Lue keskustelun säännöt.
Miksi sitä pidetään hyvänä asiana, että vaikenee vaikeuksistaan?
Miksi tämä on monille ylpeilyn aihe? Pelkäävätkö ihmiset niin kovasti muiden reaktiota, jos paljastuu, että he elävät ihan samanlaista elämää iloineen ja suruineen kuin toisetkin? Miksi joillekin on niin tärkeää pitää kulissit kunnossa, vaikka tapahtuisi mitä? Eihän kukaan osaa olla kunnolla tukena, jos ei tiedä, että toisella on vaikeaa.
Kommentit (322)
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulla on syöpä, se luultavasti on sinulla vaikka et kutsu sitä ongelmaksi.
Ero on siinä että uskot tarinaasi ettei sinulla saa olla syöpää ja kuitenkin sinulla se on. Ja siksi olet surullinen ja kärsit. Taistelet todellisuutta vastaan ja häviät tietty sata nolla.
Todellisuus on tämä: Sinulla on syöpä ja olet hakeutunut hoitoon ja tämä on elämäntilanteesi sillä hetkellä. Voi olla myös ensi viikolla tai sitten ei mutta nyt tilanne on tämä. Mielen mekaniikka on tä'ysin sama jos syöpä sanan tilalle laitetaan työttömyys tai puoliso pettää tai lapset kiljuu.
Nyt te sanotte että aivan eri asioita. Minä puhun todellisuuden hyväksymisestä ja siitä että todellisuus ei ole ongelma vaan meidän asenne eli tarina ettei näin saisi olla.
En todellakaan aio hyväksyä että minussa asuu syöpä, en todellakaan anna sille lupaa siihen. Taidtelen sen pois ja katkan elämääni ilman sitä, sen olen päättänyt. En milloinkaan antaisi syövälle lupaa muuttaa kehooni.
Se mistä puhut on sopeutumista ja alistumista. Alistumista niille olosuhteille, joille ei voi mitään. Kuten väkivaltaisen alkoholistiperheen lapsi alistuu ja sopeutuu niihin kasvuolosuhteisiin kun ei muuta voi.
On alistujia, on sopeutujia. Sitten on taistelijoita ja asioiden muuttajia.
Minä en ole milloinkaan alistuja, arvostan itseäni sen verran paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika outo kysymys, pakko tunnustaa. Mutta taidat viitata siihen kun sanoin että ongelmat ovat mielesi tarinoita.
Sinä toimit jos kattosi vuotaa, soitat huoltomiehen tai jonkun paikalle.
Ongelmaksi se muodostuu vasta sitten kun mielesi sanoo että sinun pitää saada korjattua se ennen viikonloppua etkä saa miestä kiinni. Eli uskot mielesi tarinaa ja ärsyynnyt /kiukustut/suutut/mökötät kun todellisuus on muuta kuin tarinasi. Se ei tarkoita ettet voi soittaa huoltomiehen tyttöystävälle tai kotiin saadaksesi miehen kiinni. Vuotava katto on vain elämäntilanne ja vain juuri silloin.
Jos tarkoitat alkon maistelua, se on sama asia. Ongelmaksi se muodostuu kun mielesi tarina ja todellisuus ei kohtaa vaan ovat erinlaisia. Todellisuus on että sekoilet, ja sairastut ennen pitkää yms.
Ja kun läheiset ja lääkärit koettaa rajoittaa juomistasi ja tarinasi päässäsi vain vähättelee ja rimpuilee seuraavalle oluelle, eli tietoisuus ei ole läsnä.
Päihteet on erikoistapaus koska se vaatii selvän hetken että ymmärrys voi tapahtua tietoisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulla on syöpä, se luultavasti on sinulla vaikka et kutsu sitä ongelmaksi.
Ero on siinä että uskot tarinaasi ettei sinulla saa olla syöpää ja kuitenkin sinulla se on. Ja siksi olet surullinen ja kärsit. Taistelet todellisuutta vastaan ja häviät tietty sata nolla.
Todellisuus on tämä: Sinulla on syöpä ja olet hakeutunut hoitoon ja tämä on elämäntilanteesi sillä hetkellä. Voi olla myös ensi viikolla tai sitten ei mutta nyt tilanne on tämä. Mielen mekaniikka on tä'ysin sama jos syöpä sanan tilalle laitetaan työttömyys tai puoliso pettää tai lapset kiljuu.
Nyt te sanotte että aivan eri asioita. Minä puhun todellisuuden hyväksymisestä ja siitä että todellisuus ei ole ongelma vaan meidän asenne eli tarina ettei näin saisi olla.
En todellakaan aio hyväksyä että minussa asuu syöpä, en todellakaan anna sille lupaa siihen. Taidtelen sen pois ja katkan elämääni ilman sitä, sen olen päättänyt. En milloinkaan antaisi syövälle lupaa muuttaa kehooni.
Se mistä puhut on sopeutumista ja alistumista. Alistumista niille olosuhteille, joille ei voi mitään. Kuten väkivaltaisen alkoholistiperheen lapsi alistuu ja sopeutuu niihin kasvuolosuhteisiin kun ei muuta voi.
On alistujia, on sopeutujia. Sitten on taistelijoita ja asioiden muuttajia.
Minä en ole milloinkaan alistuja, arvostan itseäni sen verran paljon.
Minä olen ollut tuollaisen perheen alistuva lapsi. Sen hinta oli kova: olen yhä täynnä vihaa kokemani takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulla on syöpä, se luultavasti on sinulla vaikka et kutsu sitä ongelmaksi.
Ero on siinä että uskot tarinaasi ettei sinulla saa olla syöpää ja kuitenkin sinulla se on. Ja siksi olet surullinen ja kärsit. Taistelet todellisuutta vastaan ja häviät tietty sata nolla.
Todellisuus on tämä: Sinulla on syöpä ja olet hakeutunut hoitoon ja tämä on elämäntilanteesi sillä hetkellä. Voi olla myös ensi viikolla tai sitten ei mutta nyt tilanne on tämä. Mielen mekaniikka on tä'ysin sama jos syöpä sanan tilalle laitetaan työttömyys tai puoliso pettää tai lapset kiljuu.
Nyt te sanotte että aivan eri asioita. Minä puhun todellisuuden hyväksymisestä ja siitä että todellisuus ei ole ongelma vaan meidän asenne eli tarina ettei näin saisi olla.
En todellakaan aio hyväksyä että minussa asuu syöpä, en todellakaan anna sille lupaa siihen. Taidtelen sen pois ja katkan elämääni ilman sitä, sen olen päättänyt. En milloinkaan antaisi syövälle lupaa muuttaa kehooni.
Se mistä puhut on sopeutumista ja alistumista. Alistumista niille olosuhteille, joille ei voi mitään. Kuten väkivaltaisen alkoholistiperheen lapsi alistuu ja sopeutuu niihin kasvuolosuhteisiin kun ei muuta voi.
On alistujia, on sopeutujia. Sitten on taistelijoita ja asioiden muuttajia.
Minä en ole milloinkaan alistuja, arvostan itseäni sen verran paljon.
Kun ei lue mitä lukee vaan lisää siihen oman tulkintansa, on lopputulos tämä.
Et voisi enempää olla väärässä siinä mitä tarkoitin.
Nuo alapeukut taitaa olla kaikki sinun. Saathan sinä niin tehdä.
Koeta ymmärtää mikä ero on nyt ja siinä kärsimyksessä missä ihmiset vellovat.
Se voi olla se ensimmäinen askel ymmärrykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulla on syöpä, se luultavasti on sinulla vaikka et kutsu sitä ongelmaksi.
Ero on siinä että uskot tarinaasi ettei sinulla saa olla syöpää ja kuitenkin sinulla se on. Ja siksi olet surullinen ja kärsit. Taistelet todellisuutta vastaan ja häviät tietty sata nolla.
Todellisuus on tämä: Sinulla on syöpä ja olet hakeutunut hoitoon ja tämä on elämäntilanteesi sillä hetkellä. Voi olla myös ensi viikolla tai sitten ei mutta nyt tilanne on tämä. Mielen mekaniikka on tä'ysin sama jos syöpä sanan tilalle laitetaan työttömyys tai puoliso pettää tai lapset kiljuu.
Nyt te sanotte että aivan eri asioita. Minä puhun todellisuuden hyväksymisestä ja siitä että todellisuus ei ole ongelma vaan meidän asenne eli tarina ettei näin saisi olla.
En todellakaan aio hyväksyä että minussa asuu syöpä, en todellakaan anna sille lupaa siihen. Taidtelen sen pois ja katkan elämääni ilman sitä, sen olen päättänyt. En milloinkaan antaisi syövälle lupaa muuttaa kehooni.
Se mistä puhut on sopeutumista ja alistumista. Alistumista niille olosuhteille, joille ei voi mitään. Kuten väkivaltaisen alkoholistiperheen lapsi alistuu ja sopeutuu niihin kasvuolosuhteisiin kun ei muuta voi.
On alistujia, on sopeutujia. Sitten on taistelijoita ja asioiden muuttajia.
Minä en ole milloinkaan alistuja, arvostan itseäni sen verran paljon.
Kun ei lue mitä lukee vaan lisää siihen oman tulkintansa, on lopputulos tämä.
Et voisi enempää olla väärässä siinä mitä tarkoitin.
Nuo alapeukut taitaa olla kaikki sinun. Saathan sinä niin tehdä.
Koeta ymmärtää mikä ero on nyt ja siinä kärsimyksessä missä ihmiset vellovat.
Se voi olla se ensimmäinen askel ymmärrykseen.
Miksi olet noin tuomitseva ja ajattelet, että sinun totuutesi on muidenkin totuus ja ainoa totuus? Puhut aika alentavasti minulle, pidätkö ehkä minua tyhmänä ja ymmärtämättömänä?
Voin kertoa sinulle, olen hyvin onnellinen, ja ehkä juuri siksi, etten koskaan ole antanut periksi pahoille asioille, esteille ja vaikeuksille, vaan terveellä tavalla rakastanut itseäni ja taistellut vaikeuksien yli itselleni ja perheelleni hyvän elämän.
Sen sijaan sinä et, tuosta kaikesta suuresta ymmärryksestäsi huolimatta, vaikuta olevan kovin tasapainossa itsesi ja maailman kanssa, kun suhtaudut kanssaihmisiin tuolla tavalla. Sinulla on vielä pitkä matka etsimisessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulla on syöpä, se luultavasti on sinulla vaikka et kutsu sitä ongelmaksi.
Ero on siinä että uskot tarinaasi ettei sinulla saa olla syöpää ja kuitenkin sinulla se on. Ja siksi olet surullinen ja kärsit. Taistelet todellisuutta vastaan ja häviät tietty sata nolla.
Todellisuus on tämä: Sinulla on syöpä ja olet hakeutunut hoitoon ja tämä on elämäntilanteesi sillä hetkellä. Voi olla myös ensi viikolla tai sitten ei mutta nyt tilanne on tämä. Mielen mekaniikka on tä'ysin sama jos syöpä sanan tilalle laitetaan työttömyys tai puoliso pettää tai lapset kiljuu.
Nyt te sanotte että aivan eri asioita. Minä puhun todellisuuden hyväksymisestä ja siitä että todellisuus ei ole ongelma vaan meidän asenne eli tarina ettei näin saisi olla.
En todellakaan aio hyväksyä että minussa asuu syöpä, en todellakaan anna sille lupaa siihen. Taidtelen sen pois ja katkan elämääni ilman sitä, sen olen päättänyt. En milloinkaan antaisi syövälle lupaa muuttaa kehooni.
Se mistä puhut on sopeutumista ja alistumista. Alistumista niille olosuhteille, joille ei voi mitään. Kuten väkivaltaisen alkoholistiperheen lapsi alistuu ja sopeutuu niihin kasvuolosuhteisiin kun ei muuta voi.
On alistujia, on sopeutujia. Sitten on taistelijoita ja asioiden muuttajia.
Minä en ole milloinkaan alistuja, arvostan itseäni sen verran paljon.
Kun ei lue mitä lukee vaan lisää siihen oman tulkintansa, on lopputulos tämä.
Et voisi enempää olla väärässä siinä mitä tarkoitin.
Nuo alapeukut taitaa olla kaikki sinun. Saathan sinä niin tehdä.
Koeta ymmärtää mikä ero on nyt ja siinä kärsimyksessä missä ihmiset vellovat.
Se voi olla se ensimmäinen askel ymmärrykseen.
Luulisi sinun tietävän, että kukaan ei valaistu ilman kärsimystä. Kärsimys kuuluu elämään. Ei ole tarkoitus, ettei kärsimystä kokisi lainkaan, koska jos sitä ei koe, ei voi nousta korkeammalle tasolle. Sinä et pysty ketään pakottamaan olemaan kärsimättä. Jos haluaisit oikeasti ohjata ihmisiä pois kärsimyksestä kannustaisit heitä kokemaan kärsimyksensä täysillä tässä hetkessä ja juuri nyt, kaikilla aisteilla. Tunteet pitää elää, kohdata, sitä se hetken hyväksyntä tarkoittaa.
Muista, ei ole valoa ilman pimeyttä, ei ole valaistumista ja ymmärrystä ilman kärsimystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulla on syöpä, se luultavasti on sinulla vaikka et kutsu sitä ongelmaksi.
Ero on siinä että uskot tarinaasi ettei sinulla saa olla syöpää ja kuitenkin sinulla se on. Ja siksi olet surullinen ja kärsit. Taistelet todellisuutta vastaan ja häviät tietty sata nolla.
Todellisuus on tämä: Sinulla on syöpä ja olet hakeutunut hoitoon ja tämä on elämäntilanteesi sillä hetkellä. Voi olla myös ensi viikolla tai sitten ei mutta nyt tilanne on tämä. Mielen mekaniikka on tä'ysin sama jos syöpä sanan tilalle laitetaan työttömyys tai puoliso pettää tai lapset kiljuu.
Nyt te sanotte että aivan eri asioita. Minä puhun todellisuuden hyväksymisestä ja siitä että todellisuus ei ole ongelma vaan meidän asenne eli tarina ettei näin saisi olla.
En todellakaan aio hyväksyä että minussa asuu syöpä, en todellakaan anna sille lupaa siihen. Taidtelen sen pois ja katkan elämääni ilman sitä, sen olen päättänyt. En milloinkaan antaisi syövälle lupaa muuttaa kehooni.
Se mistä puhut on sopeutumista ja alistumista. Alistumista niille olosuhteille, joille ei voi mitään. Kuten väkivaltaisen alkoholistiperheen lapsi alistuu ja sopeutuu niihin kasvuolosuhteisiin kun ei muuta voi.
On alistujia, on sopeutujia. Sitten on taistelijoita ja asioiden muuttajia.
Minä en ole milloinkaan alistuja, arvostan itseäni sen verran paljon.
Kun ei lue mitä lukee vaan lisää siihen oman tulkintansa, on lopputulos tämä.
Et voisi enempää olla väärässä siinä mitä tarkoitin.
Nuo alapeukut taitaa olla kaikki sinun. Saathan sinä niin tehdä.
Koeta ymmärtää mikä ero on nyt ja siinä kärsimyksessä missä ihmiset vellovat.
Se voi olla se ensimmäinen askel ymmärrykseen.
Luulisi sinun tietävän, että kukaan ei valaistu ilman kärsimystä. Kärsimys kuuluu elämään. Ei ole tarkoitus, ettei kärsimystä kokisi lainkaan, koska jos sitä ei koe, ei voi nousta korkeammalle tasolle. Sinä et pysty ketään pakottamaan olemaan kärsimättä. Jos haluaisit oikeasti ohjata ihmisiä pois kärsimyksestä kannustaisit heitä kokemaan kärsimyksensä täysillä tässä hetkessä ja juuri nyt, kaikilla aisteilla. Tunteet pitää elää, kohdata, sitä se hetken hyväksyntä tarkoittaa.
Muista, ei ole valoa ilman pimeyttä, ei ole valaistumista ja ymmärrystä ilman kärsimystä.
Hienosti sanottu! Näin se on. Elämä tarjoaa monenlaisia tilaisuuksia kehittyä. Kaikki niistä eivät ole mieluisia, mutta kipeät kokemuksetkin tekevät sinusta sellaisen kuin olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki saat olla sitä mieltä mitä olet. Yritin vain selittää että tulkitsit minua väärin, totaallisesti. Ja senkin sinä tulkitsit väärin. Kärsimys on turhaa ja motiivi paremman elämän etsimiseen kuten joku sanoi tuossa yllä. En todellakaan tuomitse sinua, miksi sen tekisin, jos luet sen uudestaan, yritys oli auttaa ymmärtämään. Tuli huti, en auttanut. En puhu sanoilla jotka voisit ymmärtää joten tämä riittää tästä aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Toki saat olla sitä mieltä mitä olet. Yritin vain selittää että tulkitsit minua väärin, totaallisesti. Ja senkin sinä tulkitsit väärin. Kärsimys on turhaa ja motiivi paremman elämän etsimiseen kuten joku sanoi tuossa yllä. En todellakaan tuomitse sinua, miksi sen tekisin, jos luet sen uudestaan, yritys oli auttaa ymmärtämään. Tuli huti, en auttanut. En puhu sanoilla jotka voisit ymmärtää joten tämä riittää tästä aiheesta.
Ei sinun tarvitse yrittää auttaa minua ymmärtämään sinun totuuksiasi. Minulla on oma ymmärrykseni ja oma onnellisuuteni, omat totuuteni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On vain yksi totuus johon jokainen uskonto osoittaa, tiet ovat monet ja tienviitat vielä moninaisemmat.
Lopulta ne vie kaikki samalle lähteelle.
Ketjussa oli kysymys valittamisesta, tässä hetkessä ei ole ongelmia joista valittaa.
Siinä tiivistettynä vielä kerran. Jos sen kertominen on ongelma sinulle, ei sanani ole tavoittanut sinua.
Ja se on ihan ok. Hauskaa päivän jatkoa.
Vierailija kirjoitti:
On vain yksi totuus johon jokainen uskonto osoittaa, tiet ovat monet ja tienviitat vielä moninaisemmat.
Lopulta ne vie kaikki samalle lähteelle.
Ketjussa oli kysymys valittamisesta, tässä hetkessä ei ole ongelmia joista valittaa.
Siinä tiivistettynä vielä kerran. Jos sen kertominen on ongelma sinulle, ei sanani ole tavoittanut sinua.
Ja se on ihan ok. Hauskaa päivän jatkoa.
Olet pelkkä new age -hörhö, joka on sekoittanut päänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitko toistaa kysymyksen?
Mikä ongelma sinulla on? Vai ei ole?
Miten pystyy muuttamaan asioita ja korjaamaan ongelmia, jos ei tunnusta niiden olemassaoloa?
Itse olen miettinyt samaa. Siksi minua ottaakin hattuun se, että jotkut yrittävät täysin kieltää sen, että mikään olisi ongelma, koska eivät pidä tästä puhetavasta. Miten silloin voi kehittyä, jos ei kykene tunnustumaan omia puutteitaan?
Vierailija kirjoitti:
On vain yksi totuus johon jokainen uskonto osoittaa, tiet ovat monet ja tienviitat vielä moninaisemmat.
Lopulta ne vie kaikki samalle lähteelle.
Ketjussa oli kysymys valittamisesta, tässä hetkessä ei ole ongelmia joista valittaa.
Siinä tiivistettynä vielä kerran. Jos sen kertominen on ongelma sinulle, ei sanani ole tavoittanut sinua.
Ja se on ihan ok. Hauskaa päivän jatkoa.
Huumeissa tämä on....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosiaan jokainen voi itse päättää millaisen elämäntarinan haluaa itselleen kertoa, ja jokainen voi itse päättää perustaako tarinansa faktoihin vai illuusioon ja todellisuuspakoiluun. Voihan menneen kuvitella kauniimmaksi kuin se on ollut ja kertoa itselleen toista tarinaa, näin huijata itseään, mutta ei se todellisuutta ja realiteetteja miksikään muuta. Eikä kehosi ja mielesi unohda, vaikka kuinka dissosioisit.
Siksi koska ensin kuunnellaan ja myöhemmin viilletään.
Lisäksi vielä juoruillaan ulkopuolisille.
Mulla ikää yli 50v. ja vasta nyt ymmärrän että vaikene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pälpättäjät ja suuret tunneihmiset sekoittavat puhumisen ja tekemisen, heidän mielestään kun vaikka ylipainosta on puhuttu, asialle on tehty jotakin (ja voikin taas jatkaa mässäilyä).
Sitten tulee pettymys, tietysti suuri pettymys, kun puhutaan suurien tunteiden ihmisestä.
Jolloin jauhetaan samasta asiasta vielä enemmän. Mutta kun sekään ei johda muuhun kun siihen että kuulijat kyllästyvät tai, herra paratkoon, ehdottavat jotakin niinkin radikaalia kun elämäntapamuutosta, niin suurien tunteiden valittaja loukkaantuu: miten hänelle on kehdattu antaa neuvoja, ei hän ole neuvoja pyytänyt (ainakaan jos ne edellyttäisivät että hän ihan oikeasti TEKISI ongelmalleen jotakin), hän on vaan halunnut kuulijakunnan loputtomalle avautumiselleen.
Ja ihmiset ovat paskoja ystäviä, kun eivät jaksa kuunnella. Ottamatta huomioon, että valtaosa kuulijoista ei koe edes ystäväksi koko tyyppiä, pikemminkin pakolliseksi riesaksi jota pitää sietää, koska ollaan naapureita, työkavereita tms. Mutta sitähän suurten tunteiden ihminen ei tajua, koska suurten tunteiden ihmisen päähän ei muuta mahdukaan kun ne hänen omat suuret tunteensa.
Lapset toimivat pelkällä tunteella, aikuiselta voi jo odottaa enemmän.
Kysymys sinulle: osaatko erottaa omat tunteesi muiden tunteista? Miten käsittelet tätä ilmeistä ärtymystäsi ihmisiin?
Miksi maailmassa minun pitäisi mitenkään käsitellä ärtymystä ilkeisiin ja vastenmielisiin ihmisiin, kuten sinä? He ovat mitä ovat, eivät muutu toiseksi millään käsittelyillä. Et ole kovin kiinnostavakaan.
Hmm, miksi ilkeilet minulle? Emme edes tunne toisiamme. Mikä sinulla on hätänä?
No tässä se syy miksi ei kannata avautua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pälpättäjät ja suuret tunneihmiset sekoittavat puhumisen ja tekemisen, heidän mielestään kun vaikka ylipainosta on puhuttu, asialle on tehty jotakin (ja voikin taas jatkaa mässäilyä).
Sitten tulee pettymys, tietysti suuri pettymys, kun puhutaan suurien tunteiden ihmisestä.
Jolloin jauhetaan samasta asiasta vielä enemmän. Mutta kun sekään ei johda muuhun kun siihen että kuulijat kyllästyvät tai, herra paratkoon, ehdottavat jotakin niinkin radikaalia kun elämäntapamuutosta, niin suurien tunteiden valittaja loukkaantuu: miten hänelle on kehdattu antaa neuvoja, ei hän ole neuvoja pyytänyt (ainakaan jos ne edellyttäisivät että hän ihan oikeasti TEKISI ongelmalleen jotakin), hän on vaan halunnut kuulijakunnan loputtomalle avautumiselleen.
Ja ihmiset ovat paskoja ystäviä, kun eivät jaksa kuunnella. Ottamatta huomioon, että valtaosa kuulijoista ei koe edes ystäväksi koko tyyppiä, pikemminkin pakolliseksi riesaksi jota pitää sietää, koska ollaan naapureita, työkavereita tms. Mutta sitähän suurten tunteiden ihminen ei tajua, koska suurten tunteiden ihmisen päähän ei muuta mahdukaan kun ne hänen omat suuret tunteensa.
Lapset toimivat pelkällä tunteella, aikuiselta voi jo odottaa enemmän.
Kysymys sinulle: osaatko erottaa omat tunteesi muiden tunteista? Miten käsittelet tätä ilmeistä ärtymystäsi ihmisiin?
Miksi maailmassa minun pitäisi mitenkään käsitellä ärtymystä ilkeisiin ja vastenmielisiin ihmisiin, kuten sinä? He ovat mitä ovat, eivät muutu toiseksi millään käsittelyillä. Et ole kovin kiinnostavakaan.
Hmm, miksi ilkeilet minulle? Emme edes tunne toisiamme. Mikä sinulla on hätänä?
No tässä se syy miksi ei kannata avautua.
Hoitaisit ne alkuperäiset ongelmasi, niin ei tarvitsisi täällä kiukutella ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
On vain yksi totuus johon jokainen uskonto osoittaa, tiet ovat monet ja tienviitat vielä moninaisemmat.
Lopulta ne vie kaikki samalle lähteelle.
Ketjussa oli kysymys valittamisesta, tässä hetkessä ei ole ongelmia joista valittaa.
Siinä tiivistettynä vielä kerran. Jos sen kertominen on ongelma sinulle, ei sanani ole tavoittanut sinua.
Ja se on ihan ok. Hauskaa päivän jatkoa.
Ketjussa ei ollut kyse valittamisesta, vaan siitä, että kertoo vaikeuksistaan toisille eikä sulkeudu täysin.
Kyllä jokaisella on vaikeuksia omasta takaakin. Ei silloin kiinnosta ottaa taakkaa toisten vaikeuksista.
Ihmisten pitäisi oppia ratkaisemaan ongelmiaan. Terapia ei saavuta koskaan sitä tasoa kuin se, että ihminen jaksaa ajatella ja saavuttaa jotain. Kyetä ilman kainalosauvaa. Jotkut tatvitsevat ehkä.