Mitä te pidätte turhana kulutuksena?
Saimme tästä pienen kiistan aikaan ystävän kanssa.
Minusta sellainen kulutus pitäisi karsia pois, jossa tavaraa ei käytetä loppuun. Ystävän mielestä olennaista on tavaroiden määrä. Jos jotain on useampi kappale, se on turhaa, vaikka niitä käytettäisiinkin "loppuun" saakka.
Myönnän, tämä on ns. First world problem. Jos rahaa on vähän käytössä, se yksikin kappale tietysti voi olla liian iso investointi.
Kiista nousi, kun ässähdin takaisin ystävälleni, joka paheksui kylpyhuoneessani olevaa tuotemäärää. Sanoin, että tosiaan tykkään vaihdella vaikkapa suihkusaippuaa, mutta en käytä niitä määrällisesti yhtään sen enempää kuin hän omaansa. Kaikki käytän loppuun, en heitä pois mitään. Joten minun näkökulmastani lopputulos on tasan sama luonnon kannata kuin jos käyttäisin vain yhtä suihkusaippuaa ja ostaisin tiheästi uutta.
Vaatteita en ostele turhaan niitäkään. Minulla ei ole mahdotonta vaatevarastoa, mutta enemmän kuin konmarittavalla ystävällä. Ja koska olen viisikymppinen, vaatteita on kertynyt vuosien mittaan - kun ostaa kestävän perusvaatteen, se on käyttökelpoinen vuosikymmeniä, hyvällä huollolla. Ja heh, päällä niitä ei ole kerrallaan yhtään sen enempää kuin kaverillakaan...
Pitäisin enemmänkin tuhlauksena kertakäyttökulttuuria.
Kommentit (288)
Olen täyttänyt 50 v ja viimeiset 5 v olen tyhjentänyt kotia.
Nyt alkaa olemaan kunnossa. Ei ole tarvinnut ostaa Thailand - Arabiaa vaan ihan Suomessa tehtyä, samoin Hackmann .
Kirjahyllystä on lähtenyt 80% pois, purkkiarsenaali on poistunut keskuudestamme. Lakanoita ja pyyhkeitä on loppuiäksi.
Ostan tänä päivänä max yhden per viikko. Viime viikolla se oli suihkusaippua, toissaviikolla se oli ompelulankaa . Ostan ns suoraan käyttöön.
Asuntolaina on maksettu, rahaa säästyy joka kk todella runsaasti.
Vierailija kirjoitti:
Minusta "turhuutta" ovat järjettömät määrät meikkejä, shampoot, hoitoaineet, erilaiset ihovoiteet, ihonpesuaineet, hiuslakat, muotoilutuotteet, pyykinpesuaineet, pesuaineet. Erityisesti melkein tyhjät purkit ja purnukat, joita huusholli täynnä. On nähty, ja ihan puistattaa. Minulle riittää kerralla yksi shampoo, yksi pois huuhdottava hoitoaine, yksi hiuksiin jätettävä hoitoaine, yksi ihonpesuaine, yksi perusvoide. Perusvoidetta voi käyttää myös kasvojen pesuun, sekä alapesuun, varsinkin jos on kuiva iho. Hiukset voi myös huuhdella ihan viimeiseksi vedellä, johon on puristettu hieman sitruunan mehua.
Jatkuva koriste-esineiden ym. kiinakrääsä tavaroiden ostaminen. Ei käy järkeen. Ymmärrän aidon taiteen ja taide-esineiden ostamisen joissa arvo säilyy. Yksi kunnon taide-esine korvaa kaikki kiinakrääsän.
En ymmärrä huonolaatuisten keinokuitukertakäyttövaatteiden ostamista ja käyttämistä tyyliin kerran päällä, sitten kaapin perälle. Valitettavasti tämä on käytäntö nykyään, että kaupoissa on vain tällaisia vaatteita. Saa olla tyytyväinen, jos löytää kohtuuhinnalla esim. puuvilla -, villa-, tai silkkivaatteita.
Niin, SINULLE riittää tuo ihonhoitoon, muta on paljon iho-ongelmaisia (kuten minä), joille ei sitten enää riitäkään pelkkä "perusvoide" (mitä se tarkoittaakaan...?). Toki näissä tällaisissa keskusteluissa aina katsotaan omasta näkökulmasta asioita, mutta ei voi sanoa, että jos jollain on ihonhoitoon vaikkapa 5 tuotetta, niin ne kaikki olisi tuhia/turhaa kulutusta. Nämä 5 tuotetta hoitaa sen henkilön ihoa, jotta ei näytä ihan suohirviöltä ja jotta iho-ongelmat eivät tuottaisi mm. kipua, kutinaa ja punoitusta.
Minä en lähtisi hiuksia huuhtomaan SITRUUNAVEDELLÄ, koska sitruuna kuivattaa ja hapertaa hiuksia, kuten ihoakin, erittäin tehokkaasti. Hullu ehdotuskin.
P.s. alapesuun ei tule käyttää yhtään mitään muuta kuin vettä, ellei lääkäri toisin määrää. Ei edes tätä sinun "perusvoidetta".
Ekoilkaa te ihan rauhassa.
Minä kulutan ja matkustelen senkin edestä -ja olen kolme lasta opettanut samaan.
Vilkuttelen teille avobemarin ratista jos kohdalle satutaan!
Toisaalta valmistajat vastaavat kysyntään. Jos moni ostaa kerralla useaa eri saippuaa, he valmistavat niitä ennemmän. Sitten kun niitä ostetaan yhtäkkiä vähemmän, tavarasta pitää päästä erilleen. Lisäksi tuotteesi vanhenevat.
Itse toimin tosin samoin
Silikonirinnat
Ripsilisäkkeet
Huulitäytteet
Tekokynnet
Muotoilevat alusvaatteet
Koirien vaatteet ja kengät
Parranhoitotuotteet
Nuuska
Tupakka
Huumeet
Robotti-imuri
Leipäkone
Munankeitin
Jogurttikone
Vierailija kirjoitti:
Pienistä asioista pidän turhuutena kaikenlaista ylimääräistä kosmetiikkaa ja hygieniatuotteita. Pärjään hyvin tavallisella kanisterisaippualla (joka sopii loistavasti myös kasvojen pesuun), shampoolla, hoitoaineella, hammastahnalla, deokivellä, hiuslakalla ja kahdella meikkituotteella. Ostan aina samat tuotteet loppuneiden tilalle. Samoin siivousaineista käytän vain kolmea tuotetta, enkä pidä muita ollenkaan tarpeellisina. Näihin tuntuvat "kaikki muut" saavan laitettua järjettömän paljon rahaa, vaikka ulkoisesti meistä ei pystyisi sanomaan kuka tuhlaa ja kuka ei.
Jatkuva vaatteiden, koriste-esineiden ja sisustusjuttujen ostelu uutena on myös mielestäni turhaa. Miksei voisi joskus etsiä käytettynä kun usein kirpparilta löytyy täysin uutta vastaavaa. En ymmärrä miten joku viitsii jatkuvasti laittaa rahaa uusiin verhoihin, kukkaruukkuihin tai kertakäytön kestäviin vaatteisiin. Pitääkö kaikkea hankkia siksi kun muillakin on?
No mä en koskaan pessyt kasvojani ja käytin tosi yksinkertaisia tuotteita. Nyt joudun etsimään aina uuden paremman voiteen tai pesuaineen, koska olen atoopikko ja kädet kuivuu verille/haavoille asti.
Se että käyttää useita eri tuotteita, ei ole varsinaisesti merkki turhaisuudesta. En voi käyttää samaa voidetta käsille kuin kasvoille, koska niiden rasvapitoisuus on eri.
Nestesaippuat. Suurin osa pelkkää vettä ja muovipullossa. Palasaippua on paljon järkevämpi tuote.
minusta turhaa kulutusta on esim. se, että ostetaan uutta elektronikkaa edellisen, edelleen hyvin toimivan tilalle vain koska tekniikka on kehittynyt ja halutaan se kehittyneempi versio. Mieheni on valitettavasti tällainen turhaan kuluttaja. Kännykkä, tv, musavehkeet, kuulokkeet, kaikki pitää vaihtaa parin vuoden välein. Naureskelee mulle, kun käytän puhelimet aina niin loppuun kuin mitenkään pystyn, vaihdan vasta kun on ihan viimeinen pakko.
Kaikki yli oman tarpeen ostaminen on turhaa. Jos on jo vaikka kahdet tai kolmet farkut, ne neljännet on turhat koska niitä voi käyttää vain yksiä kerrallaan ja pitää olla ne kahdet, että voi käyttää toisia kun toiset on pesussa.
Uutena ostaminen on turhaa kulutusta, joson mahdollista ostaa käytettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienistä asioista pidän turhuutena kaikenlaista ylimääräistä kosmetiikkaa ja hygieniatuotteita. Pärjään hyvin tavallisella kanisterisaippualla (joka sopii loistavasti myös kasvojen pesuun), shampoolla, hoitoaineella, hammastahnalla, deokivellä, hiuslakalla ja kahdella meikkituotteella. Ostan aina samat tuotteet loppuneiden tilalle. Samoin siivousaineista käytän vain kolmea tuotetta, enkä pidä muita ollenkaan tarpeellisina. Näihin tuntuvat "kaikki muut" saavan laitettua järjettömän paljon rahaa, vaikka ulkoisesti meistä ei pystyisi sanomaan kuka tuhlaa ja kuka ei.
Jatkuva vaatteiden, koriste-esineiden ja sisustusjuttujen ostelu uutena on myös mielestäni turhaa. Miksei voisi joskus etsiä käytettynä kun usein kirpparilta löytyy täysin uutta vastaavaa. En ymmärrä miten joku viitsii jatkuvasti laittaa rahaa uusiin verhoihin, kukkaruukkuihin tai kertakäytön kestäviin vaatteisiin. Pitääkö kaikkea hankkia siksi kun muillakin on?
Mitä väliä ostaako aina just sitä samaa ripsiväriä vai ostaako jotain muuta merkkiä välilä. Miten se kulutus pienentyy ostamalla aina samaa? Hassu ajatus.
No tietenkin siksi, että ei tule harhaostoja, kun tietää mikä toimii/käy itselle! Olet varmaan joskus itsekin ostanut jotain, joka ei sitten käynytkään, väärä koko/väri tai meikeissä voi olla allergisoivia aineosia, jolloin jää kyllä käyttämättä..
Päiväysten turhan tarkka tuijottaminen, olipa kyseessä sitten ruoka tai kosmetiikka. (Lääkkeiden kohdalla päiväyksiä on kuitenkin syytä noudattaa.)
Sama oikeastaan vaatteissakin, eli liika muodin seuraaminen.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ristiriitaiselta, mutta kirpputorit!
Ostan kirpputoreilta vaatteeni (yleensä parempilaatusta retroa/vintagea, joskus ketjulikekamaa) tai sitten uutena laadukkaampia merkkejä. Mutta kirpputoreilta voi ostaa lähes kaiken hyvälaatuisena/uutena! Olenko myös osa ongelmaa, vaikka tuen kiertotaloutta, mutta myös mutkan kautta kertakuluttamista, koska ei ne vaatteet itsestään kirpparille ilmaannu?
Jos kirppareita ei olisi, niin ne vaatteet, joihin on kyllästytty tai jotka ovat käyneet pieneksi (tai isoksi, jos on laihtunut) päätyisivät suoraan roskikseen. Parempihan se on ettei ihan kaikkia vaatteita heitetä saman tien roskiin vaan edes osa pysyy pitempään käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienistä asioista pidän turhuutena kaikenlaista ylimääräistä kosmetiikkaa ja hygieniatuotteita. Pärjään hyvin tavallisella kanisterisaippualla (joka sopii loistavasti myös kasvojen pesuun), shampoolla, hoitoaineella, hammastahnalla, deokivellä, hiuslakalla ja kahdella meikkituotteella. Ostan aina samat tuotteet loppuneiden tilalle. Samoin siivousaineista käytän vain kolmea tuotetta, enkä pidä muita ollenkaan tarpeellisina. Näihin tuntuvat "kaikki muut" saavan laitettua järjettömän paljon rahaa, vaikka ulkoisesti meistä ei pystyisi sanomaan kuka tuhlaa ja kuka ei.
Jatkuva vaatteiden, koriste-esineiden ja sisustusjuttujen ostelu uutena on myös mielestäni turhaa. Miksei voisi joskus etsiä käytettynä kun usein kirpparilta löytyy täysin uutta vastaavaa. En ymmärrä miten joku viitsii jatkuvasti laittaa rahaa uusiin verhoihin, kukkaruukkuihin tai kertakäytön kestäviin vaatteisiin. Pitääkö kaikkea hankkia siksi kun muillakin on?
Mitä väliä ostaako aina just sitä samaa ripsiväriä vai ostaako jotain muuta merkkiä välilä. Miten se kulutus pienentyy ostamalla aina samaa? Hassu ajatus.
No tietenkin siksi, että ei tule harhaostoja, kun tietää mikä toimii/käy itselle! Olet varmaan joskus itsekin ostanut jotain, joka ei sitten käynytkään, väärä koko/väri tai meikeissä voi olla allergisoivia aineosia, jolloin jää kyllä käyttämättä..
Hyvä pointti!
Liian suuret asunnot - turhaa lämmön kulutusta (tää on merkittävin asia mihin yksilöt voivat vaikuttaa).
Keinokuituvaatteet - lisäävät ympäristön muovikuormaa.
Kertakäyttöiset kuukautissuojat - kuukuppi on keksitty.
Huuhteluaine - voi käyttää etikkaa.
Henkilöautoilu.
Ihmisten ja eläinten ylilääkitseminen. Rikkaruoho- ja hyönteismyrkyt.
Käytin ennen kamalasti kosmetiikkaa.tuli llapsi ja kosmetiikka jäi. Sama kasvovesi putelli ollut jo vuoden. Käytän vain Silloi kun tuntuu pölyseltä. Usein pyyhin kurkun kannalla naaman. Sitten siirryin palasaippuaan suihkussa ja shampossa myös. Naamarasvaa käytän. Sekin olisi korvattavissa. Elämä on helppoa! Mitä muuta en käytänkään pahemmin. Lastakin rasvaan öljyillä ja kookosrasvalla.
Ja kyllä olen valvonut öitä mutta sanoisin että näytän aika hyvältä.. siis iho.
Ennen myös ostelin kamalasti kaikkea. Varsinkin kenkiä. Sitäkään en tee enään. Ostan vain tarpeeseen. Nyt on 4 kaapillisen sijasta 1 pieni kaappi vaatteita jäljellä.
Tähän on tosin vaikuttanut varmasti muutot muuttojen perään. Helpompi muuttaa kun on vähemmän tavaraa.
Anteeksi nyt vaan kaikki ekoystäväni. Minusta turhaa kulutusta on, kun kirpputorilta ostetaan jo valmiiksi kuluneita ja huonolaatuisia rääsyjä ja sitten valitetaan, kun kengät päästävät vettä läpi ja paidasta lähtee viimeinenkin väri muihin vaatteisiin.
Järkevämpää olisi ostaa tarkoitukseen tehtyjä ja itselle päällesopivia ja kestäviä tuotteita kuin jätesäkkilasteittain toisten roskaa.
Vierailija kirjoitti:
Liian suuret asunnot - turhaa lämmön kulutusta (tää on merkittävin asia mihin yksilöt voivat vaikuttaa).
Keinokuituvaatteet - lisäävät ympäristön muovikuormaa.
Kertakäyttöiset kuukautissuojat - kuukuppi on keksitty.
Huuhteluaine - voi käyttää etikkaa.
Henkilöautoilu.
Aina toi kuukuppi. Uskokaa jo, että kaikki eivät voi sitä käyttää! Kestositeet ovat hyvä vaihtoehto, mutta niidenkin pesu voi joissain olosuhteissa olla liian hankalaa, esim. opiskelijasolussa, jossa ei ole pyykkikonetta. Minä en kyllä ketään naista syyllistäisi siteiden tai tamponien käytöstä.
Jos ajaa 5km suuntaansa siihen riittää terveelle ihmiselle polkupyörä.