Millä perustelet näkemyksen 'oma kansa ensin'?
Aika moni maltillinenkin taho on sitä mieltä että 'oman maan kansalaiset' tulee asettaa rahan- tai vaikkapa hoitopaikkojen jaossa muiden edelle.
Millä perustelet tämän ajatuksen? On selvää, etteivät esimerkiksi Suomen resurssit riitä kaikille maailmassa, mutta miksi syntyminen tietyllä alueella, mihin ei ole itse voinut vaikuttaa, oikeuttaisi yksilön erillisasemaan? Pitäisikö huomioon ottaa myös se, mitä yksilö on itse tehnyt? Onko edellisten sukupolvien tekemä työ asia, jonka perusteella 'oman maan kansalainen' on oikeutettu maailman mittakaavassa suunnattomiin etuihin, vaikkei itse tekisi mitään rakentavaa?
Kommentit (125)
Vierailija kirjoitti:
Jos uskoo Raamattuun niin sielläkin jo ammoisina aikoina ihmiset halusivat yhdistää kaikki kansat ja ottaa käyttöön yhteisen kielen, mutta Jumala hajotti kansat omilleen, omiksi kielikseen ja kansoikseen. Eli edes lähimmäisenrakkauden vaade kristinuskossa ei edellytä luopumista siitä, että saa olla kansallistunne.
Jumala tiesi, etteivät kaikki maailman kansat yksinkertaisesti pysty elämään sovussa ja samoilla säännöillä. Siksi tarvitaan eri kansoja, eri kieliä, valtioita ja rajoja.

Juuri näin. Ja jos ilmestyskirjan tapahtumat ovat aikeissa tapahtua, maailma yhdistyy loppumetreillään pieneksi hetkeksi ja silloin on loppu käsillä ja kaikki ongelmat lankeavat ihmiskunnan päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi tulla valmiiseen pöytään antamatta omaa panosta. Sitä panosta ei vain ole pahemmin näiltä vapaamatkustajilta herunut.
Tosiaan, tätä maata on rakennettu edellisten sukupolvien voimin hyvinvointivaltioksi, nyt ollaan luisumassa pois siitä ja suurena syynä ovat nämä massat, jotka tulivat ilmaiseen elämään.
Kyllähän se on länsimaat, jotka jo aika pitkään on loisineet kolmannen maailman maiden kustannuksella. Ihan oikein meille, että tilanteeseen aikanaan tulee tasoitusta. Parempi suostua tähän mieluummin hyvällä kuin pahalla.
Kuinka monta siirtomaata Suomella on ollut riistettävänä? Aivan, ei yhtään. Jos syyllisiä kolmannen maailman maiden kurjuuteen pitää etsiä, niin eiköhän ne pahikset ole Saksa, Ranska, Iso-Britannia, Hollanti. Italia, Portugali, USA ynnä muut, EI Suomi.
Kyllä suomalaisetkin oman osansa kolmansien maiden ihmisten selkänahasta repii ihan tänäkin päivänä. Mieti missä sun vaatteet on tehty. Kahvi kasvatettu. Hedelmät viljelty. Elektroniikka kasattu. Ja niin edelleen.

Vastaväite. Vielä muutama vuosikymmen sitten vaatteita ja kenkiä tehtiin paljon Suomessa, mikä oli meille itsellemme parempi. Osa ei kuitenkaan ole halunnut maksaa niin korkeaa hintaa ja sitten toisaalta aasialaiset ovat halunneet ottaa tuotantoa kontolleen ja kyllä -heidänkin elintasonsa on noussut tämän myötä samalla kuin meillä ongelmat lisääntyneet. Eli joo, puolestani voidaan siirtää tuotanto takaisin tänne, mutta eivät ne bangladeshilaisetkaan sitä halua.

Juu niin siinä kävi. Mutta tänä päivänä me hommataan kaikki se skeida kolmansista maista siellä asuvien ihmisten kustannuksella. (vaikka bangladeshilainen ei halua työstään luopua, niin onhan se joka tapauksessa paskaa että me läskit länkkärit onnessaan maksetaan hiluja tuotteesta jonka on valmistanut 13-vuotias ympäripyöreitä työpäiviä vääntäessään kolmen sentin päiväpalkalla samalla kun kauppias käärii voitot taskuunsa)

Nämä asiat ovat nähdäkseni tuotteita kehitysmaissa valmistuttavien yritysten ongelma. On liikaa vaatia kuluttajaa selvittämään, missä hänen ostamansa tuote on valmistettu ja minkälaisissa oloissa. Hyvänä esimerkkinä suomalalainen, tomintaansa eettisenä pitävä Balmuir, jonka tuotteita kuitenkin valmistetaan ala-arvoisissa oloissa:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a20c18af-da39-4cab-997e-52ea375e2f7f
iltalehti kirjoitti:
Suomalaisen luksusbrändi Balmuirin tuotteita tehdään alle kolmen euron päiväpalkalla - kehuu vastuullisuuttaan
Miten tällaisia väitteitä voi yksittäinen kuluttaja tarkistaa?
Pointti olikin siinä että onko reilua ostella sitä kamaa sieltä kehitysmaasta ylipäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi tulla valmiiseen pöytään antamatta omaa panosta. Sitä panosta ei vain ole pahemmin näiltä vapaamatkustajilta herunut.
Tosiaan, tätä maata on rakennettu edellisten sukupolvien voimin hyvinvointivaltioksi, nyt ollaan luisumassa pois siitä ja suurena syynä ovat nämä massat, jotka tulivat ilmaiseen elämään.
Kyllähän se on länsimaat, jotka jo aika pitkään on loisineet kolmannen maailman maiden kustannuksella. Ihan oikein meille, että tilanteeseen aikanaan tulee tasoitusta. Parempi suostua tähän mieluummin hyvällä kuin pahalla.
Kuinka monta siirtomaata Suomella on ollut riistettävänä? Aivan, ei yhtään. Jos syyllisiä kolmannen maailman maiden kurjuuteen pitää etsiä, niin eiköhän ne pahikset ole Saksa, Ranska, Iso-Britannia, Hollanti. Italia, Portugali, USA ynnä muut, EI Suomi.
Kyllä suomalaisetkin oman osansa kolmansien maiden ihmisten selkänahasta repii ihan tänäkin päivänä. Mieti missä sun vaatteet on tehty. Kahvi kasvatettu. Hedelmät viljelty. Elektroniikka kasattu. Ja niin edelleen.
Vastaväite. Vielä muutama vuosikymmen sitten vaatteita ja kenkiä tehtiin paljon Suomessa, mikä oli meille itsellemme parempi. Osa ei kuitenkaan ole halunnut maksaa niin korkeaa hintaa ja sitten toisaalta aasialaiset ovat halunneet ottaa tuotantoa kontolleen ja kyllä -heidänkin elintasonsa on noussut tämän myötä samalla kuin meillä ongelmat lisääntyneet. Eli joo, puolestani voidaan siirtää tuotanto takaisin tänne, mutta eivät ne bangladeshilaisetkaan sitä halua.
Juu niin siinä kävi. Mutta tänä päivänä me hommataan kaikki se skeida kolmansista maista siellä asuvien ihmisten kustannuksella. (vaikka bangladeshilainen ei halua työstään luopua, niin onhan se joka tapauksessa paskaa että me läskit länkkärit onnessaan maksetaan hiluja tuotteesta jonka on valmistanut 13-vuotias ympäripyöreitä työpäiviä vääntäessään kolmen sentin päiväpalkalla samalla kun kauppias käärii voitot taskuunsa)
Ei pidä kuitenkaan yleistää. Joo, jotain lenkkareita voi olla vaikea saada järkevästi tehtynä, mutta vaatteissa voi kyllä kääntää selkänsä kertakäyttövaatteille mahdollisimman paljon ja ostaa kalliimpaa ja harvemmin. Minä en ainakaan sano, että hommaan kaiken skeidn kolmansista maista, koska en tee niin.
Vierailija kirjoitti:
Pointti olikin siinä että onko reilua ostella sitä kamaa sieltä kehitysmaasta ylipäänsä.
No mistäs esim. kännykän ajattelit sitten ostaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi tulla valmiiseen pöytään antamatta omaa panosta. Sitä panosta ei vain ole pahemmin näiltä vapaamatkustajilta herunut.
Tosiaan, tätä maata on rakennettu edellisten sukupolvien voimin hyvinvointivaltioksi, nyt ollaan luisumassa pois siitä ja suurena syynä ovat nämä massat, jotka tulivat ilmaiseen elämään.
Kyllähän se on länsimaat, jotka jo aika pitkään on loisineet kolmannen maailman maiden kustannuksella. Ihan oikein meille, että tilanteeseen aikanaan tulee tasoitusta. Parempi suostua tähän mieluummin hyvällä kuin pahalla.
Kuinka monta siirtomaata Suomella on ollut riistettävänä? Aivan, ei yhtään. Jos syyllisiä kolmannen maailman maiden kurjuuteen pitää etsiä, niin eiköhän ne pahikset ole Saksa, Ranska, Iso-Britannia, Hollanti. Italia, Portugali, USA ynnä muut, EI Suomi.
Kyllä suomalaisetkin oman osansa kolmansien maiden ihmisten selkänahasta repii ihan tänäkin päivänä. Mieti missä sun vaatteet on tehty. Kahvi kasvatettu. Hedelmät viljelty. Elektroniikka kasattu. Ja niin edelleen.
Vastaväite. Vielä muutama vuosikymmen sitten vaatteita ja kenkiä tehtiin paljon Suomessa, mikä oli meille itsellemme parempi. Osa ei kuitenkaan ole halunnut maksaa niin korkeaa hintaa ja sitten toisaalta aasialaiset ovat halunneet ottaa tuotantoa kontolleen ja kyllä -heidänkin elintasonsa on noussut tämän myötä samalla kuin meillä ongelmat lisääntyneet. Eli joo, puolestani voidaan siirtää tuotanto takaisin tänne, mutta eivät ne bangladeshilaisetkaan sitä halua.
Juu niin siinä kävi. Mutta tänä päivänä me hommataan kaikki se skeida kolmansista maista siellä asuvien ihmisten kustannuksella. (vaikka bangladeshilainen ei halua työstään luopua, niin onhan se joka tapauksessa paskaa että me läskit länkkärit onnessaan maksetaan hiluja tuotteesta jonka on valmistanut 13-vuotias ympäripyöreitä työpäiviä vääntäessään kolmen sentin päiväpalkalla samalla kun kauppias käärii voitot taskuunsa)
No se roudaaminen pitäis lopettaa heti. Rajat kiinni. Ei tuoda mitään halpasontaa tänne enää. Tehdään vaatteet Suomessa. Jos t-paita maksaa 30€, niin sitten ostetaan harvemmin. Jos farkut maksaa 150€, niin niin sitten ostetaan harvemmin tai kehitetään menetelmiä, että saadaan ne halvemmiksi. Mua ei ainakana kiinnosta ostaa mitään halpamaista tuotua pa*kaa. Lopettakaa se tuonti.
Tänne tulee lomailemaan ihan vain suomalaisten kustannuksella helvetinmoinen sakki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti olikin siinä että onko reilua ostella sitä kamaa sieltä kehitysmaasta ylipäänsä.
No mistäs esim. kännykän ajattelit sitten ostaa?
Meillä oli vielä 15 vuotta sitten hienot Nokia kännykkätehtaat. Missäs ne nyt on? Mikä järki? Vain pakolliset tuotteet pitäisi tuoda. Esim jotkut raaka-aineet jne.
Adhd-lapsien yleisyys ja vanhemmista piittaamattomuus tarkoittaa yritystä häivyttää ajatus perheestä ventovieraisiin.
Voidaanko kukaan mennä matkustelemaan ihan rahattomana ja se maa maksaa ylläpidon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti olikin siinä että onko reilua ostella sitä kamaa sieltä kehitysmaasta ylipäänsä.
No mistäs esim. kännykän ajattelit sitten ostaa?
Meillä oli vielä 15 vuotta sitten hienot Nokia kännykkätehtaat. Missäs ne nyt on? Mikä järki? Vain pakolliset tuotteet pitäisi tuoda. Esim jotkut raaka-aineet jne.
No ala sinä sitten valmistamaan kännyköitä. Nyt vaan on niin, että hyvin monet elektroniikkatuotteet kootaan kolmansissa maissa, joten ilman todella valikoivaa kulutuskäyttäytymistä eettinen ostaminen on käytännössä mahdotonta.

Osoittakaa se käytännössä. Jokainen voi petrata tuolla saralla. Vaikkapa Ikea on täynnä asiakkaita ja Isku huutaa tyhjyyttään. Pieniä tekoja, joita jokaisen on mahdollista tehdä. Ei koko ongelmaa tarvitse ratkaista kerralla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti olikin siinä että onko reilua ostella sitä kamaa sieltä kehitysmaasta ylipäänsä.
No mistäs esim. kännykän ajattelit sitten ostaa?
Meillä oli vielä 15 vuotta sitten hienot Nokia kännykkätehtaat. Missäs ne nyt on? Mikä järki? Vain pakolliset tuotteet pitäisi tuoda. Esim jotkut raaka-aineet jne.
No ala sinä sitten valmistamaan kännyköitä. Nyt vaan on niin, että hyvin monet elektroniikkatuotteet kootaan kolmansissa maissa, joten ilman todella valikoivaa kulutuskäyttäytymistä eettinen ostaminen on käytännössä mahdotonta.
Oletko koskaan miettinyt miksi on niin? Edellytykset tehdä täällä on tuhottu tämän globalisaation myötä. Järjetön kilpailu on ajanut tähän. Systeemi pitää muuttaa niin, että länsimaissakin voidaan koota elektroniikkaa, valmistaa vaatteita ilman, että napin painalluksella voit tilata 11-vuotiaan aasialaisen valmistavan vastaavan tuotteen.

Aloittakaa ensin omatoimisesti pienistä teoista. Minä en tilaa mitään ulkomaisista nettikaupoista paitsi yhtä erityistuotetta, jota en saa Suomesta. Ok, osa tuotteista voi olla tuotettu ulkomailla, mutta ostolla on myös työllistävä vaikutus Suomeen.
Siksi aion äänestää sunnuntaina persuja ensimmäistä kertaa elämässäni. Olen myös lopettanut kokonaan rahan antamisen hyväntekeväisyyteen, olen muuttanut ajattelutapaani kyynisemmäksi ja epäilen tuntemattomien ihmisten motiiveja. Ennen olin luottavaisempi, sinisilmäisempi ja hyväuskoisempi, mutta myös epäitsekkäämpi ja lempeämpi.