Lue keskustelun säännöt.
Äiti, jolla on huonot välit tyttäreesi - Miksi?
Kiinnostaisi kuulla rehellinen vastaus. Minä en tuomitse, mutten voi muiden puolesta luvata.
Osaatko sanoa mistä huonot välit johtuvat? Kärsitkö tilanteesta? Minkä ikäinen tytär sinulla on?
Olen itse tytär, mutten äiti.
Kommentit (240)
Vierailija kirjoitti:
Voi myös keskustella yleisesti aiheesta, jos ei ole kuvauksen kaltainen äiti. Olisi kuitenkin hyvin kiinnostavaa kuulla äitien näkökulmia. :)
Olen itse siis tytär, jolla on äitiin monimutkaiset, etäiset välit. On suvussa kulkeva perintö, rasite, ja toivon katkaisevan tämän ketjun. Toivottavasti mulla olisi siihen viisautta. En vain ole ikinä ymmärtänyt, miksi tuntuu ettei äitini "pidä minusta" (oma kokemukseni, ei fakta). Ymmärtäminen auttaisi välttämään samaan tilanteeseen joutumista.
Ap
Äitiniä/isänä on tärkeää ymmärtää ettei lapsi ole pienoiskopio vanhemmastaan. Arvosta lasta omana itsenään. Itse muistutan luonteeltani enemmän isääni kuin äitiäni eikä äiti pitänyt isästäni... en ole äitini kanssa paras ystävä väleissä, enkä kerro lähellekään kaikkia omua asioitani. Asiallisen kohteliaat välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen paska äiti. En vaan tiedä miksi, kun ei ole edes vaivauduttu kertomaan.
Etkä ole aivautunut kysymään? Tai selvittämään onko jotain anteeksipyydettävää?
Kyllä vaivautuisin, mutta mulle ei vastata. Ei vastata puhelimeen, viesteihin mihinkään. Voisin pyytää anteeksi olemassaoloani.
Puhelimeen ja viestien vastaamattomuuden taustalla on varmasti jotain sellaista, minkä syvimmiltään tiedät jo? Marttyyriksi ei kannata heittäytyä, pyytäen anteeksi olemassaoloaan, paitsi jos on marttyyri. Miksi nimität itseäsi paskaksi äidiksi, onko tyttäresi kuitenkin jotain kritisoinnut sinulle, mutta haluat ohittaa palautteen?
No jos se on se olemassaoleminen mitä se lapsi vihaa? Eikö silloin pidä pyytää sitä olemassaoloa anteeksi. PAljon enempäähän ei voi enää anteeksi pyytää, varsinkaan kun ei tiedä syytä? Vai pitäisikö sen "paskan" vanhemman siis ottaa henki itseltään, ja jättää kirje jälkeensä jossa sanoo tehneensä tämän anteeksipyynnön nimissä.
En usko, että lapsesi vihaa olemassaoloa, vaan taustalla on sellaista, mitä ei ole helppo sanoittaa. Helpompi on sanoa, että olet ärsyttävä, paska, vihaan sinua jne., kuin puhua saatika saada toimivaa kommunikaatiotapaa kun sattuu. Oletko miettinyt onko sinulla samanlainen suhtautumistapa tyttäreesi, kuin nyt palstalla vaivut vain siihen, että paskan pitäisi ottaa henki pois itseltään ja jättää kirje jälkeensä? Pysähdypä hetkeksi ja mieti mikä vanhemman rooli on, siis vanhemman, ei kuin murkkulapsen mieli. Teillä tuskin on hyvä lapsi-vanhempi suhde ollut, jos lapsesi vain yllättäen on alkanut haukkumaan sinua paskaksi? Sinua tai teitä ei auta se, että takerrut kasvattamasi ihmisen sanomisiin matkien häntä. Jos sinusta tuntuu vaikealta itsellesi myöntää virheesi, voit tällä palstalla alkaa kertomaan niistä, helppoa kun sinua ei tunnisteta. Harjoittele ensin virheistä avautumista täällä ja jos haluat muutosta, täältä voit saada apua. Tämä on ilmaista, terapeutin vastaanotolla ei ole. Avautua voit niinkin, ettet ole kasvattajana virheitä tehnyt -tyyliin, jos niin todella koet.
Tarkoitatko että nykyään pitäisi "sanoittaa" myös jo aikuisten lasten tunteet? Vai pitäisiköhän niiden puhumaan pystymättömien mennä sinne terapiaan opettelemaan keskustelemista, jos suusta ei tule ulos mitään muuta kuin vihaan sua, ja olet ärsyttävä.
Siis mitä, et ymmärtänyt. Kenenkään ei välttämättä ole helppo sanoittaa tunteitaan, ei lapsen, eikä aikuisen, jos vastapuolella on seinä. Seinä voi olla mm. sellainen, että halutaan ymmärtää väärin, kun ei itsetunto riitä ottamaan vastaan kritiikkiä. Ja napsautetaan päälle vihjaisu terapiaan menosta, koska defenssit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen paska äiti. En vaan tiedä miksi, kun ei ole edes vaivauduttu kertomaan.
Etkä ole aivautunut kysymään? Tai selvittämään onko jotain anteeksipyydettävää?
Kyllä vaivautuisin, mutta mulle ei vastata. Ei vastata puhelimeen, viesteihin mihinkään. Voisin pyytää anteeksi olemassaoloani.
Puhelimeen ja viestien vastaamattomuuden taustalla on varmasti jotain sellaista, minkä syvimmiltään tiedät jo? Marttyyriksi ei kannata heittäytyä, pyytäen anteeksi olemassaoloaan, paitsi jos on marttyyri. Miksi nimität itseäsi paskaksi äidiksi, onko tyttäresi kuitenkin jotain kritisoinnut sinulle, mutta haluat ohittaa palautteen?
No jos se on se olemassaoleminen mitä se lapsi vihaa? Eikö silloin pidä pyytää sitä olemassaoloa anteeksi. PAljon enempäähän ei voi enää anteeksi pyytää, varsinkaan kun ei tiedä syytä? Vai pitäisikö sen "paskan" vanhemman siis ottaa henki itseltään, ja jättää kirje jälkeensä jossa sanoo tehneensä tämän anteeksipyynnön nimissä.
En usko, että lapsesi vihaa olemassaoloa, vaan taustalla on sellaista, mitä ei ole helppo sanoittaa. Helpompi on sanoa, että olet ärsyttävä, paska, vihaan sinua jne., kuin puhua saatika saada toimivaa kommunikaatiotapaa kun sattuu. Oletko miettinyt onko sinulla samanlainen suhtautumistapa tyttäreesi, kuin nyt palstalla vaivut vain siihen, että paskan pitäisi ottaa henki pois itseltään ja jättää kirje jälkeensä? Pysähdypä hetkeksi ja mieti mikä vanhemman rooli on, siis vanhemman, ei kuin murkkulapsen mieli. Teillä tuskin on hyvä lapsi-vanhempi suhde ollut, jos lapsesi vain yllättäen on alkanut haukkumaan sinua paskaksi? Sinua tai teitä ei auta se, että takerrut kasvattamasi ihmisen sanomisiin matkien häntä. Jos sinusta tuntuu vaikealta itsellesi myöntää virheesi, voit tällä palstalla alkaa kertomaan niistä, helppoa kun sinua ei tunnisteta. Harjoittele ensin virheistä avautumista täällä ja jos haluat muutosta, täältä voit saada apua. Tämä on ilmaista, terapeutin vastaanotolla ei ole. Avautua voit niinkin, ettet ole kasvattajana virheitä tehnyt -tyyliin, jos niin todella koet.
Mitä itse olen tätä keskustelua seurannut, niin ennemminkin vaikuttaa siltä että aikuiset lapset eivät itse ymmärrä missä tekevät väärin. Nähdäkseni monikin vanhempi on tässä kertonut, että eivät tiedä mitä ovat tehneet väärin, ja haluaisivat tietää, ja pyytää myös anteeksi toimintaansa, mutta vastapuoli, eli se oma aikuinen tytär ei halua/pysty/kykene/viitsi kertoa. Mietin että ehkä näitä lapsia ei sitten haittaa se että välit ovat huonot, kun eivät niitä itse halua mitenkään parantaa, vaan nakkelevat niskojaan, ja käsevät vanhempiaan katsomaan peiliin. Ymärrän ihan hyvin ettei vanhempi jaksa eikä halua loppuelämäänsä kysellä, vaan antavat pallon sille lapselle, joka kertoo sitten joskus kun itse haluaa. Tämä onkin aikuisen ihmisen toimintaa, poislukien tietysti ne joiden vanhemmat eivät halua pyytää anteeksi, ja syyttävät kaikesta lapsiaan, eivätkä halua edes keskustella aiheesta, saati ottaa itse mitään vastuuta. Nuoret aikuiset ovat vielä usein ihan teinejä, ja tuollainen niskojen nakkelu voi jatkua sinne 25 ikävuoteen asti helposti. Me vanhemmat voimme ihan rauhassa odotella että lapsilta menee teinikiukutelut ohitse, ja heistä tulee oikeasti aikuisia jotka kykenevät ilmaisemaan mielipiteensä, ja kertoa epäkohdista muutenkin kuin haukkumalla.
Aha, no keskusteluita aiheesta enemmänkin seuranneena, en pidä n. 30-70 vuotiaita lapsia (osa äitejä) teineinä, elämänkokemuksineen ja ajatuksineen. Monia näitä lapsia yhdistää se, että heidän vanhempansa eivät halua keskustella todellisuudesta vaan joko kieltävät kaiken tai välttävät mm. sanonnalla parhaani olen tehnyt. Nämä aikuiset lapset sitä vastoin analysoivat hyvinkin syvistä kaivoista lapsuudentraumojaan, vanhempiensa historiaa ja lapsuutta, nykyelämäänsä, omaa perheensä dynamiikkaa ja pohtivat tapojaan niin huonoja kuin hyviä, miten he rakkaudettomasta lapsuudenkodista ponnistaessaan haluavat välttää niitä kauheuksia, joita omat vanhempansa teki. Se on halua katkaista mm. kaltoinkohtelun kierre, halu olla itse empaattisempi ihminen ja lapsilleen rakastava äiti, sen osoittaen lapsille. Jännä juttu, versus että näet vain vanhemman jolla on sanottavaa "olen paska" "pitäisikö ottaa henki itseltään pois ja jättää (marttyyri)kirje lapselleen.
Niin, kuten sinulta ehkä jäi huomaamatta, niin puhuinkin tässä ketjussa harmittelevista vanhemmista joiden lapset eivät kerro syytä miksi vihaavat.
Siihen juuri vastasin. Sitäpaitsi lapset eivät vihaa vaan vanhemmat eivät välitä kuunnella ja ymmärtää, höpöttävät vain marttyyrimaisesti paskana olostaan ja itsemurhistaan.
Minulla on äitiini näennäisen hyvät välit, mutta lämpö ja luottamus on kadonnut vuosia sitten. Äitini ei ole osannut eikä pystynyt tukemaan minua silloin, kun olisin aikuisena tarvinnut häntä. En näe keinoa miten luottamuksen ja lämmön saisi rakennettua takaisin. Surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen paska äiti. En vaan tiedä miksi, kun ei ole edes vaivauduttu kertomaan.
Etkä ole aivautunut kysymään? Tai selvittämään onko jotain anteeksipyydettävää?
Kyllä vaivautuisin, mutta mulle ei vastata. Ei vastata puhelimeen, viesteihin mihinkään. Voisin pyytää anteeksi olemassaoloani.
Puhelimeen ja viestien vastaamattomuuden taustalla on varmasti jotain sellaista, minkä syvimmiltään tiedät jo? Marttyyriksi ei kannata heittäytyä, pyytäen anteeksi olemassaoloaan, paitsi jos on marttyyri. Miksi nimität itseäsi paskaksi äidiksi, onko tyttäresi kuitenkin jotain kritisoinnut sinulle, mutta haluat ohittaa palautteen?
No jos se on se olemassaoleminen mitä se lapsi vihaa? Eikö silloin pidä pyytää sitä olemassaoloa anteeksi. PAljon enempäähän ei voi enää anteeksi pyytää, varsinkaan kun ei tiedä syytä? Vai pitäisikö sen "paskan" vanhemman siis ottaa henki itseltään, ja jättää kirje jälkeensä jossa sanoo tehneensä tämän anteeksipyynnön nimissä.
En usko, että lapsesi vihaa olemassaoloa, vaan taustalla on sellaista, mitä ei ole helppo sanoittaa. Helpompi on sanoa, että olet ärsyttävä, paska, vihaan sinua jne., kuin puhua saatika saada toimivaa kommunikaatiotapaa kun sattuu. Oletko miettinyt onko sinulla samanlainen suhtautumistapa tyttäreesi, kuin nyt palstalla vaivut vain siihen, että paskan pitäisi ottaa henki pois itseltään ja jättää kirje jälkeensä? Pysähdypä hetkeksi ja mieti mikä vanhemman rooli on, siis vanhemman, ei kuin murkkulapsen mieli. Teillä tuskin on hyvä lapsi-vanhempi suhde ollut, jos lapsesi vain yllättäen on alkanut haukkumaan sinua paskaksi? Sinua tai teitä ei auta se, että takerrut kasvattamasi ihmisen sanomisiin matkien häntä. Jos sinusta tuntuu vaikealta itsellesi myöntää virheesi, voit tällä palstalla alkaa kertomaan niistä, helppoa kun sinua ei tunnisteta. Harjoittele ensin virheistä avautumista täällä ja jos haluat muutosta, täältä voit saada apua. Tämä on ilmaista, terapeutin vastaanotolla ei ole. Avautua voit niinkin, ettet ole kasvattajana virheitä tehnyt -tyyliin, jos niin todella koet.
Mitä itse olen tätä keskustelua seurannut, niin ennemminkin vaikuttaa siltä että aikuiset lapset eivät itse ymmärrä missä tekevät väärin. Nähdäkseni monikin vanhempi on tässä kertonut, että eivät tiedä mitä ovat tehneet väärin, ja haluaisivat tietää, ja pyytää myös anteeksi toimintaansa, mutta vastapuoli, eli se oma aikuinen tytär ei halua/pysty/kykene/viitsi kertoa. Mietin että ehkä näitä lapsia ei sitten haittaa se että välit ovat huonot, kun eivät niitä itse halua mitenkään parantaa, vaan nakkelevat niskojaan, ja käsevät vanhempiaan katsomaan peiliin. Ymärrän ihan hyvin ettei vanhempi jaksa eikä halua loppuelämäänsä kysellä, vaan antavat pallon sille lapselle, joka kertoo sitten joskus kun itse haluaa. Tämä onkin aikuisen ihmisen toimintaa, poislukien tietysti ne joiden vanhemmat eivät halua pyytää anteeksi, ja syyttävät kaikesta lapsiaan, eivätkä halua edes keskustella aiheesta, saati ottaa itse mitään vastuuta. Nuoret aikuiset ovat vielä usein ihan teinejä, ja tuollainen niskojen nakkelu voi jatkua sinne 25 ikävuoteen asti helposti. Me vanhemmat voimme ihan rauhassa odotella että lapsilta menee teinikiukutelut ohitse, ja heistä tulee oikeasti aikuisia jotka kykenevät ilmaisemaan mielipiteensä, ja kertoa epäkohdista muutenkin kuin haukkumalla.
Aha, no keskusteluita aiheesta enemmänkin seuranneena, en pidä n. 30-70 vuotiaita lapsia (osa äitejä) teineinä, elämänkokemuksineen ja ajatuksineen. Monia näitä lapsia yhdistää se, että heidän vanhempansa eivät halua keskustella todellisuudesta vaan joko kieltävät kaiken tai välttävät mm. sanonnalla parhaani olen tehnyt. Nämä aikuiset lapset sitä vastoin analysoivat hyvinkin syvistä kaivoista lapsuudentraumojaan, vanhempiensa historiaa ja lapsuutta, nykyelämäänsä, omaa perheensä dynamiikkaa ja pohtivat tapojaan niin huonoja kuin hyviä, miten he rakkaudettomasta lapsuudenkodista ponnistaessaan haluavat välttää niitä kauheuksia, joita omat vanhempansa teki. Se on halua katkaista mm. kaltoinkohtelun kierre, halu olla itse empaattisempi ihminen ja lapsilleen rakastava äiti, sen osoittaen lapsille. Jännä juttu, versus että näet vain vanhemman jolla on sanottavaa "olen paska" "pitäisikö ottaa henki itseltään pois ja jättää (marttyyri)kirje lapselleen.
Niin, kuten sinulta ehkä jäi huomaamatta, niin puhuinkin tässä ketjussa harmittelevista vanhemmista joiden lapset eivät kerro syytä miksi vihaavat.
Siihen juuri vastasin. Sitäpaitsi lapset eivät vihaa vaan vanhemmat eivät välitä kuunnella ja ymmärtää, höpöttävät vain marttyyrimaisesti paskana olostaan ja itsemurhistaan.
Tämä. Ne muutamat selvittelyn yritykset tapahtuivat minin aloitteestani (vaikka olen se loukattu ja kaltoinkohdeltu lapsi) ja ne päättyivät tuloksetta joko a) raivokohtaukseen ja käsirysyyn b) marttyyrihuutoon ja tekoitkuin (ja juuri tuohon samaan ”varmaan pitäsisi kuolla kun mitään en muka osaa oikein”).
Ne on just ne suiret ikäluokat jotka ei KUUNTELE eikä OTA VASTAAN mitään palutetta.
No nyt on ollut 15v välit poikki joten hauskaa kusivaippavanhuutta esperissä tai kotohoidon hylkäämänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen paska äiti. En vaan tiedä miksi, kun ei ole edes vaivauduttu kertomaan.
Etkä ole aivautunut kysymään? Tai selvittämään onko jotain anteeksipyydettävää?
Kyllä vaivautuisin, mutta mulle ei vastata. Ei vastata puhelimeen, viesteihin mihinkään. Voisin pyytää anteeksi olemassaoloani.
Puhelimeen ja viestien vastaamattomuuden taustalla on varmasti jotain sellaista, minkä syvimmiltään tiedät jo? Marttyyriksi ei kannata heittäytyä, pyytäen anteeksi olemassaoloaan, paitsi jos on marttyyri. Miksi nimität itseäsi paskaksi äidiksi, onko tyttäresi kuitenkin jotain kritisoinnut sinulle, mutta haluat ohittaa palautteen?
No jos se on se olemassaoleminen mitä se lapsi vihaa? Eikö silloin pidä pyytää sitä olemassaoloa anteeksi. PAljon enempäähän ei voi enää anteeksi pyytää, varsinkaan kun ei tiedä syytä? Vai pitäisikö sen "paskan" vanhemman siis ottaa henki itseltään, ja jättää kirje jälkeensä jossa sanoo tehneensä tämän anteeksipyynnön nimissä.
En usko, että lapsesi vihaa olemassaoloa, vaan taustalla on sellaista, mitä ei ole helppo sanoittaa. Helpompi on sanoa, että olet ärsyttävä, paska, vihaan sinua jne., kuin puhua saatika saada toimivaa kommunikaatiotapaa kun sattuu. Oletko miettinyt onko sinulla samanlainen suhtautumistapa tyttäreesi, kuin nyt palstalla vaivut vain siihen, että paskan pitäisi ottaa henki pois itseltään ja jättää kirje jälkeensä? Pysähdypä hetkeksi ja mieti mikä vanhemman rooli on, siis vanhemman, ei kuin murkkulapsen mieli. Teillä tuskin on hyvä lapsi-vanhempi suhde ollut, jos lapsesi vain yllättäen on alkanut haukkumaan sinua paskaksi? Sinua tai teitä ei auta se, että takerrut kasvattamasi ihmisen sanomisiin matkien häntä. Jos sinusta tuntuu vaikealta itsellesi myöntää virheesi, voit tällä palstalla alkaa kertomaan niistä, helppoa kun sinua ei tunnisteta. Harjoittele ensin virheistä avautumista täällä ja jos haluat muutosta, täältä voit saada apua. Tämä on ilmaista, terapeutin vastaanotolla ei ole. Avautua voit niinkin, ettet ole kasvattajana virheitä tehnyt -tyyliin, jos niin todella koet.
Mitä itse olen tätä keskustelua seurannut, niin ennemminkin vaikuttaa siltä että aikuiset lapset eivät itse ymmärrä missä tekevät väärin. Nähdäkseni monikin vanhempi on tässä kertonut, että eivät tiedä mitä ovat tehneet väärin, ja haluaisivat tietää, ja pyytää myös anteeksi toimintaansa, mutta vastapuoli, eli se oma aikuinen tytär ei halua/pysty/kykene/viitsi kertoa. Mietin että ehkä näitä lapsia ei sitten haittaa se että välit ovat huonot, kun eivät niitä itse halua mitenkään parantaa, vaan nakkelevat niskojaan, ja käsevät vanhempiaan katsomaan peiliin. Ymärrän ihan hyvin ettei vanhempi jaksa eikä halua loppuelämäänsä kysellä, vaan antavat pallon sille lapselle, joka kertoo sitten joskus kun itse haluaa. Tämä onkin aikuisen ihmisen toimintaa, poislukien tietysti ne joiden vanhemmat eivät halua pyytää anteeksi, ja syyttävät kaikesta lapsiaan, eivätkä halua edes keskustella aiheesta, saati ottaa itse mitään vastuuta. Nuoret aikuiset ovat vielä usein ihan teinejä, ja tuollainen niskojen nakkelu voi jatkua sinne 25 ikävuoteen asti helposti. Me vanhemmat voimme ihan rauhassa odotella että lapsilta menee teinikiukutelut ohitse, ja heistä tulee oikeasti aikuisia jotka kykenevät ilmaisemaan mielipiteensä, ja kertoa epäkohdista muutenkin kuin haukkumalla.
Aha, no keskusteluita aiheesta enemmänkin seuranneena, en pidä n. 30-70 vuotiaita lapsia (osa äitejä) teineinä, elämänkokemuksineen ja ajatuksineen. Monia näitä lapsia yhdistää se, että heidän vanhempansa eivät halua keskustella todellisuudesta vaan joko kieltävät kaiken tai välttävät mm. sanonnalla parhaani olen tehnyt. Nämä aikuiset lapset sitä vastoin analysoivat hyvinkin syvistä kaivoista lapsuudentraumojaan, vanhempiensa historiaa ja lapsuutta, nykyelämäänsä, omaa perheensä dynamiikkaa ja pohtivat tapojaan niin huonoja kuin hyviä, miten he rakkaudettomasta lapsuudenkodista ponnistaessaan haluavat välttää niitä kauheuksia, joita omat vanhempansa teki. Se on halua katkaista mm. kaltoinkohtelun kierre, halu olla itse empaattisempi ihminen ja lapsilleen rakastava äiti, sen osoittaen lapsille. Jännä juttu, versus että näet vain vanhemman jolla on sanottavaa "olen paska" "pitäisikö ottaa henki itseltään pois ja jättää (marttyyri)kirje lapselleen.
Et itse vaikuta empaattiselta hitustakaan. Mitä muka tiedät tunteesta, kun oma lapsi hylkää? Et nähtävästi yhtään mitään, kun kirjoitat tuohon sävyyn.
Ketä kiinnostaa köyhä ja kipeä? Maailma on julma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa köyhä ja kipeä? Maailma on julma.
Äitiä pitäisi AINA kiinnostaa lapsensa elämä, myös aikuisena. Tai olla sit vastuullinen ja jättää lapset tekemättä.
Mun vanhemmat ei jaksaneet olla vanhempia ja ulkoistivat sukulaisille lastenhoidon, oltiin lapsina heittopusseja ja asuttiin milloin kenenkin sukulaisen luona. Sitten kun lapai täytti 18, vanhemmat heitti ulos ja ilmoitti että nyt loppu yhteydenpito ja apu. Siis oikeasti siihen katkesi koko lapsen ja vanhemman ihmissuhde.
Tällaisten paskojen ei lapsia pitäisi tehdä!
Suomi on tunnevammaisia kaltoinkohtelijavanhempia pullollaan, ja jos ajattelee vaikka 70-luvulla syntyneitä niin uskallan väittää että vain pienellä osalla oli huvä lapsuus. Suurimmalla osalla kauhea. Kuten minullakin. Väkovaötaa ja julmuutta täynnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just tuo selvittelykyvyn puute on paskaäidin tunnusmerkki. Mulla lapsuudessa todella paljon ja usein väkivaltaa, rajuakin (tuli vammoja) ja lisäksi monenlaista tunnepuolen alistamista ja nöyryytystä.
Äitini KIISTÄÄ KAIKEN. Väittää ja valehtelee että mitään noista ei ole tapahtunut ja että muistoni ovat valemuistoja joilla tahallani kiusaan hyviä vanhempiani (hah!). Ei suostu puhumasn lapsuuden tapahtumista, jos yritinkin joskus niin veti raivokohtaukset ja haukkui viikkoja sen jälkeenkin vielä. Mitään ei ole muka koskaan tehty lapsille väärin ja kympikaan vanhempi ei ole ikinä harjoittamut väkivaltaa äitini mukaan.
Tää on täyttä paskaa, isä hakkasi lapsia ja äitiä, äiti hakkasi lapsia. Lisäksi veljeni muistaa tasan tarkkaan samat asiat js tilanteet (sillä erotuksella että hän oli vanhempi ja muutti kotoa pois joten ei nähnyt kaikkia pahoinpitelyita pariin viimeiseen vuoteen).Tän kaiken kiistämisen ja silkan valehtelun ja vastuupaon takia (ja toki myös sen että mitään ei kafuta eikä varsinkaan pyydetä anteeksi) tilanne on nyt se etten ole väleissä vanhempiini. Eivät ole nähneet 2v taaperoani koskaan eivätkä tuedä että olen raskaana ja saan pian lapsen - eivätkä tule tätäkään lasta näkemään.
Niin on kova ylpeys äidillä että mitään ei myönnä ja mistään ei ota vastuuta, ja sen hinta oli nyt se että sinne meni ainoat lapsrnlapset. Näköjään sekään ei haittaa vasn tärkeintä on pysyä itse luomassaan uskotellussa illuusiossa että he olivat loistavia vanhempia (ja minä vaan vaikea tytär).
Äitini on täysi paska.Onko selvittelykyvyn puute myös paskan tyttären tunnusmerkki?
Oma tyttäreni nimittäin toimii minua kohtaan aivan kuin äitisi toimii sinua kohtaan.
Tyttäresi on hakannut sinua, eikä suostu nyt myöntämään asiaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minunkin äitini on näitä, jotka valittavat että minun pitäisi puhua hänelle ja kertoa mistä syytän. Olemme etäisiä, mutta puhun äidilleni aina kohteliaasti. Hän ei minulle. Kun hän tulee käymään (hyvin harvoin), olen hyvin vieraanvarainen. Hän syyllistää, etten käy, muttei siellä aina saa edes ruokaa. Ihmettelee miksen kerro hänelle kaikkea, mutta juoruilee koko ajan muiden asioita.
Ne muutamat kerrat, kun hän on "yrittänyt aikuisesti selvitellä", se on käytännössä tarkoittanut hysteeristä/katkeraa piikittelyä, haukkumista, jopa huutamista. Ei ole välittänyt, jos on saanut minut itkemään. Kohtelee minua eri tavalla kuin sisaruksiani. Syyttää siitä että on jo lapsena ollut huonot välit. (Ei koskaan ole lapsen vika.)
Miksi haluaisin puhua ihmiselle, johon en luota? Joka ei kohtele minua kunnioittavasti? Joka todennäköisesti juoruaa asiani eteenpäin? Joka on selkeästi päättänyt jo ettei ole syyllinen mihinkään, kun jo lapsuudesta syyttää minua?
En kaipaa läheisiä välejä. Kaipaan vain ystävällistä ja kunnioittavaa suhtautumista, sellaista peruskohteliaisuutta. Siitä ne muutkin ihmissuhteet pikkuhiljaa alkavat rakentumaan, eivät pakotuksella ja syyllistyksellä.
Vierailija kirjoitti:
Olen äiti kirjoitti:
Tyttärellä oli vaikea murrosikä. Äiti joutui kestämään tyttären taholta vuosikausia rajojen koettelua, sääntöjen rikkomista, kapinointia, vastaan jankuttamista, ilkeilyä ja valehtelua. Ehkä tyttärellä on sisäänrakennettu vihasuhde äitiään kohtaan? Ehkä tyttärelle on parempi, että hän saa vihata maailmassa jotain ihmistä - vaikkapa äitiään? Äiti on myös ihminen ja äidin jaksaminen on rajallista.
Mun tytär vihaamalla vihasi minua. Olin ainoa vanhempi, isästä tuli ero jo tytön ollessa vauva, ja isä on moniongelmainen juoppo. Hoidin itse kaiken, rakkaudella ja lempeydellä, hoidin sairaana, kuskasi harrastuksiin, kuulustelin läksyt, puolustin, kehuin ja kasvatin. 13-vuotiaana alkoi teinioikuttelut, ja nyt kun tytär on kohta 19, niin hän ottaa yhteyttä ainoastaan silloin kun tarvitsee rahaa, autokyytiä, tai pyykinpesijää. Yleensä rahaa. Minulla on pienet tulot, koska teen osa-aikaista hommaa, ja saan soviteltua päivärahaa. Asun mieheni kanssa, joka ei ole siis lapsen isä, ja hänellä on päävastuu taloudestamme. Minun pitäisi elättää tyttäreni kokonaan, sillä hän sai potkut koulusta, jota kävi 3 vuotta, mutta ei saanut mitään aikaan, ei hae mitään töitä, koska ei halua mennä töihin kun kesäkin tulee ja haluaa matkustella(!) ja ottaa rennosti. Hänellä ei ole asuntoa vaan hän asustelee kavereiden nurkissa. Asuntoa hän ei saa, koska hänellä ei ole mitään tuloja, eikä hänelle kelpaa kuin tietynlainen asunto tietyltä alueelta, joka minun tulisi hänelle kustantaa vuokranmaksun muodossa. Hän ei osaa hakea mitään tukia, koska ei ymmärrä miten niitä haetaan, eikä osaa toimittaa liitteitä. Minulle soittaa lähes päivittäin että anna rahaa, mutta minulla ei ole mistä antaa. Hän vetoaa siihen että mieheni voi maksaa kaiken minun asumiseni ja elämiseni, ja minä annan omat rahani hänelle, jotta hän voi ostaa vaatteita, tupakkaa, kannabista ja alkoholia. Hän voi tulla käymään ympäripäissään, mutta kieltää juoneensa ikinä mitään. Hän voi kaataa hyllyn täynnä lasitavaraa, mutta väittää vartin päästä että hän ei ole sitä tehnyt. Kun yllätin hänet nuorempana nurkan takaa tupakka suussa, hän heitti sen pois, ja väitti ettei ole koskaan polttanut yhtään. Kun hänen huoneessaan oli tyhjiä tupakka-askeja, hän sanoi etteivät ne ole hänen, eikä hän ole ikinä ennen niitä nähnyt... Kun en suostu antamaan rahaa, hän haukkuu minut pystyyn, laittaa rumia viestejä, huutaa, ja jos on täällä käymässä ja en anna rahaa, niin hän paiskoo tavaroita, huutaa naama punaisena, kiroilee, hu*orittelee, ja läimii ovia niin että niistä kaksi on jo mennyt rikki. Kaikki on kuulemma minun vikani, hän ei osaa eritellä mitä tämä kaikki on, mutta ilmeisesti hänen alkoholinkäyttönsä, huumekäyttönsä, asunnottomuutensa, rahattomuutensa, koulusta poispotkiminen, ihan kaikki...
Ehkä hän joskus ymmärtää että hänen eteensä on kyllä kaikki tehty, ja että ongelmat ovat hänen omiaan, ei meidän muiden, ja että hän on itse avain omiin asioihinsa, ja että minun syyttelyni on turhaa. Tai sitten ei. Toivon hänelle onnea ja menestystä elämäänsä, vaikka sitä tällä menolla ei olekaan tiedossa.
Oot kyllä todella rajaton. Miksi et opettanut tyttärellesi mitään vai löitkö hanskat täydin tiskiin kun tuli teini-ikään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just tuo selvittelykyvyn puute on paskaäidin tunnusmerkki. Mulla lapsuudessa todella paljon ja usein väkivaltaa, rajuakin (tuli vammoja) ja lisäksi monenlaista tunnepuolen alistamista ja nöyryytystä.
Äitini KIISTÄÄ KAIKEN. Väittää ja valehtelee että mitään noista ei ole tapahtunut ja että muistoni ovat valemuistoja joilla tahallani kiusaan hyviä vanhempiani (hah!). Ei suostu puhumasn lapsuuden tapahtumista, jos yritinkin joskus niin veti raivokohtaukset ja haukkui viikkoja sen jälkeenkin vielä. Mitään ei ole muka koskaan tehty lapsille väärin ja kympikaan vanhempi ei ole ikinä harjoittamut väkivaltaa äitini mukaan.
Tää on täyttä paskaa, isä hakkasi lapsia ja äitiä, äiti hakkasi lapsia. Lisäksi veljeni muistaa tasan tarkkaan samat asiat js tilanteet (sillä erotuksella että hän oli vanhempi ja muutti kotoa pois joten ei nähnyt kaikkia pahoinpitelyita pariin viimeiseen vuoteen).Tän kaiken kiistämisen ja silkan valehtelun ja vastuupaon takia (ja toki myös sen että mitään ei kafuta eikä varsinkaan pyydetä anteeksi) tilanne on nyt se etten ole väleissä vanhempiini. Eivät ole nähneet 2v taaperoani koskaan eivätkä tuedä että olen raskaana ja saan pian lapsen - eivätkä tule tätäkään lasta näkemään.
Niin on kova ylpeys äidillä että mitään ei myönnä ja mistään ei ota vastuuta, ja sen hinta oli nyt se että sinne meni ainoat lapsrnlapset. Näköjään sekään ei haittaa vasn tärkeintä on pysyä itse luomassaan uskotellussa illuusiossa että he olivat loistavia vanhempia (ja minä vaan vaikea tytär).
Äitini on täysi paska.Onko selvittelykyvyn puute myös paskan tyttären tunnusmerkki?
Oma tyttäreni nimittäin toimii minua kohtaan aivan kuin äitisi toimii sinua kohtaan.
Tyttäresi on hakannut sinua, eikä suostu nyt myöntämään asiaa?
Se että äiti on hakannut ja kaltoinkohdellut lastaan ei ole mitään. Mutta se vasta onkin jotain kun aikuinen tytär ”kiukuttelee ja kaivelee menneitä”, tietenkin ihan turhaan koska äitihän oli äideistä parhain!
En ole äiti, mutta minulla on arvaus. Aika moni vanhempi ei ole ikinä tullut tutustuneeksi lapseensa, siis sillä tavalla oikeasti. Siihen lapsen persoonaan. Kuka hän on?
Moni kuvittelee tuntevansa lapsensa perinpohjaisesti, mutta lapsi voikin olla eri mieltä asiasta.
En syyllistä, tähän on varmasti monia hyvin ymmärrettäviä syitä. Pakko sitä on töitäkin tehdä ja leipä hankittava jne. On voinut olla masennusta, uupumusta, parisuhdeongelmia, epäsuosiollinen yleinen aikakauden kasvatustyyli. Mitä meillä ihmisillä nyt on. Ei ole ollut aikaa.
Silti, ei voi olettaa että aikuisiällä välit yhtäkkiä vain muuttuvat läheisiksi. :) Saattavat muuttua, jos tekee hidasta tutustumistyötä, mutta ei välttämättä silloinkaan. Lempeys, hyväksyntä ja kannustava, kunnioittava ja tilaa antava asenne voisivat edistää tätä.
Äitini oli syvästi masentunut oikeastaan koko lapsuuteni. Välillä tämä johti päihteiden sekakäyttöön. Isäni huolehti minusta ja meillä on lämpimät välit. Nyt kun äitini voi paremmin, hän haluaisi selvästi lähentyä kanssani, mutta minä en pysty. En ole vihainen tai katkera, sillä hän oli sairas ja teki äitinä sen, mihin pystyi. En vain voi tyhjästä yhtäkkiä luoda välillemme lämpöä. Suhdettamme tulee todennäköisesti aina leimaamaan epäluottamus. Minua se ei haittaa, koska en osaa edes kaivata hänestä läheisempää ihmistä. Välillä vain huomaan, että hän toivoisi sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just tuo selvittelykyvyn puute on paskaäidin tunnusmerkki. Mulla lapsuudessa todella paljon ja usein väkivaltaa, rajuakin (tuli vammoja) ja lisäksi monenlaista tunnepuolen alistamista ja nöyryytystä.
Äitini KIISTÄÄ KAIKEN. Väittää ja valehtelee että mitään noista ei ole tapahtunut ja että muistoni ovat valemuistoja joilla tahallani kiusaan hyviä vanhempiani (hah!). Ei suostu puhumasn lapsuuden tapahtumista, jos yritinkin joskus niin veti raivokohtaukset ja haukkui viikkoja sen jälkeenkin vielä. Mitään ei ole muka koskaan tehty lapsille väärin ja kympikaan vanhempi ei ole ikinä harjoittamut väkivaltaa äitini mukaan.
Tää on täyttä paskaa, isä hakkasi lapsia ja äitiä, äiti hakkasi lapsia. Lisäksi veljeni muistaa tasan tarkkaan samat asiat js tilanteet (sillä erotuksella että hän oli vanhempi ja muutti kotoa pois joten ei nähnyt kaikkia pahoinpitelyita pariin viimeiseen vuoteen).Tän kaiken kiistämisen ja silkan valehtelun ja vastuupaon takia (ja toki myös sen että mitään ei kafuta eikä varsinkaan pyydetä anteeksi) tilanne on nyt se etten ole väleissä vanhempiini. Eivät ole nähneet 2v taaperoani koskaan eivätkä tuedä että olen raskaana ja saan pian lapsen - eivätkä tule tätäkään lasta näkemään.
Niin on kova ylpeys äidillä että mitään ei myönnä ja mistään ei ota vastuuta, ja sen hinta oli nyt se että sinne meni ainoat lapsrnlapset. Näköjään sekään ei haittaa vasn tärkeintä on pysyä itse luomassaan uskotellussa illuusiossa että he olivat loistavia vanhempia (ja minä vaan vaikea tytär).
Äitini on täysi paska.Onko selvittelykyvyn puute myös paskan tyttären tunnusmerkki?
Oma tyttäreni nimittäin toimii minua kohtaan aivan kuin äitisi toimii sinua kohtaan.
Tyttäresi on hakannut sinua, eikä suostu nyt myöntämään asiaa?
Kyllä. Ja heitelly tavaroilla myös. Kieltää tehneensä mitään näistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen äiti kirjoitti:
Tyttärellä oli vaikea murrosikä. Äiti joutui kestämään tyttären taholta vuosikausia rajojen koettelua, sääntöjen rikkomista, kapinointia, vastaan jankuttamista, ilkeilyä ja valehtelua. Ehkä tyttärellä on sisäänrakennettu vihasuhde äitiään kohtaan? Ehkä tyttärelle on parempi, että hän saa vihata maailmassa jotain ihmistä - vaikkapa äitiään? Äiti on myös ihminen ja äidin jaksaminen on rajallista.
Mun tytär vihaamalla vihasi minua. Olin ainoa vanhempi, isästä tuli ero jo tytön ollessa vauva, ja isä on moniongelmainen juoppo. Hoidin itse kaiken, rakkaudella ja lempeydellä, hoidin sairaana, kuskasi harrastuksiin, kuulustelin läksyt, puolustin, kehuin ja kasvatin. 13-vuotiaana alkoi teinioikuttelut, ja nyt kun tytär on kohta 19, niin hän ottaa yhteyttä ainoastaan silloin kun tarvitsee rahaa, autokyytiä, tai pyykinpesijää. Yleensä rahaa. Minulla on pienet tulot, koska teen osa-aikaista hommaa, ja saan soviteltua päivärahaa. Asun mieheni kanssa, joka ei ole siis lapsen isä, ja hänellä on päävastuu taloudestamme. Minun pitäisi elättää tyttäreni kokonaan, sillä hän sai potkut koulusta, jota kävi 3 vuotta, mutta ei saanut mitään aikaan, ei hae mitään töitä, koska ei halua mennä töihin kun kesäkin tulee ja haluaa matkustella(!) ja ottaa rennosti. Hänellä ei ole asuntoa vaan hän asustelee kavereiden nurkissa. Asuntoa hän ei saa, koska hänellä ei ole mitään tuloja, eikä hänelle kelpaa kuin tietynlainen asunto tietyltä alueelta, joka minun tulisi hänelle kustantaa vuokranmaksun muodossa. Hän ei osaa hakea mitään tukia, koska ei ymmärrä miten niitä haetaan, eikä osaa toimittaa liitteitä. Minulle soittaa lähes päivittäin että anna rahaa, mutta minulla ei ole mistä antaa. Hän vetoaa siihen että mieheni voi maksaa kaiken minun asumiseni ja elämiseni, ja minä annan omat rahani hänelle, jotta hän voi ostaa vaatteita, tupakkaa, kannabista ja alkoholia. Hän voi tulla käymään ympäripäissään, mutta kieltää juoneensa ikinä mitään. Hän voi kaataa hyllyn täynnä lasitavaraa, mutta väittää vartin päästä että hän ei ole sitä tehnyt. Kun yllätin hänet nuorempana nurkan takaa tupakka suussa, hän heitti sen pois, ja väitti ettei ole koskaan polttanut yhtään. Kun hänen huoneessaan oli tyhjiä tupakka-askeja, hän sanoi etteivät ne ole hänen, eikä hän ole ikinä ennen niitä nähnyt... Kun en suostu antamaan rahaa, hän haukkuu minut pystyyn, laittaa rumia viestejä, huutaa, ja jos on täällä käymässä ja en anna rahaa, niin hän paiskoo tavaroita, huutaa naama punaisena, kiroilee, hu*orittelee, ja läimii ovia niin että niistä kaksi on jo mennyt rikki. Kaikki on kuulemma minun vikani, hän ei osaa eritellä mitä tämä kaikki on, mutta ilmeisesti hänen alkoholinkäyttönsä, huumekäyttönsä, asunnottomuutensa, rahattomuutensa, koulusta poispotkiminen, ihan kaikki...
Ehkä hän joskus ymmärtää että hänen eteensä on kyllä kaikki tehty, ja että ongelmat ovat hänen omiaan, ei meidän muiden, ja että hän on itse avain omiin asioihinsa, ja että minun syyttelyni on turhaa. Tai sitten ei. Toivon hänelle onnea ja menestystä elämäänsä, vaikka sitä tällä menolla ei olekaan tiedossa.
Oot kyllä todella rajaton. Miksi et opettanut tyttärellesi mitään vai löitkö hanskat täydin tiskiin kun tuli teini-ikään?
Tämä on minulle sanottu vasta myöhemmin, että minun olisi pitänyt vetää itselleni turvalliset rajat, ja esim. kieltää lapsen tulo kotiin. Se joka tällaisessa tilanteessa on ollut, tietää varmaan millaista se on, ja kuka voi kieltää lapsen kotiin tulemista... Tyttärelle on opetettu kaikki, hän alkoi taantumaan teini-iässä. Sitä ennen oppi kaiken ennen ikätovereitaan, ja loisti niin monessa asiassa.
Niin, kuten sinulta ehkä jäi huomaamatta, niin puhuinkin tässä ketjussa harmittelevista vanhemmista joiden lapset eivät kerro syytä miksi vihaavat.