Mitä "yliluonnollisia" juttuja teille on käynyt?

Vierailija kirjoitti:

Uskon ns. kummituksiin. Perheelläni useita kokemuksia niistä. Esim. askeleita ullakolla keskellä yötä useina öinä. Eräs henkilö meni kerran askelten kuulumisen jälkeen tarkastamaan, onko ullakolle piiloutunut elävä henkilö, mitään ei löytynyt.

Jos kummitus on henkiolento niin eihän siltä pitäisi kuulua askeleita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon ns. kummituksiin. Perheelläni useita kokemuksia niistä. Esim. askeleita ullakolla keskellä yötä useina öinä. Eräs henkilö meni kerran askelten kuulumisen jälkeen tarkastamaan, onko ullakolle piiloutunut elävä henkilö, mitään ei löytynyt.

Jos kummitus on henkiolento niin eihän siltä pitäisi kuulua askeleita. 

Kummitukset joko kuuluvat, mutteivät näy taikka näkyvät mutteivät kuulu. Tämä on ihan ihmisten kummituskokemuksia tutkimalla tehty havainto. Hyvin harvoin sekä kuuluvat että näkyvät yhtäaikaa, tällaiset kokemukset ovat jotain muuta kuin kummittelua. Esim. etiäisiä, hallusinaatioita, unia, profetioita.

Kun olin teini, asuttiin omakotitalossa. Meillä oli koira. Koiramme paras kamu asui ihan naapurissa.

Nuo kaksi oli kuin "paita ja peppu". Ne oli suunnilleen samaa ikä- ja kokoluokkaa, samanlainen temperamentti ja jopa ulkoisesti samanlaisia keskikokoisia pystykorvia.

Ne temmelsi yhdessä kummassakin pihassa, ja yleensä se meni niin, että naapurin koira "pääsi irti" ja juoksi suorinta tietä meidän olkkarin ikkunan eteen houkuttelemaan leikkitoveriaan ulos. Meidän olkkarin yksi ikkuna oli sellainen hyvin matalalta alkava ja korkea. Meidän koira ryntäsi heti ikkunan eteen hihkumaan kaverilleen ja sitten päästettiin se ulos temmeltään. Ikkunan kumpikin puoli oli aina koirankorkeudelta täynnä kirsun ja tassunjälkiä.

naapurinkoira sairastui äkillisesti ja vakavasti 12- vuotiaana. Meidän koira alkoi äkkiä eräänä aamupäivänä sydäntäsärkevän, kammottavan, "inhimillisellä tavalla" epäinhimillisen ulinan.

Myöhemmin kuultiin naapureilta, että heidän koiralleen annettiin juuri tuohon aikaan eutanasiapiikki. Jotenkin yliluonnollista, että meidän koira vaistosi tapahtuman.

Koira kuitenkin nökötti ikkunan ääressä surkeana muutaman kuukauden kunnes ymmärsi, että leikkikaveri ei enää tule. Sitten se toipui ja ei enää piitannut ikkunasta.

Sitten sekin vanheni ja yhtenä iltapäivänä se sai jonkun kohtauksen eli ikään kuin jalat ei kantaneet kovin hyvin. Varattiin eläinlääkäriltä hätäaika, jonka saatiin vasta aikaisin seuraavana aamuna. Koiramme oli ollut vasta puoli vuotta sitten tarkastuksessa ja eläinlääkäri oli kehunut että harvinaisen hyväkuntoinen ja pirteä "tervaskanto".

Mutta nyt sitten ihan yllättäen, hän alkoi hoiperrella ja lyyhistyi lopulta makaamaan patjalleen, ei jaksanut syödä, eikä juoda tai edes pitää silmiään auki. Laskettiin yöllä hänen vieressään tunteja siihen, että eläinlääkäri tulee.

Äkkiä hän heräsi horteestaan ja raahautui määrätietoisesti olkkarin ikkunan ääreen, katsoi pimeään, heilutti hieman häntäänsä ja inahteli ja vingahteli kuin ilahtuneena. Sitten hän horjahti lattialle, jäi makaan ja kuoli.

Äiti sanoi, että se oli varmaan naapurin koira joka tuli noutamaan ystävänsä autuaammille leikkikentille. Että siellä ne nyt leikkivät yhdessä.

Noo... näen joskus unenpätkiä omasta tulevaisuudestani. 3-10s unenpätkiä. Todella, todella harvoin, mutta kuitenkin joskus. Enemmän lapsena ja teininä. Vain 2 kertaa viimeisten 10 vuoden aikana. MInulla on niin ruutininomainen ja tylsä elämä, niin mikään unista ei ole ollut kiinnostava, eikä hyödyllinen. Totean vaan tilanteessa mielessäni, että jaa--a. Näin tästä enneunen. Silloin kerran, kun uni oli lähemmäs 10s. pitkä pystyin muuttamaan mitä tein oikeassa elämässä, mutta ei sillä oikeasti ole ollut mitään merkitystä.

Luin Estonia teemaisen lehden, kun viimeeksi tuli teema-lehti siitä. Siinä oli elonjääneiden tarinoita. Yksi tarina oli työntekijästä, muistaakseni tanssiesiintymisryhmän jäsenestä. Estonian uppoamisyönä hän näki lyhyen unen, että laiva upposi ja hän hukkui ja upposi laivan mukana. Hän heräsi siihen, että laiva oli hiukan keikahtanut. Hänen kollegat jäivät pukemaan kenkiä päälle ja kerämään tavaroita, mutta hän ilmoitti heille että lähtee nyt ja päätti yksin,  heti juosta kannelle. Hän oli ainoa siitä ryhmästä joka jäi eloon.

Sen tarinan luettuani minulle tuli mieleen, että, ehkä minunkin enneunilla on tarkoitus. Ehkä minun pitäisi vain olla kiitollinen, että näen tylsiä, merkitsemättömiä enneunia.

Koira katsoo usein tiettyä tyhjää seinää hyvin valppaana.

Jäätäviä tarinoita! Luin viime yönä ja alkoi oikeasti pelottamaan ja mä olen vielä niitä joita ei kauhu-genren elokuvat valvota ja pidän niitä korkeintaan tylsinä.

Toi että koira vaistoaa kuoleman on mullekin tuttua. Mun pappa kuoli sairaalassa ja sen koira alkoi ulista juuri kuolinhetkellä vaikka pappa oli 50km. päässä sairaalassa. Mummon serkku vahti mua ja serkkuja kun vanhemmat oli sairaalassa papan luona, ja se sanoi kun vilho alkoi ulista että nyt pappa taisi lähteä. puolen tunnin päästä tuli soitto että pappa lähti puoli tuntia sitten.

Mun kaveri kertoi kuinka niiden mummon kissa vaistosi mummon kuoleman. Kissa oli niillä hoidossa kun mummo oli joutunut sairaalaan. Kissa oli yhtenä aamuna piilossa sängyn alla ja kaikki ihmetteli että mikä sen on ja pian tuli soitto sairaalasta että mummo oli kuollut yön aikana.

kissa oli tiiviisti sängynallla eikä halunnut syödä mitään vaikka muuten tykkäsi ihmisten seurasta ja ruuasta. Kissa kuoli itsekin pari kuukautta mummon jälkeen kun se ei syönyt kunnolla ja oli masentunut ja kuoli suruun.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin teini, asuttiin omakotitalossa. Meillä oli koira. Koiramme paras kamu asui ihan naapurissa.

Nuo kaksi oli kuin "paita ja peppu". Ne oli suunnilleen samaa ikä- ja kokoluokkaa, samanlainen temperamentti ja jopa ulkoisesti samanlaisia keskikokoisia pystykorvia.

Ne temmelsi yhdessä kummassakin pihassa, ja yleensä se meni niin, että naapurin koira "pääsi irti" ja juoksi suorinta tietä meidän olkkarin ikkunan eteen houkuttelemaan leikkitoveriaan ulos. Meidän olkkarin yksi ikkuna oli sellainen hyvin matalalta alkava ja korkea. Meidän koira ryntäsi heti ikkunan eteen hihkumaan kaverilleen ja sitten päästettiin se ulos temmeltään. Ikkunan kumpikin puoli oli aina koirankorkeudelta täynnä kirsun ja tassunjälkiä.

naapurinkoira sairastui äkillisesti ja vakavasti 12- vuotiaana. Meidän koira alkoi äkkiä eräänä aamupäivänä sydäntäsärkevän, kammottavan, "inhimillisellä tavalla" epäinhimillisen ulinan.

Myöhemmin kuultiin naapureilta, että heidän koiralleen annettiin juuri tuohon aikaan eutanasiapiikki. Jotenkin yliluonnollista, että meidän koira vaistosi tapahtuman.

Koira kuitenkin nökötti ikkunan ääressä surkeana muutaman kuukauden kunnes ymmärsi, että leikkikaveri ei enää tule. Sitten se toipui ja ei enää piitannut ikkunasta.

Sitten sekin vanheni ja yhtenä iltapäivänä se sai jonkun kohtauksen eli ikään kuin jalat ei kantaneet kovin hyvin. Varattiin eläinlääkäriltä hätäaika, jonka saatiin vasta aikaisin seuraavana aamuna. Koiramme oli ollut vasta puoli vuotta sitten tarkastuksessa ja eläinlääkäri oli kehunut että harvinaisen hyväkuntoinen ja pirteä "tervaskanto".

Mutta nyt sitten ihan yllättäen, hän alkoi hoiperrella ja lyyhistyi lopulta makaamaan patjalleen, ei jaksanut syödä, eikä juoda tai edes pitää silmiään auki. Laskettiin yöllä hänen vieressään tunteja siihen, että eläinlääkäri tulee.

Äkkiä hän heräsi horteestaan ja raahautui määrätietoisesti olkkarin ikkunan ääreen, katsoi pimeään, heilutti hieman häntäänsä ja inahteli ja vingahteli kuin ilahtuneena. Sitten hän horjahti lattialle, jäi makaan ja kuoli.

Äiti sanoi, että se oli varmaan naapurin koira joka tuli noutamaan ystävänsä autuaammille leikkikentille. Että siellä ne nyt leikkivät yhdessä.

Ihana tarina, itku tuli!

Kohtasin kerran tiellä muukalaisen...

Odottakaa 26.8 asti... sitten saatte lehdistä lukea...

Siivosin aikoinaan erästä  yökerhoa. Kerran hämmästyin pahan kerran kun vessaan  astuessani näin nuoren naisen nojaamassa lavuaariin pää kumarassa ja totta kai ensin ajattelin, että nyt on asiakas jäänyt sisälle! Nainen ei näyttänyt miltään haamulta vaan hänellä oli normaali 90-luvun yökerho-vaatetus, musta lyhyt hame ja valkoinen olkaintoppi jonka läpi näkyi mustat rintaliivit. Pitkät mustat/blondit hiukset silmillä. Puhuin naiselle, en nyt muista mitä sanoin mutta nainen ei vastannut vaan lähti vain kulkemaan vessasta pois pää edelleen alhaalla ja  hiukset silmillä niin ettei naamaa näkynyt. Olin hetken että "ok, nyt se lähti kotiin" kunnes tajusin että eihän nainen pääse yökerhosta ulos ja lähdin perään. Naista ei vain enää näkynyt missään. Ovi oli lukossa. Kiersin koko paikan että jos olisi hoiperrellut johonkin nurkkaan ja sammunut. Turhaan.

Myöhemmin kuulin, että vessat kyllä tarkastetaan ennen sulkemista.  En edelleenkään tiedä kenet tai minkä näin. Yökerhoon ei liity mitään kummitusjuttuja eikä sinne tiettävästi ole kuollut ketään. 

En ymmärrä miten en löytänyt sytkäriä laukusta monen etsimisen jälkeen kun menin parin vuoden tauon jälkeen viihteelle ja tupakalle. Mutta kotona se tuli esille sieltä mistä olin tonkinut sitä. Omituista. Ei siis saa polttaa.

Tein ruokaa  ja taaperoikäinen lapseni katseli piirrettyjä toisessa huoneessa, oli päivä ja aurinkokin paistoi. Äkkiä lapsi alkoi kirkua ja itkeä kurkku suorana, juoksin hädissäni katsomaan tipahtiko sohvalta alas ja näin lapsen seisovan sohvalle tuijottaen järkyttyneenä nojatuolia. Kun menin kurkistamaan tuolin taakse, huusi tyttö "punainen täti siellä!" Hitto  että nousi  niskakarvat pystyyn, mutta koetin vaan rauhoitella lasta ettei ole tätejä missään. 

Olen muuttanut elämäni aikana ympäri suomea jo 14 kertaa, ja jokaisen asunnon pihalla/parvekkeella tai avonaisesta ikkunasta kuulunut vaimea, rauhallinen panhuilu musiikki. Aina sama sävel, kestänyt noin minuutin, ja kuulunut 1-2 kertaa per asunto. Musiikki vielä tulee aina jostakin tiheästä pusikosta, todella kummallista. Koittanut keskittyä miettimään et tuleeko se vaan omasta päästä, mut kun laittaa sormet korviin niin ääni häviää. Hyvä ja levollinen olo siitä tulee ettei ole haitannut, kummastuttaa vaan. Ekan kerran muistan tän kuulleeni 6 vuotiaana, nyt olen 36.

Appiukko ja anoppi ostivat vanhan rintamamiestalon irtaimistoineen keskeltä metsää. Pian kaupan ja muuton jälkeen naapureista parikin kertoi talossa kummittelevan.

Muutama viikko muuton jälkeen, edeltävän asukkaan (joka oli kuollut taloon) keinutuoli alkoi keinumaan itsekseen. Yhä vain nopeammin. Kun appiukko pysäytti keinutuolin kädellään, ja irroitti otteensa, keinutuoli alkoi keinumaan uudelleen. Appiukko kantoi keinutuolin ulos, pisti palasiksi moottorisahalla, ja poltti keinun pihalla, mutta ilmiöt eivät loppuneet tähän.

Yläkertaan syttyivät eräänä iltana valot, ja sieltä kuului askeleita, kun appi ja anoppi menivät portaita ylös katsomaan mitä yläkerrassa tapahtuu, valot sammuivat ja askeläänet loppuivat.

Vastaavat ilmiöt toistuivat vuosien ajan aika ajoittain siten, että kun appiukosta jätti aika, anoppi ei suostunut (uskaltanut) enään asua talossa vaan se jäi tyhjilleen.

Talossa oli ilmiselvästi jokin järjellä selittämätön ilmiö, koska mitään ohikulkevaa liikennettä tai maaperää järisyttävää ja liikuttavaa muuta toimintaa ei ollut lähimaillakaan.

Naapurit kertoivat, että talon aikaisempi asukas oli tunnettu ilkiönä ja pahantahtoisena ihmisenä.

Talo on nyt myyty eteenpäin ja se on purettu.

Mulla viime raskaus oli keskenmeno, ja siksi uusi raskaus nyt aiheuttanut kovasti huolta. Oltiin tässä kesällä lähdössä ekaan ultraan, ja olin aivan hermona. Rukoilin, että pikkuinen olisi kunnossa. Istuessani sohvalla tämän jälkeen, näin sivusilmällä valkoisen, noin kolikon kokoisen valopallon laskeutuvan viereeni sohvalle. Kun käänsin katsettani, pallo nousi ilmaan tehden erikoisen liikkeen ja sitten lensi pois. Minulle tuli äkkiä vahva tunne, että kaikki on kunnossa. Käviköhän pikkuinen lohduttamassa äitiä? Mikään heijastus se ei ollut, vaan tiivis, valkoinen pallo, helmenhohtoinen, ehkä orbi. En ole koskaan nähnyt vastaavaa. Ja oloni oli normaali, ei ollut kyse mistään näköhäiriöstä tai heikotuksesta. Ja ultrassa kaikki oli hyvin.

Varmaan se oli niinkuin ajattelit, pikkuisesi. Itse olen kokenut ruumiista irtaantumisen ja silloin oli myös läsnä tuollainen pallo.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan se oli niinkuin ajattelit, pikkuisesi. Itse olen kokenut ruumiista irtaantumisen ja silloin oli myös läsnä tuollainen pallo.

Oi, tuo on niin kiehtovaa! Kiitos kommentistasi.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin teini, asuttiin omakotitalossa. Meillä oli koira. Koiramme paras kamu asui ihan naapurissa.

Nuo kaksi oli kuin "paita ja peppu". Ne oli suunnilleen samaa ikä- ja kokoluokkaa, samanlainen temperamentti ja jopa ulkoisesti samanlaisia keskikokoisia pystykorvia.

Ne temmelsi yhdessä kummassakin pihassa, ja yleensä se meni niin, että naapurin koira "pääsi irti" ja juoksi suorinta tietä meidän olkkarin ikkunan eteen houkuttelemaan leikkitoveriaan ulos. Meidän olkkarin yksi ikkuna oli sellainen hyvin matalalta alkava ja korkea. Meidän koira ryntäsi heti ikkunan eteen hihkumaan kaverilleen ja sitten päästettiin se ulos temmeltään. Ikkunan kumpikin puoli oli aina koirankorkeudelta täynnä kirsun ja tassunjälkiä.

naapurinkoira sairastui äkillisesti ja vakavasti 12- vuotiaana. Meidän koira alkoi äkkiä eräänä aamupäivänä sydäntäsärkevän, kammottavan, "inhimillisellä tavalla" epäinhimillisen ulinan.

Myöhemmin kuultiin naapureilta, että heidän koiralleen annettiin juuri tuohon aikaan eutanasiapiikki. Jotenkin yliluonnollista, että meidän koira vaistosi tapahtuman.

Koira kuitenkin nökötti ikkunan ääressä surkeana muutaman kuukauden kunnes ymmärsi, että leikkikaveri ei enää tule. Sitten se toipui ja ei enää piitannut ikkunasta.

Sitten sekin vanheni ja yhtenä iltapäivänä se sai jonkun kohtauksen eli ikään kuin jalat ei kantaneet kovin hyvin. Varattiin eläinlääkäriltä hätäaika, jonka saatiin vasta aikaisin seuraavana aamuna. Koiramme oli ollut vasta puoli vuotta sitten tarkastuksessa ja eläinlääkäri oli kehunut että harvinaisen hyväkuntoinen ja pirteä "tervaskanto".

Mutta nyt sitten ihan yllättäen, hän alkoi hoiperrella ja lyyhistyi lopulta makaamaan patjalleen, ei jaksanut syödä, eikä juoda tai edes pitää silmiään auki. Laskettiin yöllä hänen vieressään tunteja siihen, että eläinlääkäri tulee.

Äkkiä hän heräsi horteestaan ja raahautui määrätietoisesti olkkarin ikkunan ääreen, katsoi pimeään, heilutti hieman häntäänsä ja inahteli ja vingahteli kuin ilahtuneena. Sitten hän horjahti lattialle, jäi makaan ja kuoli.

Äiti sanoi, että se oli varmaan naapurin koira joka tuli noutamaan ystävänsä autuaammille leikkikentille. Että siellä ne nyt leikkivät yhdessä.

No voi lässynlässyn tätä koiralätinää. Yäk.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Biologisen äitini lisäksi minulla oli äitipuoli, joka tuli kuvioihin ollessani teini-ikäinen emmekä tulleet toimeen. Äitipuoli valitti meikkaamisestani, vaatteistani ja koetti laittaa minulle ihan pikkulasten kotiintuloajat, tyyliin viikonloppuisin kello 19. En ollut mikään vaikea teini, noudatin kyllä järkeviä sääntöjä mutta äitipuoleni sai minusta kunnes rebelin esiin !  Olin 25-vuotias kun äitipuoleni sitten yllättäen kuoli suihkuun, isä oli ihmetellut miksi oli niin pitkään pesulla ja murtanut lopulta oven. 

Pari viikkoa äitipuolen kuoleman jälkeen olin yksin tämän ja isän yhteisessä asunnossa. Kun maleksin kahvikupin kanssa ympäriinsä, huomasin rippi ja ylioppilas-kuvieni olevan käännetty ympäri, kun kysyin tätä  myöhemmin isältä kielsi koskeneensa niihin.  Keittiössä ostamani pullapussi hyppäsi keskeltä pöytää lattialle kun kävin tupakalla. Kaikista hirvein juttu ja se, joka ajoi minut tukka putkella ulos asunnosta oli kun suihku meni itsekseen päälle! Soitin isälle että juodaan pullakahvit toiste, tuli migreeni. 

Pari vuotta myöhemmin kovassa humalassa isä paljasti asunnossa tapahtuneen "kaikkee hulluu  " hautajaisia edeltäneinä päivinä ja parina niiden jälkeenkin.  Suihku oli mennyt pariinkin kertaan itsekseen päälle, valokuvia oli tippuillut ja isä oli nähnyt punahiuksisen hahmon keittiön ikkunassa. Oli kuulemma syönyt pahasti  jumalaan, mutta ei kummituksiin uskovan miehen maailmankuvaa. 

Jumalaan uskovien tulisi kyllä uskoa myös riivaajiin ja henkiin. Ks. Raamattu. Ei "kummituksiin", mutta siihen että henkimaailma on todellinen.

Jumalaan uskova kovassa humalassa? Uskoontulon alkuvaiheessa monelle tapahtuu selittämättömiä tapahtumia. Vastapuoli vain yrittää pelotella. Loppuvat sitten aikanaan.

Näin unta lottonumeroista ja laitoin loton vetämään. Tulos oli 6 oikein. Nyt en tiedä muistinko yhden numeron väärin vai oliko tämä joku ilkeä pila. Paljonko tuli? Noin 1600€. Yksi numero lisää niin olisi tullut 1,2 miljoonaa. Oli huono kierros.