Miksi tällä palstalla ei saa keskustella homoudesta/lesboudesta/heteroudesta?

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa lapsena en koskaan ihastunut poikiin/miehiin, vaan sen sijaan muutamiin aikuisiin naisiin. Jotkut kaverini (tytöt) ihastuivat kyllä poikiinkin ja ihmettelin sitä aina. Kuitenkin aina ajattelin, että "sitten aikuisena mulla on mies ja perhe".

Mikäli tämä on ap:n kirjoitus... Ap, kuulostaa siltä, että olet lesbo. Eikä siinä ole mitään väärää. 

Itse olen ihastunut elämäni aikana sekä miehiin että naisiin, useimmiten miehiin. Olen myöntänyt vasta äskettäin itselleni, että saatan olla biseksuaali. Mutta en ole ihan varma vieläkään. Toisinaan pohdin, olisinko jotenkin avoimempi ja varmempi tämän asian kanssa, jos olisin jotenkin vahvempi persoona, vähemmän epävarma. Ympäröivä yhteiskunta tukee heterosuhteita ja kannustaa niihin, joten itsekin olettaa olevansa hetero tai sitä pidetään jonkinlaisena lähtökohtana ja kaikkea muuta poikkeavana. 

Mietin siis, että jos olisin saanut kasvaa omaksi itsekseni kaikessa rauhassa (ilman kiusaamista, henkistä väkivaltaa, lyttäämistä), olisiko identiteettini jotenkin vahvempi, myös seksuaalisen suuntautumisen kannalta? Jos olisin kasvanut toisenlaisessa ympäristössä, olisinko rohkeasti ja avoimesti bi? Olisinko vielä enemmän naisiin päin kuin nyt? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa lapsena en koskaan ihastunut poikiin/miehiin, vaan sen sijaan muutamiin aikuisiin naisiin. Jotkut kaverini (tytöt) ihastuivat kyllä poikiinkin ja ihmettelin sitä aina. Kuitenkin aina ajattelin, että "sitten aikuisena mulla on mies ja perhe".

Mikäli tämä on ap:n kirjoitus... Ap, kuulostaa siltä, että olet lesbo. Eikä siinä ole mitään väärää. 

Itse olen ihastunut elämäni aikana sekä miehiin että naisiin, useimmiten miehiin. Olen myöntänyt vasta äskettäin itselleni, että saatan olla biseksuaali. Mutta en ole ihan varma vieläkään. Toisinaan pohdin, olisinko jotenkin avoimempi ja varmempi tämän asian kanssa, jos olisin jotenkin vahvempi persoona, vähemmän epävarma. Ympäröivä yhteiskunta tukee heterosuhteita ja kannustaa niihin, joten itsekin olettaa olevansa hetero tai sitä pidetään jonkinlaisena lähtökohtana ja kaikkea muuta poikkeavana. 

Mietin siis, että jos olisin saanut kasvaa omaksi itsekseni kaikessa rauhassa (ilman kiusaamista, henkistä väkivaltaa, lyttäämistä), olisiko identiteettini jotenkin vahvempi, myös seksuaalisen suuntautumisen kannalta? Jos olisin kasvanut toisenlaisessa ympäristössä, olisinko rohkeasti ja avoimesti bi? Olisinko vielä enemmän naisiin päin kuin nyt? 

Lisään vielä, etten erityisemmin huutele tästä asiasta. Jos joku kysyisi suoraan "oletko jotain muuta kuin täysin hetero" - vastaisin kyllä, taidan olla. En puhu asiasta, koska biseksuaaliksi julistautuvaa saatetaan pitää jonkinlaisena feikkinä, erikoisuudentavoittelijana. Niin ja suoraan sanottuna sekin vaikuttaa, että ap:n tapaan en halua joutua kiusatuksi tämän asian takia. Koskaan ei voi tietää, millaisia asenteita tai ennakkoluuloja ihmisillä on.

En ajattele asiaa välttämättä edes päivittäin mutta olen tullut miettineeksi joskus, että olisinpa umpihetero tai umpilesbo. Tällainen epävarma ehkä-vähän-bi tuntee itsensä hieman ulkopuoliseksi tässä maailmassa. Heteronaisten seurassa tunnen itseni monesti joukkoon kuulumattomaksi (niin, ja saatan myös katsella heitä vähän sillä silmällä, minkä joku on varmaan joskus huomannutkin). Lesbojen kanssa olen ollut tekemisissä hyvin vähän, enkä tunnu sopivan oikein heidänkään joukkoonsa. 

Miksi ap tämä asia on sinulle niin iso peikko? Itse ainakin luulen että meitä samankaltaisia naisia on paljon. Ei sitä tarvitse hävetä tai itseään soimata :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei me tiedetä miksi himoitset naisia.

Mutta onko niin, että muutkin heterot "himoitsevat" salaa samaa sukupuolta olevia henkilöitä? Ja siis se on vain sellainen yhteinen salaisuus, että ihmiset eivät vain yleisesti puhu sellaisesta?

Henkilö, joka himoitsee samaa sukupuolta olevia, ei ole hetero. Teki sen salassa tai ei.

Sitkeästi vain tässä koetan pohtia, voiko siihen olla joku muukin syy. Sukulaisissani ei ole muita kuin avoimesti heteroita ja perheellisiä, joten kovinkaan perinnöllistä alttiutta se ei voisi olla kohdallani.

Lienee mahdotonta sanoa, että miten periytyvää eri seksuaaliset suuntaukset on.  Tai ainakin vaatisi laajan tutkimuksen aiheesta. Ei ole montaa vuosikymmentä siitä, kun Suomessa(kin) homoseksuaalisuus oli rikos ja ja vielä lyhyempi aika siitä kun homoseksuaalisuus oli osa viraalista tautiluokitusta.

Ja kun lukee vaikka vain tätä palstaa toisinaan, niin ymmärrän erinomaisen hyvin, että jos jollakulla on näitä kaikkein höyrypäisimpiä vouhottajia ja seksuaalisia vähemmistöjä ymmärtämättömiä lähpiirissään, niin sitä miettii itsekin harkiten ja puntaroiden, että mitä oikeastaan tuntee ketäkin kohtaan, kun samalla saattaa mennä moni asia kokonaan uusiksi ja johtaa tilanteeseen, jota kukaan, ulkopuolien ei olisi uskonut; eikä toki aina välttämättä aina itsekään.

Toistaiseksi tämä palsta lienee ainoa paikka jossa olen itse kohdannut pienen elämäni aikana heitä, jotka ovat antaneet ymmärtää, että erottavat ja huomaavat itse kunkin seksuaalisen suuntautuneisuuden ja seksuaalisen kokeneisuuden. 

Sen mistä tai kuinka on itselleni pysynyt mysteerinä, eikä sitä ole minulle kerrottu lukuisista pyynnöistäni huolimatta.

Mulla on vähän sama ongelma kuin ap:lla, tavallaan tiedän olevani lesbo mutten pysty hyväksymään sitä. Äitini aina lyttäsi enkä saanut olla oma itseni missään asiassa. Ehkä joku päivä opin hyväksymään itseni.

Parempi myöntää vain rohkeasti itselle ja muille tai käy kuten tuntemallani miehelle. Se kehitteli valtavan naisvihan, joka kohdistui erityisesti muodokkaisiin naisiin, koska ei pystynyt millään itselleen myöntämään, että tuntee vetoa miehiin. Kova ja ahdasmielinen mieskulttuurinen kotikasvatus, jossa hoomoutta ei sallittu ja ajautuminen vastentahtoisesti perhe-elämään joka ei hänelle sopinut eli vaimo ja jälkikasvu.

No, näin jälkikäteen merkit oli nähtävissä. Puhui paljon a*naalijuttuja, naismaisuus vaikka ulkoisesti miehekäs jne.

En tiedä onko vieläkään uskaltanut tulla kaapista ulos.

Parempi vaan myöntää tällaiset asiat itselleen. Niin minäkin tein, ja elämä on nyt helpompaa.

Annan homomiehenä oman näkemykseni.

Ensinnäkin, '' himo '' ei aina VÄLTTÄMÄTTÄ korreloi seksuaaliseen suuntautumisen kanssa. Kun masturboimme, voimme ajatella kaikista oudoimpia fantasioita orgasmin saavuttamiseksi. Jotkut fantasioivat raiskauksesta, paskaleikeistä, vanhoista mummoista, jättimunaisista miehistä, vaikka todellisuudessa omat mieltymykset parisuhteen ja kumppanin valinnassa, sekä seksuaalisessa kanssakäymisessä. Isotissiset naiset voivat olla ärsyke, joka implikoi seksiä, ei sinäänsä naista, ja se saa sinut kiihottumaan.

Mutta, oletetaan että himoitset naisia sellaisenaan. Tässä voisit kokeilla miettiä, liittyykö fantasioiminen siihen, että haluat kosketella, suudella, hyväillä ja harrastaa seksiä naisen kanssa, VAI että mahdollisesti, näet jossain naisessa, josta viehätyt, jotain, mitä itse haluaisit olla, oli se sitten hyvä kroppa, kaunis naama, isot tissit tai jotain muuta. Jos himoitset kuitenkin naista seksuaalisesti, ja haluat olla seksuaalisessa kanssakäymisessä naisen kanssa, niin voisin sanoa, että se on homoseksuaalista toimintaa, ja implikoi ainakin biseksuaalisuutta, jos olet kuitenkin viehättynyt miehistä. 

Mitä tulee häpeään, niin se on normaalia. Se häpeä on satojen vuosien takaista vallan käyttöä, jota yritään purkaa vielä tänäkin päivänä. Häpeä ja inhotus homoseksuaalisuudesta ei tule katoamaan vuosikymmeniin, mahdollisesti satoihin vuosiin. Mutta siitä voi päästä pois terapialla ja itse-etsinnällä, kuin myös tutustumalla aiheeseen mahdollisimman objektiivisesti. Tiedän itse aikuisia 50v ihmisiä, jotka ovat ihan tasa-arvoisen avioliiton kannalla ja liberaaleja, mutta silti vuosien takainen arvomaailma silti saattaa vaikuttaa heihin, esimerkiksi pieni inhotus jos näkee saman sukupuolisten pussaamista televisiossa. Kerran itse katsoin polyamorisesta suhteesta kertovaa '' reality '' sarjaa ja ihmeissäni huomasin, että alkoi hiukan yököttää vaikka homo olen, jotain siinä tuntui täysin väärältä, ja epäluonnolliselta, koska olen oppinut siihen että vain kaksi ihmistä voi olla parisuhteessa. Mutta en ikinä lähtisi arvostelemaan kenenkään polyamoriaa, ja jopa kannustaisin heitä jotka sitä haluavat. Tärkeintä on antaa kaikkien kukkien kukkia, kunhan he eivät vahingoita toisia.

Sinun seksuaalisuutesi on oma asiasi, ja jos niin haluat sen prinsessasatumaisen elämän, voit sitä kaikesta huolimatta hankkia. Mutta ongelmaton se ei tule olemaan, jos oma luontosi on heteroseksuaalisuutta vastaan, etkä tule ikinä rakastamaan tai viehättymään miehestäsi, ja se ei ole hyvä perusta parisuhteelle. 

Minkä ikäinen ap olet? Mutta ei kai sinun ole pakko määritellä itseäsi mitenkään, ole naisen kanssa jos se tuntuu hyvältä, taikka sitten miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut fantasioivat raiskauksesta, paskaleikeistä, vanhoista mummoista, jättimunaisista miehistä, vaikka todellisuudessa omat mieltymykset parisuhteen ja kumppanin valinnassa, sekä seksuaalisessa kanssakäymisessä. 

*on jotain aivan muuta 

piti lisätä

Se, että asia on vaikea hyväksyä, ettei sinulla ole siihen positiivista mallia, että toiveet elämästä ovat ihan toiset... mikään siitä ei muuta seksuaalisuuttasi, joka tosiaan on lesbo tai bi, jos kerran tunnet seksuaalista halua naisia kohtaan.

On täysi harha, että lesbous tai biseksuaalisuus olisi lesbolle/biseksuaalille itselleen helppoa hyväksyä, mutkatonta ymmärtää tai mitenkään haluttua. Suurin osa joutuu kipuilemaan asian kanssa.

Itse hyväksyin totuuden itsestäni vasta nelikymppisenä. Ja kyllä, edelleen tavallaan toivoisin että olisin hetero, kasvaminen ja yleiseen kaavaan sopeutuminen olisi ollut paljon helpompaa, ja olisi ollut myös helpompaa löytää puoliso ja perustaa perhe, olisi tullut hyväksytymmäksi. Tällaista se on heteronormatiivisessa yhteiskunnassa, jossa meidät kasvatetaan siihen, että hyvän elämän ideaali naiselle on mies ja heterohäät ja perinteinen ydinperhe.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän sama ongelma kuin ap:lla, tavallaan tiedän olevani lesbo mutten pysty hyväksymään sitä. Äitini aina lyttäsi enkä saanut olla oma itseni missään asiassa. Ehkä joku päivä opin hyväksymään itseni.

Tuosta se lähtee. - Tarkoitan, että itsensä on uskoakseni helpompi hyväksyä, jos haluaa edes yrittää hyväkysyä itsensä. Näin toivon ja uskon, vaikka kipuilen asian -itseni hyväkysmisen- kanssa itsekin.

Itse uskon olevani hetero; tai no. olen kuullut sellaisen ilmaisun kuin bi-utelias saattaisi kuvata minua parhaiten. - Vaikka samalla itse kavahdan tuota ("bi utelias" ) ilmaisuna, koska biseksuaalisuus ei tiettävästi ole valintakysymys. Ei sitä  yks kaks päätetä, että nyt alan ottamaan miehiltä poskeen ja  naisten kanssa voin sitten harrastaa yhdyntää....   Ei bi seksuaalisuus(kaan) ole elämäntyyli tai elämäntapa saati välivaihe, joka päättyisi kun tunnustautuisi lopulta homoksi (tai lesboksi) ja tai miksi nyt ikinä.   

Muuten vauvakuume voi tulla lesbolle/homollekin. Älä ainakaan mene naimisiin miehen kanssa. Tee tämän kanssa lapsia ja sitten särje miehesi sydäntä eroamalla kun haluatkin olla naisen kanssa. Näitä tapauksia on.

Mulla on hyvä peruste ap:lle: eihän Englannissakaan ole mämmiä, joten eihän sitä  siis myöskään voi olla englannissa. Eikös juu ?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on hyvä peruste ap:lle: eihän Englannissakaan ole mämmiä, joten eihän sitä  siis myöskään voi olla englannissa. Eikös juu ?

Tämän kommentin, kuulkaas,piti mennä tuohon kokonaan toiseen keskusteluun siitä aiheesta että  tarvitaanko suomen kielessä m- ja n-kirjainta erikseen, eikä siis tulla tähän ketjuun ollenkaan, mutta tekniikka temppuili sen  lähetyksessä, sorry.

Ketään ei nämä kiinnosta! Menkää yleispalstalta muualle keskustelemaan!

Jos aloitus olisi miehen, juhlisimme palstalla, kun palsta-uli-sija olisi vihdoin ymmärtänyt mistä on kyse.

Ihmeen vaikeaa tuntuu olevan selvän asian tunnustaminen: ettei ole hetero.

Vierailija kirjoitti:

Ketään ei nämä kiinnosta! Menkää yleispalstalta muualle keskustelemaan!

Ompas ylimielistä. Ap ja monelle muulle tämä voi olla iso asia josta ei välttämättä ole ketään jolle puhua.

.

Vierailija kirjoitti:

Jos aloitus olisi miehen, juhlisimme palstalla, kun palsta-uli-sija olisi vihdoin ymmärtänyt mistä on kyse.

Ihmeen vaikeaa tuntuu olevan selvän asian tunnustaminen: ettei ole hetero.

Mulle valkeni 35 vuotiaana tai vihdoin myönsin itselleni olevani bisse ja olen siis mies. Haluan vain sanoa että kyllä aurinko nousee sen jälkeenkin kun on hyväksynyt että ei ole hetero.

Ei sen paremmin uskonnosta.