Nykyään tulee kuulemma aina silloin tällöin vastaan kolmekymppisiä, jotka eivät ole olleet vielä kertaakaan työelämässä!

Niin, on varmasti vaikea ymmärtää jollekin 40-50-luvulla syntyneelle, jonka nuoruudessa mentiin töihin vain kävelemällä läheiseen yritykseen ja heti löytyi töitä, vaikkei ollut välttämättä mitään koulutusta. Nykyään yksinkertaisiinkin hommiin vaaditaan koulutus ja paljon alan työkokemusta. Jos et nuorena saa suhteilla jalkaa oven väliin, niin voi olla ettet ikinä saa töitä, vaikka olisit kuinka fiksu ja tunnollinen.

Olen 31-vuotias ja jouduin sairaseläkkeelle 22-vuotiaana (ei mt-syyt). Joskus asiat vain menevät eri tavalla kuin Strömsössä.

Minulla oli ennen 31-vuotispäivää 6 kk työkokemusta lähihoitaja, 6 kk terveydenhoitajana, lisäksi keikkaa ja kesätyötä silppuna, mutta en kokenut "olleeni työelämässä" koska ne oli aina välivaiheita opiskelujen välissä ja raskausaikana. Mutta ihan hyvin olen ehtinyt tehdä niitä (koulutusta vastaavia, mieleisiä) töitä nyt 31v+ ja omien lasten ja perheen kannalta 7v kotiäitiys oli kyllä oikea veto. Kansantaloudellisesti ehkä ei, mutta en aio pukata myöskään lapsia nro 3 ja 4 kansantaloudellisista syistä ja laittaa päiväkotiin heti vanhempainvapaan jälkeen, kyllä mun valinnoille on muut perusteet.

Olen elämäni aikana ollu "oikeissa töissä" 1,5kk ajan, ja ikää 33 vuotta. Pks, mies.

Ei tässä maassa vain yksinkertaisesti ole kaikille työpaikkoja. Se on ihan matemaattinen fakta että työttömiä on kuusinumeroinen luku, teitpä mitä temppuja sitten tahansa.

Itse olen 27. En ole minäkään ollut ikinä töissä, ellei lasketa nuoruuden kesätöitä, opintoihin kuuluvia työssäoppimisjaksoja ja yhtä nollatuntityötä jota tein opintojen ohella.

Nyt olen ollut 5 vuotta tekemättä mitään. Ei vaan kiinnosta työelämä. Joskus mietin, että voisi hankkia työn sitten iskee se realismi että työ on pask*a ja työttömyys pienempi paha. Oliko se keskimäärin että 15% ikäluokasta ei ole nelikymppisenä suorittanut edes ammattikoulua?

Mun serkku on 23-vuotias, eikä hän ole koskaan ollut missään töissä. Hän opiskelee alaa, josta tiesi jo opinnot aloittaessaan, ettei hän ainakaan kokopäivätyötä tule sillä alalla saamaan, mutta se vain tuntui mielenkiintoiselta. Hänen kotipaikkakunnallaan ei ole kuulemma mitään muutakaan töitä, mitä voisi tehdä ilman koulutusta, esim. Ruokakauppaan töihin ei pääse kun paikkoja auki vähän ja hakijoita paljon.

Hän aikoo valmistuttuaan hakea töitä PK-seudulta, kun kuulemma se on ainut alue koko Suomessa, jossa ylipäätään on työpaikkoja, joten jospa silloin tärppäisi.

Itse olin 23-vuotiaana ollut jo 4 eri kesätyöpaikassa

Ei suomessa tarvitse töitä tehdä, ellei sitten ole materialisti ja jonkun omakotitaloidylline perään.

Mulle maksetaan 900e vuokra + sähkölasku + kotivakuutus + terveydenhuollon menot + 500e rahaa noiden päälle. Asuntoni on 2000-luvulla rakennetussa talossa, joka on 30sek-5min päässä kaikista palveluista.

Aina välillä teen pimeitä töitä sen verran kun jaksan ja haluan ylimääräistä. Tämä työ on todella mukavaa ja mielenkiintoista...tienaan sillä keskimäärin 500e/kk. Olen itse itseni työnantaja siinä.

T: Ikityötön

Vierailija kirjoitti:

Samaan aikaan, kun yhä useampi nuori haluaa blogien ja Instagramin kuvailemaan luxuselämää kuohuviiniaamiaisineen ja merkkilaukkuineen, yhä useampi nuori tyytyy myös hyvin vähään. Katto pään päälle, sähköt, nettiyhteys ja punalappuisia elintarvikkeita kaupasta. Vaatteet kirpputoreilta ja niitäkin vain silloin, kun edelliset on jo rikki. Jos on askeettiset kulutustottumukset, ei rahaa tarvita kovinkaan paljoa. 

Itse olen tällainen nuori ja minulle riittää huvin vaatimatonkin elämä. Olen nyt 24-vuotias ja en ole koskaan ollut kunnolla töissä. Olen kyllä hakenut, mutta en ole päässyt ja niinpä työ on ollut sitten työkkärin harjoittelua ja työkokeilua. Lukio käytynä ja toivon, pääseväni vihdoin opiskelemaan yliopistoon. Joskus lukiossa en jaksanut mennä kesätöihin ja se on nyt kaduttanut. 

Vierailija kirjoitti:

Niin, on varmasti vaikea ymmärtää jollekin 40-50-luvulla syntyneelle, jonka nuoruudessa mentiin töihin vain kävelemällä läheiseen yritykseen ja heti löytyi töitä, vaikkei ollut välttämättä mitään koulutusta. Nykyään yksinkertaisiinkin hommiin vaaditaan koulutus ja paljon alan työkokemusta. Jos et nuorena saa suhteilla jalkaa oven väliin, niin voi olla ettet ikinä saa töitä, vaikka olisit kuinka fiksu ja tunnollinen.

Oli pakko mennä töihin, koska sossu ei antanut terveelle aikuiselle markkaakaan. Sieltä sai rahaa vain tositarpeeseen. Lisäksi kaikenlaiset turhanaikaiset irtisanomisajat tms. ei merkinneet mitään, koska jos teit työt huonosti, voitiin osoittaa ovea ja todeta, että tämä oli tässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä syynä mt ongelmat tai muut sairaudet, kuten itselläni. En tunne yhtään tervettä ihmistä, joka menisi aivan ensimmäiseen työhönsä 30 vuotiaana.

Se, ettet sinä tunne, ei tarkoita, etteikö heitä olisi jossain muualla.

^Eikös tuo nyt ole sanomattakin selvää varmasti myös hänelle kenen postausta kommentoit? Että siinä mielessä ihan turhaa naljailua sulta pösilö.

Kyllä se asenekin työtä kohtaan on muuttunut. 90-luvun laman aikaan oli vaikea saada työtä mutta onnistui se, kun teki nuorena opiskelijana kakkatöitä, jotka eivät kelvanneet muille. Ystäväni pikkuveli sai kesätöitä, kun ystäväni isä meni lähihuoltoasemalle sitä ruinaamaan pojan puolesta. Lopulta sai tehdä töitä puolella palkalla ja tämä isä maksoi sitten pojalle toisen puolen. Mutta sai lopulta työtodistuksen ja jalan oven väliin ja sen jälkeen huoltoasemaketjussa riitti hänelle kesä- ja viikonlopputöitä moneksi vuodeksi.

Muistan, että omassakin suvussani kesätöitä haettiin ystävien ja tuttavien työpaikoilta eli vanhemmat olivat aktiivisia saadakseen lapsille edes jonkinlaista työkokemusta. Lapset taas ottivat vastaan sen huonon työn aivan törkeän huonolla palkalla, kun pakko oli.

Nykyisin työnhaku on perseestä vuokrafirmojen takia. Johonkin hyllyttäjän hommiinkin voi olla ensin video itsestään ja sitten 3-vaiheinen haastattelu sellaisilta, jotka eivät tiedä työstä mitään (ja kuulemma kysymykset saattavat olla tasoa "mikä on toteemieläimesi?"). Töihin sitten pääsee ne, jotka osavat eniten jauhaa pskaa siinä missä ne oikeasti osaavat voivat jäädä rannalle.

Liittyy yhteiskunnan yleiseen jakautumiseen. Toisilla menee hyvin ja toisilla todella huonosti. Syrjäytyminen ja mt-ingelmat näkyvät. Myös se, että ihmiset ovat alkaneet tottua elämään sosiaalisessa mediassa, ja aikuisilla ihmisillä vuorokausirytmi on täysin sekaisin kaikenlaisten videopelien pelailun vuoksi. Ei kehity normaalia sietokykyä elämän stressitekijöille eikä toisaalta taitoja ja kokemusta pärjätä työelämässä. Kehä ruokkii itseään.

No minä olin 31 kun menin ekaan ”oikeaan” työpaikkaani. Olin toki ollut kesätöissä muutaman kerran, ja lisäksi pätkän yliopistossa tutkijana.

Syynä oli se, että valmistuin maisteriksi 25-vuotiaana, ja tällöin kävi ilmi, että ko. alallla oli tosi huonosti töitä. 26-vuotiaana lähdin siksi opiskelemaan uutta alaa (siinä välissä olin siellä yliopistossa töissä). Opintojen aikana tein sitten lapset (27-vuotiaana ja 29-vuotiaana), koska ajattelin, etten saa ikinä töitä valmistuttuani, jos olen 29-vuotias, ei työkokemusta ja lapset tekemättä. No tämä olikin sitten ihan ok suunnitelma, vaikka viivästyttikin valmistumista parilla vuodella, koska heti valmistuttuani 31-vuotiaana (kandi) sain töitä ja olin samassa paikassa 7 vuotta töissä.

Nyt olen taas palannut opiskelemaan, jatkan jälkimmäisen tutkinnon alaa maisteriin asti. Itselläni on ollut se onnellinen asema, että mieheni on hyvätuloinen, ja pystyin esimerkiksi tekemään lapset välittämättä mitään äitiyspäivärahojen määrästä, ja opiskelemaan vaikka en enää saanut opintotukea.

Näen tulevaisuuteni positiivisena. Tämä uusi ala työllistää hyvin, ja vaikka itse olenkin jo 40 kun valmistun maisteriksi, lapseni ovat silloin jo 10 ja 13, ja minulla on 7 vuotta työkokemusta alalta takana. Tämä on siis hyvä tilanne lähteä hakemaan töitä ja pystyy ottamaan vastaan vähän vaativampiakin töitä ilman murhetta päiväkotihauista ja flunssakierteistä jne.

Exäni voisi olla tällainen, ellei olisi ollut töissä vanhempiensa yrityksessä tai saanut töitä kaverien kautta pätkiksi. Nykyään työtön.

Hän on hyvin herkkä ja perhetragedian vuoksi kärsi mt-ongelmista. Koska työkokemusta ei noista syistä kertynyt, on ollut vaikea saada oman alan töitä (it).

Voi, aina heitä on ollut. Ennen pistettiin neurologisten sairauksien takia lähes poikkeusetta eläkkeelle, yleensä mielisairaalan kautta. Mm. autistit pistettiin melkein aina mielisairaalaan jo nuorena. 

Nykyään tulee myös vastaan paljon nelikymppisiä, jotka eivät enää pääse töihin koska ovat palkkaajan mielestä liian vanhohja. 

Siksi kun ei palkata nuoria vaan pidetään puoliväkisin eläkeläisiä duunissa viimeiseen asti.

Vierailija kirjoitti:

Kato ku pitää olla koulutus ja 10 vuoden osaaminen valmiina.

Tämä. Ne osaamisvaateet on aina ihan älyttömiä. Ja lisäksi persoonallisuusvaatimukset, kaikissa työpaikkailmoituksissa haetaan ekstroverttiä jokapaikanhöylää oli työn luonne ihan mikä tahansa. Muitakin hakijoita on, suurin osa varmasti pätevämpiä ja sopivampia kuin minä, niitä hakijoita on jo opiskeluaikana harjoittelupaikkoihin niin että kunnollista paikkaa voi olla vaikea saada, minä en ainakaan saanut. Ja kun opintoaikana ei saa hyvästä harkkapaikasta kokemusta, on aina vaikeampi päästä myös työhön.

Helsingin kalliisiin asuntoihin maksetaan asumistukia ikityöttömille. Tuollaiset pitää kuskata Lappiin tai Peräseinäjoelle. Asunnot työssä käyville, jos ei ole peritty kartano kysymyksessä.