Lue keskustelun säännöt.
Isoäidit, miksi lapsenlapset pitää ahtaa täyteen sokeria?
Meillä oli lapsen synttärit viikonloppuna. Isoäiti toi molemmille lapsille pikkunaposteltavaksi omat rasialliset marmeladia (á 300 g), 6 Kinder-munaa, pari muuta suklaa-patukkaa sekä yhteiseksi ison kasan lakuja. Tuossa kertakasassa on enemmän, mitä nuo normaalisti kuukauden aikana saavat karkkia. Kyse alle kouluikäisistä lapsista.
Voisko joku selittää, mikä järki tässä on, että kahdelle pienelle lykätään kilo sokeria yhdellä istumalla? Mä sitten sain taas pahiksen viitan, kun pistin karkit jemmaan, ruoka-aika kun oli vartin päästä.
Kommentit (911)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on kyllä outoa kansaa.. jos isovanhempi nyt tuo makeisia lapsenlapselle niin siitä pitää oikein avautua (ja olla pahoillaan, nyyh, nyyh) nettiin..
no, syö itse ne karkit, tai heitä pois, ihan sama eikö pääasia ole se että isovanhemmat haluavat (omalla tavallaan) lelliä lapsenlapsia..?
kyllä ne sinunkin mussukat viimeistään teini-iässä ostavat karkkia vaikka kuinka olet tarjonnut heille vegaanista, sokeritonta, rasvatonta ruokavaliota..
ole iloinen, että lapsillasi on isovanhemmat. piste.
Jos isovanhempia nähdään lyhyt aika pari kertaa vuodessa, niin mikäs siinä olisi noin ajatellessa, ei varmaan mistään karkkituputuksesta haittaa olekaan ja voi hyvinkin ajatella, että ei tarvitse niin numeroa tehdä asiasta.
Mutta mikähän se normaalein frekvenssi lienee, kerran-kaksi kuussa? Kyllä isompien lasten kanssa sellainen jo vaikuttaa kasvatukseen, oli kyseessä sitten herkkujen tuputus tai muuten vanhemman näkökulmasta harmillinen käytös. Ja eniten vaikuttaa, että lapselle yleensä tärkeä ja läheinen ihminen antaa ymmärtää, että hänen vanhemmat ovat isovanhemmalle tavallaan yhdentekeviä. Mitä se opettaa sukulaisuudesta ja toisten välittämisestä? Ettei lapsen vanhempia arvosteta ja kunnioiteta heidän roolissaan? Ja sitten tuollainen vasta vaikuttaakin, jos tavataan viikottain.
Varmasti on vanhempia, jotka katsovat edellä mainittua toimintaa sormien lävitse, koska ei välttämättä ole muita läheisiä ja sukulaisia elämässä. Mitähän siitä lapselle lopulta jää kokemukseksi, tunne etteivät vanhemmat ole vanhempia, kun muita on läsnä? Kokemus siitä ettei vanhempi ole kyllin vahva vetämään rajoja?
Joskus voisi miettiä näissä isovanhempi -keskusteluissa sitä lapsen oikeaa ja aitoa kokemusta, kun oma vanhempi (johon samaistutaan ja johon tärkein emotionaalinen suhde luodaan) jyrätään muiden taholta? Onhan se selvää, että jos mummo vie karkkia (vaikka on toisin toivottu), niin se tapahtuu mummon halusta ja tunteista käsin eikä lasten. Miksi se on niin monen mielestä tärkeintä se yhden aikuisen ihmisen tunnekokemus, niin tärkeä että on ihan ok antaa lapselle kokemus siitä, ettei hänen elämänsä tärkein peruspilari pysty vetämään rajoja muille?
Olen se mummo, joka kuuntelee vanhempia ja vie juuri sitä, mitä toivotaan eikä yhtään mitään muuta. Minusta tuntuu, että näissä lahjoissa ei ole kyse mummon halusta ja tunteista tai lapsen haluista ja tunteista, vaan vanhempien päätöksestä. Ei näistä lahjoista nauti mummo eikä lapsi. Mummolla ei ole etsimisen ja löytämisen iloa eikä lapsi hymyile onnellisena, kun mummo sanoo, että annan äidille 100 e, että ostatte sitten sinulle haalarin.
Ymmärsinkö siis oikein, että nykyisten isovanhempien lahjojen ei ole tarkoitus ilahduttaa lasta lainkaan, ainoastaan vanhempia?
Nimenomaan. Vanhemmat vaativat täällä lahjaksi HYÖDYLLISIÄ asioita, sellaisia, joita lapsi tarvitsee. Mielestäni on vanhempien tehtävä hoitaa tällaiset hankinnat lapselle, etenkään kun isoäidit eivät selvästikään pysty koskaan ostamaan mitään oikein, kuten täältä olemme saaneet lukea.
Vanhemmat siis huolehtikoon lapsen perustarpeista. Lahja on lahja. Sen saa lahjan antaja ihan itse päättää. Ehkä pettymys lahjaan ei olisi niin suuri, jos mitään ei edes odoteta. Jos lahja on vääränkokoinen, vääränvärinen tai sille ei muuten vaan ole käyttöä, sen voi laittaa kierrätykseen, jolloin joku muu saa siitä iloa.Eli lahjan idea on olla mahdollisimman turha ja sellainen mistä on vanhemmalle mahdollisimman paljon vaivaa ja pahaa mieltä?
Suhtaudutkohan sinä tähän lahja-asiaan vähän turhan vakavasti? Jos minulla on jokin vaate tai tavara (lahjaksi saatu tai muuten kotoa löytyvä) jolle ei tunnu olevan mitään käyttöä, laitan sen kassiin ja tiputan Uffin tai Fidan konttiin. Menee hyvään tarkoitukseen eikä siitä ole minulle juuri vaivaa.
Miksei vaan sitten vie sinne laatikkoon suoraan? Mikä kaatopaikka se lapsen koti on?
Sitäpaitsi ei niitä pallomeriä ja risoja feikkilegoja mihinkään voi kierrättää. Varsinkaan kun joka kerta kyläillessä listan kanssa kierretään että kaikki lahjat on varmasti tallella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on kyllä outoa kansaa.. jos isovanhempi nyt tuo makeisia lapsenlapselle niin siitä pitää oikein avautua (ja olla pahoillaan, nyyh, nyyh) nettiin..
no, syö itse ne karkit, tai heitä pois, ihan sama eikö pääasia ole se että isovanhemmat haluavat (omalla tavallaan) lelliä lapsenlapsia..?
kyllä ne sinunkin mussukat viimeistään teini-iässä ostavat karkkia vaikka kuinka olet tarjonnut heille vegaanista, sokeritonta, rasvatonta ruokavaliota..
ole iloinen, että lapsillasi on isovanhemmat. piste.
Jos isovanhempia nähdään lyhyt aika pari kertaa vuodessa, niin mikäs siinä olisi noin ajatellessa, ei varmaan mistään karkkituputuksesta haittaa olekaan ja voi hyvinkin ajatella, että ei tarvitse niin numeroa tehdä asiasta.
Mutta mikähän se normaalein frekvenssi lienee, kerran-kaksi kuussa? Kyllä isompien lasten kanssa sellainen jo vaikuttaa kasvatukseen, oli kyseessä sitten herkkujen tuputus tai muuten vanhemman näkökulmasta harmillinen käytös. Ja eniten vaikuttaa, että lapselle yleensä tärkeä ja läheinen ihminen antaa ymmärtää, että hänen vanhemmat ovat isovanhemmalle tavallaan yhdentekeviä. Mitä se opettaa sukulaisuudesta ja toisten välittämisestä? Ettei lapsen vanhempia arvosteta ja kunnioiteta heidän roolissaan? Ja sitten tuollainen vasta vaikuttaakin, jos tavataan viikottain.
Varmasti on vanhempia, jotka katsovat edellä mainittua toimintaa sormien lävitse, koska ei välttämättä ole muita läheisiä ja sukulaisia elämässä. Mitähän siitä lapselle lopulta jää kokemukseksi, tunne etteivät vanhemmat ole vanhempia, kun muita on läsnä? Kokemus siitä ettei vanhempi ole kyllin vahva vetämään rajoja?
Joskus voisi miettiä näissä isovanhempi -keskusteluissa sitä lapsen oikeaa ja aitoa kokemusta, kun oma vanhempi (johon samaistutaan ja johon tärkein emotionaalinen suhde luodaan) jyrätään muiden taholta? Onhan se selvää, että jos mummo vie karkkia (vaikka on toisin toivottu), niin se tapahtuu mummon halusta ja tunteista käsin eikä lasten. Miksi se on niin monen mielestä tärkeintä se yhden aikuisen ihmisen tunnekokemus, niin tärkeä että on ihan ok antaa lapselle kokemus siitä, ettei hänen elämänsä tärkein peruspilari pysty vetämään rajoja muille?
Olen se mummo, joka kuuntelee vanhempia ja vie juuri sitä, mitä toivotaan eikä yhtään mitään muuta. Minusta tuntuu, että näissä lahjoissa ei ole kyse mummon halusta ja tunteista tai lapsen haluista ja tunteista, vaan vanhempien päätöksestä. Ei näistä lahjoista nauti mummo eikä lapsi. Mummolla ei ole etsimisen ja löytämisen iloa eikä lapsi hymyile onnellisena, kun mummo sanoo, että annan äidille 100 e, että ostatte sitten sinulle haalarin.
Ymmärsinkö siis oikein, että nykyisten isovanhempien lahjojen ei ole tarkoitus ilahduttaa lasta lainkaan, ainoastaan vanhempia?
Nimenomaan. Vanhemmat vaativat täällä lahjaksi HYÖDYLLISIÄ asioita, sellaisia, joita lapsi tarvitsee. Mielestäni on vanhempien tehtävä hoitaa tällaiset hankinnat lapselle, etenkään kun isoäidit eivät selvästikään pysty koskaan ostamaan mitään oikein, kuten täältä olemme saaneet lukea.
Vanhemmat siis huolehtikoon lapsen perustarpeista. Lahja on lahja. Sen saa lahjan antaja ihan itse päättää. Ehkä pettymys lahjaan ei olisi niin suuri, jos mitään ei edes odoteta. Jos lahja on vääränkokoinen, vääränvärinen tai sille ei muuten vaan ole käyttöä, sen voi laittaa kierrätykseen, jolloin joku muu saa siitä iloa.Eli lahjan idea on olla mahdollisimman turha ja sellainen mistä on vanhemmalle mahdollisimman paljon vaivaa ja pahaa mieltä?
Ei, vaan lahjan idea on ilahduttaa lahjan saajaa. Tämä nyt vain on minun mielipiteeni, mutta itse en olisi lapsena osannut iloita, jos olisin saanut lahjaksi vaikka rahan, joka olisi tarkoitettu minun talvihaalariini ja annettu minun äidilleni. Olisin toivonut saavani jotain itselleni, edes jotain pientä ja ihmetelleyt, miksi minun lahjani on kustantaa vaatteet itselleni. Joku teini-ikäinen osaa jo iloita siitä, että saa rahaa johonkin merkkivaatehankintaan, mitä vanhemmat eivät välttämättä halua kustantaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on kyllä outoa kansaa.. jos isovanhempi nyt tuo makeisia lapsenlapselle niin siitä pitää oikein avautua (ja olla pahoillaan, nyyh, nyyh) nettiin..
no, syö itse ne karkit, tai heitä pois, ihan sama eikö pääasia ole se että isovanhemmat haluavat (omalla tavallaan) lelliä lapsenlapsia..?
kyllä ne sinunkin mussukat viimeistään teini-iässä ostavat karkkia vaikka kuinka olet tarjonnut heille vegaanista, sokeritonta, rasvatonta ruokavaliota..
ole iloinen, että lapsillasi on isovanhemmat. piste.
Jos isovanhempia nähdään lyhyt aika pari kertaa vuodessa, niin mikäs siinä olisi noin ajatellessa, ei varmaan mistään karkkituputuksesta haittaa olekaan ja voi hyvinkin ajatella, että ei tarvitse niin numeroa tehdä asiasta.
Mutta mikähän se normaalein frekvenssi lienee, kerran-kaksi kuussa? Kyllä isompien lasten kanssa sellainen jo vaikuttaa kasvatukseen, oli kyseessä sitten herkkujen tuputus tai muuten vanhemman näkökulmasta harmillinen käytös. Ja eniten vaikuttaa, että lapselle yleensä tärkeä ja läheinen ihminen antaa ymmärtää, että hänen vanhemmat ovat isovanhemmalle tavallaan yhdentekeviä. Mitä se opettaa sukulaisuudesta ja toisten välittämisestä? Ettei lapsen vanhempia arvosteta ja kunnioiteta heidän roolissaan? Ja sitten tuollainen vasta vaikuttaakin, jos tavataan viikottain.
Varmasti on vanhempia, jotka katsovat edellä mainittua toimintaa sormien lävitse, koska ei välttämättä ole muita läheisiä ja sukulaisia elämässä. Mitähän siitä lapselle lopulta jää kokemukseksi, tunne etteivät vanhemmat ole vanhempia, kun muita on läsnä? Kokemus siitä ettei vanhempi ole kyllin vahva vetämään rajoja?
Joskus voisi miettiä näissä isovanhempi -keskusteluissa sitä lapsen oikeaa ja aitoa kokemusta, kun oma vanhempi (johon samaistutaan ja johon tärkein emotionaalinen suhde luodaan) jyrätään muiden taholta? Onhan se selvää, että jos mummo vie karkkia (vaikka on toisin toivottu), niin se tapahtuu mummon halusta ja tunteista käsin eikä lasten. Miksi se on niin monen mielestä tärkeintä se yhden aikuisen ihmisen tunnekokemus, niin tärkeä että on ihan ok antaa lapselle kokemus siitä, ettei hänen elämänsä tärkein peruspilari pysty vetämään rajoja muille?
Olen se mummo, joka kuuntelee vanhempia ja vie juuri sitä, mitä toivotaan eikä yhtään mitään muuta. Minusta tuntuu, että näissä lahjoissa ei ole kyse mummon halusta ja tunteista tai lapsen haluista ja tunteista, vaan vanhempien päätöksestä. Ei näistä lahjoista nauti mummo eikä lapsi. Mummolla ei ole etsimisen ja löytämisen iloa eikä lapsi hymyile onnellisena, kun mummo sanoo, että annan äidille 100 e, että ostatte sitten sinulle haalarin.
Ymmärsinkö siis oikein, että nykyisten isovanhempien lahjojen ei ole tarkoitus ilahduttaa lasta lainkaan, ainoastaan vanhempia?
Nimenomaan. Vanhemmat vaativat täällä lahjaksi HYÖDYLLISIÄ asioita, sellaisia, joita lapsi tarvitsee. Mielestäni on vanhempien tehtävä hoitaa tällaiset hankinnat lapselle, etenkään kun isoäidit eivät selvästikään pysty koskaan ostamaan mitään oikein, kuten täältä olemme saaneet lukea.
Vanhemmat siis huolehtikoon lapsen perustarpeista. Lahja on lahja. Sen saa lahjan antaja ihan itse päättää. Ehkä pettymys lahjaan ei olisi niin suuri, jos mitään ei edes odoteta. Jos lahja on vääränkokoinen, vääränvärinen tai sille ei muuten vaan ole käyttöä, sen voi laittaa kierrätykseen, jolloin joku muu saa siitä iloa.Eli lahjan idea on olla mahdollisimman turha ja sellainen mistä on vanhemmalle mahdollisimman paljon vaivaa ja pahaa mieltä?
Ei, vaan lahjan idea on ilahduttaa lahjan saajaa. Tämä nyt vain on minun mielipiteeni, mutta itse en olisi lapsena osannut iloita, jos olisin saanut lahjaksi vaikka rahan, joka olisi tarkoitettu minun talvihaalariini ja annettu minun äidilleni. Olisin toivonut saavani jotain itselleni, edes jotain pientä ja ihmetelleyt, miksi minun lahjani on kustantaa vaatteet itselleni. Joku teini-ikäinen osaa jo iloita siitä, että saa rahaa johonkin merkkivaatehankintaan, mitä vanhemmat eivät välttämättä halua kustantaa.
Niin. Lahjan saajaa. Miten sitä pientä lasta ilahduttaa liian pieni kallis talvihaalari, juhlamekko jota ei pääse käyttämään, legot joihin ikäraja on 7 vuoden päässä tai jokin tolkuton mekkalalelu joka hajoaa samalla kun avaa paketin?
Sen sijaan että saa esim balettipuvun (sopivankokoisen) sinne omaan satubalettiin, täsmäostetut hiekkalaatikkotarvikkeet taikka ne just tietynlaiset vilkkulenkkarit?
Meillä ei saa pyytää eli ”tilata” mitään jälkimmäisistä. Koska se vie ilon. Sen sijaan saamme noita ensimmäisiä. Plus jäätävän viiden kilon paketin pahaa suklaata.
Ja sitten kyläilessä se tavaramäärän arvostelu. "Voi kamala, kun sinulla on hirveästi tätä rojua". Niin, kyllä on kun mummolla on OIKEUS ostaa jouluksi 7 lahjaa ja syntymäpäiville 3 lahjaa ja joka kuukausi sitten vielä jotain "pientä". Ei ole auttanut, vaikka olen sanonut, että älä vielä tuhlaa rahojasi tuollaiseen, kun lapsi ei edes tajua. Tulee varmasti aika, että lapsi osaa pyytää kaikkea mahdollista lahjaksi. Mutta eipä ole auttanut, koska "mummolla on oikeus".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on kyllä outoa kansaa.. jos isovanhempi nyt tuo makeisia lapsenlapselle niin siitä pitää oikein avautua (ja olla pahoillaan, nyyh, nyyh) nettiin..
no, syö itse ne karkit, tai heitä pois, ihan sama eikö pääasia ole se että isovanhemmat haluavat (omalla tavallaan) lelliä lapsenlapsia..?
kyllä ne sinunkin mussukat viimeistään teini-iässä ostavat karkkia vaikka kuinka olet tarjonnut heille vegaanista, sokeritonta, rasvatonta ruokavaliota..
ole iloinen, että lapsillasi on isovanhemmat. piste.
Jos isovanhempia nähdään lyhyt aika pari kertaa vuodessa, niin mikäs siinä olisi noin ajatellessa, ei varmaan mistään karkkituputuksesta haittaa olekaan ja voi hyvinkin ajatella, että ei tarvitse niin numeroa tehdä asiasta.
Mutta mikähän se normaalein frekvenssi lienee, kerran-kaksi kuussa? Kyllä isompien lasten kanssa sellainen jo vaikuttaa kasvatukseen, oli kyseessä sitten herkkujen tuputus tai muuten vanhemman näkökulmasta harmillinen käytös. Ja eniten vaikuttaa, että lapselle yleensä tärkeä ja läheinen ihminen antaa ymmärtää, että hänen vanhemmat ovat isovanhemmalle tavallaan yhdentekeviä. Mitä se opettaa sukulaisuudesta ja toisten välittämisestä? Ettei lapsen vanhempia arvosteta ja kunnioiteta heidän roolissaan? Ja sitten tuollainen vasta vaikuttaakin, jos tavataan viikottain.
Varmasti on vanhempia, jotka katsovat edellä mainittua toimintaa sormien lävitse, koska ei välttämättä ole muita läheisiä ja sukulaisia elämässä. Mitähän siitä lapselle lopulta jää kokemukseksi, tunne etteivät vanhemmat ole vanhempia, kun muita on läsnä? Kokemus siitä ettei vanhempi ole kyllin vahva vetämään rajoja?
Joskus voisi miettiä näissä isovanhempi -keskusteluissa sitä lapsen oikeaa ja aitoa kokemusta, kun oma vanhempi (johon samaistutaan ja johon tärkein emotionaalinen suhde luodaan) jyrätään muiden taholta? Onhan se selvää, että jos mummo vie karkkia (vaikka on toisin toivottu), niin se tapahtuu mummon halusta ja tunteista käsin eikä lasten. Miksi se on niin monen mielestä tärkeintä se yhden aikuisen ihmisen tunnekokemus, niin tärkeä että on ihan ok antaa lapselle kokemus siitä, ettei hänen elämänsä tärkein peruspilari pysty vetämään rajoja muille?
Olen se mummo, joka kuuntelee vanhempia ja vie juuri sitä, mitä toivotaan eikä yhtään mitään muuta. Minusta tuntuu, että näissä lahjoissa ei ole kyse mummon halusta ja tunteista tai lapsen haluista ja tunteista, vaan vanhempien päätöksestä. Ei näistä lahjoista nauti mummo eikä lapsi. Mummolla ei ole etsimisen ja löytämisen iloa eikä lapsi hymyile onnellisena, kun mummo sanoo, että annan äidille 100 e, että ostatte sitten sinulle haalarin.
Ymmärsinkö siis oikein, että nykyisten isovanhempien lahjojen ei ole tarkoitus ilahduttaa lasta lainkaan, ainoastaan vanhempia?
Nimenomaan. Vanhemmat vaativat täällä lahjaksi HYÖDYLLISIÄ asioita, sellaisia, joita lapsi tarvitsee. Mielestäni on vanhempien tehtävä hoitaa tällaiset hankinnat lapselle, etenkään kun isoäidit eivät selvästikään pysty koskaan ostamaan mitään oikein, kuten täältä olemme saaneet lukea.
Vanhemmat siis huolehtikoon lapsen perustarpeista. Lahja on lahja. Sen saa lahjan antaja ihan itse päättää. Ehkä pettymys lahjaan ei olisi niin suuri, jos mitään ei edes odoteta. Jos lahja on vääränkokoinen, vääränvärinen tai sille ei muuten vaan ole käyttöä, sen voi laittaa kierrätykseen, jolloin joku muu saa siitä iloa.Eli lahjan idea on olla mahdollisimman turha ja sellainen mistä on vanhemmalle mahdollisimman paljon vaivaa ja pahaa mieltä?
Ei, vaan lahjan idea on ilahduttaa lahjan saajaa. Tämä nyt vain on minun mielipiteeni, mutta itse en olisi lapsena osannut iloita, jos olisin saanut lahjaksi vaikka rahan, joka olisi tarkoitettu minun talvihaalariini ja annettu minun äidilleni. Olisin toivonut saavani jotain itselleni, edes jotain pientä ja ihmetelleyt, miksi minun lahjani on kustantaa vaatteet itselleni. Joku teini-ikäinen osaa jo iloita siitä, että saa rahaa johonkin merkkivaatehankintaan, mitä vanhemmat eivät välttämättä halua kustantaa.
Niin. Lahjan saajaa. Miten sitä pientä lasta ilahduttaa liian pieni kallis talvihaalari, juhlamekko jota ei pääse käyttämään, legot joihin ikäraja on 7 vuoden päässä tai jokin tolkuton mekkalalelu joka hajoaa samalla kun avaa paketin?
Sen sijaan että saa esim balettipuvun (sopivankokoisen) sinne omaan satubalettiin, täsmäostetut hiekkalaatikkotarvikkeet taikka ne just tietynlaiset vilkkulenkkarit?
Meillä ei saa pyytää eli ”tilata” mitään jälkimmäisistä. Koska se vie ilon. Sen sijaan saamme noita ensimmäisiä. Plus jäätävän viiden kilon paketin pahaa suklaata.
Osta itse se balettipuku, hiekkalaatikkotarvikkeet ja vilkkulenkkarit, sitten saat ainakin sellaiset kuin lapsi haluaa. Jos isoäiti ei osaa lahjoillaan lasta miellyttää, niin läsnäolollaan sitten. Eikö se ole kuitenkin pääasia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapset saa kahdenlaisia vaatelahjoja:
antajan maun mukaisia, joista lapsi ei tykkää. Tyyliin väkisin tytölle vaaleanpunaista, vaikkei tämä pidä vaaleanpunaisesta. Sitten vielä päälle saarna siirä miten kiittämätön lapsi on ja kyllä antajan lapsuudessa osattiin olla kiitollisia.
liian pieniä. Jolloin esikoiselle annetut tulee käyttööb kuopukselle ja kuopukselle annetut ei käy kellekään. Ja taas sama kiittämättömyyssaarna.
Mutta rahaa ei voi antaa, koska se on väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on kyllä outoa kansaa.. jos isovanhempi nyt tuo makeisia lapsenlapselle niin siitä pitää oikein avautua (ja olla pahoillaan, nyyh, nyyh) nettiin..
no, syö itse ne karkit, tai heitä pois, ihan sama eikö pääasia ole se että isovanhemmat haluavat (omalla tavallaan) lelliä lapsenlapsia..?
kyllä ne sinunkin mussukat viimeistään teini-iässä ostavat karkkia vaikka kuinka olet tarjonnut heille vegaanista, sokeritonta, rasvatonta ruokavaliota..
ole iloinen, että lapsillasi on isovanhemmat. piste.
Jos isovanhempia nähdään lyhyt aika pari kertaa vuodessa, niin mikäs siinä olisi noin ajatellessa, ei varmaan mistään karkkituputuksesta haittaa olekaan ja voi hyvinkin ajatella, että ei tarvitse niin numeroa tehdä asiasta.
Mutta mikähän se normaalein frekvenssi lienee, kerran-kaksi kuussa? Kyllä isompien lasten kanssa sellainen jo vaikuttaa kasvatukseen, oli kyseessä sitten herkkujen tuputus tai muuten vanhemman näkökulmasta harmillinen käytös. Ja eniten vaikuttaa, että lapselle yleensä tärkeä ja läheinen ihminen antaa ymmärtää, että hänen vanhemmat ovat isovanhemmalle tavallaan yhdentekeviä. Mitä se opettaa sukulaisuudesta ja toisten välittämisestä? Ettei lapsen vanhempia arvosteta ja kunnioiteta heidän roolissaan? Ja sitten tuollainen vasta vaikuttaakin, jos tavataan viikottain.
Varmasti on vanhempia, jotka katsovat edellä mainittua toimintaa sormien lävitse, koska ei välttämättä ole muita läheisiä ja sukulaisia elämässä. Mitähän siitä lapselle lopulta jää kokemukseksi, tunne etteivät vanhemmat ole vanhempia, kun muita on läsnä? Kokemus siitä ettei vanhempi ole kyllin vahva vetämään rajoja?
Joskus voisi miettiä näissä isovanhempi -keskusteluissa sitä lapsen oikeaa ja aitoa kokemusta, kun oma vanhempi (johon samaistutaan ja johon tärkein emotionaalinen suhde luodaan) jyrätään muiden taholta? Onhan se selvää, että jos mummo vie karkkia (vaikka on toisin toivottu), niin se tapahtuu mummon halusta ja tunteista käsin eikä lasten. Miksi se on niin monen mielestä tärkeintä se yhden aikuisen ihmisen tunnekokemus, niin tärkeä että on ihan ok antaa lapselle kokemus siitä, ettei hänen elämänsä tärkein peruspilari pysty vetämään rajoja muille?
Olen se mummo, joka kuuntelee vanhempia ja vie juuri sitä, mitä toivotaan eikä yhtään mitään muuta. Minusta tuntuu, että näissä lahjoissa ei ole kyse mummon halusta ja tunteista tai lapsen haluista ja tunteista, vaan vanhempien päätöksestä. Ei näistä lahjoista nauti mummo eikä lapsi. Mummolla ei ole etsimisen ja löytämisen iloa eikä lapsi hymyile onnellisena, kun mummo sanoo, että annan äidille 100 e, että ostatte sitten sinulle haalarin.
Ymmärsinkö siis oikein, että nykyisten isovanhempien lahjojen ei ole tarkoitus ilahduttaa lasta lainkaan, ainoastaan vanhempia?
Nimenomaan. Vanhemmat vaativat täällä lahjaksi HYÖDYLLISIÄ asioita, sellaisia, joita lapsi tarvitsee. Mielestäni on vanhempien tehtävä hoitaa tällaiset hankinnat lapselle, etenkään kun isoäidit eivät selvästikään pysty koskaan ostamaan mitään oikein, kuten täältä olemme saaneet lukea.
Vanhemmat siis huolehtikoon lapsen perustarpeista. Lahja on lahja. Sen saa lahjan antaja ihan itse päättää. Ehkä pettymys lahjaan ei olisi niin suuri, jos mitään ei edes odoteta. Jos lahja on vääränkokoinen, vääränvärinen tai sille ei muuten vaan ole käyttöä, sen voi laittaa kierrätykseen, jolloin joku muu saa siitä iloa.Eli lahjan idea on olla mahdollisimman turha ja sellainen mistä on vanhemmalle mahdollisimman paljon vaivaa ja pahaa mieltä?
Ei, vaan lahjan idea on ilahduttaa lahjan saajaa. Tämä nyt vain on minun mielipiteeni, mutta itse en olisi lapsena osannut iloita, jos olisin saanut lahjaksi vaikka rahan, joka olisi tarkoitettu minun talvihaalariini ja annettu minun äidilleni. Olisin toivonut saavani jotain itselleni, edes jotain pientä ja ihmetelleyt, miksi minun lahjani on kustantaa vaatteet itselleni. Joku teini-ikäinen osaa jo iloita siitä, että saa rahaa johonkin merkkivaatehankintaan, mitä vanhemmat eivät välttämättä halua kustantaa.
Niin. Lahjan saajaa. Miten sitä pientä lasta ilahduttaa liian pieni kallis talvihaalari, juhlamekko jota ei pääse käyttämään, legot joihin ikäraja on 7 vuoden päässä tai jokin tolkuton mekkalalelu joka hajoaa samalla kun avaa paketin?
Sen sijaan että saa esim balettipuvun (sopivankokoisen) sinne omaan satubalettiin, täsmäostetut hiekkalaatikkotarvikkeet taikka ne just tietynlaiset vilkkulenkkarit?
Meillä ei saa pyytää eli ”tilata” mitään jälkimmäisistä. Koska se vie ilon. Sen sijaan saamme noita ensimmäisiä. Plus jäätävän viiden kilon paketin pahaa suklaata.
Osta itse se balettipuku, hiekkalaatikkotarvikkeet ja vilkkulenkkarit, sitten saat ainakin sellaiset kuin lapsi haluaa. Jos isoäiti ei osaa lahjoillaan lasta miellyttää, niin läsnäolollaan sitten. Eikö se ole kuitenkin pääasia?
Miksei isoäiti halua antaa lapselle mieluista lahjaa? Eikö se saajan ilo pitänyt olla pääasia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset saa kahdenlaisia vaatelahjoja:
antajan maun mukaisia, joista lapsi ei tykkää. Tyyliin väkisin tytölle vaaleanpunaista, vaikkei tämä pidä vaaleanpunaisesta. Sitten vielä päälle saarna siirä miten kiittämätön lapsi on ja kyllä antajan lapsuudessa osattiin olla kiitollisia.
liian pieniä. Jolloin esikoiselle annetut tulee käyttööb kuopukselle ja kuopukselle annetut ei käy kellekään. Ja taas sama kiittämättömyyssaarna.
Mutta rahaa ei voi antaa, koska se on väärin.
Rahaako olet siis isovanhemmilta ja erityisesti anopilta kinuamassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset saa kahdenlaisia vaatelahjoja:
antajan maun mukaisia, joista lapsi ei tykkää. Tyyliin väkisin tytölle vaaleanpunaista, vaikkei tämä pidä vaaleanpunaisesta. Sitten vielä päälle saarna siirä miten kiittämätön lapsi on ja kyllä antajan lapsuudessa osattiin olla kiitollisia.
liian pieniä. Jolloin esikoiselle annetut tulee käyttööb kuopukselle ja kuopukselle annetut ei käy kellekään. Ja taas sama kiittämättömyyssaarna.
Mutta rahaa ei voi antaa, koska se on väärin.
Rahaako olet siis isovanhemmilta ja erityisesti anopilta kinuamassa?
Anoppini on kuollut, eikä ikinä lähettänyt edes korttia.
Ja ei, niin tossa ei lue.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko lapsille opettaa että saadut lahjat katsotaan yhdessä ja pannaan jonnekin ruokakomeroon, mistä yhdessä niitä otetaan käyttöön. Näinhän perheessä aikuisetkin tekee, palkat ovat perheen yhteisiä resursseja. Vanhempi voisi antaa osan lahjoista heti nautittavaksi, niin sekä antaja että saaja olisivat iloisia. Ajattelen lahjaa, jossa annettiin kilokaupalla karkkia pikkulapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on kyllä outoa kansaa.. jos isovanhempi nyt tuo makeisia lapsenlapselle niin siitä pitää oikein avautua (ja olla pahoillaan, nyyh, nyyh) nettiin..
no, syö itse ne karkit, tai heitä pois, ihan sama eikö pääasia ole se että isovanhemmat haluavat (omalla tavallaan) lelliä lapsenlapsia..?
kyllä ne sinunkin mussukat viimeistään teini-iässä ostavat karkkia vaikka kuinka olet tarjonnut heille vegaanista, sokeritonta, rasvatonta ruokavaliota..
ole iloinen, että lapsillasi on isovanhemmat. piste.
Jos isovanhempia nähdään lyhyt aika pari kertaa vuodessa, niin mikäs siinä olisi noin ajatellessa, ei varmaan mistään karkkituputuksesta haittaa olekaan ja voi hyvinkin ajatella, että ei tarvitse niin numeroa tehdä asiasta.
Mutta mikähän se normaalein frekvenssi lienee, kerran-kaksi kuussa? Kyllä isompien lasten kanssa sellainen jo vaikuttaa kasvatukseen, oli kyseessä sitten herkkujen tuputus tai muuten vanhemman näkökulmasta harmillinen käytös. Ja eniten vaikuttaa, että lapselle yleensä tärkeä ja läheinen ihminen antaa ymmärtää, että hänen vanhemmat ovat isovanhemmalle tavallaan yhdentekeviä. Mitä se opettaa sukulaisuudesta ja toisten välittämisestä? Ettei lapsen vanhempia arvosteta ja kunnioiteta heidän roolissaan? Ja sitten tuollainen vasta vaikuttaakin, jos tavataan viikottain.
Varmasti on vanhempia, jotka katsovat edellä mainittua toimintaa sormien lävitse, koska ei välttämättä ole muita läheisiä ja sukulaisia elämässä. Mitähän siitä lapselle lopulta jää kokemukseksi, tunne etteivät vanhemmat ole vanhempia, kun muita on läsnä? Kokemus siitä ettei vanhempi ole kyllin vahva vetämään rajoja?
Joskus voisi miettiä näissä isovanhempi -keskusteluissa sitä lapsen oikeaa ja aitoa kokemusta, kun oma vanhempi (johon samaistutaan ja johon tärkein emotionaalinen suhde luodaan) jyrätään muiden taholta? Onhan se selvää, että jos mummo vie karkkia (vaikka on toisin toivottu), niin se tapahtuu mummon halusta ja tunteista käsin eikä lasten. Miksi se on niin monen mielestä tärkeintä se yhden aikuisen ihmisen tunnekokemus, niin tärkeä että on ihan ok antaa lapselle kokemus siitä, ettei hänen elämänsä tärkein peruspilari pysty vetämään rajoja muille?
Olen se mummo, joka kuuntelee vanhempia ja vie juuri sitä, mitä toivotaan eikä yhtään mitään muuta. Minusta tuntuu, että näissä lahjoissa ei ole kyse mummon halusta ja tunteista tai lapsen haluista ja tunteista, vaan vanhempien päätöksestä. Ei näistä lahjoista nauti mummo eikä lapsi. Mummolla ei ole etsimisen ja löytämisen iloa eikä lapsi hymyile onnellisena, kun mummo sanoo, että annan äidille 100 e, että ostatte sitten sinulle haalarin.
Ymmärsinkö siis oikein, että nykyisten isovanhempien lahjojen ei ole tarkoitus ilahduttaa lasta lainkaan, ainoastaan vanhempia?
Nimenomaan. Vanhemmat vaativat täällä lahjaksi HYÖDYLLISIÄ asioita, sellaisia, joita lapsi tarvitsee. Mielestäni on vanhempien tehtävä hoitaa tällaiset hankinnat lapselle, etenkään kun isoäidit eivät selvästikään pysty koskaan ostamaan mitään oikein, kuten täältä olemme saaneet lukea.
Vanhemmat siis huolehtikoon lapsen perustarpeista. Lahja on lahja. Sen saa lahjan antaja ihan itse päättää. Ehkä pettymys lahjaan ei olisi niin suuri, jos mitään ei edes odoteta. Jos lahja on vääränkokoinen, vääränvärinen tai sille ei muuten vaan ole käyttöä, sen voi laittaa kierrätykseen, jolloin joku muu saa siitä iloa.Eli lahjan idea on olla mahdollisimman turha ja sellainen mistä on vanhemmalle mahdollisimman paljon vaivaa ja pahaa mieltä?
Ei, vaan lahjan idea on ilahduttaa lahjan saajaa. Tämä nyt vain on minun mielipiteeni, mutta itse en olisi lapsena osannut iloita, jos olisin saanut lahjaksi vaikka rahan, joka olisi tarkoitettu minun talvihaalariini ja annettu minun äidilleni. Olisin toivonut saavani jotain itselleni, edes jotain pientä ja ihmetelleyt, miksi minun lahjani on kustantaa vaatteet itselleni. Joku teini-ikäinen osaa jo iloita siitä, että saa rahaa johonkin merkkivaatehankintaan, mitä vanhemmat eivät välttämättä halua kustantaa.
Niin. Lahjan saajaa. Miten sitä pientä lasta ilahduttaa liian pieni kallis talvihaalari, juhlamekko jota ei pääse käyttämään, legot joihin ikäraja on 7 vuoden päässä tai jokin tolkuton mekkalalelu joka hajoaa samalla kun avaa paketin?
Sen sijaan että saa esim balettipuvun (sopivankokoisen) sinne omaan satubalettiin, täsmäostetut hiekkalaatikkotarvikkeet taikka ne just tietynlaiset vilkkulenkkarit?
Meillä ei saa pyytää eli ”tilata” mitään jälkimmäisistä. Koska se vie ilon. Sen sijaan saamme noita ensimmäisiä. Plus jäätävän viiden kilon paketin pahaa suklaata.
Osta itse se balettipuku, hiekkalaatikkotarvikkeet ja vilkkulenkkarit, sitten saat ainakin sellaiset kuin lapsi haluaa. Jos isoäiti ei osaa lahjoillaan lasta miellyttää, niin läsnäolollaan sitten. Eikö se ole kuitenkin pääasia?
Miksei isoäiti halua antaa lapselle mieluista lahjaa? Eikö se saajan ilo pitänyt olla pääasia.
Ehkä haluaa, muttei osaa. Yrittää parhaansa, mutta lahjat teilataan kerta toisensa jälkeen. Sitä paitsi lapsi saattaa jostain lahjasta tykätäkin, kunhan äiti antaa siihen mahdollisuuden, eikä yritä siirtää omaa asennetta lapseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on kyllä outoa kansaa.. jos isovanhempi nyt tuo makeisia lapsenlapselle niin siitä pitää oikein avautua (ja olla pahoillaan, nyyh, nyyh) nettiin..
no, syö itse ne karkit, tai heitä pois, ihan sama eikö pääasia ole se että isovanhemmat haluavat (omalla tavallaan) lelliä lapsenlapsia..?
kyllä ne sinunkin mussukat viimeistään teini-iässä ostavat karkkia vaikka kuinka olet tarjonnut heille vegaanista, sokeritonta, rasvatonta ruokavaliota..
ole iloinen, että lapsillasi on isovanhemmat. piste.
Jos isovanhempia nähdään lyhyt aika pari kertaa vuodessa, niin mikäs siinä olisi noin ajatellessa, ei varmaan mistään karkkituputuksesta haittaa olekaan ja voi hyvinkin ajatella, että ei tarvitse niin numeroa tehdä asiasta.
Mutta mikähän se normaalein frekvenssi lienee, kerran-kaksi kuussa? Kyllä isompien lasten kanssa sellainen jo vaikuttaa kasvatukseen, oli kyseessä sitten herkkujen tuputus tai muuten vanhemman näkökulmasta harmillinen käytös. Ja eniten vaikuttaa, että lapselle yleensä tärkeä ja läheinen ihminen antaa ymmärtää, että hänen vanhemmat ovat isovanhemmalle tavallaan yhdentekeviä. Mitä se opettaa sukulaisuudesta ja toisten välittämisestä? Ettei lapsen vanhempia arvosteta ja kunnioiteta heidän roolissaan? Ja sitten tuollainen vasta vaikuttaakin, jos tavataan viikottain.
Varmasti on vanhempia, jotka katsovat edellä mainittua toimintaa sormien lävitse, koska ei välttämättä ole muita läheisiä ja sukulaisia elämässä. Mitähän siitä lapselle lopulta jää kokemukseksi, tunne etteivät vanhemmat ole vanhempia, kun muita on läsnä? Kokemus siitä ettei vanhempi ole kyllin vahva vetämään rajoja?
Joskus voisi miettiä näissä isovanhempi -keskusteluissa sitä lapsen oikeaa ja aitoa kokemusta, kun oma vanhempi (johon samaistutaan ja johon tärkein emotionaalinen suhde luodaan) jyrätään muiden taholta? Onhan se selvää, että jos mummo vie karkkia (vaikka on toisin toivottu), niin se tapahtuu mummon halusta ja tunteista käsin eikä lasten. Miksi se on niin monen mielestä tärkeintä se yhden aikuisen ihmisen tunnekokemus, niin tärkeä että on ihan ok antaa lapselle kokemus siitä, ettei hänen elämänsä tärkein peruspilari pysty vetämään rajoja muille?
Olen se mummo, joka kuuntelee vanhempia ja vie juuri sitä, mitä toivotaan eikä yhtään mitään muuta. Minusta tuntuu, että näissä lahjoissa ei ole kyse mummon halusta ja tunteista tai lapsen haluista ja tunteista, vaan vanhempien päätöksestä. Ei näistä lahjoista nauti mummo eikä lapsi. Mummolla ei ole etsimisen ja löytämisen iloa eikä lapsi hymyile onnellisena, kun mummo sanoo, että annan äidille 100 e, että ostatte sitten sinulle haalarin.
Ymmärsinkö siis oikein, että nykyisten isovanhempien lahjojen ei ole tarkoitus ilahduttaa lasta lainkaan, ainoastaan vanhempia?
Nimenomaan. Vanhemmat vaativat täällä lahjaksi HYÖDYLLISIÄ asioita, sellaisia, joita lapsi tarvitsee. Mielestäni on vanhempien tehtävä hoitaa tällaiset hankinnat lapselle, etenkään kun isoäidit eivät selvästikään pysty koskaan ostamaan mitään oikein, kuten täältä olemme saaneet lukea.
Vanhemmat siis huolehtikoon lapsen perustarpeista. Lahja on lahja. Sen saa lahjan antaja ihan itse päättää. Ehkä pettymys lahjaan ei olisi niin suuri, jos mitään ei edes odoteta. Jos lahja on vääränkokoinen, vääränvärinen tai sille ei muuten vaan ole käyttöä, sen voi laittaa kierrätykseen, jolloin joku muu saa siitä iloa.Eli lahjan idea on olla mahdollisimman turha ja sellainen mistä on vanhemmalle mahdollisimman paljon vaivaa ja pahaa mieltä?
Ei, vaan lahjan idea on ilahduttaa lahjan saajaa. Tämä nyt vain on minun mielipiteeni, mutta itse en olisi lapsena osannut iloita, jos olisin saanut lahjaksi vaikka rahan, joka olisi tarkoitettu minun talvihaalariini ja annettu minun äidilleni. Olisin toivonut saavani jotain itselleni, edes jotain pientä ja ihmetelleyt, miksi minun lahjani on kustantaa vaatteet itselleni. Joku teini-ikäinen osaa jo iloita siitä, että saa rahaa johonkin merkkivaatehankintaan, mitä vanhemmat eivät välttämättä halua kustantaa.
Niin. Lahjan saajaa. Miten sitä pientä lasta ilahduttaa liian pieni kallis talvihaalari, juhlamekko jota ei pääse käyttämään, legot joihin ikäraja on 7 vuoden päässä tai jokin tolkuton mekkalalelu joka hajoaa samalla kun avaa paketin?
Sen sijaan että saa esim balettipuvun (sopivankokoisen) sinne omaan satubalettiin, täsmäostetut hiekkalaatikkotarvikkeet taikka ne just tietynlaiset vilkkulenkkarit?
Meillä ei saa pyytää eli ”tilata” mitään jälkimmäisistä. Koska se vie ilon. Sen sijaan saamme noita ensimmäisiä. Plus jäätävän viiden kilon paketin pahaa suklaata.
Osta itse se balettipuku, hiekkalaatikkotarvikkeet ja vilkkulenkkarit, sitten saat ainakin sellaiset kuin lapsi haluaa. Jos isoäiti ei osaa lahjoillaan lasta miellyttää, niin läsnäolollaan sitten. Eikö se ole kuitenkin pääasia?
Miksei isoäiti halua antaa lapselle mieluista lahjaa? Eikö se saajan ilo pitänyt olla pääasia.
Ehkä haluaa, muttei osaa. Yrittää parhaansa, mutta lahjat teilataan kerta toisensa jälkeen. Sitä paitsi lapsi saattaa jostain lahjasta tykätäkin, kunhan äiti antaa siihen mahdollisuuden, eikä yritä siirtää omaa asennetta lapseen.
Ei se ole äidistä kiinni. Älä viitsi edes yrittää.
Siksi ne vanhemmat juuri antaa niitä ”kamalia” listoja, että se isoäiti saisi ostettua mahdollisimman mieluisan lahjan. Mutta kun siitä loukkaannutaan! Pohautetaan omin päin jotain ja lopulta vielä käänetään se näköjään äidin syyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on kyllä outoa kansaa.. jos isovanhempi nyt tuo makeisia lapsenlapselle niin siitä pitää oikein avautua (ja olla pahoillaan, nyyh, nyyh) nettiin..
no, syö itse ne karkit, tai heitä pois, ihan sama eikö pääasia ole se että isovanhemmat haluavat (omalla tavallaan) lelliä lapsenlapsia..?
kyllä ne sinunkin mussukat viimeistään teini-iässä ostavat karkkia vaikka kuinka olet tarjonnut heille vegaanista, sokeritonta, rasvatonta ruokavaliota..
ole iloinen, että lapsillasi on isovanhemmat. piste.
Jos isovanhempia nähdään lyhyt aika pari kertaa vuodessa, niin mikäs siinä olisi noin ajatellessa, ei varmaan mistään karkkituputuksesta haittaa olekaan ja voi hyvinkin ajatella, että ei tarvitse niin numeroa tehdä asiasta.
Mutta mikähän se normaalein frekvenssi lienee, kerran-kaksi kuussa? Kyllä isompien lasten kanssa sellainen jo vaikuttaa kasvatukseen, oli kyseessä sitten herkkujen tuputus tai muuten vanhemman näkökulmasta harmillinen käytös. Ja eniten vaikuttaa, että lapselle yleensä tärkeä ja läheinen ihminen antaa ymmärtää, että hänen vanhemmat ovat isovanhemmalle tavallaan yhdentekeviä. Mitä se opettaa sukulaisuudesta ja toisten välittämisestä? Ettei lapsen vanhempia arvosteta ja kunnioiteta heidän roolissaan? Ja sitten tuollainen vasta vaikuttaakin, jos tavataan viikottain.
Varmasti on vanhempia, jotka katsovat edellä mainittua toimintaa sormien lävitse, koska ei välttämättä ole muita läheisiä ja sukulaisia elämässä. Mitähän siitä lapselle lopulta jää kokemukseksi, tunne etteivät vanhemmat ole vanhempia, kun muita on läsnä? Kokemus siitä ettei vanhempi ole kyllin vahva vetämään rajoja?
Joskus voisi miettiä näissä isovanhempi -keskusteluissa sitä lapsen oikeaa ja aitoa kokemusta, kun oma vanhempi (johon samaistutaan ja johon tärkein emotionaalinen suhde luodaan) jyrätään muiden taholta? Onhan se selvää, että jos mummo vie karkkia (vaikka on toisin toivottu), niin se tapahtuu mummon halusta ja tunteista käsin eikä lasten. Miksi se on niin monen mielestä tärkeintä se yhden aikuisen ihmisen tunnekokemus, niin tärkeä että on ihan ok antaa lapselle kokemus siitä, ettei hänen elämänsä tärkein peruspilari pysty vetämään rajoja muille?
Olen se mummo, joka kuuntelee vanhempia ja vie juuri sitä, mitä toivotaan eikä yhtään mitään muuta. Minusta tuntuu, että näissä lahjoissa ei ole kyse mummon halusta ja tunteista tai lapsen haluista ja tunteista, vaan vanhempien päätöksestä. Ei näistä lahjoista nauti mummo eikä lapsi. Mummolla ei ole etsimisen ja löytämisen iloa eikä lapsi hymyile onnellisena, kun mummo sanoo, että annan äidille 100 e, että ostatte sitten sinulle haalarin.
Ymmärsinkö siis oikein, että nykyisten isovanhempien lahjojen ei ole tarkoitus ilahduttaa lasta lainkaan, ainoastaan vanhempia?
Nimenomaan. Vanhemmat vaativat täällä lahjaksi HYÖDYLLISIÄ asioita, sellaisia, joita lapsi tarvitsee. Mielestäni on vanhempien tehtävä hoitaa tällaiset hankinnat lapselle, etenkään kun isoäidit eivät selvästikään pysty koskaan ostamaan mitään oikein, kuten täältä olemme saaneet lukea.
Vanhemmat siis huolehtikoon lapsen perustarpeista. Lahja on lahja. Sen saa lahjan antaja ihan itse päättää. Ehkä pettymys lahjaan ei olisi niin suuri, jos mitään ei edes odoteta. Jos lahja on vääränkokoinen, vääränvärinen tai sille ei muuten vaan ole käyttöä, sen voi laittaa kierrätykseen, jolloin joku muu saa siitä iloa.Eli lahjan idea on olla mahdollisimman turha ja sellainen mistä on vanhemmalle mahdollisimman paljon vaivaa ja pahaa mieltä?
Ei, vaan lahjan idea on ilahduttaa lahjan saajaa. Tämä nyt vain on minun mielipiteeni, mutta itse en olisi lapsena osannut iloita, jos olisin saanut lahjaksi vaikka rahan, joka olisi tarkoitettu minun talvihaalariini ja annettu minun äidilleni. Olisin toivonut saavani jotain itselleni, edes jotain pientä ja ihmetelleyt, miksi minun lahjani on kustantaa vaatteet itselleni. Joku teini-ikäinen osaa jo iloita siitä, että saa rahaa johonkin merkkivaatehankintaan, mitä vanhemmat eivät välttämättä halua kustantaa.
Niin. Lahjan saajaa. Miten sitä pientä lasta ilahduttaa liian pieni kallis talvihaalari, juhlamekko jota ei pääse käyttämään, legot joihin ikäraja on 7 vuoden päässä tai jokin tolkuton mekkalalelu joka hajoaa samalla kun avaa paketin?
Sen sijaan että saa esim balettipuvun (sopivankokoisen) sinne omaan satubalettiin, täsmäostetut hiekkalaatikkotarvikkeet taikka ne just tietynlaiset vilkkulenkkarit?
Meillä ei saa pyytää eli ”tilata” mitään jälkimmäisistä. Koska se vie ilon. Sen sijaan saamme noita ensimmäisiä. Plus jäätävän viiden kilon paketin pahaa suklaata.
Osta itse se balettipuku, hiekkalaatikkotarvikkeet ja vilkkulenkkarit, sitten saat ainakin sellaiset kuin lapsi haluaa. Jos isoäiti ei osaa lahjoillaan lasta miellyttää, niin läsnäolollaan sitten. Eikö se ole kuitenkin pääasia?
Miksei isoäiti halua antaa lapselle mieluista lahjaa? Eikö se saajan ilo pitänyt olla pääasia.
Ehkä haluaa, muttei osaa. Yrittää parhaansa, mutta lahjat teilataan kerta toisensa jälkeen. Sitä paitsi lapsi saattaa jostain lahjasta tykätäkin, kunhan äiti antaa siihen mahdollisuuden, eikä yritä siirtää omaa asennetta lapseen.
Ei se ole äidistä kiinni. Älä viitsi edes yrittää.
Siksi ne vanhemmat juuri antaa niitä ”kamalia” listoja, että se isoäiti saisi ostettua mahdollisimman mieluisan lahjan. Mutta kun siitä loukkaannutaan! Pohautetaan omin päin jotain ja lopulta vielä käänetään se näköjään äidin syyksi.
Miksi sitten annat niitä ”kamalia” listoja? Mikset anna isoäidin hankkia sellaista lahjaa, minkä itse haluaa antaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös tämä "tilaaminen" on Saatanasta.
Sitten käy niin kuin viime jouluna, että ne lahjat ei ole lainkaan mieluisia. Tosi usein niin, että lapsi on "kasvanut jo ulos" niistä ja kiittää tietty kohteliaasti, mutta ei sitten hihku into piukeana, eikä tietenkään teini "leiki jollain, josta on tykännyt kahdeksanvuotiaana.
Sitten minä saan syyt päälleni, kun "en ole kertonut" - paitsi että olen ja laittanut vielä listan mikä kaikki nyt on kullakin lapsella "in" eli juuri se isoin innostus tällä hetkellä tai sitten minua syytetään siitä että "tahallani pidän lahjan antajaa pimennossa lapsen kehityksestä". No daa, katso edellinen kohta.
Juurikin tämä. Meillä mummu ostaa lapsille ihan mitä sattuu, ja loukkaantuu, kun lapset eivät tykkääkään hänen pettämättömällä maulla valitsemista lahjoista. Ja syyllistää minua, kun en ole kertonut. No, lasteni mummu on ikävä ihminen, ja pyrin välttämään häntä hinnalla millä hyvänsä. Ja jos kerron että meillä on nyt teletapit ihan last season, nyt on palomies Sami parasta maailmassa, niin varmasti tulee jotain turtles-kamaa, ja mun vika, kun lapsi ei tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on kyllä outoa kansaa.. jos isovanhempi nyt tuo makeisia lapsenlapselle niin siitä pitää oikein avautua (ja olla pahoillaan, nyyh, nyyh) nettiin..
no, syö itse ne karkit, tai heitä pois, ihan sama eikö pääasia ole se että isovanhemmat haluavat (omalla tavallaan) lelliä lapsenlapsia..?
kyllä ne sinunkin mussukat viimeistään teini-iässä ostavat karkkia vaikka kuinka olet tarjonnut heille vegaanista, sokeritonta, rasvatonta ruokavaliota..
ole iloinen, että lapsillasi on isovanhemmat. piste.
Jos isovanhempia nähdään lyhyt aika pari kertaa vuodessa, niin mikäs siinä olisi noin ajatellessa, ei varmaan mistään karkkituputuksesta haittaa olekaan ja voi hyvinkin ajatella, että ei tarvitse niin numeroa tehdä asiasta.
Mutta mikähän se normaalein frekvenssi lienee, kerran-kaksi kuussa? Kyllä isompien lasten kanssa sellainen jo vaikuttaa kasvatukseen, oli kyseessä sitten herkkujen tuputus tai muuten vanhemman näkökulmasta harmillinen käytös. Ja eniten vaikuttaa, että lapselle yleensä tärkeä ja läheinen ihminen antaa ymmärtää, että hänen vanhemmat ovat isovanhemmalle tavallaan yhdentekeviä. Mitä se opettaa sukulaisuudesta ja toisten välittämisestä? Ettei lapsen vanhempia arvosteta ja kunnioiteta heidän roolissaan? Ja sitten tuollainen vasta vaikuttaakin, jos tavataan viikottain.
Varmasti on vanhempia, jotka katsovat edellä mainittua toimintaa sormien lävitse, koska ei välttämättä ole muita läheisiä ja sukulaisia elämässä. Mitähän siitä lapselle lopulta jää kokemukseksi, tunne etteivät vanhemmat ole vanhempia, kun muita on läsnä? Kokemus siitä ettei vanhempi ole kyllin vahva vetämään rajoja?
Joskus voisi miettiä näissä isovanhempi -keskusteluissa sitä lapsen oikeaa ja aitoa kokemusta, kun oma vanhempi (johon samaistutaan ja johon tärkein emotionaalinen suhde luodaan) jyrätään muiden taholta? Onhan se selvää, että jos mummo vie karkkia (vaikka on toisin toivottu), niin se tapahtuu mummon halusta ja tunteista käsin eikä lasten. Miksi se on niin monen mielestä tärkeintä se yhden aikuisen ihmisen tunnekokemus, niin tärkeä että on ihan ok antaa lapselle kokemus siitä, ettei hänen elämänsä tärkein peruspilari pysty vetämään rajoja muille?
Olen se mummo, joka kuuntelee vanhempia ja vie juuri sitä, mitä toivotaan eikä yhtään mitään muuta. Minusta tuntuu, että näissä lahjoissa ei ole kyse mummon halusta ja tunteista tai lapsen haluista ja tunteista, vaan vanhempien päätöksestä. Ei näistä lahjoista nauti mummo eikä lapsi. Mummolla ei ole etsimisen ja löytämisen iloa eikä lapsi hymyile onnellisena, kun mummo sanoo, että annan äidille 100 e, että ostatte sitten sinulle haalarin.
Ymmärsinkö siis oikein, että nykyisten isovanhempien lahjojen ei ole tarkoitus ilahduttaa lasta lainkaan, ainoastaan vanhempia?
Nimenomaan. Vanhemmat vaativat täällä lahjaksi HYÖDYLLISIÄ asioita, sellaisia, joita lapsi tarvitsee. Mielestäni on vanhempien tehtävä hoitaa tällaiset hankinnat lapselle, etenkään kun isoäidit eivät selvästikään pysty koskaan ostamaan mitään oikein, kuten täältä olemme saaneet lukea.
Vanhemmat siis huolehtikoon lapsen perustarpeista. Lahja on lahja. Sen saa lahjan antaja ihan itse päättää. Ehkä pettymys lahjaan ei olisi niin suuri, jos mitään ei edes odoteta. Jos lahja on vääränkokoinen, vääränvärinen tai sille ei muuten vaan ole käyttöä, sen voi laittaa kierrätykseen, jolloin joku muu saa siitä iloa.Eli lahjan idea on olla mahdollisimman turha ja sellainen mistä on vanhemmalle mahdollisimman paljon vaivaa ja pahaa mieltä?
Ei, vaan lahjan idea on ilahduttaa lahjan saajaa. Tämä nyt vain on minun mielipiteeni, mutta itse en olisi lapsena osannut iloita, jos olisin saanut lahjaksi vaikka rahan, joka olisi tarkoitettu minun talvihaalariini ja annettu minun äidilleni. Olisin toivonut saavani jotain itselleni, edes jotain pientä ja ihmetelleyt, miksi minun lahjani on kustantaa vaatteet itselleni. Joku teini-ikäinen osaa jo iloita siitä, että saa rahaa johonkin merkkivaatehankintaan, mitä vanhemmat eivät välttämättä halua kustantaa.
Niin. Lahjan saajaa. Miten sitä pientä lasta ilahduttaa liian pieni kallis talvihaalari, juhlamekko jota ei pääse käyttämään, legot joihin ikäraja on 7 vuoden päässä tai jokin tolkuton mekkalalelu joka hajoaa samalla kun avaa paketin?
Sen sijaan että saa esim balettipuvun (sopivankokoisen) sinne omaan satubalettiin, täsmäostetut hiekkalaatikkotarvikkeet taikka ne just tietynlaiset vilkkulenkkarit?
Meillä ei saa pyytää eli ”tilata” mitään jälkimmäisistä. Koska se vie ilon. Sen sijaan saamme noita ensimmäisiä. Plus jäätävän viiden kilon paketin pahaa suklaata.
Osta itse se balettipuku, hiekkalaatikkotarvikkeet ja vilkkulenkkarit, sitten saat ainakin sellaiset kuin lapsi haluaa. Jos isoäiti ei osaa lahjoillaan lasta miellyttää, niin läsnäolollaan sitten. Eikö se ole kuitenkin pääasia?
Miksei isoäiti halua antaa lapselle mieluista lahjaa? Eikö se saajan ilo pitänyt olla pääasia.
Ehkä haluaa, muttei osaa. Yrittää parhaansa, mutta lahjat teilataan kerta toisensa jälkeen. Sitä paitsi lapsi saattaa jostain lahjasta tykätäkin, kunhan äiti antaa siihen mahdollisuuden, eikä yritä siirtää omaa asennetta lapseen.
Ei se ole äidistä kiinni. Älä viitsi edes yrittää.
Siksi ne vanhemmat juuri antaa niitä ”kamalia” listoja, että se isoäiti saisi ostettua mahdollisimman mieluisan lahjan. Mutta kun siitä loukkaannutaan! Pohautetaan omin päin jotain ja lopulta vielä käänetään se näköjään äidin syyksi.
Miksi sitten annat niitä ”kamalia” listoja? Mikset anna isoäidin hankkia sellaista lahjaa, minkä itse haluaa antaa?
En minä anna niitä, mutta en sitten myöskään voi sille mitään että vaatteet on liian pieniä, ostettua lelua on jo kuusi, se on heikkolaatuinen tai että lapsi ei tykkää pinkistä. Ja ne lahjat ei ole mieluisia.
Sen sijaan en anna räyhätä lapselleni siitä että tämä onn kiittämätön tai minä olen enkä myöskään anna kesken juhlien kiskoa väkisin sitä liian pientä mekkoa päälle, että saadaan valokuva.
Sitten suututaan, mökötetään ja syytellään. Ja oikutellaan, kitistään Afrikan lapsista ja Uffin laatikoista. Ja toistetaan sama käsittämätön koreografia taas seuraavan kerran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on kyllä outoa kansaa.. jos isovanhempi nyt tuo makeisia lapsenlapselle niin siitä pitää oikein avautua (ja olla pahoillaan, nyyh, nyyh) nettiin..
no, syö itse ne karkit, tai heitä pois, ihan sama eikö pääasia ole se että isovanhemmat haluavat (omalla tavallaan) lelliä lapsenlapsia..?
kyllä ne sinunkin mussukat viimeistään teini-iässä ostavat karkkia vaikka kuinka olet tarjonnut heille vegaanista, sokeritonta, rasvatonta ruokavaliota..
ole iloinen, että lapsillasi on isovanhemmat. piste.
Jos isovanhempia nähdään lyhyt aika pari kertaa vuodessa, niin mikäs siinä olisi noin ajatellessa, ei varmaan mistään karkkituputuksesta haittaa olekaan ja voi hyvinkin ajatella, että ei tarvitse niin numeroa tehdä asiasta.
Mutta mikähän se normaalein frekvenssi lienee, kerran-kaksi kuussa? Kyllä isompien lasten kanssa sellainen jo vaikuttaa kasvatukseen, oli kyseessä sitten herkkujen tuputus tai muuten vanhemman näkökulmasta harmillinen käytös. Ja eniten vaikuttaa, että lapselle yleensä tärkeä ja läheinen ihminen antaa ymmärtää, että hänen vanhemmat ovat isovanhemmalle tavallaan yhdentekeviä. Mitä se opettaa sukulaisuudesta ja toisten välittämisestä? Ettei lapsen vanhempia arvosteta ja kunnioiteta heidän roolissaan? Ja sitten tuollainen vasta vaikuttaakin, jos tavataan viikottain.
Varmasti on vanhempia, jotka katsovat edellä mainittua toimintaa sormien lävitse, koska ei välttämättä ole muita läheisiä ja sukulaisia elämässä. Mitähän siitä lapselle lopulta jää kokemukseksi, tunne etteivät vanhemmat ole vanhempia, kun muita on läsnä? Kokemus siitä ettei vanhempi ole kyllin vahva vetämään rajoja?
Joskus voisi miettiä näissä isovanhempi -keskusteluissa sitä lapsen oikeaa ja aitoa kokemusta, kun oma vanhempi (johon samaistutaan ja johon tärkein emotionaalinen suhde luodaan) jyrätään muiden taholta? Onhan se selvää, että jos mummo vie karkkia (vaikka on toisin toivottu), niin se tapahtuu mummon halusta ja tunteista käsin eikä lasten. Miksi se on niin monen mielestä tärkeintä se yhden aikuisen ihmisen tunnekokemus, niin tärkeä että on ihan ok antaa lapselle kokemus siitä, ettei hänen elämänsä tärkein peruspilari pysty vetämään rajoja muille?
Olen se mummo, joka kuuntelee vanhempia ja vie juuri sitä, mitä toivotaan eikä yhtään mitään muuta. Minusta tuntuu, että näissä lahjoissa ei ole kyse mummon halusta ja tunteista tai lapsen haluista ja tunteista, vaan vanhempien päätöksestä. Ei näistä lahjoista nauti mummo eikä lapsi. Mummolla ei ole etsimisen ja löytämisen iloa eikä lapsi hymyile onnellisena, kun mummo sanoo, että annan äidille 100 e, että ostatte sitten sinulle haalarin.
Ymmärsinkö siis oikein, että nykyisten isovanhempien lahjojen ei ole tarkoitus ilahduttaa lasta lainkaan, ainoastaan vanhempia?
Nimenomaan. Vanhemmat vaativat täällä lahjaksi HYÖDYLLISIÄ asioita, sellaisia, joita lapsi tarvitsee. Mielestäni on vanhempien tehtävä hoitaa tällaiset hankinnat lapselle, etenkään kun isoäidit eivät selvästikään pysty koskaan ostamaan mitään oikein, kuten täältä olemme saaneet lukea.
Vanhemmat siis huolehtikoon lapsen perustarpeista. Lahja on lahja. Sen saa lahjan antaja ihan itse päättää. Ehkä pettymys lahjaan ei olisi niin suuri, jos mitään ei edes odoteta. Jos lahja on vääränkokoinen, vääränvärinen tai sille ei muuten vaan ole käyttöä, sen voi laittaa kierrätykseen, jolloin joku muu saa siitä iloa.Eli lahjan idea on olla mahdollisimman turha ja sellainen mistä on vanhemmalle mahdollisimman paljon vaivaa ja pahaa mieltä?
Ei, vaan lahjan idea on ilahduttaa lahjan saajaa. Tämä nyt vain on minun mielipiteeni, mutta itse en olisi lapsena osannut iloita, jos olisin saanut lahjaksi vaikka rahan, joka olisi tarkoitettu minun talvihaalariini ja annettu minun äidilleni. Olisin toivonut saavani jotain itselleni, edes jotain pientä ja ihmetelleyt, miksi minun lahjani on kustantaa vaatteet itselleni. Joku teini-ikäinen osaa jo iloita siitä, että saa rahaa johonkin merkkivaatehankintaan, mitä vanhemmat eivät välttämättä halua kustantaa.
Niin. Lahjan saajaa. Miten sitä pientä lasta ilahduttaa liian pieni kallis talvihaalari, juhlamekko jota ei pääse käyttämään, legot joihin ikäraja on 7 vuoden päässä tai jokin tolkuton mekkalalelu joka hajoaa samalla kun avaa paketin?
Sen sijaan että saa esim balettipuvun (sopivankokoisen) sinne omaan satubalettiin, täsmäostetut hiekkalaatikkotarvikkeet taikka ne just tietynlaiset vilkkulenkkarit?
Meillä ei saa pyytää eli ”tilata” mitään jälkimmäisistä. Koska se vie ilon. Sen sijaan saamme noita ensimmäisiä. Plus jäätävän viiden kilon paketin pahaa suklaata.
Osta itse se balettipuku, hiekkalaatikkotarvikkeet ja vilkkulenkkarit, sitten saat ainakin sellaiset kuin lapsi haluaa. Jos isoäiti ei osaa lahjoillaan lasta miellyttää, niin läsnäolollaan sitten. Eikö se ole kuitenkin pääasia?
Miksei isoäiti halua antaa lapselle mieluista lahjaa? Eikö se saajan ilo pitänyt olla pääasia.
Ehkä haluaa, muttei osaa. Yrittää parhaansa, mutta lahjat teilataan kerta toisensa jälkeen. Sitä paitsi lapsi saattaa jostain lahjasta tykätäkin, kunhan äiti antaa siihen mahdollisuuden, eikä yritä siirtää omaa asennetta lapseen.
Ei se ole äidistä kiinni. Älä viitsi edes yrittää.
Siksi ne vanhemmat juuri antaa niitä ”kamalia” listoja, että se isoäiti saisi ostettua mahdollisimman mieluisan lahjan. Mutta kun siitä loukkaannutaan! Pohautetaan omin päin jotain ja lopulta vielä käänetään se näköjään äidin syyksi.
Miksi sitten annat niitä ”kamalia” listoja? Mikset anna isoäidin hankkia sellaista lahjaa, minkä itse haluaa antaa?
Koska silloin sieltä tulee läjäpäin heikkolaatuista roinaa, mitä meillä ei kukaan halua tai tarvitse. Ja mummukin loukkaantuu, kun hänen hienot lahjat eivät tule käyttöön (kyylää, että käytetäänkö hänen lahjojaan, ja ei ikinä suostu leikkimään lasten kanssa muuta kuin itse hankkimillaan leluilla).
Vierailija kirjoitti:
Minua hämmästyttää että näin monella on tuollaisia vanhempia. Eihän ne ole mitään ikäloppuja dementikkoja, tavallisia keski-ikäisiä ihmisiä kai. Kyllä minun vanhemmat tajuaa kun selitän niille, että nykyään suositukset sokerin suhteen on tiukemmat, ja että emme halua että lapsille tuodaan karkkia. Ollaan juteltu, että jos haluavat jotenkin hemmotella, voivat viedä vaikka leffaan tai huvipuistoon, tai jos jotain pitää ostaa, niin puhutaan mitä lapset toivovat tai tarvitsevat, ja ostetaan sitten sellaista. Oletteko yrittäneet keskustella ihan asiallisesti tästä karkkihommasta?
Olen itse isoäiti ikäinen ei-isoäiti ja minua ihmetyttää jokaisessa näissä isoäiti, anoppi tms.keskusteluissa tämä sama , kuinka nämä todellakin vasta keski-ikäiset papat ja mammat käyttäytyvät kuin suomifilmin karikatyyrit.
Tämä isovanhempi/vanhempien hulluus on kyllä yleistä , kukaan katsonut Bonusperhettä ? Bigge on kuin lähes suoraan tältä palstalta.
Ja koko tuossa touhussa on pohjimmiltaan kyse siitä, ettei kestetä sitä, että vanhempi on lapselleen (omalle lapselleen) läheisempi ja yksinkertaisesti tietää tämän asiat paremmin.
Siksi kiilataan koko ajan siihen oudon kilpailun kärkeen todistelemaan jotain merkillistä ja ladataan lahjoihin käsittämätön lataus joka sitten purkautuu lapselliseen kiukutteluun.
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten kyläilessä se tavaramäärän arvostelu. "Voi kamala, kun sinulla on hirveästi tätä rojua". Niin, kyllä on kun mummolla on OIKEUS ostaa jouluksi 7 lahjaa ja syntymäpäiville 3 lahjaa ja joka kuukausi sitten vielä jotain "pientä". Ei ole auttanut, vaikka olen sanonut, että älä vielä tuhlaa rahojasi tuollaiseen, kun lapsi ei edes tajua. Tulee varmasti aika, että lapsi osaa pyytää kaikkea mahdollista lahjaksi. Mutta eipä ole auttanut, koska "mummolla on oikeus".
On kyllä aivan yksiselitteisesti huonotapaista ja ajattelematonta tuoda lapselle useampi paketti syntymäpäiväjuhlille. Tuomalla yksi paketti kunnioitetaan myös toisia vieraita! Kyllä varmasti menee monella mummilla ja kunnilla pullat suuhun, jos yksi vieras tuo useamman paketin sankarille. Tuolla tavalla yritetään olla se paras lahjanantaja, mikä ei todellakaan kuulu hyviin tapoihin. Jos on oikein pieni lapsi, niin ei välttämättä edes jaksa avata toisten paketteja. Ei tuollainen kyllä ota huomioon kuin vain sen isovanhemman tunteita.
Ja vaikka isovanhempi nyt vaan olisi jotenkin empatiavammainen eikä ymmärrä tilanteessa yskää, niin missä käytöstavat? Ei syntymäpäiväjuhliin viedä montaa pakettia - ei edes aikuiselle.
Suhtaudutkohan sinä tähän lahja-asiaan vähän turhan vakavasti? Jos minulla on jokin vaate tai tavara (lahjaksi saatu tai muuten kotoa löytyvä) jolle ei tunnu olevan mitään käyttöä, laitan sen kassiin ja tiputan Uffin tai Fidan konttiin. Menee hyvään tarkoitukseen eikä siitä ole minulle juuri vaivaa.