Miksi sitä pidetään hyvänä asiana, että vaikenee vaikeuksistaan?

Sitä pidetään hyvänä asiana, että on psykologisesti omavarainen. Se nähdään vahvuutena.

Lisäksi valitettavan usein vaikeuksistaan avautumista pidetään rasittavana ja sitten ihmiset pelkäävät, että jos he puhuvat vaikeuksistaan, heitä aletaan pitää rasittavina. Kokemukseni mukaan se voikin olla hieman rasittavaa, jos joku tilittää vaikeuksistaan jatkuvasti, mutta se ei tarkoita, että pitää mennä toiseen ääripäähän, jossa niistä vaietaan.

Faith kirjoitti:

Sitä pidetään hyvänä asiana, että on psykologisesti omavarainen. Se nähdään vahvuutena.

Lisäksi valitettavan usein vaikeuksistaan avautumista pidetään rasittavana ja sitten ihmiset pelkäävät, että jos he puhuvat vaikeuksistaan, heitä aletaan pitää rasittavina. Kokemukseni mukaan se voikin olla hieman rasittavaa, jos joku tilittää vaikeuksistaan jatkuvasti, mutta se ei tarkoita, että pitää mennä toiseen ääripäähän, jossa niistä vaietaan.

Oikeasti kukaan ei ole psykologisesti täysin omavarainen. Välttelevän kiintymyssuhdetyylin omaavat vain haluavat antaa itsestään sellaisen vaikutelman, koska pelkäävät toisiin tukeutumista.

Työkavereille ja sukulaisille en puhu mitään ongelmistani , asiani vain leviäisi enkä saisi keltään oikeasti mitään apua, sukulaiset ja työkaverit ovat juuri niitä jotka vain uteliaisuuttaan ja vahingoniloaan haluaa tietää asioitasi. Muutamalle oikealle frendille kerron ongelmistani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

haavoittuneenkimppuun kirjoitti:

Luulempa, että se johtuu siitä, että jos kerrot asioista jotka sinua vaivaavat, niin osa käy sinua vastaan. Ajattele, nyt luonnossakin kun eläin haavoittuu, niin hetimain leijonat tarkkailevat tilannetta ja hyökkäävät haavoittuneen kimppuun.   Tämä sama ilmiö on ihmismaailmassa.

Eivät toisen leijonan, joten vertauksesi ontuu pahan kerran.

Ai eikö? Kun leijonauros loukkaantuu tai tulee vanhaksi, eikö tule vahvempaa leijonaurosta joko tappamaan tai ajamaan lauman ulkopuolelle?

Mikä fiksaatio sinulla on leijoniin? Jopa kivikaudella ihmiset huolehtivat oman heimonsa jäsenistä. Näiltä ajoilta on löytynyt synnynnäisesti vammaisten ihmisten luurankoja, joita tutkimalla on selvinnyt heidän eläneen hyvin iäkkäiksi.

No kivikaudella ei ollut kokoomusta sotkemassa.

Ken vaivojansa valittaa, on vaivojansa vanki.

Mitä ne vaikeudet siitä kummenee, jos niitä muille kertoo. Eivät ihmiset ymmärrä. Eivätkä jaksa.

Olen oppinut, että ei kannata kertoa kaikkea itsestään. Liika avoimuus ei ole hyväksi. Ihmiset eivät kuitenkaan suhtaudu empattisesti toisten pahaan oloon. Jotkut saavat siitä jopa hyvänolontunnetta, mikä on aika sairasta.

En kerro pahasta olosta ystävilleni, en kerro usein perheellenikaan, tämä on myös vastavuoroista.

Entisaikaan neuvottiin ihmisiä purkamaan pahaaoloa menemällä metsään. Kaivamaan kuopan ja huutamaan siihen. Huutaminen todellakin auttaa. Harmi vain, että nykyään ei ole paljon tiloja, jossa voisi huutaa keuhkot ulos, kun naapureita on joka puolella :)

H**vetin helpottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi, että muiden ei tarvitse kuunnella :)

Sehän on aivan itsestäänselvyys. Jokainen päättää itse miten toimii missäkin tilanteessa. Mutta miksi sinä toimit noin?

En minä toimi noin, vaan minä tykkään vatvoa ja ratkoa toisten ongelmia <3

Entä jos henkilö ei halua sinun ratkovan ongelmiaan, vaan kaipaa ainoastaan myötätuntoa? Miltä se tuntuu?

En ole tuo, jolta kysyit, mutta vastaan silti. Yleensä se tuntuu ärsyttävältä. Riippuu toki tilanteesta. On ihmisiä, jotka eivät edes halua ratkaista ongelmiaan, koska ongelmien avulla he saavat huomiota ja myötätuntoa muilta ihmisiltä. Kyseessä on silloin vallankäyttö ja manipulointi. Lisäksi joskus on yksinkertaisesti aika mahdotonta tuntea myötätuntoa. Esimerkkinä vaikka tilanne, kun kaverini petti miestään, jäi siitä kiiinni ja mies otti eron. Kaverini olisi ilmeisesti kaivannut myötätuntoani, kun hänelle kävi noin surkeasti, että mies jätti. Ikävä kyllä en tuntenut myötätuntoa vaan ajattelin, että itsepä soppasi keitit. Myötätuntoni oli täysin kaverini miehen puolella. 

Minä en puhu vaikeista asioistani, koska en halua, että jutut leviää. Ikävä kyllä hyvät ystävänikin ovat levitelleet vastoinkäymisiäni ja olen sitten saanut sääliä ja voivottelua kuulla joltain tutuntutuilta.

Eli nykyään kerron vain asioita, joista en välitä jos niitä puhuu eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Sitä pidetään hyvänä asiana, että on psykologisesti omavarainen. Se nähdään vahvuutena.

Lisäksi valitettavan usein vaikeuksistaan avautumista pidetään rasittavana ja sitten ihmiset pelkäävät, että jos he puhuvat vaikeuksistaan, heitä aletaan pitää rasittavina. Kokemukseni mukaan se voikin olla hieman rasittavaa, jos joku tilittää vaikeuksistaan jatkuvasti, mutta se ei tarkoita, että pitää mennä toiseen ääripäähän, jossa niistä vaietaan.

Oikeasti kukaan ei ole psykologisesti täysin omavarainen. Välttelevän kiintymyssuhdetyylin omaavat vain haluavat antaa itsestään sellaisen vaikutelman, koska pelkäävät toisiin tukeutumista.

Asioita voi käsitellä sellaisten kanssa, jotka pystyvät myös oikeasti auttamaan. Jos äiti, sisko, ystävä tai työkaveri ei kuulu heihin, ei ole mitenkään tarpeellista kertoa heille. Kyseessä ei ole välttelevä kiintymyyssuhde vaan ainoastaan halu ratkaista ongelma. Terve järki. 

Ehkä nuorempana oli eri juttu, kun suru ja viha oli voimakasta: silloin oli ihan sama mitä sanoi kenellekin.

Nyt seestyneempänä saatan purkaa pahaa oloa liikuntaan tai vaikkapa mennä saunaan istumaan kunnon löylyihin. Jos olisi avanto, menisin varmaan sinne vit*tusta poistamaan.

Avoimuutta/ luottamusta jotkut häikäilemättömät käyttävät sopivan paikan tullen.

Joskus tulee hölistyä liikaa, se on luonnonlaki.

Ei vaikenemista ihailla, mutta alituista ruikuttamista kyllä inhotaan.

Minulla on ystävinä ihmisiä jotka ainoastaan vatvovat ongelmiaan. Ja aina tulee uusia ongelmia kun edelliset on keskusteltu. Kyllä minä rehellisesti sanoen mieluummin tapaan iloisia ja positiivisia ihmisiä joiden tapaamisesta jää hyvä mieli, kun vatvon kerta toisensa jälkeen jonkun toisen ongelmia.

On niin paljon sydämelläni ja sen verran paha olla, että sen purkaminen on rasite muille. Ei ne vaan jaksa.

Siksi en enää pura pahaa oloa muille... tai en kerro.

Kun olen huomannut, ettei se auta. Ehkä joskus auttaa, mutta nykyään koen, että se enempi on muille rasitteeksi, jos puran sitä ihan oikeaa pahaa oloani. Sellainen pinnallinen purku on ihan eri tason juttu.

Ne mun jutut on terapiaa vaativia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Sitä pidetään hyvänä asiana, että on psykologisesti omavarainen. Se nähdään vahvuutena.

Lisäksi valitettavan usein vaikeuksistaan avautumista pidetään rasittavana ja sitten ihmiset pelkäävät, että jos he puhuvat vaikeuksistaan, heitä aletaan pitää rasittavina. Kokemukseni mukaan se voikin olla hieman rasittavaa, jos joku tilittää vaikeuksistaan jatkuvasti, mutta se ei tarkoita, että pitää mennä toiseen ääripäähän, jossa niistä vaietaan.

Oikeasti kukaan ei ole psykologisesti täysin omavarainen. Välttelevän kiintymyssuhdetyylin omaavat vain haluavat antaa itsestään sellaisen vaikutelman, koska pelkäävät toisiin tukeutumista.

Asioita voi käsitellä sellaisten kanssa, jotka pystyvät myös oikeasti auttamaan. Jos äiti, sisko, ystävä tai työkaveri ei kuulu heihin, ei ole mitenkään tarpeellista kertoa heille. Kyseessä ei ole välttelevä kiintymyyssuhde vaan ainoastaan halu ratkaista ongelma. Terve järki. 

Aloitus käsitteli sitä miksi jotkut vaikenevat vaikeuksistaan, ei sitä miksi niistä puhutaan valikoivasti ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi, että muiden ei tarvitse kuunnella :)

Sehän on aivan itsestäänselvyys. Jokainen päättää itse miten toimii missäkin tilanteessa. Mutta miksi sinä toimit noin?

En minä toimi noin, vaan minä tykkään vatvoa ja ratkoa toisten ongelmia <3

Entä jos henkilö ei halua sinun ratkovan ongelmiaan, vaan kaipaa ainoastaan myötätuntoa? Miltä se tuntuu?

En ole tuo, jolta kysyit, mutta vastaan silti. Yleensä se tuntuu ärsyttävältä. Riippuu toki tilanteesta. On ihmisiä, jotka eivät edes halua ratkaista ongelmiaan, koska ongelmien avulla he saavat huomiota ja myötätuntoa muilta ihmisiltä. Kyseessä on silloin vallankäyttö ja manipulointi. Lisäksi joskus on yksinkertaisesti aika mahdotonta tuntea myötätuntoa. Esimerkkinä vaikka tilanne, kun kaverini petti miestään, jäi siitä kiiinni ja mies otti eron. Kaverini olisi ilmeisesti kaivannut myötätuntoani, kun hänelle kävi noin surkeasti, että mies jätti. Ikävä kyllä en tuntenut myötätuntoa vaan ajattelin, että itsepä soppasi keitit. Myötätuntoni oli täysin kaverini miehen puolella. 

Kylläpä tosiaan vaikuttaa saavan myötätuntoa. Oikea oppikirjaesimerkki tuo sinun käytöksesi. Et kuulosta ystävältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Sitä pidetään hyvänä asiana, että on psykologisesti omavarainen. Se nähdään vahvuutena.

Lisäksi valitettavan usein vaikeuksistaan avautumista pidetään rasittavana ja sitten ihmiset pelkäävät, että jos he puhuvat vaikeuksistaan, heitä aletaan pitää rasittavina. Kokemukseni mukaan se voikin olla hieman rasittavaa, jos joku tilittää vaikeuksistaan jatkuvasti, mutta se ei tarkoita, että pitää mennä toiseen ääripäähän, jossa niistä vaietaan.

Oikeasti kukaan ei ole psykologisesti täysin omavarainen. Välttelevän kiintymyssuhdetyylin omaavat vain haluavat antaa itsestään sellaisen vaikutelman, koska pelkäävät toisiin tukeutumista.

Asioita voi käsitellä sellaisten kanssa, jotka pystyvät myös oikeasti auttamaan. Jos äiti, sisko, ystävä tai työkaveri ei kuulu heihin, ei ole mitenkään tarpeellista kertoa heille. Kyseessä ei ole välttelevä kiintymyyssuhde vaan ainoastaan halu ratkaista ongelma. Terve järki. 

Aloitus käsitteli sitä miksi jotkut vaikenevat vaikeuksistaan, ei sitä miksi niistä puhutaan valikoivasti ihmisille.

Mutta eihän ap voi tietää, jos joku hänen tarkoittamistaan ihmisistä puhuu vaikka lääkärille terveyttään koskevista asioista? Tai sopii pankinjohtajan kanssa asuntolainen lyhennysvapaista, jos tiedossa on vaikkapa pidempi sairasloma tai muuten talous normaalia tiukemmalla? Ap:n näkökulmastahan  kyseinen henkilö vaikenee vaikeuksistaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi, että muiden ei tarvitse kuunnella :)

Sehän on aivan itsestäänselvyys. Jokainen päättää itse miten toimii missäkin tilanteessa. Mutta miksi sinä toimit noin?

En minä toimi noin, vaan minä tykkään vatvoa ja ratkoa toisten ongelmia <3

Entä jos henkilö ei halua sinun ratkovan ongelmiaan, vaan kaipaa ainoastaan myötätuntoa? Miltä se tuntuu?

En ole tuo, jolta kysyit, mutta vastaan silti. Yleensä se tuntuu ärsyttävältä. Riippuu toki tilanteesta. On ihmisiä, jotka eivät edes halua ratkaista ongelmiaan, koska ongelmien avulla he saavat huomiota ja myötätuntoa muilta ihmisiltä. Kyseessä on silloin vallankäyttö ja manipulointi. Lisäksi joskus on yksinkertaisesti aika mahdotonta tuntea myötätuntoa. Esimerkkinä vaikka tilanne, kun kaverini petti miestään, jäi siitä kiiinni ja mies otti eron. Kaverini olisi ilmeisesti kaivannut myötätuntoani, kun hänelle kävi noin surkeasti, että mies jätti. Ikävä kyllä en tuntenut myötätuntoa vaan ajattelin, että itsepä soppasi keitit. Myötätuntoni oli täysin kaverini miehen puolella. 

Kylläpä tosiaan vaikuttaa saavan myötätuntoa. Oikea oppikirjaesimerkki tuo sinun käytöksesi. Et kuulosta ystävältä.

Eli sun mielestä mun olisi pitänyt voivotella tämän kaverin kanssa, että oli kyllä niin p.aska äijiä, kun moisesta pikkujutusta otti nokkiinsa ja otti ja lähti? 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ystävinä ihmisiä jotka ainoastaan vatvovat ongelmiaan. Ja aina tulee uusia ongelmia kun edelliset on keskusteltu. Kyllä minä rehellisesti sanoen mieluummin tapaan iloisia ja positiivisia ihmisiä joiden tapaamisesta jää hyvä mieli, kun vatvon kerta toisensa jälkeen jonkun toisen ongelmia.

Itse olet ystäväsi valinnut. Miksi kutsut ystäviksesi ihmisiä, joista et selvästikään pidä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi, että muiden ei tarvitse kuunnella :)

Sehän on aivan itsestäänselvyys. Jokainen päättää itse miten toimii missäkin tilanteessa. Mutta miksi sinä toimit noin?

En minä toimi noin, vaan minä tykkään vatvoa ja ratkoa toisten ongelmia <3

Entä jos henkilö ei halua sinun ratkovan ongelmiaan, vaan kaipaa ainoastaan myötätuntoa? Miltä se tuntuu?

En ole tuo, jolta kysyit, mutta vastaan silti. Yleensä se tuntuu ärsyttävältä. Riippuu toki tilanteesta. On ihmisiä, jotka eivät edes halua ratkaista ongelmiaan, koska ongelmien avulla he saavat huomiota ja myötätuntoa muilta ihmisiltä. Kyseessä on silloin vallankäyttö ja manipulointi. Lisäksi joskus on yksinkertaisesti aika mahdotonta tuntea myötätuntoa. Esimerkkinä vaikka tilanne, kun kaverini petti miestään, jäi siitä kiiinni ja mies otti eron. Kaverini olisi ilmeisesti kaivannut myötätuntoani, kun hänelle kävi noin surkeasti, että mies jätti. Ikävä kyllä en tuntenut myötätuntoa vaan ajattelin, että itsepä soppasi keitit. Myötätuntoni oli täysin kaverini miehen puolella. 

Kylläpä tosiaan vaikuttaa saavan myötätuntoa. Oikea oppikirjaesimerkki tuo sinun käytöksesi. Et kuulosta ystävältä.

Eli sun mielestä mun olisi pitänyt voivotella tämän kaverin kanssa, että oli kyllä niin p.aska äijiä, kun moisesta pikkujutusta otti nokkiinsa ja otti ja lähti? 

Onko sinun asiasi moralisoida toisia? Jos siis olet oikeasti kyseisen ihmisen ystävä.