Kenen ehdoilla eka äitienpäivä?
Siis ensimmäinen oma äitienpäivä, esikoiseni syntyi viime syksynä. Itse haluaisin viettää ekan äitienpäiväni vain oman perheen kanssa, aamulla kakkua ja tilata vaikka jotain ruokaa kotiin. Oleskella ja nauttia päivästä ilman kiirettä ihan vain omana perheenä.
Tämäpä ei nyt sitten käykään lähipiirille. Anoppi vaatii meitä kolmea luokseen syömään. Minua ei kiinnosta lähteä, meillä on hieman viileät välit muutenkin ja en haluaisi pilata ekaa äitienpäivääni anopin ruokapöydässä, matkaakin on sata kilometriä suuntaansa. Mies saa puolestani mennä yksin, mutta anoppi vaatii vauvaa sinne mukaan kun on "mummin kulta". Joo imetän, vauva ei nyt tällä kertaa lähde kaksin isänsä kanssa sinne enkä minä vietä äitienpäivääni ilman vauvaani. Miehelle on kuulemma ihan sama meneekö yksin vai ei vai mennäänkö kaikki vai ei.
Minulla on kaksi lapsetonta siskoa, jotka vaatii meitä perinteiselle äitienpäivälounaalle vanhempieni kanssa ravintolaan. En jaksaisi vauvan kanssa, kun sinnekin on matkaa se sata kilometriä ja äitienpäiväbuffetit on aika hälyisiä. Kumpikaan siskoistani ei millään voi käsittää että miksi en halua tulla ja äitinikin on nyt loukkaantunut, kun onhan se hänen äitienpäivä, jota on aina vietetty yhdessä.
Kenen ehdoilla siispä oma eka äitienpäivä?
Kommentit (273)
Vierailija kirjoitti:
Haluan nähdä vastaavaan ketjun miehiltä isänpäivänä! 🤣
Meillä sekin vietetään oman perheen kesken, eikä lähdetä 300 km päähän ajamaan.
Kyllä tämän ketjun jälkeen tunnen itseni maailman onnellisimmaksi äidiksi ja mummoksi. Meillä äitienpäivä on nimenomaan perhejuhla johon osallistuvat me isovanhemmat ja kaikki lapset perheineen. Lasteni mummokin on tietysti mukana juhlassa. Kaikki haluavat viettää aikaa yhdessä ja juhlia perheen äitejä. Lapseni viettävät aamut omien perheidensä kanssa ja sitten juhlimme yhdessä ennaltasovitussa paikassa jonkun kotona. Ketään ei jätetä juhlan ulkopuolelle. Olen onnekseni osannut kasvattaa lapsista välittäviä ja toiset huomioon ottavia aikuisia. Ymmärrän että jotkut asuvat kaukana omasta äidistään eikä aina pääse äitienpäivänä paikalle mutta sydäntä kylmää kuulla että lähelläkin asuvat lapset jättävät omat äidit pois äitienpäivästään. Minun äitiyteni ei lopu koskaan. Vaikka olisin satavuotias ja lapseni seitsenkymppisiä, minä olen aina heidän äitinsä. He ovat paras saavutukseni maailmassa ja minä olen täällä aina heitä varten. Ymmärrätte nuoret äidit sen sitten kun nuo omat pikkuisenne saavat omia lapsia ja ehkä sitten teidän tapaanne ehdottavat etteivät enää koe tarpeelliseksi teitä äitienpäivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tulin äidiksi ensi kertaa, oma äitini ehti soittaa minulle äitienpäivänä ensin ja onnitteli. Se tuntui hyvältä, eikä hänelle ollut koskaan tärkeää mikään pakkoperinne. Vietimme monet hauskat hetket ihan tavallisina viikonloppuina hänen luonaan ja puhuttiin asiat halki. Asumme niin kaukana, että tapasimme muutaman kerran vuodessa, eikä oikeastaan koskaan juhlapyhinä.
Anoppilassa käytiin juhlapyhinä, mutta esim. jouluaatot ja juhannukset oltiin kotona. Eikä kukaan vetänyt herneitä sieraimiin.Sinulla on ihana äiti!
Niin onkin. Ikävä kyllä hän on jo kuollut, mutta lämpimästi muistelen niitä vierailuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompa kummallinen keskustelu. Ap:n äiti ja anoppi ovat ehtineet viettää jo 35 omaa äitienpäivää. Ap:lla on nyt ensimmäinen kerta omassa elämässään. Ja silti täällä moni on noiden vanhusten puolella.
Lapsettomat siskot nyt eivät mitään ymmärräkään ennen kuin saavat itse lapsia.
Mihin se äitiys katoaa, kun omasta lapsesta tulee vanhempi eli oikeastiko sinä et ole kiitollinen äidillesi siitä, että olet olemassa ja koska sinulla on oma lapsi, voit unohtaa oman äitisi etenkin äitienpäivänä?
Isovanhemmuus on tilan antamista omalle lapselle, eikä uudelleen aktivoitunut äitiys jo aikuisiin itsenäisiin ihmisiin... en halua, että oma lapseni on minuun sidottu ikuisesti jollain kiitollisuussiteellä, lapsi hankittiin täysin itsekkäistä syistä uteliaisuutena millainen tyyppi saadaan aikaan... toivon että hänestä kasvaa itsenäinen viisas aikuinen.
Tämä ymmärretty. Isovanhemmuus on tilan antamista omalle lapselle, joten se oma lapsi varmaan ymmärtää, että isovanhemmallakin on muuta kuin lapsensa. Unohda siis ilmainen turvaverkko ja ymmärrä, että sinulle tuore vanhempi on nyt annettu tilaa. Valvo kaikessa rauhassa koliikkivauvan kanssa äläkä edes kuvittele, että lapsilla olisi yökyläilypaikkaa muualla kuin kavereilla. Ei kiitollisuussiteitä puolin tai toisin!
Jos oma lapsi on niin itsekäs, ettei äitienpäivässä näe muuta kuin oman päivänsä, niin voi todeta epäonnistuneensa kasvatuksessa ja pahasti. Silloin kannattaa se isovanhemmuus supistaa mahdollisimman pieneen, ettei pilaa lapsenlapsiakin.
Hoidettiin miehen kanssa vauva ihan kahdestaan, olimme toistemme turvaverkko.

Sinulla ei siis riittäisi sen vertaa ymmärrystä omalle lapsellesi, että hän ei jaksa ajaa satoja kilometrejä päivän aikana pienen vauvan kanssa vain päästäkseen sinun kanssasi hälyiseen buffettiin safkalle? Sinä vaatisit tyttäresi väsyneenä vauvansa kanssa reissaamaan sinun pillisi mukaan, koska sinä et suostu tapaamaan minään muuna saakelin päivänä kuin juuri silloin kun SINÄ sanelet ja haluat?
Ja jos sinun lapsesi ajattelevat omaa jaksamistaan eivätkä hyppääkään kun SINÄ käsket, niin sinä suutut ja kostat paitsi lapsellesi, myös lapsenlapsillesi. Olet kyllä aivan hemmetin itsekäs ja ymmärtämätön ihminen. Luojan kiitos oma äitini ei ole kaltaisesi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämän ketjun jälkeen tunnen itseni maailman onnellisimmaksi äidiksi ja mummoksi. Meillä äitienpäivä on nimenomaan perhejuhla johon osallistuvat me isovanhemmat ja kaikki lapset perheineen. Lasteni mummokin on tietysti mukana juhlassa. Kaikki haluavat viettää aikaa yhdessä ja juhlia perheen äitejä. Lapseni viettävät aamut omien perheidensä kanssa ja sitten juhlimme yhdessä ennaltasovitussa paikassa jonkun kotona. Ketään ei jätetä juhlan ulkopuolelle. Olen onnekseni osannut kasvattaa lapsista välittäviä ja toiset huomioon ottavia aikuisia. Ymmärrän että jotkut asuvat kaukana omasta äidistään eikä aina pääse äitienpäivänä paikalle mutta sydäntä kylmää kuulla että lähelläkin asuvat lapset jättävät omat äidit pois äitienpäivästään. Minun äitiyteni ei lopu koskaan. Vaikka olisin satavuotias ja lapseni seitsenkymppisiä, minä olen aina heidän äitinsä. He ovat paras saavutukseni maailmassa ja minä olen täällä aina heitä varten. Ymmärrätte nuoret äidit sen sitten kun nuo omat pikkuisenne saavat omia lapsia ja ehkä sitten teidän tapaanne ehdottavat etteivät enää koe tarpeelliseksi teitä äitienpäivänä.
Entäpä lastesi anopin?

Hei katkera mummo, kannattaa varmaan poistua lapsesi ja lapsenlapsesi elämästä, kun tuo kitkerä katkeruuden löyhkä haisee tänne asti. Ai niin, ainut häviäjä taidat olla vain sinä. Aika raukkamaista kostaa lapsenlapselle sitä, että tuore perhe haluaa viettää äitienpäivää tai isänpäivää keskenänsä.
Kostaa? Mitä kostamista on siinä, että ei mene hoitamaan lapsenlasta? Jos ei kelpaa lapselleen juhlapäivänä, niin kyllä se lapsi pärjää arjessa, vaikka vähän väsyttää ja parisuhde on menossa pilalle jatkuvan riitelyn takia. Eikä vanhemmat auta taloudellisestikaan.
Katsos kun niin sitä makaa kuin petaa ja jos minä epäonnistuin kasvattamaan lapsestani muitakin kuin itseään arvostavan, niin kyllä hän pärjää, vaikka ei saisi nukkua tarpeeksi ja kotinsa on sotkuinen. Katsos kun sitä äitiys on.
Enkä minä ymmärrä, mitä olisin hävinnyt. Paitsi tietty oksennukset paidalla ja väsymyksen, mutta kun olen ne jo aikanaan kokenut, niin miksi vaatisin päästä kokemaan uudestaan. Se on oman lapsen vuoro nyt jaksaa, onhan hän tuore äiti. Me vanhemmat voimme hymähtää ja todeta, että mitäs läksit.

Millä tavoin olet varmistanut etteivät lapsesi muuta satojen kilometrien päähän kotikaupungistaan, arvioidut toisella paikkakunnalla asuvan kanssa tai vietä perhejuhlia puolisonsa suvun kanssa?

No eipä niillä muilla anopeilla taida olla väliä, kunhan vaan minä minä minä. Vastavuoroisuuden nimissä pitäisi välillä lastenlasten saada olla myös toisten mummojensa kanssa äitienpäivänä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämän ketjun jälkeen tunnen itseni maailman onnellisimmaksi äidiksi ja mummoksi. Meillä äitienpäivä on nimenomaan perhejuhla johon osallistuvat me isovanhemmat ja kaikki lapset perheineen. Lasteni mummokin on tietysti mukana juhlassa. Kaikki haluavat viettää aikaa yhdessä ja juhlia perheen äitejä. Lapseni viettävät aamut omien perheidensä kanssa ja sitten juhlimme yhdessä ennaltasovitussa paikassa jonkun kotona. Ketään ei jätetä juhlan ulkopuolelle. Olen onnekseni osannut kasvattaa lapsista välittäviä ja toiset huomioon ottavia aikuisia. Ymmärrän että jotkut asuvat kaukana omasta äidistään eikä aina pääse äitienpäivänä paikalle mutta sydäntä kylmää kuulla että lähelläkin asuvat lapset jättävät omat äidit pois äitienpäivästään. Minun äitiyteni ei lopu koskaan. Vaikka olisin satavuotias ja lapseni seitsenkymppisiä, minä olen aina heidän äitinsä. He ovat paras saavutukseni maailmassa ja minä olen täällä aina heitä varten. Ymmärrätte nuoret äidit sen sitten kun nuo omat pikkuisenne saavat omia lapsia ja ehkä sitten teidän tapaanne ehdottavat etteivät enää koe tarpeelliseksi teitä äitienpäivänä.
Niin että sinua vaan juhlitaan, ei näitä äitejä, jotka ovat sinusta isoäidin tehneet?
Tämä on se ongelma. Tuoreet äidit alennetaan synnytyskoneiksi, joilla ei olisi mitään oikeutta juhlia äitiyttään.

Yksi lapsistani on yksinhuoltaja jolla lapsen isä tai suku ei ole tekemisissä. Toisella anoppi ja appi asuu nykyään ulkomailla, muuttivat eläkepäiviksi Espanjaan joten käyvät sitten lomilla siellä. Monesti viettävät useamman viikon kesälomastaan ja talvilomat siellä. Kolmannen lapsen kohdalla käyvät anopin luona päivällisellä. Me juhlitaan yleensä jo puolen päivän tienoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompa kummallinen keskustelu. Ap:n äiti ja anoppi ovat ehtineet viettää jo 35 omaa äitienpäivää. Ap:lla on nyt ensimmäinen kerta omassa elämässään. Ja silti täällä moni on noiden vanhusten puolella.
Lapsettomat siskot nyt eivät mitään ymmärräkään ennen kuin saavat itse lapsia.
Mihin se äitiys katoaa, kun omasta lapsesta tulee vanhempi eli oikeastiko sinä et ole kiitollinen äidillesi siitä, että olet olemassa ja koska sinulla on oma lapsi, voit unohtaa oman äitisi etenkin äitienpäivänä?
Isovanhemmuus on tilan antamista omalle lapselle, eikä uudelleen aktivoitunut äitiys jo aikuisiin itsenäisiin ihmisiin... en halua, että oma lapseni on minuun sidottu ikuisesti jollain kiitollisuussiteellä, lapsi hankittiin täysin itsekkäistä syistä uteliaisuutena millainen tyyppi saadaan aikaan... toivon että hänestä kasvaa itsenäinen viisas aikuinen.
Tämä ymmärretty. Isovanhemmuus on tilan antamista omalle lapselle, joten se oma lapsi varmaan ymmärtää, että isovanhemmallakin on muuta kuin lapsensa. Unohda siis ilmainen turvaverkko ja ymmärrä, että sinulle tuore vanhempi on nyt annettu tilaa. Valvo kaikessa rauhassa koliikkivauvan kanssa äläkä edes kuvittele, että lapsilla olisi yökyläilypaikkaa muualla kuin kavereilla. Ei kiitollisuussiteitä puolin tai toisin!
Jos oma lapsi on niin itsekäs, ettei äitienpäivässä näe muuta kuin oman päivänsä, niin voi todeta epäonnistuneensa kasvatuksessa ja pahasti. Silloin kannattaa se isovanhemmuus supistaa mahdollisimman pieneen, ettei pilaa lapsenlapsiakin.
Hei katkera mummo, kannattaa varmaan poistua lapsesi ja lapsenlapsesi elämästä, kun tuo kitkerä katkeruuden löyhkä haisee tänne asti. Ai niin, ainut häviäjä taidat olla vain sinä. Aika raukkamaista kostaa lapsenlapselle sitä, että tuore perhe haluaa viettää äitienpäivää tai isänpäivää keskenänsä.
Kostaa? Mitä kostamista on siinä, että ei mene hoitamaan lapsenlasta? Jos ei kelpaa lapselleen juhlapäivänä, niin kyllä se lapsi pärjää arjessa, vaikka vähän väsyttää ja parisuhde on menossa pilalle jatkuvan riitelyn takia. Eikä vanhemmat auta taloudellisestikaan.
Katsos kun niin sitä makaa kuin petaa ja jos minä epäonnistuin kasvattamaan lapsestani muitakin kuin itseään arvostavan, niin kyllä hän pärjää, vaikka ei saisi nukkua tarpeeksi ja kotinsa on sotkuinen. Katsos kun sitä äitiys on.
Enkä minä ymmärrä, mitä olisin hävinnyt. Paitsi tietty oksennukset paidalla ja väsymyksen, mutta kun olen ne jo aikanaan kokenut, niin miksi vaatisin päästä kokemaan uudestaan. Se on oman lapsen vuoro nyt jaksaa, onhan hän tuore äiti. Me vanhemmat voimme hymähtää ja todeta, että mitäs läksit.
Sinä et arvosta lastasi yhtään... Hän on sinulle joku solumöykky, jota hyppyytetään toivettesi mukaan. Jos ei hypi, niin kosto seuraa 🙄
Monet vanhemmat hoitavat itse lapsensa, ehkä teilläkin ...

Nykyään pystyy palkkaamaan ammattitaitoisia lastenhoitajia, sen lisäksi monilla paikkakunnilla on innokkaita varamummoja ja -pappoja. Oma äitinkin on yhdelle maahanmuuttajaperheelle varamummo vaikka hänellä yksi lapsenlapsikin on. Kaikki ei katsos ole vaan kitkeränkatkeria kiristäjiä, vaan haluvat oikeasti viettää yhdessä mukavaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämän ketjun jälkeen tunnen itseni maailman onnellisimmaksi äidiksi ja mummoksi. Meillä äitienpäivä on nimenomaan perhejuhla johon osallistuvat me isovanhemmat ja kaikki lapset perheineen. Lasteni mummokin on tietysti mukana juhlassa. Kaikki haluavat viettää aikaa yhdessä ja juhlia perheen äitejä. Lapseni viettävät aamut omien perheidensä kanssa ja sitten juhlimme yhdessä ennaltasovitussa paikassa jonkun kotona. Ketään ei jätetä juhlan ulkopuolelle. Olen onnekseni osannut kasvattaa lapsista välittäviä ja toiset huomioon ottavia aikuisia. Ymmärrän että jotkut asuvat kaukana omasta äidistään eikä aina pääse äitienpäivänä paikalle mutta sydäntä kylmää kuulla että lähelläkin asuvat lapset jättävät omat äidit pois äitienpäivästään. Minun äitiyteni ei lopu koskaan. Vaikka olisin satavuotias ja lapseni seitsenkymppisiä, minä olen aina heidän äitinsä. He ovat paras saavutukseni maailmassa ja minä olen täällä aina heitä varten. Ymmärrätte nuoret äidit sen sitten kun nuo omat pikkuisenne saavat omia lapsia ja ehkä sitten teidän tapaanne ehdottavat etteivät enää koe tarpeelliseksi teitä äitienpäivänä.
Niin että sinua vaan juhlitaan, ei näitä äitejä, jotka ovat sinusta isoäidin tehneet?
Tämä on se ongelma. Tuoreet äidit alennetaan synnytyskoneiksi, joilla ei olisi mitään oikeutta juhlia äitiyttään.
Miten ihmeessä sait tuon luettua noin? Taidat olla tällainen nuori oman äitinsä unohtanut äiti ja kun nyt hävettää niin otat uhrin asenteen. Tekstissä nimenomaan sanottiin että vietetään perhejuhlaa jossa samalla juhlitaan kaikkia äitejä. Enpä enää ihmettele sitä äikänope ketjua jossa kerrottiin nuorten heikosta luetunymmärtämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompa kummallinen keskustelu. Ap:n äiti ja anoppi ovat ehtineet viettää jo 35 omaa äitienpäivää. Ap:lla on nyt ensimmäinen kerta omassa elämässään. Ja silti täällä moni on noiden vanhusten puolella.
Lapsettomat siskot nyt eivät mitään ymmärräkään ennen kuin saavat itse lapsia.
Mihin se äitiys katoaa, kun omasta lapsesta tulee vanhempi eli oikeastiko sinä et ole kiitollinen äidillesi siitä, että olet olemassa ja koska sinulla on oma lapsi, voit unohtaa oman äitisi etenkin äitienpäivänä?
Isovanhemmuus on tilan antamista omalle lapselle, eikä uudelleen aktivoitunut äitiys jo aikuisiin itsenäisiin ihmisiin... en halua, että oma lapseni on minuun sidottu ikuisesti jollain kiitollisuussiteellä, lapsi hankittiin täysin itsekkäistä syistä uteliaisuutena millainen tyyppi saadaan aikaan... toivon että hänestä kasvaa itsenäinen viisas aikuinen.
Tämä ymmärretty. Isovanhemmuus on tilan antamista omalle lapselle, joten se oma lapsi varmaan ymmärtää, että isovanhemmallakin on muuta kuin lapsensa. Unohda siis ilmainen turvaverkko ja ymmärrä, että sinulle tuore vanhempi on nyt annettu tilaa. Valvo kaikessa rauhassa koliikkivauvan kanssa äläkä edes kuvittele, että lapsilla olisi yökyläilypaikkaa muualla kuin kavereilla. Ei kiitollisuussiteitä puolin tai toisin!
Jos oma lapsi on niin itsekäs, ettei äitienpäivässä näe muuta kuin oman päivänsä, niin voi todeta epäonnistuneensa kasvatuksessa ja pahasti. Silloin kannattaa se isovanhemmuus supistaa mahdollisimman pieneen, ettei pilaa lapsenlapsiakin.
Hei katkera mummo, kannattaa varmaan poistua lapsesi ja lapsenlapsesi elämästä, kun tuo kitkerä katkeruuden löyhkä haisee tänne asti. Ai niin, ainut häviäjä taidat olla vain sinä. Aika raukkamaista kostaa lapsenlapselle sitä, että tuore perhe haluaa viettää äitienpäivää tai isänpäivää keskenänsä.
Kostaa? Mitä kostamista on siinä, että ei mene hoitamaan lapsenlasta? Jos ei kelpaa lapselleen juhlapäivänä, niin kyllä se lapsi pärjää arjessa, vaikka vähän väsyttää ja parisuhde on menossa pilalle jatkuvan riitelyn takia. Eikä vanhemmat auta taloudellisestikaan.
Katsos kun niin sitä makaa kuin petaa ja jos minä epäonnistuin kasvattamaan lapsestani muitakin kuin itseään arvostavan, niin kyllä hän pärjää, vaikka ei saisi nukkua tarpeeksi ja kotinsa on sotkuinen. Katsos kun sitä äitiys on.
Enkä minä ymmärrä, mitä olisin hävinnyt. Paitsi tietty oksennukset paidalla ja väsymyksen, mutta kun olen ne jo aikanaan kokenut, niin miksi vaatisin päästä kokemaan uudestaan. Se on oman lapsen vuoro nyt jaksaa, onhan hän tuore äiti. Me vanhemmat voimme hymähtää ja todeta, että mitäs läksit.
No, tuokin on valinta. Kannattaa muistaa se valinta myös kun vanhuksena miettii, miksei lapset ja lapsenlapset edes soita pyhinä.
Omaan äitiini en pidä mitään yhteyttä juurikin siksi, koska kateus ja kosto olivat tämän tavat hoitaa asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompa kummallinen keskustelu. Ap:n äiti ja anoppi ovat ehtineet viettää jo 35 omaa äitienpäivää. Ap:lla on nyt ensimmäinen kerta omassa elämässään. Ja silti täällä moni on noiden vanhusten puolella.
Lapsettomat siskot nyt eivät mitään ymmärräkään ennen kuin saavat itse lapsia.
Mihin se äitiys katoaa, kun omasta lapsesta tulee vanhempi eli oikeastiko sinä et ole kiitollinen äidillesi siitä, että olet olemassa ja koska sinulla on oma lapsi, voit unohtaa oman äitisi etenkin äitienpäivänä?
Isovanhemmuus on tilan antamista omalle lapselle, eikä uudelleen aktivoitunut äitiys jo aikuisiin itsenäisiin ihmisiin... en halua, että oma lapseni on minuun sidottu ikuisesti jollain kiitollisuussiteellä, lapsi hankittiin täysin itsekkäistä syistä uteliaisuutena millainen tyyppi saadaan aikaan... toivon että hänestä kasvaa itsenäinen viisas aikuinen.
Tämä ymmärretty. Isovanhemmuus on tilan antamista omalle lapselle, joten se oma lapsi varmaan ymmärtää, että isovanhemmallakin on muuta kuin lapsensa. Unohda siis ilmainen turvaverkko ja ymmärrä, että sinulle tuore vanhempi on nyt annettu tilaa. Valvo kaikessa rauhassa koliikkivauvan kanssa äläkä edes kuvittele, että lapsilla olisi yökyläilypaikkaa muualla kuin kavereilla. Ei kiitollisuussiteitä puolin tai toisin!
Jos oma lapsi on niin itsekäs, ettei äitienpäivässä näe muuta kuin oman päivänsä, niin voi todeta epäonnistuneensa kasvatuksessa ja pahasti. Silloin kannattaa se isovanhemmuus supistaa mahdollisimman pieneen, ettei pilaa lapsenlapsiakin.
Sinulla ei siis riittäisi sen vertaa ymmärrystä omalle lapsellesi, että hän ei jaksa ajaa satoja kilometrejä päivän aikana pienen vauvan kanssa vain päästäkseen sinun kanssasi hälyiseen buffettiin safkalle? Sinä vaatisit tyttäresi väsyneenä vauvansa kanssa reissaamaan sinun pillisi mukaan, koska sinä et suostu tapaamaan minään muuna saakelin päivänä kuin juuri silloin kun SINÄ sanelet ja haluat?
Ja jos sinun lapsesi ajattelevat omaa jaksamistaan eivätkä hyppääkään kun SINÄ käsket, niin sinä suutut ja kostat paitsi lapsellesi, myös lapsenlapsillesi. Olet kyllä aivan hemmetin itsekäs ja ymmärtämätön ihminen. Luojan kiitos oma äitini ei ole kaltaisesi.
En minä kosta mitään, minä vain toimin kuten muutkin. En käske hyppäämään, en suutu enkä vaadi. Minä vain en suostu kynnysmatoksi, jota soitetaan apuun, kun halutaan puolison kanssa treffeille tai kun vauva valvottaa. Totean iloisesti, että sellaista se äitiys on.
Tiedän, että 80-luvulla syntyneet äidit ovat itsekkäin asia maailmassa. Kaikki pyörii heidän napansa ympärillä ja juuri sinun tavallasi he suuttuvat heti, kun äiti ei tottele. He ajattelevat vain omaa jaksamistaan, eivät koskaan sitä, miten voisivat ilahduttaa muita.
Joten ei tarvitse hyppiä tai pomppia, saa olla ihan niin kuin tahtoo. Mutta on ihan turha kuvitella, että minulla on 24/7 puhelinpalvelu, josta saa lapsenvahdin, kun se tuore oma nimenomaan ja ehdottomasti äitienpäivänä juhlittava äitiys ei tunnukaan enää aikuisesta lapsestani kivalta ja halutaan olla villi ja vapaa. Ehei, äitiys on luopumista itsestään. Kokeilkoot vähän sitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämän ketjun jälkeen tunnen itseni maailman onnellisimmaksi äidiksi ja mummoksi. Meillä äitienpäivä on nimenomaan perhejuhla johon osallistuvat me isovanhemmat ja kaikki lapset perheineen. Lasteni mummokin on tietysti mukana juhlassa. Kaikki haluavat viettää aikaa yhdessä ja juhlia perheen äitejä. Lapseni viettävät aamut omien perheidensä kanssa ja sitten juhlimme yhdessä ennaltasovitussa paikassa jonkun kotona. Ketään ei jätetä juhlan ulkopuolelle. Olen onnekseni osannut kasvattaa lapsista välittäviä ja toiset huomioon ottavia aikuisia. Ymmärrän että jotkut asuvat kaukana omasta äidistään eikä aina pääse äitienpäivänä paikalle mutta sydäntä kylmää kuulla että lähelläkin asuvat lapset jättävät omat äidit pois äitienpäivästään. Minun äitiyteni ei lopu koskaan. Vaikka olisin satavuotias ja lapseni seitsenkymppisiä, minä olen aina heidän äitinsä. He ovat paras saavutukseni maailmassa ja minä olen täällä aina heitä varten. Ymmärrätte nuoret äidit sen sitten kun nuo omat pikkuisenne saavat omia lapsia ja ehkä sitten teidän tapaanne ehdottavat etteivät enää koe tarpeelliseksi teitä äitienpäivänä.
Niin että sinua vaan juhlitaan, ei näitä äitejä, jotka ovat sinusta isoäidin tehneet?
Tämä on se ongelma. Tuoreet äidit alennetaan synnytyskoneiksi, joilla ei olisi mitään oikeutta juhlia äitiyttään.
Näinhän se monilla narsistimummoilla menee, "vahingossa" kutsutaan itseään äidiksi lapsenlapsille puhuttaessa ja yritetään rajottaa tuoreen äidin imetystä jotta pääsisi itse pullolla ruokkimaan jne. Omassa suvussani onneksi näin kajahtaneita ihmisiä ei ole vielä ilmennyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompa kummallinen keskustelu. Ap:n äiti ja anoppi ovat ehtineet viettää jo 35 omaa äitienpäivää. Ap:lla on nyt ensimmäinen kerta omassa elämässään. Ja silti täällä moni on noiden vanhusten puolella.
Lapsettomat siskot nyt eivät mitään ymmärräkään ennen kuin saavat itse lapsia.
Mihin se äitiys katoaa, kun omasta lapsesta tulee vanhempi eli oikeastiko sinä et ole kiitollinen äidillesi siitä, että olet olemassa ja koska sinulla on oma lapsi, voit unohtaa oman äitisi etenkin äitienpäivänä?
Isovanhemmuus on tilan antamista omalle lapselle, eikä uudelleen aktivoitunut äitiys jo aikuisiin itsenäisiin ihmisiin... en halua, että oma lapseni on minuun sidottu ikuisesti jollain kiitollisuussiteellä, lapsi hankittiin täysin itsekkäistä syistä uteliaisuutena millainen tyyppi saadaan aikaan... toivon että hänestä kasvaa itsenäinen viisas aikuinen.
Tämä ymmärretty. Isovanhemmuus on tilan antamista omalle lapselle, joten se oma lapsi varmaan ymmärtää, että isovanhemmallakin on muuta kuin lapsensa. Unohda siis ilmainen turvaverkko ja ymmärrä, että sinulle tuore vanhempi on nyt annettu tilaa. Valvo kaikessa rauhassa koliikkivauvan kanssa äläkä edes kuvittele, että lapsilla olisi yökyläilypaikkaa muualla kuin kavereilla. Ei kiitollisuussiteitä puolin tai toisin!
Jos oma lapsi on niin itsekäs, ettei äitienpäivässä näe muuta kuin oman päivänsä, niin voi todeta epäonnistuneensa kasvatuksessa ja pahasti. Silloin kannattaa se isovanhemmuus supistaa mahdollisimman pieneen, ettei pilaa lapsenlapsiakin.
Hei katkera mummo, kannattaa varmaan poistua lapsesi ja lapsenlapsesi elämästä, kun tuo kitkerä katkeruuden löyhkä haisee tänne asti. Ai niin, ainut häviäjä taidat olla vain sinä. Aika raukkamaista kostaa lapsenlapselle sitä, että tuore perhe haluaa viettää äitienpäivää tai isänpäivää keskenänsä.
Kostaa? Mitä kostamista on siinä, että ei mene hoitamaan lapsenlasta? Jos ei kelpaa lapselleen juhlapäivänä, niin kyllä se lapsi pärjää arjessa, vaikka vähän väsyttää ja parisuhde on menossa pilalle jatkuvan riitelyn takia. Eikä vanhemmat auta taloudellisestikaan.
Katsos kun niin sitä makaa kuin petaa ja jos minä epäonnistuin kasvattamaan lapsestani muitakin kuin itseään arvostavan, niin kyllä hän pärjää, vaikka ei saisi nukkua tarpeeksi ja kotinsa on sotkuinen. Katsos kun sitä äitiys on.
Enkä minä ymmärrä, mitä olisin hävinnyt. Paitsi tietty oksennukset paidalla ja väsymyksen, mutta kun olen ne jo aikanaan kokenut, niin miksi vaatisin päästä kokemaan uudestaan. Se on oman lapsen vuoro nyt jaksaa, onhan hän tuore äiti. Me vanhemmat voimme hymähtää ja todeta, että mitäs läksit.
No, tuokin on valinta. Kannattaa muistaa se valinta myös kun vanhuksena miettii, miksei lapset ja lapsenlapset edes soita pyhinä.
Omaan äitiini en pidä mitään yhteyttä juurikin siksi, koska kateus ja kosto olivat tämän tavat hoitaa asioita.
Koska en omistaudu lasteni palvelemiseen, on minulla aikaa omaan elämään ja ystävyyteen. Uskon vahvasti, että nämä ystävät ovat minulle tulevaisuudessa paljon enemmän kuin mitä lapseni voivat olla, koska he eivät vaadi ja kiukuttele kuin kakarat. Lapset ovat päättäneet elää omaa elämäänsä ja hyvä niin, mutta pitää ymmärtää, että niin elän minäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämän ketjun jälkeen tunnen itseni maailman onnellisimmaksi äidiksi ja mummoksi. Meillä äitienpäivä on nimenomaan perhejuhla johon osallistuvat me isovanhemmat ja kaikki lapset perheineen. Lasteni mummokin on tietysti mukana juhlassa. Kaikki haluavat viettää aikaa yhdessä ja juhlia perheen äitejä. Lapseni viettävät aamut omien perheidensä kanssa ja sitten juhlimme yhdessä ennaltasovitussa paikassa jonkun kotona. Ketään ei jätetä juhlan ulkopuolelle. Olen onnekseni osannut kasvattaa lapsista välittäviä ja toiset huomioon ottavia aikuisia. Ymmärrän että jotkut asuvat kaukana omasta äidistään eikä aina pääse äitienpäivänä paikalle mutta sydäntä kylmää kuulla että lähelläkin asuvat lapset jättävät omat äidit pois äitienpäivästään. Minun äitiyteni ei lopu koskaan. Vaikka olisin satavuotias ja lapseni seitsenkymppisiä, minä olen aina heidän äitinsä. He ovat paras saavutukseni maailmassa ja minä olen täällä aina heitä varten. Ymmärrätte nuoret äidit sen sitten kun nuo omat pikkuisenne saavat omia lapsia ja ehkä sitten teidän tapaanne ehdottavat etteivät enää koe tarpeelliseksi teitä äitienpäivänä.
Millä tavoin olet varmistanut etteivät lapsesi muuta satojen kilometrien päähän kotikaupungistaan, arvioidut toisella paikkakunnalla asuvan kanssa tai vietä perhejuhlia puolisonsa suvun kanssa?
Onpas täällä katkera asenne. En tietenkään mitenkään. Itse ovat tähänkin asti asuinpaikkansa valinneet ja niin tekevät jatkossakin. Etkö lukenut kun kirjoitin, että ymmärrän jos asutaan kaukana? Ihmeen herkillä ihmiset nyt tämän asian kanssa. Ehkä se omatunto siellä kolkuttaa?
Jos kahvit ja kakku on pönötystä, niin ihan pakko kysyä, että oletko Kontulasta?