Lue keskustelun säännöt.
Miksi sitä pidetään hyvänä asiana, että vaikenee vaikeuksistaan?
Miksi tämä on monille ylpeilyn aihe? Pelkäävätkö ihmiset niin kovasti muiden reaktiota, jos paljastuu, että he elävät ihan samanlaista elämää iloineen ja suruineen kuin toisetkin? Miksi joillekin on niin tärkeää pitää kulissit kunnossa, vaikka tapahtuisi mitä? Eihän kukaan osaa olla kunnolla tukena, jos ei tiedä, että toisella on vaikeaa.
Kommentit (322)
Suomessa ei saa kertoa jos menee hyvin tai huonosti. Silloin kerjää huomiota itseensä ja se on paheksuttavaa. Täällä ei sovi koreilla millään eikä olla saavutuksistaan ylpeä. Ei saa myöskään olla heikko ja kertoa ongelmistaan. Pitää olla harmaa ja huomaamaton möykky ettei kenelläkään vaan olisi sinusta mitään mielipidettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi että toinen ihminen voi kokea hyvin raskaana, jos joutuu kuuntelemaan vaikeuksia ja valitusta.
Silloin on kyllä ihmisen psyykessä jotain pahasti vialla, jos mielenterveys ei kestä sitä, että muut puhuvat tavalliseen elämään kuuluvista ikävistäkin asioista joskus jotakin.
Ihmisen psyyke on kovalla koetuksella, jos läheinen ihminen JATKUVASTI eli vuositolkulla valittaa, suree ja vinkuu asioista, jotka voisi ihan itse omalla toimillaan parantaa tai joille ei mitään voi.
JOS IHMINEN EI HYVÄKSY elämänsä käänteitä, onko lähipiirin pakko kuunnella jankutusta vuosi vuoden jälkeen?
EI.
Silloin pitää vaihtaa tuttavapiiriä. Ainoastaan omaaån toimintaan voi vaikuttaa.
Minä olen tuo alkuperäinen vastaaja. Tuttavapiiriä voi vaihtaa - perhettä ei. Oma vastaukseni kumpuaa lapsuudesta, jossa vanhempani märehtivät murheensa lasten kannettavaksi. Oma siskoni harrastaa nykyään samaa. Tulee käymään loman jälkeen ja ainoat kertomuksen lomasta koskevat vaivoja ja ongelmia.. vaikka loma kuulemma oli hyvä. Välttelen heitä kaikkia, mutten voi perhettäni vaihtaa.
Tämän kokemuksen takia pyrin (liikaakin, tiedän) välttämään omien murheideni kaatamista vahingossakaan toisen niskaan. Käyn terapiassa, maksan siitä että ammattilainen toimii terapeuttina. Ystävilleni kerron vain missä mennään, tai kysyn neuvoa. Valittamisen jätän muille. :)
Lapsuudenperheestään voi hankkiutua eroon, jos se on kovin toimimaton.
Luulempa, että se johtuu siitä, että jos kerrot asioista jotka sinua vaivaavat, niin osa käy sinua vastaan. Ajattele, nyt luonnossakin kun eläin haavoittuu, niin hetimain leijonat tarkkailevat tilannetta ja hyökkäävät haavoittuneen kimppuun. Tämä sama ilmiö on ihmismaailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi ettei ketään jaksa kiinnostaa jonkun toisen jatkuva valitus. Siksi yleisesti pidetään hyvänä asiana sitä jos joku ei valita, se lisää kunnioitusta molempia osapuolia kohtaan ja jos huomaa jollakin olevan vaikeaa, muttei kuule hänen jatkuvasti valittavan omasta tilanteestaan, niin se kyllä herättää hiljaista kunnioitusta sitä kohtaan kenellä vaikeuksia on. Vaikeuksista on toki hyväkin puhua ja moni onkin valmis kertomaan niistä, mutta vasta sitten kun ovat päässeet niiden yli tai edes ohi pahimmasta.
Vaikeuksista olisi hyvä kertoa silloin kun niitä on, ettei läheisten tarvitse ihmetellä minkä takia aina niin pärjäävältä vaikuttanut ihminen löytyykin yhtenä päivänä pihamännystä keikkumasta. Kulissien ylläpitäminen on tyhmää ja hyödytöntä toimintaa.
Avoimuus lisää avoimuutta ja parantaa henkistä hyvinvointia. Yhdessä löytyy ratkaisuja sellaisiin asioihin, jotka itsekseen pohdittuina vaikuttavat toivottomilta. Toksinen positiivisuus on perseestä. Elämään kuuluu kaikenlaisia sävyjä.
Mun mielestä vaikeuksiin on hyvä hakea apua, että ei edes tarvitse mennä kiikkumaan pihamäntyyn. En osaa sanoa, onko läheisille jotenkin helpompaa, jos he tietävät, miksi toinen kiikkuu pihamännyssä. Ehkä joillekin on. Mun on hirvän vaikea kuvitella, että jos pihamännyssä kiikkuisi oma lapseni, syyn tietäminen jotenkin helpottaisi mun oloani.
Hämmennyn aina kovasti, kun tulee jossain vastaan näin kylmiä ihmisiä, jotka pitävät itseään ihan normaaleina.
Ei realismi ole kylmyyttä. Jos epäilet, että sulla on jokin vakava sairaus, silloin menet lääkäriin. Voit toki puhua asiasta kaikille tuntemillesi ihmisille ja kuulla kymmeniä tarinoita siitä, miten samat oireet jollain serkunkumminkaimalla olikin jotain muuta tai miten nopeasti naapurin Pera kuolikaan ko sairauteen. Kuitenkin edelleenkään et tiedä, onko sulla epäilemäsi vakava sairaus vai ei. Jos taas sulla on taloudellisia vaikeuksia, silloin auttaa tilanteen mukaan pankki, Kela, velkaneuvonta tms paikka. Ei ystäville puhuminen eikä pihamänty. Tai toki, jos ystävä osaa neuvoa, mistä saada apua taloudellisiin vaikeuksiin, tai lainata sulle tarvitsemasi summan, niin sitten. Mutta vaikka läheisesi olisi lääkärikin, niin ei hänkään sulle ilman tutkimuksia mitään diagnoosia anna, jos epäilet olevasi vakavasti sairas.
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudenperheestään voi hankkiutua eroon, jos se on kovin toimimaton.
On sekin vaihtoehto. Yleensä kenties helpompaa vain pitää etäisyyttä, kuin kokonaan laittaa välejä poikki. Jokainen tekee toki arvion ja päätöksen itse.
No, jos vaikka kuvitellaan että hankkiutuisinkin heistä kokonaan eroon, niin historiani selittää silti mistä moinen ajatus voi lähteä. Olen "allerginen" liialle valittamiselle, koska olen sillä kyllästetty lapsena. Traumatisoitunut suorastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudenperheestään voi hankkiutua eroon, jos se on kovin toimimaton.
On sekin vaihtoehto. Yleensä kenties helpompaa vain pitää etäisyyttä, kuin kokonaan laittaa välejä poikki. Jokainen tekee toki arvion ja päätöksen itse.
No, jos vaikka kuvitellaan että hankkiutuisinkin heistä kokonaan eroon, niin historiani selittää silti mistä moinen ajatus voi lähteä. Olen "allerginen" liialle valittamiselle, koska olen sillä kyllästetty lapsena. Traumatisoitunut suorastaan.
Vaikeuksista kertominen ei tarkoita automaattisesti valittamista. Valitettavaa, että tässä ketjussa moni tuntuu pitävän niitä synonyymeinä. Sillä on merkitystä mitä kertoo ja millä tavalla. Vaikeuksista voi kertoa myös asiallisesti. On muitakin vaihtoehtoja kuin loputon valitus tai täydellinen vaikeneminen.
haavoittuneenkimppuun kirjoitti:
Luulempa, että se johtuu siitä, että jos kerrot asioista jotka sinua vaivaavat, niin osa käy sinua vastaan. Ajattele, nyt luonnossakin kun eläin haavoittuu, niin hetimain leijonat tarkkailevat tilannetta ja hyökkäävät haavoittuneen kimppuun. Tämä sama ilmiö on ihmismaailmassa.
Eivät toisen leijonan, joten vertauksesi ontuu pahan kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3suomessa elää vahvana hokema. Ken vaivojensa vaikertaa on vaivojensa vanki. Niinpä lasten tqi nuortenkaan vaikeuksia oteta vakavasti. Vanhuksetkin saa mitä tolaa. Jos ei välitetä lapsista kun ovat lapsia. Empatia jää vähiin heitä kohtaan, kun itsese heikkoja.
Mitä teet lapsille, teet kaikille.
Vierailija kirjoitti:
haavoittuneenkimppuun kirjoitti:
Luulempa, että se johtuu siitä, että jos kerrot asioista jotka sinua vaivaavat, niin osa käy sinua vastaan. Ajattele, nyt luonnossakin kun eläin haavoittuu, niin hetimain leijonat tarkkailevat tilannetta ja hyökkäävät haavoittuneen kimppuun. Tämä sama ilmiö on ihmismaailmassa.
Eivät toisen leijonan, joten vertauksesi ontuu pahan kerran.
Ai eikö? Kun leijonauros loukkaantuu tai tulee vanhaksi, eikö tule vahvempaa leijonaurosta joko tappamaan tai ajamaan lauman ulkopuolelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
haavoittuneenkimppuun kirjoitti:
Luulempa, että se johtuu siitä, että jos kerrot asioista jotka sinua vaivaavat, niin osa käy sinua vastaan. Ajattele, nyt luonnossakin kun eläin haavoittuu, niin hetimain leijonat tarkkailevat tilannetta ja hyökkäävät haavoittuneen kimppuun. Tämä sama ilmiö on ihmismaailmassa.
Eivät toisen leijonan, joten vertauksesi ontuu pahan kerran.
Ai eikö? Kun leijonauros loukkaantuu tai tulee vanhaksi, eikö tule vahvempaa leijonaurosta joko tappamaan tai ajamaan lauman ulkopuolelle?
Mikä fiksaatio sinulla on leijoniin? Jopa kivikaudella ihmiset huolehtivat oman heimonsa jäsenistä. Näiltä ajoilta on löytynyt synnynnäisesti vammaisten ihmisten luurankoja, joita tutkimalla on selvinnyt heidän eläneen hyvin iäkkäiksi.
Siksi, että muiden ei tarvitse kuunnella :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siksi, että muiden ei tarvitse kuunnella :)
Sehän on aivan itsestäänselvyys. Jokainen päättää itse miten toimii missäkin tilanteessa. Mutta miksi sinä toimit noin?
Otan sen kohteliaisuutena, jos joku haluaa uskoutua juuri mulle ja kertoa vaikeuksistaan :) sitä en ymmärrä miksi jotkut jakaa jossain fb:n seinällä joka päivä jotain todella salaperäisiä biisin sanoja ym muita quoteja siitä ku elämä ottaa koville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi, että muiden ei tarvitse kuunnella :)
Sehän on aivan itsestäänselvyys. Jokainen päättää itse miten toimii missäkin tilanteessa. Mutta miksi sinä toimit noin?
En minä toimi noin, vaan minä tykkään vatvoa ja ratkoa toisten ongelmia <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi, että muiden ei tarvitse kuunnella :)
Sehän on aivan itsestäänselvyys. Jokainen päättää itse miten toimii missäkin tilanteessa. Mutta miksi sinä toimit noin?
En minä toimi noin, vaan minä tykkään vatvoa ja ratkoa toisten ongelmia <3
Entä jos henkilö ei halua sinun ratkovan ongelmiaan, vaan kaipaa ainoastaan myötätuntoa? Miltä se tuntuu?
Näen tässä aiheessa monia puolia:
1. En itsekään uskalla sanoa ihan vilpittömästi, mitä tunnen. Miksi en?
- historiassa äiti, joka opetti ihan kirjaimellisesti, että jos et hymyile, kukaan ei pidä sinusta. Jo pikku tyttönå ja aina siitä lähtien. Aikuisena opettelin ihan uuden tavan olla olemassa, siihen kuuluvat kaikki tunteet.
2. Vertailun olemassaolo, hyvä asema; jos paljastaa heikkoutensa, pelkää kai jotenkin menettävänsä toisten kunnioituksen; asemansa seurassa?
3. Vaikeistakin asioista voi puhua myös niin, ettå niistä ikäänkuin ottaa vastuun samalla, että ne eivät kaadu kenenkään päälle; silloin mun mielestä ihmiset osaavat olla empaattisia ja on helppo sympata; riippuu siis paljon siitä, kuinka itsetuntoinen on, miten kertoo asioistaan; hyväitsetuntoinen saa siis enemmän sympatiaa vaikeuksissaan. Ongelma tulee silloin, kun ihminen on 'ihan maansa myynyt'. Silloin tarvittaisiin lämmintä ' syliin sulkijaa", joka näkee vierellä nyyhkivän sisällä sen lämpimän ja voimakkaan olion, joka kuitenkin meissä kaikissa. Ja kunnioitus pysyy, vaikka näki toisen ' heikkona'. Silloin kaivataan ihmistä, joka näkee ja hyväksyy myös omat heikot puolensa ja rakastaa ihmistä, itteäänkin kokonaisena.
Sellaisessa ihmisessä on lämpöä ja turvaa; toivon tulevani sellaiseksi itekin, jatkossa.
Tåmä pohdinta kai nyt sit päättyykin siihen, ettå kyllä, pitää ja saa uskaltaa puhua vaikeista asioista, olla näkyvå ihan kokonaan, ja kyllä silloin ihmiselle on hyvå ' virrata' lämpöä, kukin me vuorotellen.
Ehkä ihan vierailla ei ole kykyä/ halua/ aikaa lyhyissä kohtaamisissa perehtyå toisen kulkijan asioihin; on hyvä, ettå kaikkia aiheita ei tarvitsekaan pohtia kaikkien kanssa.
Ikävistä jutuista tarvitsee myös ' lomaa', se on joskus ihan parasta!
Ja, kyllä myös pahaa haluavia ihmisiä on olemassa.
Esim. kiusaava ihminen haluaa tietää toisen heikkouksia, joten on hyvä oppia tunnistamaan pahaa haluava/ kilpaileva/kateellinen kanssaihminen/ kollega.
Silloin pitäå taas suojella itseään, ettei ottaisi lisäongelmia ns.sosiaalisten pelien pelaajilta, joilla se paha taipumus kääntää avoimuus sinua vastaan ja vääntää asiat ihan nurinperin.
Ehkä kaikista paras ainakin itelleni olisi sellainen muutaman yståvän ' lämpökehä' , jossa saa olla ihan kokonaisena kunnioitettu ja tsempataan toinen toisiamme vaikeuksissa.
Silloin ilokin lähtee ihan eri tavalla virtaamaan, kun saa olla ikäänkuin vapaa seurassa.
Ja muuten voi olla väljempää, rennompaa kommunikointia.
Puro1 kirjoitti:
Näen tässä aiheessa monia puolia:
1. En itsekään uskalla sanoa ihan vilpittömästi, mitä tunnen. Miksi en?
- historiassa äiti, joka opetti ihan kirjaimellisesti, että jos et hymyile, kukaan ei pidä sinusta. Jo pikku tyttönå ja aina siitä lähtien. Aikuisena opettelin ihan uuden tavan olla olemassa, siihen kuuluvat kaikki tunteet.
2. Vertailun olemassaolo, hyvä asema; jos paljastaa heikkoutensa, pelkää kai jotenkin menettävänsä toisten kunnioituksen; asemansa seurassa?
3. Vaikeistakin asioista voi puhua myös niin, ettå niistä ikäänkuin ottaa vastuun samalla, että ne eivät kaadu kenenkään päälle; silloin mun mielestä ihmiset osaavat olla empaattisia ja on helppo sympata; riippuu siis paljon siitä, kuinka itsetuntoinen on, miten kertoo asioistaan; hyväitsetuntoinen saa siis enemmän sympatiaa vaikeuksissaan. Ongelma tulee silloin, kun ihminen on 'ihan maansa myynyt'. Silloin tarvittaisiin lämmintä ' syliin sulkijaa", joka näkee vierellä nyyhkivän sisällä sen lämpimän ja voimakkaan olion, joka kuitenkin meissä kaikissa. Ja kunnioitus pysyy, vaikka näki toisen ' heikkona'. Silloin kaivataan ihmistä, joka näkee ja hyväksyy myös omat heikot puolensa ja rakastaa ihmistä, itteäänkin kokonaisena.
Sellaisessa ihmisessä on lämpöä ja turvaa; toivon tulevani sellaiseksi itekin, jatkossa.
Tåmä pohdinta kai nyt sit päättyykin siihen, ettå kyllä, pitää ja saa uskaltaa puhua vaikeista asioista, olla näkyvå ihan kokonaan, ja kyllä silloin ihmiselle on hyvå ' virrata' lämpöä, kukin me vuorotellen.
Ehkä ihan vierailla ei ole kykyä/ halua/ aikaa lyhyissä kohtaamisissa perehtyå toisen kulkijan asioihin; on hyvä, ettå kaikkia aiheita ei tarvitsekaan pohtia kaikkien kanssa.
Ikävistä jutuista tarvitsee myös ' lomaa', se on joskus ihan parasta!
Ja, kyllä myös pahaa haluavia ihmisiä on olemassa.
Esim. kiusaava ihminen haluaa tietää toisen heikkouksia, joten on hyvä oppia tunnistamaan pahaa haluava/ kilpaileva/kateellinen kanssaihminen/ kollega.
Silloin pitäå taas suojella itseään, ettei ottaisi lisäongelmia ns.sosiaalisten pelien pelaajilta, joilla se paha taipumus kääntää avoimuus sinua vastaan ja vääntää asiat ihan nurinperin.
Ehkä kaikista paras ainakin itelleni olisi sellainen muutaman yståvän ' lämpökehä' , jossa saa olla ihan kokonaisena kunnioitettu ja tsempataan toinen toisiamme vaikeuksissa.
Silloin ilokin lähtee ihan eri tavalla virtaamaan, kun saa olla ikäänkuin vapaa seurassa.
Ja muuten voi olla väljempää, rennompaa kommunikointia.
Pohdit aihetta upean monipuolisesti! Vaikuttavaa.
"Miksi sitä pidetään hyvänä asiana, että vaikenee vaikeuksistaan?"
Niin missä tälläistä pidetään hyvänä asiana? Media on väärällään kaikkea selostusta ihmisten vaikeuksista, ihmiset kirjoittaa niistä someen, niitä jopa jaetaan ympäri somea niin että vieraat ihmisetkin tietää että Marjatalla on nyt vaikeaa.
Minä en ole tälläiseen koskaan elämässäni törmännyt että joku sanoisi että: "Kylläpä on hyvä että Mauri ei koskaan puhunut vaikeuksistaan kellekään".
Nykyäänhän se "avautuminen" on suorastaan muotia, jopa vanhat ihmiset tekee videoita youtubeen elämästään. Nuoret, varsinkin naiset tekee facepalstoillekin livejä jossa ruotii jotain omaa juttuaan, niinkin kauheita ongelmia kuin vaikka joku kasvojen virhe mitä pitää peitellä meikkaamalla...
Ennen varmaan vaiettiinkin kun hävettiin sitä että menee huonosti ja oli kulisseja jos jonkinlaisia, mutta ei enää nykyään.
Vierailija kirjoitti:
"Miksi sitä pidetään hyvänä asiana, että vaikenee vaikeuksistaan?"
Niin missä tälläistä pidetään hyvänä asiana? Media on väärällään kaikkea selostusta ihmisten vaikeuksista, ihmiset kirjoittaa niistä someen, niitä jopa jaetaan ympäri somea niin että vieraat ihmisetkin tietää että Marjatalla on nyt vaikeaa.
Minä en ole tälläiseen koskaan elämässäni törmännyt että joku sanoisi että: "Kylläpä on hyvä että Mauri ei koskaan puhunut vaikeuksistaan kellekään".
Nykyäänhän se "avautuminen" on suorastaan muotia, jopa vanhat ihmiset tekee videoita youtubeen elämästään. Nuoret, varsinkin naiset tekee facepalstoillekin livejä jossa ruotii jotain omaa juttuaan, niinkin kauheita ongelmia kuin vaikka joku kasvojen virhe mitä pitää peitellä meikkaamalla...
Ennen varmaan vaiettiinkin kun hävettiin sitä että menee huonosti ja oli kulisseja jos jonkinlaisia, mutta ei enää nykyään.
Paljon enemmän somessa jaetaan kauniita kuvia aamiaisista kuin avaudutaan vaikeuksista. Ja jos joku jostain avautuu, niin usein tulee paljon kuraa niskaan ja moitteita siitä, että "miten tuokin nyt kehtaa kerjätä sääliä tuolla lailla". Muutosta voi toki olla tapahtunut, mutta olen silti täysin eri mieltä kanssasi tästä asiasta.
Minusta lähipiiriä ei tarvitse varoa (puolisolle voi kertoa kaikki, ellei voi niin kannattaa vaihtaa puolisoa), mutta kun mennään oikeasti läheisten piirin ulkopuolelle (työkaverit, tutut), kannattaa aika tarkkaan mitä kertoo ja kenelle.
Koska niillä jutuilla on taipumus paitsi levitä, niin paisua. Työelämässä tunnen monia tapauksia joissa harkitsematon avautuminen työpaikalla on johtanut karmeisiin lopputuloksiin, jopa niin että avautuminen on estänyt seuraavan työpaikan saamisen.