Lue keskustelun säännöt.
Miten neuvoisit omia vanhempiasi kasvatuksessa, näin jälkikäteen!
09.04.2019 |
Minun vanhempani ovat päässeet aikoinaan helpolla, koska minä ja siskoni olimme tosi kilttejä lapsia ja nuoria.
Koska olimme kilttejä, antoivat vanhemmat meidän tehdä mitä haluttiin ja ostivat meille kaiken mitä haluttiin (harvoin kyllä mitään pyydettiin).
Nyt huomaan, että näin aikuisena minua ärsyttää suunnattomasti jos mieheni ei halua samoja asioita eikä esim suostu ostamaan meille jotain (edelleen kyllä todella harvoin mitään haluan). Sisäinen lapsi nostaa päätään; minähän haluan nyt heti!!
Toinen missä vanhempani mokasivat, oli se että minua ei pakotettu mihinkään harrastukseen. En itse halunnut mennä mihinkään ja vanhemmat antoi harrastusten olla. Olin aina vain kavereiden kanssa ulkona ja leikin. Nyt aikuisena ärsyttää kun en oikein missään ole keskivertoa parempi. Tykkäsin pienenä piirtää, soittaa, laulaa ja uida. He eivät yrittäneet etsiä mitään minun juttua johon olisivat kannustaneet. Ainoa mihin olisivat vieneet oli ratsastus. En halunnut joten sitten jäin koluamaan lähileikkipuistoja koko nuoruuteni ajan.
Kertokaapa omat huomionne!
Kommentit (124)
Hmm, tärkeimmät:
-uusperhettä ei kannata perustaa lennosta avioeron jälkeen
-jos isäpuoli kohtelee lapsia huonosti, hänet kannattaa jättää (jos haluaa ehkäistä lasten traumat)
-10-vuotiaatkin tarvitsevat vielä monissa asioissa huolenpitoa (esim hammaslääkäriin vieminen, bussilipun ostaminen ennen kuin kausi loppuu)
Monisyisempiä asioita: äiti oli oikein hyvä äiti varhaislapsuudessa, nuo ongelmat tuli myöhemmin. Mutta hän ei oikein kestänyt negatiivisia tunteita vaan välittömästi yritti hassutella, selittää tai lahjoa ne pois. Seurauksena minä menen vieläkin paniikkiin negatunteista ja mieli käskee hankkiutua niistä välittömästi eroon, en osaa käsitellä niitä. Toinen on se, että hän oli hirveän kova kehumaan, mikä on hieno asia, mutta se meni liiallisuuksiin, tyyliin ylistää mahtavasta reippaudesta jos 8v vie roskat. Tän takia mun piti opetella aikuisena sisäinen motivaatio alusta saakka, olin aivan liian riippuvainen ulkoisesta palautteesta.
Täytyy vielä mainita että alemmista en kanna lainkaan kaunaa koska niissä äiti yritti parhaansa ja hänellä oli hyvä tarkoitus, ja noista kasvatustyyleistä on ollut mulle myös hyötyä ja iloa. Noista ylemmistä, no en enää kanna kaunaa mutta niissä hän olisi voinut ja hänen olisi pitänyt toimia paremmin.
Isä on sitten vielä ihan oma lukunsa, en jaksa käydä edes läpi tässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottakaa vastaan enemmän tukea ja apua perheenä. Lapsiperhe tarvitsee ihmissuhteita, edes joitakin sukulaisia ja muutamia kavereita edes vanhemmilla. jotta jaksavat yrittää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää valehdelko. Lapset ei ole niin tyhmiä kuin vanhemmat kuvittelevat. Totuus voi ahdistaa, mutta todennäköisesti vähemmän kuin pienessä päässä kehitetyt selitykset, joissa lapsi on itse usein syyllinen.
Hyvä neuvo. Mutta pakko sanoa, että kun mulle 20 esitettiin että olen hyväksytty ja toivottu mmikä meni toisaalta läpikin mulle, miksipä ei?? niin ehkä mieluummin olisin elänyt siinä "valheessa" kuin kuullut isältäni totuuden mistä edellä puhuinkin, että "en mä sua edes halunnut". millainen ihminen sanoo niin aikuiselle "lapselleen" ? täysin sairas ihminen. joka kosti jotain minulle, mutta kukaan ei kyllä tiedä että mitä. kiitos kun sain avautua ja tämän häpeän pois.
Minulle tuo sanottiin, kun olin 11 vuotta. Isä taisi olla persoonallisuushäiriöinen.
Rohkaiskaa. Kehukaa. Pyytäkää anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin siitä, että ei ole reilua haukkua lapselle tämän toista vanhempaa. Lapselle ei saa kertoa parisuhteen ongelmista, ne pitää käsitellä aikuisten kesken. Vahingollista on myös verrata lapsia toisiin lapsiin niin, että saa aina kuulla, miten se siinä perheessä lapset ovat niin hyväkäytöksisiä ja kilttejä. Lapset pitää myös opettaa ajattelemaan itse sokean käskyjen tottelemisen sijaan. Ei ole ollut kauhean kiva kuulla, että on saanut alkunsa ehkäisyn petettyä. Vielä ikävämpää on kuulla, miten isä on painostanut äidin aborttiin myöhemmällä kerralla taas ehkäisyn petettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää valehdelko. Lapset ei ole niin tyhmiä kuin vanhemmat kuvittelevat. Totuus voi ahdistaa, mutta todennäköisesti vähemmän kuin pienessä päässä kehitetyt selitykset, joissa lapsi on itse usein syyllinen.
Hyvä neuvo. Mutta pakko sanoa, että kun mulle 20 esitettiin että olen hyväksytty ja toivottu mmikä meni toisaalta läpikin mulle, miksipä ei?? niin ehkä mieluummin olisin elänyt siinä "valheessa" kuin kuullut isältäni totuuden mistä edellä puhuinkin, että "en mä sua edes halunnut". millainen ihminen sanoo niin aikuiselle "lapselleen" ? täysin sairas ihminen. joka kosti jotain minulle, mutta kukaan ei kyllä tiedä että mitä. kiitos kun sain avautua ja tämän häpeän pois.
Minulle tuo sanottiin, kun olin 11 vuotta. Isä taisi olla persoonallisuushäiriöinen.
Ja itkut. Arvaapa kuka on onnellinen susta vaikka isäsi olikin sulle ihan mäntti? Minä! Pus ja halit sulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain aina ja heti kaiken. Järkytyin, kun huomasin, ettei toimi kuin kotona.
Aktivoikaa enemmän, auttakaa löytämään mieleinen harrastus ja kaikkein tärkeintä, älkää valittako liikkumattomuudesta kun pakotatte luopumaan mieleisestä liikuntaharrastuksesta rahanmenon vuoksi! Ja ei, pianonsoittoa ei harrasteta niin että pyydän koulun musiikinopettajaa näyttämään parit soinnut, vaan se on tavoitteellista ja vaatii pianonsoitonopettajan, jolle maksetaan säännöllisestä opetuksesta konservatoriossa, musiikkikoulussa tai oppilaan kotona.
Uhkailu kiukuttelevan lapsen myymisestä mustalaisille ei liene sopivaa, eikä sen jälkeen tarvitsisi ihmetellä, miksi lapsi itkee ja huutaa kun hänet ollaan jättämässä jonnekin hoitoon.
Luunapit tai päälaen painaminen kädellä eivät kasvata lasta tai saa tottelemaan, vaan sattuvat ja saavat lapsen kokemaan epäoikeudenmukaisuutta ja kyräilemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, että olisi kannattanut huomata minussa ne hyvätkin puolet ja kehua minua niistä eikä aina huomata minussa vain huonoja puolia moittien minua koko ajan niistä niin että luulin, että kaikki mitä teen on huonoa, tyhmää ja väärää. Koska palaute minusta ja tekemisistäni oli jatkuvasti negatiivista ja moittivaa, niin uskon sen vaikuttaneen siihen, että nykyään minun lähes mahdoton hyväksyä, että minussa ja tekemisissäni on oikeasti jotain hyvää enkä ole läpikotaisin huono, paha, ilkeä, tyhmä ja arvoton ihminen, joka ei osaa tehdä mitään oikein tai hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Sain aina ja heti kaiken. Järkytyin, kun huomasin, ettei toimi kuin kotona.
Hyvä huomio tuokin. Minuakin hemmoteltiin joskus kun ei osattu olla vanhempina teini-iässä. toisaalta olin omaishoitajana samaan aikaan täysin yksin sen asian kanssa ja heitteillä. sen kokemuksen jälkeen muuten on vaikea välillä suhteuttaa elämää ja asioiden vakavuutta kun on käynyt psyykkisen helvetin lapsena yksin läpi. huomaan, että avautuminen tästä on edelleen tärkeää ja käynkin terapiassa hoidossa itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun vanhemmat olivat iäkkäät jo syntyessäni, kumpikin kokenut sota-ajan. Kummankin isä tuli rintamalta nuppi sekaisin, toinen alkoi piestä vaimoaan ja toinen ryypätä.
Sanon vain, että sen ajan taakkaa kantaa moni vieläkin. Ennen ei saanut apua mistään, ja vaikea sitä on saada nytkään. Yrittää pitää silti, ja jättää osa traumatisoituneiden höpinästä omaan arvoonsa. Sukupolvi sukupolvelta voi edes yrittää keventää sitä taakkaa sen sijaan, että kaataa vielä omankin taakkansa lasten niskaan.
Vierailija kirjoitti:
No, että olisi kannattanut huomata minussa ne hyvätkin puolet ja kehua minua niistä eikä aina huomata minussa vain huonoja puolia moittien minua koko ajan niistä niin että luulin, että kaikki mitä teen on huonoa, tyhmää ja väärää. Koska palaute minusta ja tekemisistäni oli jatkuvasti negatiivista ja moittivaa, niin uskon sen vaikuttaneen siihen, että nykyään minun lähes mahdoton hyväksyä, että minussa ja tekemisissäni on oikeasti jotain hyvää enkä ole läpikotaisin huono, paha, ilkeä, tyhmä ja arvoton ihminen, joka ei osaa tehdä mitään oikein tai hyvin.
Tuttua on ja hyvin analysoit asiaa. Opettele nyt aikuisena rakastamaan itseäsi tosi paljon , olethan mun mielestä kiva ja mukava. Ihana
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli hyvät vanhemmat mutta sitä olisin toivonut, että jos rauhalliseen perheeseen sattuu syntymään vähän temperamenttisempi mukula, olisivat yrittäneet ymmärtää sitä hieman syvällisemmin, eivätkä aina hyssytelleet ja kieltäneet vahvoja tunteita ja reaktioita. Ahdistais muuten hemmetisti vähemmän nykyään, kun oma synnynnäinen tapa reagoida voimakkaasti ei aiheuttaisi aina automaattisesti jotain kauheaa alitajuista syyllisyyslimboa.
Jos olisitte halunneet lapsenlapsia, ei olisi kannattanut tehdä jo lapsena porukkaan sopimisesta vaikeampaa ja yhä jaksaa väittää tytöille että antaisi fiksumman kuvan jos näyttäisi keski-ikäiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat olivat iäkkäät jo syntyessäni, kumpikin kokenut sota-ajan. Kummankin isä tuli rintamalta nuppi sekaisin, toinen alkoi piestä vaimoaan ja toinen ryypätä.
Sanon vain, että sen ajan taakkaa kantaa moni vieläkin. Ennen ei saanut apua mistään, ja vaikea sitä on saada nytkään. Yrittää pitää silti, ja jättää osa traumatisoituneiden höpinästä omaan arvoonsa. Sukupolvi sukupolvelta voi edes yrittää keventää sitä taakkaa sen sijaan, että kaataa vielä omankin taakkansa lasten niskaan.
Juuri näin ja hienoa kun puhut tästä asiasta.
Tää on musta hieno ketju ja saan paljon voimaa kun ihmiset on niin lempeitä ja hyviä. Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää kertoko että olin vahinko, muistakaa etten ole tahallani olemassa. Älkää jättäkö mua aina yksin. Kehukaa mua joskus.
Minulle kerrottiin aikuisena sekin ja vielä että ilmaistiin että aika epätoivottukin. sanoin: " niin, älä itseäsi mistään syytä, kun ethän sä mitään sille voinut että synnyit."
Senkin kestää kun saa apua tukea ja rakkautta esim terapiassa. Ja onneksi tuli sieltä kotoakin onnenmuruja ja annettiin käsitys että eihän muhun voinut olla ihastumatta kun taloon sitten vahinkona tulin. että näin. Saa nauraa ja saa itkeä!
Mulle asia kerrottiin jo lapsena, muodossa "vahinko olit, oisit saanut jäädä syntymättä".
Sinulle joka kirjoitit "En ole vanhempasi, mutta minä voin sanoa, että olet Ihana et jää yksin ja olet rakas. Sano ne itsellesikin." Kiitos. Yritän mutta vaikeaa on. Viimeksi eilen tuli itku kun tajusin miten harva ihminen musta välittää (kuusi ihmistä keksin). On tässä ollut henkistä alamäkeä, onneksi mun lapset tuo mun elämään merkitystä. :)
Jaa-a... Mistähän sitä aloittaisi. No ainakin lasten pahoinpitelyn olisi voinut jättää tekemättä ja isä olisi voinut suojella lapsia äidin raivareilta (jotka saattoivat kestää jopa tunteja ja jotka alkoivat välillä aivan mitättömistä syistä, esim. jos äidin legginssit olivat kadonneet).
Ja itsetuhoista, syömishäiriöistä teiniä ei kannata estää saamasta apua. Siitä ei seuraa mitään hyvää.
Vaikeat asiat eivät katoa sillä ettei niistä voi puhua. Uhrautuminen ei ole hyvä asia: ei edes lapsen vuoksi etenkään kun sillä syyllistetään. Älä hauku eron jälkeen lapselle toista vanhempaa vaan kaada se jäte jonkun muun niskaan. Muista että vaikka löydät uuden puolison jolla on ihanammat lapset, sulla olis vielä ne omasikin jotka haluaisivat rakkautesi.
Terapialla musta tuli ihan hyvä ihminen mutta tiettyä rikkonaisuutta minussa on.
Auttaa kun ymmärtää että tiedän etteivät vanhempani tehneet asioita tahallaan päin peetä.