Synnyin väärälle aikakaudelle/kaikki jäi näkemättä

Ap on hölmö. Itse en haluaisi olla päivääkään vanhempi, sillä kaikki jännittävät tutkimukset ja uudet löydöt avaruudesta jäisivät näkemättä.

Olen syntynyt -81 ja olisin halunnut olla 60- ja 70-lukujen nuori (aikuinen).... Silloin musiikkikin oli vielä musiikkia ja soitto- ja laulutaito oli sitä, mitä se oli eikä mitään tietokoneen näpyttelyä. Lukematta ketjua päättelen, että tämä sama ajatus väärästä aikakaudesta itselle on monilla riippumatta siitä, milloin on syntynyt. 

Enpä tiedä onko tämä niin turvallinen aikakausi, ja mitä tuleman pitää. Kaikki tekoäly ym tulevaisuudessa mietityttää kyllä omankin lapsen kannalta, mitä tulee vielä kokemaan. Ap:n kokemusta ei saa väheksyä. Kyllä minä itse koen myös että -82 syntyneenä lapsuus ja nuoruus oli todella ihana. Elämä vain oli aidompaa ennen.

Up

Tavoitan ap:n ajatuksen... olen itse vuosimallia -72, ja ikionnellinen että sain elää nuoruuden 80- luvulla.

Kaipaan 90-lukua. Oli parempaa aikaa kuin tämä nykyinen, 91-93 poislukien.

Ai, että nykyään ei tapahdu mitään? Ja että silloin ennen olisit huomannut ottaa osaa noihin tapahtumiin ja kokemuksiin? Niin, olisihan se voinut olla mielenkiintoista kokea 60-luvun hippiliike ja vapaa seksi jenkeissä, mutta kun sekin olisi mennyt ohi, kun asun Suomessa.

Itse olen syntynyt 1988 Ja olen kyllä tyytyväinen.

Sai kokea somettoman lapsuuden ja olla teini 2000-luvun alussa.

Nykyaika on tylsää.

Yleensähän sitä tajuaa vasta jälkikäteen mitä merkkitapahtumia ja aikakautta onkaan elänyt. Itse olin pikkunappula kun äitini oli huolissaan Tsernobylin jälkeisistä sateista täällä kotisuomessa. Pikkuveljeni kun oli leikkinyt jossain kurarapakossa reisiä myöten kavereiden kanssa eikä edes sade ollut pahimpien laskeumien aikaan terveellistä. Ja ihan näin vaikka Suomessa asutaan. Silloin oli vain uutiset eikä asiasta oikein päässyt kysymään eikä jakamaan kenenkään kanssa. Tämän olen myöhemmin käsittänyt.

Iskältä yritin kysyä fanittiko se aikanaan (70-luvulla) Star Warsia, mutta ei kuulunut siihen joukkoon.

Nykyiset ilmiöt tulevat ja menevät niin nopeaan että onko mikään enää "niin kovin ihmeellistä." Ymmärrän kyllä ajatuksen että olisi ollut kiva elää jonkun tietyn poptähden aikana tms. Tuntuuko esim. maailmanlaajuinen Game of Thronesin fanittaminen miltään jos se on vain ilmiö jossain tunkkaisessa netissä?

Omalle kohdalleni osuivat Taru Sormusten Herrasta elokuvat ja niiden ympärillä pyörivä yhteisö. Muistan myös Estonian uppoamisen yön, sillä heräsin Paimiossa sinä yönä ja kiinnitin huomiota helikoptereiden ääneen, joiden syys selvisikin sitten seuraavana päivänä.

N43

Vai ei mitään jännää tapahdu, kannattaisi varoa mitä toivoo.

Vierailija kirjoitti:

Vai ei mitään jännää tapahdu, kannattaisi varoa mitä toivoo.

Heh, älä muuta sano, nyt on jo vähän liiankin jännää 😀☹️

Ei ap.

Olin lapsi 80-luvulla. Silloin lapsuus oli hyvä sen myönnän.

90-luku oli vaikeampi kun olin teini ja nuori aikuinen. Oli lamaa ja yleinen ilmapiiri oli ahdistava.

Ilmapiiri oli paljon sovinistisempi  noina aikoina (varmasti parempi kuin kasarilla, mutta olin silloin lapsi). Nuoren naisen murrosikää sai kaikki setämiehet kommentoida ja jos luokkakaveri ahdisteli seksuaalisesti niin sinulle sanottiin vaan että heh heh sellaista se on, rakkaudesta se hevonenkin potkii ja pojat on poikia....

Toisaalta mieltä ei pahoitettu joka asiasta. Eikä ketään oikein edes kiinnostanut jotkut pikkujutut.

Aika yksin sait opetella sosiaaliset normit. Vanhempia ei kiinnostanut. Myös joihinkin terveysongelmiin, ihottumat, allerginen nuha, koko aikainen ja jatkuva mahakipu, runsaat kuukautiset, kuukautiskivut, et oikein saanut apua tai siihen ei kiinnitetty oikein huomiota tai otettu tosissaan.

arkihukka kirjoitti:

Itse olen siis vm. 89 ja nuorempana minulla oli samanlaisia ajatuksia kun sinulla nyt.

Mä olen syntynyt -79 ja mulla on myös ollut noita ajatuksia - joskus on ehkä edelleenkin. :)

Mutta kyllähän kaikkina aikoina syntyneillä on ne omat kokemuksensa. 2000-luvulla syntynyt on ehtinyt nähdä sen kuinka USA:n presidenttinä on tyyppi jonka mielenterveydestä ei ole mitään takeita, kuinka kalsareista (a.k.a. "leggingseistä") tuli yhtäkkiä ihan varteenotettavat housut, kuinka jo teinit kärsivät niska- ja hartiaseudun vaivoista kännykkäriippuvuutensa vuoksi ja koko elämä hoidetaan kännykällä vauvasta vaariin, puhumattakaan tästä tämän hetken THE kokemuksesta eli koronasta. Anteeksi, tästä listasta tuli nyt kauhean negatiivissävytteinen! Olen jo keski-ikäinen ja aika on kullannut muistot niin että 90-luvulla kaikki oli vielä hyvin toisin kuin nykyään. Mutta nuoremmilla sukupolvilla on sitten ne omat kivat kokemuksensa ja kyllähän niitä varmasti tulee. Elämä ei kai pysähtynyt vuosituhannen vaihteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vai ei mitään jännää tapahdu, kannattaisi varoa mitä toivoo.

Tämä.

Olen syntynyt v 1977 ja kaipaan kyllä noita aikoja! Nykyajassa kaikki tuntuu olevan raskasta ja vaikeaa, netin yleistymisen myötä maailma muuttui aivan erilaiseksi eikä kaikki muutos läheskään ole ollut parempaan suuntaan.

Nyt ap on sitten varmaan tyytyväinen.

Ite olisin halunnut olla kieltolain aikainen pirtutrokari. Olen lukenut kirjoja siitä. Oon

1985 syntynyt, Musiikki on kyllä nykyään tosi paskaa.

Minusta nykyään on jännempää, kun voi olla yhteyksissä joka puolelle maailmaa ja vaikka matkustaakin. Voi mennä mihin vain EU:ssa töihin. Voi kuunnella mitä vain musiikkia ja nähdä minkä vain elokuvan. On kiva elää tällainen aika, joka on kuin kasarin tieteiselokuvasta.

Olen kuitenkin iloinen, että oma lapsuus oli aikana ennen tietokoneita ja kännyköitä, kun isot lapsilaumat leikkivät ulkona. Lapsilla tai ihmisillä yleensä ei ollut ulkonäköpaineita samalla lailla kuin nyt, vaikka tietysti silloinkin jotain oli. Ja ei ollut tätä harrastusrumbaa mitä nykyään perheillä, vaan aika meni ihan elämiseen ja lapset leikkivät pihalla. Harrastuksia oli, mutta harvalla ne hallitsivat koko elämää.

Mitä en kaipaa 80-luvulta niin sitä mitä joku mainitsi ketjussa, että kaikkien piti elää tiukasti normien mukaan samalla lailla kuin muut ja näyttää samalta.

Synnyin 70-luvulla ja ehdin nähdä 70-lukua vilaukselta, sitten se oli onneksi ohi. Vähän niin kuin olisi päässyt "Life on Mars" -tv-sarjaan, mutta päässyt pois. 70-luku kummitteli kuitenkin koulukirjoissa, jotka olivat silloin tehtyjä ja joissa oli mm. aikakauden muotia esittelevä kuvitus. Samoin luettiin ja koulussa luetettiin 70-ja 60-luvun henkisiä ankeita nuortenkirjoja. Sitten musiikki, jossa isä meni Ruotsiin ja äiti lensi taivaaseen. Telkkarista "Kahdeksan surmanluotia". Näistä juuri syntyi kokemus, että ollaan pelastuttu täpärästi todella ankeilta ajoilta. Sen sijaan vanhemmista 70-luku oli hilpeää verrattuna niiden lapsuuteen sodan jälkeen.

Minun lapsuudessani ja nuoruudessani ei ollut sotaa Suomessa, eikä vanhemmillakaan ollut sotatraumoja. Se on jo ihan hyvin historiassa.

Nuoruus 90-luvulla taas meni läskiksi, kun ei ollut töitä. Nyt on lopullisesti pudonnut, kun nuorille sataa harjoittelupaikkaa ja oman alan työtä joka tuutista. No, tietysti niihinkään eivät kaikki pääse, mutta meille ei sellaisia edes ollut. Oli vaikea päästä edes ilmaiseksi pakolliseen harjoitteluun, kun joka paikka oli täynnä velvoitetyöllistettäviä. Suhtautuminen oli sitä, että ei tänne enää lisää ohjattavia kiitos.

Uskon, että nykyajan nuorilla on jännempi ja antoisampi elämä kuin koskaan maapallon historiassa.

Vaihtaisin mielelläni kanssasi paikkaa jotta minulta jäisi kokematta ja tuntematta oma 1990-2000-luku.

Vielä "Star Warsista". Olin liian nuori katsomaan sitä elokuvateatterissa (tosin osa kavereista näki sen silti). Mutta elokuva oli jossain aikakauslehdessä jatkokertomuksena! :D Jos olette kuulleet jonkun selostavan näkemänsä elokuvan alusta loppuun, niin pystytte ymmärtämään miten tylsää se on.

Telkkarista ei tuommoisia elokuvia tullut vuosiin. Videoita ei ollut, edes väritelkkaria harvalla. Jos halusi nähdä elokuvia, niin mentiin elokuvateatteriin. Jos halusi nähdä tv-sarjan ratkaisujakson, niin se katsottiin silloin kun se tuli. Jos silloin oli serkun häät, niin sitten jäi näkemättä.

1979 kerättiin koko koulun kanssa jätepaperia, siis lähinnä sanomalehtiä omakotialueelta. Heillähän ei ollut paperinkeräysroskiksia. Ensin vietiin laput postilaatikkoon milloin tullaan. Sitten pimpoteltiin ovikelloja ja opettajat kuskasivat lehtinippuja autoilla. Jätepaperista maksettiin. Rahoilla ostettiin koululle kaksi väritelkkaria. Niistä katsottiin hiihtokilpailuja ja koulu-tv:tä. Koulu-tv piti katsoa siihen aikaan kun se telkasta tuli. Kun suomalaiset hiihtivät, niin koulutunnit peruttiin. Välillä koko koulu istui ruokalassa katsomassa kisoja.