Lue keskustelun säännöt.
Isoäidit, miksi lapsenlapset pitää ahtaa täyteen sokeria?
Meillä oli lapsen synttärit viikonloppuna. Isoäiti toi molemmille lapsille pikkunaposteltavaksi omat rasialliset marmeladia (á 300 g), 6 Kinder-munaa, pari muuta suklaa-patukkaa sekä yhteiseksi ison kasan lakuja. Tuossa kertakasassa on enemmän, mitä nuo normaalisti kuukauden aikana saavat karkkia. Kyse alle kouluikäisistä lapsista.
Voisko joku selittää, mikä järki tässä on, että kahdelle pienelle lykätään kilo sokeria yhdellä istumalla? Mä sitten sain taas pahiksen viitan, kun pistin karkit jemmaan, ruoka-aika kun oli vartin päästä.
Kommentit (911)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MInä vien lastenlapsille kortin ja sekin on kännykässäni, siitä voidaan yhdessä katsoa. Ei jää perheelle roskia, ei herkkuja eikä voi syytellä, että mummi pilaa lapsenlapset.
Vaikka en kysy, mitä lapsi haluaa lahjaksi, niin ihmeestä sieltä miniältä tulee listaa, että synttärinä Kerkko haluaa 100 e, että voi ostaa sitä, mitä tarvitsee. No ihanko totta, ostakoot vanhemmat sen, mikä on tarpeen. Minä annan omaa aikaani 90 minuuttia, se saa luvan riittää.
Tässä malliesimerkki siitä, millaista marttyyrin jollotusta pääsee kuuntelemaan, kun erehtyy mummolle sanomaan liiallisesta syöttämisestä.
Tuo on aika monen isoäidin nykytoimintatapa. Ei kannata viedä lapsenlapsille mitään, koska mitään muuta ei tarvita kuin rahaa. Ei tuossa ole pätkääkään marttyyria, tuossa on tapa olla lastenlasten kanssa. Harmi, että niin moni lapsi puolisoineen kokee, että se on jotenkin heiltä pois, kun isoäiti ei tuokaan sitä pyydettyä eli rahaa. Ihan kuin omalla lapsella voisi rahastaa.
Ihmeellinen isoäiti joka haluaa jollain sairaalla tavalla hallita aikuista lastaan tuolla tavoin.
Miten niin hallita? Ei anna rahaa, kun aikuinen lapsi pyytää? Sinunko mielestäsi 60v äiti hallitsee 35 lastaan sillä, että ei suostu maksamaan lapsensa perheen menoja? Entä jos se 35 v lapsi menisi töihin tai jos on töissä, niin opettelisi järkevän rahankäytön. Vanha äitinsä osaa sen jo.
Ei vaan kiukuttelee ja oikuttelee, kun sanotaan, että lapsenlapselle järkevin lahja on raha.
Se on sitä järkevää rahankäyttöä.
Mutta miksi isovanhemman pitää viedä rahaa, jotta lapselle voidaan ostaa jotain sellaista, mikä vanhempien kuuluu muutenkin elantona kustantaa? Miksi ei enää riitä, että tulee käymään ja onnittelee?
Miksi pitää päästä pohauttelemaan jotain jota kukaan muu kuin se isoäiti ei halua?
Mulla esim nuorin lapsenlapsi harrastaa kuvataiteita. Annan lahjaksi rahaa, hän käy Temperassa ostamssa taidetarvikkeita. Toinen on lähödssä leirikouluun. Annoin lahjaksi rahaa ja hän ostaa mieluisan matkakassin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on kyllä outoa kansaa.. jos isovanhempi nyt tuo makeisia lapsenlapselle niin siitä pitää oikein avautua (ja olla pahoillaan, nyyh, nyyh) nettiin..
no, syö itse ne karkit, tai heitä pois, ihan sama eikö pääasia ole se että isovanhemmat haluavat (omalla tavallaan) lelliä lapsenlapsia..?
kyllä ne sinunkin mussukat viimeistään teini-iässä ostavat karkkia vaikka kuinka olet tarjonnut heille vegaanista, sokeritonta, rasvatonta ruokavaliota..
ole iloinen, että lapsillasi on isovanhemmat. piste.
No mulle ainakin on lohduttavaa tietää, etten ole ongelman kanssa yksin.
Mistä sitten saa netissä keskustella, jos elämän pikku murheet ovat kiellettyjä aiheita?
En ole iloinen enkä kiitollinen rajattomasta, kauheasta lapseni mummusta. Voin luovuttaa hänet mieluusti jollekin joka asiaan sekaantuvat isoäitiä kaipaavalle.
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on kyllä outoa kansaa.. jos isovanhempi nyt tuo makeisia lapsenlapselle niin siitä pitää oikein avautua (ja olla pahoillaan, nyyh, nyyh) nettiin..
no, syö itse ne karkit, tai heitä pois, ihan sama eikö pääasia ole se että isovanhemmat haluavat (omalla tavallaan) lelliä lapsenlapsia..?
kyllä ne sinunkin mussukat viimeistään teini-iässä ostavat karkkia vaikka kuinka olet tarjonnut heille vegaanista, sokeritonta, rasvatonta ruokavaliota..
ole iloinen, että lapsillasi on isovanhemmat. piste.
Jos isovanhempia nähdään lyhyt aika pari kertaa vuodessa, niin mikäs siinä olisi noin ajatellessa, ei varmaan mistään karkkituputuksesta haittaa olekaan ja voi hyvinkin ajatella, että ei tarvitse niin numeroa tehdä asiasta.
Mutta mikähän se normaalein frekvenssi lienee, kerran-kaksi kuussa? Kyllä isompien lasten kanssa sellainen jo vaikuttaa kasvatukseen, oli kyseessä sitten herkkujen tuputus tai muuten vanhemman näkökulmasta harmillinen käytös. Ja eniten vaikuttaa, että lapselle yleensä tärkeä ja läheinen ihminen antaa ymmärtää, että hänen vanhemmat ovat isovanhemmalle tavallaan yhdentekeviä. Mitä se opettaa sukulaisuudesta ja toisten välittämisestä? Ettei lapsen vanhempia arvosteta ja kunnioiteta heidän roolissaan? Ja sitten tuollainen vasta vaikuttaakin, jos tavataan viikottain.
Varmasti on vanhempia, jotka katsovat edellä mainittua toimintaa sormien lävitse, koska ei välttämättä ole muita läheisiä ja sukulaisia elämässä. Mitähän siitä lapselle lopulta jää kokemukseksi, tunne etteivät vanhemmat ole vanhempia, kun muita on läsnä? Kokemus siitä ettei vanhempi ole kyllin vahva vetämään rajoja?
Joskus voisi miettiä näissä isovanhempi -keskusteluissa sitä lapsen oikeaa ja aitoa kokemusta, kun oma vanhempi (johon samaistutaan ja johon tärkein emotionaalinen suhde luodaan) jyrätään muiden taholta? Onhan se selvää, että jos mummo vie karkkia (vaikka on toisin toivottu), niin se tapahtuu mummon halusta ja tunteista käsin eikä lasten. Miksi se on niin monen mielestä tärkeintä se yhden aikuisen ihmisen tunnekokemus, niin tärkeä että on ihan ok antaa lapselle kokemus siitä, ettei hänen elämänsä tärkein peruspilari pysty vetämään rajoja muille?
Sokeri aiheuttaa syöpää! Vois mummot vähän mietttiä sitä.
Mä olen myös nähnyt näitä lapsia jolta kielletään kaikki herkut, että sitten kun niitä saa, vedetään ihan överit.
Omat lapseni ovat syöneet sokeria eli herkkuja käytännössä joka päivä. Mutta vähän ja ovat kyllä hoikkia, liikunnallisia ja syövät muuten terveellisesti.
Ja hui kauhistus, silloin kun olivat pienempiä, olivat mummilla koulun jälkee hoidossa noin kolmena päivänä viikossa. Ja joka päivä oli lettuja tms. hillolla ja mehulla. Ihme etteivät kuolleet.
Mutta, totta välillä tuo herkkutuliaisten kanssa menee överiksi. Mutta ainakin omat lapseni vaan jättivät syömättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosiaan kaikilla ei ole samanlaisia isovanhempia. Ja tapaamiskertojen määräkin vaikuttaa. Meillä toiset isovanhemmat asuvat kaukana ja heitä näemme kerran kuukaudessa. Ei olisi mikään ongelma, jos heillä olisi herkkuja tarjolla. Mutta he eivät välitä makeasta itsekään, joten vain kahvin kanssa on jotain pullaa /piirakkaa. Ja tietysti lapsi saa sitä ottaa.
Toiset isovanhemmat asuvat lähellä ja ovat nähtävästi päättäneet elää lapsiperhe-elämää nyt, kun eläkeläisinä ehtisivät. Mitään ohjeita ei noudateta ja lapsen vanhempia arvostellaan. Pappa voi tulla käymään jopa 4 kertaa päivässä ja mummokin käy vähintään 5 kertaa viikossa. Asiasta on heille sanottu nätisti ja vähemmän nätisti, mutta ei mene tajuntaan. En kuulemma pärjää lasten kanssa yksin, niin he vain auttavat. No tämä on johtanut siihen, että en halua olla heidän kanssaan tekemisissä ja lapsien kanssa meillä on päivällä kaikkia kerhoja yms. ettei tarvitse olla kotona. Sitten miehelleni soitellaan töihin, että missä me ollaan, kun ei olla kotona ja pitääkö sitä lasten kanssa käydä missään, kun kotona olisi hyvä olla.
Olen sitä mieltä, että kaikista isovanhemmista ei vain voi olla kiitollinen ja ottaa vastaan kaiken mitä he tuovat/keksivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MInä vien lastenlapsille kortin ja sekin on kännykässäni, siitä voidaan yhdessä katsoa. Ei jää perheelle roskia, ei herkkuja eikä voi syytellä, että mummi pilaa lapsenlapset.
Vaikka en kysy, mitä lapsi haluaa lahjaksi, niin ihmeestä sieltä miniältä tulee listaa, että synttärinä Kerkko haluaa 100 e, että voi ostaa sitä, mitä tarvitsee. No ihanko totta, ostakoot vanhemmat sen, mikä on tarpeen. Minä annan omaa aikaani 90 minuuttia, se saa luvan riittää.
Tässä malliesimerkki siitä, millaista marttyyrin jollotusta pääsee kuuntelemaan, kun erehtyy mummolle sanomaan liiallisesta syöttämisestä.
Tuo on aika monen isoäidin nykytoimintatapa. Ei kannata viedä lapsenlapsille mitään, koska mitään muuta ei tarvita kuin rahaa. Ei tuossa ole pätkääkään marttyyria, tuossa on tapa olla lastenlasten kanssa. Harmi, että niin moni lapsi puolisoineen kokee, että se on jotenkin heiltä pois, kun isoäiti ei tuokaan sitä pyydettyä eli rahaa. Ihan kuin omalla lapsella voisi rahastaa.
Ihmeellinen isoäiti joka haluaa jollain sairaalla tavalla hallita aikuista lastaan tuolla tavoin.
Miten niin hallita? Ei anna rahaa, kun aikuinen lapsi pyytää? Sinunko mielestäsi 60v äiti hallitsee 35 lastaan sillä, että ei suostu maksamaan lapsensa perheen menoja? Entä jos se 35 v lapsi menisi töihin tai jos on töissä, niin opettelisi järkevän rahankäytön. Vanha äitinsä osaa sen jo.
Ei vaan kiukuttelee ja oikuttelee, kun sanotaan, että lapsenlapselle järkevin lahja on raha.
Se on sitä järkevää rahankäyttöä.
Mutta miksi isovanhemman pitää viedä rahaa, jotta lapselle voidaan ostaa jotain sellaista, mikä vanhempien kuuluu muutenkin elantona kustantaa? Miksi ei enää riitä, että tulee käymään ja onnittelee?
Miksi pitää päästä pohauttelemaan jotain jota kukaan muu kuin se isoäiti ei halua?
Mulla esim nuorin lapsenlapsi harrastaa kuvataiteita. Annan lahjaksi rahaa, hän käy Temperassa ostamssa taidetarvikkeita. Toinen on lähödssä leirikouluun. Annoin lahjaksi rahaa ja hän ostaa mieluisan matkakassin.
Miksi pitää antaa mitään? Jos isoäiti ei ole koskaan lahjaa tuonut, niin miksi ihmeessä hänelle kuitenkin joka vuosi kerrotaan vähintään kahdesti, mitä lapselle pitää tuoda, kun on synttärit? Jos se kerkko on vasta 3v ikäinen, niin se tuskin on itse halukas hankkimaan itselleen pipoa ja talvihanskoja, eiköhän se mieluummin ostaisi legopaketin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on kyllä outoa kansaa.. jos isovanhempi nyt tuo makeisia lapsenlapselle niin siitä pitää oikein avautua (ja olla pahoillaan, nyyh, nyyh) nettiin..
no, syö itse ne karkit, tai heitä pois, ihan sama eikö pääasia ole se että isovanhemmat haluavat (omalla tavallaan) lelliä lapsenlapsia..?
kyllä ne sinunkin mussukat viimeistään teini-iässä ostavat karkkia vaikka kuinka olet tarjonnut heille vegaanista, sokeritonta, rasvatonta ruokavaliota..
ole iloinen, että lapsillasi on isovanhemmat. piste.
Jos isovanhempia nähdään lyhyt aika pari kertaa vuodessa, niin mikäs siinä olisi noin ajatellessa, ei varmaan mistään karkkituputuksesta haittaa olekaan ja voi hyvinkin ajatella, että ei tarvitse niin numeroa tehdä asiasta.
Mutta mikähän se normaalein frekvenssi lienee, kerran-kaksi kuussa? Kyllä isompien lasten kanssa sellainen jo vaikuttaa kasvatukseen, oli kyseessä sitten herkkujen tuputus tai muuten vanhemman näkökulmasta harmillinen käytös. Ja eniten vaikuttaa, että lapselle yleensä tärkeä ja läheinen ihminen antaa ymmärtää, että hänen vanhemmat ovat isovanhemmalle tavallaan yhdentekeviä. Mitä se opettaa sukulaisuudesta ja toisten välittämisestä? Ettei lapsen vanhempia arvosteta ja kunnioiteta heidän roolissaan? Ja sitten tuollainen vasta vaikuttaakin, jos tavataan viikottain.
Varmasti on vanhempia, jotka katsovat edellä mainittua toimintaa sormien lävitse, koska ei välttämättä ole muita läheisiä ja sukulaisia elämässä. Mitähän siitä lapselle lopulta jää kokemukseksi, tunne etteivät vanhemmat ole vanhempia, kun muita on läsnä? Kokemus siitä ettei vanhempi ole kyllin vahva vetämään rajoja?
Joskus voisi miettiä näissä isovanhempi -keskusteluissa sitä lapsen oikeaa ja aitoa kokemusta, kun oma vanhempi (johon samaistutaan ja johon tärkein emotionaalinen suhde luodaan) jyrätään muiden taholta? Onhan se selvää, että jos mummo vie karkkia (vaikka on toisin toivottu), niin se tapahtuu mummon halusta ja tunteista käsin eikä lasten. Miksi se on niin monen mielestä tärkeintä se yhden aikuisen ihmisen tunnekokemus, niin tärkeä että on ihan ok antaa lapselle kokemus siitä, ettei hänen elämänsä tärkein peruspilari pysty vetämään rajoja muille?
Olen se mummo, joka kuuntelee vanhempia ja vie juuri sitä, mitä toivotaan eikä yhtään mitään muuta. Minusta tuntuu, että näissä lahjoissa ei ole kyse mummon halusta ja tunteista tai lapsen haluista ja tunteista, vaan vanhempien päätöksestä. Ei näistä lahjoista nauti mummo eikä lapsi. Mummolla ei ole etsimisen ja löytämisen iloa eikä lapsi hymyile onnellisena, kun mummo sanoo, että annan äidille 100 e, että ostatte sitten sinulle haalarin.
Ymmärsinkö siis oikein, että nykyisten isovanhempien lahjojen ei ole tarkoitus ilahduttaa lasta lainkaan, ainoastaan vanhempia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MInä vien lastenlapsille kortin ja sekin on kännykässäni, siitä voidaan yhdessä katsoa. Ei jää perheelle roskia, ei herkkuja eikä voi syytellä, että mummi pilaa lapsenlapset.
Vaikka en kysy, mitä lapsi haluaa lahjaksi, niin ihmeestä sieltä miniältä tulee listaa, että synttärinä Kerkko haluaa 100 e, että voi ostaa sitä, mitä tarvitsee. No ihanko totta, ostakoot vanhemmat sen, mikä on tarpeen. Minä annan omaa aikaani 90 minuuttia, se saa luvan riittää.
Tässä malliesimerkki siitä, millaista marttyyrin jollotusta pääsee kuuntelemaan, kun erehtyy mummolle sanomaan liiallisesta syöttämisestä.
Tuo on aika monen isoäidin nykytoimintatapa. Ei kannata viedä lapsenlapsille mitään, koska mitään muuta ei tarvita kuin rahaa. Ei tuossa ole pätkääkään marttyyria, tuossa on tapa olla lastenlasten kanssa. Harmi, että niin moni lapsi puolisoineen kokee, että se on jotenkin heiltä pois, kun isoäiti ei tuokaan sitä pyydettyä eli rahaa. Ihan kuin omalla lapsella voisi rahastaa.
Ihmeellinen isoäiti joka haluaa jollain sairaalla tavalla hallita aikuista lastaan tuolla tavoin.
Miten niin hallita? Ei anna rahaa, kun aikuinen lapsi pyytää? Sinunko mielestäsi 60v äiti hallitsee 35 lastaan sillä, että ei suostu maksamaan lapsensa perheen menoja? Entä jos se 35 v lapsi menisi töihin tai jos on töissä, niin opettelisi järkevän rahankäytön. Vanha äitinsä osaa sen jo.
Ei vaan kiukuttelee ja oikuttelee, kun sanotaan, että lapsenlapselle järkevin lahja on raha.
Se on sitä järkevää rahankäyttöä.
Mutta miksi isovanhemman pitää viedä rahaa, jotta lapselle voidaan ostaa jotain sellaista, mikä vanhempien kuuluu muutenkin elantona kustantaa? Miksi ei enää riitä, että tulee käymään ja onnittelee?
Miksi pitää päästä pohauttelemaan jotain jota kukaan muu kuin se isoäiti ei halua?
Mulla esim nuorin lapsenlapsi harrastaa kuvataiteita. Annan lahjaksi rahaa, hän käy Temperassa ostamssa taidetarvikkeita. Toinen on lähödssä leirikouluun. Annoin lahjaksi rahaa ja hän ostaa mieluisan matkakassin.
Miksi pitää antaa mitään? Jos isoäiti ei ole koskaan lahjaa tuonut, niin miksi ihmeessä hänelle kuitenkin joka vuosi kerrotaan vähintään kahdesti, mitä lapselle pitää tuoda, kun on synttärit? Jos se kerkko on vasta 3v ikäinen, niin se tuskin on itse halukas hankkimaan itselleen pipoa ja talvihanskoja, eiköhän se mieluummin ostaisi legopaketin.
Niin. Miksi pitää ylipäätään mennä sinne tai pitää edes yhteyttä? Jos kerta ei kiinnosta.
Ja kyllä se Kerkko tykkää kolmovuotiaanakin ulkoleikeistä. Sen sijaan että saa sata vääränikäiselle tarkoitettua legopakettia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on kyllä outoa kansaa.. jos isovanhempi nyt tuo makeisia lapsenlapselle niin siitä pitää oikein avautua (ja olla pahoillaan, nyyh, nyyh) nettiin..
no, syö itse ne karkit, tai heitä pois, ihan sama eikö pääasia ole se että isovanhemmat haluavat (omalla tavallaan) lelliä lapsenlapsia..?
kyllä ne sinunkin mussukat viimeistään teini-iässä ostavat karkkia vaikka kuinka olet tarjonnut heille vegaanista, sokeritonta, rasvatonta ruokavaliota..
ole iloinen, että lapsillasi on isovanhemmat. piste.
Jos isovanhempia nähdään lyhyt aika pari kertaa vuodessa, niin mikäs siinä olisi noin ajatellessa, ei varmaan mistään karkkituputuksesta haittaa olekaan ja voi hyvinkin ajatella, että ei tarvitse niin numeroa tehdä asiasta.
Mutta mikähän se normaalein frekvenssi lienee, kerran-kaksi kuussa? Kyllä isompien lasten kanssa sellainen jo vaikuttaa kasvatukseen, oli kyseessä sitten herkkujen tuputus tai muuten vanhemman näkökulmasta harmillinen käytös. Ja eniten vaikuttaa, että lapselle yleensä tärkeä ja läheinen ihminen antaa ymmärtää, että hänen vanhemmat ovat isovanhemmalle tavallaan yhdentekeviä. Mitä se opettaa sukulaisuudesta ja toisten välittämisestä? Ettei lapsen vanhempia arvosteta ja kunnioiteta heidän roolissaan? Ja sitten tuollainen vasta vaikuttaakin, jos tavataan viikottain.
Varmasti on vanhempia, jotka katsovat edellä mainittua toimintaa sormien lävitse, koska ei välttämättä ole muita läheisiä ja sukulaisia elämässä. Mitähän siitä lapselle lopulta jää kokemukseksi, tunne etteivät vanhemmat ole vanhempia, kun muita on läsnä? Kokemus siitä ettei vanhempi ole kyllin vahva vetämään rajoja?
Joskus voisi miettiä näissä isovanhempi -keskusteluissa sitä lapsen oikeaa ja aitoa kokemusta, kun oma vanhempi (johon samaistutaan ja johon tärkein emotionaalinen suhde luodaan) jyrätään muiden taholta? Onhan se selvää, että jos mummo vie karkkia (vaikka on toisin toivottu), niin se tapahtuu mummon halusta ja tunteista käsin eikä lasten. Miksi se on niin monen mielestä tärkeintä se yhden aikuisen ihmisen tunnekokemus, niin tärkeä että on ihan ok antaa lapselle kokemus siitä, ettei hänen elämänsä tärkein peruspilari pysty vetämään rajoja muille?
Olen se mummo, joka kuuntelee vanhempia ja vie juuri sitä, mitä toivotaan eikä yhtään mitään muuta. Minusta tuntuu, että näissä lahjoissa ei ole kyse mummon halusta ja tunteista tai lapsen haluista ja tunteista, vaan vanhempien päätöksestä. Ei näistä lahjoista nauti mummo eikä lapsi. Mummolla ei ole etsimisen ja löytämisen iloa eikä lapsi hymyile onnellisena, kun mummo sanoo, että annan äidille 100 e, että ostatte sitten sinulle haalarin.
Ymmärsinkö siis oikein, että nykyisten isovanhempien lahjojen ei ole tarkoitus ilahduttaa lasta lainkaan, ainoastaan vanhempia?
Et ymmärtänyt oikein. Ne vanhemmat tietää mitä lapsi tarvitsee ja mitä muut tuo. Tällöin ei jokainen pöhäytä sitä samaa haalaria, samaa legopakettia, samaa värikynäpakettia.
Vaam lapsi oppii järkevään kuluttamiseen ja muiden huomioon ottamiseen ja hyvään käytökseen.
Lahjan antajan suurin ilo on se että lahja on fiksu. Ei se että saa hurmiotilassa kaivaa alelaarista moskaa.
Minun äitini ja siskoni kokevat hirveän loukkaavina nuo "tilaukset" tai sen että antaisivat rahaa.
Sitten mennään näin:
Joululahjaksi tulee juuri ja juuri sopiva talvipuku. Se ostetaan kalliimpaan mahdolliseen aikaan (sen saa joulun jälkeen jopa 70 prosentin alella) ja niin, että olen jo ostanut sen talven talvipuvun, koska sitä talvipukua on käytetty jo monta viikkoa. Seuraavana talvena se lahjapuku ei tietenkään mahdu, koska se on juuri ja juuri sopiva jo valmiiksi.
Samaten joululahjaksi saadaan juhlamekko joka on juuri ja juuri sopiva ja hyvin talvinen/jouluinen. Sama homma, ostettu mahdollisimman kalliilla. Sille ei ole mitään käyttöä, koska joulujuhliin on ostettu puku kun ne on joulun alla. Lapsen omilla synttäreillä toukokuussa se on liian pieni, eikä jouluteemaista voi keväällä edes käyttää.
Kun sanon, että kannattaisi tarkistaa, onko jokin vaate jo, niin ei käy. Jos sanon, että ostakaa isompaa kokoa, ei käy. Koska nämä toimenpiteet vie kuulemma ilon.
Sitten näiden vaatteiden perään kysellään koko ajan ja ollaan naama norsun vituilla, jos niitä ei käytetä. Myydäkään ei siis voi.
Kaikki lelulahjat on mahdollisimman isoja, pikkiriikkisillä häviävillä osilla ja mahdollisimman meluisia. Meillä on kuitenkin lapsilla ihan normihuoneet. Ei sinne määrättä mahdu huonekaluja tai telttoja tai pallomeriä. Olen myös alun perin ostanut molemmille samaa kestävää sarjaa kalusteet, joiden on tarkoitus olla "ikuisia" eli seurata sitten muutossakin. Näihin sarjoihin ei sitten taas saa toivoa osia, koska sekin pilaa ilon.
EN kertakaikkiaan TAJUA mikä idea tässä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai kauhea, mähän olenkin tosi inhottava äiti :O Olen kysyttäessä kertonut mitä lapselle voisi tuoda lahjaksi. En edes tajunnut, että kysyjä on voinut pahoittaa mielensä kun olen kertonut, että lapsi tarvitsisi paksut puuvärit ja toiselle kysyjälle sanoin, että iso lego-alusta olisi hyvä, niin voisi rakennella siihen kaikkea.
Meillä myös tämä "tilaaminen" on Saatanasta.
Sitten käy niin kuin viime jouluna, että ne lahjat ei ole lainkaan mieluisia. Tosi usein niin, että lapsi on "kasvanut jo ulos" niistä ja kiittää tietty kohteliaasti, mutta ei sitten hihku into piukeana, eikä tietenkään teini "leiki jollain, josta on tykännyt kahdeksanvuotiaana.
Sitten minä saan syyt päälleni, kun "en ole kertonut" - paitsi että olen ja laittanut vielä listan mikä kaikki nyt on kullakin lapsella "in" eli juuri se isoin innostus tällä hetkellä tai sitten minua syytetään siitä että "tahallani pidän lahjan antajaa pimennossa lapsen kehityksestä". No daa, katso edellinen kohta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on kyllä outoa kansaa.. jos isovanhempi nyt tuo makeisia lapsenlapselle niin siitä pitää oikein avautua (ja olla pahoillaan, nyyh, nyyh) nettiin..
no, syö itse ne karkit, tai heitä pois, ihan sama eikö pääasia ole se että isovanhemmat haluavat (omalla tavallaan) lelliä lapsenlapsia..?
kyllä ne sinunkin mussukat viimeistään teini-iässä ostavat karkkia vaikka kuinka olet tarjonnut heille vegaanista, sokeritonta, rasvatonta ruokavaliota..
ole iloinen, että lapsillasi on isovanhemmat. piste.
Jos isovanhempia nähdään lyhyt aika pari kertaa vuodessa, niin mikäs siinä olisi noin ajatellessa, ei varmaan mistään karkkituputuksesta haittaa olekaan ja voi hyvinkin ajatella, että ei tarvitse niin numeroa tehdä asiasta.
Mutta mikähän se normaalein frekvenssi lienee, kerran-kaksi kuussa? Kyllä isompien lasten kanssa sellainen jo vaikuttaa kasvatukseen, oli kyseessä sitten herkkujen tuputus tai muuten vanhemman näkökulmasta harmillinen käytös. Ja eniten vaikuttaa, että lapselle yleensä tärkeä ja läheinen ihminen antaa ymmärtää, että hänen vanhemmat ovat isovanhemmalle tavallaan yhdentekeviä. Mitä se opettaa sukulaisuudesta ja toisten välittämisestä? Ettei lapsen vanhempia arvosteta ja kunnioiteta heidän roolissaan? Ja sitten tuollainen vasta vaikuttaakin, jos tavataan viikottain.
Varmasti on vanhempia, jotka katsovat edellä mainittua toimintaa sormien lävitse, koska ei välttämättä ole muita läheisiä ja sukulaisia elämässä. Mitähän siitä lapselle lopulta jää kokemukseksi, tunne etteivät vanhemmat ole vanhempia, kun muita on läsnä? Kokemus siitä ettei vanhempi ole kyllin vahva vetämään rajoja?
Joskus voisi miettiä näissä isovanhempi -keskusteluissa sitä lapsen oikeaa ja aitoa kokemusta, kun oma vanhempi (johon samaistutaan ja johon tärkein emotionaalinen suhde luodaan) jyrätään muiden taholta? Onhan se selvää, että jos mummo vie karkkia (vaikka on toisin toivottu), niin se tapahtuu mummon halusta ja tunteista käsin eikä lasten. Miksi se on niin monen mielestä tärkeintä se yhden aikuisen ihmisen tunnekokemus, niin tärkeä että on ihan ok antaa lapselle kokemus siitä, ettei hänen elämänsä tärkein peruspilari pysty vetämään rajoja muille?
Olen se mummo, joka kuuntelee vanhempia ja vie juuri sitä, mitä toivotaan eikä yhtään mitään muuta. Minusta tuntuu, että näissä lahjoissa ei ole kyse mummon halusta ja tunteista tai lapsen haluista ja tunteista, vaan vanhempien päätöksestä. Ei näistä lahjoista nauti mummo eikä lapsi. Mummolla ei ole etsimisen ja löytämisen iloa eikä lapsi hymyile onnellisena, kun mummo sanoo, että annan äidille 100 e, että ostatte sitten sinulle haalarin.
Ymmärsinkö siis oikein, että nykyisten isovanhempien lahjojen ei ole tarkoitus ilahduttaa lasta lainkaan, ainoastaan vanhempia?
Sehän vasta lasta ilahduttaakin, kun mummo tuo peräkärryllisen alelöytöjään, joista kaikista lähtee kauhea meteli, ja jaksavat ilahduttaa lasta ainakin sen 2 minuuttia.
Mun äiti kysyy aina ennen synttäreitä, mitä mun lapset tarvitsevat tai haluavat lahjaksi. nimenomaan järjestyksessä tarve ensin, halu seuraavaksi. Harvoin tarvitaan mitään, joten sitten kerrotaan, että kaikki missä on Salama, Ninjagoja tai Pokemoneja kelpaa, ja paidat saa tarvittaessa olla kokoa 128, ja sen mukaisen lahjan tuo. Lahja on saajalleen mieluinen, ja tämä ilahduttaa lahjan antajaa enemmän kuin se, että lahja olisi antajalleen mieluinen, mutta saajalle ei. Anoppi taas ei kysy ikinä lastenlasten mieltymyksiä (koska kyllä mummu tietää!), ja saattaa tuoda jonkun titinalle-paidan kokoa 110 tai 140. No, ainakin mummu on saanut ostamisen ilon, vaikka lahja jää käyttämättä.
Mitäs jos sinä puhuisit asiasta lastesi isoäidin kanssa, koska vaikka hän tekee niin, kaikki eivät, eivätkä hänen tapansa muutu sillä, että kyselet niistä täällä.
Se on muuten jännä, että pitää ostaa valmiiksi pieni vaate, koska"isommat vaatteet ei ollut yhtä nättejä". Pitääkö mun kehystää ne käyttämättömät söpöt pienet vaatteet lapsen huoneen seinälle, vai mikä järki on ostaa tietoisesti pieniä vaatteita? Osaisko joku mummo selittää? Samoin pojalle tuodaan tyttöjen vaatteita, koska ne on söpöjä. Lapsen täti oli ihan kauhuissaan äitinsä (lapsemme mummon) toiminnasta. Ja alkoi sitten nauramaan, kun totesin, että mummo haluaa nähtävästi kasvattaa lapsen sukupuolineutraalisti.
Mutta siis oikeasti, mikä järki tuossa touhussa on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on kyllä outoa kansaa.. jos isovanhempi nyt tuo makeisia lapsenlapselle niin siitä pitää oikein avautua (ja olla pahoillaan, nyyh, nyyh) nettiin..
no, syö itse ne karkit, tai heitä pois, ihan sama eikö pääasia ole se että isovanhemmat haluavat (omalla tavallaan) lelliä lapsenlapsia..?
kyllä ne sinunkin mussukat viimeistään teini-iässä ostavat karkkia vaikka kuinka olet tarjonnut heille vegaanista, sokeritonta, rasvatonta ruokavaliota..
ole iloinen, että lapsillasi on isovanhemmat. piste.
Jos isovanhempia nähdään lyhyt aika pari kertaa vuodessa, niin mikäs siinä olisi noin ajatellessa, ei varmaan mistään karkkituputuksesta haittaa olekaan ja voi hyvinkin ajatella, että ei tarvitse niin numeroa tehdä asiasta.
Mutta mikähän se normaalein frekvenssi lienee, kerran-kaksi kuussa? Kyllä isompien lasten kanssa sellainen jo vaikuttaa kasvatukseen, oli kyseessä sitten herkkujen tuputus tai muuten vanhemman näkökulmasta harmillinen käytös. Ja eniten vaikuttaa, että lapselle yleensä tärkeä ja läheinen ihminen antaa ymmärtää, että hänen vanhemmat ovat isovanhemmalle tavallaan yhdentekeviä. Mitä se opettaa sukulaisuudesta ja toisten välittämisestä? Ettei lapsen vanhempia arvosteta ja kunnioiteta heidän roolissaan? Ja sitten tuollainen vasta vaikuttaakin, jos tavataan viikottain.
Varmasti on vanhempia, jotka katsovat edellä mainittua toimintaa sormien lävitse, koska ei välttämättä ole muita läheisiä ja sukulaisia elämässä. Mitähän siitä lapselle lopulta jää kokemukseksi, tunne etteivät vanhemmat ole vanhempia, kun muita on läsnä? Kokemus siitä ettei vanhempi ole kyllin vahva vetämään rajoja?
Joskus voisi miettiä näissä isovanhempi -keskusteluissa sitä lapsen oikeaa ja aitoa kokemusta, kun oma vanhempi (johon samaistutaan ja johon tärkein emotionaalinen suhde luodaan) jyrätään muiden taholta? Onhan se selvää, että jos mummo vie karkkia (vaikka on toisin toivottu), niin se tapahtuu mummon halusta ja tunteista käsin eikä lasten. Miksi se on niin monen mielestä tärkeintä se yhden aikuisen ihmisen tunnekokemus, niin tärkeä että on ihan ok antaa lapselle kokemus siitä, ettei hänen elämänsä tärkein peruspilari pysty vetämään rajoja muille?
Olen se mummo, joka kuuntelee vanhempia ja vie juuri sitä, mitä toivotaan eikä yhtään mitään muuta. Minusta tuntuu, että näissä lahjoissa ei ole kyse mummon halusta ja tunteista tai lapsen haluista ja tunteista, vaan vanhempien päätöksestä. Ei näistä lahjoista nauti mummo eikä lapsi. Mummolla ei ole etsimisen ja löytämisen iloa eikä lapsi hymyile onnellisena, kun mummo sanoo, että annan äidille 100 e, että ostatte sitten sinulle haalarin.
Ymmärsinkö siis oikein, että nykyisten isovanhempien lahjojen ei ole tarkoitus ilahduttaa lasta lainkaan, ainoastaan vanhempia?
Nimenomaan. Vanhemmat vaativat täällä lahjaksi HYÖDYLLISIÄ asioita, sellaisia, joita lapsi tarvitsee. Mielestäni on vanhempien tehtävä hoitaa tällaiset hankinnat lapselle, etenkään kun isoäidit eivät selvästikään pysty koskaan ostamaan mitään oikein, kuten täältä olemme saaneet lukea.
Vanhemmat siis huolehtikoon lapsen perustarpeista. Lahja on lahja. Sen saa lahjan antaja ihan itse päättää. Ehkä pettymys lahjaan ei olisi niin suuri, jos mitään ei edes odoteta. Jos lahja on vääränkokoinen, vääränvärinen tai sille ei muuten vaan ole käyttöä, sen voi laittaa kierrätykseen, jolloin joku muu saa siitä iloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on kyllä outoa kansaa.. jos isovanhempi nyt tuo makeisia lapsenlapselle niin siitä pitää oikein avautua (ja olla pahoillaan, nyyh, nyyh) nettiin..
no, syö itse ne karkit, tai heitä pois, ihan sama eikö pääasia ole se että isovanhemmat haluavat (omalla tavallaan) lelliä lapsenlapsia..?
kyllä ne sinunkin mussukat viimeistään teini-iässä ostavat karkkia vaikka kuinka olet tarjonnut heille vegaanista, sokeritonta, rasvatonta ruokavaliota..
ole iloinen, että lapsillasi on isovanhemmat. piste.
Jos isovanhempia nähdään lyhyt aika pari kertaa vuodessa, niin mikäs siinä olisi noin ajatellessa, ei varmaan mistään karkkituputuksesta haittaa olekaan ja voi hyvinkin ajatella, että ei tarvitse niin numeroa tehdä asiasta.
Mutta mikähän se normaalein frekvenssi lienee, kerran-kaksi kuussa? Kyllä isompien lasten kanssa sellainen jo vaikuttaa kasvatukseen, oli kyseessä sitten herkkujen tuputus tai muuten vanhemman näkökulmasta harmillinen käytös. Ja eniten vaikuttaa, että lapselle yleensä tärkeä ja läheinen ihminen antaa ymmärtää, että hänen vanhemmat ovat isovanhemmalle tavallaan yhdentekeviä. Mitä se opettaa sukulaisuudesta ja toisten välittämisestä? Ettei lapsen vanhempia arvosteta ja kunnioiteta heidän roolissaan? Ja sitten tuollainen vasta vaikuttaakin, jos tavataan viikottain.
Varmasti on vanhempia, jotka katsovat edellä mainittua toimintaa sormien lävitse, koska ei välttämättä ole muita läheisiä ja sukulaisia elämässä. Mitähän siitä lapselle lopulta jää kokemukseksi, tunne etteivät vanhemmat ole vanhempia, kun muita on läsnä? Kokemus siitä ettei vanhempi ole kyllin vahva vetämään rajoja?
Joskus voisi miettiä näissä isovanhempi -keskusteluissa sitä lapsen oikeaa ja aitoa kokemusta, kun oma vanhempi (johon samaistutaan ja johon tärkein emotionaalinen suhde luodaan) jyrätään muiden taholta? Onhan se selvää, että jos mummo vie karkkia (vaikka on toisin toivottu), niin se tapahtuu mummon halusta ja tunteista käsin eikä lasten. Miksi se on niin monen mielestä tärkeintä se yhden aikuisen ihmisen tunnekokemus, niin tärkeä että on ihan ok antaa lapselle kokemus siitä, ettei hänen elämänsä tärkein peruspilari pysty vetämään rajoja muille?
Olen se mummo, joka kuuntelee vanhempia ja vie juuri sitä, mitä toivotaan eikä yhtään mitään muuta. Minusta tuntuu, että näissä lahjoissa ei ole kyse mummon halusta ja tunteista tai lapsen haluista ja tunteista, vaan vanhempien päätöksestä. Ei näistä lahjoista nauti mummo eikä lapsi. Mummolla ei ole etsimisen ja löytämisen iloa eikä lapsi hymyile onnellisena, kun mummo sanoo, että annan äidille 100 e, että ostatte sitten sinulle haalarin.
Ymmärsinkö siis oikein, että nykyisten isovanhempien lahjojen ei ole tarkoitus ilahduttaa lasta lainkaan, ainoastaan vanhempia?
Nimenomaan. Vanhemmat vaativat täällä lahjaksi HYÖDYLLISIÄ asioita, sellaisia, joita lapsi tarvitsee. Mielestäni on vanhempien tehtävä hoitaa tällaiset hankinnat lapselle, etenkään kun isoäidit eivät selvästikään pysty koskaan ostamaan mitään oikein, kuten täältä olemme saaneet lukea.
Vanhemmat siis huolehtikoon lapsen perustarpeista. Lahja on lahja. Sen saa lahjan antaja ihan itse päättää. Ehkä pettymys lahjaan ei olisi niin suuri, jos mitään ei edes odoteta. Jos lahja on vääränkokoinen, vääränvärinen tai sille ei muuten vaan ole käyttöä, sen voi laittaa kierrätykseen, jolloin joku muu saa siitä iloa.
Eli lahjan idea on olla mahdollisimman turha ja sellainen mistä on vanhemmalle mahdollisimman paljon vaivaa ja pahaa mieltä?
Isovanhempien etuoikeus hemmotella lapsenlapsia.
Ei kaikesta tehdä turhan suurta numeroa.
Hetkinen - miksi on järkevää rahankäyttöä sanoa isoäidille, että lapsenlapselle pitää antaa 100 e lahjaksi, jos isoäiti ei ole ennenkään lahjaa ostanut eikä ole kysynyt, mitä antaisi lahjaksi. Meilläpäin tuota kutsutaa kerjuuksi.