Äiti, jolla on huonot välit tyttäreesi - Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on äitiini näennäisen hyvät välit, mutta lämpö ja luottamus on kadonnut vuosia sitten. Äitini ei ole osannut eikä pystynyt tukemaan minua silloin, kun olisin aikuisena tarvinnut häntä. En näe keinoa miten luottamuksen ja lämmön saisi rakennettua takaisin. Surullista.

Kerrotko hänelle, että tarvitset apua? Näytitkö pahan olosi tuolloin?

Olen paska äiti

Ovet minun suuntaani ovat auki, tytär pitää etäisyyttä omista syistään. Kunnioitan hänen haluaan olla pitämättä yhteyttä, katsotaan, josko tilanne joskus muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mä nyt sano, että mulla varsinaisesti on huonot välit tyttäreeni, mutta selvästi etäisemmät kuin poikaani.

Meillä vaan ei ole tytön kanssa mitään yhteistä, hänellä on tosi outo huumorintaju, joka ei yhtään käy omani kanssa yhteen. Ei oikein muutenkaan osata puhua toisillemme.

 

Onko tilanne mielestäsi ihan ok, vai harmittaako etäisyys? Onhan se niin, etteivät kaikki luonteet natsaa yhteen ja se on varmasti ihan normaalia.

Ap

Voihan se olla ok. Tytär haluaa hoitaa itse tonttinsa eikä roikkua koko ikäänsä mamman helmoissa. Tunnen ihmisiä, jotka ei kehtaa myöntää, kuinka huonoiksi tuntevat itsensä kun teetättävät hoitovastuun vanhemmilleen.

Syitä äidin ja tyttären huonoihin väleihin voi olla monia. Milloin ja miksi ongelmat ovat alkaneet? Tyttären käytös äitiään kohtaan on voinut olla asiatonta. Tytär on arvostellut, haukkunut ja kohdellut epäasiallisesti äitiään ja valehdellut.

Äidin ei tarvitse olla kaatopaikka ja tunkio, jonne aikuinen tytär kaataa kaikki negatiiviset asiansa, ikävät tunteensa ja vaikeutensa. Joskus on parempi, että vanhempi vähentää yhteydenpitoa aikuiseen lapseensa. Kun ihmissuhde on kuormittava ja vaikea, niin yhteydenpidosta ja tapaamisista jää usein paha mieli. Puhelinsoitot, viestit ja kyläily voivat olla erittäin kuormittavia.

Tilannetta voi verrata myös miniän ja anopin suhteeseen. Miniä ja anoppi tulevat harvoin toimeen keskenään. Miniällä on koko päivä pilalla, kun anoppi tulee kylään.

Kun äiti ja tytär ovat harvemmin tekemisissä ja molemmilla on kotirauha, niin ihmissuhde voi toimia jotenkin. Ihmissuhteessa tulee asettaa rajat. Äiti voi esimerkiksi päättää: "En suostu kuuntelemaan tyttäreni asiatonta puhetta, arvostelua ja haukkumista. Minulla on oikeus asua ja elää omassa kodissani haluamallani tavalla. Tyttärelläni on oikeus asua ja elää omassa kodissaan haluamallaan tavalla." 

Vierailija kirjoitti:

Mun tyttäreni otti maantieteellistäkin etäisyyttä, koska mä äitinsä olen alkoholisti. Ihan aiheesta siis.

Näin meilläkin. Pilasin tyttäreni teinivuodet käyttämällä alkoholia. Sitä ennen meillä oli erittäin hyvät välit. En osannut, enkä saanut riittävästi apua itselleni enkä lapsilleni.

Tytär muutti ovet paiskoen poikaystävänsä kanssa yhteen heti kun siihen tuli mahdollisuus. Katkaisi välit lähes kokonaan.

Nyt olen ollut raittiina kymmenisen vuotta, välit ovat parantuneet, mutta jääneet viileämmiksi kuin mitä ollut kauan sitten. Olen saanut anteeksi, mutta ei hän unohtaa voi.

Suren tilannetta kovasti, kaipaan edes viestejä silloin tällöin, jossa kertoisi uusista asioistaan. Puheluita en edes enää toivo. Kunnioitan nyt täysin hänen toiveitaan, miten olemme yhteydessä. En ole vieläkään helpoin ihminen, mutta kovasti yritän olla parempi.

Ei ole henk.koht. kokemusta mutta tiedän että monesti konflikti on syntynyt kun äiti on vaatinut tyttäreltään lapsenlapsia ja jankuttanut asiasta, vaikka tytärtä ei voisi vähempää kiinnostaa äidiksi tuleminen. Pahimmillaan äiti kostaa tyttärelleen esim. uhkailemalla, eristämisellä, perinnön viemisellä yms. Tytär sitten vetää johtopäätökset, että on turhaa pitää yhteyttä sellaiseen hulluun. Mamma maalaa tietysti itsensä uhriksi ja levittää sitä tarinaa sukulaisille.

Minulla on haastava suhde tyttäreeni. Parhaani kyllä teen mutta helppoa ei ole ollut. Olen miettinyt omaa äitisuhdettani joka on myös ollut vaikea ja lopulta etäinen, mutta tulemme kyllä toimeen. Samoin äitini suhde omaan äitiinsä on ollut vaikea. Onko se kun itsellä ei ole kokemusta hyvästä suhteesta äidin kanssa, niin sitten on vaikeaa myös oman tyttären kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jo sopeutunut ja niin ovat muutkin sisarukset. Me pidämme yhtä ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Isä ja tytär tuntuvat ottavan useinkin mittaa toisistaan.  Isä tarvitsi oman statuksensa pönkittäjän ja tämä tytär hoiti sen homman paljon paremmin kuin minä.  Toki toivoisin joskus, että jonkinlainen yhteys olisi, mutta parempi ehkä näin, saa tytär pitää oman mielikuvansa minusta pahana ihmisenä. Joskus mietin kyllä, miksi tämä yksi olisi niin kaltoin kohdeltu, kun muut sisarukset eivät tuota muista tai jaa kokemusta.

Kuulostaa häiritsevältä. On hyvinkin yleistä, etteivät sisarukset huomaa, jos yksi on kaltoin kohdeltu. Heidän mielipiteensä ei tässä oikeastaan merkitse.

Onko tyttäresi ollut lapsi isän ja tyttären "liittoutuessa"? Oletko hänelle kenties liian ankara? Miten voit elää sen kanssa, elää sen kanssa, ettet ole puhunut lapsellesi kahdeksaan vuoteen. "Saa tytär pitää oman mielikuvansa minusta pahana ihmisenä" ei kuulosta ikävöivän äidin puheelta, vaan hyvinkin katkeralta.

T. keskustelun ulkopuolinen utelias

Turhaan kyselet tylyltä äidiltä tuollaista, ei ne myönnä mitään ja vika on aina lapsen. Minunkin pahansuopa ja vihamielinen äitini ei ole pitänyt mitään yhteyttä 15 vuoteen. Asia ei ota ollenkaan koville koska hän on sepittänyt itselleen tarinan jossa syypää on lapsi.



Myöskin tuo sisarukset kyllä pitävät minua hyvänä äitinä on tuttu argumentti. Äitini lellimä pikkusisko kokee tietenkin lapsuutemme erilailla kuin minä koen (ja olin se kaltoinkohdeltu, pahoinpidelty lapsi).

Paskoja äitejä ei saa tilille teoistaan KOSKAAN.

Ja sinussako ei ollut mitään vikaa? Tarina on tosin vuodelta 2019, mutta noin yleisellä tasolla tekstin kirjoittanut ei kuulosta minusta ystävällismieliseltä tyttäreltä.

Onpa mielenkiintoista luettavaa. Oma äitini kuoli pari vuotta sitten. Ei meidän suhde ollut täydellinen, mutta tietynlainen sivistys saa kaikki osapuolet käyttäytymään sivistyneesti ja se ilmeisesti auttaa näissä suhteiden kiemuroissa.

Yllättävän paljon huonoja kotioloja ihmisillä. En ole päällepäin tällaista huomannut opiskelu-, työ- tai ystäväpiirissäni. Läheisten ystävien tarinat toki tunnen. Pitäisi ilmeisesti olla neuvoloita vaikka 5 vuoden välein, joissa kysytään miten perheellä menee. Ja sitten uudelleen eläkeneuvola perheen kesken ;). Pakollinen ulkopuolisen arvio, voisi auttaa useita ongelmaperheitä. 



Täällä eletään vain kerran, Jokainen voisi mennä itseensä ja tutkia missä on mennyt vikaan. Kyllä minä ainakin tunnistan miten olisin voinut olla parempi tytär ja äiti. Onneksi omiin lapsiini on lämpimät välit, vaikka tasaisin väliajoin pyörittelemmekin silmiä puolin sun toisin ;)

Olen sinkkutyttäreni kanssa läheinen.  Hänen nyt aikuistuttuaan 35 + aikuisten lailla läheiset. Asunut kaukana 19-vuotiaasta.

Poikien kanssa yhteys enemmän perheenä, puolisojaan kunnioittaen.

Kyllä ne kadonneet tyttäret ilmestyvät, kun perinnönjakohetki alkaa lähestymään. Mitä enemmän jaettavaa, sen varmemmin. Ettei vaan testamentin avulla muut saa enemmän. Lakisääteinen toki heillekin kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tyttäreeni aika viileähköt välit. Syynä pääosin se, että olen kertonut tyttärelle mielipiteeni hänen valinnoistaan. Odottaa neljättä lastaan ja haaveilee pitkästä kotiäitiydestä, eikä usko ettei miehen palkan varaan voi rakentaa tulevaisuutta.

Olisin toivonut että olisi jättänyt lasten hankinnan yhteen, ja alkanut luomaan omaa uraa.

Tuota, eikös lapsesi saa elää ihan omannäköistä elämää ja tehdä itse valintansa? Hän ei ole ura- vaan perhekeskeinen ja hänellä on siihen täysi oikeus. 

Itse en arvostaisi äitiä joka tyrkyttää omia näkemyksiään ainoana oikeana tapana. Omiin lapsiini suhtaudun aikuisina ihmisinä, joita rakastan ja arvostan. Keskustelen asioista heidän kanssaan, kuuntelen avoimin mielin heidän näkökulmiaan. Olen läsnä ihnisenä ihmiselle. Toki he ovat tehneet virhevalintojakin, rakastan silti ja annan tukeni, enkä tuomitse. 

Vierailija kirjoitti:

Ovet minun suuntaani ovat auki, tytär pitää etäisyyttä omista syistään. Kunnioitan hänen haluaan olla pitämättä yhteyttä, katsotaan, josko tilanne joskus muuttuu.

Näissä tarinoissa on aina myös se toinen puoli: miksi tytär on joutunut ottamaan etäisyyttä?

Turha kiillottaa omaa sädekehää kertomalla ovien olen tännepäin auki, jos syy etäisyyden tarpeeseen on alunperin siellä. Aikuisen tyttären voi olla pakko suojella omia rajojaan. 

Vierailija kirjoitti:

Syitä äidin ja tyttären huonoihin väleihin voi olla monia. Milloin ja miksi ongelmat ovat alkaneet? Tyttären käytös äitiään kohtaan on voinut olla asiatonta. Tytär on arvostellut, haukkunut ja kohdellut epäasiallisesti äitiään ja valehdellut.

Äidin ei tarvitse olla kaatopaikka ja tunkio, jonne aikuinen tytär kaataa kaikki negatiiviset asiansa, ikävät tunteensa ja vaikeutensa. Joskus on parempi, että vanhempi vähentää yhteydenpitoa aikuiseen lapseensa. Kun ihmissuhde on kuormittava ja vaikea, niin yhteydenpidosta ja tapaamisista jää usein paha mieli. Puhelinsoitot, viestit ja kyläily voivat olla erittäin kuormittavia.

Tilannetta voi verrata myös miniän ja anopin suhteeseen. Miniä ja anoppi tulevat harvoin toimeen keskenään. Miniällä on koko päivä pilalla, kun anoppi tulee kylään.

Kun äiti ja tytär ovat harvemmin tekemisissä ja molemmilla on kotirauha, niin ihmissuhde voi toimia jotenkin. Ihmissuhteessa tulee asett

Tai toisinpäin: tyttären ei tarvitse sietää vanhenevan, elämäänsä katkeroituneen äidin haukkuja. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne kadonneet tyttäret ilmestyvät, kun perinnönjakohetki alkaa lähestymään. Mitä enemmän jaettavaa, sen varmemmin. Ettei vaan testamentin avulla muut saa enemmän. Lakisääteinen toki heillekin kuuluu.

No miksi ei saisi ilmestyä? 

Up

 

Aha, no keskusteluita aiheesta enemmänkin seuranneena, en pidä n. 30-70 vuotiaita lapsia (osa äitejä) teineinä, elämänkokemuksineen ja ajatuksineen. Monia näitä lapsia yhdistää se, että heidän vanhempansa eivät halua keskustella todellisuudesta vaan joko kieltävät kaiken tai välttävät mm. sanonnalla parhaani olen tehnyt. Nämä aikuiset lapset sitä vastoin analysoivat hyvinkin syvistä kaivoista lapsuudentraumojaan, vanhempiensa historiaa ja lapsuutta, nykyelämäänsä, omaa perheensä dynamiikkaa ja pohtivat tapojaan niin huonoja kuin hyviä, miten he rakkaudettomasta lapsuudenkodista ponnistaessaan haluavat välttää niitä kauheuksia, joita omat vanhempansa teki. Se on halua katkaista mm. kaltoinkohtelun kierre, halu olla itse empaattisempi ihminen ja lapsilleen rakastava äiti, sen osoittaen lapsille. Jännä juttu, versus että näet vain vanhemman jolla on sanottavaa "olen paska" "pitäisikö ottaa henki itseltään pois ja jättää (marttyyri)kirje lapselleen.

Olen tänään mielenkiinnolla lukenut tätä keskustelua. Muutama vuosi sitten olisin itsekin ollut samalla lailla kirjoittamassa raivokasta avautumista paskasta äidistäni ja esittänyt yhtä ehdottomia mielipiteitä kuin moni täällä. Ja ihan aiheesta: äitini ei todellakaan ole ollut hyvä äiti, vaan just sellainen aika sadistinen, narsistinen itsetunnon romuttaja, joka ei koskaan ole löytänyt mistään mitään hyvää, ainakaan jos se liittyy minuun.



Mutta. Olen käynyt nyt vuosia terapiassa, ja tajunnut myös, ettei tuollaisen äidin lapsena ihan suoraan voi kasvaa. Kuten moni täällä on kirjoittanut, vaikka itse on päättänyt tehdä täysin toisin, silti välit omaan tyttäreen on huonot. 



Mulla on sitten ehkä myös käynyt sillä lailla "onni", että mun lapset on poikia, ja meillä on tosi hyvät ja rakastavat välit. Ja tunnistan kyllä osittain sen vaikeuden kasvattamisessa, kun oma ensimmäiseksi mieleen tarjoutuva malli on se sadistinen hylkääminen, ja aina täytyy itse keksiä ja löytää se parempi malli. Mutta sitten toisaalta se ei ole ollut musta kuitenkaan kovin vaikeaa, kun sitä myös aina muistaa mitä itse olisi kaivannut ja tarvinnut, ja antanut sitten sitä. Rakkautta, lohtua, huolenpitoa.



Ja itse asiaan: tuon terapian myötä olen tajunnut, että näin aikuisiällä minun ja äitini väleissä vikaa on myös minussa. Minä olen jo aikuinen ihminen, myös minun on ollut otettava vastuuta omasta käytöksestäni. Ikuisesti ei voi vaan elää sitä teini-ikäisen tunnemaailmaa, missä kaikki on mustaa ja valkoista, eikä mikään harmaan alueella. Mä olen oppinut laittamaan äidilleni selvät rajat, käsitellyt lapsuuteni asiat itse, ja ymmärtänyt, että äitini ei tule koskaan pystymään niitä käsitellä, sitä on ihan turha odottaa. Minä en siitä lapsuudesta enää kärsi, hän taas kärsii osaltaan loppuun asti omista tunne-elämän ongelmistaan. Tällä hetkellä meillä on niin hyvä välit, kuin se on tuollaisen ihmisen kanssa mahdollista. Ei ne koskaan aidosti läheisiksi ja hyviksi tule, mutta välillämme on rauha.





jatkuu...

...jatkuu



Tiedän että monella on ollut vielä paljon rankempaa lapsena kuin minulla, ja mielestäni on täysin ok laittaa välit kokonaan poikki, jos se on itselle parempi. Mutta samalla olen sitä mieltä, että nämä neuvot täällä, jossa ollaan sitä mieltä että IHAN AINA vika on vain äidissä, ja että äidin pitäisi mennä solmuun ja pyydellä loputtomasti anteeksi kaikkea mistä ei edes tiedä miksi, on todella typeriä. Siis ne on lapsen tasolle jääneen rajattoman ihmisen neuvoja. Aikuisen ihmisen pitää pystyä tai opetella käyttäytymään kuin aikuinen, vaikka lapsuus olisi ollut huono. Ja osa sitä on juuri tuollaisesta älyttömästä rajattomuudesta pois opettelu. Jos on niin haavoilla, mitä tuollaiset viestit antaa ymmärtää, niin kannattaa hakea itselleen oikeasti apua, eikä kuvitella, että äidin totaalinen nöyrtyminen ja nöyryyttäminen jotenkin parantaisi ne haavat. Ei paranna.

Vierailija kirjoitti:

Syitä äidin ja tyttären huonoihin väleihin voi olla monia. Milloin ja miksi ongelmat ovat alkaneet? Tyttären käytös äitiään kohtaan on voinut olla asiatonta. Tytär on arvostellut, haukkunut ja kohdellut epäasiallisesti äitiään ja valehdellut.

Äidin ei tarvitse olla kaatopaikka ja tunkio, jonne aikuinen tytär kaataa kaikki negatiiviset asiansa, ikävät tunteensa ja vaikeutensa. Joskus on parempi, että vanhempi vähentää yhteydenpitoa aikuiseen lapseensa. Kun ihmissuhde on kuormittava ja vaikea, niin yhteydenpidosta ja tapaamisista jää usein paha mieli. Puhelinsoitot, viestit ja kyläily voivat olla erittäin kuormittavia.

Tilannetta voi verrata myös miniän ja anopin suhteeseen. Miniä ja anoppi tulevat harvoin toimeen keskenään. Miniällä on koko päivä pilalla, kun anoppi tulee kylään.

Kun äiti ja tytär ovat harvemmin tekemisissä ja molemmilla on kotirauha, niin ihmissuhde voi toimia jotenkin. Ihmissuhteessa tulee asett

Hiukan on negatiivinen asennemaailma sinulle naisten välisten ihmissuhteiden suhteen. Kyllä mun kokemuspiirissä valtaosa anopeista ja miniöistä tulee toimeen keskenään, suurin osa pitää toisistaan, osa paljonkin. Samoin äidit ja tyttäret lähtökohtaisesti kyllä on varsin läheisiä keskenään. 

Ei kuulu äidille yhtään mikään, mitä tyttärensä tekee tai on tekemättä. Äiti voi keskittyä omaan mitättömään elämäänsä tekemällä niitä omia päätöksiä omaan elämään. Toivottavasti tytär ei anna äitinsä tavata lapsiaan.