Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Isoäidit, miksi lapsenlapset pitää ahtaa täyteen sokeria?
Meillä oli lapsen synttärit viikonloppuna. Isoäiti toi molemmille lapsille pikkunaposteltavaksi omat rasialliset marmeladia (á 300 g), 6 Kinder-munaa, pari muuta suklaa-patukkaa sekä yhteiseksi ison kasan lakuja. Tuossa kertakasassa on enemmän, mitä nuo normaalisti kuukauden aikana saavat karkkia. Kyse alle kouluikäisistä lapsista.
Voisko joku selittää, mikä järki tässä on, että kahdelle pienelle lykätään kilo sokeria yhdellä istumalla? Mä sitten sain taas pahiksen viitan, kun pistin karkit jemmaan, ruoka-aika kun oli vartin päästä.
Kommentit (911)
Kyllä kohteliasta on viedä tuliaisia, ja jos niitä makeisia on sattunut ostamaan enemmän, niin liika laitetaan kaappiin...ja syödään vaikka sitten ensi jouluna, jos halutaan nilittää.
Musta tämä on hauska keskustelu, kun yhdistyy niin suoraan noihin perinnöttä jättämisiin. Jos pidät isovanhempia urveloina kusipäinä, niin miksi hänen tulisi pitää sinua yhtään sen parempana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kohteliasta on viedä tuliaisia, ja jos niitä makeisia on sattunut ostamaan enemmän, niin liika laitetaan kaappiin...ja syödään vaikka sitten ensi jouluna, jos halutaan nilittää.
Musta tämä on hauska keskustelu, kun yhdistyy niin suoraan noihin perinnöttä jättämisiin. Jos pidät isovanhempia urveloina kusipäinä, niin miksi hänen tulisi pitää sinua yhtään sen parempana.
Anteeksi miten perinnöt liittyy tähän? Mua ei kiinnosta palaneen puupennin vertaa appivanhempien perintö, ei perinnöillä edes ole nykymaailmassa sellaista merkitystä kuin joskus aiemmin. Jos oma lapsi jätetään siksi perinnöttä ettei lapsen perheessä saa huseerata oman mielen mukaan, niin se on voi voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei niitä makeisia voi ottaa kiittäen vastaan ja laittaa kaappiin seuraavien kuukausien ajalle, tai tarjota kemuissa mukana oleville aikuisille? Kiva myrkyttää huonolla käytöstavoilla aina lapsensa juhlat.
Hyvä sääntö niin aikuisille kuin lapsille on että arkena syödään terveellisesti, juhlissa voi juhlia.Juuri näin. Monessa firmassa ja työpaikoilla saadaan asiakkailta jatkuvasti pieniä lahjoja, suklaata, karkkia, leivoksia, kukkia jne. esim. hoivakodeissa, sairaaloissa, yrityksissä, samoin lääkärit ja hoitajat jne.
Ja aina lahjat otetaan ilolla vastaan ja ollaan kiitollisia, vaikka usein ne menevät eteenpäin.
Itse saan työssä paljon lahjoja ja osan pistän jemmaan ja annan hyväntekeväisyyteen leipäjonoihin, srk, joulupatoihin jne. Makeisissa ja suklaassa on pitkät käyttöaika, jopa pari vuotta. Eikä tulisi edes mieleen valittaa asiasta, saati kieltää lahjanantajalta antamisen ilon.
Se, että työpaikalle tuodaan lahjuksia on ihan eri asia, että joku tuo kielloista huolimatta sun kotiin suklaata tai mitä tahansa muuta. Käytkö hieman hitaalla, kun et tajua eroa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on taas hyvä esimerkki keskustelusta, miksi nykyään jotkut äidit ovat niin väsyneitä, yksin, eivätkä saa isovanhemmilta hoitoapua, kun ei osata ihmissuhde taitoja, vaan koetaan isovanhemmat uhkana, eikä osata edes luovia yhden karkkipussin kanssa, vaan mennään täysin raiteiltaan ja suututaan.
Meillä jos mummot tuo karkkia ruoka-aikana, katetaan isovanhemmille lautanen pöytään ja herkutellaan sen jälkeen tai osa karkeista laitetaan kaappiin, eikä kukaan pahoita toisen mieltä, kun jokainen huomioi toisensa ja löysätään sitä pipoa. Vanhempien tehtävä on vaalia lapsi-isovanhempi suhdetta ja tehtävä kaikki sen eteen, myös nieltävä omat tunnekuohut, kun "vika" voi olla itsessäkin.
Ja jos perhe pitää arkena kiinni hyvästä ruokailutottumuksistä, ei yksi tai kaksi karkkipussia silloin tällöin kaada.
Vai asuuko nämä mummot teillä.
Kyllä tuo pahimpina aikoina melkein asui meillä.
Todellisuudessa hänen talonsa on 300 metrin päässä, mutta pitää poikansa taloa jatkeena omalle kodilleen, ja luulee, että voi tällä olla kuin kotonaan. Sisustaa, tylyttää poikaansa, hänen puolisoaan, haukkua uudet verhot ja tapetit, jotka miniä laittanut keittiöön ilman konsultointia sisustusmestarianopilta, käydä läpi talon asukkaiden henkilökohtaisia papereita, kollata lääkekaapin jne. Ihanaa, eikös?
Mä en kata kutsumattomille vieraille lautasta pöytään, koska aika usein ruoka on mitoitettu meidän perheelle. Jos kyseessä olisi joku harvinaisempi ja haluttu vieras, voisin varmasti kaivaa jääkaapista lisää syömistä.
Mutta ei, ei ja vielä kerran ei niille anopin tuomille herkuille. Toistan varmasti itseäni, mutta mun mielestä karkkia ei tarvita joka päivä. Toisekseen, anoppi panostaa herkuissa määrään, ei laatuun, joten niitä kamalia halpissuklaita riittää. Niitä ei mun mielestä kenenkään tarvitse syödä. Minä ja mun mies tehdään nämä herkku-päätökset meidän perheessä, eikä ruveta tekemään anopin mieliksi poikkeuksia, kun tuon kanssa on vääntämistä muutenkin jatkuvasti, ja ihan kaikesta. Olemme joutuneet todella kovasti tekemään töitä, että olemme saaneet nykyiset rajat, ja vaatii myös paljon töitä, että saamme pidettyä niistä kiinni. Ei tässä tilanteessa "löysätä pipoa", koska seuraavaksi onkin sitten taas säkillinen kirppislöytöjä eteisessä, se kuudes kilo sontasuklaata seuraavana päivänä, ja sitten on taas löydetty mun lapsille ihanat kengät, jotka on 3 numeroa liian pienet, koska ei yhdelläkään 4-vuotiaalla voi kuulemma olla kengän koko 31 (paitsi mun pojalla). Ja sit suututaan, kun lapsi ei saa edes kenkää jalkaansa, eli ovat käyttökelvottomat heti kättelyssä. Tämäkin on jotenkin mun syytä.
Vaalisitko sinä tuollaiseen isovanhempaan suhdetta? Jos vastaus on kyllä, niin miksi ihmeessä?
Mitä järkeä on rakentaa talo lähes samaan pihapiiriin isovanhempien kanssa? Luulisi tuon olevan jo ennakoitavissa, änketä nyt samalle tontille. Vai haluttiinko tällä ratkaista lastenhoito-ongelmat?
Jyrääminen ja sekoilu alkaa kun ensimmäinen lapsi syntyy. Aiemmin hienotunteiset ja omista asioistaan huolehtivat appivanhemmat muuttuvat täysin. Elämän tarkoitukseksi tulee saada kasvattajan ja vanhempien kanssa tasavertaisen ihmisen rooli lastenlasten elämässä.
Tiesitkö että monesti ne lasten VANHEMMAT kylläkin haluavat että isovanhemmat ovat vanhempien rinnalla ja jakavat vastuun. Järkyttikö tämä tieto? Ärsyttääkö että monissa perheissä erityisesti maaseudulla isovanhemmat päättävät siinä missä vanhemmat ja jopa heidän ohikin ja ongelmaa ei ole ☺️
Asun maalla, ja täällä todella näkee sitä, että isovanhemmat kuskaavat lapset päiväkotiin, harrastuksiin, käyvät kaupassa... Tämä taas ei ole missään muodossa mahdollisuus, koska mun vanhemmat asuvat kaukana, ja anoppi on mielenvikainen. Ei luoteta sen vertaa, että olisi päiväkotiin ilmoitettu varahakijaksi.
Toisekseen, mä olen nuo mun lapset ihan itseäni ja miestäni varten hankkinut, joten mun on vaikea ymmärtää, miksi haluaisin ulkoistaa heidän kasvatuksensa isovanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kohteliasta on viedä tuliaisia, ja jos niitä makeisia on sattunut ostamaan enemmän, niin liika laitetaan kaappiin...ja syödään vaikka sitten ensi jouluna, jos halutaan nilittää.
Musta tämä on hauska keskustelu, kun yhdistyy niin suoraan noihin perinnöttä jättämisiin. Jos pidät isovanhempia urveloina kusipäinä, niin miksi hänen tulisi pitää sinua yhtään sen parempana.Anteeksi miten perinnöt liittyy tähän? Mua ei kiinnosta palaneen puupennin vertaa appivanhempien perintö, ei perinnöillä edes ole nykymaailmassa sellaista merkitystä kuin joskus aiemmin. Jos oma lapsi jätetään siksi perinnöttä ettei lapsen perheessä saa huseerata oman mielen mukaan, niin se on voi voi.
Meillä on itse hankittu velaton omakotitalo, pari autoa, asiat muutenkin ihan mallillaan. Mikään ei ole luksusta, mutta hyvälaatuista ja harkittua. Mihin me tarvittaisiin muutamaa hehtaaria metsää ja kaatumaisillaan olevaa rintamamiestaloa, joka on täynnä (hoarder-mummun jäljiltä) rikkinäistä romua? No, lakiosan mies saa, kaiken muun anoppi varmasti testamentannut lempilapselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on taas hyvä esimerkki keskustelusta, miksi nykyään jotkut äidit ovat niin väsyneitä, yksin, eivätkä saa isovanhemmilta hoitoapua, kun ei osata ihmissuhde taitoja, vaan koetaan isovanhemmat uhkana, eikä osata edes luovia yhden karkkipussin kanssa, vaan mennään täysin raiteiltaan ja suututaan.
Meillä jos mummot tuo karkkia ruoka-aikana, katetaan isovanhemmille lautanen pöytään ja herkutellaan sen jälkeen tai osa karkeista laitetaan kaappiin, eikä kukaan pahoita toisen mieltä, kun jokainen huomioi toisensa ja löysätään sitä pipoa. Vanhempien tehtävä on vaalia lapsi-isovanhempi suhdetta ja tehtävä kaikki sen eteen, myös nieltävä omat tunnekuohut, kun "vika" voi olla itsessäkin.
Ja jos perhe pitää arkena kiinni hyvästä ruokailutottumuksistä, ei yksi tai kaksi karkkipussia silloin tällöin kaada.
Vai asuuko nämä mummot teillä.
Kyllä tuo pahimpina aikoina melkein asui meillä.
Todellisuudessa hänen talonsa on 300 metrin päässä, mutta pitää poikansa taloa jatkeena omalle kodilleen, ja luulee, että voi tällä olla kuin kotonaan. Sisustaa, tylyttää poikaansa, hänen puolisoaan, haukkua uudet verhot ja tapetit, jotka miniä laittanut keittiöön ilman konsultointia sisustusmestarianopilta, käydä läpi talon asukkaiden henkilökohtaisia papereita, kollata lääkekaapin jne. Ihanaa, eikös?
Mä en kata kutsumattomille vieraille lautasta pöytään, koska aika usein ruoka on mitoitettu meidän perheelle. Jos kyseessä olisi joku harvinaisempi ja haluttu vieras, voisin varmasti kaivaa jääkaapista lisää syömistä.
Mutta ei, ei ja vielä kerran ei niille anopin tuomille herkuille. Toistan varmasti itseäni, mutta mun mielestä karkkia ei tarvita joka päivä. Toisekseen, anoppi panostaa herkuissa määrään, ei laatuun, joten niitä kamalia halpissuklaita riittää. Niitä ei mun mielestä kenenkään tarvitse syödä. Minä ja mun mies tehdään nämä herkku-päätökset meidän perheessä, eikä ruveta tekemään anopin mieliksi poikkeuksia, kun tuon kanssa on vääntämistä muutenkin jatkuvasti, ja ihan kaikesta. Olemme joutuneet todella kovasti tekemään töitä, että olemme saaneet nykyiset rajat, ja vaatii myös paljon töitä, että saamme pidettyä niistä kiinni. Ei tässä tilanteessa "löysätä pipoa", koska seuraavaksi onkin sitten taas säkillinen kirppislöytöjä eteisessä, se kuudes kilo sontasuklaata seuraavana päivänä, ja sitten on taas löydetty mun lapsille ihanat kengät, jotka on 3 numeroa liian pienet, koska ei yhdelläkään 4-vuotiaalla voi kuulemma olla kengän koko 31 (paitsi mun pojalla). Ja sit suututaan, kun lapsi ei saa edes kenkää jalkaansa, eli ovat käyttökelvottomat heti kättelyssä. Tämäkin on jotenkin mun syytä.
Vaalisitko sinä tuollaiseen isovanhempaan suhdetta? Jos vastaus on kyllä, niin miksi ihmeessä?
Mitä järkeä on rakentaa talo lähes samaan pihapiiriin isovanhempien kanssa? Luulisi tuon olevan jo ennakoitavissa, änketä nyt samalle tontille. Vai haluttiinko tällä ratkaista lastenhoito-ongelmat?
Jyrääminen ja sekoilu alkaa kun ensimmäinen lapsi syntyy. Aiemmin hienotunteiset ja omista asioistaan huolehtivat appivanhemmat muuttuvat täysin. Elämän tarkoitukseksi tulee saada kasvattajan ja vanhempien kanssa tasavertaisen ihmisen rooli lastenlasten elämässä.
Tiesitkö että monesti ne lasten VANHEMMAT kylläkin haluavat että isovanhemmat ovat vanhempien rinnalla ja jakavat vastuun. Järkyttikö tämä tieto? Ärsyttääkö että monissa perheissä erityisesti maaseudulla isovanhemmat päättävät siinä missä vanhemmat ja jopa heidän ohikin ja ongelmaa ei ole ☺️
Tuo onkin sitten jo lastensuojelun asia.
Lapsi tarvitsee, tutkitusti, hyvään kasvuun mahdollisimman monta kiintymyssuhdetta. Ja sopuisaa perhe-elämää. Tämä ei toteudu minäminä-äitien uhossa. En ole ennen kuullut mitään noin pöljää että hyvät kasvamisen eväät ovat sosiaaliasia 😄
Minkä tutkimuksen mukaan tarvitaan mahdollisimman monta kiintymyssuhdetta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on taas hyvä esimerkki keskustelusta, miksi nykyään jotkut äidit ovat niin väsyneitä, yksin, eivätkä saa isovanhemmilta hoitoapua, kun ei osata ihmissuhde taitoja, vaan koetaan isovanhemmat uhkana, eikä osata edes luovia yhden karkkipussin kanssa, vaan mennään täysin raiteiltaan ja suututaan.
Meillä jos mummot tuo karkkia ruoka-aikana, katetaan isovanhemmille lautanen pöytään ja herkutellaan sen jälkeen tai osa karkeista laitetaan kaappiin, eikä kukaan pahoita toisen mieltä, kun jokainen huomioi toisensa ja löysätään sitä pipoa. Vanhempien tehtävä on vaalia lapsi-isovanhempi suhdetta ja tehtävä kaikki sen eteen, myös nieltävä omat tunnekuohut, kun "vika" voi olla itsessäkin.
Ja jos perhe pitää arkena kiinni hyvästä ruokailutottumuksistä, ei yksi tai kaksi karkkipussia silloin tällöin kaada.
Vai asuuko nämä mummot teillä.
Kyllä tuo pahimpina aikoina melkein asui meillä.
Todellisuudessa hänen talonsa on 300 metrin päässä, mutta pitää poikansa taloa jatkeena omalle kodilleen, ja luulee, että voi tällä olla kuin kotonaan. Sisustaa, tylyttää poikaansa, hänen puolisoaan, haukkua uudet verhot ja tapetit, jotka miniä laittanut keittiöön ilman konsultointia sisustusmestarianopilta, käydä läpi talon asukkaiden henkilökohtaisia papereita, kollata lääkekaapin jne. Ihanaa, eikös?
Mä en kata kutsumattomille vieraille lautasta pöytään, koska aika usein ruoka on mitoitettu meidän perheelle. Jos kyseessä olisi joku harvinaisempi ja haluttu vieras, voisin varmasti kaivaa jääkaapista lisää syömistä.
Mutta ei, ei ja vielä kerran ei niille anopin tuomille herkuille. Toistan varmasti itseäni, mutta mun mielestä karkkia ei tarvita joka päivä. Toisekseen, anoppi panostaa herkuissa määrään, ei laatuun, joten niitä kamalia halpissuklaita riittää. Niitä ei mun mielestä kenenkään tarvitse syödä. Minä ja mun mies tehdään nämä herkku-päätökset meidän perheessä, eikä ruveta tekemään anopin mieliksi poikkeuksia, kun tuon kanssa on vääntämistä muutenkin jatkuvasti, ja ihan kaikesta. Olemme joutuneet todella kovasti tekemään töitä, että olemme saaneet nykyiset rajat, ja vaatii myös paljon töitä, että saamme pidettyä niistä kiinni. Ei tässä tilanteessa "löysätä pipoa", koska seuraavaksi onkin sitten taas säkillinen kirppislöytöjä eteisessä, se kuudes kilo sontasuklaata seuraavana päivänä, ja sitten on taas löydetty mun lapsille ihanat kengät, jotka on 3 numeroa liian pienet, koska ei yhdelläkään 4-vuotiaalla voi kuulemma olla kengän koko 31 (paitsi mun pojalla). Ja sit suututaan, kun lapsi ei saa edes kenkää jalkaansa, eli ovat käyttökelvottomat heti kättelyssä. Tämäkin on jotenkin mun syytä.
Vaalisitko sinä tuollaiseen isovanhempaan suhdetta? Jos vastaus on kyllä, niin miksi ihmeessä?
Usein pojat valitsevat äitinsä kaltaisia puolisoja.
Varmaan tiesitte pesää 300m päähän tehdessä millainen anoppi on?
Usein näissä keskusteluissa unohtuu, että oletus on ihmisten olevan täysipäisiä, miksi miehesi ei aikoinaan ole ottanut “eroa“ äidistään? Miksi sinä nait äidinkullan, jota voi pomottaa mielinmäärin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on taas hyvä esimerkki keskustelusta, miksi nykyään jotkut äidit ovat niin väsyneitä, yksin, eivätkä saa isovanhemmilta hoitoapua, kun ei osata ihmissuhde taitoja, vaan koetaan isovanhemmat uhkana, eikä osata edes luovia yhden karkkipussin kanssa, vaan mennään täysin raiteiltaan ja suututaan.
Meillä jos mummot tuo karkkia ruoka-aikana, katetaan isovanhemmille lautanen pöytään ja herkutellaan sen jälkeen tai osa karkeista laitetaan kaappiin, eikä kukaan pahoita toisen mieltä, kun jokainen huomioi toisensa ja löysätään sitä pipoa. Vanhempien tehtävä on vaalia lapsi-isovanhempi suhdetta ja tehtävä kaikki sen eteen, myös nieltävä omat tunnekuohut, kun "vika" voi olla itsessäkin.
Ja jos perhe pitää arkena kiinni hyvästä ruokailutottumuksistä, ei yksi tai kaksi karkkipussia silloin tällöin kaada.
Vai asuuko nämä mummot teillä.
Kyllä tuo pahimpina aikoina melkein asui meillä.
Todellisuudessa hänen talonsa on 300 metrin päässä, mutta pitää poikansa taloa jatkeena omalle kodilleen, ja luulee, että voi tällä olla kuin kotonaan. Sisustaa, tylyttää poikaansa, hänen puolisoaan, haukkua uudet verhot ja tapetit, jotka miniä laittanut keittiöön ilman konsultointia sisustusmestarianopilta, käydä läpi talon asukkaiden henkilökohtaisia papereita, kollata lääkekaapin jne. Ihanaa, eikös?
Mä en kata kutsumattomille vieraille lautasta pöytään, koska aika usein ruoka on mitoitettu meidän perheelle. Jos kyseessä olisi joku harvinaisempi ja haluttu vieras, voisin varmasti kaivaa jääkaapista lisää syömistä.
Mutta ei, ei ja vielä kerran ei niille anopin tuomille herkuille. Toistan varmasti itseäni, mutta mun mielestä karkkia ei tarvita joka päivä. Toisekseen, anoppi panostaa herkuissa määrään, ei laatuun, joten niitä kamalia halpissuklaita riittää. Niitä ei mun mielestä kenenkään tarvitse syödä. Minä ja mun mies tehdään nämä herkku-päätökset meidän perheessä, eikä ruveta tekemään anopin mieliksi poikkeuksia, kun tuon kanssa on vääntämistä muutenkin jatkuvasti, ja ihan kaikesta. Olemme joutuneet todella kovasti tekemään töitä, että olemme saaneet nykyiset rajat, ja vaatii myös paljon töitä, että saamme pidettyä niistä kiinni. Ei tässä tilanteessa "löysätä pipoa", koska seuraavaksi onkin sitten taas säkillinen kirppislöytöjä eteisessä, se kuudes kilo sontasuklaata seuraavana päivänä, ja sitten on taas löydetty mun lapsille ihanat kengät, jotka on 3 numeroa liian pienet, koska ei yhdelläkään 4-vuotiaalla voi kuulemma olla kengän koko 31 (paitsi mun pojalla). Ja sit suututaan, kun lapsi ei saa edes kenkää jalkaansa, eli ovat käyttökelvottomat heti kättelyssä. Tämäkin on jotenkin mun syytä.
Vaalisitko sinä tuollaiseen isovanhempaan suhdetta? Jos vastaus on kyllä, niin miksi ihmeessä?
Mitä järkeä on rakentaa talo lähes samaan pihapiiriin isovanhempien kanssa? Luulisi tuon olevan jo ennakoitavissa, änketä nyt samalle tontille. Vai haluttiinko tällä ratkaista lastenhoito-ongelmat?
Olen tuo joka kertoi SPVstä. Emme ole rakentaneet naapuriin, etäisyyttä on noin 2 km. Mistään ongelmista ei ollut tietoa ennen lapsen syntymää. Ja olemme kieltäytyneet kaikesta avusta ja kertoneet, että osaamme apua pyytää, jos sitä tarvitsemme. Mutta kun ei käy. Appivanhempien tärkein syy "auttamiseen" on ehkä se, voivat sitten kylillä kehua muille, kuinka x ja x ei pärjää ilman meitä. Tähän tulokseen olen tullut, kun kaupassakin saattaa joku rouva tulla sanomaan "on se hyvä, että vanhat jaksavat käydä teitä auttamassa, kun kyllähän se vie aikaa ennen kuin oppii sitä ja tätä".
Meillä on täsmälleen samanlaista. Mä ja mies ollaan korkeakoulutettuja, yli 30-vuotiaana perheen perustanut pariskunta. Miten me voitaisiin ymmärtää elämästä mitään?
Meillä anoppi ennen sai satunnaisesti hoitaa lapsia tunnin tai pari, mutta erään sattumuksen jälkeen pari vuotta sitten tämä lopetettiin. Silti kertoilee, kuinka häntä juoksutetaan jatkuvasti hoitamaan :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on taas hyvä esimerkki keskustelusta, miksi nykyään jotkut äidit ovat niin väsyneitä, yksin, eivätkä saa isovanhemmilta hoitoapua, kun ei osata ihmissuhde taitoja, vaan koetaan isovanhemmat uhkana, eikä osata edes luovia yhden karkkipussin kanssa, vaan mennään täysin raiteiltaan ja suututaan.
Meillä jos mummot tuo karkkia ruoka-aikana, katetaan isovanhemmille lautanen pöytään ja herkutellaan sen jälkeen tai osa karkeista laitetaan kaappiin, eikä kukaan pahoita toisen mieltä, kun jokainen huomioi toisensa ja löysätään sitä pipoa. Vanhempien tehtävä on vaalia lapsi-isovanhempi suhdetta ja tehtävä kaikki sen eteen, myös nieltävä omat tunnekuohut, kun "vika" voi olla itsessäkin.
Ja jos perhe pitää arkena kiinni hyvästä ruokailutottumuksistä, ei yksi tai kaksi karkkipussia silloin tällöin kaada.
Vai asuuko nämä mummot teillä.
Kyllä tuo pahimpina aikoina melkein asui meillä.
Todellisuudessa hänen talonsa on 300 metrin päässä, mutta pitää poikansa taloa jatkeena omalle kodilleen, ja luulee, että voi tällä olla kuin kotonaan. Sisustaa, tylyttää poikaansa, hänen puolisoaan, haukkua uudet verhot ja tapetit, jotka miniä laittanut keittiöön ilman konsultointia sisustusmestarianopilta, käydä läpi talon asukkaiden henkilökohtaisia papereita, kollata lääkekaapin jne. Ihanaa, eikös?
Mä en kata kutsumattomille vieraille lautasta pöytään, koska aika usein ruoka on mitoitettu meidän perheelle. Jos kyseessä olisi joku harvinaisempi ja haluttu vieras, voisin varmasti kaivaa jääkaapista lisää syömistä.
Mutta ei, ei ja vielä kerran ei niille anopin tuomille herkuille. Toistan varmasti itseäni, mutta mun mielestä karkkia ei tarvita joka päivä. Toisekseen, anoppi panostaa herkuissa määrään, ei laatuun, joten niitä kamalia halpissuklaita riittää. Niitä ei mun mielestä kenenkään tarvitse syödä. Minä ja mun mies tehdään nämä herkku-päätökset meidän perheessä, eikä ruveta tekemään anopin mieliksi poikkeuksia, kun tuon kanssa on vääntämistä muutenkin jatkuvasti, ja ihan kaikesta. Olemme joutuneet todella kovasti tekemään töitä, että olemme saaneet nykyiset rajat, ja vaatii myös paljon töitä, että saamme pidettyä niistä kiinni. Ei tässä tilanteessa "löysätä pipoa", koska seuraavaksi onkin sitten taas säkillinen kirppislöytöjä eteisessä, se kuudes kilo sontasuklaata seuraavana päivänä, ja sitten on taas löydetty mun lapsille ihanat kengät, jotka on 3 numeroa liian pienet, koska ei yhdelläkään 4-vuotiaalla voi kuulemma olla kengän koko 31 (paitsi mun pojalla). Ja sit suututaan, kun lapsi ei saa edes kenkää jalkaansa, eli ovat käyttökelvottomat heti kättelyssä. Tämäkin on jotenkin mun syytä.
Vaalisitko sinä tuollaiseen isovanhempaan suhdetta? Jos vastaus on kyllä, niin miksi ihmeessä?
Usein pojat valitsevat äitinsä kaltaisia puolisoja.
Varmaan tiesitte pesää 300m päähän tehdessä millainen anoppi on?
Usein näissä keskusteluissa unohtuu, että oletus on ihmisten olevan täysipäisiä, miksi miehesi ei aikoinaan ole ottanut “eroa“ äidistään? Miksi sinä nait äidinkullan, jota voi pomottaa mielinmäärin?
Koska mä tykkään siitä miehestä ihan hirveän paljon, vaikka hänen äitinsä onkin mikä on. On se anoppikin vuosien mittaan vähän rauhoittunut, kun pidetään omista rajoista tiukasti kiinni. Niin kauan kun hänelle yritti olla ystävällinen, niin tilanne meni vain pahempaan suuntaan. En tykkää olla kenellekään tyly tai epäkohtelias, mutta tässä tapauksessa se on selviytymiskeino.
Jos asia olisi yksin minun päätettävissäni, niin olisimme muuttaneet aikoja sitten, mutta mies ei ole suostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on taas hyvä esimerkki keskustelusta, miksi nykyään jotkut äidit ovat niin väsyneitä, yksin, eivätkä saa isovanhemmilta hoitoapua, kun ei osata ihmissuhde taitoja, vaan koetaan isovanhemmat uhkana, eikä osata edes luovia yhden karkkipussin kanssa, vaan mennään täysin raiteiltaan ja suututaan.
Meillä jos mummot tuo karkkia ruoka-aikana, katetaan isovanhemmille lautanen pöytään ja herkutellaan sen jälkeen tai osa karkeista laitetaan kaappiin, eikä kukaan pahoita toisen mieltä, kun jokainen huomioi toisensa ja löysätään sitä pipoa. Vanhempien tehtävä on vaalia lapsi-isovanhempi suhdetta ja tehtävä kaikki sen eteen, myös nieltävä omat tunnekuohut, kun "vika" voi olla itsessäkin.
Ja jos perhe pitää arkena kiinni hyvästä ruokailutottumuksistä, ei yksi tai kaksi karkkipussia silloin tällöin kaada.
Vai asuuko nämä mummot teillä.
Kyllä tuo pahimpina aikoina melkein asui meillä.
Todellisuudessa hänen talonsa on 300 metrin päässä, mutta pitää poikansa taloa jatkeena omalle kodilleen, ja luulee, että voi tällä olla kuin kotonaan. Sisustaa, tylyttää poikaansa, hänen puolisoaan, haukkua uudet verhot ja tapetit, jotka miniä laittanut keittiöön ilman konsultointia sisustusmestarianopilta, käydä läpi talon asukkaiden henkilökohtaisia papereita, kollata lääkekaapin jne. Ihanaa, eikös?
Mä en kata kutsumattomille vieraille lautasta pöytään, koska aika usein ruoka on mitoitettu meidän perheelle. Jos kyseessä olisi joku harvinaisempi ja haluttu vieras, voisin varmasti kaivaa jääkaapista lisää syömistä.
Mutta ei, ei ja vielä kerran ei niille anopin tuomille herkuille. Toistan varmasti itseäni, mutta mun mielestä karkkia ei tarvita joka päivä. Toisekseen, anoppi panostaa herkuissa määrään, ei laatuun, joten niitä kamalia halpissuklaita riittää. Niitä ei mun mielestä kenenkään tarvitse syödä. Minä ja mun mies tehdään nämä herkku-päätökset meidän perheessä, eikä ruveta tekemään anopin mieliksi poikkeuksia, kun tuon kanssa on vääntämistä muutenkin jatkuvasti, ja ihan kaikesta. Olemme joutuneet todella kovasti tekemään töitä, että olemme saaneet nykyiset rajat, ja vaatii myös paljon töitä, että saamme pidettyä niistä kiinni. Ei tässä tilanteessa "löysätä pipoa", koska seuraavaksi onkin sitten taas säkillinen kirppislöytöjä eteisessä, se kuudes kilo sontasuklaata seuraavana päivänä, ja sitten on taas löydetty mun lapsille ihanat kengät, jotka on 3 numeroa liian pienet, koska ei yhdelläkään 4-vuotiaalla voi kuulemma olla kengän koko 31 (paitsi mun pojalla). Ja sit suututaan, kun lapsi ei saa edes kenkää jalkaansa, eli ovat käyttökelvottomat heti kättelyssä. Tämäkin on jotenkin mun syytä.
Vaalisitko sinä tuollaiseen isovanhempaan suhdetta? Jos vastaus on kyllä, niin miksi ihmeessä?
Mitä järkeä on rakentaa talo lähes samaan pihapiiriin isovanhempien kanssa? Luulisi tuon olevan jo ennakoitavissa, änketä nyt samalle tontille. Vai haluttiinko tällä ratkaista lastenhoito-ongelmat?
Jyrääminen ja sekoilu alkaa kun ensimmäinen lapsi syntyy. Aiemmin hienotunteiset ja omista asioistaan huolehtivat appivanhemmat muuttuvat täysin. Elämän tarkoitukseksi tulee saada kasvattajan ja vanhempien kanssa tasavertaisen ihmisen rooli lastenlasten elämässä.
Tiesitkö että monesti ne lasten VANHEMMAT kylläkin haluavat että isovanhemmat ovat vanhempien rinnalla ja jakavat vastuun. Järkyttikö tämä tieto? Ärsyttääkö että monissa perheissä erityisesti maaseudulla isovanhemmat päättävät siinä missä vanhemmat ja jopa heidän ohikin ja ongelmaa ei ole ☺️
Tuo onkin sitten jo lastensuojelun asia.
Lapsi tarvitsee, tutkitusti, hyvään kasvuun mahdollisimman monta kiintymyssuhdetta. Ja sopuisaa perhe-elämää. Tämä ei toteudu minäminä-äitien uhossa. En ole ennen kuullut mitään noin pöljää että hyvät kasvamisen eväät ovat sosiaaliasia 😄
Minkä tutkimuksen mukaan tarvitaan mahdollisimman monta kiintymyssuhdetta?
Lue psykologiaa ja kysy sitten uudestaan 😄
Ohis, muista kiintymyssuhteista on hyötyä lapsille vain jos he saavat tällaiselta henkilöltä vähintään yhtä hyvää hoitoa kuin äidiltään (olettaen että äiti siis ensisijainen). Muussa tapauksessa muut kiintymyssuhteet voivat rikkoa pienen lapsen primäärisuhdetta. Tämähän on asia, mikä pitäisi ottaa päivähoidossakin huomioon.
Jos mummo ei pysty hoitamaan lasta yhtä sensitiivisesti kuin äiti, on hänen hoitonsa haitallista alle 5-vuotiaalle. Kiintymyssuhdekäyttäytyminen on aktiivista noin 5-vuotiaaksi asti. Toki senkään jälkeen ei huonoon hoitoon pidä lasta laittaa, mutta tuohon asti hoitajan tulee lukea lapsen tarpeita ja tunteita yhtä hyvin kuin äiti ja vastata niihin melko samalla tavalla kuin, eli turvallisen kiintymyssuhdemallin mukaisesti. Ja tästä on kyllä aivan tajuttoman paljon tutkimuksia. Suosittelen esim. Rusasen hoiva, kiintymys ja lapsen kehitys, niille joilla aihe kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on taas hyvä esimerkki keskustelusta, miksi nykyään jotkut äidit ovat niin väsyneitä, yksin, eivätkä saa isovanhemmilta hoitoapua, kun ei osata ihmissuhde taitoja, vaan koetaan isovanhemmat uhkana, eikä osata edes luovia yhden karkkipussin kanssa, vaan mennään täysin raiteiltaan ja suututaan.
Meillä jos mummot tuo karkkia ruoka-aikana, katetaan isovanhemmille lautanen pöytään ja herkutellaan sen jälkeen tai osa karkeista laitetaan kaappiin, eikä kukaan pahoita toisen mieltä, kun jokainen huomioi toisensa ja löysätään sitä pipoa. Vanhempien tehtävä on vaalia lapsi-isovanhempi suhdetta ja tehtävä kaikki sen eteen, myös nieltävä omat tunnekuohut, kun "vika" voi olla itsessäkin.
Ja jos perhe pitää arkena kiinni hyvästä ruokailutottumuksistä, ei yksi tai kaksi karkkipussia silloin tällöin kaada.
Vai asuuko nämä mummot teillä.
Kyllä tuo pahimpina aikoina melkein asui meillä.
Todellisuudessa hänen talonsa on 300 metrin päässä, mutta pitää poikansa taloa jatkeena omalle kodilleen, ja luulee, että voi tällä olla kuin kotonaan. Sisustaa, tylyttää poikaansa, hänen puolisoaan, haukkua uudet verhot ja tapetit, jotka miniä laittanut keittiöön ilman konsultointia sisustusmestarianopilta, käydä läpi talon asukkaiden henkilökohtaisia papereita, kollata lääkekaapin jne. Ihanaa, eikös?
Mä en kata kutsumattomille vieraille lautasta pöytään, koska aika usein ruoka on mitoitettu meidän perheelle. Jos kyseessä olisi joku harvinaisempi ja haluttu vieras, voisin varmasti kaivaa jääkaapista lisää syömistä.
Mutta ei, ei ja vielä kerran ei niille anopin tuomille herkuille. Toistan varmasti itseäni, mutta mun mielestä karkkia ei tarvita joka päivä. Toisekseen, anoppi panostaa herkuissa määrään, ei laatuun, joten niitä kamalia halpissuklaita riittää. Niitä ei mun mielestä kenenkään tarvitse syödä. Minä ja mun mies tehdään nämä herkku-päätökset meidän perheessä, eikä ruveta tekemään anopin mieliksi poikkeuksia, kun tuon kanssa on vääntämistä muutenkin jatkuvasti, ja ihan kaikesta. Olemme joutuneet todella kovasti tekemään töitä, että olemme saaneet nykyiset rajat, ja vaatii myös paljon töitä, että saamme pidettyä niistä kiinni. Ei tässä tilanteessa "löysätä pipoa", koska seuraavaksi onkin sitten taas säkillinen kirppislöytöjä eteisessä, se kuudes kilo sontasuklaata seuraavana päivänä, ja sitten on taas löydetty mun lapsille ihanat kengät, jotka on 3 numeroa liian pienet, koska ei yhdelläkään 4-vuotiaalla voi kuulemma olla kengän koko 31 (paitsi mun pojalla). Ja sit suututaan, kun lapsi ei saa edes kenkää jalkaansa, eli ovat käyttökelvottomat heti kättelyssä. Tämäkin on jotenkin mun syytä.
Vaalisitko sinä tuollaiseen isovanhempaan suhdetta? Jos vastaus on kyllä, niin miksi ihmeessä?
Mitä järkeä on rakentaa talo lähes samaan pihapiiriin isovanhempien kanssa? Luulisi tuon olevan jo ennakoitavissa, änketä nyt samalle tontille. Vai haluttiinko tällä ratkaista lastenhoito-ongelmat?
Jyrääminen ja sekoilu alkaa kun ensimmäinen lapsi syntyy. Aiemmin hienotunteiset ja omista asioistaan huolehtivat appivanhemmat muuttuvat täysin. Elämän tarkoitukseksi tulee saada kasvattajan ja vanhempien kanssa tasavertaisen ihmisen rooli lastenlasten elämässä.
Tiesitkö että monesti ne lasten VANHEMMAT kylläkin haluavat että isovanhemmat ovat vanhempien rinnalla ja jakavat vastuun. Järkyttikö tämä tieto? Ärsyttääkö että monissa perheissä erityisesti maaseudulla isovanhemmat päättävät siinä missä vanhemmat ja jopa heidän ohikin ja ongelmaa ei ole ☺️
Tuo onkin sitten jo lastensuojelun asia.
Lapsi tarvitsee, tutkitusti, hyvään kasvuun mahdollisimman monta kiintymyssuhdetta. Ja sopuisaa perhe-elämää. Tämä ei toteudu minäminä-äitien uhossa. En ole ennen kuullut mitään noin pöljää että hyvät kasvamisen eväät ovat sosiaaliasia 😄
Minkä tutkimuksen mukaan tarvitaan mahdollisimman monta kiintymyssuhdetta?
Lue psykologiaa ja kysy sitten uudestaan 😄
Laitapa sinä linkki.
Itse kärsin lapsena suunnattomasti siitä, että äitini yllä häälyi se suvun noita-akka posmottamassa ja pätemässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on taas hyvä esimerkki keskustelusta, miksi nykyään jotkut äidit ovat niin väsyneitä, yksin, eivätkä saa isovanhemmilta hoitoapua, kun ei osata ihmissuhde taitoja, vaan koetaan isovanhemmat uhkana, eikä osata edes luovia yhden karkkipussin kanssa, vaan mennään täysin raiteiltaan ja suututaan.
Meillä jos mummot tuo karkkia ruoka-aikana, katetaan isovanhemmille lautanen pöytään ja herkutellaan sen jälkeen tai osa karkeista laitetaan kaappiin, eikä kukaan pahoita toisen mieltä, kun jokainen huomioi toisensa ja löysätään sitä pipoa. Vanhempien tehtävä on vaalia lapsi-isovanhempi suhdetta ja tehtävä kaikki sen eteen, myös nieltävä omat tunnekuohut, kun "vika" voi olla itsessäkin.
Ja jos perhe pitää arkena kiinni hyvästä ruokailutottumuksistä, ei yksi tai kaksi karkkipussia silloin tällöin kaada.
Vai asuuko nämä mummot teillä.
Kyllä tuo pahimpina aikoina melkein asui meillä.
Todellisuudessa hänen talonsa on 300 metrin päässä, mutta pitää poikansa taloa jatkeena omalle kodilleen, ja luulee, että voi tällä olla kuin kotonaan. Sisustaa, tylyttää poikaansa, hänen puolisoaan, haukkua uudet verhot ja tapetit, jotka miniä laittanut keittiöön ilman konsultointia sisustusmestarianopilta, käydä läpi talon asukkaiden henkilökohtaisia papereita, kollata lääkekaapin jne. Ihanaa, eikös?
Mä en kata kutsumattomille vieraille lautasta pöytään, koska aika usein ruoka on mitoitettu meidän perheelle. Jos kyseessä olisi joku harvinaisempi ja haluttu vieras, voisin varmasti kaivaa jääkaapista lisää syömistä.
Mutta ei, ei ja vielä kerran ei niille anopin tuomille herkuille. Toistan varmasti itseäni, mutta mun mielestä karkkia ei tarvita joka päivä. Toisekseen, anoppi panostaa herkuissa määrään, ei laatuun, joten niitä kamalia halpissuklaita riittää. Niitä ei mun mielestä kenenkään tarvitse syödä. Minä ja mun mies tehdään nämä herkku-päätökset meidän perheessä, eikä ruveta tekemään anopin mieliksi poikkeuksia, kun tuon kanssa on vääntämistä muutenkin jatkuvasti, ja ihan kaikesta. Olemme joutuneet todella kovasti tekemään töitä, että olemme saaneet nykyiset rajat, ja vaatii myös paljon töitä, että saamme pidettyä niistä kiinni. Ei tässä tilanteessa "löysätä pipoa", koska seuraavaksi onkin sitten taas säkillinen kirppislöytöjä eteisessä, se kuudes kilo sontasuklaata seuraavana päivänä, ja sitten on taas löydetty mun lapsille ihanat kengät, jotka on 3 numeroa liian pienet, koska ei yhdelläkään 4-vuotiaalla voi kuulemma olla kengän koko 31 (paitsi mun pojalla). Ja sit suututaan, kun lapsi ei saa edes kenkää jalkaansa, eli ovat käyttökelvottomat heti kättelyssä. Tämäkin on jotenkin mun syytä.
Vaalisitko sinä tuollaiseen isovanhempaan suhdetta? Jos vastaus on kyllä, niin miksi ihmeessä?
Mitä järkeä on rakentaa talo lähes samaan pihapiiriin isovanhempien kanssa? Luulisi tuon olevan jo ennakoitavissa, änketä nyt samalle tontille. Vai haluttiinko tällä ratkaista lastenhoito-ongelmat?
Jyrääminen ja sekoilu alkaa kun ensimmäinen lapsi syntyy. Aiemmin hienotunteiset ja omista asioistaan huolehtivat appivanhemmat muuttuvat täysin. Elämän tarkoitukseksi tulee saada kasvattajan ja vanhempien kanssa tasavertaisen ihmisen rooli lastenlasten elämässä.
Tiesitkö että monesti ne lasten VANHEMMAT kylläkin haluavat että isovanhemmat ovat vanhempien rinnalla ja jakavat vastuun. Järkyttikö tämä tieto? Ärsyttääkö että monissa perheissä erityisesti maaseudulla isovanhemmat päättävät siinä missä vanhemmat ja jopa heidän ohikin ja ongelmaa ei ole ☺️
Tuo onkin sitten jo lastensuojelun asia.
Lapsi tarvitsee, tutkitusti, hyvään kasvuun mahdollisimman monta kiintymyssuhdetta. Ja sopuisaa perhe-elämää. Tämä ei toteudu minäminä-äitien uhossa. En ole ennen kuullut mitään noin pöljää että hyvät kasvamisen eväät ovat sosiaaliasia 😄
Minkä tutkimuksen mukaan tarvitaan mahdollisimman monta kiintymyssuhdetta?
Lue psykologiaa ja kysy sitten uudestaan 😄
Olen lukenut psykologiaa. En muista kertaakaan lukeneeni, että kiintymyssuhteissa määrä korvaisi laadun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan kyllä vähän eksytty aiheesta tässä keskustelussa
Vierailija kirjoitti:
Ollaan kyllä vähän eksytty aiheesta tässä keskustelussa
On kyllä. Mutta eipä varmaan ole kovin montaa satojen viestien keskustelua, jossa ei yhtään harhailtaisi aloitusviestin aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Ollaan kyllä vähän eksytty aiheesta tässä keskustelussa
Ei niinkään, koska kaikkihan tajuavat, että ei siinä mummolla ole lainkaan oikeastaan siitä moskasta ole kyse, vaan siitä mitä tarpeita se hänellä tyydyttää, mitä se symboloi.
Meillä tilanne on näin. Olen isoäitinä huolestunut 7-vuotiaan lapsenlapsen lihomisesta. Tytön paino nousee koko ajan ja huomaan lapsen jo itsensäkin asiasta kärsivän. Menee syksyllä kouluun ja mahd. kiusaaminen pelottaa jo nyt.
Äidille (miniä) en uskalla asiasta hiiskua, ettei välit mene huonoksi. Kotona äiti antaa lapsen huoletta syödä mitä vaan. Limua joka pv. hampurilaisia, kananugetteja, pullaa, suklaapatukoita jne.
Meillä mummolassa on vain tavallista kotiruokaa ja ruisleipää. Lapsi ei meillä ollessaan pyydä omia herkkuja ja tulee aina mielellään. On niin surku katsella kaiken aikaa pyöristyvää lasta, jolle vaatteiden hankintakin alkaa olla haastavaa.
Monilla isoäideillä samat ongelmat tuttavapiirissä. Lapsilla ilmeisesti lohtusyömistä kotona. Mikä avuksi?
Vierailija kirjoitti:
Meillä tilanne on näin. Olen isoäitinä huolestunut 7-vuotiaan lapsenlapsen lihomisesta. Tytön paino nousee koko ajan ja huomaan lapsen jo itsensäkin asiasta kärsivän. Menee syksyllä kouluun ja mahd. kiusaaminen pelottaa jo nyt.
Äidille (miniä) en uskalla asiasta hiiskua, ettei välit mene huonoksi. Kotona äiti antaa lapsen huoletta syödä mitä vaan. Limua joka pv. hampurilaisia, kananugetteja, pullaa, suklaapatukoita jne.
Meillä mummolassa on vain tavallista kotiruokaa ja ruisleipää. Lapsi ei meillä ollessaan pyydä omia herkkuja ja tulee aina mielellään. On niin surku katsella kaiken aikaa pyöristyvää lasta, jolle vaatteiden hankintakin alkaa olla haastavaa.
Monilla isoäideillä samat ongelmat tuttavapiirissä. Lapsilla ilmeisesti lohtusyömistä kotona. Mikä avuksi?
Mikset puhu lapsesi kanssa? Miksi se just sen miniäsi asia olisi. Ja miten se sinulle sinällään edes kuuluu? Hommaa harrastus.
Vierailija kirjoitti:
Meillä tilanne on näin. Olen isoäitinä huolestunut 7-vuotiaan lapsenlapsen lihomisesta. Tytön paino nousee koko ajan ja huomaan lapsen jo itsensäkin asiasta kärsivän. Menee syksyllä kouluun ja mahd. kiusaaminen pelottaa jo nyt.
Äidille (miniä) en uskalla asiasta hiiskua, ettei välit mene huonoksi. Kotona äiti antaa lapsen huoletta syödä mitä vaan. Limua joka pv. hampurilaisia, kananugetteja, pullaa, suklaapatukoita jne.
Meillä mummolassa on vain tavallista kotiruokaa ja ruisleipää. Lapsi ei meillä ollessaan pyydä omia herkkuja ja tulee aina mielellään. On niin surku katsella kaiken aikaa pyöristyvää lasta, jolle vaatteiden hankintakin alkaa olla haastavaa.
Monilla isoäideillä samat ongelmat tuttavapiirissä. Lapsilla ilmeisesti lohtusyömistä kotona. Mikä avuksi?
Miten, jos juttelisit asiasta poikasi kanssa? Tuo tilanne on tosi surullinen lapsen kannalta.
Alue: Aihe vapaa
Minun äitini kertoilee myös sukulaisille, naapureille ja ihan melkein kelle vaan, miten en pärjää ilman häntä.
Muistan vieläkin miten enon vaimo tuli räyhäämään minulle kun ”en aikuistu”.
Olin kuitenkin mennyt töihin jo 14-vuotiaana, maksanut sen jälkeen kaikki menoni ja 18 vuotta täytettyäni muutin heti pois. Maksoin mm lukionkin kokonaan itse.
Äitini selittänyt miten hän joutui muka huolehtimaan minusta. Vaikka tilanne jossa enon vaimon tapasin oli se, että minä autoin äitiäni muutossa!
Kerran olosuhteiden pakosta esikoinen oli yhden yön ns mummolassa ja tääkin oli paisuteltu naapureille, miten mummolla aina hoidatetaan.