Mitä "yliluonnollisia" juttuja teille on käynyt?

Elämässäni oli kausi, jolloin olin todella stressaantunut ja ahdistunut. Tuolloin sattui useampi tapaus, jossa kiukuspäissäni sanoin toivovani jonkin esineen tai laitteen hajoavan, ja parin tunnin sisällä tuo tavara hajosi vaikkei kukaan ollut välissä koskenutkaan siihen. Hermostuin esimerkiksi mieheni liiasta TV:n katsomisesta ja sanoin toivovani telkkarin hajoavan, että mies huomioisi minutkin. Pari tuntia myöhemmin TV pimeni, eikä auttanut kuin ostaa uusi. Ekan kerran jälkeen nauratti, mutta muutaman jälkeen ei enää. Näillä tapahtumilla oli myös aina todistaja, joten kyse ei ollut vain omasta mielikuvituksestani.

Ikävin juttu tapahtui, kun ystäväni oli sairastunut syöpään ja riitaannuin samoihin aikoihin erään ihmisen kanssa. Pelkäsin kovasti ystävän puolesta ja olin vihainen, että hänelle oli käynyt näin, ja kerran mietin tunnekuohun vallassa, ettei ystäväni ansainnut sairastua ja olisipa mieluummin vaikka tämä toinen ihminen saanut syövän. Muutaman viikon päästä tältä henkilöltä löytyi rutiinitarkastuksessa sama syöpä samasta kohdasta kehoa.

Tiedän, etten ole tietenkään voinut ajatuksillani aiheuttaa kenellekään syöpää, mutta varmuuden vuoksi päätin jatkossa ajatella ihmisistä vain positiivisia asioita ja hillitä kiivaan luonteeni. Siihen loppuivat myös tavaroiden oudot hajoamiset.

Unen nähtyäni kerroin kihlatulleni miten hän kuolee ja mitä sen jälkeen tapahtuu.

Meni juuri kuten näin.

Pikkupoikana näin kun kotitalomme yli hujahti äänettömästi joku valtavan kokoinen laitos jossa oli valoja. Oli syysilta ja pimeää ja matalalla meni. Olin ehkä 8v ja kun kaverit sano etteivät mitään nähneet, niin ajattelin että näin näkyjä ja jatkoimme leikkejä. Ärsytti kun vissiin kukaan muu ei juuri silloin vilkaissut taivaalle.

Eli ainut yliluonnollisen tapainen joka sattunut kohdalle oli lapsen mielikuvituksen tuotosta. Kaikkeen muuhun on aina löytynyt selitys.

Käykö kellekään ikinä sillai,että kuin tuulenvire kävisi lähellä kun olet jotain tekemässä,vaikka vahdit kattilaa levyllä...voisiko se olla joku edesmennyt ihminen,joka tuli tervehtimään :) ? sisällä ei siis vedä eikä tuule :) joskus on käynyt ja sille voi siis olla ihan tavallinen selitys,voihan näitä aina keksiä mielikuvituksellakin :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli lokakuu 2021. Olin kävellen tutkimassa syrjäteitä ja erästä kartasta bongaamaani muinaisjäännökseksi merkittyä paikkaa.

Oltuani siellä aikani lähdin samaa reittiä paluumatkalle, kohti paikkaa johon jätin autoni.

Alue oli metsäteiden sokkelo jossa oli useampi 3 tien risteys ja pari 4 tien risteystä.

Alkoi hämärtää ja hengitys höyrysi ilmassa.

Kännykästä loppui akku vaikka siinä oli ollut 60% aivan hetki aiemmin. Myös älykellosta loppui akku.

Minulla ei ollut niiden lisäksi muuta varusteita kuin vesipullo, koska alunperin aioin käydä vain vähän hölkkäilemässä.

Mutta koska em. paikka oli lähellä, ajattelin että voisin käydä etsimässä sitä.

Taapertaessasi paluumatkalla eteenpäin mieleeni tuli ikäänkuin jonkun sanomana sanat "nyt tulee Erkille vähän kipua" (Erkki ei ole oma nimeni mutta tilalla oli oma nimeni).

Ajattelin tuon omituisen ja tympeän ajatuksen johtuneen väsymyksestä ja haistattelin ajatukselle (ikäänkuin joku olisi sanonut sen).

Hetken kuluttua huomasin että tie ei näytäkään samalta tieltä mitä pitkin tulin.

Jatkoin kävelyä kunnes tajusin että kävelen väärää tietä.

Ajattelin jatkaa vielä eteenpäin, jos pääsisin kuitenkin sitä kautta oikealle tielle.

Tie haarautui kahdeksi ja lähdin oikeanpuoleista pitkin kiiruhtamaan, mutta se teki vain lenkin samalle tielle.

Palasin aiempaan 3 tien risteykseen ja lähdin varmana pitämääni suuntaan.

Puolen tunnin päästä tulevin samaan kohtaan jossa olin ollut aiemmin ja sitten alkoi jo hieman kurkkua kuristaa koska hämärä syveni vauhdilla koska aurinko oli laskenut.

Lähdin risteyksestä hölkkäämään siihen suuntaan joka näytti tutulta ja tulinkin risteykseen jossa olin nyt kolmatta kertaa.

Lähdin tarkoituksella hölkkäämään siihen suuntaan joka oli aiemmin vaikuttanut väärältä ja sitten löysinkin takaisin oikealle tielle.

Autolle palatessani oli tietysti pilkkopimeää.

Mitä yliluonnollista tässä oli? Oikeastaa ei mitään, mutta mikä tiesi että vaikeuksia on tulossa ja ilmoitti sen minulle omituisella tavalla, ennenkuin minä itse tiesin?

Se ei ollut tavallinen aavistus, eikä oma päätelmä, vaan ikäänkuin jonkun sivusta seuranneen toteamus. Johtuiko sen kummallisuus väsymyksestä? Miksi en sitten muulloin tuollaisia ajatuksia huomaa? En ollut erityisen väsynyt.

Lähdin myös kerran itse luontopolulle alkuillasta. Jossain vaiheessa merkattu polku loppui ja etenin mutulla välillä navista tarkastaen, että missä päin olen. Yhtäkkiä iski sellainen inhottava, ahdistava tunne keskellä metsää. Käännyin saman tien kannoillani ja mielestäni seurasin omaa reittiäni, mutten millään löytänyt pienelle puusillalle, johon merkitty reitti oli loppunut. Tuli pimeä ja rupesin jo oikeasti pelkäämään kun tuntui, ettei navigaattoristakaan ollut apua. Tuntui, että kiersin tuntikausia metsää. Lopulta silta "ilmestyi" ja juoksin merkattua polkua autolle ja suorinta tietä kotiin.

Parista ottamastani kuvasta päättelin, etten ollut etsinyt paluureittiä kuin korkeintaan 15-20 minuuttia, alkavassa paniikissa kai sitten ajantaju heitti. Eipä tämäkään oikeasti yliluonnollista ollut, mutta ikävä tunne jäi kun tuli se yhtäkkinen huono fiilis keskellä metsää ilman syytä ja sitten en meinannut edes löytää pois. Toiste en ole mennyt!

Minulle kävi hiihtoreissulla viime talvena oudosti. Vajaan kilometrin matkaan meni yli puoli tuntia. Olin liikkeellä metsäsuksilla, paikka oli tuttu, hanki kantoi, maasto oli helppokulkuista, sukset luistivat ja keli oli mitä mainioin. Mutta siihen pätkään tieltä järven rantaan meni yli puoli tuntia, siis aivan liian kauan. Aloin ottaa aikaa sen jälkeen, kun aloin ihmetellä, miten tämän lyhyen matkan taittamiseen menee näin paljon aikaa ja miksi järven jää ei jo pilkota puiden lomasta. Kuitenkin hiihdin koko ajan oikeaan suuntaan, paikka kun oli tuttu. En aio enää hiihtää siinä metsässä.

Vierailija kirjoitti:

Elämässäni oli kausi, jolloin olin todella stressaantunut ja ahdistunut. Tuolloin sattui useampi tapaus, jossa kiukuspäissäni sanoin toivovani jonkin esineen tai laitteen hajoavan, ja parin tunnin sisällä tuo tavara hajosi vaikkei kukaan ollut välissä koskenutkaan siihen. Hermostuin esimerkiksi mieheni liiasta TV:n katsomisesta ja sanoin toivovani telkkarin hajoavan, että mies huomioisi minutkin. Pari tuntia myöhemmin TV pimeni, eikä auttanut kuin ostaa uusi. Ekan kerran jälkeen nauratti, mutta muutaman jälkeen ei enää. Näillä tapahtumilla oli myös aina todistaja, joten kyse ei ollut vain omasta mielikuvituksestani.

Ikävin juttu tapahtui, kun ystäväni oli sairastunut syöpään ja riitaannuin samoihin aikoihin erään ihmisen kanssa. Pelkäsin kovasti ystävän puolesta ja olin vihainen, että hänelle oli käynyt näin, ja kerran mietin tunnekuohun vallassa, ettei ystäväni ansainnut sairastua ja olisipa mieluummin vaikka tämä toinen ihminen saanut syövän. Muutaman viikon päästä tältä henkilöltä löytyi rutiinitarkastuksessa sama syöpä samasta kohdasta kehoa.

Tiedän, etten ole tietenkään voinut ajatuksillani aiheuttaa kenellekään syöpää, mutta varmuuden vuoksi päätin jatkossa ajatella ihmisistä vain positiivisia asioita ja hillitä kiivaan luonteeni. Siihen loppuivat myös tavaroiden oudot hajoamiset.

Eräänlainen paha silmä.

Vierailija kirjoitti:

Näin enneunia joskus nuorempana. Ne loppui, kun päätin, että en halua nähdä niitä enää. Yhtäkään tapahtumaa en voinut estää tapahtumasta, ja siksi en halunnut nähdä niitä enää. Toivottavasti pysyvät poissa.

Mitä asiasta lukenut, mitä enemmän asiaan kaivautuu, sitä enemmän asia muuttuu ns. todeksi.

Yliluonnollinen maailma on siis olemassa?!

Kerroinkohan jo tämän?

Unessa olin lapsuudenkodin lähellä, paikassa jossa kasvoi tuomipensas. Sen juuressa oli olevinaan ahdas tunneli, josta läpi ryömimällä pääsi kauniiseen huoneeseen. Se taas sijaitsi kaupungissa X.

Joitakin aikoja myöhemmin olin vieraana häissä, jotka pidettiin vanhassa kartanossa. Sieltä löytyi kyseinen huone, kalusteineen kaikkineen.

Paikkakunta oli eri kuin unessa, mutta elämässäni käväisi tuolloin vanha tuttu. Hän aiheutti minulle päänvaivaa ja oli äskettäin muuttanut kaupunkiin X.

Vierailija kirjoitti:

Käykö kellekään ikinä sillai,että kuin tuulenvire kävisi lähellä kun olet jotain tekemässä,vaikka vahdit kattilaa levyllä...voisiko se olla joku edesmennyt ihminen,joka tuli tervehtimään :) ? sisällä ei siis vedä eikä tuule :) joskus on käynyt ja sille voi siis olla ihan tavallinen selitys,voihan näitä aina keksiä mielikuvituksellakin :)

Kyllä! Näitä tapahtuu minulle harvoin mutta tapahtuu kuitenkin. Mitäköhän se on..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käykö kellekään ikinä sillai,että kuin tuulenvire kävisi lähellä kun olet jotain tekemässä,vaikka vahdit kattilaa levyllä...voisiko se olla joku edesmennyt ihminen,joka tuli tervehtimään :) ? sisällä ei siis vedä eikä tuule :) joskus on käynyt ja sille voi siis olla ihan tavallinen selitys,voihan näitä aina keksiä mielikuvituksellakin :)

Kyllä! Näitä tapahtuu minulle harvoin mutta tapahtuu kuitenkin. Mitäköhän se on..

joo harvoin tapahtuu,sitä vaan jää ihmettelemään :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Biologisen äitini lisäksi minulla oli äitipuoli, joka tuli kuvioihin ollessani teini-ikäinen emmekä tulleet toimeen. Äitipuoli valitti meikkaamisestani, vaatteistani ja koetti laittaa minulle ihan pikkulasten kotiintuloajat, tyyliin viikonloppuisin kello 19. En ollut mikään vaikea teini, noudatin kyllä järkeviä sääntöjä mutta äitipuoleni sai minusta kunnes rebelin esiin !  Olin 25-vuotias kun äitipuoleni sitten yllättäen kuoli suihkuun, isä oli ihmetellut miksi oli niin pitkään pesulla ja murtanut lopulta oven. 

Pari viikkoa äitipuolen kuoleman jälkeen olin yksin tämän ja isän yhteisessä asunnossa. Kun maleksin kahvikupin kanssa ympäriinsä, huomasin rippi ja ylioppilas-kuvieni olevan käännetty ympäri, kun kysyin tätä  myöhemmin isältä kielsi koskeneensa niihin.  Keittiössä ostamani pullapussi hyppäsi keskeltä pöytää lattialle kun kävin tupakalla. Kaikista hirvein juttu ja se, joka ajoi minut tukka putkella ulos asunnosta oli kun suihku meni itsekseen päälle! Soitin isälle että juodaan pullakahvit toiste, tuli migreeni. 

Pari vuotta myöhemmin kovassa humalassa isä paljasti asunnossa tapahtuneen "kaikkee hulluu  " hautajaisia edeltäneinä päivinä ja parina niiden jälkeenkin.  Suihku oli mennyt pariinkin kertaan itsekseen päälle, valokuvia oli tippuillut ja isä oli nähnyt punahiuksisen hahmon keittiön ikkunassa. Oli kuulemma syönyt pahasti  jumalaan, mutta ei kummituksiin uskovan miehen maailmankuvaa. 

Jumalaan uskovien tulisi kyllä uskoa myös riivaajiin ja henkiin. Ks. Raamattu. Ei "kummituksiin", mutta siihen että henkimaailma on todellinen.

Henkivallat ovat mutta meille kristityille ollaan kerrottu ettei niillä ole lupaa eikä valtaa meihin. Ja että Kuolemassa me joudumme ensin joko Paratiisiin tai Tuonelaan ja vasta sitten nousemme viimeisenä Tuomiopäivänä vastaamaan tekosistamme ja uskostamme tai uskomattomuudestamme.

Tuonela on todellinen paikka kuten Paratiisikin- tuo taivaan esikartano. Jeesus meni kuoltuaan vapaasti molempiin paikkoihin,  (tavikset eivät voi siirtyä niitten paikkojen välillä) ja ryövärille  jeesus lupasi olevansa paratiisissa kanssaan koska ryöväri kääntyi. Raamattu sanoo, että Jeesus meni alas Tuonelaan ja saarnasi siellä vangittuina oleville hengille. Eli heitäkin on Tuonelassa.

Ei tiedetä miksi Jeesus meni Hengille saarnaamaan mutta ehkä siksi koska Juudas hirtti itsensä kun petti Jeesuksen, ehkä hän neuvotteli vielä sellaisten kanssa esim.

Sen sijaan kuolleilla ei ole lupa tulla elävien puolelle, en tiedä pääsevätkö he esim valeasussa tänne yhä. Kaikki on mahdollista. Jeesukseen uskova ei heidän seuraansa pyri eikä pyytele elämäänsä. Eivätkä ne voi vahingoittaa keritittyjä.

Toisaalta voihan olla että joku kääntynyt Tuonelasta käy tekemässä vaikka hyvääkin ja varoittamassa tms.

Kuollut siis kuolee ruumiillisesti ensin mutta saa erilaisen ruumiin ja menee Paratiisiin tai Tuonelaan, triippuen uskooko ylösnousemukseen.

Tuli mieleen että jos Jeesus neuvottelee Tuonelassa vangittujen Henkienkin kanssa että hän niinkuin toimisi heidän kanssaan varoittelijana tai muuta. Turvaisaa se  sitten olisi, monet kertovatkin että hengen näkemisestä koitui suojelusta tai muuta hyvää. Toiset taas kertovat enemmän mustan enkelin vaikutuksesta.

Jos Jeesus meni alas Tuonelaan saarnaamaan vangittuina oleville hengille niin sielläkin on yhä taistelu sieluista joten ylläoleva jako on mahdollinen, Toiset henget tulevat hyvissä aikeissa ja toiset ei hyvissä. Riippuen onko Jeesus vaikuttamassa.

Jeesushan voi pyytää siellä Tuonelassa olevalle vangitulle hengelle vaikka että ok tupeksit mutta vapautan sinut Paratiisiin ja elämään jos käyt sovittamassa hyvällä työllä jollekin elävälle tekosesi vaikka vaan esiintymällä suojelijana vielä kerran tms. Hänhän saarnasi siellä Raamatun mukaan, ja neuvotteleminen on juuri tuollaista ....

Ihminen syntyy, elää ja kuolee. Ei muuta. Näitä juttuja on hauska lukea, mutta pelkkää kuvitelmaa nämä on.

Vierailija kirjoitti:

Unen nähtyäni kerroin kihlatulleni miten hän kuolee ja mitä sen jälkeen tapahtuu.

Meni juuri kuten näin.

Miten saatoit!? Minä en ikinä kerro kohteelle, jos näen häneen liittyen jotakin ikävää. Varsinkaan kuolemanasioita. Ajattelen niin, että parempi kun ei tiedä, niin ei ahdistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli lokakuu 2021. Olin kävellen tutkimassa syrjäteitä ja erästä kartasta bongaamaani muinaisjäännökseksi merkittyä paikkaa.

Oltuani siellä aikani lähdin samaa reittiä paluumatkalle, kohti paikkaa johon jätin autoni.

Alue oli metsäteiden sokkelo jossa oli useampi 3 tien risteys ja pari 4 tien risteystä.

Alkoi hämärtää ja hengitys höyrysi ilmassa.

Kännykästä loppui akku vaikka siinä oli ollut 60% aivan hetki aiemmin. Myös älykellosta loppui akku.

Minulla ei ollut niiden lisäksi muuta varusteita kuin vesipullo, koska alunperin aioin käydä vain vähän hölkkäilemässä.

Mutta koska em. paikka oli lähellä, ajattelin että voisin käydä etsimässä sitä.

Taapertaessasi paluumatkalla eteenpäin mieleeni tuli ikäänkuin jonkun sanomana sanat "nyt tulee Erkille vähän kipua" (Erkki ei ole oma nimeni mutta tilalla oli oma nimeni).

Ajattelin tuon omituisen ja tympeän ajatuksen johtuneen väsymyksestä ja haistattelin ajatukselle (ikäänkuin joku olisi sanonut sen).

Hetken kuluttua huomasin että tie ei näytäkään samalta tieltä mitä pitkin tulin.

Jatkoin kävelyä kunnes tajusin että kävelen väärää tietä.

Ajattelin jatkaa vielä eteenpäin, jos pääsisin kuitenkin sitä kautta oikealle tielle.

Tie haarautui kahdeksi ja lähdin oikeanpuoleista pitkin kiiruhtamaan, mutta se teki vain lenkin samalle tielle.

Palasin aiempaan 3 tien risteykseen ja lähdin varmana pitämääni suuntaan.

Puolen tunnin päästä tulevin samaan kohtaan jossa olin ollut aiemmin ja sitten alkoi jo hieman kurkkua kuristaa koska hämärä syveni vauhdilla koska aurinko oli laskenut.

Lähdin risteyksestä hölkkäämään siihen suuntaan joka näytti tutulta ja tulinkin risteykseen jossa olin nyt kolmatta kertaa.

Lähdin tarkoituksella hölkkäämään siihen suuntaan joka oli aiemmin vaikuttanut väärältä ja sitten löysinkin takaisin oikealle tielle.

Autolle palatessani oli tietysti pilkkopimeää.

Mitä yliluonnollista tässä oli? Oikeastaa ei mitään, mutta mikä tiesi että vaikeuksia on tulossa ja ilmoitti sen minulle omituisella tavalla, ennenkuin minä itse tiesin?

Se ei ollut tavallinen aavistus, eikä oma päätelmä, vaan ikäänkuin jonkun sivusta seuranneen toteamus. Johtuiko sen kummallisuus väsymyksestä? Miksi en sitten muulloin tuollaisia ajatuksia huomaa? En ollut erityisen väsynyt.

Lähdin myös kerran itse luontopolulle alkuillasta. Jossain vaiheessa merkattu polku loppui ja etenin mutulla välillä navista tarkastaen, että missä päin olen. Yhtäkkiä iski sellainen inhottava, ahdistava tunne keskellä metsää. Käännyin saman tien kannoillani ja mielestäni seurasin omaa reittiäni, mutten millään löytänyt pienelle puusillalle, johon merkitty reitti oli loppunut. Tuli pimeä ja rupesin jo oikeasti pelkäämään kun tuntui, ettei navigaattoristakaan ollut apua. Tuntui, että kiersin tuntikausia metsää. Lopulta silta "ilmestyi" ja juoksin merkattua polkua autolle ja suorinta tietä kotiin.

Parista ottamastani kuvasta päättelin, etten ollut etsinyt paluureittiä kuin korkeintaan 15-20 minuuttia, alkavassa paniikissa kai sitten ajantaju heitti. Eipä tämäkään oikeasti yliluonnollista ollut, mutta ikävä tunne jäi kun tuli se yhtäkkinen huono fiilis keskellä metsää ilman syytä ja sitten en meinannut edes löytää pois. Toiste en ole mennyt!

Olen kuullut ja lukenut, että vastaavia luontokokemuksia ihmisillä on ollut jo muinaisina aikoina ja muuallakin kuin Suomessa. Antiikin aikaan ajateltiin, että metsässä asui jumala Pan, joka saattoi eksyttää ihmisen tai saattaa hänet pakokauhun valtaan melko tutullakin reitillä. Sinänsä kiinnostavaa mielestäni, että tuo on niin yleismaailmallinen ilmiö.

Vierailija kirjoitti:

Käykö kellekään ikinä sillai,että kuin tuulenvire kävisi lähellä kun olet jotain tekemässä,vaikka vahdit kattilaa levyllä...voisiko se olla joku edesmennyt ihminen,joka tuli tervehtimään :) ? sisällä ei siis vedä eikä tuule :) joskus on käynyt ja sille voi siis olla ihan tavallinen selitys,voihan näitä aina keksiä mielikuvituksellakin :)

Käy, samalla tulee se kyseinen henkilö myös mieleen voimakkaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unen nähtyäni kerroin kihlatulleni miten hän kuolee ja mitä sen jälkeen tapahtuu.

Meni juuri kuten näin.

Miten saatoit!? Minä en ikinä kerro kohteelle, jos näen häneen liittyen jotakin ikävää. Varsinkaan kuolemanasioita. Ajattelen niin, että parempi kun ei tiedä, niin ei ahdistu.

Eihän unesta kai voi tietää, toteutuuko se vai ei. Joten voi kertoa vaikka näin: " Näin viime yönä kauheaa unta, sinä muka kuolit ja se tapahtui niin että...mutta onneksi se oli vain uni."

- sivusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli lokakuu 2021. Olin kävellen tutkimassa syrjäteitä ja erästä kartasta bongaamaani muinaisjäännökseksi merkittyä paikkaa.

Oltuani siellä aikani lähdin samaa reittiä paluumatkalle, kohti paikkaa johon jätin autoni.

Alue oli metsäteiden sokkelo jossa oli useampi 3 tien risteys ja pari 4 tien risteystä.

Alkoi hämärtää ja hengitys höyrysi ilmassa.

Kännykästä loppui akku vaikka siinä oli ollut 60% aivan hetki aiemmin. Myös älykellosta loppui akku.

Minulla ei ollut niiden lisäksi muuta varusteita kuin vesipullo, koska alunperin aioin käydä vain vähän hölkkäilemässä.

Mutta koska em. paikka oli lähellä, ajattelin että voisin käydä etsimässä sitä.

Taapertaessasi paluumatkalla eteenpäin mieleeni tuli ikäänkuin jonkun sanomana sanat "nyt tulee Erkille vähän kipua" (Erkki ei ole oma nimeni mutta tilalla oli oma nimeni).

Ajattelin tuon omituisen ja tympeän ajatuksen johtuneen väsymyksestä ja haistattelin ajatukselle (ikäänkuin joku olisi sanonut sen).

Hetken kuluttua huomasin että tie ei näytäkään samalta tieltä mitä pitkin tulin.

Jatkoin kävelyä kunnes tajusin että kävelen väärää tietä.

Ajattelin jatkaa vielä eteenpäin, jos pääsisin kuitenkin sitä kautta oikealle tielle.

Tie haarautui kahdeksi ja lähdin oikeanpuoleista pitkin kiiruhtamaan, mutta se teki vain lenkin samalle tielle.

Palasin aiempaan 3 tien risteykseen ja lähdin varmana pitämääni suuntaan.

Puolen tunnin päästä tulevin samaan kohtaan jossa olin ollut aiemmin ja sitten alkoi jo hieman kurkkua kuristaa koska hämärä syveni vauhdilla koska aurinko oli laskenut.

Lähdin risteyksestä hölkkäämään siihen suuntaan joka näytti tutulta ja tulinkin risteykseen jossa olin nyt kolmatta kertaa.

Lähdin tarkoituksella hölkkäämään siihen suuntaan joka oli aiemmin vaikuttanut väärältä ja sitten löysinkin takaisin oikealle tielle.

Autolle palatessani oli tietysti pilkkopimeää.

Mitä yliluonnollista tässä oli? Oikeastaa ei mitään, mutta mikä tiesi että vaikeuksia on tulossa ja ilmoitti sen minulle omituisella tavalla, ennenkuin minä itse tiesin?

Se ei ollut tavallinen aavistus, eikä oma päätelmä, vaan ikäänkuin jonkun sivusta seuranneen toteamus. Johtuiko sen kummallisuus väsymyksestä? Miksi en sitten muulloin tuollaisia ajatuksia huomaa? En ollut erityisen väsynyt.

Lähdin myös kerran itse luontopolulle alkuillasta. Jossain vaiheessa merkattu polku loppui ja etenin mutulla välillä navista tarkastaen, että missä päin olen. Yhtäkkiä iski sellainen inhottava, ahdistava tunne keskellä metsää. Käännyin saman tien kannoillani ja mielestäni seurasin omaa reittiäni, mutten millään löytänyt pienelle puusillalle, johon merkitty reitti oli loppunut. Tuli pimeä ja rupesin jo oikeasti pelkäämään kun tuntui, ettei navigaattoristakaan ollut apua. Tuntui, että kiersin tuntikausia metsää. Lopulta silta "ilmestyi" ja juoksin merkattua polkua autolle ja suorinta tietä kotiin.

Parista ottamastani kuvasta päättelin, etten ollut etsinyt paluureittiä kuin korkeintaan 15-20 minuuttia, alkavassa paniikissa kai sitten ajantaju heitti. Eipä tämäkään oikeasti yliluonnollista ollut, mutta ikävä tunne jäi kun tuli se yhtäkkinen huono fiilis keskellä metsää ilman syytä ja sitten en meinannut edes löytää pois. Toiste en ole mennyt!

Olen kuullut ja lukenut, että vastaavia luontokokemuksia ihmisillä on ollut jo muinaisina aikoina ja muuallakin kuin Suomessa. Antiikin aikaan ajateltiin, että metsässä asui jumala Pan, joka saattoi eksyttää ihmisen tai saattaa hänet pakokauhun valtaan melko tutullakin reitillä. Sinänsä kiinnostavaa mielestäni, että tuo on niin yleismaailmallinen ilmiö.

Siitä sana "paniikki."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käykö kellekään ikinä sillai,että kuin tuulenvire kävisi lähellä kun olet jotain tekemässä,vaikka vahdit kattilaa levyllä...voisiko se olla joku edesmennyt ihminen,joka tuli tervehtimään :) ? sisällä ei siis vedä eikä tuule :) joskus on käynyt ja sille voi siis olla ihan tavallinen selitys,voihan näitä aina keksiä mielikuvituksellakin :)

Käy, samalla tulee se kyseinen henkilö myös mieleen voimakkaasti.

ok,mulle ei tule ketään mieleen sillä hetkellä,en siis näe ketään..mutta ihan kuin joku kulkisi siitä läheltä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unen nähtyäni kerroin kihlatulleni miten hän kuolee ja mitä sen jälkeen tapahtuu.

Meni juuri kuten näin.

Miten saatoit!? Minä en ikinä kerro kohteelle, jos näen häneen liittyen jotakin ikävää. Varsinkaan kuolemanasioita. Ajattelen niin, että parempi kun ei tiedä, niin ei ahdistu.

Eihän unesta kai voi tietää, toteutuuko se vai ei. Joten voi kertoa vaikka näin: " Näin viime yönä kauheaa unta, sinä muka kuolit ja se tapahtui niin että...mutta onneksi se oli vain uni."

- sivusta

No enneuni on sellainen erilainen, ei mikään perusuni, joita näkee joka yö. Minulle esim. tuli jo edesmennyt läheinen unessa ilmoittamaan, että tulee hakemaan mukaansa isovanhempani. Ja se oli sellainen erikoinen uni, että sen muisti.

Toki voihan sitä vaikka varoittaa kohdetta, että näin unta, jossa jouduit onnettomuuteen, älä lähde ajamaan autolla metsätielle...

Pappani kuoli vuosi sitten, ja sen jälkeen tapahtui monenlaista. Hän oli huumorimiehiä, joten olen ottanut tämän rajan takaa tulevana pilailuna.

Erään kerran ollessani töissä valo meni itsestään päälle, vaikka olin juuri laittanut sen pois ja katsonut tarkasti, että katkaisija pysyy alhaalla.

Käydessäni kaupassa astelin perunalaarin ohi. Milloinkaan näiden tuhansien kauppakäyntien aikana laarista ei ole ropissut perunoita "alas" vaikka olen perunaa usein ostanut, mutta nyt ropisi.

Pohdin myös töissä sitä, miten täytyisi putsata puhelimen näyttö, mutta lykkäsin asiaa ja päätin ensin pestä silmälasit. Juuri kriittisellä hetkellä sain puhelun, johon oli pakko vastata. Ja näin oli se puhelin pakko pyyhkiä heti.

Mulle taas on tapahtunu "aliluonnollisia ja luonnottomia juttuja" !!!