Koska en saanut apua, jota tarvitsin, minusta tuli ilkeä

Äitini vastusti terapiaa, ei sitä onneksi kuitenkaan estänyt. Eikä ois niin voinutkaan, kun mummini sanoi, että hän maksaa sen, jos kela ei maksa, eli että pääsyni sinne oli siinä vaiheessa varmaa, kun mietin, katsotaanko minun sitä tarvitsevan. Sain kuitenkin kelan tuen kolmeksi vuodeksi. Isoäiti maksoi vielä kolme vuotta käytännössä, joskin sain siinä välissä muutamien tuhansien rahan epäsuorasti hänen kauttaan mutta siitä meni sitten terapiakulu. Mutta terapia oli vääränlaista, kognitiivista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimat vain yksinkertaisesti loppui. Jäin yksin. Varsinkin henkisesti.

Ap

Ja apuakaan ei saanut hakea, ei mennä terapiaan, työ tai opiskelu parantaisi olon.

Ap

Apu ei ole koskaan liian myöhäistä. kamalaltahan äitisi kuulostaa, jokaisella pitäisi olla rakastava kannustava perhe, mutta niin ei vain valitettavasti vielä tänä meidän aikana täällä. Sen tähden jokaisen pitäisi vaan kehittää itseään paremmaksi ihmiseksi. Eli tee niin muille kuin itsellesi haluaisi tehtävän. Sinä voit aloittaa omalta osaltasi maailman parantamisen lapsiesi takia vaikka heti, ja toivoa tulevia sukupolvia olemaan viisaampia. Rakkaus kaiken a ja o. Äitisi jäi ilman rakkautta ja siksi oli mikä oli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin sinulle, ap, että olisi hyvä jos käsittelisit äitisuhdettasi terapiassa. Itsellänikin on ollut vaikeuksia äitini kanssa. Olen miettinyt asian niin, että äitini on omista syistään johtuen ollut välillä kykenemätön hyvään äitiyteen. Ei ole riittänyt taidot, eikä ole osannut ajatella asioita loppuun asti. Ehkä on ollut myös jonkin asteista mielenterveyden järkkymistä. Yritän suhtautua äitiini empaattisesti ja koetan ymmärtää, mistä vaikeudet on johtuneet. Yritän myös keskittyä äitini hyviin puoliin, ja välillä jättää huomiotta huonot asiat. Välit äitiini ovat parantuneet huomattavasti siitä mitä ne on joskus olleet. Tärkeää on ymmärtää se, että äidin huolehtiminen jälkikasvusta on tavallaan luonnonlaki, ja jos äiti ei huolehdi lapsistaan, on yleensä kyseessä jotenkin häiriintynyt ihminen.

Ai että lapsistaan huolehtiminen on merkki ettei ole häiriintynyt? Onpa äitisi hienosti aivopessyt sinut. Se on päin vastoin terveempää, että ei huolehdi itse lapsisstaan, jos ei ole siinä kovin hyvä, kuten äitisi ei ollut, vaan järjestää lapsilleen paremmat (aidosti) olot, kuten its olen joutunut tekemään. Ovat siis isänsä kanssa. Osaan onneksi valita hyviä miehiä joista on isäksi. Tai no yhden ainakin :)

Ap

Yritin auttaa sinua, ja sinä olet minua kohtaan loukkaava. Ajatukseni ei ole tullut äidiltäni, vaan opiskeluista ja omista pohdinnoista. On toisaalta ymmärrettävää, että kommenttini aiheutti närää, jos olet itse joutunut antamaan omat lapsesi isälleen. Se on minustakin ihan tervettä, että hommaa lapsilleen hoitopaikan silloin kun ei itse jaksa heitä hoitaa. En halua erityisesti syyllistää ketään, asiat vain menee joskus pieleen. Nyt olisi tärkeää, että saat itsesi kuntoon, myös siksi että voit olla täysipainoisemmin äiti omille lapsillesi. Menneisyyys on mennyttä. Tässä hetkessä toimimalla voimme vaikuttaa siihen, että tulevaisuus on parempi kuin menneisyys.

Vierailija kirjoitti:

En itse kuitenkaan halunnut elämää, joka hankitaan koulutuksella, mutta tietenkään ei ollut voimia yhtään mihinkään. Ei vain ollut. Mä olin niin täysin loppu, mun äidin lopenuupuneeksi kiusaama.

Ap

Uupumuksista huolimatta jaksoit painaa kaikki koulut kuitenkin läpi kaikesta huolimatta. Olisit voinut valita toisin ja vaihtaa kaupunkia ja tehdä mikä hyvältä tuntuu. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uutta vaikka olisit 99 vuotias. Jos vaikka alottaisit saisit uutta intoa ja potkua elämääsi, kokeile löytää muu intohimo, kuin tämä äiti juttu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimat vain yksinkertaisesti loppui. Jäin yksin. Varsinkin henkisesti.

Ap

Ja apuakaan ei saanut hakea, ei mennä terapiaan, työ tai opiskelu parantaisi olon.

Ap

Apu ei ole koskaan liian myöhäistä. kamalaltahan äitisi kuulostaa, jokaisella pitäisi olla rakastava kannustava perhe, mutta niin ei vain valitettavasti vielä tänä meidän aikana täällä. Sen tähden jokaisen pitäisi vaan kehittää itseään paremmaksi ihmiseksi. Eli tee niin muille kuin itsellesi haluaisi tehtävän. Sinä voit aloittaa omalta osaltasi maailman parantamisen lapsiesi takia vaikka heti, ja toivoa tulevia sukupolvia olemaan viisaampia. Rakkaus kaiken a ja o. Äitisi jäi ilman rakkautta ja siksi oli mikä oli

On se monellakin tavalla liian myöhäistä joskus, mutta ei tietenkään verrattuna tilanteeseen, että olet aina vain ilman apua. Parempihan se on ottaa vastaan tai siis löytää se oikea apu myöhään kun ei koskaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin sinulle, ap, että olisi hyvä jos käsittelisit äitisuhdettasi terapiassa. Itsellänikin on ollut vaikeuksia äitini kanssa. Olen miettinyt asian niin, että äitini on omista syistään johtuen ollut välillä kykenemätön hyvään äitiyteen. Ei ole riittänyt taidot, eikä ole osannut ajatella asioita loppuun asti. Ehkä on ollut myös jonkin asteista mielenterveyden järkkymistä. Yritän suhtautua äitiini empaattisesti ja koetan ymmärtää, mistä vaikeudet on johtuneet. Yritän myös keskittyä äitini hyviin puoliin, ja välillä jättää huomiotta huonot asiat. Välit äitiini ovat parantuneet huomattavasti siitä mitä ne on joskus olleet. Tärkeää on ymmärtää se, että äidin huolehtiminen jälkikasvusta on tavallaan luonnonlaki, ja jos äiti ei huolehdi lapsistaan, on yleensä kyseessä jotenkin häiriintynyt ihminen.

Ai että lapsistaan huolehtiminen on merkki ettei ole häiriintynyt? Onpa äitisi hienosti aivopessyt sinut. Se on päin vastoin terveempää, että ei huolehdi itse lapsisstaan, jos ei ole siinä kovin hyvä, kuten äitisi ei ollut, vaan järjestää lapsilleen paremmat (aidosti) olot, kuten its olen joutunut tekemään. Ovat siis isänsä kanssa. Osaan onneksi valita hyviä miehiä joista on isäksi. Tai no yhden ainakin :)

Ap

Yritin auttaa sinua, ja sinä olet minua kohtaan loukkaava. Ajatukseni ei ole tullut äidiltäni, vaan opiskeluista ja omista pohdinnoista. On toisaalta ymmärrettävää, että kommenttini aiheutti närää, jos olet itse joutunut antamaan omat lapsesi isälleen. Se on minustakin ihan tervettä, että hommaa lapsilleen hoitopaikan silloin kun ei itse jaksa heitä hoitaa. En halua erityisesti syyllistää ketään, asiat vain menee joskus pieleen. Nyt olisi tärkeää, että saat itsesi kuntoon, myös siksi että voit olla täysipainoisemmin äiti omille lapsillesi. Menneisyyys on mennyttä. Tässä hetkessä toimimalla voimme vaikuttaa siihen, että tulevaisuus on parempi kuin menneisyys.

No aivan kuin sä voisit opettajamaisesti selittää, että mä en ois suhtautunut äitiini empaattisesti, mutta mitä se mua auttaa? Mä olen reilu ihminen, enkä lyö syyttä (paitsi myönnän että palstalla sanansäilällä heilutan sokeastikin välistä, olen pahoillani) mutta ei se ole minua auttanut. Äiti kiusasi minua silti.

Ap

Ärsyttää tälläinen opettajamainen oletus, etten mä ois ollut empaattinen äitiäni kohtaan. Joo. Mutta MITÄ SE AUTTAA?

Ap

Mulla loppui kärsivällisyys suhtautua äitiin empaattisesti, enkä tajua, miten heikko ihmisen pitää olla, ettei edes kykene omia vanhempiaan syyttämään? Ei se empaattisuus mitään auta!!!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En itse kuitenkaan halunnut elämää, joka hankitaan koulutuksella, mutta tietenkään ei ollut voimia yhtään mihinkään. Ei vain ollut. Mä olin niin täysin loppu, mun äidin lopenuupuneeksi kiusaama.

Ap

Uupumuksista huolimatta jaksoit painaa kaikki koulut kuitenkin läpi kaikesta huolimatta. Olisit voinut valita toisin ja vaihtaa kaupunkia ja tehdä mikä hyvältä tuntuu. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uutta vaikka olisit 99 vuotias. Jos vaikka alottaisit saisit uutta intoa ja potkua elämääsi, kokeile löytää muu intohimo, kuin tämä äiti juttu

No enhän olisi. Kun ne ongelmat oli istutettu mulle mieleen, niin ei tuollaisesta ois ollut mitään apua. Oletpa lapsellinen kun kuvittelet niin. Mä tarttin ensin isosti apua kaikesta siitä eroon ja irti pääsemiseen, mitä äiti käytöksellään oli minussa rikkonut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Roikkuivatko suomalaiset miehet vain itsepäisesti ja omasta halustaan kiinni sodassa, koska sieltä palattuaan eivät olleetkaan rakastavia perheenisiä? Sinkkkis?

Ap

Sun sota on ohi. Mutta sä todellakin jatkat sotimista vieläkin.

Sinccis

Oikein hyvän esimerkin annoit itsellesi. 

No niin oli Suomenkin veteraanien sota. Miksei heistä tullut lämpimiä ja läsnäolevia isiä?

Ap

Tai miksi heistä tuli?

Sinccis

Tietenkin voi tulla sodasta huolimatta. Mutta kuinka monesta olisi ilman sotaa tullut, joita EI sodan takia tullut?

Ap

No kun tähän meillä ei ole vastausta ja ne oli ihan eri ajat. Elämä oli hippusen kovempaa.

Ei ollut nettiä missä purkaa tuntojaan ;)

Sinccis

Niin. No, yksikin paremman vanhemmuuden menetys sodan takia on liikaa.

Ap

On tietenkin, mutta sinun kohdallasihan se on oma valintasi. Kerroit jo roikkuvasi aivan vapaaehtoisesti kaltereissasi kiinni.

Muistatkos?

Sinccis

Mutta kalterit eivät ole siinä minun valinnastani, ja jos en roikkuisi, hyväksyisin kaiken sen, mitä äiti sanoi minusta. Ja se oli pahaa.

Ap

ei se hyväksyminen meinaa sitä että hyväksyt sen mitä äitisi sinusta on sanonut, tai että olisit sellainen. Tiedät itse mikä olet, ja äitisi jutut sinusta ovat harhaa. Vain sinä tiedät minkälainen olet. Älä anna persoonallisuushäiriöisen tai kenenkään määritellä ja sanoa millainen olet.

Ja oikeastaan ikävä kyllä lapset oli se isoin tekijä lähteä siitä irtautumaan. Se vain on kuvio, johon lapset eivät luonnu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Roikkuivatko suomalaiset miehet vain itsepäisesti ja omasta halustaan kiinni sodassa, koska sieltä palattuaan eivät olleetkaan rakastavia perheenisiä? Sinkkkis?

Ap

Sun sota on ohi. Mutta sä todellakin jatkat sotimista vieläkin.

Sinccis

Oikein hyvän esimerkin annoit itsellesi. 

No niin oli Suomenkin veteraanien sota. Miksei heistä tullut lämpimiä ja läsnäolevia isiä?

Ap

Tai miksi heistä tuli?

Sinccis

Tietenkin voi tulla sodasta huolimatta. Mutta kuinka monesta olisi ilman sotaa tullut, joita EI sodan takia tullut?

Ap

No kun tähän meillä ei ole vastausta ja ne oli ihan eri ajat. Elämä oli hippusen kovempaa.

Ei ollut nettiä missä purkaa tuntojaan ;)

Sinccis

Niin. No, yksikin paremman vanhemmuuden menetys sodan takia on liikaa.

Ap

On tietenkin, mutta sinun kohdallasihan se on oma valintasi. Kerroit jo roikkuvasi aivan vapaaehtoisesti kaltereissasi kiinni.

Muistatkos?

Sinccis

Mutta kalterit eivät ole siinä minun valinnastani, ja jos en roikkuisi, hyväksyisin kaiken sen, mitä äiti sanoi minusta. Ja se oli pahaa.

Ap

ei se hyväksyminen meinaa sitä että hyväksyt sen mitä äitisi sinusta on sanonut, tai että olisit sellainen. Tiedät itse mikä olet, ja äitisi jutut sinusta ovat harhaa. Vain sinä tiedät minkälainen olet. Älä anna persoonallisuushäiriöisen tai kenenkään määritellä ja sanoa millainen olet.

Äläpä tee oletuksia. EN TIENNYT. Sä et ymmärrä manipuloinnista mitään. Se on just sitä, että sulle kerrotaan, mikä sä olet, ja vastaväitteisiin löydetään aina myös vastaväite.

Ap

Enhän mä edes tiennyt sitä, että en kiukutellut koska se on pahaa, ja mä valitsen aina pahan (=äidin selitys) vaan koska pidin puoliani.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla loppui kärsivällisyys suhtautua äitiin empaattisesti, enkä tajua, miten heikko ihmisen pitää olla, ettei edes kykene omia vanhempiaan syyttämään? Ei se empaattisuus mitään auta!!!

Ap

Yritin taas auttaa, ja jälleen kerran olit loukkaava. On vähän vaikeaa auttaa ihmistä, joka jatkuvasti pyrkii satuttamaan auttajaansa. Miten se terapia meni? Opitko kenties siellä terapiassa, että terapeuttia kohtaan voi käyttäytyä ihan miten sattuu, eikä tetapeutti välitä siitä mitään?

Jatkuva ilkeily toisille ihmisille aiheuttaa vain sen, että olet lopulta yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En itse kuitenkaan halunnut elämää, joka hankitaan koulutuksella, mutta tietenkään ei ollut voimia yhtään mihinkään. Ei vain ollut. Mä olin niin täysin loppu, mun äidin lopenuupuneeksi kiusaama.

Ap

Uupumuksista huolimatta jaksoit painaa kaikki koulut kuitenkin läpi kaikesta huolimatta. Olisit voinut valita toisin ja vaihtaa kaupunkia ja tehdä mikä hyvältä tuntuu. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uutta vaikka olisit 99 vuotias. Jos vaikka alottaisit saisit uutta intoa ja potkua elämääsi, kokeile löytää muu intohimo, kuin tämä äiti juttu

No enhän olisi. Kun ne ongelmat oli istutettu mulle mieleen, niin ei tuollaisesta ois ollut mitään apua. Oletpa lapsellinen kun kuvittelet niin. Mä tarttin ensin isosti apua kaikesta siitä eroon ja irti pääsemiseen, mitä äiti käytöksellään oli minussa rikkonut.

Ap

Okei, ajattelin että vihdoin sanot, että kyllä niin olisin, mutta et. Eli sulle on istutettu päähän asioita, kuulostaa vakavalta tämä nyt ja kehotan menemään psykoterapiaan. Koska en usko että yksin yli tuosta pääset tai täälläkään puhumalla, varmasti hitusen auttaa mut ei se niitä istutuksia poista

Äitisi on aivopessyt sinut luulemaan, että on sallittua olla toisille ihmisille ilkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jokainen tietää, että sinä olet ilkeä, paha, epäreilu. Tiedät sen myös itse ja valitset jatkaa niin

Vain epäreilut ajattelevat niin, ja hölmö. Itse pahat ihmiset. Hyvät tajuaa, että suuttuminen on omien oikeuksien puolustamista. From the day one tajusivat, mun kirjoittelusta siis.

Ap

Suuttuminen ja ilkeä käytös ovst kaksi eri asiaa. Suuttuminen on oikeutettu reaktio oikeuksien loukkaamiseen, mutta ilkeä käytös ei ole. Oikeuksien lisäksi on myös vastuut, joista yksi on olla käyttäytymättä ilkeästi. Sitä vastuuta et ole noudattanut ja siihen sulla ei ole oikeutta. Sen sijaan sulla on oikeus ja vastuu ilmaista suuttumusta rakentavalla tavalla jos sun oikeuksia loukataan sekä kehittää itsereflektiokyky jotta osaat erottaa milloin sun oikeuksia loukataan ja milloin ei, tämä kyky ei tarkoita tunnetta vaan sulla on vastuu arvioida suuttuessasi suutuitko todellisesta loukkauksesta vai nousiko tunne ilman sellaista esimerkiksi menneisyyden kokemuksesta jolloin sulla ei ole oikeutta eikä syytä ilmaista suuttumusta koska mitään loukkausta ei ole nykyhetkessä tapahtunut vaan tällainen suuttumus joka nousee menneisyydestä tulee ilmaista esimerkiksi terapiassa.

Tajusitko sä pälli mitä tässä sanottiin? Vai miinustitko vain?

Sinccis

Oliko toi kommenntti MULLE? Tietenkin tajusin. Joku lapseton vatipää ei tajua, mitä vanhempien pahuus merkitsee uhrin omille kasvatustaidoille pahimmillaan.

Ap

Eli et tajunnut. Sä olet syytellyt tässä ketjussa muita omista tunteista, jotka johtuvat menneisyydestäsi. 

Ne eivät ole nykyhetkeä.

Sinccis

Muut satuttavat minua nykyisin ÄIDISTÄNI johtuen joka päivä! Äitini käski kuunnella toisia, ei luottaa itseen, äitini syyllisti minut kun mä pidin oikeuksistani kiinni, että se on pahuutta, toisten puolustukseen ei puuttunut, ei ainakaan sanonut pahuudeksi! Puolustikin useimmiten, varmuuden vuoksi, ettei HÄNEN AINAKAAN TARTTIS VAHINGOSSAKAAN HÄVETÄ, että mä olisin ollut epäreilu jotakuta kolmatta kohtaan!! Aivan kuin oisin olkut. Mutta hän manipuloi minut uskomaan, että puolien pito on epäreiluutta, jos MÄ teen sitä.

Ap

Who Cares mitä mieltä äitisi oli.

Sinccis

Sinäkö olet paikalla lohduttamassa kun hänen antamansa neuvot eivät toimineet? Ja mitä tilalle?

Ap

Otat tilalle ihan miltä itsestäsi tuntuu. Olet nyt vapaa!

Sinccis

No se ei käy kädenkäänteessä. Sitä ennen kun kaikki on saatu valitan ja syytän muita just niin paljon kuin mua huvittaa. Enkä mieti, miltä se muista tuntuu. Varmaan pahalta, ahhhahhahaaahaa.

Ap

Syytän kaikkia muita siitä, että tämä ei tapahtunut jo kun olin kaksikymppinen. Eikä mua kiinnosta se, miltä se teistä tuntuu. Sulkekaa palsta, jos liian ikävälle.

Ap

Koska mä uskon, että on olemassa toisia kanssakärsijöitä, jotka tasan ymmärtävät, miksi syytän kaikkia muita siitä, ettei se tapahtunut jo aiemmin. Tai se voi olla hiukan vaikeaa nähdä siksi, että harvalle on äitini harrastama itsensä ulkopuolisiin liittyvä manipulointi tuttua. Eli miten manipuloidaan lapsi kokemaan, että jokainen on samanlainen, kuin äiti. Ja miksi se loppujenlopuksi näyttäkin ihan sille (vaikkei niin olekaan).

Ap

On samallaisia kuin sinä! Mun mies! Yritin että lukisi tän ketjun ja osallistuis sun kans keskusteluun, haukkumaan äitejänne, mutta ei jaksa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, miten minun olisi pitänyt sitä empaattisuuttani hänelle osoittaa? Jos hänellä oli paha olla, niin vattuako minä sille lapsena mitään mahdoin. Ja jos taas kuvitteli, että tulee parempi mieli, niin se oli jo aika paksua. Missä oli se hyvä olo, jota HÄN minulle tuotti, ensin?

Ap

Hän oli selvästi kyvytön toimimaan kasvattajana sinulle. Se on tuon toiminnan selitys, mutta ei oikeutus sille. Hänen olisi pitänyt hakea apua ongelmiinsa itsensä ja sinun vuoksesi.

Nyt sinun haasteesi on ap kasvaa paremmaksi kasvattajaksi kuin äitisi lähtökohdistasi huolimatta ja antaa lapsillesi paremmat eväät elämään kuin mitä itse sait. Miten aiot tehdä sen?

Ulkoistan kasvatuksen muille.

Ap

Hylkäämisen aiheuttama trauma tulee olemaan lapsillesi raskas taakka. Tuo on raukan ratkaisu.

En hylkää, sanoin, että ulkoistan KASVATUKSEN muille. Muuta puuhaa voin heidän kanssaan kyllä keksiä. Tuo ei ole lainkaan haasteeni, mitä luulet. Haasteeni on tulla onnelliseksi, koska se oli alkuperäinen oikeuteni, ennen kuin äitini ryöväsi sen minulta. En luovu siitä koskaan. Isänikin oli silmissäni äitiäni paljon onnellisempi ihminen ja siksi paljon rakastavampi ja kivempi ihminen.

Ap

Ehkä äidilläsi oli enemmän munaa kuin sinulla tai isälläsi, kun hän ei hylännyt lastaan, toisin kuin te kaksi. Hän sentään jonkin verran ilmeisesti kesti haastaviakin tilanteita sen sijaan, että olisi vain jättänyt perheensä. Ilmeisesti sinä ja isäsi olette hyvin heikkoja ihmisiä, joista ei ole edes huonoiksi vanhemmiksi. Te ette ole vanhempia lainkaan. Säälittävää.

Ja mitä isääni tulee, niin ÄITINI OTTI eron isästäni, yhtenä suurena syynä ullatu.s se, että isäni ei ollut tarpeeksi menestyksennälkäinen 😄

Ja äiti nalkutti siitä, tuli riitaa, isä ajettiin nurkkaan ja kävi äitiin käsiksi, ja sitten äiti uhriutui, että isäni lyö. Ihan oma valinta oli nalkuttaa toisen menestyksestä. Äiti otti minut isältä, ei päinvastoin.

Ap

No nyt. Mies on väkivaltainen ja lyöntien kohteesta sanotaan että hän "uhriutui". Ketään EI lyödä vaikka kuinka nalkuttaisi. Ja nalkuttaminen on aika suhteellinen ja subjektiivinen käsite, lyönnit ja fyysinen väkivalta ei ole.

Ap, katkaise pahan kierre ja nouse sen yläpuolelle. Teet siinä palveluksen paitsi muille ihmisille myös lapsillesi ja sinulle itsellesi!