Mikä mahtoi olla kurittamisen "kasvatuksellinen" ajatus? En ainakaan itse ihan tajunnut

Ihmiset ovat nykyisin aivat tolaltaan, jos vahingossa suutuspäissään vaikka näpäyttävät lasta. Mutta kyllä minusta lapsen on hyvä oppia, että tietynlaisesta käytöksestä seuraa myös todella ikäviä seurauksia. Parempihan tämä on oppia lapsena kuin aikuisena, jolloin se näpäytys voi tulla puukosta.

Esimerkiksi koko uhmaikä on oikeastaan evoluution seurausta: kun lapsi testaa jo pienenä, mikä käytös on selvitymisen kannalta epäsuotavaa, niin hänellä on aikuisena paremmat eväät selviytyä hengissä. Valitettavasti monet vanhemmat kasvattavat lapset täysin pumpulissa, jolloin tämä rajojen testaamattomuus näyttäytyy myöhemmin riskikäyttäytymisenä.

Vierailija kirjoitti:

Eipä ollut näitä "Mä kaadoin wilman. :) Jes. :)"  -hyypiöitä silloin, eli jotain tehtiin oikein.

Tosin vyönkäyttö kurittamiseen on kyllä korkean tason sadismia.

Uskomattoman naivi ajatus, että 50 vuotta sitten ei muka olisi ollut typerästi käyttäytyviä ja pahanteossa olevia lapsia/nuoria/aikuisia siinä missä fiksusti käyttäytyviäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kurittaminen on sama asia kuin rankaiseminen. Se voi olla ei-ruumiillista tai ruumiillista.

Rankaisemisen ideana on estää sitä, että väärintekoon syyllistynyt toistaisi sen mitä on tehnyt (pelotevaikutus) ja toisaalta laittaa hänet sovittamaan tekonsa. Eli toisin sanoen rankaisu on yksi keino aikaansaada se, että väärintekijä ei pääse teostaan kuin koira veräjästä.

Lasten kurittaminen ei ole mihinkään kadonnut eikä toivottavasti katoakaan. Toki se niin usein ole ruumiillista nykyään.

Mites vanhempien väärinteot? Milloin he ottavat vastuun vääristä teoistaan?

Jos vanhempi tekee väärin, niin siitä voi tulla erilaisia rangaistuksia ja muita seurauksia eri tahojen toimesta. Vaikkapa jos pysäköi väärin niin voi saada pysäköinninvalvojalta pysäköintisakon.

Ei vaan kun siis tekee väärin lasta kohtaan. Rankaisee esim. sellaisesta, mitä lapsi ei tehnyt ja kieltäytyy selvittämästä asiaa, ja kun lapsi puolustaa asiassa itseään, eli siis rankaisee vanhempaa huutamalla tälle, haukkuu lapsen, vaikka on itse väärässä ja lapsi oikeassa. Niin milloin ottaa vastuun siitä, että rankaisi lasta siitäkin, että tämä puolusti itseään vanhemman väärintoimintaa vastaan?

Tuo on vanha kysymys, että "kuka vartioi vartijaa?".

Lähtökohta kuitenkin on, että lapsesta huolehtiva aikuinen osaa toimia kutakuinkin oikeudenmukaisesti eli ei esimerkiksi syytä tai rankaise tahallaan lasta sellaisesta mitä tämä ei ole tehnyt. Jos aikuinen ei tätä osaa/halua, niin ääritapauksessa esimerkiksi lastensuojelu voi puuttua vanhempien toimintaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen traumatisoitunut, hakattiin vyön soljella, ohuella bambukepillä, nyrkillä naaman ja kuristettiin seiniä pitkin. hiuksia revittiin tukkoina ja kasvot oli raapaleilla. Ei siinä ollut ajatusta, raivon vallassa hakattiin heikompaa kun muutakaan ei pystynyt. Isäni tätä kuolinvuoteellaan pyysi anteeksi, annoin näennäisesti, sisimmässäni en. Omaa lastani en ole hipaissutkaan vaikka pian täysi-ikäinen on. Katkaisin kierteen. 

Ei siinä kännihakkaamisessa ollut ajatusta, kunhan vihan vallassa lyötiin ensimmäistä vastaantulijaa. Veikkaisin että kun vastus olisi ollut suurempi, olisi käytös muuttunut. Naisia ja lapsia on helppo hakata.

Auts. Kamalaa. Ei mulla tommosta ollut. Tuohon verrattuna ihan lievää. Esim. joskus jos olin unohtanut kotiintuloajan ja tulin myöhässä kotiin, sain siitä muistutukseksi vyöstä, mutta ei soljella vaan ihan sillä nahkaosalla vaan.

Muistitko kotiintuloajan paremmin sen jälkeen?

Minkä takia unohtamisesta rangaistiin? Mitä järkeä siinä on? Jos vanhempasi unohtavat vanhoina pillerinsä, remmi esille vain.

Varmaan tuossa vanhemmat yleensä ajattelivat, että unohtaminen oli tekosyy ja oikeasti lapsi kyllä muisti, mutta ei halunnut muistaa. Tai että jos kysymys oli oikeasta unohduksesta, niin se johtui siitä, että lapsi ei ollut välittänyt laittaa asiaa tarpeeksi hyvin mieleensä, vaikka tiesi, että tällainen asia pitää muistaa. En ole tuo, jota rangaistiin kotiintuloajan unohtamisesta (minä en koskaan unohtanut sellaista), mutta näin saman ajan lapsena vain mietin mitä siinä oli taustalla).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetettiin "kunnioittamaan" eli pelkäämään vanhempia

Pelkäämään kyllä ja aivan aiheesta, mutta kunnioittamaan? Kuka voi kunnioittaa lasten pahoinpitelijää? Onneksi se ymmärretään nykyään rikokseksi, ja siitä myös tuomitaan rangaistukseen. Toivottavasti siinä vanhempi oppii kunnioittamaan lastaan!

Miksi vanhempaa pitäisi rangaista siitä että hän on rankaissut lastaan jos rankaiseminen kerran on vahingollista eikä opeta yhtään mitään?

Se on lasta kohtaan vahingollista, ei aikuista. Aikuinen on vastuussa käytöksestään, lapsi ei ole samalla lailla vastuussa, että olisi oikeus rangaista lasta, vaan lapsen kanssa asioita pitää käsitellä ja selvittää puhumalla ja jos rangaistaan, se ei saa olla fyysistä. Ei kai tuossa aikuisellekaan oltu antamassa keppiä?

Aika hurja teoria, että lapsi ei olisi vastuussa käytöksestään. Yleensä kyllä ajatellaan, että sitä täyttä vastuuttomuutta on vain vauvalla ja siitä sitten vastuu lisääntyy asteittain sen mukaan, kun ihmisen ymmärrys kasvaa.

Sitä paitsi oikeus rangaista lasta on ihan yksiselitteisesti olemassa Suomenkin lain mukaan. Ja rankaiseminen on myös ihan käytännössä usein tarpeen, jos lapsen haluaa saada tottelemaan vanhempia, opettajia, hoitajia ym. ja muutenkin käyttäytymään hyvin. Pelkkä lapsen kanssa puhuminen ei useinkaan korjaa lapsen käytöstä puhumattakaan siitä, että puheen kautta lapsi sovittaisi tekonsa eli oikeudenmukaisuus toteutuisi.

Ei vastuuta niin, että se oikeuttaisi fyysiseen kurittamiseen, tarkoitin. Nythän on puhe FYYSISESTÄ KURITTAMISESTA tässä ketjussa, käsitithän? Ja tietenkään jos ei puhe riitä on paikallaan rangaista, mutta ei fyysisesti. Sellainen on alempien kansanosien ajattelua ja barbaarimaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen traumatisoitunut, hakattiin vyön soljella, ohuella bambukepillä, nyrkillä naaman ja kuristettiin seiniä pitkin. hiuksia revittiin tukkoina ja kasvot oli raapaleilla. Ei siinä ollut ajatusta, raivon vallassa hakattiin heikompaa kun muutakaan ei pystynyt. Isäni tätä kuolinvuoteellaan pyysi anteeksi, annoin näennäisesti, sisimmässäni en. Omaa lastani en ole hipaissutkaan vaikka pian täysi-ikäinen on. Katkaisin kierteen. 

Ei siinä kännihakkaamisessa ollut ajatusta, kunhan vihan vallassa lyötiin ensimmäistä vastaantulijaa. Veikkaisin että kun vastus olisi ollut suurempi, olisi käytös muuttunut. Naisia ja lapsia on helppo hakata.

Auts. Kamalaa. Ei mulla tommosta ollut. Tuohon verrattuna ihan lievää. Esim. joskus jos olin unohtanut kotiintuloajan ja tulin myöhässä kotiin, sain siitä muistutukseksi vyöstä, mutta ei soljella vaan ihan sillä nahkaosalla vaan.

Muistitko kotiintuloajan paremmin sen jälkeen?

Minkä takia unohtamisesta rangaistiin? Mitä järkeä siinä on? Jos vanhempasi unohtavat vanhoina pillerinsä, remmi esille vain.

Varmaan tuossa vanhemmat yleensä ajattelivat, että unohtaminen oli tekosyy ja oikeasti lapsi kyllä muisti, mutta ei halunnut muistaa. Tai että jos kysymys oli oikeasta unohduksesta, niin se johtui siitä, että lapsi ei ollut välittänyt laittaa asiaa tarpeeksi hyvin mieleensä, vaikka tiesi, että tällainen asia pitää muistaa. En ole tuo, jota rangaistiin kotiintuloajan unohtamisesta (minä en koskaan unohtanut sellaista), mutta näin saman ajan lapsena vain mietin mitä siinä oli taustalla).

Törkeää olettaa tekosyyksi, eli sis ajatella omasta lapsesta pahaa vaikka siitä ei ole todisteina kuin omat hallusinaatiot. Ja eihän unohtamiseen ole terve rangaistus satuttaa lapsia, kuin hirviöiden tai hullujen mielestä. Eli sinä siis ymmärrät lapsia satuttavia hirviöitä ja hulluja, okei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä ollut näitä "Mä kaadoin wilman. :) Jes. :)"  -hyypiöitä silloin, eli jotain tehtiin oikein.

Tosin vyönkäyttö kurittamiseen on kyllä korkean tason sadismia.

Uskomattoman naivi ajatus, että 50 vuotta sitten ei muka olisi ollut typerästi käyttäytyviä ja pahanteossa olevia lapsia/nuoria/aikuisia siinä missä fiksusti käyttäytyviäkin.

Niin no, nykyään joku toinen penska pääsee hengestään, ennen kuin toiselle asetetaan kuritoimenpiteitä.

Kai se on joillekin hienoa kehitystä.

Oletko muuten käynyt katsomassa lasten harrastuksia? Meno on aivan kaoottista, kun joka porukassa on 3-5 täysin sekopäisesti toimivaa yksilöä. Ja muut kärsivät. Koulu on varmaan helvettiä nykyään.

Mielestäni fyysisessä lapsenkurittamisessa on jopa seksuaalinen vivahde. Se että käsketään laskemaan housut alas ja paljastamaan takapuoli piiskattavaksi on aikakin nykykäsityksen mukaan jo hieman pervohtavaa toimintaa. Lapsen saa kyllä pelkäämään kun pelolla kasvattaa. Monille 60- luvun kasvateille onkin iskostettu jo pienestä pitäen että mitään virheitä ei saa tehdä. Koska moniko muistaa ihan vaan ilkeyttään jättäneensä tulematta kotiin sovittuna aikana tai kaataneensa maitolasinsa? Niinpä. Usein tälläistä kohtelua saaneen itsetunto tai käsitys itsestä ei voi rakentua terveelle pohjalle. Noh kyllähän sen sitten 70, 80-90 luvulla syntyneet lapset tietävät. Lähes kaikilla 50 ja 60-luvulla syntyneillä vanhemmilla on vähän jotain skitsoa omassa käytöksessä. Minun vanhemmat esim arvottivat kaiken suorittamiselle ja kehuahan ei vaan saa, ettei tule ylpeäksi. Tämä sukupolvi ramppaakin onneksi terapioissa purkamassa traumojaan eikä niitä enää haluta eteenpäin. Suomalaisessa identiteetissä on ollut aina voimakas herrainpelko ja "enhän mää ny ku toi naapurin matti on parempi"- vaatimattomuus. Onneksi ajat ja ajattelutavat muuttuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kurittaminen on sama asia kuin rankaiseminen. Se voi olla ei-ruumiillista tai ruumiillista.

Rankaisemisen ideana on estää sitä, että väärintekoon syyllistynyt toistaisi sen mitä on tehnyt (pelotevaikutus) ja toisaalta laittaa hänet sovittamaan tekonsa. Eli toisin sanoen rankaisu on yksi keino aikaansaada se, että väärintekijä ei pääse teostaan kuin koira veräjästä.

Lasten kurittaminen ei ole mihinkään kadonnut eikä toivottavasti katoakaan. Toki se niin usein ole ruumiillista nykyään.

Mites vanhempien väärinteot? Milloin he ottavat vastuun vääristä teoistaan?

Jos vanhempi tekee väärin, niin siitä voi tulla erilaisia rangaistuksia ja muita seurauksia eri tahojen toimesta. Vaikkapa jos pysäköi väärin niin voi saada pysäköinninvalvojalta pysäköintisakon.

Ei vaan kun siis tekee väärin lasta kohtaan. Rankaisee esim. sellaisesta, mitä lapsi ei tehnyt ja kieltäytyy selvittämästä asiaa, ja kun lapsi puolustaa asiassa itseään, eli siis rankaisee vanhempaa huutamalla tälle, haukkuu lapsen, vaikka on itse väärässä ja lapsi oikeassa. Niin milloin ottaa vastuun siitä, että rankaisi lasta siitäkin, että tämä puolusti itseään vanhemman väärintoimintaa vastaan?

Tuo on vanha kysymys, että "kuka vartioi vartijaa?".

Lähtökohta kuitenkin on, että lapsesta huolehtiva aikuinen osaa toimia kutakuinkin oikeudenmukaisesti eli ei esimerkiksi syytä tai rankaise tahallaan lasta sellaisesta mitä tämä ei ole tehnyt. Jos aikuinen ei tätä osaa/halua, niin ääritapauksessa esimerkiksi lastensuojelu voi puuttua vanhempien toimintaan.

Ai vasta ääritapauksessa? Että ei haittaa mitään, jos lapsen elämä tuhotaan ja pilataan sillä, että vanhempi ei halua selvittää tekosiaan ja valehtelee lapselle, että lapsessa on vikaa? Mietipä hetki, millaista vahinkoa se tekee lapsen koko loppuelämälle? Ihme väärinkohtelijoiden hyysääjä sinäkin olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kurittaminen ei opeta yhtään mitään. oppiminen tapahtuu oivaltamalla ei rankaisemalla. kurittaminen on näennäisesti helppoa ja sillä saa vaikka eläimet tottelemaan hetkellisesti, mutta se on erittäin vahingollista.

Joo, lakkautetaan vankilat, poistetaan sakot ja jälki-istunnot ja kaikki mahdolliset rangaistukset, niin kyllä tästä ihanneyhteiskunta saadaan.

Huomaathan, että ainakaan Suomessa rikosseuraamusvirasto ei lähetä sakkolappua mustan silmän tai murretun sormen kanssa eivätkä opettajat piekse oppilaita jälki-istunnossa.

Kyse oli ruumiillisesta kurittamisesta, ei siitä etteikö teoilla olisi seurauksia. 

Ruumiillinen kuritus ei ole mitään pieksämistä tyyliin musta silmä tai murrettu sormi. Tuon tyylinen pieksäminen ei ole ollut ikiaikoihin laillista.

Muutenkin pitää erottaa mielivalta harkituista rangaistuksista. Edes siihen aikaan, kun Suomessa sai aikuiselle antaa raippoja, niin ei raippoja saanut antaa ilman oikeuden päätöstä ja jos raippojen antaja olisi lähtenyt siinä sivussa vaikkapa murtamaan sormen, niin siitä olisi tullut hänelle itselleen tuomio ja rangaistus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetettiin "kunnioittamaan" eli pelkäämään vanhempia

Pelkäämään kyllä ja aivan aiheesta, mutta kunnioittamaan? Kuka voi kunnioittaa lasten pahoinpitelijää? Onneksi se ymmärretään nykyään rikokseksi, ja siitä myös tuomitaan rangaistukseen. Toivottavasti siinä vanhempi oppii kunnioittamaan lastaan!

Tuon ajan lapsena voin kertoa, että useimmiten lapsi kyllä itse koki saaneensa ruumiillista kuritusta ihan aiheesta. Tämä siis silloin, kun kuritusta käytettiin johdonmukaisesti vain aika pahoista teoista. Esim. minä sain tukkapöllyä, kun heitin hiekkaa pikkuveljeni silmille. Veljeni taas sai vitsoja (häntä lyötiin koivunvitsoilla paljaalle pyllylle), kun hän oli mennyt kävelemään heikoille jäille, vaikka tiesi sen olevan ehdottomasti kiellettyä hukkumisvaaran vuoksi. Ei meille kummallekaan jäänyt tuosta katkeruutta.

Koska ruumiillinen kuritus oli sallittua ja käytössä kaikissa tietämissäni perheissä, ei sitä lapsikaan kokenut hakkaamisena, vaan normaalina rangaistuksena pahasta teosta. Toinen juttu olivat sitten ne perheet, joissa oli mielivaltaista hakkaamista. Niissä lasten suhtautuminen asiaan oli toinen

En kannata ruumiillista kuritusta, mutta pyrin vain selittämään sitä, että aikoinaan siihen liittyneet asenteet olivat täysin toiset kuin nykyisin.

Näinpä. Mitä luulette, millainen malli tästä siirtyy esimerkiksi tulevaisuudessa parisuhteisiin? Väkivalta on aivan tavallinen keino muiden joukossa ratkoa ongelmia jos vaikka suutut puolisollesi jostain. Jos vaan lyö vähäsen tai repii vähän hiuksista, eihän se nyt mitään pahoinpitelyä ole. 

O_o kirjoitti:

Mielestäni fyysisessä lapsenkurittamisessa on jopa seksuaalinen vivahde. Se että käsketään laskemaan housut alas ja paljastamaan takapuoli piiskattavaksi on aikakin nykykäsityksen mukaan jo hieman pervohtavaa toimintaa. Lapsen saa kyllä pelkäämään kun pelolla kasvattaa. Monille 60- luvun kasvateille onkin iskostettu jo pienestä pitäen että mitään virheitä ei saa tehdä. Koska moniko muistaa ihan vaan ilkeyttään jättäneensä tulematta kotiin sovittuna aikana tai kaataneensa maitolasinsa? Niinpä. Usein tälläistä kohtelua saaneen itsetunto tai käsitys itsestä ei voi rakentua terveelle pohjalle. Noh kyllähän sen sitten 70, 80-90 luvulla syntyneet lapset tietävät. Lähes kaikilla 50 ja 60-luvulla syntyneillä vanhemmilla on vähän jotain skitsoa omassa käytöksessä. Minun vanhemmat esim arvottivat kaiken suorittamiselle ja kehuahan ei vaan saa, ettei tule ylpeäksi. Tämä sukupolvi ramppaakin onneksi terapioissa purkamassa traumojaan eikä niitä enää haluta eteenpäin. Suomalaisessa identiteetissä on ollut aina voimakas herrainpelko ja "enhän mää ny ku toi naapurin matti on parempi"- vaatimattomuus. Onneksi ajat ja ajattelutavat muuttuvat.

Se, että näet lapsen kurittamisessa jotain seksuaalista, taitaa kertoa -sinusta- aika paljon...

Hyh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetettiin "kunnioittamaan" eli pelkäämään vanhempia

Pelkäämään kyllä ja aivan aiheesta, mutta kunnioittamaan? Kuka voi kunnioittaa lasten pahoinpitelijää? Onneksi se ymmärretään nykyään rikokseksi, ja siitä myös tuomitaan rangaistukseen. Toivottavasti siinä vanhempi oppii kunnioittamaan lastaan!

Miksi vanhempaa pitäisi rangaista siitä että hän on rankaissut lastaan jos rankaiseminen kerran on vahingollista eikä opeta yhtään mitään?

Se on lasta kohtaan vahingollista, ei aikuista. Aikuinen on vastuussa käytöksestään, lapsi ei ole samalla lailla vastuussa, että olisi oikeus rangaista lasta, vaan lapsen kanssa asioita pitää käsitellä ja selvittää puhumalla ja jos rangaistaan, se ei saa olla fyysistä. Ei kai tuossa aikuisellekaan oltu antamassa keppiä?

Aika hurja teoria, että lapsi ei olisi vastuussa käytöksestään. Yleensä kyllä ajatellaan, että sitä täyttä vastuuttomuutta on vain vauvalla ja siitä sitten vastuu lisääntyy asteittain sen mukaan, kun ihmisen ymmärrys kasvaa.

Sitä paitsi oikeus rangaista lasta on ihan yksiselitteisesti olemassa Suomenkin lain mukaan. Ja rankaiseminen on myös ihan käytännössä usein tarpeen, jos lapsen haluaa saada tottelemaan vanhempia, opettajia, hoitajia ym. ja muutenkin käyttäytymään hyvin. Pelkkä lapsen kanssa puhuminen ei useinkaan korjaa lapsen käytöstä puhumattakaan siitä, että puheen kautta lapsi sovittaisi tekonsa eli oikeudenmukaisuus toteutuisi.

Ei vastuuta niin, että se oikeuttaisi fyysiseen kurittamiseen, tarkoitin. Nythän on puhe FYYSISESTÄ KURITTAMISESTA tässä ketjussa, käsitithän? Ja tietenkään jos ei puhe riitä on paikallaan rangaista, mutta ei fyysisesti. Sellainen on alempien kansanosien ajattelua ja barbaarimaista.

Kumma kyllä useimmissa Euroopan maissakin ruumiillinen kuritus on myös vuonna 2019 laillista. Suomi on tästä poikkeus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetettiin "kunnioittamaan" eli pelkäämään vanhempia

Pelkäämään kyllä ja aivan aiheesta, mutta kunnioittamaan? Kuka voi kunnioittaa lasten pahoinpitelijää? Onneksi se ymmärretään nykyään rikokseksi, ja siitä myös tuomitaan rangaistukseen. Toivottavasti siinä vanhempi oppii kunnioittamaan lastaan!

Tuon ajan lapsena voin kertoa, että useimmiten lapsi kyllä itse koki saaneensa ruumiillista kuritusta ihan aiheesta. Tämä siis silloin, kun kuritusta käytettiin johdonmukaisesti vain aika pahoista teoista. Esim. minä sain tukkapöllyä, kun heitin hiekkaa pikkuveljeni silmille. Veljeni taas sai vitsoja (häntä lyötiin koivunvitsoilla paljaalle pyllylle), kun hän oli mennyt kävelemään heikoille jäille, vaikka tiesi sen olevan ehdottomasti kiellettyä hukkumisvaaran vuoksi. Ei meille kummallekaan jäänyt tuosta katkeruutta.

Koska ruumiillinen kuritus oli sallittua ja käytössä kaikissa tietämissäni perheissä, ei sitä lapsikaan kokenut hakkaamisena, vaan normaalina rangaistuksena pahasta teosta. Toinen juttu olivat sitten ne perheet, joissa oli mielivaltaista hakkaamista. Niissä lasten suhtautuminen asiaan oli toinen

En kannata ruumiillista kuritusta, mutta pyrin vain selittämään sitä, että aikoinaan siihen liittyneet asenteet olivat täysin toiset kuin nykyisin.

Näinpä. Mitä luulette, millainen malli tästä siirtyy esimerkiksi tulevaisuudessa parisuhteisiin? Väkivalta on aivan tavallinen keino muiden joukossa ratkoa ongelmia jos vaikka suutut puolisollesi jostain. Jos vaan lyö vähäsen tai repii vähän hiuksista, eihän se nyt mitään pahoinpitelyä ole. 

Ei toimi noin. Naurettava väite.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetettiin "kunnioittamaan" eli pelkäämään vanhempia

Pelkäämään kyllä ja aivan aiheesta, mutta kunnioittamaan? Kuka voi kunnioittaa lasten pahoinpitelijää? Onneksi se ymmärretään nykyään rikokseksi, ja siitä myös tuomitaan rangaistukseen. Toivottavasti siinä vanhempi oppii kunnioittamaan lastaan!

Tuon ajan lapsena voin kertoa, että useimmiten lapsi kyllä itse koki saaneensa ruumiillista kuritusta ihan aiheesta. Tämä siis silloin, kun kuritusta käytettiin johdonmukaisesti vain aika pahoista teoista. Esim. minä sain tukkapöllyä, kun heitin hiekkaa pikkuveljeni silmille. Veljeni taas sai vitsoja (häntä lyötiin koivunvitsoilla paljaalle pyllylle), kun hän oli mennyt kävelemään heikoille jäille, vaikka tiesi sen olevan ehdottomasti kiellettyä hukkumisvaaran vuoksi. Ei meille kummallekaan jäänyt tuosta katkeruutta.

Koska ruumiillinen kuritus oli sallittua ja käytössä kaikissa tietämissäni perheissä, ei sitä lapsikaan kokenut hakkaamisena, vaan normaalina rangaistuksena pahasta teosta. Toinen juttu olivat sitten ne perheet, joissa oli mielivaltaista hakkaamista. Niissä lasten suhtautuminen asiaan oli toinen

En kannata ruumiillista kuritusta, mutta pyrin vain selittämään sitä, että aikoinaan siihen liittyneet asenteet olivat täysin toiset kuin nykyisin.

Näinpä. Mitä luulette, millainen malli tästä siirtyy esimerkiksi tulevaisuudessa parisuhteisiin? Väkivalta on aivan tavallinen keino muiden joukossa ratkoa ongelmia jos vaikka suutut puolisollesi jostain. Jos vaan lyö vähäsen tai repii vähän hiuksista, eihän se nyt mitään pahoinpitelyä ole. 

Normaali ihminen erottaa rangaistukset ja sekalaiset kostot ym. toisistaan.

Ei esimerkiksi ole nähtävissä, että kännykän takavarikoinnilla lapsiaan rankaisevat olisivat alkaneet varastella puolisoidensa kännyköitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetettiin "kunnioittamaan" eli pelkäämään vanhempia

Pelkäämään kyllä ja aivan aiheesta, mutta kunnioittamaan? Kuka voi kunnioittaa lasten pahoinpitelijää? Onneksi se ymmärretään nykyään rikokseksi, ja siitä myös tuomitaan rangaistukseen. Toivottavasti siinä vanhempi oppii kunnioittamaan lastaan!

Tuon ajan lapsena voin kertoa, että useimmiten lapsi kyllä itse koki saaneensa ruumiillista kuritusta ihan aiheesta. Tämä siis silloin, kun kuritusta käytettiin johdonmukaisesti vain aika pahoista teoista. Esim. minä sain tukkapöllyä, kun heitin hiekkaa pikkuveljeni silmille. Veljeni taas sai vitsoja (häntä lyötiin koivunvitsoilla paljaalle pyllylle), kun hän oli mennyt kävelemään heikoille jäille, vaikka tiesi sen olevan ehdottomasti kiellettyä hukkumisvaaran vuoksi. Ei meille kummallekaan jäänyt tuosta katkeruutta.

Koska ruumiillinen kuritus oli sallittua ja käytössä kaikissa tietämissäni perheissä, ei sitä lapsikaan kokenut hakkaamisena, vaan normaalina rangaistuksena pahasta teosta. Toinen juttu olivat sitten ne perheet, joissa oli mielivaltaista hakkaamista. Niissä lasten suhtautuminen asiaan oli toinen

En kannata ruumiillista kuritusta, mutta pyrin vain selittämään sitä, että aikoinaan siihen liittyneet asenteet olivat täysin toiset kuin nykyisin.

Näinpä. Mitä luulette, millainen malli tästä siirtyy esimerkiksi tulevaisuudessa parisuhteisiin? Väkivalta on aivan tavallinen keino muiden joukossa ratkoa ongelmia jos vaikka suutut puolisollesi jostain. Jos vaan lyö vähäsen tai repii vähän hiuksista, eihän se nyt mitään pahoinpitelyä ole. 

Ei toimi noin. Naurettava väite.

Hyvä ja analyyttinen vasta-argumentti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kurittaminen on sama asia kuin rankaiseminen. Se voi olla ei-ruumiillista tai ruumiillista.

Rankaisemisen ideana on estää sitä, että väärintekoon syyllistynyt toistaisi sen mitä on tehnyt (pelotevaikutus) ja toisaalta laittaa hänet sovittamaan tekonsa. Eli toisin sanoen rankaisu on yksi keino aikaansaada se, että väärintekijä ei pääse teostaan kuin koira veräjästä.

Lasten kurittaminen ei ole mihinkään kadonnut eikä toivottavasti katoakaan. Toki se niin usein ole ruumiillista nykyään.

Mites vanhempien väärinteot? Milloin he ottavat vastuun vääristä teoistaan?

Jos vanhempi tekee väärin, niin siitä voi tulla erilaisia rangaistuksia ja muita seurauksia eri tahojen toimesta. Vaikkapa jos pysäköi väärin niin voi saada pysäköinninvalvojalta pysäköintisakon.

Ei vaan kun siis tekee väärin lasta kohtaan. Rankaisee esim. sellaisesta, mitä lapsi ei tehnyt ja kieltäytyy selvittämästä asiaa, ja kun lapsi puolustaa asiassa itseään, eli siis rankaisee vanhempaa huutamalla tälle, haukkuu lapsen, vaikka on itse väärässä ja lapsi oikeassa. Niin milloin ottaa vastuun siitä, että rankaisi lasta siitäkin, että tämä puolusti itseään vanhemman väärintoimintaa vastaan?

Tuo on vanha kysymys, että "kuka vartioi vartijaa?".

Lähtökohta kuitenkin on, että lapsesta huolehtiva aikuinen osaa toimia kutakuinkin oikeudenmukaisesti eli ei esimerkiksi syytä tai rankaise tahallaan lasta sellaisesta mitä tämä ei ole tehnyt. Jos aikuinen ei tätä osaa/halua, niin ääritapauksessa esimerkiksi lastensuojelu voi puuttua vanhempien toimintaan.

Ai vasta ääritapauksessa? Että ei haittaa mitään, jos lapsen elämä tuhotaan ja pilataan sillä, että vanhempi ei halua selvittää tekosiaan ja valehtelee lapselle, että lapsessa on vikaa? Mietipä hetki, millaista vahinkoa se tekee lapsen koko loppuelämälle? Ihme väärinkohtelijoiden hyysääjä sinäkin olet.

Millaisen vanhempien valvontajärjestelmän sinä haluaisit luoda? Pitäisikö kaikissa lapsiperheiden kodeissa olla viranomaisten valvontakamerat ja mikrofonit seinissä, jotta voidaan valvoa, että väärinkäytöksiä ei tapahdu?

Vierailija kirjoitti:

O_o kirjoitti:

Mielestäni fyysisessä lapsenkurittamisessa on jopa seksuaalinen vivahde. Se että käsketään laskemaan housut alas ja paljastamaan takapuoli piiskattavaksi on aikakin nykykäsityksen mukaan jo hieman pervohtavaa toimintaa. Lapsen saa kyllä pelkäämään kun pelolla kasvattaa. Monille 60- luvun kasvateille onkin iskostettu jo pienestä pitäen että mitään virheitä ei saa tehdä. Koska moniko muistaa ihan vaan ilkeyttään jättäneensä tulematta kotiin sovittuna aikana tai kaataneensa maitolasinsa? Niinpä. Usein tälläistä kohtelua saaneen itsetunto tai käsitys itsestä ei voi rakentua terveelle pohjalle. Noh kyllähän sen sitten 70, 80-90 luvulla syntyneet lapset tietävät. Lähes kaikilla 50 ja 60-luvulla syntyneillä vanhemmilla on vähän jotain skitsoa omassa käytöksessä. Minun vanhemmat esim arvottivat kaiken suorittamiselle ja kehuahan ei vaan saa, ettei tule ylpeäksi. Tämä sukupolvi ramppaakin onneksi terapioissa purkamassa traumojaan eikä niitä enää haluta eteenpäin. Suomalaisessa identiteetissä on ollut aina voimakas herrainpelko ja "enhän mää ny ku toi naapurin matti on parempi"- vaatimattomuus. Onneksi ajat ja ajattelutavat muuttuvat.

Se, että näet lapsen kurittamisessa jotain seksuaalista, taitaa kertoa -sinusta- aika paljon...

Hyh.

Et tainnut ymmärtää lukemaasi, ja se kertoo kyllä aika paljon sinusta.

Vierailija kirjoitti:

On helpompi ymmärtää ääripäät: perheet joissa ei kuriteta ollenkaan ja sitten sellaiset sekopääperheet, joissa on paljon väkivaltaa. Mutta se yhdistelmä, että on hyvä kunnollinen perhe, mutta käytetään välillä vyötä, tuntuu aika ristiriitaiselta.

Ei siinä ole mitään ristiriitaista, että ihan normaalissa perheessä rangaistaan lapsia jos sille on tarve.

Ilman kurinpitoa ei pärjää ja kurinpitoon sisältyy myös se, että sääntöjä rikkoneelle voi tulla sellaisia seurauksia teostaan jotka hän kokee epämiellyttävinä.

O_o kirjoitti:

Mielestäni fyysisessä lapsenkurittamisessa on jopa seksuaalinen vivahde. Se että käsketään laskemaan housut alas ja paljastamaan takapuoli piiskattavaksi on aikakin nykykäsityksen mukaan jo hieman pervohtavaa toimintaa. Lapsen saa kyllä pelkäämään kun pelolla kasvattaa. Monille 60- luvun kasvateille onkin iskostettu jo pienestä pitäen että mitään virheitä ei saa tehdä. Koska moniko muistaa ihan vaan ilkeyttään jättäneensä tulematta kotiin sovittuna aikana tai kaataneensa maitolasinsa? Niinpä. Usein tälläistä kohtelua saaneen itsetunto tai käsitys itsestä ei voi rakentua terveelle pohjalle. Noh kyllähän sen sitten 70, 80-90 luvulla syntyneet lapset tietävät. Lähes kaikilla 50 ja 60-luvulla syntyneillä vanhemmilla on vähän jotain skitsoa omassa käytöksessä. Minun vanhemmat esim arvottivat kaiken suorittamiselle ja kehuahan ei vaan saa, ettei tule ylpeäksi. Tämä sukupolvi ramppaakin onneksi terapioissa purkamassa traumojaan eikä niitä enää haluta eteenpäin. Suomalaisessa identiteetissä on ollut aina voimakas herrainpelko ja "enhän mää ny ku toi naapurin matti on parempi"- vaatimattomuus. Onneksi ajat ja ajattelutavat muuttuvat.

Nykypäivän malli on se, että mitään kotiintuloaikoja ei edes ole.