Nykyään tulee kuulemma aina silloin tällöin vastaan kolmekymppisiä, jotka eivät ole olleet vielä kertaakaan työelämässä!

Livija kirjoitti:

Kaikkien elämä ei aina mene toiveiden ja suunnitelmien mukaan. Itselläni on lähipiirissä ihminen, joka on ollut mielenterveyssyistä eläkkeellä jo nuoresta aikuisesta lähtien, ei ole ollut koskaan töissä. Alkaa pikkuhiljaa lähestyä neljää kymppiä ja epäilen, että ei välttämättä koskaan tule olemaan "normaalissa" työelämässä. Mutta onneksi elämässä on muitakin asioita kuin työ.

Joo, eno-vainaa oli tällainen. Skitsofreenikko ja alkoholisti. Eli koko ikänsä peräkammarinpoikana mummon nurkissa kunnes heitti hokkarit nurkkaan vähän yli kuusikymppisenä.

Joopa joo. Minäkin voin sanoa olevani työkyvytön, mutta se ei tarkoita, että se olisi totta. Talk is cheap.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä syynä mt ongelmat tai muut sairaudet, kuten itselläni. En tunne yhtään tervettä ihmistä, joka menisi aivan ensimmäiseen työhönsä 30 vuotiaana.

Kotiäitiys voi myös olla yksi syy.

Työttömät, nuo yhteiskuntamme pikku nassikat.

Työttömät, nuo yhteiskuntamme pikku nassikat.

Paitsi henkilökohtaisista ominaisuuksista, niin työllistymisessä on välillä kyse puhtaasta tuurista. Vuonna 2000 etsin ensimmäistä kunnon kesätyöpaikkaa ja sain ihan mukavan duunin vakuutusyhtiössä, jossa olin useamman vuoden tunti- ja kesätöissä. Tarpeeni löytää töitä osui sopivasti nousukauden huippuun.

Seuraavan kerran olin vaille työtä vuonna 2007, talous oli taas mukavassa vedossa ja minulle löytyi uusi, hyvä työpaikka.  

Enpä tiää, kannattaako se työttömänä venkoilu - pitemmän päälle. Ei voi oikein tehdä mitään, eikä sitä eläkettäkään tule kovin paljon. Hölmöläisen hommaa koko työttömyys. Peilistä löytyy syyllinen.

Ja 50 vuotiaita, joilla ei ole ollut päivääkään mahdollisuutta tehdä koulutustaan vastaavaa työtä, että so?

Parikymppisenä naisena vakituinen työllistyminen tuntuu mahdottomalta... Jostain syystä hommaan valitaan monesti mies, vaikkei hänellä olisi edes samoja koulutuksia työhön kuin minulla.

Aloitan ammattikorkean näin 27-vuotiaana ja mietin, missä vaiheessa tässä ehtisi muka perustaa perheen ja saada myös sitä työkokemusta?

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yli 40-vuotias ja en ole oikeastaan koskaan ollut työelämässä. 

Itellä lähes sama vika, jos "työelämällä" tarkoitetaan säännöllistä palkkatyötä ja jos huomioon ei oteta kesätöitä, harjoittelujaksoja ja ennen kaikkea yrittäjyyttä.

Tosin omalla alalla työt on 95-prosenttisesti ulkoistettu pienyrittäjille, joten pahapa sitä palkkatyötä on saada, ellei vaihda alaa. 

Ei tunnu työt paljon näitä kirjoittajia kiinnostavan. Asennevika.

Sääliksi käy 90-luvun alussa syntyneitä. Ensin lapsuus lamassa ja sitten toinen finanssikriisi juuri niihin aikuistumisen ensivuosiin.

Kummallista.

Olen 27 vuotta. Yksi lapsikin ehditty tekemään. 10 vuotta työelämässä.

Vierailija kirjoitti:

Enpä tiää, kannattaako se työttömänä venkoilu - pitemmän päälle. Ei voi oikein tehdä mitään, eikä sitä eläkettäkään tule kovin paljon. Hölmöläisen hommaa koko työttömyys. Peilistä löytyy syyllinen.

Kuka kolmekymppinen uskoo vielä saavansa jonkinlaista työtuloihin perustuvaa vanhuuseläkettä?

Omassa tuttavapiirissäni on muutama jo 50 lähestyvä akateemisesti koulutettu, jotka eivät ole koskaan olleet töissä missään. Yhteistä heille on se että eivät tehneet edes lapsena kesätöitä, ja opiskeluaikoinakin skippasivat harjoittelut. Kotiolot olivat hyvät ja kannustavat, ilmeisesti liiankin hyvät koska oman rahan tienaamiseen ei ollut kiirettä.

Valmistumisen jälkeen tällaiset henkilöt ovat sitten heti reilusti takamatkalla, vakkarisopimuksia ei saa koska ei ole kokemusta, ja nuoret otetaan mieluummin harjoitteluun. Duunarihommat eivät kelpaa koska on tutkinto taskussa, ja työantajakin taitaa pitää ylikoulutettuna.

Eli kannattaa siis alottaa töiden tekeminen jo heti kun se on mahdollista, mikä tahansa hanttihommakin on eteenpäin, sillä pääsee, jos ei muuta, niin ainakin edelle niistä joilla sitä ei ole. Tärkeintä on kuitenki se että pysyy suunnilleen oman ikäryhmänsä aallon mukana, kyydistä ei saa tippua. Kaikki välivaiheet täytyy käydä läpi, kesätöitä ja harjoitteluja ei kannata ohittaa.

Vierailija kirjoitti:

Sääliksi käy 90-luvun alussa syntyneitä. Ensin lapsuus lamassa ja sitten toinen finanssikriisi juuri niihin aikuistumisen ensivuosiin.

Mä oon syntynyt -92, ja mulla on käynyt tuuri töiden suhteen. Ikinä en kuitenkaan ole ”paskaduuneistakaan” kieltäytynyt, vaan ollut ennemmin asenteella ”aikansa kutakin, saanpahan laskut maksettua”, joka on mun mielestä ollut osasyy, miksi mut on palkattu. Oon tehnyt töitä enemmän ja vähemmän 14-vuotiaasta asti, ja kokemusta on kertynyt 13v sisällä jo 4 eri alalta. Mä oon aina itse vaihtanut paikkaa, eikä potkuja oo tähän mennessä tullut mistään. Koskaan ei tiedä, mistä paikasta/siellä luoduista suhteista on hyötyä.

Ei ole työssäkäyviä, kun yritykset eivät palkkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläjän on nyt yhteiskunta, jossa ei ole pakko käydä töissä ja silti saa keskiluokkaisen elintason.

Ai onko alle tonnin kk tulot (työttömyyskorvaus plus asumistuki) ennen veroja nykyään keskiluokkaa?? Virallisesti kun 1200 e taitaa olla köyhyysraja.

Kyllä se reilusti yli 1000 euron menee. Miten monelle työssäkäyvälle jää yhtä paljon käyttörahaa kuin työttömille?

Woot? Edes työkokeilun aikana kulukorvauksen saatuani ei kyllä ollut reilu tonnin tuloja vaan alle jäi. Varmaan jos on jollain ansiosidonnaisella työttömänä niin on millä mällätä mutta toi perus työkkäriraha ei kyllä paljoo lämmitä. 

Lasketteko esimerkiksi yliopistolla sukupuolentutkimusta tekevät työssäkävijöiksi?

Eiköhän tuollaiset tutkijat ole lähinnä yhteiskunnan tapa pitää heidät poissa näkyvistä

Mä olin lapsen omaishoitajana 16 vuotta. Olin 36, kun aloitin opiskelun, ja olen ollut töissä kaksi vuotta.