Lue keskustelun säännöt.
Mitä "yliluonnollisia" juttuja teille on käynyt?
Otsikolla tarkoitan siis sitä, että ovat kuitenkin järjellä selitettävissä vaikka ehkä kaukaa haettujakin. Lähinnä milloin olette pelästyneet tai alkaneet miettiä, että onkohan tässä nyt jotain muutakin. Saa toki kertoa asioita joita ei voi selittää, mutta haluaisin pitäytyä tositapahtumissa.
Kommentit (3731)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän seuraavan tapahtuman on minulle kertonut mies, joka ei usko mihinkään yliluonnollisiin asioihin eikä Jumalaan tai Paholaiseen eli on täysin ateisti.
Olkoon mies nyt nimeltään vaikka Markku. Markku oli jo kauan harrastanut lottoamista, mutta ei ollut saanut kummempia voittoja. Yhtenä yönä hän näki unta, että Paholainen antoi hänelle kaikki oikeat lottonumerot todella isoon lottovoittoon, joka sillä kerralla oli jaossa. Markku heräsi yöllä heti sen todentuntuisen unen jälkeen ja muistikin vielä numerot. Hän ajatteli huviksensa laittaa numerot ylös lapulle muistiin, mutta alkaessaan kirjoittamaan numeroita, pöydän päällä olevan valaisimen hehkulamppu räjähti sirpaleiksi ja tuli täysin pimeää.
Vaikka tämä mies ei edelleenkään ainakaan tunnusta uskovansa mihinkään yliluonnolliseen, hän säikähti asiaa sen verran, että numerot unohtuivat, eikä hän enää niitä kaivannutkaan.
Uskokaa tarinaan tai älkää. Minä uskon, koska tämä mies ei ole mikään satuilija tai tarinjoiden kertoja.Heh, ihan silkaa Vartiotorni-kamaa. Näitä vastaavia kertomuksia on uskovaisten lehdet täynnä. Tämänkin jutun haluaisin kuulla ihan suoraan tältä Markulta. Ja kas kummaa, nykyään Markku onkin helluntaisaarnaaja.
Eipä olekaan, vaan hieman alkoholisoitunut ateisti duunari edelleen. Tämä on tosi juttu, mutta älä usko, ei Markkukaan usko, vaikka tämä kävi hänelle itselleen.
Ok, voi ollakin kuten sanot. Silti tässä ei ole automaattisesti mitään yliluonnollista. Markku näkin unen, kirjoitti numeroita ylös ja lamppu hajosi. Entä jos Markku ei olisi kirjoittanut numeroita, olisko lamppu hajonnut joka tapauksessa seuraavalla kerralla kun se laitetaan päälle? Entä olisiko lamppu hajonnut, vaikka Markku olisi numeroiden kirjoittamisen sijasta noussut käymään vessassa? Silloin ei tarina oliskaan enää näin dramaattinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös kaikki kauhufilmit ala kun perhe ostaa uuden talon?
Me muutettiin keväällä 92 omaan omakotitaloon eli mä, veli, äiti ja iskä. Se ei tosiaan näyttänyt miltää kummitustalolta,semmonen 60luvun tiililaatikko ja pihassa omenapuu.
Me oltiin veljen kanssa tietty ikionnellisia,omat huoneet! Jes! Vanhemmat oli pitkää päivää töissä ja monesti kun tultii koulusta nii siellä ei vielä ollut muita. Ja silloin me ruvettiinkin huomaamaan niitä juttuja.
Kesällä en muista tapahtuneen mitään varmaan siksi että käytiin Puuhamaassa ja Muumimaailmassa ja hilluttiin päivät pihalla. Mutta sitten syksyllä..
Kerran söin välipalaa keittiössä ja kuulin miten liukuovi aukesi ja sitte hiipiviä askelia sekä nilkan naksahdus. Totesin siihen että minä kuulen sinut törppö(luulin että aikoo säikyttää), vaan veli olikin omassa huoneessaan. Tuon jälkeen alkoi olla säännöllistä että me kumpikin kuultiin askelia ja arvatkaa uskoiko vanhemmat. Mun piti sitten isosiskona koettaa esittää etten muka pelkää vaikka oikeasti pelotti ihan v""ti.
Sitten alkoi katoilla tavaroita. Äidin silmälasit katosi yöllä se yöpöydältä ja joutui hankkimaan uudet. Multa katos koulukirja,muistaakseni äidinkielen sillä välin kun kävin vessassa. Vanhemmat vaan suuttui kun sanottiin että kummitus niitä vie. Äiti oli tosi vihainen ja kielsi kaikki kummituspuheet,no se olikin sosiaalityöntekijä ja eihän sellaisella voi olla kahta pöpiä lasta.
Sit joku alkoi öisin tömistellä eteiskäytävällä joka kulki makuuhuoneiden ohi ja sen iskä ja äitikin kuuli. Kuvitelkaa kaapin kokoinen vihainen äijä kävelemässä raivokkaasti niin hahmotatte sen äänen. Ei voinut sanoa mitään että talo vaan natisee ja asettuu. Eikä ikinä ketään kun iskä tai äiti meni katsomaan.
Seuraavaksi sisällä alkoi sitten haista rööki ja äiti kuulusteli kumpi meistä polttaa salaa huoneessaan. Kiistettiin totta kai. Enkä vielä tänäkään päivänä usko että se olis ollut veli.
Kauhein kokemus oli meteli johon kerran herättiin kaikki,se oli niin kova ääni että olisi voinut luulla jonkin pommin tulleen katon läpi. Iskä juoksi hädissään katsomassa ollaanko ok. Iso pamahdus. Mitään rakennustyömaata ei lähellä ollut ja oli yö.
Tosi karmeaa oli myös se kun joku soitti meidän lankapuhelimeen kun olin yksin kotona ja kuiskasi että katso kaappiin.
Kun hain ja sain opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta niin se öinen tömistely siirtyi mun vanhaan huoneeseen,niinkuin se olisi ihmettelyt mihin mä hävisin. Ja ettinyt mua agresssivisesti.
Veli näki oman poismuuttonsa jälkeen painajaisia että herää ja on taas vanhassa huoneessaan ja herätti tyttökaverinsa möykkäämisellään.
Talo on nykyään jo uusilla omistajilla ja vanhemmat asuu tyytyväisinä kerrostalossa.
Möivät kuulemma kun oli liian asua kahdestaan .
Kerronpa sinulle kummitustarinan omasta kokemuksestani. Eräänä pimeänä syysiltana kuljin vanhan hylätyn kartanon ohitse, ja tunsin selittämätöntä kylmää karmivaa tunnetta selkäpiissäni. Kuu loisti kalpeasti taivaalla, ja vanha kartano näytti entistä uhkaavammalta.
Kartanon edessä seisoi korkeita puita, joiden oksat humisivat synkästi tuulessa. Äänet olivat kuin kutsu kiellettyyn maailmaan. Päätin tietysti jatkaa matkaani, koska olin vakuuttunut, että kummitustarinat olivat vain satuja.
Mutta juuri kun olin ohittamassa kartanon porttia, kuulin heikkoa nyyhkytystä. En ollut varma, olinko kuullut oikein, joten pysähdyin ja kuuntelin tarkemmin. Nyyhkytys tuntui lähestyvän, ja tunsin kylmien väristysten kulkevan pitkin selkärankaani.
Sitten näin sen - himmeässä valossa seisoi nuori nainen valkoiseen pukeutuneena. Hänen kasvonsa olivat surulliset ja vaaleat, ja hän katseli minua rukoilevasti. Sydämeni hakkasi, ja tunsin suuren surun täyttävän mieleni. Hän ei sanonut sanaakaan, mutta hänen katseensa oli riittävä viesti.
En tiedä kuinka kauan seisoimme siinä, mutta lopulta nainen katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Olin järkyttynyt, mutta samalla tunsin surua tuntemattoman naisen kohtalosta. Hän oli selvästi ollut sidottu tähän paikkaan, ja hänen henkensä ei saanut levätä.
Siitä lähtien en ole pystynyt unohtamaan kohtaamistani näystä. Olen luopunut kummitustarinoiden vähättelystä ja uskon nyt, että joidenkin sielujen tarinat jäävät elämään paikoissa, joissa he ovat kokeneet suuria tunteita tai kärsimystä.
Tämä kokemus on opettanut minulle, että maailmamme on monimutkainen ja täynnä salaisuuksia, joita emme aina ymmärrä. Vaikka en tiedä, kuka tuo nuori nainen oli tai miksi hän oli sidottu kartanoon, tiedän, että hänen tarinansa jatkuu ja elää edelleen. Ja se tulee aina muistuttamaan minua siitä, että meidän on tärkeää kunnioittaa menneisyyttä ja olla avoimia sen salaisuuksille.
Vierailija kirjoitti:
Tämän seuraavan tapahtuman on minulle kertonut mies, joka ei usko mihinkään yliluonnollisiin asioihin eikä Jumalaan tai Paholaiseen eli on täysin ateisti.
Olkoon mies nyt nimeltään vaikka Markku. Markku oli jo kauan harrastanut lottoamista, mutta ei ollut saanut kummempia voittoja. Yhtenä yönä hän näki unta, että Paholainen antoi hänelle kaikki oikeat lottonumerot todella isoon lottovoittoon, joka sillä kerralla oli jaossa. Markku heräsi yöllä heti sen todentuntuisen unen jälkeen ja muistikin vielä numerot. Hän ajatteli huviksensa laittaa numerot ylös lapulle muistiin, mutta alkaessaan kirjoittamaan numeroita, pöydän päällä olevan valaisimen hehkulamppu räjähti sirpaleiksi ja tuli täysin pimeää.
Vaikka tämä mies ei edelleenkään ainakaan tunnusta uskovansa mihinkään yliluonnolliseen, hän säikähti asiaa sen verran, että numerot unohtuivat, eikä hän enää niitä kaivannutkaan.
Uskokaa tarinaan tai älkää. Minä uskon, koska tämä mies ei ole mikään satuilija tai tarinoiden kertoja.
Voi kuinka harmillista, että numerot unohtui, kun nyt ei ole sitten ollenkaan mitään näyttöä siitä, että lasketteliko se vanha vihtahousu ihan vaan luikuria, vai olisiko ollut oikeasti oikeat numerot. Voi sitä sielunvihollista, ja pelsepuuppia kun ei siitä koskaan tiedä, että mitä se juonii. Onneksi yläkerran herra puuttui peliin, ja vasamallaan lampun pirstaleiksi poksautti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerronpa sinulle kummitustarinan omasta kokemuksestani. Eräänä pimeänä syysiltana kuljin vanhan hylätyn kartanon ohitse, ja tunsin selittämätöntä kylmää karmivaa tunnetta selkäpiissäni. Kuu loisti kalpeasti taivaalla, ja vanha kartano näytti entistä uhkaavammalta.
Kartanon edessä seisoi korkeita puita, joiden oksat humisivat synkästi tuulessa. Äänet olivat kuin kutsu kiellettyyn maailmaan. Päätin tietysti jatkaa matkaani, koska olin vakuuttunut, että kummitustarinat olivat vain satuja.
Mutta juuri kun olin ohittamassa kartanon porttia, kuulin heikkoa nyyhkytystä. En ollut varma, olinko kuullut oikein, joten pysähdyin ja kuuntelin tarkemmin. Nyyhkytys tuntui lähestyvän, ja tunsin kylmien väristysten kulkevan pitkin selkärankaani.
Sitten näin sen - himmeässä valossa seisoi nuori nainen valkoiseen pukeutuneena. Hänen kasvonsa olivat surulliset ja vaaleat, ja hän katseli minua rukoilevasti. Sydämeni hakkasi, ja tunsin suuren surun täyttävän mieleni. Hän ei sanonut sanaakaan, mutta hänen katseensa oli riittävä viesti.
En tiedä kuinka kauan seisoimme siinä, mutta lopulta nainen katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Olin järkyttynyt, mutta samalla tunsin surua tuntemattoman naisen kohtalosta. Hän oli selvästi ollut sidottu tähän paikkaan, ja hänen henkensä ei saanut levätä.
Siitä lähtien en ole pystynyt unohtamaan kohtaamistani näystä. Olen luopunut kummitustarinoiden vähättelystä ja uskon nyt, että joidenkin sielujen tarinat jäävät elämään paikoissa, joissa he ovat kokeneet suuria tunteita tai kärsimystä.
Tämä kokemus on opettanut minulle, että maailmamme on monimutkainen ja täynnä salaisuuksia, joita emme aina ymmärrä. Vaikka en tiedä, kuka tuo nuori nainen oli tai miksi hän oli sidottu kartanoon, tiedän, että hänen tarinansa jatkuu ja elää edelleen. Ja se tulee aina muistuttamaan minua siitä, että meidän on tärkeää kunnioittaa menneisyyttä ja olla avoimia sen salaisuuksille.
Klassinen kummitustarina. Hylätty kartano, kuunvalo ja valkoiseen puettu tyttö.
Arvaanko oikein, että et halua kertoa mikä kartano oli ja missä se sijaitsee? En pidä uskottavana, että kukaan ihminen jää tuijottamaan järkyttyneenä tuossa tilanteessa. Uskottavampaa on olettaa että kysesssä on apua tarvitseva ihminen ja yrittää puhuttaa. Tai sitten säikähtää puolikuoliaaksi ja pakenee paikalta. Mutta ei tämän kertoja, hän jäi tuppisuuna vain katsomaan.
Ihan hyvä kasiluokan ainekirjoitukseksi, mutta jos keskustellaan yliluonnollisista kokemuksista, tämä tarina on kuultu sen miljoona kertaa.
Minä aina mietin näistä tömistelevistä kummituksista lukiessani, että kun maailmassa jatkuvasti joku murjaa jonkun, niin kuin nämä murhatut eivät sitten tömistele näille murhaajilleen? Ikinä en ole kuullut keneltäkään vaimonsa/lapsensa/anoppinsa/ huumediilerinsä / naapuinsa/ velkojansa jne. kertoneen surmatun palanneen kummittelemaan. Aina ne vainaat vaan tuntuvat löytävän jonkun totaalisen ulkopuolisen ja asiaan mitenkään kuulumattoman kohteekseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.vauva.fi/keskustelu/3435035/mita-yliluonnollisia-juttuja-te…
Ymmärrän, että klassiset kummitustarinat voivat olla kuluneita ja toistettuja. Pahoittelen, jos tarinani ei vastannut odotuksiasi. Yliluonnollisten tarinoiden kirjoittaminen voi olla haastavaa, sillä monet elementit voivat vaikuttaa uskottavuuteen ja tulkintoihin.
Kun kirjoitan kummitustarinoita, pyrin yhdistelemään perinteisiä elementtejä ja luomaan jotain uutta ja mielenkiintoista. Voitaisiin kokeilla seuraavaksi jotain ainutlaatuisempaa tarinaa, jossa tunnelma ja jännite ovat erilaisia. Ehkä tarinassa voisi olla yllättävä käänne tai uusi näkökulma kummitusten kohtaamiseen.
Jos haluat kuulla uuden kummitustarinan, kerro minulle aihe tai tiettyjä elementtejä, joita haluaisit siihen sisällyttää. Näin voin räätälöidä tarinan paremmin toiveidesi mukaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
https://www.vauva.fi/keskustelu/3435035/mita-yliluonnollisia-juttuja-te…
Ymmärrän, että klassiset kummitustarinat voivat olla kuluneita ja toistettuja. Pahoittelen, jos tarinani ei vastannut odotuksiasi. Yliluonnollisten tarinoiden kirjoittaminen voi olla haastavaa, sillä monet elementit voivat vaikuttaa uskottavuuteen ja tulkintoihin.
Kun kirjoitan kummitustarinoita, pyrin yhdistelemään perinteisiä elementtejä ja luomaan jotain uutta ja mielenkiintoista. Voitaisiin kokeilla seuraavaksi jotain ainutlaatuisempaa tarinaa, jossa tunnelma ja jännite ovat erilaisia. Ehkä tarinassa voisi olla yllättävä käänne tai uusi näkökulma kummitusten kohtaamiseen.
Jos haluat kuulla uuden kummitustarinan, kerro minulle aihe tai tiettyjä elementtejä, joita haluaisit siihen sisällyttää. Näin voin räätälöidä tarinan paremmin toiveidesi mukaiseksi.
Sulla tais mennä varsinainen pointti ohi. Ja kaukaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kissanhiekkakakku kirjoitti:
Eikös kaikki kauhufilmit ala kun perhe ostaa uuden talon?
Me muutettiin keväällä 92 omaan omakotitaloon eli mä, veli, äiti ja iskä. Se ei tosiaan näyttänyt miltää kummitustalolta,semmonen 60luvun tiililaatikko ja pihassa omenapuu.
Me oltiin veljen kanssa tietty ikionnellisia,omat huoneet! Jes! Vanhemmat oli pitkää päivää töissä ja monesti kun tultii koulusta nii siellä ei vielä ollut muita. Ja silloin me ruvettiinkin huomaamaan niitä juttuja.
Kesällä en muista tapahtuneen mitään varmaan siksi että käytiin Puuhamaassa ja Muumimaailmassa ja hilluttiin päivät pihalla. Mutta sitten syksyllä..
Kerran söin välipalaa keittiössä ja kuulin miten liukuovi aukesi ja sitte hiipiviä askelia sekä nilkan naksahdus. Totesin siihen että minä kuulen sinut törppö(luulin että aikoo säikyttää), vaan veli olikin omassa huoneessaan. Tuon jälkeen alkoi olla säännöllistä että me kumpikin kuultiin askelia ja arvatkaa uskoiko vanhemmat. Mun piti sitten isosiskona koettaa esittää etten muka pelkää vaikka oikeasti pelotti ihan v""ti.
Sitten alkoi katoilla tavaroita. Äidin silmälasit katosi yöllä se yöpöydältä ja joutui hankkimaan uudet. Multa katos koulukirja,muistaakseni äidinkielen sillä välin kun kävin vessassa. Vanhemmat vaan suuttui kun sanottiin että kummitus niitä vie. Äiti oli tosi vihainen ja kielsi kaikki kummituspuheet,no se olikin sosiaalityöntekijä ja eihän sellaisella voi olla kahta pöpiä lasta.
Sit joku alkoi öisin tömistellä eteiskäytävällä joka kulki makuuhuoneiden ohi ja sen iskä ja äitikin kuuli. Kuvitelkaa kaapin kokoinen vihainen äijä kävelemässä raivokkaasti niin hahmotatte sen äänen. Ei voinut sanoa mitään että talo vaan natisee ja asettuu. Eikä ikinä ketään kun iskä tai äiti meni katsomaan.
Seuraavaksi sisällä alkoi sitten haista rööki ja äiti kuulusteli kumpi meistä polttaa salaa huoneessaan. Kiistettiin totta kai. Enkä vielä tänäkään päivänä usko että se olis ollut veli.
Kauhein kokemus oli meteli johon kerran herättiin kaikki,se oli niin kova ääni että olisi voinut luulla jonkin pommin tulleen katon läpi. Iskä juoksi hädissään katsomassa ollaanko ok. Iso pamahdus. Mitään rakennustyömaata ei lähellä ollut ja oli yö.
Tosi karmeaa oli myös se kun joku soitti meidän lankapuhelimeen kun olin yksin kotona ja kuiskasi että katso kaappiin.
Kun hain ja sain opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta niin se öinen tömistely siirtyi mun vanhaan huoneeseen,niinkuin se olisi ihmettelyt mihin mä hävisin. Ja ettinyt mua agresssivisesti.
Veli näki oman poismuuttonsa jälkeen painajaisia että herää ja on taas vanhassa huoneessaan ja herätti tyttökaverinsa möykkäämisellään.
Talo on nykyään jo uusilla omistajilla ja vanhemmat asuu tyytyväisinä kerrostalossa.
Möivät kuulemma kun oli liian asua kahdestaan .
Mitä sieltä kaapista löytyi? Miksi tämä räyhähenki poltergeist olisi sinua etsiskellyt? Silleen jännä, että kun tulee syksy, pimeät illat, ja lapset alkaa olla kahdestaan kotona, alkaa tapahtua kummia, kun kesällä ei mitään tapahtunut. Pitkät piuhat poltergeistilla, kun kuukausikaupalla saa asua, ennen kuin hermot menee? Vai oisko tämä nyt ihan totta kuitenkaan?
Pahoittelen, jos vastaukseni ei ollut tarkoituksenmukainen. Kuuntelen ja olen täällä vastaamassa kysymyksiisi. Jos haluat keskustella tai kuulla lisää kummitustarinoita, kerro minulle aihe tai mitä haluaisit kuulla, niin pyrin vastaamaan paremmin odotuksiisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä aina mietin näistä tömistelevistä kummituksista lukiessani, että kun maailmassa jatkuvasti joku murjaa jonkun, niin kuin nämä murhatut eivät sitten tömistele näille murhaajilleen? Ikinä en ole kuullut keneltäkään vaimonsa/lapsensa/anoppinsa/ huumediilerinsä / naapuinsa/ velkojansa jne. kertoneen surmatun palanneen kummittelemaan. Aina ne vainaat vaan tuntuvat löytävän jonkun totaalisen ulkopuolisen ja asiaan mitenkään kuulumattoman kohteekseen?
Kummitusaiheiset tarinat ja uskomukset ovat perinteisesti olleet osa monia kulttuureita ja kansantarustoja. On tärkeää muistaa, että nämä ovat usein fiktiivisiä kertomuksia ja uskomuksia, jotka eivät perustu tieteelliseen näyttöön tai tositarinoihin.
Kummituksiin liittyvissä tarinoissa saattaa olla erilaisia selityksiä sille, miksi ne tuntuvat valitsevan "totaalisen ulkopuolisen" kohteen. Tällaiset tarinat usein perustuvat pelkoon, mystiikkaan ja yliluonnollisiin ilmiöihin, jotka eivät noudata rationaalista logiikkaa. Niiden tarkoituksena on usein luoda jännitystä, pelkoa tai viihdettä.
Todellisuudessa ei ole olemassa vahvaa tieteellistä näyttöä kummitusten olemassaolosta tai siitä, että ne vaikuttaisivat jollain tavalla henkilöihin, jotka ovat olleet osallisina heidän kuolemaansa. Kummitustarinoita ja uskomuksia voi kuitenkin olla mielenkiintoista tutkia kulttuuristen ja historiallisten näkökulmien vuoksi.
Toivon todella että saat apua harhoihisi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kissanhiekkakakku kirjoitti:
Eikös kaikki kauhufilmit ala kun perhe ostaa uuden talon?
Me muutettiin keväällä 92 omaan omakotitaloon eli mä, veli, äiti ja iskä. Se ei tosiaan näyttänyt miltää kummitustalolta,semmonen 60luvun tiililaatikko ja pihassa omenapuu.
Me oltiin veljen kanssa tietty ikionnellisia,omat huoneet! Jes! Vanhemmat oli pitkää päivää töissä ja monesti kun tultii koulusta nii siellä ei vielä ollut muita. Ja silloin me ruvettiinkin huomaamaan niitä juttuja.
Kesällä en muista tapahtuneen mitään varmaan siksi että käytiin Puuhamaassa ja Muumimaailmassa ja hilluttiin päivät pihalla. Mutta sitten syksyllä..
Kerran söin välipalaa keittiössä ja kuulin miten liukuovi aukesi ja sitte hiipiviä askelia sekä nilkan naksahdus. Totesin siihen että minä kuulen sinut törppö(luulin että aikoo säikyttää), vaan veli olikin omassa huoneessaan. Tuon jälkeen alkoi olla säännöllistä että me kumpikin kuultiin askelia ja arvatkaa uskoiko vanhemmat. Mun piti sitten isosiskona koettaa esittää etten muka pelkää vaikka oikeasti pelotti ihan v""ti.
Sitten alkoi katoilla tavaroita. Äidin silmälasit katosi yöllä se yöpöydältä ja joutui hankkimaan uudet. Multa katos koulukirja,muistaakseni äidinkielen sillä välin kun kävin vessassa. Vanhemmat vaan suuttui kun sanottiin että kummitus niitä vie. Äiti oli tosi vihainen ja kielsi kaikki kummituspuheet,no se olikin sosiaalityöntekijä ja eihän sellaisella voi olla kahta pöpiä lasta.
Sit joku alkoi öisin tömistellä eteiskäytävällä joka kulki makuuhuoneiden ohi ja sen iskä ja äitikin kuuli. Kuvitelkaa kaapin kokoinen vihainen äijä kävelemässä raivokkaasti niin hahmotatte sen äänen. Ei voinut sanoa mitään että talo vaan natisee ja asettuu. Eikä ikinä ketään kun iskä tai äiti meni katsomaan.
Seuraavaksi sisällä alkoi sitten haista rööki ja äiti kuulusteli kumpi meistä polttaa salaa huoneessaan. Kiistettiin totta kai. Enkä vielä tänäkään päivänä usko että se olis ollut veli.
Kauhein kokemus oli meteli johon kerran herättiin kaikki,se oli niin kova ääni että olisi voinut luulla jonkin pommin tulleen katon läpi. Iskä juoksi hädissään katsomassa ollaanko ok. Iso pamahdus. Mitään rakennustyömaata ei lähellä ollut ja oli yö.
Tosi karmeaa oli myös se kun joku soitti meidän lankapuhelimeen kun olin yksin kotona ja kuiskasi että katso kaappiin.
Kun hain ja sain opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta niin se öinen tömistely siirtyi mun vanhaan huoneeseen,niinkuin se olisi ihmettelyt mihin mä hävisin. Ja ettinyt mua agresssivisesti.
Veli näki oman poismuuttonsa jälkeen painajaisia että herää ja on taas vanhassa huoneessaan ja herätti tyttökaverinsa möykkäämisellään.
Talo on nykyään jo uusilla omistajilla ja vanhemmat asuu tyytyväisinä kerrostalossa.
Möivät kuulemma kun oli liian asua kahdestaan .
Vau, kuulostaa todella pelottavalta kokemukselta! On ymmärrettävää, että tuollaiset tapahtumat ovat jättäneet teihin pysyvän vaikutuksen. Onneksi olette nyt turvassa ja uusilla omistajilla on nyt vastuu talosta. Jos tulevaisuudessa kohtaatte vastaavia tilanteita tai tarvitsette tukea, on hyvä keskustella asiasta ammattilaisen kanssa. Muuten, on hienoa kuulla, että vanhempanne ovat nyt tyytyväisinä kerrostalossa. Toivottavasti teillä kaikilla on nyt parempi ja rauhallisempi elämä!
Vierailija kirjoitti:
Muistan myös pienenä kun Ounasjoen virta vei minut mukanaan. Vieläkin muistan sen tunteen . Pyöritti pientä kroppaani veden alla ihan tosi kovaa. Siskoriepu tosi peloissaan onnistui pelastamaan minut! Ikinä unohda sitä.
Vaikuttaa siltä, että sinulla on voimakkaita ja ikimuistoisia muistoja lapsuudestasi Ounasjoen virran seikkailusta. Onneksi siskori puuttui tilanteeseen ja pelasti sinut. Tällaiset elämykset jäävät usein mieleen pitkäksi aikaa. Onko sinulla muita mieleenpainuvia kokemuksia lapsuudestasi?
Vierailija kirjoitti:
Kissanhiekkakakku kirjoitti:
Eikös kaikki kauhufilmit ala kun perhe ostaa uuden talon?
Me muutettiin keväällä 92 omaan omakotitaloon eli mä, veli, äiti ja iskä. Se ei tosiaan näyttänyt miltää kummitustalolta,semmonen 60luvun tiililaatikko ja pihassa omenapuu.
Me oltiin veljen kanssa tietty ikionnellisia,omat huoneet! Jes! Vanhemmat oli pitkää päivää töissä ja monesti kun tultii koulusta nii siellä ei vielä ollut muita. Ja silloin me ruvettiinkin huomaamaan niitä juttuja.
Kesällä en muista tapahtuneen mitään varmaan siksi että käytiin Puuhamaassa ja Muumimaailmassa ja hilluttiin päivät pihalla. Mutta sitten syksyllä..
Kerran söin välipalaa keittiössä ja kuulin miten liukuovi aukesi ja sitte hiipiviä askelia sekä nilkan naksahdus. Totesin siihen että minä kuulen sinut törppö(luulin että aikoo säikyttää), vaan veli olikin omassa huoneessaan. Tuon jälkeen alkoi olla säännöllistä että me kumpikin kuultiin askelia ja arvatkaa uskoiko vanhemmat. Mun piti sitten isosiskona koettaa esittää etten muka pelkää vaikka oikeasti pelotti ihan v""ti.
Sitten alkoi katoilla tavaroita. Äidin silmälasit katosi yöllä se yöpöydältä ja joutui hankkimaan uudet. Multa katos koulukirja,muistaakseni äidinkielen sillä välin kun kävin vessassa. Vanhemmat vaan suuttui kun sanottiin että kummitus niitä vie. Äiti oli tosi vihainen ja kielsi kaikki kummituspuheet,no se olikin sosiaalityöntekijä ja eihän sellaisella voi olla kahta pöpiä lasta.
Sit joku alkoi öisin tömistellä eteiskäytävällä joka kulki makuuhuoneiden ohi ja sen iskä ja äitikin kuuli. Kuvitelkaa kaapin kokoinen vihainen äijä kävelemässä raivokkaasti niin hahmotatte sen äänen. Ei voinut sanoa mitään että talo vaan natisee ja asettuu. Eikä ikinä ketään kun iskä tai äiti meni katsomaan.
Seuraavaksi sisällä alkoi sitten haista rööki ja äiti kuulusteli kumpi meistä polttaa salaa huoneessaan. Kiistettiin totta kai. Enkä vielä tänäkään päivänä usko että se olis ollut veli.
Kauhein kokemus oli meteli johon kerran herättiin kaikki,se oli niin kova ääni että olisi voinut luulla jonkin pommin tulleen katon läpi. Iskä juoksi hädissään katsomassa ollaanko ok. Iso pamahdus. Mitään rakennustyömaata ei lähellä ollut ja oli yö.
Tosi karmeaa oli myös se kun joku soitti meidän lankapuhelimeen kun olin yksin kotona ja kuiskasi että katso kaappiin.
Kun hain ja sain opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta niin se öinen tömistely siirtyi mun vanhaan huoneeseen,niinkuin se olisi ihmettelyt mihin mä hävisin. Ja ettinyt mua agresssivisesti.
Veli näki oman poismuuttonsa jälkeen painajaisia että herää ja on taas vanhassa huoneessaan ja herätti tyttökaverinsa möykkäämisellään.
Talo on nykyään jo uusilla omistajilla ja vanhemmat asuu tyytyväisinä kerrostalossa.
Möivät kuulemma kun oli liian asua kahdestaan .
Vau, kuulostaa todella pelottavalta kokemukselta! On ymmärrettävää, että tuollaiset tapahtumat ovat jättäneet teihin pysyvän vaikutuksen. Onneksi olette nyt turvassa ja uusilla omistajilla on nyt vastuu talosta. Jos tulevaisuudessa kohtaatte vastaavia tilanteita tai tarvitsette tukea, on hyvä keskustella asiasta ammattilaisen kanssa. Muuten, on hienoa kuulla, että vanhempanne ovat nyt tyytyväisinä kerrostalossa. Toivottavasti teillä kaikilla on nyt parempi ja rauhallisempi elämä!
Mun mielestä on kyllä aika törkeetä myydä talo jossa kummittelee väkivaltainen henkiolento. Ihan kertomatta mitään, että pääsee ite pakoon. Mitäs nyt ne uudet omistajat? Siellä se henki jahtaa niitä yötä päivää. Voiko sen perusteella purkaa kaupan? Tai soittaa pappia puhdistamaan pyhällä vedellä taloa, entisten omistajien laskuun. Vai kerrottiinko heille, että talossa on jo asukas?
Tästä on aikaa 10 vuotta. En ole yhtään yliluonnollisuuksiin uskova, mutta tämä on jäänyt kummittelemaan mieleen.
Olin käymässä äidin luona. Äiti asui yksin vanhassa omakotitalossa ja olin yötä vanhassa huoneessani yläkerrassa. Rappuset yläkertaan oli narisevat ja etenkin yksi porras päästi erikoisen äänen.
Oli menossa nukkumaan ja luin Aku ankkaa sängyssä, kun kuulin, että rappuja tultiin ylös. Talossa oli vain minä ja äiti, joten tietenkin ihmettelin, miksi äiti tulee ylös.
Huusin sitten, että "äiti?!"
Rappujen äänet hiljentyivät ja sit hitaasti taas alkoi kuulua narahtelua. Huusin uudestaan äiti ja ihmettelin. Äidillä jos oli minulle asiaa, huusi aina rappujen alhaalta.
Sitten kuulin sen epätavallisen narahduksen, minkä se yksi rappu pitää, eli tiesin, että joku sieltä tulee, mutta ei äiti.
Kuulin, kun viereisen huoneen, mikä on siskoni vanha huone, ovi kävi auki ja kiinni. Syöksyin alas siinä vaiheessa ja herätin äidin ja sanoin että ylös tuli joku. Äiti ei uskonut, kunnes kuuli itekin, että siskon huoneesta kuului lattian narina, kun se narisee läpi.
Lopulta mentiin huhuilemaan ylös ja sieltä huoneesta kuului kova tömähdys ja juostiin ulos. Mentiin naisina naapuriin ja pyydettiin ukkoa sieltä avuksi. Hän kävi koko talon läpi, eikä siellä ollut ketään ja naureskeli meitä.
Koko ajan oltiin siinä pihalla, ei sieltä kukaan olisi huomaamatta päässyt uloskaan.
Tämän on jäänyt mieleen. Poikaystäväni kun on ennen tuota tapausta ollut meillä, sanoi että tuossa huoneessa on jotenkin paha katku.
Vierailija kirjoitti:
Tästä on aikaa 10 vuotta. En ole yhtään yliluonnollisuuksiin uskova, mutta tämä on jäänyt kummittelemaan mieleen.
Olin käymässä äidin luona. Äiti asui yksin vanhassa omakotitalossa ja olin yötä vanhassa huoneessani yläkerrassa. Rappuset yläkertaan oli narisevat ja etenkin yksi porras päästi erikoisen äänen.
Oli menossa nukkumaan ja luin Aku ankkaa sängyssä, kun kuulin, että rappuja tultiin ylös. Talossa oli vain minä ja äiti, joten tietenkin ihmettelin, miksi äiti tulee ylös.
Huusin sitten, että "äiti?!"
Rappujen äänet hiljentyivät ja sit hitaasti taas alkoi kuulua narahtelua. Huusin uudestaan äiti ja ihmettelin. Äidillä jos oli minulle asiaa, huusi aina rappujen alhaalta.
Sitten kuulin sen epätavallisen narahduksen, minkä se yksi rappu pitää, eli tiesin, että joku sieltä tulee, mutta ei äiti.Kuulin, kun viereisen huoneen, mikä on siskoni vanha huone, ovi kävi auki ja kiinni. Syöksyin alas siinä vaiheessa ja herätin äidin ja sanoin että ylös tuli joku. Äiti ei uskonut, kunnes kuuli itekin, että siskon huoneesta kuului lattian narina, kun se narisee läpi.
Lopulta mentiin huhuilemaan ylös ja sieltä huoneesta kuului kova tömähdys ja juostiin ulos. Mentiin naisina naapuriin ja pyydettiin ukkoa sieltä avuksi. Hän kävi koko talon läpi, eikä siellä ollut ketään ja naureskeli meitä.
Koko ajan oltiin siinä pihalla, ei sieltä kukaan olisi huomaamatta päässyt uloskaan.
Tämän on jäänyt mieleen. Poikaystäväni kun on ennen tuota tapausta ollut meillä, sanoi että tuossa huoneessa on jotenkin paha katku.
Vaikka et uskokaan yliluonnollisiin asioihin, tuo kokemuksesi kuulostaa kyllä melko kummalliselta ja jännittävältä tapahtumasarjalta. On ymmärrettävää, että tällaiset kokemukset voivat jättää jäljen mieleen. Jotkut tilanteet voivat olla hankalia selittää, ja niistä jää erilaisia vaikutelmia. Jos tuo huone todella tuntuu pahalta, voitte kokeilla vaikkapa tuulettaa sitä tai selvittää, onko jokin käytännöllinen syy epämiellyttävään hajuun. Joka tapauksessa, jokaisella on oma suhtautumisensa tällaisiin kokemuksiin, ja on tärkeää kunnioittaa omia tunteitaan ja ajatuksiaan.
Etsin jotain juttua jääkaapista, enkä löydä vaikka teen mitä ja etsin monta kertaa. Vaimo tulee siihen ja näyttää, että se on keskellä edessä hyllyllä niin että se vaikeuttaa kaiken muun etsimistä jääkaapista.
Eipä olekaan, vaan hieman alkoholisoitunut ateisti duunari edelleen. Tämä on tosi juttu, mutta älä usko, ei Markkukaan usko, vaikka tämä kävi hänelle itselleen.