Lue keskustelun säännöt.
Mitä "yliluonnollisia" juttuja teille on käynyt?
Otsikolla tarkoitan siis sitä, että ovat kuitenkin järjellä selitettävissä vaikka ehkä kaukaa haettujakin. Lähinnä milloin olette pelästyneet tai alkaneet miettiä, että onkohan tässä nyt jotain muutakin. Saa toki kertoa asioita joita ei voi selittää, mutta haluaisin pitäytyä tositapahtumissa.
Kommentit (3733)
Tämä ei ehkä niinkään ole yliluonnollista, vaan enemmän erikoinen yhteensattuma, mutta kuitenkin. Nuorena ja angstisena makasin erään koulun pihalla penkillä silmät ummessa ja pyysin Jumalaa näyttämään merkin, jos hän on olemassa. Paikka oli syrjäinen, eikä siellä viikonloppusin juurikaan ollut kulkijoita.
Lähes välittömästi tämän jälkeen itsesäälissä rypemiseni keskeytti kysymys: "Saanko kertoa sinulle Jumalasta". Kyseessä oli jonkun uskonlahkon edustaja (en enää muista minkä). Tässä kaupungissa jonkin verran kierteli näitä saarnaajia, mutta paikan syrjäisyys ja ajoitus tekivät tilanteesta kummallisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tän ketjun innoittamana päätin itsekin jakaa kokemukseni tänne. En useinkaan näistä puhu, sillä monet pitävät juttujani huuhaana. En välitä, vaikka saisinkin hullun maineen, mutta turhaanpa sitä tämmöisistä asioista puhelee, kuin lähimmilleen. (Silloin tällöin toki tapaa samanhenkisiäkin, joiden kanssa on voinut vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia.)
-Olin 8-vuotias, kun isäni menehtyi. Vietimme muistotilaisuutta kotonamme. Hyllystä lensi keskelle huonetta VHS-kasetti, joka sisälsi isäni nauhoittamia rockbändien livetaltiointeja. Kasetti lensi, kuin se olisi heitetty, mutta hyllyn lähellä ei ollut ketään, ja kaikki muut kasetit olivat aivan koskemattomia. Kaikki läsnäolijat todistivat tämän. Tuntui, että faija halusi vielä tervehtiä meitä.
-Ala-asteikäisenä ollessani perheemme muutti isoenon vanhaan taloon. Talon vinttiä pidettiin varastona, keskikerros oli asuintiloina, ja kellarissa oli työhuone ja sauna.
Kellarissa oli myös painava palo-ovi, ja aina, kun joku tuli kellarista, oven ääni kuului yläkertaan asti.
Hyvin usein kuultiin yläkertaan, (siis kun olimme koko perhe keskikerroksessa), kuinka palo-ovi tömähti, askelet kuuluivat vanhoissa kierreportaissa, joskus yläovikin narahti rakoselleen. Lemmikkikissamme - ja koiramme menivät aina ovelle katsomaan, eivät kuitenkaan peloissaan.
Öisin vintiltä kuului aivan selviä askeleita, vaikkei siellä ketään ollut.
Tykkäsin saunoa, ja usein kuulin saunaan sen palo-oven tömähdyksen ja selkeätä liikehdintää kellarissa, mutta ketään ei näkynyt.
Monasti myös kuului kiukaan sihinää saunasta, jos oli hakemassa kellarista jotain. Sauna kuitenkin kylmä ja tyhjillään.
Tunsin usein nukkumaan mennessäni, kuinka joku silitti hiuksiani.
Koko perheemme suhtautui näihin tapauksiin luontevasti ja pelkoa vailla. Ajattelimme, että eno se siellä häärii. Ja saunassa ehkä saunatonttu. En pelännyt siinä talossa, kuin aivan aluksi, kuulessamme ensimmäisiä kertoja veljeni kanssa askeleita vintiltä yöllä. Silloin olin iloinen, että jaoimme yhteisen huoneen!
Jatkoa seuraa...
Näitä tapahtui vain lapsena, mutta lähes aina kun nukuin teltassa yötä ulkona niin heräsin outoon vähän kuin sireenin tai palovaroittimen (mutta vaimeampi) ääneen. Muistan että tuolloin aina vahvana oli mielessä ajatus että nyt pitää vain nukkua ja kaikki on hyvin. Mitään en muista tapahtuneeksi muuta kuin lievän huonovointisuuden. Kuitenkin minulla on kehossani monessa kohtaa arpua jotka näyttävät hyvin siisteiltä leikkausarvilta. Iho on edelleen niissä kohdissa vaaleampi vaikka yli 25 vuotta on kulunut.
Näin käydessäni Tampereella rautakaupassa yhden myyjän!
En saanut asian johdosta kriisiapua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkuu...
-Tämä yläasteella tapahtunut juttu on pelottavin outo kokemukseni.
Olimme leirikoulussa jossain keskellä metsää. Leiripaikka käsitti kolme taloa, joista yhdessä oli ruokailutilat sekä henkilökunnan huoneet, kahdessa muussa talossa yövyimme me oppilaat ja opettajamme. Näiden keskellä oli avara piha.
Mäen päällä oli ikivanha puutalo, jossa myös vietimme aikaa. Talon läheisyydessä jotkin vanhat rauniot, luokkakaverit väittivät kuulleensa siellä pidetyn joskus sotavankeja. No, mene ja tiedä...Emme jääneet asiaa sen enempää pohtimaan.
Öisin piti tietysti pysyä kiltisti sängyssä lukkojen takana, mutta me meidän huoneen tytöt änkesimme joka yö semmoisesta pienestä tuuletusikkunasta ulos tupakille, oli alkusyksy ja vielä kohtalaisen lämmintä.
No, taas lähdin sitten yhden tyttökaverin kanssa piipahtamaan salatupakalla ulkona. (terveisiä vaan, jos satut tätä lukemaan). Hän ei uskonut kummituksiin, tms. ja ajatteli siitä meidän perheen kummitustalostammekin, että mulla on vaan vilkas mielikuvitus.
Tehtiin pieni kierros, ja jäätiin vielä juttelemaan talomme läheisyyteen hetkeksi. Piha oli melko hyvin valaistu.
Yht'äkkiä näimme jonkun (ihmisen) hyppivän ja loikkivan siellä mäen päällä sen vanhan talon luona. Yllään tällä tyypillä oli reiteen asti ulottuva valkoinen paita.
Ensin katsoimme, että ahaa, luokkakaverimme "Keijo" (nimi muutettu) on myöskin lähtenyt yöllä vähän kikkailemaan. Elettiin 90-luvun puoliväliä ja muodissa oli ylisuuret hopparikuteet. Tällä Keijolla oli siellä leirillä juuri sellainen xxl-kokoinen valkoinen kauluspaita, joka lötkötti lökäpöksyjen päällä.
Ajateltiin, että kiva, odotetaan Keijoa tässä ja poltetaan sen kanssa vaikka vielä yhdet tupakat.
"Keijo" pompahteli rinnettä alas, miten sen selittäisin... Kädet levällään ja loikki niinkuin iloinen pikkutyttö, huppadi, tsuppadi, heissulivei.
Pian huomasimme, että kyseinen heebo ei TODELLAKAAN ollut Keijo, eikä kukaan muukaan tietämämme henkilö.
Tämä oli aikuinen mies. Housuja hänellä ei ollut ollenkaan, vain se valkoinen paita. Iholtaan hän oli kalmankalpea. Mies oli myös huomattavan hoikka. Hän katsoi mua ja ystävääni silmät säihkyen ja kasvoillaan jotenkin ekstaattinen ilme, tai miten sen nyt sitten tulkitsisi... Tyyppi jatkoi samalla irvokkaalla loikkimistyylillä meitä kohti, lamaannuimme pelosta. Hän oli jo n. 3-4 metrin päästä meistä, muistan vieläkin ne kasvot...
Samassa opettajamme tiukka ääni kajahtaa: "tytöt, nyt heti sisälle sieltä!" Opettaja katsoi suoraan kohti meitä, ja me tuota outoa hiipparia, joka oli nyt pysähtynyt täysin paikoilleen ja katsoi opettajaamme ilkikurisella ilmeellä.
Käänsi sitten vielä katseensa minuun ja kaveriini, hyppäsi ilmaan - - - ja katosi.
Se tapahtui siinä aukealla silmiemme edessä, tyyppi ei olusi mitenkään voinut hypätä esim. jonkun pusikon taa piiloon.
Senjälkeen ei tehnyt enää mieli käydä yöllä tupakalla.
Mutta kyllä on jäänyt häiritsemään kovasti; mitä olisi tapahtunut, ellei opettajamme olisi juuri silloin keskeyttänyt. No kiva silti, että keskeytti...
Ja vielä juttua piisaa.
Seurustelin erään miehen kanssa n. kolme vuotta, ja sinä aikana ehdin kokea hänen kämpillään jos jonkinmoista.
-Melkein joka amuyö heräsimme kumpikin voimakkaaseen rinkutukseen. Semmoisen vanhan ison ovikellon rinkutukseen. Se soi aina ihan päidemme vieressä.
Miehellä ei ollut ovikelloa, eikä naapureiden ovienkoputukset/kellojenpimputukset kuuluneet miehen asunnolle.
-Öisin joku tai jokin metelöi keittiössä, kilkutteli ja kolisteli kuin herättääksemme meidät. Myös jotain omituista mölinää, tuntui tulevan samasta asunnosta, mutta saattoi tosin olla naapurikin?
-Kerran yöllä heräsin valojen välkyttelyyn. Se toistui aina kolme kertaa, eli valot päälle kolmasti, sitten jonkin aikaa pimeää, ja taas sama toistui. Mies nukkui sikeästi vieressä. Mulla oli vähän hyytävä olo. Välkyttelyä kesti 15 minuuttia ehkä.
-Vietimme kerran iltaa siellä miehen kämpässä erään ystäväpariskunnan kanssa. Joimme viiniä ja kuuntelimme musaa. Joistain nostalgisista syistä (?) kuuntelimme jotain c-kasettia. Naisvieraamme viinilasi oli pöydällä.
Samalla sekunnilla kävi niin, että viinilasi räjähti, ja musiikki loppui kuin seinään, vaikka kasetti pyörikin. Vähän ajan kuluttua kasetti toimi normaalisti.
Myöhemmin illalla bassokitara, joka seisoi omalla "jalustallaan" nurkassa, lensi voimalla ja rämisten lattialle, niin kuin joku olisi paiskaissut sen vihaisena.
-Tavaroita katosi ja ilmestyi mystisesti. Mies oli erittäin siisti ja asuntonsa oli aina viimesen päälle.
Muutakin kummaa siellä tapahtui, ja tunsin jonkin aggressiivisen läsnäolon. En oikein viihtynyt siellä. Ja tästä tuleekin mieleeni asuntoni talossa, joka on rakennettu vuonna 1905....Jatkuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuokrasin unelmieni kämpän v. 1905 rakennetusta upeasta talosta. Ylin kerros, erkkerit, näkymä puistikkoon, puulattiat, tilaa yllinkyllin... Ainoa ongelma, etten halunnut viettää siellä aikaani yhtään.
Siinä asunnossa oli jotain pahaa. En voi sitä muutoinkaan kuvailla.
Tuntui, etten koskaan ollut yksin, että joku koko ajan katsoi mua. Eikä millään hyvällä silmällä. Ei mulla missään mualla asuessani (ennen tätä tapausta tai jälkeen) ole ollut sellaista tunnetta. Ahdisti tulla illalla töistä kotiin. (Asuin tuolloin yksin).
Eteinen oli pitkä käytävä, jonka varrella kylppäri ja vaatehuone. Pidin aina vaatehuoneessa valot pois päältä ja oven kiinni, mutta melkeinpä joka kerta, kun menin vessaan, oli vaatehuoneen ovi sepposen selällään ja valot päällä.
Outoja hahmoja häilyi välillä, ilmapiiri oli pahansuopa, eikä lainkaan kotoisa, vaikka kuinka sisustin ja yritin kotiutua.
Olimme kerran veljeni kanssa menossa mun luo, ja juttelimme näistä aiheista.( Veljeni oli kokenut samoja asioita siellä). Sanoin, että mitäköhän ne henget tällä kertaa on keksineet kiusaksemme. Veli vastasi, että jaa-a, ehkä ne on repineet sun julisteet pois.
Päästiin sisälle ja huomattiin, että mun julisteet oli kaikki tippuneet lattialle. Tämä nyt varmaankin oli ihan sattumaa, mutta kylmäsi silti.
Muutin pian pois.
Olen myös joskus nähnyt entisten asukkaiden, tms. haamuja.
Esimerkiksi, kävin silloin tällöin kylässä eräällä kaverillanii, joka asui miltei naapurissani. Kerran kun menin sinne, oli kaveri vaihtanut sisustusta. Vanha sohvaryhmä oli saanut lähteä, ja tilalla oli nyt nahkasohva + kaksi samaan settiin kuuluvaa nojatuolia.
Istuimme kumpainenkin nojatuoleissamme, ja välitsemme käveli hitaasti vitivalkoisen vanhan miehen hahmo. Ymmärsin kyllä, ettei herra kuulunut tähän maailmaan, enkä viitsinyt ystävälleni asiasta mitään mainita.
Mutta kun mies oli kävellyt siitä ohi jo kai neljännen kerran, sanoin, että kuulostan nyt varmaan ihan dorkalta sun mielestä, mutta tuossa kävelee vitivalkoinen vanha mies aivan kaksinkerroin. Ei vain vähän kumarassa, vaan aivan linkussa.
Kaverini meni vähän kalpeaksi, ja kertoi, että hänen isoisänsä oli jonkin aikaa sitten menehtynyt. Oli kärsinyt jostain jostain skolioosista muistaakseni, ja että selkänsä oli pahasti vääntynyt. Hänellä oli myös ollut aivan vitivalkoinen tukka.
Ne nahkasohvat olivat hänen isoisänsä jäämistöä.
Oman isoäitini luona yöpyessäni sänkyni viereen tuli joskus öisin herttainen vanha nainen katselemaan mua lempeästi. (joka ei siis ollut isoäitini) En pelännyt häntä. Vanhus huokui hyvää energiaa ja lämpöä.
Myöhemmin sain kuulla, että asunnon edellinen asukas oli kovin pidetty vanha rouva, joka oli menehtynyt asuntoon.
Eräässä toisessa paikassa yökyläillessäni näin huoneessani nuoren miehen hahmon, ehkä noin kaksikymppisen. Vaalea olkapäille ulottuva tukka, kauniit kasvot ja huolestunut ilme. Näin hänet monta kertaa sinä yönä.
Aamulla kerroin tästä isäntäväelle. He näyttivät mulle valokuvan tästä nuorukaisesta. Oli siellä asuessaan riistänyt itseltään hengen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari vuotta sitten olin viikon poissa kotoa ystäväni luona toisessa kaupungissa. Kun tulin sitten kotiini niin huomasin että makuuhuoneessani kun roikkui lampun varjostimesta nauhassa sellainen sydän koriste, niin se oli itsestään mennyt sinne lampun varjostimen sisälle. Varjostin on sellainen kankainen jossa on sisään päin käännetty reuna. Se koriste oli metallia joten ei se voi kyllä minkään ilman virran mukana sinne olla mennyt. Ihmettelin kovasti kun ennen lähtöäni minulla ei ollut käynyt ketään pariin kuukauteen että jos vieras olisi sen sinne nostanut. Selitystä en keksinyt ja mietin että joku on käynyt asunnossani poissa ollessani. Kenelläkään muulla ei ole avainta asuntooni. Asia vaivasi pari päivää kovasti ja otinkin koristeen sitten pois ja heitin roskiin ja päätin että unohdan koko asian kun en oikein halua uskoa kummituksiinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Äitini nukuttua pois menin selvittelemään ainoana lapsena hänen asioitaan ja jäin yöksi äidin taloon. Talo on hyvin pieni, semmoinen mummonmökki-tyylinen . Nukin äidin makuuhuoneessa, pedatun sängyn päällä makuupussissa kun en jaksanut alkaa vaihtaa lakanoita. Olin illan aikana juonut yhden siiderin. Vain yhden.
Havahduin unesta ääneen joka kuulosti silti kuin joku olisi avannut jäykkää, mattoon kiinni ottavaa väliovea mikä tarkoitti sitä, että joku oli tulossa asuntoon. Nousin istumaan ja kuulostelin yhä makuupussin uumenissa,hetkeen ei tapahtunut mitään ja sitten tunsin lujan iskun jaloissani makuupussin läpi. Ihan kuin olisi lyöty jollain pesismailalla! Olin sekunnissa ulkona makuupussista ja tein valot eikä missään näkynyt ketään. Päättelin saaneeni puolinukuksissa jonkun lihasnykäyksen, sammutin valot ja menin tyytyväisenä takaisin makuupussiin. Meni muutama sekunti ja joku puhalsi korvaani. Päädyin nukkumaan autoon.
No huh huh. Olin yhtenä kesänä vuosia sitten eräässä vuokraamassani mökissä ja nukuin patjalla lattialla sinä yönä. Heräsin siihen, kun joku puhalsi korvaani ja rakasteli minua sen jälkeen. En nähnyt vain ketään, ketään muita ei ollut sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enneunia on tullut nähtyä välillä. Nuorempana enemmän. Kerran näin unta, että olin Moskovassa ja istuin bussissa. (En oikeasti ole koskaan siellä käynyt). Katselin maisemia ja ihmettelin, että tältäkö täällä näyttää, ihan toisenlaislta, kuin kuvittelin. Palmujakin oli kadun varrella, outoa.
Katselin taloja ja seassa oli muutama aika erikoisempikin rakennus.
Ehkä viikon- parin kuluttua tästä olin ihmissuhteitteni kanssa niin solmussa, että päätin häipyä lomalle. Oli sitäpaitsi loskainen talvi, ja kaikki otti päähän.
En tiedä, onko lentokentillä tällaista käytäntöä enää, mutta lähdin ihan hetken mielijohteesta Helsinki-Vantaalle reppuni kanssa, ja kysyin, olisiko mitään peruutuspaikkoja. Että mulle käy mikä vaan.
Vorkailija katsoi koneelta ja sanoi, että kohtpuoliin lähtis lento Malagaan.
Ihan vieras paikka mulle, senverran tiesin, että Espanjassa sijaitsee. Ok, kävi mulle, kiva päästä lämpimään!
Laskeuduttuamme Malagaan, mentiin bussiin, joka vei meidät hotellille. Ja jopas nyt jotakin, ne maisemat oli samat, kuin aiemmassa unessani! Muistin, että kohta tulee se erikoinen talo, jne... Istuin samassa kohtaa bussia, kuin unessakin.
Dora Pax kirjoitti:
Jatkuu...
-Tämä yläasteella tapahtunut juttu on pelottavin outo kokemukseni.
Olimme leirikoulussa jossain keskellä metsää. Leiripaikka käsitti kolme taloa, joista yhdessä oli ruokailutilat sekä henkilökunnan huoneet, kahdessa muussa talossa yövyimme me oppilaat ja opettajamme. Näiden keskellä oli avara piha.
Mäen päällä oli ikivanha puutalo, jossa myös vietimme aikaa. Talon läheisyydessä jotkin vanhat rauniot, luokkakaverit väittivät kuulleensa siellä pidetyn joskus sotavankeja. No, mene ja tiedä...Emme jääneet asiaa sen enempää pohtimaan.
Öisin piti tietysti pysyä kiltisti sängyssä lukkojen takana, mutta me meidän huoneen tytöt änkesimme joka yö semmoisesta pienestä tuuletusikkunasta ulos tupakille, oli alkusyksy ja vielä kohtalaisen lämmintä.
No, taas lähdin sitten yhden tyttökaverin kanssa piipahtamaan salatupakalla ulkona. (terveisiä vaan, jos satut tätä lukemaan). Hän ei uskonut kummituksiin, tms. ja ajatteli siitä meidän perheen kummitustalostammekin, että mulla on vaan vilkas mielikuvitus.
Tehtiin pieni kierros, ja jäätiin vielä juttelemaan talomme läheisyyteen hetkeksi. Piha oli melko hyvin valaistu.
Yht'äkkiä näimme jonkun (ihmisen) hyppivän ja loikkivan siellä mäen päällä sen vanhan talon luona. Yllään tällä tyypillä oli reiteen asti ulottuva valkoinen paita.
Ensin katsoimme, että ahaa, luokkakaverimme "Keijo" (nimi muutettu) on myöskin lähtenyt yöllä vähän kikkailemaan. Elettiin 90-luvun puoliväliä ja muodissa oli ylisuuret hopparikuteet. Tällä Keijolla oli siellä leirillä juuri sellainen xxl-kokoinen valkoinen kauluspaita, joka lötkötti lökäpöksyjen päällä.
Ajateltiin, että kiva, odotetaan Keijoa tässä ja poltetaan sen kanssa vaikka vielä yhdet tupakat.
"Keijo" pompahteli rinnettä alas, miten sen selittäisin... Kädet levällään ja loikki niinkuin iloinen pikkutyttö, huppadi, tsuppadi, heissulivei.
Pian huomasimme, että kyseinen heebo ei TODELLAKAAN ollut Keijo, eikä kukaan muukaan tietämämme henkilö.
Tämä oli aikuinen mies. Housuja hänellä ei ollut ollenkaan, vain se valkoinen paita. Iholtaan hän oli kalmankalpea. Mies oli myös huomattavan hoikka. Hän katsoi mua ja ystävääni silmät säihkyen ja kasvoillaan jotenkin ekstaattinen ilme, tai miten sen nyt sitten tulkitsisi... Tyyppi jatkoi samalla irvokkaalla loikkimistyylillä meitä kohti, lamaannuimme pelosta. Hän oli jo n. 3-4 metrin päästä meistä, muistan vieläkin ne kasvot...
Samassa opettajamme tiukka ääni kajahtaa: "tytöt, nyt heti sisälle sieltä!" Opettaja katsoi suoraan kohti meitä, ja me tuota outoa hiipparia, joka oli nyt pysähtynyt täysin paikoilleen ja katsoi opettajaamme ilkikurisella ilmeellä.
Käänsi sitten vielä katseensa minuun ja kaveriini, hyppäsi ilmaan - - - ja katosi.
Se tapahtui siinä aukealla silmiemme edessä, tyyppi ei olusi mitenkään voinut hypätä esim. jonkun pusikon taa piiloon.
Senjälkeen ei tehnyt enää mieli käydä yöllä tupakalla.
Mutta kyllä on jäänyt häiritsemään kovasti; mitä olisi tapahtunut, ellei opettajamme olisi juuri silloin keskeyttänyt. No kiva silti, että keskeytti...
Hyiiiii, ihan meni kylmät väreet kun luin tämän. Ope ei ilmeisesti nähnyt tuota loikkijaa? Mikä ihme se oli... hyi miten puistattava juttu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni kuoli kun olin 15. Istuimme eräänä iltana äidin kanssa olohuoneessa ja äiti mietiskeli laulua muistotilaisuuteen, äkkiä olohuoneen nurkassa olevaan vitriiniin syttyi valo. Meille molemmille tuli kyyneleet silmiin ja tunsin, että iskä oli näin näyttänyt Irwinin tumman virran olevan oikea valinta. Iskä piti kovasti Irwinin musiikista.
Vähemmän positiivinen kokemus taas oli muutamaa vuotta myöhemmin kun eräs ystäväni jäi yllättäen leskeksi, käytän tätä ilmaisua vaikka olivat vain kihloissa eivätkä asuneet edes yhdessä. Suhde oli kuitenkin vakava. Olin kahvilla ystäväni asunnossa ja keittiön pöydän alta alkoi koiran oksentamista muistuttava ääni, koiraa asunnossa ei kuitenkaan ollut. eikä muutakaan eläintä Katsoimme kumpikin sinne emmekä nähneet muuta kuin toisemme killistelemässä silmät suurina. Hetken päästä lähdimme tupakalle ja ovi lukkiutui mikä oli mahdotonta, jonkun olisi pitänyt painaa kahva alas sisäpuolelta. Ja joku sen painoikin, tai jokin, sillä näin verhojen raosta tumman hahmon menevän nopeasti sisällä. Ystäväni ei hahmoa nähnyt, enkä halunnut surusta sekaisin olevaa ihmistä kiusata enempää joten en sanonut mitään.
JATKUU
Esineiden lentely on tuttua kuolemantapausten jäkeen. Lasken poltergeistiksi, jonka ihminen aiheuttaa itse, ainakin osittain.
JATKUU
Jouduin myös lopettamaan työpaikassa, jossa todella viihdyin kummittelun takia. Kyseessä oli hyvin kaunis, vanha kartanomainen puurakennus eli ulkoiset puitteet oli kunnossa, työilmapiiri oli myös mahtava ja pidin todella kaikista työtovereista. Rakennus oli siis kehitysvammaisten asuntola joka oli aiemmin toiminut päiväkotina. Pidemmälle en rakennuksen historiaa tiedä mutta vanha se oli. Tuon upean rakennuksen ikkunassa näkyi usein ikäänkuin savusta koostuva pitkä musta hahmo josta huokui kylmyys , hahmo poikkesi niin ihmisestä ettei sitä voinut sotkea henkilökuntaan tai asukkaisiin. Saapuessani töihin tämä kylmä hahmo oli poikkeuksetta ottamassa minut vastaan, kukaan muu ei tiettävästi vastavaa vastaanottokomiteaa saanut. Tuon hahmon lisäksi eräässä kylpyhuoneessa oli jotain mikä päästeli tukehtuvia ääniä ja välkytteli valoja. Se mikä sai minut lopulta ottamaan lopputilin, oli kohtaaminen ikkunahahmon kanssa portaikossa ollessani yksin yövuorossa.
Ei oo käynyt mun yläaste rippileiri aikana mut mun pikkusiskon on,, he ovat nähneet rippileiri alueella miehiä? Eivät näy selvästi kun tummat varjot, sen verran kaukana mut kukaan ei tiedä keitä nämä ovat, ovat nyt joka kesä ilmestyneet, kukaan ei ole saaneet heitä kiinni ja edes valvontakamera ei tallenna heitä
Pelottavinta tässä on se, et lähellä pukuhuone/sauna systeemi jossa osa isosista joutuu nukkumaan eikä edes lukkoa siinä! Siskoni kertoi et ne miehet ovat kuulemma kierrelleet rakennuksen ympäri ja isosia pelotti, ja vielä pelottavampaa oli se et kun ne hävis edes jalanjälkiä ei näkynyt eikä näkynyt tai kuulunut mitään
Kukaan ei tiedä keitä ne on,, ja tää sentään on pikkupaikkakunta jossa kaikki tuntee kaikki....
Vierailija kirjoitti:
Systeemimysteeri kirjoitti:
Ei oo käynyt mun yläaste rippileiri aikana mut mun pikkusiskon on,, he ovat nähneet rippileiri alueella miehiä? Eivät näy selvästi kun tummat varjot, sen verran kaukana mut kukaan ei tiedä keitä nämä ovat, ovat nyt joka kesä ilmestyneet, kukaan ei ole saaneet heitä kiinni ja edes valvontakamera ei tallenna heitä
Pelottavinta tässä on se, et lähellä pukuhuone/sauna systeemi jossa osa isosista joutuu nukkumaan eikä edes lukkoa siinä! Siskoni kertoi et ne miehet ovat kuulemma kierrelleet rakennuksen ympäri ja isosia pelotti, ja vielä pelottavampaa oli se et kun ne hävis edes jalanjälkiä ei näkynyt eikä näkynyt tai kuulunut mitään
Kukaan ei tiedä keitä ne on,, ja tää sentään on pikkupaikkakunta jossa kaikki tuntee kaikki....
No ne on niitä vieraslajeja.
Tai paikallinen, joka kaivautuu maasta nymfivaiheen jälkeen.
Suurin osa noista kertomuksista on pahan hengen aiheuttamia,, ne haluaa antaa sellaisen kuvan et sukulainen tullut morjestaa viimeistä kertaa tms,, älkää menkö lankaan, pahoja henkiä ja demoneita on olemassa vaikka Nyky ihminen niille nauraakin,, sitä ne haluaakin et ihminen nauraa ja turvautuu teknologiaan, loogisuuteen yms (mikä joissain asioissa hyvä),, tarkoituksena on pilkata Jumalaa, Jeesusta ja kaikkea hyviä moraalisia arvoja
Ei mitään. En usko mihinkään yliluonnolliseen.