Lue keskustelun säännöt.
Onneks meidän lapsi ei harrasta. En vaan jaksais.
13.04.2019 |
Kattelin taas aamulla kun naapurit 7.30 aikaan roudas lapset peliin/treeneihin. Pitkin viikkoo kuskaavat lapsia treeneihin ja välillä tosi myöhään tulevat kotiin (klo 21 jälkeen).
Onneks meillä ei harrasteta. Kun ei viikonloppuisinkaan sais nukkua.
Kommentit (214)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ap, mutta toivon sydämestäni että poikani pysyvät kaukana tuosta maailmasta. Toki tuen heitä kaikin keinoin, jos haluavat sinne jäälle haastavatemperamenttisten lasten kanssa, mutta toivottavasti ei tarvitsisi.
Mullakin on aikanaan tuollaisia ennakkoluuloja... Mutä mä halusin tällä sanoa on että kun ylimääräisen energian purkaa (poika) näin niin siitä tulee jotain hyvää ja positiivista ihan kaikille. Hän on aina ollut mitä sosiaalisin ja ystävällisin toisille (kaverit, läheiset) mutta tämä harrastus on auttanut suuntaamaan ylimääräisen energian ja tuonut kurinalaisuutta muuhunkin elämään, kuten koulunkäynti.
Mielestäni joukkueessa valmentajat opettavat hienosti miten toista kohdellaan ja kannustetaan. Kaikenlainen väkivalta on kielletty, kiusata ei saa ketään ja muita kunnioitetaan. Jopa koulun hoitamista korostetaan.
Ihan mahtava laji sanoisin!
Lapsen luokan pahimmat riehujat olivat kolmen pojan porukka. Harrastivat jääkiekkoa ja jalkapalloa. Luokka rauhoittui, kun yläkouluun siirryttäessä pojat hajautettiin eri luokkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paljon sitovat harrastukset ovat tavalla tai toisella myös vanhempien, ehkä koko perheen harrastuksia. Meillä molemmat lapset hiihtävät ja mielelläni kuskaan arkena treeneihin ja käyn samalla itsekin hiihtämässä tai juoksemassa. Jäähallissa tai jalkapallokentän laidalla seisominen ja mokkapalojen leipominen ei kiinnostaisi pätkääkään.
Poikani pelaa jääkiekkoa. Treenien aikana käyn salilla tai lenkillä. Ei siellä hallissa ole pakko seistä. Pelit käyn katsomassa, se on myös oma harrastukseni. En jaksaisi ladun varressa seistä ja odottaa, että lapsi kerran vilahtaa ohi.
Vierailija kirjoitti:
Pienten lasten vanhemmille: Lasten ollessa pieniä on kiva harrastaa yhdessä, mutta mitäs muksut tekevät teininä vapaa-ajalla? Toki voivat käydä esim. laskettelemassa harvakseltaan perheen kanssa. Aika yksinäistä tulee olemaan, kun kaverit harrastaa arki iltasin ja ovat esim. pelimatkoilla viikonloppuisin. Jos teini haluaa aloittaa joukkueharrastuksen, harvassa on joukkueet, jotka ottavat riveihinsä 13- vuotiaan osaamattoman pelaajan.
Tuo nyt on kaikkein kamalinta, jos harrastus pitää valita ihan pienenä, eikä sitä voi ikinä edes vaihtaa. Odottaa vain sitä hetkeä, kun loukkaantuu tai muuten tipahtaa joukkueesta, ja yksinäinen elämä alkaa.
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ap, mutta toivon sydämestäni että poikani pysyvät kaukana tuosta maailmasta. Toki tuen heitä kaikin keinoin, jos haluavat sinne jäälle haastavatemperamenttisten lasten kanssa, mutta toivottavasti ei tarvitsisi.
Mullakin on aikanaan tuollaisia ennakkoluuloja... Mutä mä halusin tällä sanoa on että kun ylimääräisen energian purkaa (poika) näin niin siitä tulee jotain hyvää ja positiivista ihan kaikille. Hän on aina ollut mitä sosiaalisin ja ystävällisin toisille (kaverit, läheiset) mutta tämä harrastus on auttanut suuntaamaan ylimääräisen energian ja tuonut kurinalaisuutta muuhunkin elämään, kuten koulunkäynti.
Mielestäni joukkueessa valmentajat opettavat hienosti miten toista kohdellaan ja kannustetaan. Kaikenlainen väkivalta on kielletty, kiusata ei saa ketään ja muita kunnioitetaan. Jopa koulun hoitamista korostetaan.
Ihan mahtava laji sanoisin!
Just oli Ylessä uutinen, että 30% joukkuelajeja harrastavista lapsista on kohdannut treeneissä tm. harrastustouhuissa KIUSAAMISTA.
Onhan se kiva, jos on joukkueen huippupelaaja, mut sit ne muut...
En haluaisi oman lapseni kärsivän harrastuksessa kiusaamista, kun hän ei ole yhtä hyvä kuin parhaat, tai haluaa harrastaa jotain toista harrastusta tämän joukkuelajin lisäksi. Skippaan, kun lapsi haluaa vain iloista liikuntaa, ei kilpailua!
Eikä kiusaamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Tuo on hyvä huomio, harrastaminen vie huomion pois ei-terveellisistä ja huonoista käytöstavoista. Ja muutenkin lapset eivät varmasti kyllästy ja näin pura sitten energiaa tekemällä huononpia vaintoja elämässään.
Jääkiekossa nuuska ja alkoholi....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletpas hyvä vanhempi :D En mitenkään pysty ymmärtämään tuollaista asennetta.
Oma lapseni, hiukan haastavalla temperamentilla varustettu 11v poika harrastaa jääkiekkoa 4krt viikossa (juuri nämä pitkät iltatreenit) ja viikonloput pelejä. Viime vkonloppuna turnaus jossa 7 peliä.
Tämän lisäksi hän haluaa yleisövuoroille vkonloppu aamuisin.Ilomielin kuskaan ja nautin siitä että toisella on tuollainen iloa ja energiaa tuova asia elämässään. Mielellään myös teen kahvilavuorot ja istun katsomossa. Onhan hän lapseni jonka parasta haluan.
Toki mulla on 2 muutakin (harrastavaa) lasta ja vaativa ura
Miten sinulla jää aikaa muille lapsille ja itsellesi, jos yhden jääkiekkokuskauksia on kuutena päivänä viikossa?
Mulla on mies. Eikä se yhden kuskaus 4km/suunta nyt koko iltaa vie. Otan toisen lapsen kauppaan samalla, jutellaan ja tehdään kotona asioita. Heitän samalla heitäkin treeneihin/kaverille. Se on myös sitä omaa aikaa, haluan olla vapaa-ajan perheeni kanssa. Kavereita näin viikonloppuna salilla/lenkillä tai harvakseltaan lasillisella. Ei ole ”tyhjäkäyntiä” mutta kyllä välillä aikaa lojua hetki sohvallakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se lasten teko ole pakollista eikä laiskan ihmisen hommaa.
Tietäen oman patalaiskan ja mukavuudenhaluisen luonteeni, en ole halunnut lapsia ollenkaan. En todellakaan olisi ollut valmis mihinkään harrastuskuskauksiin, kaverisynttärien järkkäykseen, vanhempainilloissa istumiseen tai mihinkään mitä vanhemmuus vaatii.
Nyt saa vapaapäivinä olla kuin Ellun kana jos haluaa, reissata ja mennä ja tulla silloin kun lystää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän itse kiekkoa huonona liikuntalajina, mutta silti: teet kyllä järkyttävän karhunpalveluksen lapsillesi, jos he eivät todellakaan harrastamitään sykettä nostavaa liikuntaa nuorena, koska mutsi ei jaksa.
Kiittelevät sinua sitten neljänkympin tienoilla kaikkine vaivoineen ja sairauksineen.
Toisaalta mutsi itse raunioituu, jos joutuu istumaan kaikki illat ja viikonloput autossa ja treeneissä. Ei yhden perheenjäsenen harrastus voi määritellä muiden arkea.
Meillä lapsilla on musiikkiharrastukset, minkä lisäksi ulkoillaan perheenä iltaisin, juuri siksi että meillä kaikkilla on oikeus pysyä kunnossa.
Mä käyn usein lenkillä pojan treenien aikana. Mies tekee usein töitä sen ajan, kun hän vie. Mutta kyllä meillä muutenkin aikaa jää aikuisten harrastuksiin ja liikuntaan, vaikka on 3 lasta joista yhdellä monet viikkotreenit.
Tuo kuulostaa - anteeksi vain - juuri siltä mitä en halua. Arvostan perheen yhteisen ajan korkealle.
Sinä et halua ja Sinä arvostat? Minä taas arvostan, että kaikki perheenjäsenet saavat tasapuolisesti perhe-elämästä irti eikä yksi päällepäsmäri sanele mitä haluaa ja ei halua muiden kustannuksella. Usein muuten harrastavissa perheissä vietetään aikaa yhdessä ja monissa passiivissa kaikki on luuri kourassa, että eipä se "yhteinen aika" tarkoita aina mitään laadukasta vuorovaikutusta
Ohis
Kyllä, olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että harrastavissa perheissä vietetään todennäköisesti enemmän aikaa yhdessä.
Mutta minun mielestäni ei ole kysymys harrastavasta perheestä, jos arki pyörii yhden ihmisen urheilun ehdoilla. Se on nimenomaan sitä sanelupolitiikkaa, jossa yksi päättää.
Harrastava perhe taas on sellainen, että mennään porukalla vaikka suunnistamaan ja sen jälkeen suunnitellaan ateria yhdessä ja kokataan. Sellaista arkea pidän ihanteena. Jos jonkun ihanne on toisenlainen, se ei haittaa minua. Mutta se haittaa, jos on pakko inttää että kuusi lapsen harrastuskertaa viikossa ei ole pois mistään muusta.
Miksi vedät ääripäihin? Eikö perheenjäsenillä tule olla mitään omaa ja yksilöllistä? Meillä yhdessä kokkaaminen ei ole mikään harrastus, vaan ihan peruselämää. Sen lisäksi että on se perheen yhteinen aika, on myös sitä kuuluisaa omaa aikaa jokaisella. Se auttaa myös lapsia toimimaan erilaisissa sosiaalisissa ympäristöissä ja itsenäistymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo nyt on kaikkein kamalinta, jos harrastus pitää valita ihan pienenä, eikä sitä voi ikinä edes vaihtaa. Odottaa vain sitä hetkeä, kun loukkaantuu tai muuten tipahtaa joukkueesta, ja yksinäinen elämä alkaa.
VANHEMMAT valitsee pienen lapsen harrastuksen, ei lapsi itse.
Käy katsomassa 3-v. luistelukoulua, niin näet...
Vierailija kirjoitti:
Oletpas hyvä vanhempi :D En mitenkään pysty ymmärtämään tuollaista asennetta.
Oma lapseni, hiukan haastavalla temperamentilla varustettu 11v poika harrastaa jääkiekkoa 4krt viikossa (juuri nämä pitkät iltatreenit) ja viikonloput pelejä. Viime vkonloppuna turnaus jossa 7 peliä.
Tämän lisäksi hän haluaa yleisövuoroille vkonloppu aamuisin.Ilomielin kuskaan ja nautin siitä että toisella on tuollainen iloa ja energiaa tuova asia elämässään. Mielellään myös teen kahvilavuorot ja istun katsomossa. Onhan hän lapseni jonka parasta haluan.
Toki mulla on 2 muutakin (harrastavaa) lasta ja vaativa ura
Arvaan että sen vaativan uran työt alkavat aikaisintaan 8-9 aamulla, tai sitä voi tehdä etänä, ainakin välillä. Jos työt alkaisivat esim.klo 5 aamulla, ei illalla enää jaksaisi kuskata lasta harrastuksiin. Harrastuksen pitäisi olla sellainen, jonka lapsi itse hoitaa pääsääntöisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pienten lasten vanhemmille: Lasten ollessa pieniä on kiva harrastaa yhdessä, mutta mitäs muksut tekevät teininä vapaa-ajalla? Toki voivat käydä esim. laskettelemassa harvakseltaan perheen kanssa. Aika yksinäistä tulee olemaan, kun kaverit harrastaa arki iltasin ja ovat esim. pelimatkoilla viikonloppuisin. Jos teini haluaa aloittaa joukkueharrastuksen, harvassa on joukkueet, jotka ottavat riveihinsä 13- vuotiaan osaamattoman pelaajan.
13-vuotiaan pelaajan vanhempi taas saa jännittää joka ikinen vuosi, mahtuuko lapsi taidollisesti joukkueeseen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastaminen tukee ja edesauttaa lapsen kehittymistä monilla eri osa-alueilla. Lapsi, joka ei harrasta ei välttämättä kehity yhtä hyvin kuin ne, jotka harrastavat.
Kannattaa siinä mielessä miettiä, onko oma nukkuminen tärkeämpää kuin lapsen kehittyminen.
Kaikki harrastukset eivät ole liikuntaharrastuksia. Ja liikuntaa voi harrastaa myös vähemmän sitovasti.
En sanonut missään kohtaa liikuntaharrastuksesta. Puhuin harrastamisesta.
Tosin jos puhutaan parhaimmista harrastuksista, jotka tukevat lapsen kehittymistä niin niihin ehdottomasti kuuluu joukkueharrastukset ja liikuntaharrastukset.
Jos suoraan sanotaan, niin asenteesi on perseestä. Riittävä liikunta on tietysti tärkeää, mutta sitä ei ole mikää pakko harrastaa ohjatusti tai joukkueessa. Ylipäätään todella monia asioita voi harrastaa omatoimisesti ja silloin kun siltä tuntuu, mutta näitä ei ikävä kyllä useinkaan lasketa harrastuksiksi.
Tässä ei ollut kyse omasta asenteestani, vaan ihan psykologiselta kannalta ja kehityspsykologiassa puhutaan harrastuksen tärkeydestä lapselle, varsinkin joukkue- ja liikuntaharrastuksien.
Hei, sinähän taidat olla se, joka toisessa ketjussa kertoi että "kehityspsykologiaan" kuuluu osata pyöräillä 7 vuoden iässä.
Et ole sitten vieläkään googlannut mitä se kehityspsykologia on.
En ole ollut missään keskustelussa puhumassa pyöräilystä, joten en tiedä mistä puhut.
Kehityspsykologia on psykologian osa-alue, jossa tutkitaan ihmisten kehitysvaiheita eri iässä ja miten eri asiat vaikuttavat näissä vaiheissa.
Mutta kehityspsykologiassa ei todellakaan korosteta joukkueurheilun tärkeyttä. Psykologia on tiedettä, tiede tutkii ilmiöitä eikä arvota niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
En haluaisi altistaa lapsia niille kaukalon laidalla rähiseville lätkävanhemmille, isiä suurin osa heistä.
Vierailija kirjoitti:
Oletpas hyvä vanhempi :D En mitenkään pysty ymmärtämään tuollaista asennetta.
Oma lapseni, hiukan haastavalla temperamentilla varustettu 11v poika harrastaa jääkiekkoa 4krt viikossa (juuri nämä pitkät iltatreenit) ja viikonloput pelejä. Viime vkonloppuna turnaus jossa 7 peliä.
Tämän lisäksi hän haluaa yleisövuoroille vkonloppu aamuisin.Ilomielin kuskaan ja nautin siitä että toisella on tuollainen iloa ja energiaa tuova asia elämässään. Mielellään myös teen kahvilavuorot ja istun katsomossa. Onhan hän lapseni jonka parasta haluan.
Toki mulla on 2 muutakin (harrastavaa) lasta ja vaativa ura
Ne on juurikin nämä haastavalla temperamentilla varustetut jääkiekkoilijapojat joiden vuoksi toivoin omalle lapselle muuta harrastusta, kun tekarit teini-iässä on niin hankalat.
Liikunnaölisesti lahjalkkalla lapsella ja vanhemmalla on helppoa.
Ei meillä muilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
Ei vaan harrastaa niin, että harrastuksen pystyisi pitämään mukana aikuisuuteen asti, niin ettei se olisi joko tai.
Vanhempien kunnianhimolla ei ole rajaa...
Ei loukkaantumisia tai vammoja, harrastamisen määrä kasvanut vähitellen ja poika ollut aina hyvin fyysinen ja liikkuvainen. Ei ehkä niin iso kontrasti ole tullut harrastuksen aloittamisesta. Jotakin hän tekisi kuitenkin kaiket illat vaikkei pelaisi; pihapelit, pyöräily, ulkojäät yms.
Kouluun vaikuttanut niin että onnistumisen kokemukset jääkiekossa nostaneet vähän huonoa itsetuntoa koulussa (se ei oikein kiinnosta tai suju) joten koulukin sujuu vähän paremmin.