Lue keskustelun säännöt.
Mies jättänyt yksin vauva-aikana -ero?
08.04.2019 |
En ikinä olisi ajatellut että joutuisin vauvavuonna miettimään eroa, mutta tässä sitä kuitenkin mietin. Koen jääneeni henkisesti täysin yksin vauvan kanssa. Mies käy päivisin töissä ja iltaisin istuu työhuoneessaan katsomassa ruutua. Viikonloppuisin häviää vanhempiensa mökille auttelemaan, tai jotain kavereita auttamaan milloin missäkin ja taas illat katsoo ruutua. Joko telkkaria tai tietokonetta. Ja toki sellaisessa huoneessa, jossa ei edes paikkaa minulle ja vauvalle. Kertaakaan ei ole vauvaa kylvettänyt, ei esim lähtenyt kävelylle vaunujen kanssa, jotta lapsi nukahtaisin. Saattaa päivän aikana kerran katsoa vauvaa ja vähän jutella sen kanssa, ja se on sitten siinä, tuntuu siltä että vauva ei kiinnosta häntä lainkaan. Ja ennen kuin joku sanoo, että itsepähän vauvaa halusit, niin ei kyllä ihan yhdessä sitä haluttiin ja toivottiin. Katsoo myös, että kotityöt kuuluvat täysin minulle, kun olen kotona. Ei kuitenkaan ole edes vauvan kanssa sen aikaa että tekisin jotakin. Onko tämä normaalia? Pitäiskö minun vaan jaksaa tällaista?
Kommentit (153)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jaksaa kyllä hoitaa vauvaa, mutta mitä teen tuollaisen miehen kanssa? Ei hän anna minulle/meille mitään. Ap
Minkä ikäisiä olette? Kuinka kauan olitte yhdessä ennen vauvaa?
Milloin keskusteluyhteytenne katkesi?
Vastaapa tähän ap. Eli milloin keskusteluyhteytenne katkesi? Raskauden aikana? Vauvan syntyessä? Miksi se katkesi? Joku syy sille varmasti on, mikä? Myös teidän ikä olisi kiva tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonolta kuulostaa. Mies on itse vastuussa käytöksestään. Lapsen vanheneminen ei asiaa auta millään tavalla. Heti alusta on oltava mukana.
Vierailija kirjoitti:
Huonolta kuulostaa. Mies on itse vastuussa käytöksestään. Lapsen vanheneminen ei asiaa auta millään tavalla. Heti alusta on oltava mukana.
Ja ap on itse vastuussa siitä miten häntä kohdellaan ja arvostetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olet illalla laittanut vauvan nukkumaan, mene miehesi kainaloon. Eikä mitään ruutuja tai kännyköitä. Keskustelkaa, halailkaa, pussailkaa, rakastelkaa. Luokaa parisuhde uudelleen, se on nyt vauvan myötä kadoksisssa teiltä. Puhutko miehesi kanssa mistään muusta kuin vauvasta? Oletko kiinnostunut miehen työpäivästä?
Varmaan naista kiinnostaa seksi tilanteessa, jossa mies on jättänyt naisen ihan yksin huolehtimaan vauvasta ja kotitöistä ja mies istuu vain nenä kiinni kännykässä ja telkkarissa. Siinä tosiaan tekee paljon mieli mennä tyrkyttämään itseään luuserimiehelle.
Juuri tämän asenteen takia riidat pitkittyvät ja läheisyys kuolee. Jonkun pitää ottaa se ensimmäinen askel eikä silloin saa miettiä, mikä on kenenkin vika ja kenellä on oikeus mihin.
Oletko itse kokeillut vongata mieheltä, joka tuijottaa vain ruutuja? Se ei katsettaan ruudusta siirrä vaikka nainen siinä pitsihepeneissä hyppisi vieressä. Ja jos syliin tunkee niin vastaus on, että "siirry en nää telkkaria ku oot eessä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jaksaa kyllä hoitaa vauvaa, mutta mitä teen tuollaisen miehen kanssa? Ei hän anna minulle/meille mitään. Ap
Minkä ikäisiä olette? Kuinka kauan olitte yhdessä ennen vauvaa?
Milloin keskusteluyhteytenne katkesi?
Olemme jo yli 30v ja olemme olleet useamman vuoden yhdessä. Keskusteluyhteys katkesi varmaan raskausaikana, kun huomasin että en saakaan mieheltä niin paljon apuja kuin tarvitsisin. Hän ei kestänyt sitä, että jouduin viimeisen kuukauden ottamaan tosi rennosti, kun verenpaineet nousivat. Hänelle oli aivan vieras ajatus, että kävisi esim kaupassa ostamassa minulle ruokaa. Minähän olin kotona ja hän töissä. Ei hän tarvinut ruokaa kotona, kun söi töissä. Ja samoin oletti, että siivoan koska olenhan kotona. Vaikka minulta kiellettiin ylimääräinen rehkiminen. Sillä ei jostain syystä ollut hänelle mitään merkitystä. Hän varmaan ajatteli vaan jotenkin kierosti, että kerjään vaan huomiota. Ihan kuin hän olisi ollut vihainen minulle, kun voin huonosti. En tiedä, voi olla että kuvittelinkin.
Ei siinä raskaus meni loppuun asti ihan ok, mutta tietynlainen luotto mieheen meni. En halunnut raskaana tapella ylimääräistä ja yritin säilyttää positiivisen mielen kaikesta huolimatta. Ja olen tosi iloinen vauvasta, mutta miehelle olen kyllä hieman katkera. Etenkin kun samanlainen välinpitämättömyys jatkuu edelleen. Ap
No hyvänen aika, olisit tilannut sapuskat kauppakassipalvelulla. Olen ollut kolme kertaa raskaana ja kertaakaan en vain olla köllinyt sen takia, että niin olisi ollut minulle mukavampi. Normaalia elämää pitää olla, vaikka verenpaineet koholla olisikin, ei se anna lupaa vain maata sohvalla muita käskyttämässä. Ihan itse aiheutettu juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen siinä tilanteessa, että lähipiirissä on muutaman viime vuoden aikana tipahdellut tiuhaan esikoisia ja tuntuu että se on aina ihan arpapeliä minkälainen iskä miehistä kuoriutuu ja aika usein saa yllättyä suuntaan tai toiseen.
Toisaalta myös tuntuu että näiden vastuuta välttelevien isien vaimot myös marttyyrimaisesti hyväksyy kohtalonsa ja hoitaa itse kaiken.
Itse kieltäydyin luopumasta omista harastuksistani joten miehen on ollut pakko olla kaksin vauvan kanssa alusta asti ja hyvin on mennyt vaikkakin alkuun oli suorastaan paniikissa kun joutui jäämään yksin. Nyt ovat jo kouluikäisiä ja isä on hyvin aktiivinen lasten kanssa.
Ei muuta kuin vauva rohkeasti isälleen omien harrastusten ajaksi, joko oppii olemaan lapsen kanssa tai kieltäytyy ja tässä kohtaa laittaisin ainakin itse ukon kävelemään.
Minulla on samantapainen mies kuin ap:lla. Ja voin sanoa, että ei se ole marttyyrimaista, että hoidan vauvan sitten itse, vaan hoidan vauvan itse, koska ei ole vaihtoehtoa. Asiasta on tapeltu, huudettu ja itketty, erollakin uhkailtu, mutta mikään ei muutu, mies ei hoida. Kun työnnän vauvan miehelle ja juoksen suihkuun, niin menee muutama minuutti kun mies tuo vauvan sitterissä sinne kylppärin lattialle ja häipyy ulos. Jos laitan oven lukkoon, niin mies rynkyttää kylppärin oven kahvaa niin kauan että avaan tai jos en avaa niin huutaa oven läpi, että hän lähtee ulos vauva on sitterissä tässä oven takana, ja häipyy. Ja älä edes kysy, eroa todellakin mietin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jaksaa kyllä hoitaa vauvaa, mutta mitä teen tuollaisen miehen kanssa? Ei hän anna minulle/meille mitään. Ap
Minkä ikäisiä olette? Kuinka kauan olitte yhdessä ennen vauvaa?
Milloin keskusteluyhteytenne katkesi?
Olemme jo yli 30v ja olemme olleet useamman vuoden yhdessä. Keskusteluyhteys katkesi varmaan raskausaikana, kun huomasin että en saakaan mieheltä niin paljon apuja kuin tarvitsisin. Hän ei kestänyt sitä, että jouduin viimeisen kuukauden ottamaan tosi rennosti, kun verenpaineet nousivat. Hänelle oli aivan vieras ajatus, että kävisi esim kaupassa ostamassa minulle ruokaa. Minähän olin kotona ja hän töissä. Ei hän tarvinut ruokaa kotona, kun söi töissä. Ja samoin oletti, että siivoan koska olenhan kotona. Vaikka minulta kiellettiin ylimääräinen rehkiminen. Sillä ei jostain syystä ollut hänelle mitään merkitystä. Hän varmaan ajatteli vaan jotenkin kierosti, että kerjään vaan huomiota. Ihan kuin hän olisi ollut vihainen minulle, kun voin huonosti. En tiedä, voi olla että kuvittelinkin.
Ei siinä raskaus meni loppuun asti ihan ok, mutta tietynlainen luotto mieheen meni. En halunnut raskaana tapella ylimääräistä ja yritin säilyttää positiivisen mielen kaikesta huolimatta. Ja olen tosi iloinen vauvasta, mutta miehelle olen kyllä hieman katkera. Etenkin kun samanlainen välinpitämättömyys jatkuu edelleen. Ap
No hyvänen aika, olisit tilannut sapuskat kauppakassipalvelulla. Olen ollut kolme kertaa raskaana ja kertaakaan en vain olla köllinyt sen takia, että niin olisi ollut minulle mukavampi. Normaalia elämää pitää olla, vaikka verenpaineet koholla olisikin, ei se anna lupaa vain maata sohvalla muita käskyttämässä. Ihan itse aiheutettu juttu.
WTF? Ei se kölliminen ole kylläkään mukavuusasia eikä itse aiheutettu juttu, vaan lääkärin määräys vuodelepoon, koska muuten raskausmyrkytys pahenee hengenvaaralliseksi tai vauva syntyy ennenaikaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olet illalla laittanut vauvan nukkumaan, mene miehesi kainaloon. Eikä mitään ruutuja tai kännyköitä. Keskustelkaa, halailkaa, pussailkaa, rakastelkaa. Luokaa parisuhde uudelleen, se on nyt vauvan myötä kadoksisssa teiltä. Puhutko miehesi kanssa mistään muusta kuin vauvasta? Oletko kiinnostunut miehen työpäivästä?
Varmaan naista kiinnostaa seksi tilanteessa, jossa mies on jättänyt naisen ihan yksin huolehtimaan vauvasta ja kotitöistä ja mies istuu vain nenä kiinni kännykässä ja telkkarissa. Siinä tosiaan tekee paljon mieli mennä tyrkyttämään itseään luuserimiehelle.
Juuri tämän asenteen takia riidat pitkittyvät ja läheisyys kuolee. Jonkun pitää ottaa se ensimmäinen askel eikä silloin saa miettiä, mikä on kenenkin vika ja kenellä on oikeus mihin.
Oletko itse kokeillut vongata mieheltä, joka tuijottaa vain ruutuja? Se ei katsettaan ruudusta siirrä vaikka nainen siinä pitsihepeneissä hyppisi vieressä. Ja jos syliin tunkee niin vastaus on, että "siirry en nää telkkaria ku oot eessä".
Luojan kiitos, onneksi en ole joutunut. Olen siitä onnekas ettei mieheni ole ruuturiippuvainen. Mutta kyllähän se joskus työtä vaatii, että saa kadonneen yhteyden palaamaan. Jos itse on katkera jostakin, se voi olla lähes mahdotonta. Paeta voi niin monella tavalla, vaikka harrastuksiin. Mutta seuraavassa liitossa saattaa olla samat ongelmat edessä, jos ei opi nöyrtymään ja koettamaan erilaisia ratkaisuja ongelmiin. Vaikka olisi ajauduttu mihin solmuun ja ”vika” olisi sen toisen, voi olla viisautta yrittää silti selvitellä niitä solmuja ja olla aloitteellinen siinä. Paitsi jos ei todella halua hyvää suhdetta ainakaan tämän ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tällainen tilanne pitäisi ihan puhumalla selvitä. En ymmärrä näitä neuvoja, että ap:n täytyisi lähteä fyysisesti kotoaan pois joihinkin harrastuksiin vain sen takia, että mies saisi rauhassa olla isä. Ihanhan se ap:kin pystyy olemaan äiti sillon kun mies on kotona. Ei pitäisi olla äidin vastuulla opettaa miestä isäksi. Miehen pitäisi ottaa vain vastuu uudesta roolistaan. Samoin jos miehellä on jokin ongelma niin pitäisi osata sanoa se eikä vetäytyä. Ei ole naisen vastuulla "kohdella miestä oikein", jotta hän pystyisi olemaan hyvä isä/mies.
Pitäisi ja pitäisi, mutta jos mitään ei tapahdu? Ainako kannattaa heti erota ennen kuin on kokeiltu, mikä muuttuisi jos itse toimisikin toisin?
Kyllä itsekin tuossa tilanteessa yrittäisin jonkin aikaa, mutta on rasittavaa kun tämä miehen käytös tuntuu olevan niin yleisesti hyväksyttävää. Odotetaan, että nainen paapoo miestä lapsen lisäksi. Naisen pitäisi jotenkin auttaa miestä isäksi. Ei sitä naistakaan kukaan auta äidiksi. Naisen ei pitäisi joutua tekemään mitään ihme temppuja. Ainoa asia, mitä naisen tulisi tehdä on olla puuttumatta liikaa tapoihin, joilla mies vauvaa tai kotia hoitaa. Mutta ei hänen kotoaan pitäisi joutua lähtemään tämän takia.
Ymmärrän, mitä tarkoitat, ja olen samaa mieltä muuten, mutta minulle kotoa lähteminen ilman lapsia on luksusta ja vapautta, ei rangaistus.
Niin minullekin. :) Ja totta kai täytyy voida lähteä, mutta vain halutessa. Ei siksi, että "nyt on pakko lähteä jonnekin, että mies saa opetella isäksi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen siinä tilanteessa, että lähipiirissä on muutaman viime vuoden aikana tipahdellut tiuhaan esikoisia ja tuntuu että se on aina ihan arpapeliä minkälainen iskä miehistä kuoriutuu ja aika usein saa yllättyä suuntaan tai toiseen.
Toisaalta myös tuntuu että näiden vastuuta välttelevien isien vaimot myös marttyyrimaisesti hyväksyy kohtalonsa ja hoitaa itse kaiken.
Itse kieltäydyin luopumasta omista harastuksistani joten miehen on ollut pakko olla kaksin vauvan kanssa alusta asti ja hyvin on mennyt vaikkakin alkuun oli suorastaan paniikissa kun joutui jäämään yksin. Nyt ovat jo kouluikäisiä ja isä on hyvin aktiivinen lasten kanssa.
Ei muuta kuin vauva rohkeasti isälleen omien harrastusten ajaksi, joko oppii olemaan lapsen kanssa tai kieltäytyy ja tässä kohtaa laittaisin ainakin itse ukon kävelemään.Minulla on samantapainen mies kuin ap:lla. Ja voin sanoa, että ei se ole marttyyrimaista, että hoidan vauvan sitten itse, vaan hoidan vauvan itse, koska ei ole vaihtoehtoa. Asiasta on tapeltu, huudettu ja itketty, erollakin uhkailtu, mutta mikään ei muutu, mies ei hoida. Kun työnnän vauvan miehelle ja juoksen suihkuun, niin menee muutama minuutti kun mies tuo vauvan sitterissä sinne kylppärin lattialle ja häipyy ulos. Jos laitan oven lukkoon, niin mies rynkyttää kylppärin oven kahvaa niin kauan että avaan tai jos en avaa niin huutaa oven läpi, että hän lähtee ulos vauva on sitterissä tässä oven takana, ja häipyy. Ja älä edes kysy, eroa todellakin mietin.
Ohhoh! Tuossa tapauksessa toivoa ei tosiaan taida olla enää. Parempaa onnea seuraavan kumppanin kanssa!
Paljon puhutaan narsismista ja siitä tullut muotikäsite, mutta olisiko tuossa kuitenkin jotain narsistista? Etenkin jos ei kestä sitä että vaimo sairastaa? Haluaa olla aina huomion keskipiste?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jaksaa kyllä hoitaa vauvaa, mutta mitä teen tuollaisen miehen kanssa? Ei hän anna minulle/meille mitään. Ap
Minkä ikäisiä olette? Kuinka kauan olitte yhdessä ennen vauvaa?
Milloin keskusteluyhteytenne katkesi?
Olemme jo yli 30v ja olemme olleet useamman vuoden yhdessä. Keskusteluyhteys katkesi varmaan raskausaikana, kun huomasin että en saakaan mieheltä niin paljon apuja kuin tarvitsisin. Hän ei kestänyt sitä, että jouduin viimeisen kuukauden ottamaan tosi rennosti, kun verenpaineet nousivat. Hänelle oli aivan vieras ajatus, että kävisi esim kaupassa ostamassa minulle ruokaa. Minähän olin kotona ja hän töissä. Ei hän tarvinut ruokaa kotona, kun söi töissä. Ja samoin oletti, että siivoan koska olenhan kotona. Vaikka minulta kiellettiin ylimääräinen rehkiminen. Sillä ei jostain syystä ollut hänelle mitään merkitystä. Hän varmaan ajatteli vaan jotenkin kierosti, että kerjään vaan huomiota. Ihan kuin hän olisi ollut vihainen minulle, kun voin huonosti. En tiedä, voi olla että kuvittelinkin.
Ei siinä raskaus meni loppuun asti ihan ok, mutta tietynlainen luotto mieheen meni. En halunnut raskaana tapella ylimääräistä ja yritin säilyttää positiivisen mielen kaikesta huolimatta. Ja olen tosi iloinen vauvasta, mutta miehelle olen kyllä hieman katkera. Etenkin kun samanlainen välinpitämättömyys jatkuu edelleen. Ap
No hyvänen aika, olisit tilannut sapuskat kauppakassipalvelulla. Olen ollut kolme kertaa raskaana ja kertaakaan en vain olla köllinyt sen takia, että niin olisi ollut minulle mukavampi. Normaalia elämää pitää olla, vaikka verenpaineet koholla olisikin, ei se anna lupaa vain maata sohvalla muita käskyttämässä. Ihan itse aiheutettu juttu.
WTF? Ei se kölliminen ole kylläkään mukavuusasia eikä itse aiheutettu juttu, vaan lääkärin määräys vuodelepoon, koska muuten raskausmyrkytys pahenee hengenvaaralliseksi tai vauva syntyy ennenaikaisesti.
Luonnollisesti pitää rauhoittua, mutta jos rauhoittuminen on vain kaukosäätimen ja puhelimen räpläämistä, herkkujen sisäänsä mättämistä, toisen käskyttämistäcja valittamista, niin sillä tavalla ei parisuhdetta terveenä pidetä.
Ap kerropa minkälaiset välit sinulla on muuten ympäröivään maailmaan ja ihmisiin? Käytkö kodin ulkopuolella koskaan ystäviesi luona ja miten isovanhemmat kuuluvat arkeenne? Minkälainen isä miehen isä on aikanaan ollut? Minkälainen sinun äiti suhteesi on?
Minua ihmetyttää muutenkin tuo ap:n elämäntyyli, jossa ei ole ilmeisesti ikinä ollutkaan yhteisiä aterioita ja liekö muutakaan yhteistä. Mitään emme ole kuulleet vastaukseksi kysymyksiin, mitä pariskunta teki yhdessä ennen lasta. Ilmeisesti ei mitään. Pelasi pleikkaa?
Lapsi pitäisi tehdä suhteeseen, jossa on elämän peruspalikat kunnossa ja normaalit rutiinit. Ei yhdistäväksi tekijäksi riitä sama osoite ja yhteinen peitto. Mikä ihme se on, ettei osata pitää perhettä koossa kun ei ole perheen mindsettiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies kävi ensimmäistä kertaa ruokakaupassa kun sinä jouduit vuodelepoon?!?
Millainen pariskunta te olitte ennen lasta?
Vierailija kirjoitti:
Paljon puhutaan narsismista ja siitä tullut muotikäsite, mutta olisiko tuossa kuitenkin jotain narsistista? Etenkin jos ei kestä sitä että vaimo sairastaa? Haluaa olla aina huomion keskipiste?
Tuollaisia on vain ap:n kertomaa, totuus voi olla toinen.
Totuus voi olla esimerkiksi se, että ap on pyytänyt miestä tuomaan kaupasta kilo päin herkkuja ja mies on kieltäytynyt. Ap on valittanut kaikesta ja kaikista, joten miehellä on mennyt käämit. Ap on syyllistänyt miestä töissä käymisestä ja myös siitä, että ei mies voi ymmärtää hänen oloaan, ajatuksiaan ja yhtään mitään, koska tämähän käy vain töissä.
Vierailija kirjoitti:
Huh, onneksi oma mies on toisenlainen, nytkin lähti kolmen pienen kanssa pihalle (1v, 2v ja 4v) jotta minä saan värjätä hiukset ja juoda kahvin sekä syödä aamupalani rauhassa, sain myös nukkua pitkään. Vastaavasti minä teen samalla lounaan koko poppoolle kunhan tulevat takaisin. Meillä hoidetaan yhdessä niin lapset kuin raha-asiatkin. Mies käy reissutöissä joten silloin minun vastuu isompi, mutta ei se haittaa koska saan omaa aikaa silloin kun mies on kotona (kuten nyt).
Ihana mies sinulla! Tiedän että monet miehet myös tällaisia, myös omilla kavereillanikin tällaisia miehiä. Siksi mietinkin eroa, vaikka en ole herkästi luovuttava tyyppiä. Sanotaan myös että vauvavuotena tyhmää erota, mutta en tiedä miten toimia toisin? Harmittaa kyllä lapsen puolesta tosi paljon, on vielä poikalapsi. Jos eroamme, miehestä tulee vain viikonloppuisä, ei silloin luoda samalla tavalla suhdetta lapseen ollenkaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Onko miehellä tilaa kotona? Siis onko koti nyt sinun ja vauvan valtakuntaa, jossa ainoa vauvaton paikka on se huone, minne mies menee? Ja miten niin siellä ei ole sinulle ja vauvalle paikkaa? Ota hyvä nainen tuoli sinne ja istu viereen juttelemaan. Miksi pitää olla avuton? Jos mies on sohvalla, niin raivaa hyvä nainen itsellesi siitä vierestä tilaa ja istu siihen. Rallattelet vauvan kanssa, hyppyytät ja kiikutat vauvaa miehen edessä niin, että kaikkia naurattaa ja olet mukava.
Ei mies minusta pahalle miehelle kuulosta. Jos hän kerran auttelee vanhempiaankin, niin kivahan se on. Miksi sinä et mene vauvan kanssa viikonloppuna sinne appivanhempien luokse? Appivanhemmat kin varmasti haluaisivat nähdä vauvan. Entä sinun vanhemmat, sisarukset ja ystävät? Missä he ovat?
Voi hyvä jumala sentään. Harvoin näkee viestiä missä on näin paljon väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko miehellä tilaa kotona? Siis onko koti nyt sinun ja vauvan valtakuntaa, jossa ainoa vauvaton paikka on se huone, minne mies menee? Ja miten niin siellä ei ole sinulle ja vauvalle paikkaa? Ota hyvä nainen tuoli sinne ja istu viereen juttelemaan. Miksi pitää olla avuton? Jos mies on sohvalla, niin raivaa hyvä nainen itsellesi siitä vierestä tilaa ja istu siihen. Rallattelet vauvan kanssa, hyppyytät ja kiikutat vauvaa miehen edessä niin, että kaikkia naurattaa ja olet mukava.
Ei mies minusta pahalle miehelle kuulosta. Jos hän kerran auttelee vanhempiaankin, niin kivahan se on. Miksi sinä et mene vauvan kanssa viikonloppuna sinne appivanhempien luokse? Appivanhemmat kin varmasti haluaisivat nähdä vauvan. Entä sinun vanhemmat, sisarukset ja ystävät? Missä he ovat?
Voi hyvä jumala sentään. Harvoin näkee viestiä missä on näin paljon väärin.
Esimerkiksi mitkä kohdat? Että ap:n tulisi hakea vauvan kanssa miehen läheisyyttä hyvällä tavalla ja rennosti? Että olisi kiva, kun mies oppisi ja uskaltaisi löytää ilon perheensä kanssa? Vai se, että miehen ja appivanhempia vanhempien mielestä voisi olla kiva, että ap osallistuisi myös heidän elämäänsä? Että ap antaisi joskus lapsen mummin syliin ja menisi itse miehen kanssa auttamaan appivanhempia siellä mökillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon puhutaan narsismista ja siitä tullut muotikäsite, mutta olisiko tuossa kuitenkin jotain narsistista? Etenkin jos ei kestä sitä että vaimo sairastaa? Haluaa olla aina huomion keskipiste?
Tuollaisia on vain ap:n kertomaa, totuus voi olla toinen.
Totuus voi olla esimerkiksi se, että ap on pyytänyt miestä tuomaan kaupasta kilo päin herkkuja ja mies on kieltäytynyt. Ap on valittanut kaikesta ja kaikista, joten miehellä on mennyt käämit. Ap on syyllistänyt miestä töissä käymisestä ja myös siitä, että ei mies voi ymmärtää hänen oloaan, ajatuksiaan ja yhtään mitään, koska tämähän käy vain töissä.
Mies itse saattaa ostaa kaupasta pelkkiä herkkuja kun käy eikä mitään ruokaa. Tästä olen kyllä maininnut, pitäisikö olla aina vaan hiljaa ja käydä joka kerta kaupassa uudestaan hänen jälkeen, jos ei halua syödä sipsejä lounaaksi? Tuntuu että teet niin tai näin, niin teet väärin.
Ja hyvä vaan kun käy töissä! Miksi syyllistäisin häntä töissä käymisestä? Voisi puolestani käydä enemmänkin, jos se tarkoittaisi sitä että voisin olla pidempään kotona/ panostaisi rahallisesti enemmän perheeseen. Mutta jos hänellä on enemmän rahaa, niin ostaa itselleen jotain, ja lapsen hoitoasia on minun on ratkaistava täysin itse.
Olen myös yrittänyt vääntää rautalangasta raskausaikana, että äidin hyvinvointi vaikuttaa vauvan hyvinvointiin ja samoin nytkin, mutta tätä hän ei jotenkin käsitä ollenkaan. Vaikka oma lapsi kyseessä? Asenne on se, että hänhän ei minua ala passailemaan tai minun puolestani tekemään yhtään mitään, vaikka yhteisistä asioista oikeasti kysymys. Ap
Olemme jo yli 30v ja olemme olleet useamman vuoden yhdessä. Keskusteluyhteys katkesi varmaan raskausaikana, kun huomasin että en saakaan mieheltä niin paljon apuja kuin tarvitsisin. Hän ei kestänyt sitä, että jouduin viimeisen kuukauden ottamaan tosi rennosti, kun verenpaineet nousivat. Hänelle oli aivan vieras ajatus, että kävisi esim kaupassa ostamassa minulle ruokaa. Minähän olin kotona ja hän töissä. Ei hän tarvinut ruokaa kotona, kun söi töissä. Ja samoin oletti, että siivoan koska olenhan kotona. Vaikka minulta kiellettiin ylimääräinen rehkiminen. Sillä ei jostain syystä ollut hänelle mitään merkitystä. Hän varmaan ajatteli vaan jotenkin kierosti, että kerjään vaan huomiota. Ihan kuin hän olisi ollut vihainen minulle, kun voin huonosti. En tiedä, voi olla että kuvittelinkin.
Ei siinä raskaus meni loppuun asti ihan ok, mutta tietynlainen luotto mieheen meni. En halunnut raskaana tapella ylimääräistä ja yritin säilyttää positiivisen mielen kaikesta huolimatta. Ja olen tosi iloinen vauvasta, mutta miehelle olen kyllä hieman katkera. Etenkin kun samanlainen välinpitämättömyys jatkuu edelleen. Ap