Kateellinen niille joilla ei ole anoppia väkyttämässä.

Mitä yhteistä on anopilla ja olutpullolla? Kumpikin on parhaimmillaan kylmänä ja avattuna pöydällä.

Anoppi hyysäili poikaansa ja teki kaiken tämän puolesta kun asui vielä kotona. Siitä jäi aika moinen itsekkyys, ex koki että hän on kuin kuningas ja muut saavat nähdä vaivaa hänen vuokseen. Syystäkin on ex, ja anoppi siellä käy siivoamassa ja laittamassa ruokaa - tekee taas itsestään tarpeellisen poikansa elämässä.

Jossain kohdalla jokaisen äidin pitäisi antaa lapsen ottaa vastu omasta elämästään, niin taloudellisesti kuin muutenkin. Ei voi jatkuvasti olla tasoittelemassa tietä, koska muuten kasvattaa vain hyvin itsekkään ja toisia huomioimattoman ihmisen.

Vaikka exän nettovarallisuus on tuplat äitiinsä nähden, äiti ostaa pienellä eläkkeellä jopa lasten uudet sängyt exän luo. Normaali ihminen kykenisi sanomaan, että saa hoidettua ne itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on teoria. Anoppi suhtautuu miniään kuin lapseen. Onhan hän anopin oman lapsen valitsema kumppani. Kaksi lasta siis yhdessä ja saavat sitten lapsiakin. Kyllähän he tarvitsevat neuvoja ja ohjausta.

Miniä on kuitenkin jo usein käynyt oman itsenäistymisprosessinsa läpi. Lisäksi miniän lapsuuskodissa on usein ollut ihan erilaiset opit ja tavat kuin anopin kotona.

Tuo varmaan usein totta.

Itse koen, että tuollaiseen olisi helpompi suhtautua ymmärtävästi kuin siihen, että anoppi pitää miniää kilpailijana. Aivan kuin molemmat havittelisivat samaa paikkaa perheessä vaikka todellisuudessahan on kyse kahdesta eri perheestä.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen kyllästynyt olemaan kaikkeen syypää anoppi. Miehillä aina mukavat anopit, miniöillä jostain syystä ongelmia anoppiensa kanssa. Jossain vaiheessa nykyinen miniä on itse anoppi, jota miniä vihaa.

Minun siskolla ja kaikilla ystävilläni (naispuolisia) on kuulemma mukava anoppi, serkullani (mies, on myös hyvä ystäväni) on puolestaan vaikea anoppi ja minullakin (nainen) on sellainen vaikean puoleinen tapaus. Onhan niitä vaikeita miniöitäkin. Tälle palstalle vaan kirjoittaa enimmäkseen 20-40-vuotiaat naiset, joten samaistumispinta on useimmin siinä miniän kohtalossa.

Anoppien kanssa voi olla monenlaisia ongelmia, anoppi voi puuttua liikaa parisuhteeseen ja yrittää puhua pahaa pojalleen miniästä (tai toisinpäin kuten meillä!), anoppi voi käyttäytyä pariskunnan kotona kuin se olisi omansa, neuvoa liikaa lastenhoidosta tai jopa omia lapset.

Edellä mainituissa ensisijainen ongelma on se, ettei anoppi hahmota normaaleja rajoja ihmissuhteissa ja toissijainen ongelma jonkinlainen vallanhalu. Voi olla, että heikkoa itsetuntoa on pitänyt pönkittää vanhemman tittelillä, ja omaan aikuiseen lapseen jäädään roikkumaan. Sitten kun tämä lapsi saa oman lapsen, niin tuo lapsenlapsi nähdään myös "omana" ja koetaan oikeudekseen ottaa vanhemman roolia. Lapsenlasta ei välttämättä edes pystytä näkemään omana itsenään ja vanhempiensa lapsena, vaan jonkinlaisena isovanhemman jatkeena enemmänkin. Objektina, jonka tehtävä on tuottaa isovanhemmalle ylpeyttä, rakkautta ja hyvää mieltä.

Uskon silti, että suurin osa naisten ja miesten anopeista on ihan kivoja. Palstalla kirjoitetaan enemmän omista (nuoret naiset) henkilökohtaisista ja ihmissuhdeongelmista kuin hyvistä asioista, ja se vääristää helposti omaa ajatusta, jos täällä viettää paljon aikaa. Suurin osa perinteisistä suomalaisista anoppivitseistä on muuten miehen ja anoppinsa välisistä kahnauksista, eli tämä on perinteisesti nähty vaikeana suhteena ja naisen äiti liikaa puuttuvana. Mutta ei täällä vauvapalstalla kovin moni mies kirjoittele..

Minulla on maailman paras anoppi. Se asuu 8000 kilometrin päässä eikä puhu sanaakaan Suomea.

Sen sijaan äitini on hanakka puuttumaan muiden asioihin. Entinen avovaimoni heitti hänet ulos, kun aikansa neuvoi, miten pitää siivota. Nykyinen vaimoni ei päästä äitiäni kotiimme laisinkaan, jos on itse kotona.

Olen seurustellut mieheni kanssa kolme vuotta ja asutaan yhdessä. Koko tänä aikana anopin tekele ei ole ollut vaivaksi, eikä minunkaan äiti. Ovat oikeasti normaaleja ihmisiä. Huolehtivat omista asioistaan ja vaikka anoppikokelaan puolelta olen kuullut pientä kiinnostusta lapsenlapsiin, niin jotenkin luotan, että jos niitä lapsia sitten joskus tulee, niin kumpikaan isoäideistä ei höyrähdä. Miehen äiti on vähän vanhempi kuin minun äitini, vaikka kumpikin työiässä vielä. Vitsillä lähinnä ollaan niistä pikkujaloista puhuttu. Ja kun tosiaan anoppi, sekä oma äitini ovat aika yksityisiä ihmisä, eivät juoruile tms. niin kuvittelisin heistä tulevan oikein kivoja isoäitejä aikanaan. Oma äitini tietää, millaista on, kun on päällekäyvä anoppi. Mummuni on vetänyt ihan kyynärpäätaktiikalla äidistä ohi, kun mun pikkuveli on vauvana itkenyt.. Että äitini taatusti osaa tarjota apua, kun sitä tarvitaan ja sitten muuten vaan nauttia mummon roolista. On hän meille nauranutkin, että jos niitä vaippahousuja tulee, niin onpa ihanaa varmaan sylitellä ja kun alkaa haista, niin vaan ojentaa vanhemmalle, että ottakaapa tuosta.:D

Kun ei tarvitse kodin-ja lastenhoito apua niin ei tarvitse sietämättömiä sukulaisiaankaan nurkissaan sietää. lapsiperheellisistä toiset pystyy hoitamaan lapset ja huushollinsa ilman sukua ja toiset tarvitsee koko ajan siivous-ja lastenhoitoapuun sukulaisia. Onhan se helppoa tulla töistä kotiin istumaan tietokoneen äärelle kun on siivottu ja ruuat tehtynä. Muuten menisi pari kolme tuntia siihen kun laittaa safkat, pakkaa ja purkaa tiskikoneen ja mahdollisesti pyykkikoneenkin ja heiluu rätin kanssa. 

Mullakin on maailman paras anoppi, asui kaukana ja on jo haudassa. Mieheni siivoo ja tekee ihan kaikkea kodinhoitotöitä valikoimatta eikä voi sietää että joku sukulaiseni kävisi meillä siivoomassa tai neuvomassa ja pitää outona sellaista. 

Minulla (olen siis mies) oli aikanaan ihan oikeasti maailman paras anoppi. Kertaakaan ei tullut pahaa sanaa vävyistä. Päinvastoin, oli huolissaan että miten ne vävyt jaksavat hänen tyttäriään.

Oikeasti itkin kun kuoli. Vieläkin muistelen lämmöllä sita hyväntahtoista huumoria joka anopilla oli. 

Ao ei sinun tarvitse olla tuommoisen ihmisen kanssa tekemisissä. Onnistuvathan monet katkaisemaan vanhempiinsakin välit miksei anoppiin? Muutenkin ihmetyttää tää tyyli että pitäisi niiin olla hirveästi tekemisissä kun on olevinaan sukulainen ei tavallaan edes.. miksei riitä kahvittelut kerran vuodessa?

Ei väkyttänyt, mutta roikkui pojassaan kuin hän olisi ollut aviomies (anoppi oli hiljattain eronnut katkerasti) ei saanut edes palanutta lamppua vaihdettua itse, kaikkeen piti hälyttää poika apuun. Oli alle viisikymppinen, että avuttomuus ei johtunut mistään vanhuudenheikkoudesta tms. Onneksi sai sitten hommattua itselleen äijän, että poika sai olla rauhassa.