Lue keskustelun säännöt.
Onneks meidän lapsi ei harrasta. En vaan jaksais.
13.04.2019 |
Kattelin taas aamulla kun naapurit 7.30 aikaan roudas lapset peliin/treeneihin. Pitkin viikkoo kuskaavat lapsia treeneihin ja välillä tosi myöhään tulevat kotiin (klo 21 jälkeen).
Onneks meillä ei harrasteta. Kun ei viikonloppuisinkaan sais nukkua.
Kommentit (214)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän itse kiekkoa huonona liikuntalajina, mutta silti: teet kyllä järkyttävän karhunpalveluksen lapsillesi, jos he eivät todellakaan harrastamitään sykettä nostavaa liikuntaa nuorena, koska mutsi ei jaksa.
Kiittelevät sinua sitten neljänkympin tienoilla kaikkine vaivoineen ja sairauksineen.
Toisaalta mutsi itse raunioituu, jos joutuu istumaan kaikki illat ja viikonloput autossa ja treeneissä. Ei yhden perheenjäsenen harrastus voi määritellä muiden arkea.
Meillä lapsilla on musiikkiharrastukset, minkä lisäksi ulkoillaan perheenä iltaisin, juuri siksi että meillä kaikkilla on oikeus pysyä kunnossa.
Lapsen harrastuksessa tapaa myös muita vanhempia eli uusia ihmisiä. Se on sosiaalista.
Enkä minä ainakaan istu missään ratin takana, vaan lenkitän koirat sillä aikaa ja käyn kaupassa.
Ja kimppakyydit on keksitty.
Huh huh. Muun voisin vielä kestää, jäkismutseja en.
Ihan oikeasti en voi ymmärtää , että arki ja aikuisen kaverisuhteet pyörivät lapsen harrastuksen ympärillä. Eihän se voi olla aiheuttamatta paineita. Niin kuin Sinkkonen sanoo, jättäkää ne lapsenne rauhaan.
Se vaihe, kun lapsi itse haluaa lopettaa hatrastuksen, mutta äiti ei kun kaverit jäävät jäkis- tai futismammoihin. Tai kun lapsi jää ulos joukkueesta ja kaverit joukkueeseen... todella tervehenkistä junioripelaamista jo alakouluiässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastaminen tukee ja edesauttaa lapsen kehittymistä monilla eri osa-alueilla. Lapsi, joka ei harrasta ei välttämättä kehity yhtä hyvin kuin ne, jotka harrastavat.
Kannattaa siinä mielessä miettiä, onko oma nukkuminen tärkeämpää kuin lapsen kehittyminen.
Ystäväni pelasi aikoinaan juniorijääkiekkoa erään SM liigajoukkueen riveissä. Lukuoikäisenä lopetti, kun harjoitus-ja pelimäärät nousivat sellaisiksi, että haittasivat koulunkäyntiä. Koulu sujui hyvin, kuten myös jatko-opinnot yliopistossa.
Onko jääkiekko enemmän ammattikouluun menevien laji?Miten olet saanut viittauksen jääkiekosta ja ammattikoulusta, kun juuri kerroit ystävästäsi joka pelasi jääkiekkoa ja kävi lukion ja yliopiston (vaikka lopetti jääkiekon tosin)
Nimenomaan lopetti...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastaminen tukee ja edesauttaa lapsen kehittymistä monilla eri osa-alueilla. Lapsi, joka ei harrasta ei välttämättä kehity yhtä hyvin kuin ne, jotka harrastavat.
Kannattaa siinä mielessä miettiä, onko oma nukkuminen tärkeämpää kuin lapsen kehittyminen.
Kaikki harrastukset eivät ole liikuntaharrastuksia. Ja liikuntaa voi harrastaa myös vähemmän sitovasti.
En sanonut missään kohtaa liikuntaharrastuksesta. Puhuin harrastamisesta.
Tosin jos puhutaan parhaimmista harrastuksista, jotka tukevat lapsen kehittymistä niin niihin ehdottomasti kuuluu joukkueharrastukset ja liikuntaharrastukset.
Jos suoraan sanotaan, niin asenteesi on perseestä. Riittävä liikunta on tietysti tärkeää, mutta sitä ei ole mikää pakko harrastaa ohjatusti tai joukkueessa. Ylipäätään todella monia asioita voi harrastaa omatoimisesti ja silloin kun siltä tuntuu, mutta näitä ei ikävä kyllä useinkaan lasketa harrastuksiksi.
Tässä ei ollut kyse omasta asenteestani, vaan ihan psykologiselta kannalta ja kehityspsykologiassa puhutaan harrastuksen tärkeydestä lapselle, varsinkin joukkue- ja liikuntaharrastuksien.
Hei, sinähän taidat olla se, joka toisessa ketjussa kertoi että "kehityspsykologiaan" kuuluu osata pyöräillä 7 vuoden iässä.
Et ole sitten vieläkään googlannut mitä se kehityspsykologia on.
Kuskaaminen on monessa tapauksessa ainoa vaihtoehto. Esim. meillä keskimmäinen aloitti jalkapalloharrastuksen tuossa kotikentällä, mutta emme toki 5-vuotiasta sinne yksin päästäneet (matkaa 500 metriä mutta pari tien ylitystä eikä lapsi todellakaan halunnut kulkea yksin). Harkat olivat kahdesti viikossa parin vuoden ajan. Sitten yllättäen sen joukkueen harkat siirtyivät 7 km päähän, matkalla paljon jalkakäytävätöntä tieosuutta, teiden ylityksiä, risteyksiä jne. En todellakaan uskaltanut 7-vuotiasta päästää pyöräilemään tuota matkaa. Nyt 9-vuotiaalla treenejä on neljä kertaa viikossa ja päälle pelit viikonloppuisin (alkavat usein eri puolilla Etelä-Suomea klo 8-9). Treenipaikat vaihtelevat 7-30 km välillä, joten kuskaus on edelleen se paras vaihtoehto, varsinkin kun treenit loppuvat usein vasta klo 20.15.
Vanhin 12v harrastaa jääkiekkoa. Kiekkokassia ei todellakaan voi raahata edes parin kilometrin matkaa, meillä matkaa jäähallille on 7 km. Pelejä on tosiaan viikonloppuisin samaan tyyliin kuin jalkapallossakin, onneksi ei kuitenkaan niin aikaisin. Varhaisimmat pelit ovat meillä alkaneet klo 9. Tosin matkaa voi olla taas jopa 100 km.
Nuorinta kuskaamme neljä kertaa viikossa (yhdet treenit sunnuntaina ja muut viikolla) 25 km matkan treeneihin. Hän harrastaa tanssia.
Kuskaukset onnistuvat, kun meitä on kaksi vanhempaa ja välillä pääsee jonkun kaverin kyydissä. Ei tule mieleenkään kieltää lasten harrastukset, kun nämä ovat ne valikoituneet lukuisten kokeilujen jälkeen.
Plussaa on se, että näkee lasten innokkuuden eikä tarvitse heitä ikinä patistella, kun ovat itse saaneet lajinsa valita. Kaikki kolme harjoittelevat ja treenaavat ahkerasti myös vapaa-aikana eli innostusta löytyy. Lisäksi plussana on liikunnan määrä. Kun asiantuntijat suosttelevat jopa kolmea tuntia päivässä sykettä nostavaa liikuntaa, niin fakta on, että koulupäivän aikana ei sitä noin vain saadakaan enää. Ohjatussa liikunnassa kehoa treenataan myös monipuolisesti, ja ainakin vanhimmalla on mukaan tullut terveellisen ruoan ohjeistukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastaminen tukee ja edesauttaa lapsen kehittymistä monilla eri osa-alueilla. Lapsi, joka ei harrasta ei välttämättä kehity yhtä hyvin kuin ne, jotka harrastavat.
Kannattaa siinä mielessä miettiä, onko oma nukkuminen tärkeämpää kuin lapsen kehittyminen.
Kaikki harrastukset eivät ole liikuntaharrastuksia. Ja liikuntaa voi harrastaa myös vähemmän sitovasti.
En sanonut missään kohtaa liikuntaharrastuksesta. Puhuin harrastamisesta.
Tosin jos puhutaan parhaimmista harrastuksista, jotka tukevat lapsen kehittymistä niin niihin ehdottomasti kuuluu joukkueharrastukset ja liikuntaharrastukset.
Mutta jostain syystä todelliset menestyjät ovat yksilölajien harrastajia. Älykköjen lajeja ovat esim. suunnistus, pyöräily, golf, hiihtolajit, juoksu ja purjehdus.
Onko sinulla antaa tutkimusta tai vastaavaa väitteestäsi?
tunsin muuten aikoinaan perheitä, joiden lapset harrastivat hiitolajia. Eivät he koskaan harrastaneet täysin yksin, vaan kyllä siinäkin mentiin joukkueena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastaminen tukee ja edesauttaa lapsen kehittymistä monilla eri osa-alueilla. Lapsi, joka ei harrasta ei välttämättä kehity yhtä hyvin kuin ne, jotka harrastavat.
Kannattaa siinä mielessä miettiä, onko oma nukkuminen tärkeämpää kuin lapsen kehittyminen.
Kaikki harrastukset eivät ole liikuntaharrastuksia. Ja liikuntaa voi harrastaa myös vähemmän sitovasti.
En sanonut missään kohtaa liikuntaharrastuksesta. Puhuin harrastamisesta.
Tosin jos puhutaan parhaimmista harrastuksista, jotka tukevat lapsen kehittymistä niin niihin ehdottomasti kuuluu joukkueharrastukset ja liikuntaharrastukset.
Jos suoraan sanotaan, niin asenteesi on perseestä. Riittävä liikunta on tietysti tärkeää, mutta sitä ei ole mikää pakko harrastaa ohjatusti tai joukkueessa. Ylipäätään todella monia asioita voi harrastaa omatoimisesti ja silloin kun siltä tuntuu, mutta näitä ei ikävä kyllä useinkaan lasketa harrastuksiksi.
Tässä ei ollut kyse omasta asenteestani, vaan ihan psykologiselta kannalta ja kehityspsykologiassa puhutaan harrastuksen tärkeydestä lapselle, varsinkin joukkue- ja liikuntaharrastuksien.
Liikuntaharrastusten, erityisesti joukkuelajien suurin ongelma on siinä, että niitä on pakko harrastaa tavoitteellisesti, jos haluaa harrastaa. Se tarkoittaa valtavia harjoitusmääriä jo alakouluikäisenä ja murrosiässä pakkoa valita joko koulu tai harrastus. Moni valitsee koulun, koska ymmärtää ettei NHL-ura ole realismia, ja samalla tipahtaa vuosikausien kaveriporukan ulkopuolelle. Järkevää? Ei. Harvoja yksilölajejakaan voi harrastaa vain huvikseen, vaan ennemmin tai myöhemmin tulee eteen epäinhimillinen määrä harjoituksia tai harrastuksen lopettaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastaminen tukee ja edesauttaa lapsen kehittymistä monilla eri osa-alueilla. Lapsi, joka ei harrasta ei välttämättä kehity yhtä hyvin kuin ne, jotka harrastavat.
Kannattaa siinä mielessä miettiä, onko oma nukkuminen tärkeämpää kuin lapsen kehittyminen.
Kaikki harrastukset eivät ole liikuntaharrastuksia. Ja liikuntaa voi harrastaa myös vähemmän sitovasti.
En sanonut missään kohtaa liikuntaharrastuksesta. Puhuin harrastamisesta.
Tosin jos puhutaan parhaimmista harrastuksista, jotka tukevat lapsen kehittymistä niin niihin ehdottomasti kuuluu joukkueharrastukset ja liikuntaharrastukset.
Jos suoraan sanotaan, niin asenteesi on perseestä. Riittävä liikunta on tietysti tärkeää, mutta sitä ei ole mikää pakko harrastaa ohjatusti tai joukkueessa. Ylipäätään todella monia asioita voi harrastaa omatoimisesti ja silloin kun siltä tuntuu, mutta näitä ei ikävä kyllä useinkaan lasketa harrastuksiksi.
Tässä ei ollut kyse omasta asenteestani, vaan ihan psykologiselta kannalta ja kehityspsykologiassa puhutaan harrastuksen tärkeydestä lapselle, varsinkin joukkue- ja liikuntaharrastuksien.
Hei, sinähän taidat olla se, joka toisessa ketjussa kertoi että "kehityspsykologiaan" kuuluu osata pyöräillä 7 vuoden iässä.
Et ole sitten vieläkään googlannut mitä se kehityspsykologia on.
En ole ollut missään keskustelussa puhumassa pyöräilystä, joten en tiedä mistä puhut.
Kehityspsykologia on psykologian osa-alue, jossa tutkitaan ihmisten kehitysvaiheita eri iässä ja miten eri asiat vaikuttavat näissä vaiheissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pienten lasten vanhemmille: Lasten ollessa pieniä on kiva harrastaa yhdessä, mutta mitäs muksut tekevät teininä vapaa-ajalla? Toki voivat käydä esim. laskettelemassa harvakseltaan perheen kanssa. Aika yksinäistä tulee olemaan, kun kaverit harrastaa arki iltasin ja ovat esim. pelimatkoilla viikonloppuisin. Jos teini haluaa aloittaa joukkueharrastuksen, harvassa on joukkueet, jotka ottavat riveihinsä 13- vuotiaan osaamattoman pelaajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän itse kiekkoa huonona liikuntalajina, mutta silti: teet kyllä järkyttävän karhunpalveluksen lapsillesi, jos he eivät todellakaan harrastamitään sykettä nostavaa liikuntaa nuorena, koska mutsi ei jaksa.
Kiittelevät sinua sitten neljänkympin tienoilla kaikkine vaivoineen ja sairauksineen.
Toisaalta mutsi itse raunioituu, jos joutuu istumaan kaikki illat ja viikonloput autossa ja treeneissä. Ei yhden perheenjäsenen harrastus voi määritellä muiden arkea.
Meillä lapsilla on musiikkiharrastukset, minkä lisäksi ulkoillaan perheenä iltaisin, juuri siksi että meillä kaikkilla on oikeus pysyä kunnossa.
Mä käyn usein lenkillä pojan treenien aikana. Mies tekee usein töitä sen ajan, kun hän vie. Mutta kyllä meillä muutenkin aikaa jää aikuisten harrastuksiin ja liikuntaan, vaikka on 3 lasta joista yhdellä monet viikkotreenit.
Tuo kuulostaa - anteeksi vain - juuri siltä mitä en halua. Arvostan perheen yhteisen ajan korkealle.
Sinä et halua ja Sinä arvostat? Minä taas arvostan, että kaikki perheenjäsenet saavat tasapuolisesti perhe-elämästä irti eikä yksi päällepäsmäri sanele mitä haluaa ja ei halua muiden kustannuksella. Usein muuten harrastavissa perheissä vietetään aikaa yhdessä ja monissa passiivissa kaikki on luuri kourassa, että eipä se "yhteinen aika" tarkoita aina mitään laadukasta vuorovaikutusta
Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastaminen tukee ja edesauttaa lapsen kehittymistä monilla eri osa-alueilla. Lapsi, joka ei harrasta ei välttämättä kehity yhtä hyvin kuin ne, jotka harrastavat.
Kannattaa siinä mielessä miettiä, onko oma nukkuminen tärkeämpää kuin lapsen kehittyminen.
Ystäväni pelasi aikoinaan juniorijääkiekkoa erään SM liigajoukkueen riveissä. Lukuoikäisenä lopetti, kun harjoitus-ja pelimäärät nousivat sellaisiksi, että haittasivat koulunkäyntiä. Koulu sujui hyvin, kuten myös jatko-opinnot yliopistossa.
Onko jääkiekko enemmän ammattikouluun menevien laji?
En tiedä, mutta mun mieheni lopetti jalkapallon yläkouluiässä, koska seurasta alkoi tulla vaatimuksia, ettei saisi harrastaa muuta.
Tilalle sitten löytyi yksilölaji, jonka piirissä sai olla muutakin elämää. Mieheni eteni tuossa yksilölajissa valmentajatasolle ja pääharrastuksessa (ei urheilu) ammattiin saakka.
Mikä noita joukkuetyyppejä oikein riivaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastaminen tukee ja edesauttaa lapsen kehittymistä monilla eri osa-alueilla. Lapsi, joka ei harrasta ei välttämättä kehity yhtä hyvin kuin ne, jotka harrastavat.
Kannattaa siinä mielessä miettiä, onko oma nukkuminen tärkeämpää kuin lapsen kehittyminen.
Kaikki harrastukset eivät ole liikuntaharrastuksia. Ja liikuntaa voi harrastaa myös vähemmän sitovasti.
En sanonut missään kohtaa liikuntaharrastuksesta. Puhuin harrastamisesta.
Tosin jos puhutaan parhaimmista harrastuksista, jotka tukevat lapsen kehittymistä niin niihin ehdottomasti kuuluu joukkueharrastukset ja liikuntaharrastukset.
Jos suoraan sanotaan, niin asenteesi on perseestä. Riittävä liikunta on tietysti tärkeää, mutta sitä ei ole mikää pakko harrastaa ohjatusti tai joukkueessa. Ylipäätään todella monia asioita voi harrastaa omatoimisesti ja silloin kun siltä tuntuu, mutta näitä ei ikävä kyllä useinkaan lasketa harrastuksiksi.
Tässä ei ollut kyse omasta asenteestani, vaan ihan psykologiselta kannalta ja kehityspsykologiassa puhutaan harrastuksen tärkeydestä lapselle, varsinkin joukkue- ja liikuntaharrastuksien.
Liikuntaharrastusten, erityisesti joukkuelajien suurin ongelma on siinä, että niitä on pakko harrastaa tavoitteellisesti, jos haluaa harrastaa. Se tarkoittaa valtavia harjoitusmääriä jo alakouluikäisenä ja murrosiässä pakkoa valita joko koulu tai harrastus. Moni valitsee koulun, koska ymmärtää ettei NHL-ura ole realismia, ja samalla tipahtaa vuosikausien kaveriporukan ulkopuolelle. Järkevää? Ei. Harvoja yksilölajejakaan voi harrastaa vain huvikseen, vaan ennemmin tai myöhemmin tulee eteen epäinhimillinen määrä harjoituksia tai harrastuksen lopettaminen.
Minulla on serkkuni, joka lopetti jääkiekon pelaamisen siirtyessään amaattikouluun ja sieltä ammattikorkeaan, mutta hänen parhaammat ystävät ovat yhä ne samat, jotka pelasivat hänen kanssaan jääkiekkoa.
Ei sen harrastamisen tarkoituksena ole, että lapsesta kehittyisi joku superharrastaja, vaan että se on tukemassa lapsen kehitystä, niin sosiaalisesti kuin fyysiesti. Jos harrastamiesta on enemmän haittaa, kuin hyötyä niin tottakai ei sitä silloin kannata harrastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä vaan jaksoin kuskata. Ja reissattiin muutenkin. Halusin antaa lapselle sydämensivistystä, yleissivistystä ja rakkautta urheiluun.
Terkuin: Yh-Äiti
Vierailija kirjoitti:
En ole ap, mutta toivon sydämestäni että poikani pysyvät kaukana tuosta maailmasta. Toki tuen heitä kaikin keinoin, jos haluavat sinne jäälle haastavatemperamenttisten lasten kanssa, mutta toivottavasti ei tarvitsisi.
Mullakin on aikanaan tuollaisia ennakkoluuloja... Mutä mä halusin tällä sanoa on että kun ylimääräisen energian purkaa (poika) näin niin siitä tulee jotain hyvää ja positiivista ihan kaikille. Hän on aina ollut mitä sosiaalisin ja ystävällisin toisille (kaverit, läheiset) mutta tämä harrastus on auttanut suuntaamaan ylimääräisen energian ja tuonut kurinalaisuutta muuhunkin elämään, kuten koulunkäynti.
Mielestäni joukkueessa valmentajat opettavat hienosti miten toista kohdellaan ja kannustetaan. Kaikenlainen väkivalta on kielletty, kiusata ei saa ketään ja muita kunnioitetaan. Jopa koulun hoitamista korostetaan.
Ihan mahtava laji sanoisin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Mua ei ikinä lapsena viety yhtään mihinkään harrastukseen vaikka olisin halunnut. Itse vien lapsiani ilomielin harrastuksiin ja en voi käsittää joidenkin asennetta yhtään, että lapsia ei viedä harrastuksiin.
Ja olen kyllä joukkuelajien kannalla jos ne vaan lapsia kiinnostavat. Nyt olen seurannut hyvinkin läheltä jääkiekkoharjoittelua ja miten se on pienessä ajassa kehittänyt esim. lapseni pettymyksen sietokykyä. Ihanaa myös katsoa miten lapset rakastavat harrastuksiaan ja lähtevät niihin ilomielin. Voiko vanhempi enempää toivoa. Ja jos joku päivä sanovat että eivät enää halua harrastaa, niin ei väkisin. Lapsien ja meidän perheen valinta on tämä ja sitä ei tarvitse ulkopuolisten sen kummemmin ihmetellä ja miettiä. Miettikää vaan omaa elämäämme ja pitäkää siitä huolta.
15-vuotias ainokaiseni on käynyt nyt kymmenen vuotta kuviksessa kerran viikossa. Sinne kuskaan tosi mielelläni ja kustannan myös taidetarvikkeet kotona käytettäväksi. Ihana harrastus ja tyttö on todella taitava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän itse kiekkoa huonona liikuntalajina, mutta silti: teet kyllä järkyttävän karhunpalveluksen lapsillesi, jos he eivät todellakaan harrastamitään sykettä nostavaa liikuntaa nuorena, koska mutsi ei jaksa.
Kiittelevät sinua sitten neljänkympin tienoilla kaikkine vaivoineen ja sairauksineen.
Toisaalta mutsi itse raunioituu, jos joutuu istumaan kaikki illat ja viikonloput autossa ja treeneissä. Ei yhden perheenjäsenen harrastus voi määritellä muiden arkea.
Meillä lapsilla on musiikkiharrastukset, minkä lisäksi ulkoillaan perheenä iltaisin, juuri siksi että meillä kaikkilla on oikeus pysyä kunnossa.
Mä käyn usein lenkillä pojan treenien aikana. Mies tekee usein töitä sen ajan, kun hän vie. Mutta kyllä meillä muutenkin aikaa jää aikuisten harrastuksiin ja liikuntaan, vaikka on 3 lasta joista yhdellä monet viikkotreenit.
Tuo kuulostaa - anteeksi vain - juuri siltä mitä en halua. Arvostan perheen yhteisen ajan korkealle.
Sinä et halua ja Sinä arvostat? Minä taas arvostan, että kaikki perheenjäsenet saavat tasapuolisesti perhe-elämästä irti eikä yksi päällepäsmäri sanele mitä haluaa ja ei halua muiden kustannuksella. Usein muuten harrastavissa perheissä vietetään aikaa yhdessä ja monissa passiivissa kaikki on luuri kourassa, että eipä se "yhteinen aika" tarkoita aina mitään laadukasta vuorovaikutusta
Ohis
Kyllä, olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että harrastavissa perheissä vietetään todennäköisesti enemmän aikaa yhdessä.
Mutta minun mielestäni ei ole kysymys harrastavasta perheestä, jos arki pyörii yhden ihmisen urheilun ehdoilla. Se on nimenomaan sitä sanelupolitiikkaa, jossa yksi päättää.
Harrastava perhe taas on sellainen, että mennään porukalla vaikka suunnistamaan ja sen jälkeen suunnitellaan ateria yhdessä ja kokataan. Sellaista arkea pidän ihanteena. Jos jonkun ihanne on toisenlainen, se ei haittaa minua. Mutta se haittaa, jos on pakko inttää että kuusi lapsen harrastuskertaa viikossa ei ole pois mistään muusta.
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Tuo on hyvä huomio, harrastaminen vie huomion pois ei-terveellisistä ja huonoista käytöstavoista. Ja muutenkin lapset eivät varmasti kyllästy ja näin pura sitten energiaa tekemällä huononpia vaintoja elämässään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän itse kiekkoa huonona liikuntalajina, mutta silti: teet kyllä järkyttävän karhunpalveluksen lapsillesi, jos he eivät todellakaan harrastamitään sykettä nostavaa liikuntaa nuorena, koska mutsi ei jaksa.
Kiittelevät sinua sitten neljänkympin tienoilla kaikkine vaivoineen ja sairauksineen.
Toisaalta mutsi itse raunioituu, jos joutuu istumaan kaikki illat ja viikonloput autossa ja treeneissä. Ei yhden perheenjäsenen harrastus voi määritellä muiden arkea.
Meillä lapsilla on musiikkiharrastukset, minkä lisäksi ulkoillaan perheenä iltaisin, juuri siksi että meillä kaikkilla on oikeus pysyä kunnossa.
Mä käyn usein lenkillä pojan treenien aikana. Mies tekee usein töitä sen ajan, kun hän vie. Mutta kyllä meillä muutenkin aikaa jää aikuisten harrastuksiin ja liikuntaan, vaikka on 3 lasta joista yhdellä monet viikkotreenit.
Tuo kuulostaa - anteeksi vain - juuri siltä mitä en halua. Arvostan perheen yhteisen ajan korkealle.
Ei tarvitse pyytää anteeksi :) meillä on onnelliset lapset ja vanhemmat, kuten varmasti teilläkin!
Miten olet saanut viittauksen jääkiekosta ja ammattikoulusta, kun juuri kerroit ystävästäsi joka pelasi jääkiekkoa ja kävi lukion ja yliopiston (vaikka lopetti jääkiekon tosin)