Lue keskustelun säännöt.
Tarvitseeko oikeasti märehtiä terapiassa vanhoja juttuja?
04.04.2019 |
Olen 40-vuotias äiti. En ole täydellinen ja minulla on omat traumani. Olisin varmasti erilainen ihminen, jos olisin elänyt erilaisen elämän. Nuorempana ajattelin, että tarvitsen ehdottomasti terapiaa voidakseni tulla onnelliseksi. Olen muutaman kerran aloittanutkin terapian, mutta minulla ei natsannut terapeuttien kanssa, joten niistä ei ollut hyötyä. Nyt kyllästyttää edes yrittää etsiä terapeuttia, jonka kanssa homma luistaisi.
Mieheni on käynyt yksilöterapiassa ja on sitä mieltä, että minunkin pitäisi. Kuitenkin asia kiinnostaa minua yhä vähemmän ja vähemmän. Ei minua kiinnosta märehtiä vanhoja asioita ja puhua lapsuudenperheestäni terapiassa. Kaipaisin ennemminkin uusia toimintamalleja, mutta uskoisin että niitä pystyn oppimaan itseksenikin, koskapa olen aikaisemminkin oppinut. Olen mm. päässyt ujoudestani ja sosiaalisista peloistani lähes kokonaan itsenäisesti.
Nykyään joka paikassa tähdennetään, kuinka tärkeää on tunnistaa tunteet, katkaista sukupolvesta toiseen siirtyvät traumat jne., mutta jos kaikki on periaatteessa ok, onko se oikeasti välttämätöntä?
Minä olen joskus alakuloinen, ahdistunut ja muuta ikävää, mutta toisaalta myös nautin elämästäni ja pidän haasteista. En ole täydellinen ihminen missään suhteessa enkä ole osannut kasvattaa lapsistanikaan täydellisiä, mutta onko se niin vakavaa?
Mitä mieltä olette?
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Mä menin terapiaan väkivaltaisen ja narsistisen eksän takia, jonka jäljiltä multa oli itsetunto ja omakuva ihan hukassa, olin itsetuhoinen ja syömishäiriöinen.
Se terapeutti olis halunnut keskittyä siihen kun lapsena oon riidellyt sisareni kanssa (?).
En mennyt enää sen session jälkeen.
Varmaan siksi , kun alkuperäinen vaiva oli liian vaikeaa hänelle. Riitely on helpompi aihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No,se riippuu terapiamuodosta, että mitä siellä tehdään.
Jossain kuten sanot märehditään ne menneet läpi, jossain toisessa mietitään mitä nyt.
Tutki eri suuntauksia. Monet terapeutit varmaan myös käyttää useampaa ja sekoittelee niitä sopivasti henkilön ja tilanteen mukaan.
Käsittääkseni kuitenkin eri terapeutilla on jokin suuntaus, mikä heillä on se ohjaava suunta.
Ei kaikille mörejtiminen sovi. Apuja voi saada siitä, mikä itselle on sopivin.
Sitä sopivaa joutuu etsimään.
Tunnelukko on muotisana, ollut vuosia. Mitä sekin tarkoittaa, ei mitään.
Ihmisen elämään kuuluu kaikenlaista, kenenkään pahoinpitelemäksi ei pidä jäädä.
Vierailija kirjoitti:
No,se riippuu terapiamuodosta, että mitä siellä tehdään.
Jossain kuten sanot märehditään ne menneet läpi, jossain toisessa mietitään mitä nyt.
Tutki eri suuntauksia. Monet terapeutit varmaan myös käyttää useampaa ja sekoittelee niitä sopivasti henkilön ja tilanteen mukaan.
Käsittääkseni kuitenkin eri terapeutilla on jokin suuntaus, mikä heillä on se ohjaava suunta.Ei kaikille mörejtiminen sovi. Apuja voi saada siitä, mikä itselle on sopivin.
Sitä sopivaa joutuu etsimään.
Tämä! Terapian vaikuttavin elementti on suhde- siis kokeile eri ihmisiä ja mieti, miltä tuntuu puhua ja miten tulet kuulluksi.
Eikö ihminen itse pysty terapoimaan itseään.
Ihmisessä itsessään on kaikki voima. Ihminen on yhtä kuin luonto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos maton alle lakaisu aiheuttaa ongelmia, on siitä hyvä päästä eroon. Jos taas se ei aiheuta ongelmia, ei siitä tarvitse päästä eroon.
Aika usein tietysti on niin, että "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää". Jolloin siis maton alle lakaisu aiheuttaa ongelmia.
Hömpötystä. Asioiden vatvominen vaan pahentaa niitä, paska alkaa haista enemmän kun sitä vellotaan. Menneille ei voi mitään eli kannattaa katsoa eteenpäin.
Luultavasti turhaa, eihän vieras ihminen koulutuksesta huolimatta pääse toisen ihon alle.
Jotkut lääkärit ovat sitä mieltä, että vanhoja asioita ei ole hyvä pöyhiä.
Kiinnostaako terapeuttia oikeasti toisen asiat. Lopulta on itse itsensä terapeutti.
Toki puhuminen on hyväksi jossain määrin.