Miksi sitä pidetään hyvänä asiana, että vaikenee vaikeuksistaan?

Vierailija kirjoitti:

Juuri tämän takia asioista ei puhuta ja moni kärsii ja häpeää vaivojaan vaikkei niille voi itse mitään eikä niihin ole voinut vaikuttaa.

Gynepuolen ongelmat ja sairaudet ovat sellaisia ettei niistä puhuta. Laskeumat, pidätyskyvyt jne. Itsekin noita vuosia häpesin enkä kehdannut kertoa kenellekään. Vihdoin otin asian puheeksi lääkärissä ja nuo on nyt kaikki korjattu. Olen ihan avoimesti kertonut mihin leikkaukseen olen menossa jos joku sitä on kysynyt. Kummasti on alkanut kuulumaan lähipiiristä samanlaisia vaivoja vaikka lääkärin mielestä nämä on hyvin harvinaisia näin nuorella. No kai ne onkin kun ei niistä kukaan kehtaa puhua eikä normaalissa gynetutkimuksessa tule

Menee alapään vaivoissa gynekologille. Gynelogilla pitäisi käydä välillä ja varsinkin jos on vilkas seksielämä

Oma elämäni on ollut melko kivikkoista ihan lapsuudesta nykyisyyteen asti. Vanhempien alkoholisimista, köyhyydestä ja osattomuudesta aina todella nuorena saatuihin lapsiin joita lopulta sitten kasvatin yksin. 2 lapsista erityislapsia, keskimmäinen täytyi vaikeuksien takia laittaa koulukotiin, siitä hänen tiensä johti huumeisiin, rikoksiin ja vankilaan. Toiset lapset eivät elämässään tunnu vaan pärjäävän muuten. On syrjäytymistä, masennusta ja työttömyyttä. Jatkuvia ongelmia, ainaista asioiden ratkomista, rahavaikeuksia jne. 

Itselläni on ollut huonoja parisuhteita, hyväksikäyttäviä miehiä, väkivaltaa ym ongelmia ja paljon muuttoja sekä eroamisia. Olen joskus kuvitellut että luotettavan oloiselle työkaverillekin voisi ehkä jutella ongelmista mutta olen ollut väärässä. Ilmeet ovat asioista kertoessani epäuskoisia ja varmaan ajattelevatkin että sepittelen omiani. Enemmistöllä heistä menee elämässä hyvin eikä ole ollut vastaavia ongelmia. Eivät pysty tukemaan, samaistumaan tai puhumaan järkevästi asioista jotka minulle ovat tapahtuneet tai tapahtuvat. Seisovat silmät pyöreinä ja osaavat lähinnä sanoa ympäripyöreitä latteuksia joista huomaa että kokemusta mistään vaikeista asioista ei ole. puheenaihe vaihtuu nopeasti johonkin arkipäiväiseen. Tosin, olen myös huomannut että nykyiset työkaverit eivät ymmärrä katsoa edes päivittäin uutisia. puutarha ja kissat kiinnostavat alle kuusikymppisiä. 

Usein myös ihmiset ajattelevat että ovat vahvempia ja järkevämpiä kuin ne joilla on ongélmia. "Minä ainakin hoidan raha-asiani näin ja näin. Kauheeta, ei minun lapset onneksi tee  sentään tuollaista. Kyllä minä ainakin jättäisin heti paikalla tuollaisen miehen enkä yhtään kertaa katsoisi tuota tai tätä." Kun ei olla oltu haastavissa tilanteissa oikeasti, ei myöskään osata asettua toisen housuihin. Asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia.

Tämä on johtanut siihen että en enää kerro asioistani kenellekään. En menneistä enkä nyt tapahtuvista. Hymähtelen kun joku taivastelee "vankilassa olevan paremmat olot kuin vanhusten yksikössä" No, menkäähän katsomaan itse. En jaksa tehdä itsestäni enää jotain kummallista friikkiä jolle aina sattuu ja tapahtuu ja " joka ei varmaan osaa hoitaa asioitaan". Esitän vain oleani täysin samanlainen kuin kaikki muutkin ja kannan murheeni yksin. Nykyään ihmiset ovat l isäksi niin itsekkäitä ja ilkeitä että jotkut ovat jopa vahingoniloisia, kunhan vaan ei omalle kohdalle osu. Katsotaan hyvinkin ikävästi ja hymynkare suupielessä kun erehdyt kertomaan jotain omista vaikeuksistasi. Juoruilu on myös viihdettä, voit olla varma että asiat leviävät pitkin työyhteisöä. 

Siksi olen hiljaa, kärsin ja kannan sotkuni itse.

Perheessä väkivaltaa. Toinen haluaa asian pestävän kotona, toinen vaikenee seuraamusten pelosta. Vaikeneminen ei ole oikea ratkaisu ongelmissa, joissa lapsetkin kärsii.

En lukenut koko ketjua ja joku varmaan kirjoittanut saman, mutta johtunee siitä, että sodan kokenut sukupolvi on opettanut lapsensakin olemaan puhumatta vaikeuksistaan ja nämä taas omat lapsensa samaan. Hyvänähän asiaa ei voi pitää, mutta jollei muutakaan ole oppinut niin näin se sitten vaan menee, ikävä kyllä.

Ei viitsi kertoa vaikeuksista, kun saa vaan vähättelyä osakseen mistä tulee vain pahempi olo. Sellaisille kerrotaan kyllä, jotka osaavat tukea, kuunnella ja olla myötätuntoisia. 

Olen vaikeuksista hiljaa koska en halua kenenkään olevan (vaikkakin hiljaa) vahingoniloinen niistä. 

Eihän valittajia jaksa kukaan kuunnella. Hyvä ohje on: Älä selitä, älä valita. Pätee ihan joka tilanteessa. 

Yhteiskunta vaan on sellainen, että hyvä pysyä ihan hipi hiljaa todella hyvin vakavistakin epäkohdista, saati muista asioista.



Tiedän yhden henkilön jolle sattunut ihan hirveitä juttuja, hän on jopa kammottaan rikoksen uhri. Kun hän niistä meni ilmoittamaan, kävikin niin että tämä henkilö eli rikoksen uhri, vietti melkein puoli vuotta lukkojen takana. Nimittäin pakkohoidossa. 

Ja tämä tarina on valitettavasti ihan täysin tosi. Ihmiset jää yksin ongelmineen..

Jokaisella, ihan jokaisella täällä on omat murheensa. Murheistaan saa tietysti kertoa, mutta täytyy muistaa, että vaikka ne omat murheet tuntuu kuinka raskailta kantaa, ei niitä voi toisenkaan harteille laittaa, koska toisillakin on omansa. Jotkut kantaa omansa paremmin kuin toiset. Toiset vain hiljaisemmin kuin toiset. Jos joku sanoo, että pahoittelen en enää jaksa kuunnella murheitasi, on se merkki siitä, että olet purkanut liikaa siihen ihmiseen tai hänellä on nyt paljon itsellä kannettavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kertooko tällainen suhtautumistapa siitä, että kyseinen ihminen pelkää oikeasti muita ihmisiä ja kokee kelpaavansa muille ainoastaan ns. täydellisenä?

Ehei, kokemus sen kertoo kun saa itsestään kuulla mitä oudompia juoruja jotka eivät edes pidä paikkansa ja sitäkin että vaikka joku tarina pitäisi paikkansa että ihmiset rakastaa juoruamista kaikista eniten, eivät ne mitään apua tai myötätuntoa tarjoa. Päinvastoin häipyvät kuin pieru Saharaan juoruilemaan lisää. 

No eipä ne ihmiset ole tukena muutenkaan, joten säästyy mielipahalta kun vaikenee. Voivat vain innostua ja lyödä lyötyä.

Ihmiset on itsekkäitä. Ei ne halua kuulla mistään ikävästä, jota joutuisi ajattelemaan turhanpäiväisten asioiden sijaan ja joka horjuttaisi heidänkin elämäänsä. Häipyisivät vain nopeasti kuin pieru saharaan, jos kertoo jotakin ikävämpää. Katsoisivat oudosti ja miettisivät, että niin makaa kuin petaa, se on karma. Kukapa uskoisi, että omalle kohdallekin voi osua. Pelätään, että huono onni voi jopa tarttua.

No ennenhän ihmiset ei paljon asioistaan valittaneet, hyvä vai huono asia..?

Minusta tuntuu että ihmiset monesti puhuu tyyliin "se vaikutti creepyltä koska se oli niin vakava", "yks työkaveri on ärsyttävä kun se ei koskaan hymyile", "deitillä oli sininen tukka/tatuointi/ lyhyt tukka naisella, sillä varmasti on mielenterveysongelmia". Tuntuu selvältä että ihmisten sekaan kelpaa vain kun on aina iloinen ja reipas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi märehtiä kurjia juttuja jonkun kanssa, joka ei kuitenkaan voi niille asioille tehdä mitään? Käyttää sen tapaamisen mieluummin iloisiin ja piristäviin asioihin.

 

Asioista puhuminen auttaa usein käsittelemään niitä. Keskustelu muiden kanssa voi antaa uusia näkökulmia ja muut ovat sen jälkeen monesti halukkaita eri tavoin tukemaan.

Mä käsittelen asioita kirjoittamalla, sen jälkeen mulla ei ole ollut tarvetta kertoa niistä muille. Pahinta ois jos joku alkais  vaikka soitella päivittäin ja kyselis että miten nyt menee ja onko sitä ja tätä. Oksennus.

Mä oon ratkaisukeskeinen murehtija ja kun asia on ratkaistu, sitä ei tarvi märehtiå enempää eikä mikään empatia ole tarpeen.

 

 

"Asioista puhuminen auttaa usein käsittelemään niitä. Keskustelu muiden kanssa voi antaa uusia näkökulmia ja muut ovat sen jälkeen monesti halukkaita eri tavoin tukemaan."

Ja mahdollistaa asioiden leviämisen niiden korviin, jotka eivät kunnioita yksityisyyttäsi.

Minä käsittelen aina ongelmani Jumalan kanssa ja avulla.Ei ihmiset pysty kuitenkaan edes auttamaan,enkä halua mitään sääliä tai kauhistelua ihmisten taholta.

Jumala on paras apu.Hän on aina kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Muita ei kiinnosta minun ongelmani. Tuntikausia kuuntelen toisten ongelmia, mutta kun itsellä on jotain vastaavaa, äkkiä muilla onkin muuta tekemistä.

Joten taatusti pidän ongelmat itselläni. Saa nähdä kauanko jaksan olla auttava olkapää.

Kannattaisiko lopettaa se alisteinen kaveruus? Tekee sulle vaan hallaa aikaa myöten ja jos joskus olet äiti niin tuskin osaat olla ns tiukka vanhempi lapsillesi tai niille, jotka mollaavat ja kiusaavat lapsiasi. Voi olla myös niin, että omat lapsesi ovat kiusaajia etkä huomaa sitä.

Olin itse samassa tilanteessa ja tukehtua toisten ongelmiin. Onneksi, siis todellakin onneksi hoksasin missä mennään ja lopetin sen. 

Tämän haluaisin kysyä isältäni. Yksin sitten ollaan ongelmien kanssa. 

t. tytär

Hyvänä asiana, että vaikenee ongelmistaan? Ei varmaankaan ole kiva kuulla ihmistä, joka valittaa esim. 10-40 vuotta sitten tapahtuneista asioista. Miksi märehtiä loputtomiin asiaa. On hyvä muistaa, että tulevaisuutemme voimme vaikuttaa ja se on paljon hedelmällisempää kuin murehtia koko ajan vanhoja. On totta, että aiemmat vaikeudet painavat mutta helpompaa on elää eteenpäin ja sitä kautta saada valoa.