Lue keskustelun säännöt.
Missä iässä lapsi päiväkotiin?
Meillä taloudellisesti mahdollista olla laittamatta lasta päiväkotiin, haluan olla lapsen kanssa kotona kun hän on pieni. Ollaan miehen kanssa kuitenkin mietitty, että olisi varmaan lapsen kannalta hyvä laittaa hänet jossain vaiheessa päiväkotiin opettelemaan ryhmässä toimimista jne. (meillä ei muita lapsia). Missähän iässä tämä kannattaisi tehdä?
Kommentit (312)
No kuule korvakierre, autisminkirjon häntää ja refluksi, maitoallergiakin yhteensä näillä meidän 3 lapsella, että kaikesta selviää. Huolestunut olen kyllä sun lasten voinkista. Veisin lääkäriin, enkä tarhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän riippuu siitä, millainen koti on ja millaista päivähoitoa on tarjolla.
Jos sä itse kotiin jäävänä vanhempana olet wanna-be-lastentarhantäti, joka ilokseen laulaa, soittaa, askartelee, satuilee, leikkipuistoilee ja keksii ties mitä kehittäviä numerokirjainprojekteja ipanoille kaiket päivät ja vaihtoehto on se ääriään myöten täyteen pakattu lähipäikky, jossa hoitajat huonon johtamisen takia vaihtuvat kolmen kuukauden välein, niin hell yeah koti on lapselle parempi paikka.
Suurin osa meistä mutseista ei ole em. kaltaisia superpedagogeja ja se lähipäikkykin saattaa olla ihan ok, jopa oikein hyvä, paikka. Silloin tietty päikky parempi.Jotenkin surullinen viesti. Eikö jokainen terve vanhempi HALUA viettää aikaa lapsensa kanssa leikkien ja lauleskellen? Oikeasti kotiäitivuodet olivat kiireettömimpiä vuosia elämässäni, lapset tykkäsi, mies arvosti, kun kotihommat oli hoidettu ja hän sai keskittyä uraansa. Vikan lapsen aikana suoritin vielä etänä jatko-opinnot eli palasin työelämään paremmilla valmiuksilla kuin ennen hoitovapaata. Asenne ratkaisee!!
T: 3 lapsen äitiIlmeisesti olet kolmen suht helpon lapsen äiti? Täällä kirjoittaa sen vaativan lapsen äiti. Ei vaativan lapsen kanssa voinut tehdä mitään kotitöitä, pyykinpesu ja kaupassa käynti olivat maksimisuoritukset päivän aikana. Ruokaa ei pystynyt laittaa ennen kuin oli se toinenkin vanhempi kotona, jolloin toinen oli lapsen kanssa ja toinen kokkasi ruokaa. Kun lapsi vaatii huomiota ihan koko ajan, kiljuu, itkee, rikkoo kaiken minkä saa käsiinsä, kiipeää kaikkialle, jne, niin ei siinä mitään kokkailla eikä opiskella. Kun vauva pari kertaa päivässä nukkui ne ruhtinaalliset 10-20min päikkärit niin silloin kävin vessassa, söin ehkä pikaisen voileivän ja itkin väsymystäni. Ei asenne auta mitään. Minä olisin kyllä oikein mielelläni leikkinyt ja askarrellut jne mutta haaveeksi jäi, kun vauva olikin "hieman" eläväistä sorttia. Kaaos helpotti vasta lähempänä 1v ikää, kun oppi kunnolla liikkumaan ja leikkimään itse leluillaan, selaamaan kirjoja jne. Nyt 1,5v ja ehkä pystyy/ehtii pikaiset spagetit, wokit tms todella nopeat ruuat kokata jopa yksin lapsen kanssa kotona ollessani, koska hän saattaa sen vartin jo rakentaa legoilla tai ajaa autolla ilman että tuhoaa ympäristöään tai itseään...
Tuo lapsi on sairas, tarvitsisi lääkärin hoitoa, eikä mitään pöiväkotia.
Niin siis oliko sinulla sittenkin vain 1 vaativa lapsi... Luulin et taapero ja vauva.
Laitoin lapset hoitoon, kun olivat 4 ja 2,5 vuotta. Se oli minusta ihan hyvä aika. Nuorempikin puhui jo täysin ja oli ollut pitkään ilman vaippaa. Jälkeenpäin ajateltuna pidempäänkin olisi voinut olla kotona, mutta minulla ei ollut vielä yhtään koulutusta vastaavaa työkokemusta, joten pidin töihin paluuta siinä tilanteessa järkevänä.
Tässä ketjussa on ainakin joku joka vastailee itselleen, paljastuu tosta tarha-sanan käytöstä. Se on päiväkoti. Tarhaksi sitä kutsuttiin joskus 1980-luvulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat lapsemme eivät ole olleet päiväkodissa. Lapset on hoidettu kotona ja heidän kanssa on käyty muun muassa seurakunnan perhekerhoissa, päiväkerhoissa ja musiikkileikkikerhoissa. Kotihoidossa oleville lapsille on paljon kerhotoimintaa. Kotiäitiys ja koti-isyys on hyvä valinta - suosittelemme lämpimästi muillekin! On monia muitakin mahdollisuuksia hoitaa lapsia kotona. Vanhemmat voivat käydä vuorotellen töissä, voi tehdä osa-aikatöitä tai keikkatöitä ja monella työnantajalla on joustavat työajat ja mahdollisuus tehdä etätyötä kotona. Joissakin ammateissa voi työskennellä kotona (perhepäivähoitaja yms.) ja hoitaa samalla omat lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma tyttö oli reilun vuoden kun meni päiväkotiin. Just oppi kävelemään ennen hoidon aloitusta, pienimmät siellä eivät vielä osanneet ja ihan hyvin nekin siellä näyttivät pärjäävän.
Keskusta on ainut puolue Suomessa, joka puolustaa lasten kotihoitoa ja kotihoidontukea: https://www.keskusta.fi/news/Varapuheenjohtaja-Katri-Kulmuni-Sunnuntain…
Kokoomus painostaa kotiäitejä töihin kodin ulkopuolelle. Vasemmistopuolueet eli SDP ja Vasemmistoliitto eivät arvosta kotiäitejä ja koti-isiä. SDP:n ja Vasemmistoliiton linja on lapsen vieminen päivähoitoon mahdollisimman varhain eli heti vanhempainloman päätyttyä 9-10 kk ikäisenä. Vihreät on puolueena samoilla linjoilla. Perussuomalaisten perhepoliittinen linja ei ole selkeä, koska PS ei puolueena puhu perhepolitiikasta. Kristillisdemokraatit eli KD on aikaisemmin kannattanut lasten kotihoitoa ja kotihoidontukea. KD:n nykyisestä linjasta en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Toki keskusta ja kokoomus kertoivat että haluavat sellaisen tutkimuksen joka toteaa että lapset on hyvä viedä hoitoon kun vanhempainvapaat loppuvat eikä vanhemmat jää kotihoidontuella.
Jos nyt omalla järjellä mietitte niin miten yks vee hyötyy tarhassa olemisesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat lapset meni hoitoon juuri 3v täyttäneenä ja 4.5 vuotiaana. Kotihoitovuodet eivät todellakaan tarkoittaneet neljän seinän sisässä oleilua, vaan päivät sisälsi ulkoilua, askartelua, tanssia, laulua, soittimia, leikkejä, pelejä, kerhoja, kyläilyä, puistoilua. kaikkea samaa mitä tekevåt nytkin päiväkodissa. Ja kaiken mitä lapsemme ovat oppineet, he ovat oppineet kotona vanhempien opettamana. Päiväkodin ryhmät on isoja, äänekkäitä säilytyspaikkoja ja henkilökunnalla ja lto:n ammattitaidolla on erittäin suuri merkitys. Sen olen huomannut sittemmin, kun olen itse aloittanut työskentelyn kunnallisessa päiväkodissa. Pitäisi enemmän puhua varhaiskasvatuksen laadusta, ennen sen hekumoimista. Koska tällå hetkellä se ei suurimmalti osin ole laadukasta nähnytkäån... moni suunniteltu toiminta jäå tekemättä jonkun henkilökunnasta sairastuttua, ja sitten koko päivä on vain yhtä kiljumista ja riitojen selvittelyä. Pienet tilat luovat vielä omat haasteensa pienryhmätoteutukselle, jota nykyinen vasu niin kovasti hehkuttaa; mutta mahdotonta jos päiväkodin tilat eivät siihen riitä.
Jos olet normaali lastensa kanssa vähånkään touhuaha vanhempi, jolla löytyy kavereita/kerhomahiksia, nii en ajattelisikaan hoitoa edes 4 veelle. Alle 2 veelle en missään tapauksessa, se ei tietenkään tarkoita etteikö joskus olisi pakko. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että aniharva varhaiskasvatuksen työntekijä suosittelisi sitä..:(
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on ainakin joku joka vastailee itselleen, paljastuu tosta tarha-sanan käytöstä. Se on päiväkoti. Tarhaksi sitä kutsuttiin joskus 1980-luvulla.
Olen kommentoinut tähän keskusteluun 4 kertaa, joista vain 1 esiintyy sana tarha. Ja nyt laitan toisen kerran: lastenTARHANopettaja. Jollain taisi mennä tunteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä esikoinen aloittanut perhepäivähoidossa 1,5 vuotiaana ja nyt syksyllä aloittaa kuopuskin samalla pph:lla esikoisen kanssa.
Perhepäivähoitajilla tuppaa vaan noita tasauspäiviä olemaan paljon, joita paikkaamaan ei omat lomat/saldot riitä, joten on jouduttu laittamaan esikoinen aikoinaan varahoitopaikkaan tarhaan muutamiksi päiviksi silloin tällöin. Nyt kuopuksen kohdalla ei varmaankaan varahoitoa tarvitse kun lasten isoäiti on jäämässä eläkkeelle.
Mielestäni siis perhepäivähoitoon yms 1,5 vuotiaana ja tarhaan 3 vuotiaana, mutta tämäkin riippuu paljon lapsen luonteesta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän riippuu siitä, millainen koti on ja millaista päivähoitoa on tarjolla.
Jos sä itse kotiin jäävänä vanhempana olet wanna-be-lastentarhantäti, joka ilokseen laulaa, soittaa, askartelee, satuilee, leikkipuistoilee ja keksii ties mitä kehittäviä numerokirjainprojekteja ipanoille kaiket päivät ja vaihtoehto on se ääriään myöten täyteen pakattu lähipäikky, jossa hoitajat huonon johtamisen takia vaihtuvat kolmen kuukauden välein, niin hell yeah koti on lapselle parempi paikka.
Suurin osa meistä mutseista ei ole em. kaltaisia superpedagogeja ja se lähipäikkykin saattaa olla ihan ok, jopa oikein hyvä, paikka. Silloin tietty päikky parempi.Jotenkin surullinen viesti. Eikö jokainen terve vanhempi HALUA viettää aikaa lapsensa kanssa leikkien ja lauleskellen? Oikeasti kotiäitivuodet olivat kiireettömimpiä vuosia elämässäni, lapset tykkäsi, mies arvosti, kun kotihommat oli hoidettu ja hän sai keskittyä uraansa. Vikan lapsen aikana suoritin vielä etänä jatko-opinnot eli palasin työelämään paremmilla valmiuksilla kuin ennen hoitovapaata. Asenne ratkaisee!!
T: 3 lapsen äitiIlmeisesti olet kolmen suht helpon lapsen äiti? Täällä kirjoittaa sen vaativan lapsen äiti. Ei vaativan lapsen kanssa voinut tehdä mitään kotitöitä, pyykinpesu ja kaupassa käynti olivat maksimisuoritukset päivän aikana. Ruokaa ei pystynyt laittaa ennen kuin oli se toinenkin vanhempi kotona, jolloin toinen oli lapsen kanssa ja toinen kokkasi ruokaa. Kun lapsi vaatii huomiota ihan koko ajan, kiljuu, itkee, rikkoo kaiken minkä saa käsiinsä, kiipeää kaikkialle, jne, niin ei siinä mitään kokkailla eikä opiskella. Kun vauva pari kertaa päivässä nukkui ne ruhtinaalliset 10-20min päikkärit niin silloin kävin vessassa, söin ehkä pikaisen voileivän ja itkin väsymystäni. Ei asenne auta mitään. Minä olisin kyllä oikein mielelläni leikkinyt ja askarrellut jne mutta haaveeksi jäi, kun vauva olikin "hieman" eläväistä sorttia. Kaaos helpotti vasta lähempänä 1v ikää, kun oppi kunnolla liikkumaan ja leikkimään itse leluillaan, selaamaan kirjoja jne. Nyt 1,5v ja ehkä pystyy/ehtii pikaiset spagetit, wokit tms todella nopeat ruuat kokata jopa yksin lapsen kanssa kotona ollessani, koska hän saattaa sen vartin jo rakentaa legoilla tai ajaa autolla ilman että tuhoaa ympäristöään tai itseään...
Tuo lapsi on sairas, tarvitsisi lääkärin hoitoa, eikä mitään pöiväkotia.
Arvatkaa vaan itkinkö melkein jokaisella neuvolakäynnillä että onko tää muka normaalia vauva-arkea ja kuuluuko tämän olla näin hirveää!? Että pitäiskö jo testata jotain?! Siellä ne vaan voivottelivat että kyllä se siitä, sulla nyt vaan on vähän temperamenttinen lapsi. Tuntui aina ettei otettu tosissaan, ihan kuin olisivat ajatelleet että siinä nyt taas joku ensikertalainen äiti on vähän järkyttynyt kun vauva vähän itkee ja marisee...
Lopulta hermostuttiin ja vietiin yksityiselle lääkärille, löytyihän sieltä sitten esim maitoallergia ja pari muuta allergiaa... neuvolaan en luota enää pätkääkään, turha laitos ja mitään apua sieltä ei saa mihinkään.
Ehkä vauva-aika olis ollut erilainen jos neuvolasta olis saanut aiemmin jotain apua. Ensikertalaisia ja lopen uupuneina luotettiin liian pitkään siihen että kai ne siellä tietää mistä puhuvat... nyt tiedetään itse paremmin. Ja todellakin annoin neuvolaan melko suorasanaista palautetta, kun allergiat löytyivät!
Mutta ei ne allergiatkaan tietenkään poista sitä faktaa että lapsi on edelleen erittäin paljon aktiviteettia vaativa, ja temperamenttinen. Toisaalta on myös todella sosiaalinen, iloinen, ja touhukas. Yritän ajatella että onhan se hyvä että lapsella on tahtoa, eipä jää elämässä muiden jalkoihin!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lapsi Oulussa kunnallisessa päiväkodissa ja emme ole mieheni kanssa koskaan ymmärtäneet, miksi päiväkoteja pidetään jonain säilytyspaikkoina lapsille. Ehkä olemme sitten erityisen onnekkaita, mutta täällä on ollut pysyvät ihanat hoitajat, todella siisti päiväkoti, pienryhmiä lapsille, sopivasti erilaisia aktiviteetteja (metsäretkiä, teatteria, hiihtoa, luistelua, musiikkijuttuja...). Kaikki on ollut todella ihanaa sekä lapsen että meidän mielestä. Tosin tästäkin huolimatta en ketään lasta hoitoon laittaisi ennen kuin kaksivuotiaana.
Ei missään iässä. Meillä kumpikaan, en minä eikä veljeni, ei olla oltu päivääkään päiväkodissa. Sosiaalisia meistä silti on tullut. Ja nykyään, kun kakarat repii toisiltaan silmät päästä, puree ja riehuu päiväkodeissa, niin kuka sinne muksujaan laittaa??
Vierailija kirjoitti:
Ei missään iässä. Meillä kumpikaan, en minä eikä veljeni, ei olla oltu päivääkään päiväkodissa. Sosiaalisia meistä silti on tullut. Ja nykyään, kun kakarat repii toisiltaan silmät päästä, puree ja riehuu päiväkodeissa, niin kuka sinne muksujaan laittaa??
Aika monikin, koska 70 prosenttiajo 3-vuotiaista on varo.kasv. piirissä.
Me vietiin esikoinen tarhaan sen jälkeen, kun oli opetellut pois vaipoista.
Eli 1v ja 3kk ikäisenä.
Omat lapset menneet vuoden ikäisenä, mutta he ovatkin olleet vauvasta asti sopeutuvaisia ja kaikki meni alusta asti hyvin.
Olin itse 5-vuotias kun aloitin päivähoidossa ja olen niin "traumatisoitunut" asiasta kuin vain voi olla ilman mitään todellisia haittavaikutuksia. Olin lapsena ujompi ja sulkeutuneempi mitä omat lapseni ovat ja muistan tarhasta vain sen kamalan ahdistuksen kun en oikein tiennyt mitä minulta odotettiin ja miten minun olisi tullut missäkin tilanteessa toimia.
Varmasti aika paljon luonteesta kiinni mutta veikkaan, että minulle olisi lapsena tehnyt hyvää aloittaa tarha hieman aikaisemmin, omat lapset olisin ehkä pitänyt hieman pidempää kotona jos se olisi ollut vaihtoehto, ihanteellinen lienisi se 3v?
Jos tarjolla on kerhotoimintaa pari kertaa viikossa, niin sekin riittää, tai avoimia päiväkoteja ym.
Omat kuopus meni päiväkotiin 1v 8kk iässä ja hyvin sujui. Esikoinen meni päiväkotiin reilu 4 vuotiaana, oli kyllä pienempänä perhepäivähoitajalla 1v ikäisenä ja sitten 3-vuotiaana oli kotona ja kävi seurakunnan kerhossa.
Omat lapset ovat nauttineen ohjatusta toiminnasta sekä erityisesti toisten lasten seurasta, joten päiväkoti ja kerhot ovat sopineet hyvin.
Ilmeisesti olet kolmen suht helpon lapsen äiti? Täällä kirjoittaa sen vaativan lapsen äiti. Ei vaativan lapsen kanssa voinut tehdä mitään kotitöitä, pyykinpesu ja kaupassa käynti olivat maksimisuoritukset päivän aikana. Ruokaa ei pystynyt laittaa ennen kuin oli se toinenkin vanhempi kotona, jolloin toinen oli lapsen kanssa ja toinen kokkasi ruokaa. Kun lapsi vaatii huomiota ihan koko ajan, kiljuu, itkee, rikkoo kaiken minkä saa käsiinsä, kiipeää kaikkialle, jne, niin ei siinä mitään kokkailla eikä opiskella. Kun vauva pari kertaa päivässä nukkui ne ruhtinaalliset 10-20min päikkärit niin silloin kävin vessassa, söin ehkä pikaisen voileivän ja itkin väsymystäni. Ei asenne auta mitään. Minä olisin kyllä oikein mielelläni leikkinyt ja askarrellut jne mutta haaveeksi jäi, kun vauva olikin "hieman" eläväistä sorttia. Kaaos helpotti vasta lähempänä 1v ikää, kun oppi kunnolla liikkumaan ja leikkimään itse leluillaan, selaamaan kirjoja jne. Nyt 1,5v ja ehkä pystyy/ehtii pikaiset spagetit, wokit tms todella nopeat ruuat kokata jopa yksin lapsen kanssa kotona ollessani, koska hän saattaa sen vartin jo rakentaa legoilla tai ajaa autolla ilman että tuhoaa ympäristöään tai itseään...