Lue keskustelun säännöt.
Mitä "yliluonnollisia" juttuja teille on käynyt?
Otsikolla tarkoitan siis sitä, että ovat kuitenkin järjellä selitettävissä vaikka ehkä kaukaa haettujakin. Lähinnä milloin olette pelästyneet tai alkaneet miettiä, että onkohan tässä nyt jotain muutakin. Saa toki kertoa asioita joita ei voi selittää, mutta haluaisin pitäytyä tositapahtumissa.
Kommentit (3731)
Vierailija kirjoitti:
Mihin muuten perustuu se että teineille tai nuorille aikuisille tuntuu tapahtuvan yliluonnollisia juttuja? (Toki muillekin mutta esim tässä ketjussa ja kuulemieni juttujen mukaan ovat edustettuina)
Ovatko kenties vastaanottavaisempia tämmöisille asioille, vähän kuin pienet lapset ja edelliset elämät?
No ei. He ovat epävakaita, koska hormonimyrsky ja nopea kasvu. Ihan pelkkä kasvaminen saa aikaan vipnää, kun solut jakautuvat vimmatusti.
Ja huom, itse käytit sanaa "tuntuu tapahtuvan". Subjektiivinen havaitseminen on epäluotettavaa. Ihminen mieluusti hakee merkityksiä sieltä, missä niitä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerroin yhtenä vuonna marraskuussa vaimolleni erään näyttelijän kuolleen. Tämä näyttelijä ei ollut mikään ykköstähti, mutta elokuvapiireissä kuitenkin melko tunnettu. Sitten joulukuussa samana vuonna oli lehdessä jonkinlainen uutinen hänen kuolemastaan, oli kuollut 10.12. Aloin selata vanhoja lehtiä, mutta uutista ei löytynyt. Näyttelijä ei ollut edes mikään suosikkini ja sekoitin usein hänet erään toisen näyttelijän kanssa, joka on edelleen elossa.
Mulla on samantapainen juttu yhdestä naiskansanedustajasta. Kuulin uutisista hänen kuolleen aivoverenvuotoon , mutta hän onkin edelleen hengissä. Olen yrittänyt etsiä sitä uutista jonka kuulin, mutta ei löydy mitään sellaista enää. Parempi näin.
Eräällä lihavalla naiskansanedustajalla oli infarkti eli veritulppa. Hän ei kuollut siihen. Siitä uutisoitiin ja hän itse syytti e-pillereitä, vaikka todennäklisemmin se johtui vankasta ylipainosta.
Veritulppia tulee yleisemmin esim jalkojen laskimoihin kuin sydämeen ja keuhkoon. Sydärit ja keuhkoverituloat ovat usein kohtalokkaita, raajojen laskimotukokset taas hoidetaan liuottamalla.
Eli olet kenties tulkinnut väärin uutisen kansanedustajan laskimoveritulpasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerroin yhtenä vuonna marraskuussa vaimolleni erään näyttelijän kuolleen. Tämä näyttelijä ei ollut mikään ykköstähti, mutta elokuvapiireissä kuitenkin melko tunnettu. Sitten joulukuussa samana vuonna oli lehdessä jonkinlainen uutinen hänen kuolemastaan, oli kuollut 10.12. Aloin selata vanhoja lehtiä, mutta uutista ei löytynyt. Näyttelijä ei ollut edes mikään suosikkini ja sekoitin usein hänet erään toisen näyttelijän kanssa, joka on edelleen elossa.
Mulla on samantapainen juttu yhdestä naiskansanedustajasta. Kuulin uutisista hänen kuolleen aivoverenvuotoon , mutta hän onkin edelleen hengissä. Olen yrittänyt etsiä sitä uutista jonka kuulin, mutta ei löydy mitään sellaista enää. Parempi näin.
Oliko ehkä tämä?
https://www.is.fi/terveys/art-2000000661018.html
Vierailija kirjoitti:
Olin jotain 13 tai 14 ja yksin yötä kotona kun telkasta tuli vanha "Psycho"elokuva ja kohtauksen,jossa Normanin äiti istuu kellarissa jälkeen tuli mainoskatko. Menin keittiöön juomaan mehua ja ja kellarin ovi oli auki!
Sen kahva piti painaa kokonaan alas ja samalla nytkäyttää eli ei voinut noin vaan aueta itsekseen.
Muumioäiti istui vintissä.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli rankka lapsuus, vanhemmat riitelivät koko ajan, julkisesti ja kotona. Kaikki kiva meni aina pilalle, joulut, pääsiäiset, synttärit, risteilyt varsinkin.
Olin jotain 6 v ja nukuin kerrossängyn yläpedillä. Heräsin sitten, kun käytävän valo paistoi silmääni. Isä seisoi oviaukon kohdalla ja tuijotti minua, ilme muuttui tosi ilkeäksi, sitten hän nauraa käkätti kuin noita-akka ja ikäänkuin haihtui ilmaan.
Se nauru jäi soimaan korviini. Pelkäsin niin paljon, etten tiennyt, mitä tehdä.
Menin lopulta pikkuveljeni viereen nukkumaan ja otin hänestä turvaa.
Käytävällä ei palanut enää valoa, vaan oli pimeää.
Luulen, että olin hyvin stressaantunut lapsi ja siksi tällainen näky.
En ikinä pystynyt luottamaan isääni, en vielä aikuisenakaan.
Vaikka isäni on käynyt sodat ja kaikki yritän ymmärtää.Muuta en voi antaa anteeksi hänen häijyyttään perhettänsä kohtaan. Aina vaan tulee vieläkin surullinen olo kun miettii lapsuutta. Ikuinen pelko ja ahdistus.
Eikä tarvitsekaan antaa anteeksi. Päihdeongelma ja käytöshäiriöt sekä mielenterveysongelmat ovat hoidettavissa, ja jos niitä ei edes yritä saada hoidetuksi, suksikoon suolle.
Myönnän että hoitoon on vaikea päästä, mutta jo YRITTÄMINEN on merkki halusta parantua sen sijaan että vuodesta toiseen kiduttaa muita omilla möröillään kuten vaikkapa äitihullu tai huoris tekevät.
Luin jostain ja tiedän itsestänikin, että sotatraumat tuntuvat yhä. Ne on kivasti siirretty lapsille, lapsenlapsille ja lapsenlapsenlapsille. Osittain varmaan silkkaa epigenetiikkaa, mutta isolta osin sitä, ettei kehdata myöntää ongelmia ja hankkia niihin apua, vaan mieluummin kiusataan puolisoa, perhettä ja muita lähimmäisiä.
Hyvä dokumentti aiheesta on YLE Areenassa. Toinen on kirja, tutkimus ”Murtuneet mielet”.
Ihan hirveitä ne miehet joutuivat rintamala kestämään ja kokemaan. Ihme, että sellaisen jälkeen on edes kyetty jatkamaan elämistä ns. normaalisti. Paha vain, että osa purki ne traumansa omiin rakkaisiinsa. Toivokaamme, ettei sotaa enää ikinä tulisi, ei siinä ole mitään hyvää, pelkkää kurjuutta, sanoi omakin isoisäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erottuani ex-miehestäni sain kaupungin vuokra-asunnon. Makuuhuoneen vaatehuone aiheutti minussa jostain syystä alusta asti ahdistusta, mitä en kyennyt ymmärtämään tai selittämään. Pian aloin herätä öisin siihen että makuuhuoneessa oli koleaa ja vaatehuoneen ovi oli auki. Suljin sen kyllä iltaisin! Kuulin siellä myös kuiskailua mutta vakuutin itselleni niiden olevan vain naapurien ääniä.
Yhtenä päivänä sitten siirsin olohuoneessa tarpeettomana nököttävän kuntopyörän vaatehuoneeseen ja samana iltana kun suihkun jälkeen puin, alkoivat kuntopyörän polkimet liikkua itsekseen. Juoksin ulos vaatehuoneesta ja makuuhuoneesta, nukuin olohuoneessa.
En tiedä onko joku joskus kuollut siellä vaatehuoneessa tai vaikka kutsunut henkiä. Jotain siellä on. Onneksi en asu enää kyseisessä asunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun hyvä ystävätär kuoli jonkin aikaa sitten.Järjestin hautajaiset ja kun filmasin ympäri kirkkoa , yhtäkkiä valopallo lensi edessä arkun suuntaan ja laskeutui arkkuun suorana viivana.
Siis todella surullinen että kännykkä meni rikki päivän päästä.Olisin todella halunnut tuon filminpätkän säästää ja kysyä tietäviltä selityksen.
Ymmärrän että se oli hänen sielu joka tuli hyvästelemään minut mutta noin konkreettisesti filmillä olisin voinut myös todistaa ei uskoville että näin kävi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerroin yhtenä vuonna marraskuussa vaimolleni erään näyttelijän kuolleen. Tämä näyttelijä ei ollut mikään ykköstähti, mutta elokuvapiireissä kuitenkin melko tunnettu. Sitten joulukuussa samana vuonna oli lehdessä jonkinlainen uutinen hänen kuolemastaan, oli kuollut 10.12. Aloin selata vanhoja lehtiä, mutta uutista ei löytynyt. Näyttelijä ei ollut edes mikään suosikkini ja sekoitin usein hänet erään toisen näyttelijän kanssa, joka on edelleen elossa.
Mulla on samantapainen juttu yhdestä naiskansanedustajasta. Kuulin uutisista hänen kuolleen aivoverenvuotoon , mutta hän onkin edelleen hengissä. Olen yrittänyt etsiä sitä uutista jonka kuulin, mutta ei löydy mitään sellaista enää. Parempi näin.
Eräällä lihavalla naiskansanedustajalla oli infarkti eli veritulppa. Hän ei kuollut siihen. Siitä uutisoitiin ja hän itse syytti e-pillereitä, vaikka todennäklisemmin se johtui vankasta ylipainosta.
Veritulppia tulee yleisemmin esim jalkojen laskimoihin kuin sydämeen ja keuhkoon. Sydärit ja keuhkoverituloat ovat usein kohtalokkaita, raajojen laskimotukokset taas hoidetaan liuottamalla.
Eli olet kenties tulkinnut väärin uutisen kansanedustajan laskimoveritulpasta.
Susanna Haapoja kuoli aivoverenvuotoon. Kaksi eri tapausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erottuani ex-miehestäni sain kaupungin vuokra-asunnon. Makuuhuoneen vaatehuone aiheutti minussa jostain syystä alusta asti ahdistusta, mitä en kyennyt ymmärtämään tai selittämään. Pian aloin herätä öisin siihen että makuuhuoneessa oli koleaa ja vaatehuoneen ovi oli auki. Suljin sen kyllä iltaisin! Kuulin siellä myös kuiskailua mutta vakuutin itselleni niiden olevan vain naapurien ääniä.
Yhtenä päivänä sitten siirsin olohuoneessa tarpeettomana nököttävän kuntopyörän vaatehuoneeseen ja samana iltana kun suihkun jälkeen puin, alkoivat kuntopyörän polkimet liikkua itsekseen. Juoksin ulos vaatehuoneesta ja makuuhuoneesta, nukuin olohuoneessa.
En tiedä onko joku joskus kuollut siellä vaatehuoneessa tai vaikka kutsunut henkiä. Jotain siellä on. Onneksi en asu enää kyseisessä asunnossa.
Erään tuttuni miesystävä oli hirttäytynyt vaatekomeroonsa, ties vaikka samanlaista oli ollut tuossa.
- Tätini kertoi aikoinaan, että sinä yönä kun hänen isänsä kuoli, niin isä ilmestyi hänen uneen
- Kun oma isäni kuoli ja olimme kokoontuneet koko perheen kanssa keskustelemaan asiasta, niin talosta katkesivat hetkeksi sähköt juuri silloin. Sähkökatkoksia on tapahtunut aiemmin erittäin harvoin.
- joitain viikkoja sitten keskellä yötä näin katonrajassa ryppään pieniä valoja (sinisiä, oransseja, keltaisia), jotka liikkuivat makuuhuoneesta olohuoneen puolelle katon läheisyydessä, kunnes katosivat. En ole vieläkään keksinyt mistä kyseinen valonlähde on tullut. Kävin katsomassa lastenhuoneessa, oliko siellä joku lapsista leikkinyt yöllä jollain lelulla, josta lähtee valoa, mutta tämäkään ei selittänyt sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haluatte teemaan liittyviä, Youtuben Mindseed.
Kundi päästi sitten kirotun nuken kotiinsa. Parempi olla varovainen tällaisten esineiden kanssa. (ei herkille)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Minun hyvä ystävätär kuoli jonkin aikaa sitten.Järjestin hautajaiset ja kun filmasin ympäri kirkkoa , yhtäkkiä valopallo lensi edessä arkun suuntaan ja laskeutui arkkuun suorana viivana.
Siis todella surullinen että kännykkä meni rikki päivän päästä.Olisin todella halunnut tuon filminpätkän säästää ja kysyä tietäviltä selityksen.
Ymmärrän että se oli hänen sielu joka tuli hyvästelemään minut mutta noin konkreettisesti filmillä olisin voinut myös todistaa ei uskoville että näin kävi.
Mulla myös kokemus läheisen kuoleman jälkeen ilmestyneestä valopallosta. Läheinen oli tosin kuollut jo muutama kuukausi aiemmin. Sininen valopallo leijui yöllä ulkona ikkunani edessä ja sinkoutui siitä ylös taivaaseen. Toinen selittämätön tapaus oli kosketus selässäni, kun huoneessa ei ollut ketään muuta. Kosketus oli 2-3 sekuntia kestoltaan ja oli kuin sormella olisi "vedetty viiva" keskelle selkääni melko voimakkaalla kosketuksella (olin kyljellään sängyllä). Tuolloin olin juuri toipumassa toisen läheisen kuolemasta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on useita kokemuksia ja saa kommentoida sekä esittää teorioita jos tahtoo. No niin, tässä tulloo:
- Olin ehkä 8v ja matkalla kaverin luota kotiin iltahämärällä, matkan varrella oli rivitaloja. Näiden rivareiden luona huomasin postilaatikko-rivistöä tarkasti tutkivan vanhan naisen . Nainen kulki liukuen ja ikäänkuin ilmassa, mekon alta ei näkynyt jalkoja lainkaan. Juoksin peloissani ohi.
- Muutin 19-vuotiaana omilleni ja asunnossani oli aavekoira tai kotitonttu. Se ei ikinä näyttäytynyt mutta kuulin sen kynsien rapinan lattiaa vasten ja moni vieraani kyselikin, onko minulla koira? Ääni oli siis täysin samanlainen minkä pieni levottomana tepasteleva koira saa aikaan. Karmeinta oli että aina kun lähdin johonkin, ääni alkoi lähestyä vauhdilla kuin otus olisi halunnut mukaan.
- Ikävuosina 21-23 tein siivojan hommaa, työ oli iltatyötä ja kohde vaihteli. Kerran sain osoitteeksi vanhan rakennuksen jossa järjestettiin erilaista kerhotoimintaa lapsille. Oli hämärä syysilta ja tunnelma valmiiksi jo kuin kauhuelokuvasta ikivanhan vaahteran paiskoessa lehtiä päälleni, kuun möllöttäessä taivaalla ja itse kohteen häämöttäessä ränsistyneen aidan takana. Olin ehtinyt työskennellä ehkä 30 min kun kuulin selvästi juoksuaskeleet käytävältä ja naisen äänen joka huusi joko jumalauta tai jumala auta. Luulin luonnollisesti ensin että joku kerhonvetäjä oli jäänyt vielä jostain syystä rakennukseen ja menin huutelemaan ovelta että siivooja täällä, en ole murtovaras. Vastassa oli pimeä käytävä ja täysi hiljaisuus.
Luin että paskoessa ja piti hetki miettiä että mitä ihmettä, joku paskoi puusta päällesi? :D
En tiedä, onko tämä varsinaisesti yliluonnollista, mitta muutaman kerran olen nähnyt "näyn", joka on toteutunut tai pitänyt paikkansa viimeistä piirtoa myöten. Näen myös enneunia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerronpa mitä tänään tapahtui ihan ns arkisessa tilanteessa. Lähdin viemään kukkataimia vanhempieni haudalle. Olin juurruttanut kahta tainta omissa astioissaan, kastellut niitä viikkokaudet, jotta saisivat hyvät juuret ja pysyisivät loppukesän hengissä siellä hautausmaan ankeissa olosuhteissa (hiekka, paahteinen paikka jne).
Pakkasin astiat ja muut tykötarpeet auton perälle ja lähdin reippailla mielin suorittamaan tärkeää tehtävää. Olin jo etukäteen iloinen että homma tulee viimeinkin tehtyä.
Kuinka ollakaan, toinen astiataimista oli päättänyt tehdä tenän. Kahden km päässä olevasta risteyksestä kääntyessäni auton perältä kuului krunks! - katsoin peilistä ja totesin että toisen kukan latvaa ei enää näkynyt. Pysähdyin nostamaan astian pystyyn ja ajoin varovasti loppumatkan.
Hautausmaan pysäkillä aloin ottamaan romppeita takaloosterista, nostin tuota jo kaatunutta tainta. Krunks - astian reuna murtui ja koko systeemi putosi käsistäni maahan, säilyen kuitenkin vielä ehjänä, vaikka multaa roiskuikin pitkin mäkeä.
Vein kaikki muut roinat ensin haudalle ja palasin sitten hakemaan tuota onnetonta tainta, kannoin sitä ensin kaksin käsin, sitten kädet väsyi niin että oli pakko ottaa astian rivasta kiinni ja yrittää kantaa se kunnialla haudalle saakka. Krunks, ripa murtui kiinnityskohdastaan ja astian romistessa maahan se samalla meni rikki, kasvin juurilta lensi kaikki multa pirin pärin ja kaverina ollut köynnös sai niin selkäänsä, että ei se ainakaan kauneudellaan vaikutusta tulisi vainajiin tekemään.
Kolme kertaa, sama astia, krunks krunks krunks. Sain kaiken oleellisen (taimen ja mullanrippeet) vielä kerättyä mukaani ja pääsin upottelemaan taimet haudalle. Toisessa astiassa oleva lilja myhäili tyytyväisenä ja säyseänä, tämä kovan onnen lilja murjotti maailman murjomana.
Mitä tämä taimi minulle halusi viestittää, oliko sille noin perin vastenmielistä muuttaa vainajien seuraan? Vai oliko viestin takana äiti-vainajani, joka yritti toppuutella minua näkemästä turhaa vaivaa näin kuumana päivänä? Kukaan ei tiedä. Mutta hautausmaalla, ja jo sinne mennessäkin, voi tapahtua vaikka mitä jolle ei selitystä löydy.
Onhan se merkillistä, että haurastunut kippo hajoaa uudestaan, kun entistä pienempään pinta-alaan kohdistuu suhteellisesti suurempi kuormitus. Materiaalitekniikan insinöörinä tämä on lähes päivittäinen ihmettelyn aihe.
Olimme Teneriffalla .Parvekkeella istuimme ja värisimme helmikuussa toppatakki päällä. Yhtäkkiä poksahti lasi jossa on majoneesia tuhannen palasiksi. Mistä se johtui?
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Minun hyvä ystävätär kuoli jonkin aikaa sitten.Järjestin hautajaiset ja kun filmasin ympäri kirkkoa , yhtäkkiä valopallo lensi edessä arkun suuntaan ja laskeutui arkkuun suorana viivana.
Siis todella surullinen että kännykkä meni rikki päivän päästä.Olisin todella halunnut tuon filminpätkän säästää ja kysyä tietäviltä selityksen.
Ymmärrän että se oli hänen sielu joka tuli hyvästelemään minut mutta noin konkreettisesti filmillä olisin voinut myös todistaa ei uskoville että näin kävi.
Mulla myös kokemus läheisen kuoleman jälkeen ilmestyneestä valopallosta. Läheinen oli tosin kuollut jo muutama kuukausi aiemmin. Sininen valopallo leijui yöllä ulkona ikkunani edessä ja sinkoutui siitä ylös taivaaseen. Toinen selittämätön tapaus oli kosketus selässäni, kun huoneessa ei ollut ketään muuta. Kosketus oli 2-3 sekuntia kestoltaan ja oli kuin sormella olisi "vedetty viiva" keskelle selkääni melko voimakkaalla kosketuksella (olin kyljellään sängyllä). Tuolloin olin juuri toipumassa toisen läheisen kuolemasta.
Orbeiksi täällä Ruotsissa kutsutaan.
Lasiainen rappeutuu ja irtoilee iän myötä. Sen havaitsee "roskina" näkökentässä. Silmän reunaosissa näöntarkkuus on huonoin, mutta valonerotuskyky paras, joten nuo lasiaisen irronneet kohdatkin näkyvät parhaiten näkökentän sivulla. Koetapa tarkentaa katse niihin niin ei onnistu.