Lue keskustelun säännöt.
Miksi sitä pidetään hyvänä asiana, että vaikenee vaikeuksistaan?
Miksi tämä on monille ylpeilyn aihe? Pelkäävätkö ihmiset niin kovasti muiden reaktiota, jos paljastuu, että he elävät ihan samanlaista elämää iloineen ja suruineen kuin toisetkin? Miksi joillekin on niin tärkeää pitää kulissit kunnossa, vaikka tapahtuisi mitä? Eihän kukaan osaa olla kunnolla tukena, jos ei tiedä, että toisella on vaikeaa.
Kommentit (322)
Itse en kyllä voi hyvin tällä hetkellä, mutta tiedän etten ainakaan vanhemmiltani saa mitään apua, kun eivät ole aikaisemminkaan ymmärtäneet. Heidän mielestään kaikki mielenterveysongelmat ovat ihan valetta ja eivät ne ainakaan voi minua koskettaa. Sen takia yritän aina vaan jaksaa eteenpäin. Olen joskus käynyt puhumassa hoitajalle, mutta se vain pahensi asioita ja hän oli aika ikävä muutenkin. Olen todella yksinäinen ja kiusaamistaustaa on paljon. Sen takia mainitsin vanhempani, kun olen vielä nuori ihminen ja tuntuu niin ikävältä kun tiedän heidän vaan suuttuvan jos jotain mainitsen. Olen kestänyt paljon, mutta nyt en meinaa jaksaa. Pelkään ahdistuksen pahenevan ja en oikein nuku öisin. En haluaisi hakea apua turhaan ja toisaalta yritän olla vanha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse pidän sitä erittäin huonona, jos ihmiset vaikenee vaikeuksistaan. Kaikilla on elämässä joitain vaikeuksia ja jos ei ole vielä, nii varmasti joskus vielä on. Tosi ystävä jaksaa kuunella ja lohduttaa. Toisaalta ymmärrän senkin, että joskus se voi olla liian rankka tehtävä jos ihminen esim. Masentunut, mutta silloin ystävä voi auttaa löytämään avun piiriin. Sitäpaitsi selviytymistarinat elämässä on mielestäni kaikkein parhaimpia tarinoita, koska niihin voi itse samaistua ja ne luo uskoa ja toivoa paremmasta. Yhteistä ihmisten selviytymistarinoissa on APU joltain toiselta ihmiseltä.
Mä olen sellainen sulkeutuja perusluonteeltani. Vuosia kestäneiden vaikeuksien jälkeen tuli burnout. Mainitsin kahdelle ystävälleni että olen aika loppu ja kerroin vaikeuksistani ja että olen tosi väsynyt. Toinen ystävä pahastui miksi valitan, hänen työkaverinsa mies sentään kuoli. Toinen ystävä toisaalta kuunteli, mutta ihan suorastaan suuttui, ja olin hänen mukaansa vain katkera ja negatiivinen. No muistanpahan taas jatkossa pitää kaiken sisälläni etten vaan pahoita kenenkään mieltä.
"Likainen pyykki pestään kotona."
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tälläinen ystävä. Tai ainakin luulin, että olemme ystäviä. Hän on aina iloinen ja pirteä. Olen kuitenkin kuullut, että hän on hölmöillyt. Tehnyt sellaisia asioita, joita en olisi hänestä uskonut. Minulle hän esittää jotakin täydellisyyden perikuvaa. Hän ei ole enää minun paras ystäväni juuri siitä syystä, ei siis siksi , että on hölmöillyt, vaan siksi että ei kerro rehellisesti mitä hänelle kuuluu, vaan kaikki on aina "hyvin". Hän on epäaito. Kenenkään elämä ei ole aina kivaa, hän kuitenkin tahtoo minulle sellaista esittää, enkä tiedä minkä takia.
Hölmöillyt miten? Ja mitä kautta olet kuullut nämä väitteet? Kuka sinä olet tuomitsemaan hänen oman elämänsä tekoja, ja miten ne vaikuttavat ystävyyteen? Ehkä kaikkea ei halua jakaa. Miten se tekisi hänen positiivisuudestaan feikkiä? Ehkä hän on oikeasti suhtautunut hyväksyvästi asioihinsa, vaikka onkin mokaillut. Pitääkö kaikki jakaa ystävien kanssa jotta voi olla ystävä? Tällaisia ajatuksia herää. Jos et ole suoraan kysynyt ja hän vastatessa valehdellut, ei hän mielestäni ole tehnyt mitään väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tälläinen ystävä. Tai ainakin luulin, että olemme ystäviä. Hän on aina iloinen ja pirteä. Olen kuitenkin kuullut, että hän on hölmöillyt. Tehnyt sellaisia asioita, joita en olisi hänestä uskonut. Minulle hän esittää jotakin täydellisyyden perikuvaa. Hän ei ole enää minun paras ystäväni juuri siitä syystä, ei siis siksi , että on hölmöillyt, vaan siksi että ei kerro rehellisesti mitä hänelle kuuluu, vaan kaikki on aina "hyvin". Hän on epäaito. Kenenkään elämä ei ole aina kivaa, hän kuitenkin tahtoo minulle sellaista esittää, enkä tiedä minkä takia.
Hölmöillyt miten? Ja mitä kautta olet kuullut nämä väitteet? Kuka sinä olet tuomitsemaan hänen oman elämänsä tekoja, ja miten ne vaikuttavat ystävyyteen? Ehkä kaikkea ei halua jakaa. Miten se tekisi hänen positiivisuudestaan feikkiä? Ehkä hän on oikeasti suhtautunut hyväksyvästi asioihinsa, vaikka onkin mokaillut. Pitääkö kaikki jakaa ystävien kanssa jotta voi olla ystävä? Tällaisia ajatuksia herää. Jos et ole suoraan kysynyt ja hän vastatessa valehdellut, ei hän mielestäni ole tehnyt mitään väärin.
Ohis: olen tuntenut toksisesti positiivisia ihmisiä. He tuntuvat aika muovisilta ja heidän seurassaan on usein epämukava olo. Tuntuu kuin juttelisit ihmisen sijasta robotin kanssa, kun kaikki särmät puuttuvat.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen sellainen sulkeutuja perusluonteeltani. Vuosia kestäneiden vaikeuksien jälkeen tuli burnout. Mainitsin kahdelle ystävälleni että olen aika loppu ja kerroin vaikeuksistani ja että olen tosi väsynyt. Toinen ystävä pahastui miksi valitan, hänen työkaverinsa mies sentään kuoli. Toinen ystävä toisaalta kuunteli, mutta ihan suorastaan suuttui, ja olin hänen mukaansa vain katkera ja negatiivinen. No muistanpahan taas jatkossa pitää kaiken sisälläni etten vaan pahoita kenenkään mieltä.
Suosittelen mieluummin etsimään parempia ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pälpättäjät ja suuret tunneihmiset sekoittavat puhumisen ja tekemisen, heidän mielestään kun vaikka ylipainosta on puhuttu, asialle on tehty jotakin (ja voikin taas jatkaa mässäilyä).
Sitten tulee pettymys, tietysti suuri pettymys, kun puhutaan suurien tunteiden ihmisestä.
Jolloin jauhetaan samasta asiasta vielä enemmän. Mutta kun sekään ei johda muuhun kun siihen että kuulijat kyllästyvät tai, herra paratkoon, ehdottavat jotakin niinkin radikaalia kun elämäntapamuutosta, niin suurien tunteiden valittaja loukkaantuu: miten hänelle on kehdattu antaa neuvoja, ei hän ole neuvoja pyytänyt (ainakaan jos ne edellyttäisivät että hän ihan oikeasti TEKISI ongelmalleen jotakin), hän on vaan halunnut kuulijakunnan loputtomalle avautumiselleen.
Ja ihmiset ovat paskoja ystäviä, kun eivät jaksa kuunnella. Ottamatta huomioon, että valtaosa kuulijoista ei koe edes ystäväksi koko tyyppiä, pikemminkin pakolliseksi riesaksi jota pitää sietää, koska ollaan naapureita, työkavereita tms. Mutta sitähän suurten tunteiden ihminen ei tajua, koska suurten tunteiden ihmisen päähän ei muuta mahdukaan kun ne hänen omat suuret tunteensa.
Lapset toimivat pelkällä tunteella, aikuiselta voi jo odottaa enemmän.
En lukenut koko ketjua. Alussa ainakin oli ihmiset todella metsässä. Joten---
Ongelmat eivät ole itsesi ulkopuolella. Koskaan.
Se että niistä puhuisi ikään kuin ongelmina, sitoo kuulijan myös mukaan vellomaan ns ongelmassa.
Miten pääsee ongelmasta eroon. Ymmärtämällä että ongelma on vain tarina päässäsi, tarina jonka mieli on luonut ja yllä pitää sitä. Kerrottuasi sitä yllä pitää myös ystäväsi.
Ymmärrä tämä syvästi ja korjaa tarinasi niin pääset tasapainoon.
Korjaaminen tarkoittaa ikään kuin tarinan haalistumista, heikkemistä, ja ei siihen samaistumista.
Keinoja on monia.
Tämä toimii olisit sitten sokeutumassa tai miehesi/naisesi olisi sinua pettänyt tai ajanut naapurin autolla kolarin tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua. Alussa ainakin oli ihmiset todella metsässä. Joten---
Ongelmat eivät ole itsesi ulkopuolella. Koskaan.
Se että niistä puhuisi ikään kuin ongelmina, sitoo kuulijan myös mukaan vellomaan ns ongelmassa.
Miten pääsee ongelmasta eroon. Ymmärtämällä että ongelma on vain tarina päässäsi, tarina jonka mieli on luonut ja yllä pitää sitä. Kerrottuasi sitä yllä pitää myös ystäväsi.
Ymmärrä tämä syvästi ja korjaa tarinasi niin pääset tasapainoon.
Korjaaminen tarkoittaa ikään kuin tarinan haalistumista, heikkemistä, ja ei siihen samaistumista.
Keinoja on monia.
Tämä toimii olisit sitten sokeutumassa tai miehesi/naisesi olisi sinua pettänyt tai ajanut naapurin autolla kolarin tms.
Miten korjaat esimerkiksi lapsen kuoleman aiheuttaman surun? Joidenkin asioiden kanssa elämistä ihminen joutuu opettelemaan koko loppuelämänsä. Toisten tuki voi auttaa merkittävästi uuteen tilanteeseen sopeutumisessa.
Vierailija kirjoitti:
Pälpättäjät ja suuret tunneihmiset sekoittavat puhumisen ja tekemisen, heidän mielestään kun vaikka ylipainosta on puhuttu, asialle on tehty jotakin (ja voikin taas jatkaa mässäilyä).
Sitten tulee pettymys, tietysti suuri pettymys, kun puhutaan suurien tunteiden ihmisestä.
Jolloin jauhetaan samasta asiasta vielä enemmän. Mutta kun sekään ei johda muuhun kun siihen että kuulijat kyllästyvät tai, herra paratkoon, ehdottavat jotakin niinkin radikaalia kun elämäntapamuutosta, niin suurien tunteiden valittaja loukkaantuu: miten hänelle on kehdattu antaa neuvoja, ei hän ole neuvoja pyytänyt (ainakaan jos ne edellyttäisivät että hän ihan oikeasti TEKISI ongelmalleen jotakin), hän on vaan halunnut kuulijakunnan loputtomalle avautumiselleen.
Ja ihmiset ovat paskoja ystäviä, kun eivät jaksa kuunnella. Ottamatta huomioon, että valtaosa kuulijoista ei koe edes ystäväksi koko tyyppiä, pikemminkin pakolliseksi riesaksi jota pitää sietää, koska ollaan naapureita, työkavereita tms. Mutta sitähän suurten tunteiden ihminen ei tajua, koska suurten tunteiden ihmisen päähän ei muuta mahdukaan kun ne hänen omat suuret tunteensa.
Lapset toimivat pelkällä tunteella, aikuiselta voi jo odottaa enemmän.
Kysymys sinulle: osaatko erottaa omat tunteesi muiden tunteista? Miten käsittelet tätä ilmeistä ärtymystäsi ihmisiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Likainen pyykki pestään kotona."
Moni jättää pesemättä ja nurkkiin kertyy törkyisiä kasoja. Kaikki eivät työstä asioitaan millään tavoin, vaan osa vain hautaa ne mielensä syövereihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua. Alussa ainakin oli ihmiset todella metsässä. Joten---
Ongelmat eivät ole itsesi ulkopuolella. Koskaan.
Se että niistä puhuisi ikään kuin ongelmina, sitoo kuulijan myös mukaan vellomaan ns ongelmassa.
Miten pääsee ongelmasta eroon. Ymmärtämällä että ongelma on vain tarina päässäsi, tarina jonka mieli on luonut ja yllä pitää sitä. Kerrottuasi sitä yllä pitää myös ystäväsi.
Ymmärrä tämä syvästi ja korjaa tarinasi niin pääset tasapainoon.
Korjaaminen tarkoittaa ikään kuin tarinan haalistumista, heikkemistä, ja ei siihen samaistumista.
Keinoja on monia.
Tämä toimii olisit sitten sokeutumassa tai miehesi/naisesi olisi sinua pettänyt tai ajanut naapurin autolla kolarin tms.
Miten korjaat esimerkiksi lapsen kuoleman aiheuttaman surun? Joidenkin asioiden kanssa elämistä ihminen joutuu opettelemaan koko loppuelämänsä. Toisten tuki voi auttaa merkittävästi uuteen tilanteeseen sopeutumisessa.
Totta kai ihminen tuntee surua läheisen kuoltua. Se on tosi asia. Mutta siihen jääminen on taas jotain muuta. Meillä on vain tämä hetki, joko läheiset ovat läsnä tai eivät. Se mikä syntyy myös kuolee.
Se että asiat pitäisi olla toisin kuin ne ovat, on tarina johon uskot ja siksi kärsit siitä. Vain tämä hetki mitä juuri nyt katsot on se mitä meillä on. AIna.
Jos kaipaat tukea suruusi, läheisesi pitäisi sanoa juuri tämä minkä luit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua. Alussa ainakin oli ihmiset todella metsässä. Joten---
Ongelmat eivät ole itsesi ulkopuolella. Koskaan.
Se että niistä puhuisi ikään kuin ongelmina, sitoo kuulijan myös mukaan vellomaan ns ongelmassa.
Miten pääsee ongelmasta eroon. Ymmärtämällä että ongelma on vain tarina päässäsi, tarina jonka mieli on luonut ja yllä pitää sitä. Kerrottuasi sitä yllä pitää myös ystäväsi.
Ymmärrä tämä syvästi ja korjaa tarinasi niin pääset tasapainoon.
Korjaaminen tarkoittaa ikään kuin tarinan haalistumista, heikkemistä, ja ei siihen samaistumista.
Keinoja on monia.
Tämä toimii olisit sitten sokeutumassa tai miehesi/naisesi olisi sinua pettänyt tai ajanut naapurin autolla kolarin tms.
Miten korjaat esimerkiksi lapsen kuoleman aiheuttaman surun? Joidenkin asioiden kanssa elämistä ihminen joutuu opettelemaan koko loppuelämänsä. Toisten tuki voi auttaa merkittävästi uuteen tilanteeseen sopeutumisessa.
Totta kai ihminen tuntee surua läheisen kuoltua. Se on tosi asia. Mutta siihen jääminen on taas jotain muuta. Meillä on vain tämä hetki, joko läheiset ovat läsnä tai eivät. Se mikä syntyy myös kuolee.
Se että asiat pitäisi olla toisin kuin ne ovat, on tarina johon uskot ja siksi kärsit siitä. Vain tämä hetki mitä juuri nyt katsot on se mitä meillä on. AIna.
Jos kaipaat tukea suruusi, läheisesi pitäisi sanoa juuri tämä minkä luit.
Miten sinä määrittelet käsitteen suruun jääminen? Mikä on sinusta sovelias aika surra ja milloin menee liialliseksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun elämässäni on ollut paljon vaikeita asioita. Ne kerrat, kun olen ollut ystävieni seurassa, olen halunnut ajatella jotain ihan muuta kuin sen hetkisiä vaikeuksiani. Olen halunnut hetkeksi unohtaa vaikeuteni. Ne kerrat ovat olleet mulle henkireikä, joiden ansiosta olen jaksanut. Jos vielä silloinkin olisi pitänyt puhua ja pohtia mun vaikeuksistani, olisin todennäköisesti murtunut lopullisesti.
Oletko kuitenkin kertonut ystävillesi sen, että elämässäsi on jotain hankaluuksia? Esimerkiksi jos sairastuisit syöpään, niin mainitsisit asiasta vaikket kävisi sitä läpi juurta jaksain?
Syöpää mulla ei ole ollut, syöpäepäily on. Siitä en kertonut kenellekään keken tutkimusten. Halusin ensin tietää, onko mulla syöpä vai ei. En halunnut huolestuttaa ketään läheistäni pelkällä epäilyllä. Kun tutkimukset olivat valmiit eikä mulla siis ollut syöpää, en edelleenkään kokenut tarvetta kertoa asiasta kenellekään. Jos olisi ollut, olisi varmaankin ollut pakko kertoa ainakin lapsilleni ja sisaruksilleni. Vanhempani ovat niin iäkkäitä, että olisin arvioinut tilanteen silloin eli onko oletettavissa, että minä lähden täältä ennen vanhempiani. Jos olisi, olisin siinä vaiheessa kertonut myös vanhemmilleni.
Mulla on ollut vakava sairaus, mutta siitä kerroin ystävilleni vasta sitten, kun olin päässyt sairaalasta kotiin ja sairaus oli siis hoidettu. Läheiset toki tiesivät jo aiemmin. Ihan siksikin, että toinen lapsistani oli se, joka soitti ambulanssin ja hän tietysti ilmoitti myös siskolleen asiasta. He ilmoittivat muillekin läheisilleni, jotka kävivät mua katsomassa sairaalassakin.
Mulla on yksi krooninen sairaus, josta olen puhunut yhden ystäväni kanssa. Hän sairastaa samaa sairautta, joten on aika luontevaakin jutella mm uusista lääkekokeiluista, miten ne ovat tehonneet ja millaisia sivuvaikutuksia niillä on ollut. Myös siitä, miten sairauden hankalammissa vaiheissa liikkuminen on vaikeaa ja kivuliasta. Muille ystävilleni en ole kertonut tästä sairaudesta, koska sillä ei ole mitään merkitystä meidän ystävyydellemme. En kaipaa keskustelua asiasta "maallikoiden" kanssa, koska se olisi vähän sama kuin puhuisi suomea suomea ymmärtämättömälle.
Toisen sairauteni kohdalla taas olen hakenut vertaistukea Facebookin sairauteen liittyvästä ryhmästä. Olen löytänyt parikin aktiivista ryhmää. Olen julkaissut seinälläni kuvia pitkistä leikkaushaavoista, joten kaikki FB-kaverini kyllä tietävät - jos vain ovat sattuneet kuvat huomaamaan - että mulla on tällainen sairaus ja tällaiset leikkaukset tehty. Läheiseni ovat toki tienneet asiasta jo ennen leikkauksiakin, koska olen tarvinnut leikkausten jälkeen jonkin verran muiden apua ja on ollut tarpeen kysellä, kuka mahdollisesti pystyy auttamaan, miten ja milloin. En ole kuitenkaan tarvinnut ystävieni tai kavereideni apua, koska mulla on jo aikuiset lapset eli apua olen saanut heiltä sekä miniältäni.
Tilanteeni on siis eri kuin mitä aloituksessa tarkoitetaan eli ettei puhuisi koskaan kenellekään. Mä kyllä puhun, mutta puhun vain sellaisille, joiden kanssa puhumisesta on jotain merkitystä. Vakavien sairauksien kohdalla katson, että vain lapsillani on jonkinlainen oikeus tietää asiasta. Heidän niskoilleen kun kaatuu menetyksen ja surun lisäksi myös paljon käytännön asioita (hautajaisten järjestelyt, asunnon tyhjentäminen ja myyminen, omaisuuden jako jne). Muille läheisilleni (vanhemmat ja sisarukset) vasta sitten, kun sairaus on jo niin pitkällä, että peli on varmasti menetetty.
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua. Alussa ainakin oli ihmiset todella metsässä. Joten---
Ongelmat eivät ole itsesi ulkopuolella. Koskaan.
Se että niistä puhuisi ikään kuin ongelmina, sitoo kuulijan myös mukaan vellomaan ns ongelmassa.
Miten pääsee ongelmasta eroon. Ymmärtämällä että ongelma on vain tarina päässäsi, tarina jonka mieli on luonut ja yllä pitää sitä. Kerrottuasi sitä yllä pitää myös ystäväsi.
Ymmärrä tämä syvästi ja korjaa tarinasi niin pääset tasapainoon.
Korjaaminen tarkoittaa ikään kuin tarinan haalistumista, heikkemistä, ja ei siihen samaistumista.
Keinoja on monia.
Tämä toimii olisit sitten sokeutumassa tai miehesi/naisesi olisi sinua pettänyt tai ajanut naapurin autolla kolarin tms.
Kuule ei tuollainen täydellinen itsensä huijaaminen ja todellisuuspakoilu onnistu kuin kemikaaleilla. Mä ainakin olen mieluummin realisti kuin nisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua. Alussa ainakin oli ihmiset todella metsässä. Joten---
Ongelmat eivät ole itsesi ulkopuolella. Koskaan.
Se että niistä puhuisi ikään kuin ongelmina, sitoo kuulijan myös mukaan vellomaan ns ongelmassa.
Miten pääsee ongelmasta eroon. Ymmärtämällä että ongelma on vain tarina päässäsi, tarina jonka mieli on luonut ja yllä pitää sitä. Kerrottuasi sitä yllä pitää myös ystäväsi.
Ymmärrä tämä syvästi ja korjaa tarinasi niin pääset tasapainoon.
Korjaaminen tarkoittaa ikään kuin tarinan haalistumista, heikkemistä, ja ei siihen samaistumista.
Keinoja on monia.
Tämä toimii olisit sitten sokeutumassa tai miehesi/naisesi olisi sinua pettänyt tai ajanut naapurin autolla kolarin tms.
Miten korjaat esimerkiksi lapsen kuoleman aiheuttaman surun? Joidenkin asioiden kanssa elämistä ihminen joutuu opettelemaan koko loppuelämänsä. Toisten tuki voi auttaa merkittävästi uuteen tilanteeseen sopeutumisessa.
En mitenkään. Mutta älä kuvittele että sinun mallisi, puhuminen ja "tuki" muuttaisi tai korjaisi myöskään yhtään mitään, lapsi on ihan yhtä kuollut ja menetys yhtä suuri.
Sinun kaltaisesi huonontavat vaan tilannetta tunkemalla asiaan, johon heillä ei ole mitään arpaa eikä osaa. Minun menetykseni ei kuulu sinulle pätkääkään, yritä ymmärtää. Vaikka sinusta kuinka olisi kiva repostella ja sekaantua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pälpättäjät ja suuret tunneihmiset sekoittavat puhumisen ja tekemisen, heidän mielestään kun vaikka ylipainosta on puhuttu, asialle on tehty jotakin (ja voikin taas jatkaa mässäilyä).
Sitten tulee pettymys, tietysti suuri pettymys, kun puhutaan suurien tunteiden ihmisestä.
Jolloin jauhetaan samasta asiasta vielä enemmän. Mutta kun sekään ei johda muuhun kun siihen että kuulijat kyllästyvät tai, herra paratkoon, ehdottavat jotakin niinkin radikaalia kun elämäntapamuutosta, niin suurien tunteiden valittaja loukkaantuu: miten hänelle on kehdattu antaa neuvoja, ei hän ole neuvoja pyytänyt (ainakaan jos ne edellyttäisivät että hän ihan oikeasti TEKISI ongelmalleen jotakin), hän on vaan halunnut kuulijakunnan loputtomalle avautumiselleen.
Ja ihmiset ovat paskoja ystäviä, kun eivät jaksa kuunnella. Ottamatta huomioon, että valtaosa kuulijoista ei koe edes ystäväksi koko tyyppiä, pikemminkin pakolliseksi riesaksi jota pitää sietää, koska ollaan naapureita, työkavereita tms. Mutta sitähän suurten tunteiden ihminen ei tajua, koska suurten tunteiden ihmisen päähän ei muuta mahdukaan kun ne hänen omat suuret tunteensa.
Lapset toimivat pelkällä tunteella, aikuiselta voi jo odottaa enemmän.
Kysymys sinulle: osaatko erottaa omat tunteesi muiden tunteista? Miten käsittelet tätä ilmeistä ärtymystäsi ihmisiin?
Miksi maailmassa minun pitäisi mitenkään käsitellä ärtymystä ilkeisiin ja vastenmielisiin ihmisiin, kuten sinä? He ovat mitä ovat, eivät muutu toiseksi millään käsittelyillä. Et ole kovin kiinnostavakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua. Alussa ainakin oli ihmiset todella metsässä. Joten---
Ongelmat eivät ole itsesi ulkopuolella. Koskaan.
Se että niistä puhuisi ikään kuin ongelmina, sitoo kuulijan myös mukaan vellomaan ns ongelmassa.
Miten pääsee ongelmasta eroon. Ymmärtämällä että ongelma on vain tarina päässäsi, tarina jonka mieli on luonut ja yllä pitää sitä. Kerrottuasi sitä yllä pitää myös ystäväsi.
Ymmärrä tämä syvästi ja korjaa tarinasi niin pääset tasapainoon.
Korjaaminen tarkoittaa ikään kuin tarinan haalistumista, heikkemistä, ja ei siihen samaistumista.
Keinoja on monia.
Tämä toimii olisit sitten sokeutumassa tai miehesi/naisesi olisi sinua pettänyt tai ajanut naapurin autolla kolarin tms.
Miten korjaat esimerkiksi lapsen kuoleman aiheuttaman surun? Joidenkin asioiden kanssa elämistä ihminen joutuu opettelemaan koko loppuelämänsä. Toisten tuki voi auttaa merkittävästi uuteen tilanteeseen sopeutumisessa.
En mitenkään. Mutta älä kuvittele että sinun mallisi, puhuminen ja "tuki" muuttaisi tai korjaisi myöskään yhtään mitään, lapsi on ihan yhtä kuollut ja menetys yhtä suuri.
Sinun kaltaisesi huonontavat vaan tilannetta tunkemalla asiaan, johon heillä ei ole mitään arpaa eikä osaa. Minun menetykseni ei kuulu sinulle pätkääkään, yritä ymmärtää. Vaikka sinusta kuinka olisi kiva repostella ja sekaantua.
Mikä on tehnyt sinusta noin vihamielisen? Kenelle olet vihainen?
Oletko kuitenkin kertonut ystävillesi sen, että elämässäsi on jotain hankaluuksia? Esimerkiksi jos sairastuisit syöpään, niin mainitsisit asiasta vaikket kävisi sitä läpi juurta jaksain?