Keskustelua Valaistuneista Guruista! + New age

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä sellaisen kokemus, joka on kokenut ns. valaistumiskokemuksen. 

Se ei tee ihmisestä mitenkään huijaria, jos on vielä myös inhimillinen. Itse asiassa luulen, että joka ikinen on myös sitä niin kauan kuin tämä keho on elossa. Valaistumisessa on kyse aivan toisenlaisesta tietoisuuden tasosta kuin tämä ns. kolmiulotteinen, ja sitä ei ole mitenkään helppoa ylläpitää maailmassa, jossa lähes kaikki muut näkevät toisin, kokevat toisin, pitävät näkemystäsi hörhöilynä jos siitä oikeasti jollekin kertoisit.

Ja silloin, kun sieltä korkeuksista putoaa, niin se tuntuu paljon pahemmalta kuin mikään muu, koska ero olotilojen välillä on niin valtava. Ensin olet yhtä kaikkeuden ja kaiken olemassaolevan kanssa, jolle aika ja avaruus ovat vain illuusioita joilla voi leikkiä, ja sitten tipahdat "tämän maailman uskomuksiin", joissa koet olevasi pikkuinen eristynyt keho yhdellä pienellä planeetalla fyysisessä todellisuudessa. Keho, jota erilaiset ulkoiset voimat vielä uhkaa koko ajan. Ne jotka eivät ole kokeneet heräämistä, ovat täysin tottuneita tähän olotilaan eikä se ole heille sellainen dramaattinen pudotus kuin sellaiselle, joka on kokenut mitä on syntymän ja kuoleman, ajan ja paikan tuolla puolen. Itse en ole koskaan sortunut noihin äärimmäisyyksiin kuten alkoholismiin tms niinäkään kausina kun olen lipsunut takaisin tavanomaiseen ihmisten tietoisuudentilaan, mutta ymmärrän kyllä hyvin, miten niin voi käydä.

Mitä teit ja missä olit kun koit tuon?

Olin 25-vuotias. Olin sairastunut ilman mitään ulkoista tai traumaperäistä syytä vaikeaan masennukseen, joka tuntui ajavan minut hulluuteen. Kaikki hajosi, en tuntenut enää edes maailman olevan olemassa tai itseni, millään ei ollut mitään väliä. Lopulta tipuin tilaan, jossa ei ollut mitään tuskaa, mutta maailman näkeminen oli hyvin erilaista kuin ennen, samoin oma samaistuminen ei ollut enää kehoon tai mieleen. 

Jälkeenpäin tajusin että olin ollut siinä prosessissa jo syntyessänäi tähän elämään. Siksi olin ateistiperheen lapsena kiinnostunut uskonnoista jo lapsena. Siksi koin usein luonnossa ääretöntä hyvää oloa, koska minusta "Jumala oli jokaisessa ruohonkorressakin". Mutta vasta se luonnollisen ihmisyyden murtuminen masennuksen kautta sai sen valaistuneen persoonan tulemaan esiin egon varjoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valaistunut - siis oikeasti valaistunut - tietää että guruja ei tarvita koska oikeastaan ketään muuta ei ole maailmassa olemassakaan. Kaikki sanat olet sanonut sinä, kaikki teot olet tehnyt sinä. Ketään muuta ei ole, on vain projektiota ja heijastumia.

Melkeinpä sanoisin että valaistumista ei kannata ehdoin tahdoin etsiä ellei ole valmis järkytykseen. Maailmaa kun ei oikeastaan ole olemassakaan.

T. Valaistunut

Tähtäätkö tällä kaikella siihen, että ei ole kuin yksi "Jumala" katselemassa tätä kaikkea ja kokemassa itseään?

Oma elävä kokemukseni on: ei ole mitään muuta kuin yksi. On yksi meri, jossa on miljoonia erinäköisiä aaltoja. Se mitä voisi sanoa "minun kehokseni" on yksi tilapäinen aalto. Silti minä olen pohjimmiltani meri itse, ja se on katoamaton, ääretön, vailla rajoja. Uskonnollisella kielellä voi puhua että Jumala ja Jumalan Poika on yksi, niin että vaikka näyttäisi olevan Poika, se ei tarkoita että olisi jotain muuta kuin Jumala itse, se tarkoittaa vaan että Jumala ilmentää itseään myös Pojan hahmossa.

- 20

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko avata niitä kokemuksianne pätevän terapeutin vastaanotolla? Oikeasti tuommoinen itsestä ja todellisuudesta vieraantuminen on sairauden merkkejä.

Terapeuteille kai mennään yleensä jos on joko paha olo tai jos omat ongelmat häiritsevät selviämistä elämässä. Mutta kun valaistumiskokemus tuo autuaallisen hyvän olon, ja pärjääminen tässä ihmisten tasossa myös vain paranee entiseen verrattuna, niin miksi kukaan hakisi "apua"? 

Äläkä huoli, kyllä meidän kaltaisemme osaamme olla ihmisten keskellä kuten kaikki muut. Esim. itse en puhu näistä asioista koskaan muuta kuin saman kokeneiden tai vakavamielisten etsijöiden kanssa. Muuten esitän, kuin uskoisin tämän maailman sääntöihin ja perususkomuksiin kuten kaikki muutkin. 

Tunnen näitä omasta mielestään hyvinkin valaistuneita ihmisiä ja oikeasti he ovat kaikista itseriittoisimpia ja egonsa vallassa olevia kuin kukaan muu! Oikeasti tunnen melkein myötähäpeää heidän puolestaan. Kaikki on sitä minä-minä-minun-minussa soopaa ja ollaan niin rakkaudellisia että se valheellisuus ja egon korostuminen näkyy kuuhun asti.

Toisaalta olen taas tavannut ihan tavallisia ihmisiä joista loistaa sellainen sisäinen valo. He ovat oman itsensä ja tapansa elää löytäneet ja huokuvat sellaista rauhaa ja positiivisuutta ympärilleen. Yleensä hyvin vaatimattomia ja tyytyvät melko vähään täällä materialistisessa maailmassa. He ovat mielestäni niitä ihan oikeita guruja!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valaistunut - siis oikeasti valaistunut - tietää että guruja ei tarvita koska oikeastaan ketään muuta ei ole maailmassa olemassakaan. Kaikki sanat olet sanonut sinä, kaikki teot olet tehnyt sinä. Ketään muuta ei ole, on vain projektiota ja heijastumia.

Melkeinpä sanoisin että valaistumista ei kannata ehdoin tahdoin etsiä ellei ole valmis järkytykseen. Maailmaa kun ei oikeastaan ole olemassakaan.

T. Valaistunut

Tähtäätkö tällä kaikella siihen, että ei ole kuin yksi "Jumala" katselemassa tätä kaikkea ja kokemassa itseään?

Oma elävä kokemukseni on: ei ole mitään muuta kuin yksi. On yksi meri, jossa on miljoonia erinäköisiä aaltoja. Se mitä voisi sanoa "minun kehokseni" on yksi tilapäinen aalto. Silti minä olen pohjimmiltani meri itse, ja se on katoamaton, ääretön, vailla rajoja. Uskonnollisella kielellä voi puhua että Jumala ja Jumalan Poika on yksi, niin että vaikka näyttäisi olevan Poika, se ei tarkoita että olisi jotain muuta kuin Jumala itse, se tarkoittaa vaan että Jumala ilmentää itseään myös Pojan hahmossa.

- 20

Konkreettisena esimerkkinä, kun kehoni kuolee se muuttaa muotoaan toiseen energiamuotoon, raviten maaperän kasveja ja eläimiä. Siirtyy luonnon kiertokulkuun, takaisin maaäidin kohtuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valaistunut - siis oikeasti valaistunut - tietää että guruja ei tarvita koska oikeastaan ketään muuta ei ole maailmassa olemassakaan. Kaikki sanat olet sanonut sinä, kaikki teot olet tehnyt sinä. Ketään muuta ei ole, on vain projektiota ja heijastumia.

Melkeinpä sanoisin että valaistumista ei kannata ehdoin tahdoin etsiä ellei ole valmis järkytykseen. Maailmaa kun ei oikeastaan ole olemassakaan.

T. Valaistunut

Tähtäätkö tällä kaikella siihen, että ei ole kuin yksi "Jumala" katselemassa tätä kaikkea ja kokemassa itseään?

Oma elävä kokemukseni on: ei ole mitään muuta kuin yksi. On yksi meri, jossa on miljoonia erinäköisiä aaltoja. Se mitä voisi sanoa "minun kehokseni" on yksi tilapäinen aalto. Silti minä olen pohjimmiltani meri itse, ja se on katoamaton, ääretön, vailla rajoja. Uskonnollisella kielellä voi puhua että Jumala ja Jumalan Poika on yksi, niin että vaikka näyttäisi olevan Poika, se ei tarkoita että olisi jotain muuta kuin Jumala itse, se tarkoittaa vaan että Jumala ilmentää itseään myös Pojan hahmossa.

- 20

Jumalan poika on ihmiskunta, Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen, jokainen ihminen on jumalan luomus. Jumalan poika elää meissä jokaisessa.

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko avata niitä kokemuksianne pätevän terapeutin vastaanotolla? Oikeasti tuommoinen itsestä ja todellisuudesta vieraantuminen on sairauden merkkejä.

Ei kiitos! Päivittäin muistaminen on päinvastoin koko ajan vastustaa joka puolelta jyllääviä tämän maailman perususkomuksia ja muistaa minkä näkee sisäisesti. Kuka ihme menisi aivopestäväksi tämän maailman uskomuksiin terapiaan, koska siellä juuri kaupataan niitä rajoittuneita ihmisuskomuksia? Ja kun varmaan jokainen valaistuskokemuksen kokenut kokee, että sekä arkinen ihmiselämä että sisäinen kokemus on valtavasti parantunut kokemuksen myötä. Hakisin apua tullakseni taas onnettomaksi ja kovin rajoittuneeksi?

-20 

Kyllä ja kokemus ei ollut mikään mukava vaan paniikki ja hätä. En alkuun ymmärtänyt mistä oli kyse vaan hätäännyin kun tajusin olevani yksin, siis oikeasti yksin niin ettei mitään muuta ole. Vasta sitten tilannetta tutkittuani aloin ymmärtää asiaa, ja nykyään pystyn ”liikkumaan” turvllisesti tämän ”leikkimaailman” ja ”olemassaolemattomuuden” välillä, enää en ole hädissäni enkä pelkää.

"Ja katso, ympärilläsi on vääriä profeettoja jotka eivät tiedä mistä puhuvat, mistäkö tunnet oikean opettajan. Samoin kuin hedellistään puut tunnetaan samoin toimistaan oikeat mestarit huomataan."

Valaistunut ihminen ei tunne pelkoa tms sellaista (koska se osa aivoista, mielestä ei enää dominoi), ainoa tunne on suuremmoinen ilo kaikkea elollista kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinsanottu valaistuminen ei hyödytä ketään. Ei ole ketään jolle olisi valaistumisesta hyötyä. Valaistumisen konsepti on suuntaviitta ilman suuntaa. Ainoa este on oma itse. Kun heittää itsensä pois, on perillä.

Kuinka heittää itsensä pois: olemalla tässä ja nyt. Hommassa on vain se juttu että koska palkintopallit ovat tyhjät ja maalinauha ei koskaan katkea, ei voi myöskään olla ke

Eikös tuota itsensä/ minuuden pois heittämistä tai sen ymmärtämistä että ei ole olemassa minua, juuri kutsuta valaistumiseksi? Itse uskon että mielenrauha joka "valaistumisen" myötä pyritään saavuttamaan on se hyöty /palkinto jos sitä siksi haluaa kutsua.

Voi myös ajatella niin, että vaikka itse valaistumista ei koe päämääränään, voi noista opeista saada ihan hyviä keinoja selviytyä elämässä, helpottaa sitä elämistä edes hitusen.

Se yhteisen hyvän ideologia ja mielenrauhan etsiminen, ei vahingoita ketään. Tämä olisi itselleni ainakin aika ideaali maailma, enkä ymmärrä miksi moni kokee sen niin vahvasti uhkana. Hyvyydestä tulee pahe, pahe on hyvää. Jokainen saa uskoa mihin uskoo, mutta näinhän se on aina ollut, se mitä ei oma mieli ymmärrä koetaan vieraana ja uhkana, ellei sitten sieltä lokerosta uteiliaisuuttaa halua kurkistaa myös muita ajattelumalleja ja tehdä sen pohjalta päätöksiä tuomitsematta muita.

Hienointa ihmisessä olemisessa on se, että meillä on kyky ajatella, jokainen sen saa käyttää tietenkin haluamallaan tavalla.

Ymmärtämistä ja ymmärtämistä. Se, että sinä olet alkanut nähdä asiat noin, ei tarkoita sitä että se olisi joku universaali totuus ja ultimaattista "ymmärtämistä".  Ettet nyt ITSE tuomitsisi muita (ymmärtämättömiksi) ja asettuisi yläpuolelle? Koska sinä ymmärrät ja ne muut onnettomat ei? Äläkä nyt vastaa tähän kun sinua kerran ei ole olemassa, et voi silloin vastata mitään. Ole hiljaa.

Aika agressiivinen vastaus, suhteellisen neutraaliin kirjoitukseen.

Missään vaiheessa en sanonut olevani valaistunut tai edes lähellä sitä, enkä myöskään että omat näkemykseni olisivat universaalinen totuus.

Se että on utelias ja avoin myös muiden näkemykselle, tuomitsematta muita, oli pointtini mikä taisi mennä sinulta aivan ohi, suosittelen lukemaan tarkemmin. Koitko tekstini jotenkin uhkana omaa ajatusmalliasi vastaan vai mistä moinen reaktio?

Komennat muita olemaan hiljaa ja eikös se ole juuri itsensä muiden yläpuolelle nostamista.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen näitä omasta mielestään hyvinkin valaistuneita ihmisiä ja oikeasti he ovat kaikista itseriittoisimpia ja egonsa vallassa olevia kuin kukaan muu! Oikeasti tunnen melkein myötähäpeää heidän puolestaan. Kaikki on sitä minä-minä-minun-minussa soopaa ja ollaan niin rakkaudellisia että se valheellisuus ja egon korostuminen näkyy kuuhun asti.

Toisaalta olen taas tavannut ihan tavallisia ihmisiä joista loistaa sellainen sisäinen valo. He ovat oman itsensä ja tapansa elää löytäneet ja huokuvat sellaista rauhaa ja positiivisuutta ympärilleen. Yleensä hyvin vaatimattomia ja tyytyvät melko vähään täällä materialistisessa maailmassa. He ovat mielestäni niitä ihan oikeita guruja!

Pakko kyllä ainakin tämän ketjun lukeneena sanoa että nämä ns. guru/ valaistumis vastaiset kirjoittavat hyvinkin paljon agressiivisemmin, olettaisin sen johtuvan sisäisestä tyytymättömyydestä, mikäli toisen usko ja tapa elää herättää mieleen niin voimakkaita negaatioita.

Tyytyväinen ja vaatimaton ihminen ei mielestäni koe tarvetta puuttua muiden elämäntapaan.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia, niin kauan kuin siitä ei muille sivullisille pahaa aiheudu, olisi hyvä nyrkkisääntö myös tähän keskusteluun.

Vierailija kirjoitti:

Pointti on se, että he "myyvät" ja opettavat ihmisille asioita, joita eivät kuitenkaan itse ole saavuttaneet kauniista puheistaan huolimatta ja sitten epätoivoset ihmiset laittavat uskonsa näihin tyyppeihin.

Mä olen jutellut Echart Tollen kanssa naamatusten ja kyllä se puhu ihan asiaa.

Sinccis

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko avata niitä kokemuksianne pätevän terapeutin vastaanotolla? Oikeasti tuommoinen itsestä ja todellisuudesta vieraantuminen on sairauden merkkejä.

Miksi pitää avata ketju jonka kirjoitukset eivät miellytä, olisiko helpompi siirtyä niiden aiheiden pariin mitkä miellyttävät, eikä kehoittaa muita avautumaan muualla, varsinkin jos avautuminen koskee ketjun aihetta?

-sivusta

Vierailija
</p>

<p>Toisaalta olen taas tavannut ihan tavallisia ihmisiä joista loistaa sellainen sisäinen valo. He ovat oman itsensä ja tapansa elää löytäneet ja huokuvat sellaista rauhaa ja positiivisuutta ympärilleen. Yleensä hyvin vaatimattomia ja tyytyvät melko vähään täällä materialistisessa maailmassa. He ovat mielestäni niitä ihan oikeita guruja![/quote kirjoitti:

Ei ne ole. Ne on vaan tarpeeksi hukassa.

Sinccis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta olen taas tavannut ihan tavallisia ihmisiä joista loistaa sellainen sisäinen valo. He ovat oman itsensä ja tapansa elää löytäneet ja huokuvat sellaista rauhaa ja positiivisuutta ympärilleen. Yleensä hyvin vaatimattomia ja tyytyvät melko vähään täällä materialistisessa maailmassa. He ovat mielestäni niitä ihan oikeita guruja!

Ei ne ole. Ne on vaan tarpeeksi hukassa.

Sinccis

Nuin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko avata niitä kokemuksianne pätevän terapeutin vastaanotolla? Oikeasti tuommoinen itsestä ja todellisuudesta vieraantuminen on sairauden merkkejä.

Juu no ei se meille hulluille ja sairaille tunnu olevan ongelma, ihan onnellisesti ja rauhallisesti mennyt monta vuotta. :)679

Näin juuri, kyllähän nyt onnellisuus ja rauhallisuus pitäisi kytkeä pois mielensä pahoittajien yhteiskunnasta, hullujenlaitokseen vain kaikki toisin ajattelevat.

Kaipa se onni ja tyyneys tai sitä haluavat voi sitten olla toiselle mielelle uhka, en kyllä vieläkään käsitä miksi.

Hyväksykää Jeesus, niin huomaatte, että joudutte välittömästi hyökkäyksen kohteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä sellaisen kokemus, joka on kokenut ns. valaistumiskokemuksen. 

Se ei tee ihmisestä mitenkään huijaria, jos on vielä myös inhimillinen. Itse asiassa luulen, että joka ikinen on myös sitä niin kauan kuin tämä keho on elossa. Valaistumisessa on kyse aivan toisenlaisesta tietoisuuden tasosta kuin tämä ns. kolmiulotteinen, ja sitä ei ole mitenkään helppoa ylläpitää maailmassa, jossa lähes kaikki muut näkevät toisin, kokevat toisin, pitävät näkemystäsi hörhöilynä jos siitä oikeasti jollekin kertoisit.

Ja silloin, kun sieltä korkeuksista putoaa, niin se tuntuu paljon pahemmalta kuin mikään muu, koska ero olotilojen välillä on niin valtava. Ensin olet yhtä kaikkeuden ja kaiken olemassaolevan kanssa, jolle aika ja avaruus ovat vain illuusioita joilla voi leikkiä, ja sitten tipahdat "tämän maailman uskomuksiin", joissa koet olevasi pikkuinen eristynyt keho yhdellä pienellä planeetalla fyysisessä todellisuudessa. Keho, jota erilaiset ulkoiset voimat vielä uhkaa koko ajan. Ne jotka eivät ole kokeneet heräämistä, ovat täysin tottuneita tähän olotilaan eikä se ole heille sellainen dramaattinen pudotus kuin sellaiselle, joka on kokenut mitä on syntymän ja kuoleman, ajan ja paikan tuolla puolen. Itse en ole koskaan sortunut noihin äärimmäisyyksiin kuten alkoholismiin tms niinäkään kausina kun olen lipsunut takaisin tavanomaiseen ihmisten tietoisuudentilaan, mutta ymmärrän kyllä hyvin, miten niin voi käydä.

Mitä teit ja missä olit kun koit tuon?

Olin 25-vuotias. Olin sairastunut ilman mitään ulkoista tai traumaperäistä syytä vaikeaan masennukseen, joka tuntui ajavan minut hulluuteen. Kaikki hajosi, en tuntenut enää edes maailman olevan olemassa tai itseni, millään ei ollut mitään väliä. Lopulta tipuin tilaan, jossa ei ollut mitään tuskaa, mutta maailman näkeminen oli hyvin erilaista kuin ennen, samoin oma samaistuminen ei ollut enää kehoon tai mieleen. 

Jälkeenpäin tajusin että olin ollut siinä prosessissa jo syntyessänäi tähän elämään. Siksi olin ateistiperheen lapsena kiinnostunut uskonnoista jo lapsena. Siksi koin usein luonnossa ääretöntä hyvää oloa, koska minusta "Jumala oli jokaisessa ruohonkorressakin". Mutta vasta se luonnollisen ihmisyyden murtuminen masennuksen kautta sai sen valaistuneen persoonan tulemaan esiin egon varjoista.

Mr.LaForge siellä ruohonkorsissa on.

Sinccis

Vierailija kirjoitti:

Hyväksykää Jeesus, niin huomaatte, että joudutte välittömästi hyökkäyksen kohteeksi.

No en mää sitten. Haluan elää rauhassa.

Sinccis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko avata niitä kokemuksianne pätevän terapeutin vastaanotolla? Oikeasti tuommoinen itsestä ja todellisuudesta vieraantuminen on sairauden merkkejä.

Juu no ei se meille hulluille ja sairaille tunnu olevan ongelma, ihan onnellisesti ja rauhallisesti mennyt monta vuotta. :)679

Näin juuri, kyllähän nyt onnellisuus ja rauhallisuus pitäisi kytkeä pois mielensä pahoittajien yhteiskunnasta, hullujenlaitokseen vain kaikki toisin ajattelevat.

Kaipa se onni ja tyyneys tai sitä haluavat voi sitten olla toiselle mielelle uhka, en kyllä vieläkään käsitä miksi.

Se on uhka systeemille!

up