Miljonääriksi tyhjästä eläkeikään mennessä - esimerkkilaskelma
Täällä on usein väitetty, että Suomessa ei voi rikastua työnteolla ilman perintöjä tms. vanhemmilta saatua apua. Ihan mielenkiinnosta tein laskelman siitä, miten opiskelemalla hyväpalkkaiseen ammattiin ja aloittamalla sijoittamisen ajoissa voi kerätä miljoonan sijoitusomaisuuden 65 ikävuoteen mennessä, jos elämässä ei tule vakavia sairastumisia, pitkiä työttömyysjaksoja tai muita vastoinkäymisiä.
Kun alla puhutaan rahasummista, tarkoitetaan rahan nykyarvoa. Esim. miljoona euroa 40 vuoden päästä ei tarkoita miljoonaa euroa vuonna 2059, vaan sitä rahasummaa, jonka arvo vastaa nykyistä miljoonaa euroa. Ei siis tarvitse ajatella, että vuonna 2059 koossa onkin miljoona, mutta sen arvo olisi inflaation takia selvästi nykyistä pienempi. Ainon palkoiksi valmistumisen jälkeen alla on otettu TEKin tilastoista DI:n mediaanipalkat sen mukaan, kuinka monta vuotta on valmistumisesta.
Aino pääsee ylioppilaaksi 19-vuotiaana ja lähtee seuraavana syksynä Otaniemeen opiskelemaan DI:ksi. Aino muuttaa Teekkarikylään soluun (ja sieltä myöhemmin Teekkarikylän yksiöön). Oletamme, että vanhemmat ovat maksaneet Ainon lukion niin, että hänellä ei ole opintolainaa lukion ajalta. Lisäksi Aino on ollut yo-kirjoitusten jälkeen kesätöissä sen verran, että saa kesätyörahoilla kustannettua muuttonsa ja välttämättömät huonekalut ja tarvikkeet asuntoonsa.
Asumistuen jälkeen Ainon maksettavaksi vuokrasta jää 50-100 euroa kuukaudessa. Lisäksi muuhun elämiseen Aino käyttää 400 euroa kuukaudessa. Aino saa opintotukea 250 eur/kk ja hän nostaa opintolainaa 650 eur/kk yhdeksältä kuukaudelta vuodessa. Nostetusta opintolainasta Aino panee ASP-tilille 400 eur/kk.
Opintojen aikana Aino on töissä neljänä kesänä kolme kuukautta kerrallaan. Koska Aino ei ole töissä lukukausien aikana, kesäansioista ei mene veroja (eläkemaksut menevät), eivätkä ne vaikuta tukiin. Oletetaan, että Aino saa kesäkuukausilta palkkaa käteen 1500 eur / kk. Tästä Aino käyttää kolmasosan elämiseen, kolmasosan matkusteluun ja kolmasosan hän panee ASP-tilille.
Kun Aino viiden vuoden päästä valmistuu, on hänelle kertynyt ASP-tilille opintolainoista ja kesäansioista 24 000 euroa + korot. Aino menee töihin 3000 eur / kk palkalla (netto 2200 eur/kk), asuu vielä vuoden vuokralla 800 eur/kk ja laittaa ASP-tilille 835 eur/kk. Vuoden päästä Aino on 25-vuotias, ja hänellä on ASP-tilillä korkojen ja säästöpalkkion kanssa 37750 euroa. Opintolainaa Ainolla on opintolainahyvityksen jälkeen noin 24000 euroa.
Aino ottaa nyt asuntolainaa 20 vuoden laina-ajalla 200 000 euroa ja ostaa lainalla ja ASP-säästöillään asunnon. Tällä rahalla saa esim. Espoosta noin 30 neliön yksiön vastavalmistuneesta talosta noin puolen kilometrin päästä metroasemalta (velaton hinta tontin kanssa). Aino lyhentää asuntolainaa ja maksaa vastiketta yhteensä 1050 eur / kk ja opintolainaa 210 eur / kk.
Aino aloittaa nyt sijoittamisen. Hän säästää joka kuukausi pienikuluiseen osakeindeksirahastoon 420 eur. Oletamme rahaston vuosituotoksi inflaation ja kulujen jälkeen 5 %. Tämä on vähän vähemmän kuin osakkeiden reaalituotto on historiallisesti ollut, joten oletus on täysin realistinen.
Jatkuu
Kommentit (123)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5% tasainen nettotuotto verojen ja inflaation jälkeen vuosikymmenten ajan on täysin epärealistinen.
Lisäksi pitäisi miettiä onko järkevää kituuttaa koko nuoruusvuodet tonnin menoilla, miettien että kyllä sitten 65-vuotiaana on miljonääri (jos tuo hyvin epärealistinen nettotuotto toteutuu).
Sijoittaminen ja säästäminen kannattaa, ehdottomasti. Mutta esimerkissä on ihan liian optimaaliseksi vedetyt luvut jotta sitä voisi pitää minään ohjenuorana.
5 %:n tuotto inflaation jälkeen on vähemmän kuin mitä osakkeet ovat tähän asti historiallisesti tuottaneet. Veroja ei mene välistä, koska sijoitukset tehdään indeksirahastoon. Toki veroja menee sitten, kun sijoituksia rupeaa realisoimaan, mutta pääomatulot miljoonan euron omaisuudesta ovat jo ihan mukavat verojen jälkeenkin.
Toki jokainen harkitsee itse, millaista elämää haluaa elää ja miten paljon haluaa säästää. Minusta tuhat euroa rahaa käytettäväksi kuukaudessa asumismenojen jälkeen ei ole kituuttamista.
ap
Mennyt tuotto ei ole tae tulevasta. Yksikään rahasto ei lupaa viiden prosentin nettotuottoa, ihan syystä.
Useimmat tarvitsevat auton. Siihen menee pääomakuluineen ainakin 400e kuussa. Jää 600e - sähkölaskut, vesi, vakuutus, satunnaiset lääkekulut ainakin satanen päälle. Jää 500e. Minimitoimeentulotuella jää (pl auton kulut) noin 400e. Kyllä se aika kituuttamista minun kirjoissani on, jos käyttövaraa on vain satanen enemmän kuin köyhimmälla mahdollisella henkilöllä. Jos taas ei ole autoa, joutuu asumisesta maksamaan enemmän ja/tai käyttämään työmatkoihin paljon aikaa, joka yhtälailla syö elämäntasoa.
Eli yhä, esimerkissä pitäisi kaikki tällainen olla niin optimia, että miksikään yleisesimerkiksi siitä ei ole.
Kyllähän sitä rikastuu, jos elää pyhällä hengellä. Minua vaan kiinnostaa, että jos henkilö on kituuttanut 45 vuotta niin mitä hän sitten tekee keräämällään miljoonalla?
Asuntosijoitus.
Täytin just 50 v ja ostin ensimmäisen asunnon 25 vuotiaana. Tapasin mieheni 2 v myöhemmin.
Yhteisen asunnon ostimme 30 vuotiaana ja ostimme kerran vuodessa asunnon, paitsi yhtenä vuotena ostimme 5, samasta taloyhtiöstä. 2012 me ostettiin 20.s asunto. Tähän lopetimme.
Kaikki ovat velattomia, viimeistään, kun täytän 63 ja omaisuus on silloin useita miljoonia.
Kaikki on ulkoistettu. Valitettavasti asuntojen määrä on niin suuri, tätä pidetään jo ammattina, eli maksetaan enemmän myös veroja.
Ajoitus oli oikea. Nyt ei enää onnistuisi. Kaikki asunnot ovat Helsingin kantakaupungissa, eli on helppoa saada vuokralainen.
Olemme käyneet koko ajan mieheni kanssa palkkatöissä, mutta uskon minulta loppuu tylt 5 v sisällä. Tällöin myymme yhden asunnon pois ja jäämme eläkkeelle.
Koko aikuiselämä yksiössä? En muuten tunne yhtäkään DI-tason tuloilla joka olisi jäänyt siihen yksiöön.
Vierailija kirjoitti:
Koko aikuiselämä yksiössä? En muuten tunne yhtäkään DI-tason tuloilla joka olisi jäänyt siihen yksiöön.
Kyllä tuossa on hyvin varaa myöhemmin muuttaa isompaan asuntoon. Laskelmissahan jäi 45-vuotiaasta alkaen rahaa käyttöön sijoitusten jälkeen yli kaksi tonnia kuukaudessa.
Tai sitten Aino hankkii puolison ja ostaa isomman asunnon yhdessä hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5% tasainen nettotuotto verojen ja inflaation jälkeen vuosikymmenten ajan on täysin epärealistinen.
Lisäksi pitäisi miettiä onko järkevää kituuttaa koko nuoruusvuodet tonnin menoilla, miettien että kyllä sitten 65-vuotiaana on miljonääri (jos tuo hyvin epärealistinen nettotuotto toteutuu).
Sijoittaminen ja säästäminen kannattaa, ehdottomasti. Mutta esimerkissä on ihan liian optimaaliseksi vedetyt luvut jotta sitä voisi pitää minään ohjenuorana.
5 %:n tuotto inflaation jälkeen on vähemmän kuin mitä osakkeet ovat tähän asti historiallisesti tuottaneet. Veroja ei mene välistä, koska sijoitukset tehdään indeksirahastoon. Toki veroja menee sitten, kun sijoituksia rupeaa realisoimaan, mutta pääomatulot miljoonan euron omaisuudesta ovat jo ihan mukavat verojen jälkeenkin.
Toki jokainen harkitsee itse, millaista elämää haluaa elää ja miten paljon haluaa säästää. Minusta tuhat euroa rahaa käytettäväksi kuukaudessa asumismenojen jälkeen ei ole kituuttamista.
ap
Mennyt tuotto ei ole tae tulevasta. Yksikään rahasto ei lupaa viiden prosentin nettotuottoa, ihan syystä.
Useimmat tarvitsevat auton. Siihen menee pääomakuluineen ainakin 400e kuussa. Jää 600e - sähkölaskut, vesi, vakuutus, satunnaiset lääkekulut ainakin satanen päälle. Jää 500e. Minimitoimeentulotuella jää (pl auton kulut) noin 400e. Kyllä se aika kituuttamista minun kirjoissani on, jos käyttövaraa on vain satanen enemmän kuin köyhimmälla mahdollisella henkilöllä. Jos taas ei ole autoa, joutuu asumisesta maksamaan enemmän ja/tai käyttämään työmatkoihin paljon aikaa, joka yhtälailla syö elämäntasoa.
Eli yhä, esimerkissä pitäisi kaikki tällainen olla niin optimia, että miksikään yleisesimerkiksi siitä ei ole.
Miksi pitää hankkia auto, jos asuu puolen kilometrin kävelymatkan päässä metroasemalta, kuten esimerkkilaskelmassa?

Joillain on muutakkn elämää kuin töissäkäynti ja toisaalta kaikkien työpaikkaan ei pääse metrolla.
Vierailija kirjoitti:
Koko aikuiselämä yksiössä? En muuten tunne yhtäkään DI-tason tuloilla joka olisi jäänyt siihen yksiöön.
No eihän sillä ole varaa isompaan vastikkeeseen eikä edes ostaa kalusteita isompaan asuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5% tasainen nettotuotto verojen ja inflaation jälkeen vuosikymmenten ajan on täysin epärealistinen.
Lisäksi pitäisi miettiä onko järkevää kituuttaa koko nuoruusvuodet tonnin menoilla, miettien että kyllä sitten 65-vuotiaana on miljonääri (jos tuo hyvin epärealistinen nettotuotto toteutuu).
Sijoittaminen ja säästäminen kannattaa, ehdottomasti. Mutta esimerkissä on ihan liian optimaaliseksi vedetyt luvut jotta sitä voisi pitää minään ohjenuorana.
5 %:n tuotto inflaation jälkeen on vähemmän kuin mitä osakkeet ovat tähän asti historiallisesti tuottaneet. Veroja ei mene välistä, koska sijoitukset tehdään indeksirahastoon. Toki veroja menee sitten, kun sijoituksia rupeaa realisoimaan, mutta pääomatulot miljoonan euron omaisuudesta ovat jo ihan mukavat verojen jälkeenkin.
Toki jokainen harkitsee itse, millaista elämää haluaa elää ja miten paljon haluaa säästää. Minusta tuhat euroa rahaa käytettäväksi kuukaudessa asumismenojen jälkeen ei ole kituuttamista.
ap
Mennyt tuotto ei ole tae tulevasta. Yksikään rahasto ei lupaa viiden prosentin nettotuottoa, ihan syystä.
Useimmat tarvitsevat auton. Siihen menee pääomakuluineen ainakin 400e kuussa. Jää 600e - sähkölaskut, vesi, vakuutus, satunnaiset lääkekulut ainakin satanen päälle. Jää 500e. Minimitoimeentulotuella jää (pl auton kulut) noin 400e. Kyllä se aika kituuttamista minun kirjoissani on, jos käyttövaraa on vain satanen enemmän kuin köyhimmälla mahdollisella henkilöllä. Jos taas ei ole autoa, joutuu asumisesta maksamaan enemmän ja/tai käyttämään työmatkoihin paljon aikaa, joka yhtälailla syö elämäntasoa.
Eli yhä, esimerkissä pitäisi kaikki tällainen olla niin optimia, että miksikään yleisesimerkiksi siitä ei ole.
Miksi pitää hankkia auto, jos asuu puolen kilometrin kävelymatkan päässä metroasemalta, kuten esimerkkilaskelmassa?
Ja kuinka moni asuu metropysäkin vieressä, työ on metropysäkin vieressä, mitään muita kulkutarpeita ei ole, ja tämä pysyy myös koko työuran? Kuten sanottu, aika optimitilanteeseen perustuu koko laskelma.
Tuo elämä näyttää niin ankealta, että en suostuisi siihen eläkkeen kynnyksellä saatavasta miljoonasta, en edes kahdesta.

Minulla on tällä hetkellä suunnilleen samanlainen rahatilanne, kun tuossa laskelmassa 45-vuotiaalka. Nettotulot vähän päälle kolme tonnia, joista reilu tonni menee sijoituksiin ja reilu kaksi tonnia jää käyttöön. Minusta tilanteeni ei suinkaan ole ankea, vaan päinvastoin voin ostaa suunnilleen kaiken, mitä mieli tekee miettimättä hintoja. Muutenkin voin käyttää rahaa huolettomasti. Miljonääriä minusta ei kuitenkaan tule, koska aloitin sijoittamisen vasta yli 40-vuotiaana.

miten niin epärealistinen?
"
Luku kattaa pörssin toimintahistorian vuodesta 1912 aina vuoteen 2007 asti. Kokonaistuotossa on huomioitu sekä osakkeiden hintojen nousu että osinkotuotot.
Kun otetaan huomioon rahan arvon muutokset, pörssin keskimääräinen vuosituotto on ollut kymmenisen prosenttia."
Tai no joo... Onhan tuo epärealistisen alhainen....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo elämä näyttää niin ankealta, että en suostuisi siihen eläkkeen kynnyksellä saatavasta miljoonasta, en edes kahdesta.
Minulla on tällä hetkellä suunnilleen samanlainen rahatilanne, kun tuossa laskelmassa 45-vuotiaalka. Nettotulot vähän päälle kolme tonnia, joista reilu tonni menee sijoituksiin ja reilu kaksi tonnia jää käyttöön. Minusta tilanteeni ei suinkaan ole ankea, vaan päinvastoin voin ostaa suunnilleen kaiken, mitä mieli tekee miettimättä hintoja. Muutenkin voin käyttää rahaa huolettomasti. Miljonääriä minusta ei kuitenkaan tule, koska aloitin sijoittamisen vasta yli 40-vuotiaana.
Niin, aloitit sijoittamisen keski-iässä,koska et halunnut kitua kahtakymmentä vuotta. Se on pitkä aika se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5% tasainen nettotuotto verojen ja inflaation jälkeen vuosikymmenten ajan on täysin epärealistinen.
Lisäksi pitäisi miettiä onko järkevää kituuttaa koko nuoruusvuodet tonnin menoilla, miettien että kyllä sitten 65-vuotiaana on miljonääri (jos tuo hyvin epärealistinen nettotuotto toteutuu).
Sijoittaminen ja säästäminen kannattaa, ehdottomasti. Mutta esimerkissä on ihan liian optimaaliseksi vedetyt luvut jotta sitä voisi pitää minään ohjenuorana.
5 %:n tuotto inflaation jälkeen on vähemmän kuin mitä osakkeet ovat tähän asti historiallisesti tuottaneet. Veroja ei mene välistä, koska sijoitukset tehdään indeksirahastoon. Toki veroja menee sitten, kun sijoituksia rupeaa realisoimaan, mutta pääomatulot miljoonan euron omaisuudesta ovat jo ihan mukavat verojen jälkeenkin.
Toki jokainen harkitsee itse, millaista elämää haluaa elää ja miten paljon haluaa säästää. Minusta tuhat euroa rahaa käytettäväksi kuukaudessa asumismenojen jälkeen ei ole kituuttamista.
ap
Mennyt tuotto ei ole tae tulevasta. Yksikään rahasto ei lupaa viiden prosentin nettotuottoa, ihan syystä.
Useimmat tarvitsevat auton. Siihen menee pääomakuluineen ainakin 400e kuussa. Jää 600e - sähkölaskut, vesi, vakuutus, satunnaiset lääkekulut ainakin satanen päälle. Jää 500e. Minimitoimeentulotuella jää (pl auton kulut) noin 400e. Kyllä se aika kituuttamista minun kirjoissani on, jos käyttövaraa on vain satanen enemmän kuin köyhimmälla mahdollisella henkilöllä. Jos taas ei ole autoa, joutuu asumisesta maksamaan enemmän ja/tai käyttämään työmatkoihin paljon aikaa, joka yhtälailla syö elämäntasoa.
Eli yhä, esimerkissä pitäisi kaikki tällainen olla niin optimia, että miksikään yleisesimerkiksi siitä ei ole.
Miksi pitää hankkia auto, jos asuu puolen kilometrin kävelymatkan päässä metroasemalta, kuten esimerkkilaskelmassa?
Ja kuinka moni asuu metropysäkin vieressä, työ on metropysäkin vieressä, mitään muita kulkutarpeita ei ole, ja tämä pysyy myös koko työuran? Kuten sanottu, aika optimitilanteeseen perustuu koko laskelma.
Minä ainakin pääsen sujuvasti töihin julkisella, vaikka metron lisäksi pitää kulkea osa matkasta bussilla. Tosin nyt lumien sulattua ajattelin käyttää bussin sijaan paljon polkupyörää. Silloin harvoin (muutaman kerran vuodessa), kun en pääse kätevästi julkisilla, otan reilusti taksin. Tulee paljon halvemmaksi kuin oman auton hankkiminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo elämä näyttää niin ankealta, että en suostuisi siihen eläkkeen kynnyksellä saatavasta miljoonasta, en edes kahdesta.
Minulla on tällä hetkellä suunnilleen samanlainen rahatilanne, kun tuossa laskelmassa 45-vuotiaalka. Nettotulot vähän päälle kolme tonnia, joista reilu tonni menee sijoituksiin ja reilu kaksi tonnia jää käyttöön. Minusta tilanteeni ei suinkaan ole ankea, vaan päinvastoin voin ostaa suunnilleen kaiken, mitä mieli tekee miettimättä hintoja. Muutenkin voin käyttää rahaa huolettomasti. Miljonääriä minusta ei kuitenkaan tule, koska aloitin sijoittamisen vasta yli 40-vuotiaana.
Niin, aloitit sijoittamisen keski-iässä,koska et halunnut kitua kahtakymmentä vuotta. Se on pitkä aika se.
Oikea syy oli se, että olin ylivarovainen ja halusin maksaa asuntolainan mahdollisimman nopeasti pois. Toki myös opiskelin aikana, jolloin opintotuki oli selvästi nykyistä alhaisempi eikä opintolainaa pystynyt siksi laittamaan ASP-tilille.
32
Tämä tyssähti jo siihen, että opiskelija olisi muka neljänä kesänä kesätöissä. Näinhän tapahtuu vain fantasiamaailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellekköhän kesätyöläiselle ilman koulutusta maksetaan 1500e kuussa? Kesätyöntekijöiden tuntipalkka on jotain 7e suuntaan, eivätkä usein edes tee täysiä päiviä. Aino hyvällä tuurilla saisi 1000e/kuussa.
TEKin harjoittelijapalkkasuositus yhden vuoden opiskelleelle teekkarille on 2100 eur / kk. Aika monet yksityiset työnantajat noudattavat TEKin suosituksia. Nekin, jotka eivät noudata, maksavat teekkarille yleensä vähintään 1700 eur / kk.
ap
TEK:n palkkasuositukset ovat _suosituksia_ ja ne on ihan yleinen vitsi yksityissektorilla jos opiskelijalla ei ole ennestään relevanttia työkokemusta. Ne pätevät vain silloin kun kyse on esim. 25-vuotiaasta Iiro-Insinööristä joka on jatkanut opiskeluja TKK:lle alemman tutkinnon jälkeen. Suoraan lukiosta tullut 20-vuotias Aino tekee ekat opiskeluaikaiset kesät siivoojan hommia ja ei todellakaan saa yli 2300 euroa ekasta oman alan työpaikasta.
Muuten pidin laskelmasta ja asiat oli esitetty realistisesti mutta TEK:n suosituksille nauraa kaikki.
T. DI

Teekkarit saavat nykyisin tosi helposti kesätöitä. Jos teekkari ei ole kesätöissä, niin se on yleensä oma valinta - ainakin pääkaupunkiseudulla. Oma yhden vuoden opiskellut teekkaripoikani sai valita viidestä eri paikasta mieluisimman, vaikka hänellä ei ollut lainkaan aikaisempaa työkokemusta peruskoulun TETin jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellekköhän kesätyöläiselle ilman koulutusta maksetaan 1500e kuussa? Kesätyöntekijöiden tuntipalkka on jotain 7e suuntaan, eivätkä usein edes tee täysiä päiviä. Aino hyvällä tuurilla saisi 1000e/kuussa.
TEKin harjoittelijapalkkasuositus yhden vuoden opiskelleelle teekkarille on 2100 eur / kk. Aika monet yksityiset työnantajat noudattavat TEKin suosituksia. Nekin, jotka eivät noudata, maksavat teekkarille yleensä vähintään 1700 eur / kk.
ap
TEK:n palkkasuositukset ovat _suosituksia_ ja ne on ihan yleinen vitsi yksityissektorilla jos opiskelijalla ei ole ennestään relevanttia työkokemusta. Ne pätevät vain silloin kun kyse on esim. 25-vuotiaasta Iiro-Insinööristä joka on jatkanut opiskeluja TKK:lle alemman tutkinnon jälkeen. Suoraan lukiosta tullut 20-vuotias Aino tekee ekat opiskeluaikaiset kesät siivoojan hommia ja ei todellakaan saa yli 2300 euroa ekasta oman alan työpaikasta.
Muuten pidin laskelmasta ja asiat oli esitetty realistisesti mutta TEK:n suosituksille nauraa kaikki.
T. DI
Laskelmassa Ainon kesätyöpalkka (brutto) olikin yli 400 euroa TEKin ensimmäisen vuoden suosituksia alempia. Valmistumisen jälkeiset palkat eivät taas perustuneet TEKin suosituksiin, vaan TEKin tilastoihin toteutuneista palkoista . Esim. TEKin alkupalkkasuositus on yli 3700 euroa kuukaudessa, mutta laskelmassa oli oletettu Ainon palkaksi valmistumisen jälkeen 3000 eur/kk.
Sähkö ja vesilaskut kummatkin ovat 30-40e luokkaa kuukaudessa yksiössä.