Lue keskustelun säännöt.
Äiti, jolla on huonot välit tyttäreesi - Miksi?
Kiinnostaisi kuulla rehellinen vastaus. Minä en tuomitse, mutten voi muiden puolesta luvata.
Osaatko sanoa mistä huonot välit johtuvat? Kärsitkö tilanteesta? Minkä ikäinen tytär sinulla on?
Olen itse tytär, mutten äiti.
Kommentit (240)
Vierailija kirjoitti:
Tässä varmaan ollaan totuuden jäljillä. Mun vanhemmat ei ikinä viitsineet opetella tuntemaan lapsiaan. Ei kyselty miten koulussa meni, onko huolia, mistä unelmoit, mitä haluaisit tulevaisuudelta.
Aina mentiin vain aikuisten ehdoilla: aikuisten tarpeet, aikuisten mielihalut, aikuisten ”tärkeät” asiat, aikuisten huolet ja murheet. Lasten ehdoilla ei koskaan tehty mitään eikä misdään ajateltu lapsia. Ruokapöydässäkin isä rohmusi ja ahnehti kaiken ja lapsille jäi tähteet, esim söi kaikki kanapalat ja lapsille jäi vain kastiketta riisin kanssa.
Mulla on täsmälleen sama kokemus ruokapöydästä! Nälkä jäi. En ymmärrä. Muutenkin kuulostaa aika tutulta. Tässä voisi kyllä olla perää.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suoraan sanoen 70-80 -lukujen lapsi oli perheissä (pl. harvat hyvät perheet) kuin HUONEKALU. Siinä se nurkassa sai itsekseen olla, sitä sai potkaista jos ärsytti, tunkea pimeään komeroon jos ei kesyänyt katsoa. Yhtä vähän lapsesta oltiin kiinnostuttu kuin olohuoneen nojatuolista. Lapsi oli olemassa vain vanhempia varten, ei tietenkään itseään varten. Ja kaikesta (paskasts kohtelusta, huonosta hoidosta, väkivallasta) piti olla aina KIITOLLINEN. Jos vähänkään jostain sanoi niin heti haukuttiin kiittämättömäksi.
Tuo isän ruuan rohmuaminen taisi olla yleistä. Isä selitti omahyväisellä äänellä että ”hän on perheen tärkein, ja ensin pidtään huoli että tärkein saa syödäkseen, sitten vasta muut vähempiarvoiset saa ottaa mitä jäljelle jää”.
Järkyttävää. Itse huolehdin aina että lapset saa syödäkseen ja jos joku jää ilman ruokaa niin aikuiset. Käsittämätöntä röyhkeää perseilyä alistaa muita perheenjäseniä ja korottaa itsensä ”perheen tärkeimmäksi”.
Monta muutakin juttua on tuttua, jatkuva väkivalta kun isää itseään nyppi (stressinpurkua oli piestä lapsi), kurittaminen mitättömistä vahingoista (kaaduin ja housunpolveen tuli reikä, vesilasi kaatui tms). Ja muukin tunnekylmyys ja ihmeellinen nälvintä ja ivaaminen.
Jotenkin tuntui että lapsia kohdeltiin kuin... vihollista.
Mutta tätä se oli monen muunkin luokkakaverin kotona, ei vain meillä.
Ei ihme että välit on jäiset ja jäisellä tarkoitan -273C. :)
Tyttäreni on nyt 33 v. Erosin seurakunnasta 15 vuotta sitten eli tytön ollessa juuri täysi-ikäinen. En ole tavannut häntä enkä puhunut hänen kanssaan kertaakaan sen jälkeen. Poikani on 3 vuotta nuorempi ja hän erosi seurakunnasta itse 18-vuotiaana. Hänen kanssaan on erittäin läheiset välit, olemmehan toisillemme sukumme ainoat tässä "maallisessa" maailmassa.
Tietenkin olen kärsinyt tilanteesta, mutta olen armollinen tyttärelleni. Hän on oman tiensä valinnut ja toivon, että on siinä myös onnellinen. Poikani on kertonut, että lähtöni jälkeen kaikki valokuvat minusta poltettiin ja perheen yhteiskuvista minut joko revittiin irti tai peitettiin mustalla tussilla. Tyttärelleni minua ei ole ollut enää 15:een vuoteen olemassakaan ja uskoisin, että hänen on helpompikin elää tässä ajatuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme että välit on jäiset ja jäisellä tarkoitan -273C. :)
:D Naurahdin tälle asteluvulle -273. :D
Hyvin kuvattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tyttäreni on nyt 33 v. Erosin seurakunnasta 15 vuotta sitten eli tytön ollessa juuri täysi-ikäinen. En ole tavannut häntä enkä puhunut hänen kanssaan kertaakaan sen jälkeen. Poikani on 3 vuotta nuorempi ja hän erosi seurakunnasta itse 18-vuotiaana. Hänen kanssaan on erittäin läheiset välit, olemmehan toisillemme sukumme ainoat tässä "maallisessa" maailmassa.
Tietenkin olen kärsinyt tilanteesta, mutta olen armollinen tyttärelleni. Hän on oman tiensä valinnut ja toivon, että on siinä myös onnellinen. Poikani on kertonut, että lähtöni jälkeen kaikki valokuvat minusta poltettiin ja perheen yhteiskuvista minut joko revittiin irti tai peitettiin mustalla tussilla. Tyttärelleni minua ei ole ollut enää 15:een vuoteen olemassakaan ja uskoisin, että hänen on helpompikin elää tässä ajatuksessa.
Olet varmaan muutamaan kertaan miettinyt kannattiko vetää lapset jehovahelareihin mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Olet varmaan muutamaan kertaan miettinyt kannattiko vetää lapset jehovahelareihin mukaan.
Varmasti on jo tarpeeksi syyllinen olo ilman kuittailua. Jos jätetään liiat syyllistämiset pois, niin ihmiset uskaltaa paremmin vastata. :)
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttäreni on nyt 33 v. Erosin seurakunnasta 15 vuotta sitten eli tytön ollessa juuri täysi-ikäinen. En ole tavannut häntä enkä puhunut hänen kanssaan kertaakaan sen jälkeen. Poikani on 3 vuotta nuorempi ja hän erosi seurakunnasta itse 18-vuotiaana. Hänen kanssaan on erittäin läheiset välit, olemmehan toisillemme sukumme ainoat tässä "maallisessa" maailmassa.
Tietenkin olen kärsinyt tilanteesta, mutta olen armollinen tyttärelleni. Hän on oman tiensä valinnut ja toivon, että on siinä myös onnellinen. Poikani on kertonut, että lähtöni jälkeen kaikki valokuvat minusta poltettiin ja perheen yhteiskuvista minut joko revittiin irti tai peitettiin mustalla tussilla. Tyttärelleni minua ei ole ollut enää 15:een vuoteen olemassakaan ja uskoisin, että hänen on helpompikin elää tässä ajatuksessa.
Olet varmaan muutamaan kertaan miettinyt kannattiko vetää lapset jehovahelareihin mukaan.
Kun on syntymästään asti kasvanut yhteisössä ja siellä on koko suku, ei oikeastaan silloin nuorena aikuisena edes ajatellut lähtöä. Pidin sitä elämää normaalina ja oikeana. Tein kaiken oikein, valitsin oikean puolison, menin naimisiin ja sain lapset. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että olisi pitänyt erota seurakunnasta jo heti täysi-ikäisenä, mutta vielä silloin usko ja yhteisö tuntuivat oikealta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet varmaan muutamaan kertaan miettinyt kannattiko vetää lapset jehovahelareihin mukaan.
Varmasti on jo tarpeeksi syyllinen olo ilman kuittailua. Jos jätetään liiat syyllistämiset pois, niin ihmiset uskaltaa paremmin vastata. :)
-Ap
Sori nyt vain, mutta en kuittaillut. Mielestäni tilanne on ihan hirveä, ja siksi totesinkin että varmaan on muutamaan kertaan tullut soimattua itseään. Koko homman kun olisi voinut välttää sillä että olisi ymmärtänyt ettei lahkoilu tee hyvää kenellekään, ja että omat lapset on ne viimeiset jotka sinne kannattaa viedä. Varmasti kamala tilanne huomata tuo ns. liian myöhään, kun on jo lapsensa menettänyt lahkolle.
Ystäväni äiti, jehova, kielsi tyttärensä ja poisti tämän elämästään kun ystäväni muutti 18-vuotiaana poikakaerinsa kanssa saman katon alle, eivätkä he menneet naimisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet varmaan muutamaan kertaan miettinyt kannattiko vetää lapset jehovahelareihin mukaan.
Varmasti on jo tarpeeksi syyllinen olo ilman kuittailua. Jos jätetään liiat syyllistämiset pois, niin ihmiset uskaltaa paremmin vastata. :)
-Ap
Sori nyt vain, mutta en kuittaillut. Mielestäni tilanne on ihan hirveä, ja siksi totesinkin että varmaan on muutamaan kertaan tullut soimattua itseään. Koko homman kun olisi voinut välttää sillä että olisi ymmärtänyt ettei lahkoilu tee hyvää kenellekään, ja että omat lapset on ne viimeiset jotka sinne kannattaa viedä. Varmasti kamala tilanne huomata tuo ns. liian myöhään, kun on jo lapsensa menettänyt lahkolle.
Ystäväni äiti, jehova, kielsi tyttärensä ja poisti tämän elämästään kun ystäväni muutti 18-vuotiaana poikakaerinsa kanssa saman katon alle, eivätkä he menneet naimisiin.
En ottanut kuittailuna. Olen itsekin miettinyt, millaista elämä olisi ollut, jos olisin uskaltanut lähteä pois jo heti 18-vuotiaana. Ei mua oltu kasvatettu uskomaan itseeni ja omiin kykyhini pärjätä yksin maailmassa, jossa Jumala ja kaikki luotettavat ihmiset olisivat kääntäneet mulle selkänsä ja kaikki muut ihmiset eli "maalliset" halusivat vain vahingoittaa mua. Ei mulla olisi ollut silloin vielä rohkeuttakaan ja kaiken päälle olisi tullut vielä häpeä. Samalla tavallahan mullekin olisi käynyt kuin ystävällesikin, jos olisin lähtenyt jo nuorena. Äiti kuoli 3 vuotta ennen lähtöäni ja sen jälkeen mun ei tarvinnut enää miettiä äidilleni tuottamaa häpeää, jos lähtisin. Vasta 40-vuotiaana mulla oli lopulta rohkeutta lähteä yhteisöstä, jossa olin elänyt syntymästäni lähtien. Riittävästi tahtoa ja uskallusta pärjätä täysin yksin. Ensimmäiset vuodet olivat vaikeita, mutta kun poikanikin erosi seurakunnasta ja tuli luokseni, oli jo paljon helpompaa. Poikani on sanonut, että ei hänkään olisi uskaltanut 18-vuotiaana lähteä, jos ei olisi ollut ketään, kenen luokse tulla.
Hakkaavissa väkivaltavanhemmissa ja ”lahkolaisissa” on aika paljon samaa: asiat pidetään oman yhteisön sisällä, kanssakäynti perheen uökopuolisoon koelletään/rajoitetaan ja julmuitta salataan ja peitellään.
Oma äitikin näki kovasti vaivaa piilotellakseen isän aiheuttamat väkivaltavammat lapsilla. Selitettiin kaatumiseksi, kömpelyydeksi, ja aina ei viety lääkäriin. Mullekin tuli murtumia jota ei hoidettu. Äiti ei vienyt lääkäriin vaikka itkin kivusta - isän perseily olosi pian paljastunut.
Äiti yhä edelleen 68v iässä pitää kulisseja pystyssä ja uskottelee että oli loistoperhe jota kaikki kadehti. VMP. Perhe oli hirveä välivaltahelvetti missä yksi tyranni-psyko riehui ja muut pelkäsi henkensä edestä.
Ja tosian niinkuin monilla muilla: äiti kiistää kaiken. Vaika löytyy lääkäripapereita ym niin väittää että mitään ei tapahtunut ja isä ei ikinä katkaissut hiiskarvaakaan lapsiltaan.
Kyllä siinä katkeili hiukset ja kylkiluut isän ”käsittelyssä”.
Sitä vaan välillä mietin että tajuaako äiti että se valehtelee itselleen vai onko se oikeasti niin hullu että USKOO nuo itse keksimänsä valheet? En tiedä vastausta tähän. Ehkä se on psyyken suojakeino että uskottelee hirveydet pois elämää häiritsemästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä elämän suurin ”arpajainen” on siinä saako hyvän vai huonon äidin. Hyvän äidon lapset saa valtavan etumatkan huonon äidin lapsiin verrattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä elämän suurin ”arpajainen” on siinä saako hyvän vai huonon äidin. Hyvän äidon lapset saa valtavan etumatkan huonon äidin lapsiin verrattuna.
Jep. Paska tuuri tässä asiassa kostautuu läpi elämän.
Nosto!
Oma rajattomasti käyttäytyvä kammoäitini voisi hyvinkin tilittää täällä minun kiittämättömyyttäni. Hänessä ei ole koskaan mitään vikaa ja muiden syytä, että välit on menneet omaan äitiinsä, tyttäreensä, kahteen veljeensä, useisiin entisiin kavereishin, naapureihin, anoppiinsa, jne. Vaikka kaikissa näissä riidoissa ainoa yhteinen nimittäjä on hän itse, hän on UHRI!
Huonot välit äitiin koska se on täys juoppo paska.
Vierailija kirjoitti:
Huonot välit äitiin koska se on täys juoppo paska.
Täällä sama tarina
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen paska äiti. En vaan tiedä miksi, kun ei ole edes vaivauduttu kertomaan.
Etkä ole aivautunut kysymään? Tai selvittämään onko jotain anteeksipyydettävää?
Kyllä vaivautuisin, mutta mulle ei vastata. Ei vastata puhelimeen, viesteihin mihinkään. Voisin pyytää anteeksi olemassaoloani.
Kivasti marttyyrius ja minä olen ikuisesti uhri asenne paistaa tästä läpi. Eipä tämmöisen kanssa pysty asioista keskustelemaan. En minäkään jaksaisi pitää yhteyttä.
Tässä varmaan ollaan totuuden jäljillä. Mun vanhemmat ei ikinä viitsineet opetella tuntemaan lapsiaan. Ei kyselty miten koulussa meni, onko huolia, mistä unelmoit, mitä haluaisit tulevaisuudelta.
Aina mentiin vain aikuisten ehdoilla: aikuisten tarpeet, aikuisten mielihalut, aikuisten ”tärkeät” asiat, aikuisten huolet ja murheet. Lasten ehdoilla ei koskaan tehty mitään eikä misdään ajateltu lapsia. Ruokapöydässäkin isä rohmusi ja ahnehti kaiken ja lapsille jäi tähteet, esim söi kaikki kanapalat ja lapsille jäi vain kastiketta riisin kanssa.