiden takia miettiä, mitä vaippamerkkiä ryhdytään seuraavassa koossa käyttämään? Eiköhän tuo ole aika yleistä suomalaisperheissä. Äiti taitaa olla yksinäinen myös? Näitä mikä-turvaistuin-on-paras-juttuja voi läpikäydä myös äitiystävien kanssa, eikö? Ei sitä isää ihan jokaiseen nippelipäätökseen tarvita. Ja voit uskoa, kun vaihdatte osia ja mies jää hoitovapaalle, et ole itsekään iloisesti ilahtunut, kun Whatsapp laulaa kokouksessa: sen kakka on löysää, mitä teen? Sanoisit itsekin, että hoida.

Joo et ole lukenut. Mitenkäpä sitten tilanne, että olet hoitanut kaiken ja mieli on täynnä huolta siitä, mitä lääkäri sanoi lapsesta, olet mietteliäs, mitkä toimenpiteet ovat todella nyt järkeviä, huoli painaa ja toinen ärähtelee, kun yrität tästä hänen kanssaan puhua?

Oletko siis todella sitä mieltä, että yhteisen lapsen terveysongelmat ja muut vastaavat ovat asioita, jotka tulee hoitaa muiden, vieraiden ihmisten, ei lasten isän kanssa?

Ja voit uskoa, että kun mies ei sitten ilahdu, kun hän huomaa, että  hänet on viimein todellakin ulkoistettu perheen elämästä, kun tunti pari leikkiä siellä täällä ei riittänytkään.

Ei isää nippelipäätöksiin todellakaan tarvita, mutta jos isää ei yhtään kiinnosta ottaa kantaa lapsen kehitysvaiheissa tehtäviin päätöksiin, olkoot sitten leikki-isä kerran parissa viikossa.

Olen sitä mieltä, että näissä tapauksissa on usein kysymys siitä, että meillä on aivan pielessä pikkulasten perheiden asiat noin yleisemminkin. Mies varmaan on kiinnostunut lapsesta, kun haluaa hänen kanssaan olla ja leikkiä, siis kyse ei ole siitä, että olisi välinpitämätön lapsen suhteen. Lapsi on rakas ja  haluttu.

Ja siinä se ongelma onkin. Olen nyt paria samankaltaista tapausta seurannut ja analyysini on, että miehet eivät saa olla lastensa kanssa niin paljon kuin haluaisivat. Siis "saa ja saa". Tässäkin tapauksessa on kyseessä firman kakkosmies, joka ei vaan onnistu ilmeisesti siellä töissä kertomaan, että haluan jäädä kotiin lapsen kanssa, tehdä lyhyempää päivää, lyhyempää viikkoa, jne. Kun semmoinen nyt vaan on mahdotonta ja menee ohi suun sitten työtehtäviä ja toisekseen firma nyt niin kovasti tarvitsee juuri tätä miestä juuri näihin huipputärkeisiin projekteihin. Projektit tietysti ovat niin tärkeitä ja vaativia ja kiireisiä, että niitä pitää pohtia ja murehtia sillä vähäisellä vapaa-ajalla niin, että yhtään ei kestä eikä jaksa mitään lääkäri/turvaistuin/kiinteä ruoka-keskusteluja.

Tämä tilanne sitten katkeroittaa sitä kohtaan, joka saa olla lapsen kanssa koko ajan. Että mitä se valittaa, senkun hoitaa nyt, kun saa hoitaa. Olkoon koko p*ska, en ota vastaan mitään ongelmanpohdintaa, kun en saa niitä mukaviakaan asioita.

Lopulta ollaan tilanteessa, jossa on kaksi katkeroitunutta vanhempaa ja ero tulossa, koska ei ymmärretä toisen asemaa.

Siksipä olenkin sitä mieltä, että ennen lapsen tekoa täytyisi todella tarkkaan miettiä omia prioriteettejään perheen ja työn suhteen. Jos ikinä mahdollista, keskustella etukäteen asiasta myös töissä. Varautua siihen, kumpaan aikoo paukkunsa asettaa ja millä panoksin.

MIes pitäisi jättää yhdeksi viikonlopuksi lapsen kanssa ja sinä vedät jossain lonkkaa leväten ja puhelin kiinni. Johan siinä on pakko alkaa olla lapselle isä ja ottaa asioihin kantaa. Eiköhän se lapsi ehjänä pysy yhden viikonlopun ajan. "Hätätilanteessahan" voi aina soittaa mummolle.