Koska en saanut apua, jota tarvitsin, minusta tuli ilkeä

ÄITIHULLUU varoitus!!!

Vierailija kirjoitti:

Äitini vastusti terapiaa, ei sitä onneksi kuitenkaan estänyt. Eikä ois niin voinutkaan, kun mummini sanoi, että hän maksaa sen, jos kela ei maksa, eli että pääsyni sinne oli siinä vaiheessa varmaa, kun mietin, katsotaanko minun sitä tarvitsevan. Sain kuitenkin kelan tuen kolmeksi vuodeksi. Isoäiti maksoi vielä kolme vuotta käytännössä, joskin sain siinä välissä muutamien tuhansien rahan epäsuorasti hänen kauttaan mutta siitä meni sitten terapiakulu. Mutta terapia oli vääränlaista, kognitiivista.

Ap

ja rahat meni täysin hukkaan?

minkä persoonallisuushäiriö diagnoosin sait?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini vastusti terapiaa, ei sitä onneksi kuitenkaan estänyt. Eikä ois niin voinutkaan, kun mummini sanoi, että hän maksaa sen, jos kela ei maksa, eli että pääsyni sinne oli siinä vaiheessa varmaa, kun mietin, katsotaanko minun sitä tarvitsevan. Sain kuitenkin kelan tuen kolmeksi vuodeksi. Isoäiti maksoi vielä kolme vuotta käytännössä, joskin sain siinä välissä muutamien tuhansien rahan epäsuorasti hänen kauttaan mutta siitä meni sitten terapiakulu. Mutta terapia oli vääränlaista, kognitiivista.

Ap

ja rahat meni täysin hukkaan?

minkä persoonallisuushäiriö diagnoosin sait?

AP:n terapeutti tässä hei vaan moi

Kolme vuotta kestäneen terapian aikana ap sai vakuutettua minut, että olen kykenemätön hoitamaan muita.

Olen toistaiseksi jatkuvalla sairaslomalla ja käyn terapiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun maailmassa jos joku on masentunut, ystävä auttaa ja välittää. Koittaa luoda väylää ylöspäin.

Ap

Se on hienoa jos sinulla on näin todellisuudessa. Ja ystävät auttavat, älä odota tämän tähden sitä, että äitisi joskus tulisi samanlaisena auttamaan ja silittämään sinua ja pyytämään anteeksi mitä sinulle tehnyt tai sanonut.

No ei ollut, mutta ei se sitä tarkoita, että miettisin sönkkiksen tavoin, että miksi kukaan välitäisi kenestäkään tai juuri minusta. Mun äiti eristi minua myös ihmisistä, eli ei mulla ainakaan osaksi siksi ollut ketään. Eristäminen oli juuri sellaista, että kertoi muiden ajattelevan minusta pahaa, jolloin luottamukseni toisiin laski, ja lopetin yhteydenpitoja. Ja en enää ajatellut löytää ystävää, olihan äiti sanonut suunnilleen, että olisi muille parempi, jos mulla ei ois keitään.

Ap

Jos sinä vaan kertoisit mitä se äiti sulle tehnyt, lisäät koko ajan jotain todella epäselvää luettavaa, ensin oli se menestys juttu, sitten kaikkea muuta manipulointia ja nyt hän on eristänyt myös sinua ihmisistä. Jos tiivistäisit olisi helpompi ymmärtää vai puratko vaan nyt pahaa oloas vaan ja lisäilet pikku hiljaa kun muistat taas mitä se äiti teki? Eli tuo on sinun haluamasi haavemaailma tuo ystävä juttu ja että auttaisivat. Surullista jos niin ei ole ollut eikä sinulla ole ystäviä, jotka tukisivat, mutta jos 4 vuotta olet valittanut asiaa uskon että ystävät ei loputtomiin jaksa kuunnella ja tukea. Jos et halua oikeaa apua tarvitset oikeasti kunnon terapiaa, kokeilemalla vaan ja etsimällä voit löytää sen oikean kenestä apua. Ja kyllä äitisi osa syy itsetuntosi tuhoamisesta! Sinun pitää alkaa korjaamaan sitä ja tulla paremmaksi ihmiseksi. Tiettyyn pisteeseen asti on Ok löytää syy johonkin, eli äitisi syy itsetuntosi tuhoamisesta ainakin, mutta sekään ei auta että jatkuvasti syyttelet ja haukut häntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun maailmassa jos joku on masentunut, ystävä auttaa ja välittää. Koittaa luoda väylää ylöspäin.

Ap

Se on hienoa jos sinulla on näin todellisuudessa. Ja ystävät auttavat, älä odota tämän tähden sitä, että äitisi joskus tulisi samanlaisena auttamaan ja silittämään sinua ja pyytämään anteeksi mitä sinulle tehnyt tai sanonut.

No ei ollut, mutta ei se sitä tarkoita, että miettisin sönkkiksen tavoin, että miksi kukaan välitäisi kenestäkään tai juuri minusta. Mun äiti eristi minua myös ihmisistä, eli ei mulla ainakaan osaksi siksi ollut ketään. Eristäminen oli juuri sellaista, että kertoi muiden ajattelevan minusta pahaa, jolloin luottamukseni toisiin laski, ja lopetin yhteydenpitoja. Ja en enää ajatellut löytää ystävää, olihan äiti sanonut suunnilleen, että olisi muille parempi, jos mulla ei ois keitään.

Ap

Jos sinä vaan kertoisit mitä se äiti sulle tehnyt, lisäät koko ajan jotain todella epäselvää luettavaa, ensin oli se menestys juttu, sitten kaikkea muuta manipulointia ja nyt hän on eristänyt myös sinua ihmisistä. Jos tiivistäisit olisi helpompi ymmärtää vai puratko vaan nyt pahaa oloas vaan ja lisäilet pikku hiljaa kun muistat taas mitä se äiti teki? Eli tuo on sinun haluamasi haavemaailma tuo ystävä juttu ja että auttaisivat. Surullista jos niin ei ole ollut eikä sinulla ole ystäviä, jotka tukisivat, mutta jos 4 vuotta olet valittanut asiaa uskon että ystävät ei loputtomiin jaksa kuunnella ja tukea. Jos et halua oikeaa apua tarvitset oikeasti kunnon terapiaa, kokeilemalla vaan ja etsimällä voit löytää sen oikean kenestä apua. Ja kyllä äitisi osa syy itsetuntosi tuhoamisesta! Sinun pitää alkaa korjaamaan sitä ja tulla paremmaksi ihmiseksi. Tiettyyn pisteeseen asti on Ok löytää syy johonkin, eli äitisi syy itsetuntosi tuhoamisesta ainakin, mutta sekään ei auta että jatkuvasti syyttelet ja haukut häntä.

Älä ruoki ÄITIHULLU trollia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini vastusti terapiaa, ei sitä onneksi kuitenkaan estänyt. Eikä ois niin voinutkaan, kun mummini sanoi, että hän maksaa sen, jos kela ei maksa, eli että pääsyni sinne oli siinä vaiheessa varmaa, kun mietin, katsotaanko minun sitä tarvitsevan. Sain kuitenkin kelan tuen kolmeksi vuodeksi. Isoäiti maksoi vielä kolme vuotta käytännössä, joskin sain siinä välissä muutamien tuhansien rahan epäsuorasti hänen kauttaan mutta siitä meni sitten terapiakulu. Mutta terapia oli vääränlaista, kognitiivista.

Ap

ja rahat meni täysin hukkaan?

minkä persoonallisuushäiriö diagnoosin sait?

AP:n terapeutti tässä hei vaan moi

Kolme vuotta kestäneen terapian aikana ap sai vakuutettua minut, että olen kykenemätön hoitamaan muita.

Olen toistaiseksi jatkuvalla sairaslomalla ja käyn terapiassa.

tämä on totta. Äitini vastusti terapiaa, ei sitä onneksi kuitenkaan estänyt. Eikä ois niin voinutkaan, kun mummini sanoi, että hän maksaa sen, jos kela ei maksa, eli että pääsyni sinne oli siinä vaiheessa varmaa, kun mietin, katsotaanko minun sitä tarvitsevan. Sain kuitenkin kelan tuen kolmeksi vuodeksi. Isoäiti maksoi vielä kolme vuotta käytännössä, joskin sain siinä välissä muutamien tuhansien rahan epäsuorasti hänen kauttaan mutta siitä meni sitten terapiakulu. Mutta terapia oli vääränlaista, kognitiivista.

Ap

hmmm kuusi vuotta kognitiivista terapiaa???

Terapeutti täällä vielä..

Onneksi sain 500 eur /tunti, kun kukaan muu ei ap:ta halunnut.

Toivun täällä thaimaassa....aaah aurinko paistaa,

hip hei hullu kirjoitti:

hmmm kuusi vuotta kognitiivista terapiaa???

Kognitiivinen psykoterapia on yleensä yksilöterapiaa, mutta se voi olla myös ryhmä-, pari- tai perheterapiaa. Se soveltuu kaikille ikäryhmille, myös lapsille. Monia kognitiivisen psykoterapian työtapoja sovelletaan neuvonnassa ja ohjannassa, työnohjauksessa, konsultaatiossa ja koulutuksessa. Kognitiivinen psykoterapia voi olla kestoltaan lyhyttä (10–20 kertaa) tai pitkää (vuosi tai enemmän). [1] Tavallisesti kognitiivinen psykoterapia on tiheydeltään 1–2 kertaa viikossa tapahtuvaa.

Persoonallisuushäiriöiden hoidossa on myös sovellettu kahta mallia. Ensimmäisessä on keskitytty kunkin persoonallisuushäiriön tyypillisiin dysfunktionaalisiin kognitioihin, niiden tunnistamiseen ja korvaamiseen. Toinen malli, joka on liitetty erityisesti rajatilaisten potilaiden terapiaan, korostaa vaikeasti säädeltävien tunnetilojen tunnistamista ja niiden hallintaa. Terapiaan on liitetty usein mukaan erilaisia harjoituksia vaikeiden tunnetilojen tunnistamiseksi ja kontrolloimiseksi. Kontrolloidut tutkimukset osoittavat kognitiivisen terapian olevan tuloksellista persoonallisuuden häiriöiden hoidossa. Vertailussa kognitiivisen terapian vaikuttavuus ei ole merkitsevästi eronnut psykodynaamisen psykoterapian vaikuttavuudesta.

Ap..millaista olisi oikeanlainen terapia

kun kuusi KUUSI vuotta kognitiivista ei sinua auttanut????

Kylläpäs AP:ta kohtaan on nyt oltu EPÄREILUJA ;)

äitihullu poistattaa kommentteja. hoitoon kuuluisi, tämä riehuminen vaan pahentaa hänen oloaan.

Mitähän kamaa sä vetelet?tuskin totuutta kerrotkaan

Minulla on vaikeuksia ainakin antaa apua kenellekään. En anna niin helposti apua koska mielestäni ihminen pitää ensisijaisesti auttaa itse itseään. Monet tuppaa pyytämään liian helposti apua(mielestäni), tästä syystä monien mielestä olen ilkeä, koska en halua auttaa.

Johtunee siitä syystä, että olen joutunut aikuistumaan jo nuorena. Aikuistuin yksin, ilman tukea (fyysistä, psyykkistä tai rahallista). Ilman yksityiskohtia. 16 vuotiaana muutin omilleni, kaikki mitä ole käynyt läpi, saanut, ansainnut -yksin ilman apua. Nuoresta lähtien itsellä oli mentaliteetti, että minähän pärjään enkä tarvitse kenenkään apua (sitä ei olisi saanutkaan, mutta hyvä ajatusleikki, joka kantoi minut eteenpäin; nyt on koulutus/työ asiat kunnossa, elämän laatu on hyvä ja rahallisestikin menee hyvin). No kuitenkin, jotenkin päähän on jäänyt se "en ole tarvinnut/saanut apua, kyllä muutkin saa pärjätä ihan minua apua"... ehkä hiukan katkera minusta on tullut...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, miten minun olisi pitänyt sitä empaattisuuttani hänelle osoittaa? Jos hänellä oli paha olla, niin vattuako minä sille lapsena mitään mahdoin. Ja jos taas kuvitteli, että tulee parempi mieli, niin se oli jo aika paksua. Missä oli se hyvä olo, jota HÄN minulle tuotti, ensin?

Ap

Hän oli selvästi kyvytön toimimaan kasvattajana sinulle. Se on tuon toiminnan selitys, mutta ei oikeutus sille. Hänen olisi pitänyt hakea apua ongelmiinsa itsensä ja sinun vuoksesi.

Nyt sinun haasteesi on ap kasvaa paremmaksi kasvattajaksi kuin äitisi lähtökohdistasi huolimatta ja antaa lapsillesi paremmat eväät elämään kuin mitä itse sait. Miten aiot tehdä sen?

Ulkoistan kasvatuksen muille.

Ap

Hylkäämisen aiheuttama trauma tulee olemaan lapsillesi raskas taakka. Tuo on raukan ratkaisu.

En hylkää, sanoin, että ulkoistan KASVATUKSEN muille. Muuta puuhaa voin heidän kanssaan kyllä keksiä. Tuo ei ole lainkaan haasteeni, mitä luulet. Haasteeni on tulla onnelliseksi, koska se oli alkuperäinen oikeuteni, ennen kuin äitini ryöväsi sen minulta. En luovu siitä koskaan. Isänikin oli silmissäni äitiäni paljon onnellisempi ihminen ja siksi paljon rakastavampi ja kivempi ihminen.

Ap

Ehkä äidilläsi oli enemmän munaa kuin sinulla tai isälläsi, kun hän ei hylännyt lastaan, toisin kuin te kaksi. Hän sentään jonkin verran ilmeisesti kesti haastaviakin tilanteita sen sijaan, että olisi vain jättänyt perheensä. Ilmeisesti sinä ja isäsi olette hyvin heikkoja ihmisiä, joista ei ole edes huonoiksi vanhemmiksi. Te ette ole vanhempia lainkaan. Säälittävää.

Ja mitä isääni tulee, niin ÄITINI OTTI eron isästäni, yhtenä suurena syynä ullatu.s se, että isäni ei ollut tarpeeksi menestyksennälkäinen 😄

Ja äiti nalkutti siitä, tuli riitaa, isä ajettiin nurkkaan ja kävi äitiin käsiksi, ja sitten äiti uhriutui, että isäni lyö. Ihan oma valinta oli nalkuttaa toisen menestyksestä. Äiti otti minut isältä, ei päinvastoin.

Ap

No nyt. Mies on väkivaltainen ja lyöntien kohteesta sanotaan että hän "uhriutui". Ketään EI lyödä vaikka kuinka nalkuttaisi. Ja nalkuttaminen on aika suhteellinen ja subjektiivinen käsite, lyönnit ja fyysinen väkivalta ei ole.

Joo, samaa mieltä. Nalkuttaminen ei ole hyväksyttävä syy fyysiseen väkivaltaan. Juuri mikään ei ole hyväksyttävä syy fyysiseen väkivaltaan, paitsi itsepuolustus kun itseä kohtaan on ensin oltu fyysisesti väkivaltaisia eikä ole mahdollista paeta. Ap:n viestit on ristiriitaisia: äiti otti eron isästä koska isä ei ollut tarpeeksi menestyksennälkäinen, mutta äiti nalkutti isälle, koska isä menestyi...?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla loppui kärsivällisyys suhtautua äitiin empaattisesti, enkä tajua, miten heikko ihmisen pitää olla, ettei edes kykene omia vanhempiaan syyttämään? Ei se empaattisuus mitään auta!!!

Ap

Yritin taas auttaa, ja jälleen kerran olit loukkaava. On vähän vaikeaa auttaa ihmistä, joka jatkuvasti pyrkii satuttamaan auttajaansa. Miten se terapia meni? Opitko kenties siellä terapiassa, että terapeuttia kohtaan voi käyttäytyä ihan miten sattuu, eikä tetapeutti välitä siitä mitään?

Tietenkin terapeutille voi käytäytyä ihan miten huvittaa, koska se on osa tunnetaitoja, joihin ei saanut apua. Olisi tyhmää teeskennellä siellä tippaakaan. Ja ei tuollainen loukkaisi terapeuttia, tai on väärällä alalla :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jatkuva ilkeily toisille ihmisille aiheuttaa vain sen, että olet lopulta yksin.

Ei se haittaa, koska en välittäisi epäreilujen seurasta kuitenkaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Äitisi on aivopessyt sinut luulemaan, että on sallittua olla toisille ihmisille ilkeä.

No hän ainakin itse oikeutti sen itselleen. Se onkin väärin, mutta muut ovat myös ilkeitä mulle. Loukkaavia. Epäreiluja etenkin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, miten minun olisi pitänyt sitä empaattisuuttani hänelle osoittaa? Jos hänellä oli paha olla, niin vattuako minä sille lapsena mitään mahdoin. Ja jos taas kuvitteli, että tulee parempi mieli, niin se oli jo aika paksua. Missä oli se hyvä olo, jota HÄN minulle tuotti, ensin?

Ap

Hän oli selvästi kyvytön toimimaan kasvattajana sinulle. Se on tuon toiminnan selitys, mutta ei oikeutus sille. Hänen olisi pitänyt hakea apua ongelmiinsa itsensä ja sinun vuoksesi.

Nyt sinun haasteesi on ap kasvaa paremmaksi kasvattajaksi kuin äitisi lähtökohdistasi huolimatta ja antaa lapsillesi paremmat eväät elämään kuin mitä itse sait. Miten aiot tehdä sen?

Ulkoistan kasvatuksen muille.

Ap

Hylkäämisen aiheuttama trauma tulee olemaan lapsillesi raskas taakka. Tuo on raukan ratkaisu.

En hylkää, sanoin, että ulkoistan KASVATUKSEN muille. Muuta puuhaa voin heidän kanssaan kyllä keksiä. Tuo ei ole lainkaan haasteeni, mitä luulet. Haasteeni on tulla onnelliseksi, koska se oli alkuperäinen oikeuteni, ennen kuin äitini ryöväsi sen minulta. En luovu siitä koskaan. Isänikin oli silmissäni äitiäni paljon onnellisempi ihminen ja siksi paljon rakastavampi ja kivempi ihminen.

Ap

Ehkä äidilläsi oli enemmän munaa kuin sinulla tai isälläsi, kun hän ei hylännyt lastaan, toisin kuin te kaksi. Hän sentään jonkin verran ilmeisesti kesti haastaviakin tilanteita sen sijaan, että olisi vain jättänyt perheensä. Ilmeisesti sinä ja isäsi olette hyvin heikkoja ihmisiä, joista ei ole edes huonoiksi vanhemmiksi. Te ette ole vanhempia lainkaan. Säälittävää.

Ja mitä isääni tulee, niin ÄITINI OTTI eron isästäni, yhtenä suurena syynä ullatu.s se, että isäni ei ollut tarpeeksi menestyksennälkäinen 😄

Ja äiti nalkutti siitä, tuli riitaa, isä ajettiin nurkkaan ja kävi äitiin käsiksi, ja sitten äiti uhriutui, että isäni lyö. Ihan oma valinta oli nalkuttaa toisen menestyksestä. Äiti otti minut isältä, ei päinvastoin.

Ap

No nyt. Mies on väkivaltainen ja lyöntien kohteesta sanotaan että hän "uhriutui". Ketään EI lyödä vaikka kuinka nalkuttaisi. Ja nalkuttaminen on aika suhteellinen ja subjektiivinen käsite, lyönnit ja fyysinen väkivalta ei ole.

Lyödäänhän. Sua just lyödään, ei siksi, että nalkutat, vaan siksi, että satutat. Se on IHAN SINUN OMA VALINTASI OPETELLA KOHTELEMAAN TOISIA SATUTTAMATTA, jos säsatutat, suapitääkin lyödä. Illä ei ole merkitystä, jos SINÄ kuvittelit, ettei nalkutus satuta ja loukkaa ja sönkötät subjektiivisuudesta, se ratkaisee, etä me et satuttamaan toisen ihmisen tunteita TURHAAN, itsekkäistä syistä, joita minun äitini nalkuttaminen isän menestyksen nälän puutteesta oli. Tai mistä nyt nalkuttikaan. HÄN. SATUTTI. ISÄÄNI. Isä ei muuten lyö ketään.

On oikein pistää satuttajalle samalla mitalla takaisin. Eli satuttaa.

Ap